Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten pitkäaikainen sinkkuna eläminen vaikuttaa ihmiseen?
23.07.2021 |
Miten sinkut itse koette? Miten muut näkevät sinkut?
Minulla ei ole tällaisia ystäviä kuin yksi, mies, mutta hänkin on tällä hetkellä parisuhteessa. Hän on vähän sen tyylinen kuin täältäkin voi bongata eli varallisuutta löytyy, mutta luonteeltaan melkoisen pihi. Muuten sivistynyt ja kiva ihminen kyllä.
Palstan perusteella vaikuttaa siltä, että sinkkuutta ajatellaan aika paljon, etsitään syytä, kehitetään erilaisia teorioita ja selitysmalleja. Naisilla on omat teoriansa myös kuten se, että "miehet eivät pidä liian älykkäistä naisista" eli olen ollut huomaavinani, että naisten kohdalla myös päädytään usein miesten arvostelukyvyn ja älykkyyden aliarvioimiseen aivan niin kuin tasoteoriassakin aliarvioidaan naisten älykkyyttä ja arvostelukykyä.
Jollain tapaa sinkkuuden pohtiminen siis voi johtaa siihen, että vastakkainen sukupuoli koetaan entistä kaukaisemmaksi ja hänet nähdään negatiivisessa ja yksinkertaistavassa valossa. Päädytään sinkkukuplaan, jossa sinkkuus määrittää elämää turhan paljon? Sen sijaan, että keskittyisi muihin tärkeisiin asioihin elämässä?
En sano tätä moittiakseni ja havainto voi olla täysin väärä. Kunhan tässä pohdin. Miksi tämä palsta muuten on niin valtavan negatiivinen? Pidän sarkasmista, kelpo sarkasmia ja hyviä kirjoittajia täällä on paljon, mutta myös turhaa ja vahingollista aggressiota, ilkeilyä.
Kommentit (212)
Vierailija kirjoitti:
Eipä tässä ole mitään yleistettävissä olevia seikkoja. Jokainen kun on sinkkunakin yksilö. Lisäksi on lukuisia eri syitä ja seurauksia, joiden takia on sinkku. Ne luonnollisesti vaikuttava myös siihen, miten sinkkuus vaikuttaa elämään. Jos on vahvasti parisuhdeihminen, mutta ei vain löydä itselleen sopivaa kumppania, sinkkuus vaikuttaa tietenkin eri tavalla kuin ihmisellä, joka ei edes halua parisuhdetta.
Olen kyllä samaa mieltä kaikesta mitä kirjoitat. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu muuten tässäkin ketjussa joidenkin vastauksissa esiintuleva asenne, että pitkään sinkkuna olleet olisivat ilkeitä ja katkeria. Tai jääräpäisiä ja itsekkäitä.
Onhan niitä jääräpäisiä ja itsekkäitä, ilkeitä ja katkeria ihmisiä ihan yhtälailla pitkissä parisuhteissakin.
Ylipäätään jo aloituksen asetelma oli sellainen, että taustalla taatusti ajatus siitä, että sinkkuus on aina negatiivinen asia ja vaikuttaa elämään vain negatiivisesti. Monissa istuu edelleen ihmeen sitkeässä ajatus, että ihmisessä on jotain vikaa, jos hän on sinkku. Siltikin, että sinkkuja eli vanhalla kielellä vanhojapiikoja ja -poikia on on ollut kautta maailman sivun.
Naisista ainakin huomaa, että seurustelutaidot heikkenevät.
Itsetunto miesten suhteen on laskenut pakkaslukemille, kun mikään juttu ei koskaan onnistu. Olen muutenkin luonteeltani tosi varovainen näissä asioissa enkä todellakaan hötkyile, mutta se, että kukaan ei koskaan ihastu minuun tai osoita mielenkiintoa, on saanut kyllä itsetunnon ihan pohjalukemiin. En uskalla edes kuvitella enää mitään, saatika, että lähtisin oikein toimimaan. Olen kyllä suht normaaleilla sosiaalisilla taidoilla muuten varustettu nainen ja muu elämä kutakuinkin kunnossa, mutta miesten suhteen olen ihan pihalla. Mutta itsenäiseksi tässä on kyllä oppinut, kun ei ole ketään kehen turvautua tai ketään, joka hoitaisin yhtään mitään asiaa mun puolesta. Ja tämän miehet todella lukee miinukseksi, näin minulle on ihan suoraan kerrottu, että olen pelottavan itsenäinen. Niin en oikein tiedä mitä muuta voisin olla, pakkohan ne kaiken maailman asiat elämässä on hoitaa itse kun kerran sinkku olen. Jep hukassa olen asian kanssa ja silti se ihana parisuhde, mies ja rakkaus on se mitä eniten enää elämältä toivon.
En ole koskaan ollut parisuhteessa, joten en pysty edes arvailemaan, millainen minusta olisi sellaisessa tullut verrattuna siihen, mikä nyt reilusti yli viisikymppisenä olen.
Sinkkuuteni syytä kyllä voin arvailla: viihdyn itsekseni oikein hyvin ja olen aika haluton tekemään kompromisseja. Koska en tykkää kompromissien neuvottelemisesta, viihdyn itsekseni oikein hyvin. Mutta kumpi oli syy ja kumpi seuraus?
Olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi suurin piirtein kaikesta, mutta se on harvemmin negatiivinen tunne. Olisin toki ottanut kumppanin ja ottaisin vieläkin, mutta ei ole tullut vastaan sellaista, joka haluaisi olla minun kumppanini yhtä paljon kuin minä hänen ja toisin päin. Olen asunut yksinäni kolmisenkymmentä vuotta. En tiedä, millaista on asua tiiviisti parisuhteessa jonkun muun kanssa. Ei se kovin houkuttele. Naapureina olisi kiva asua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naisista ainakin huomaa, että seurustelutaidot heikkenevät.
Mitä ovat seurustelutaidot? Ja miksi ne mielestäsi heikkenevät vain naisilla?
Vierailija kirjoitti:
Sinkkuna eläminen opettaa ennen kaikkea itsenäisyyttä. Itse näen sen positiivisena asiana. Jopa hieman pelottaa, miten riippuvaisia osa parisuhteessa olevista on kumppanistaan. Sitten ovat ihan ulapalla, jos suhde päättyy. Niin ei saisi mennä, vaan jokaisen parisuhdestatuksesta rippumatta tulisi opetella myös pärjäämään itsenäisesti. Tämä myös niissä 40-50v yhdessä avioliitoissa. Tai jopa etenkin niissä. Ei ole nimittäin vierestä katsottuna ollut helppoa 70+ iässä aloittaa sen opettelua miten pyykkikonetta käytetään tms.
Pelkäänpä, että kaikesta uhostani siihen liittyen miten hyvin yksin viihdyn olisin täysin avuton ja hajalla, jos menettäisin mieheni. Hän on sen verran taitava, pystyvä ja energinen mies, että en ikävä kyllä osaa juuri mitään sellaista mitä keskiverto sinkkunainen osaa tehdä eli meillä on todella perinteinen työnjako. Vihaan esimerkiksi kaikkia teknisten vempeleiden ongelmia enkä koskaan edes yritä ratkaista niitä, koska mies ratkaisee ne sekunnissa kuitenkin. Muutenkin tukeudun kaikessa mieheeni eli olen kaikkea muuta kuin itsenäinen, jos rehellinen olen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisista ainakin huomaa, että seurustelutaidot heikkenevät.
Mitä ovat seurustelutaidot? Ja miksi ne mielestäsi heikkenevät vain naisilla?
Eivät osaa olla onnellisia parisuhteessa ja myös kumppani voi huonosti parisuhteessa. Perusjuttuja.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on qqtullut:
Hurjan itsenäinen
Hurjan pystyvä
Itsevarma
Peloton
Pärjäävä
Tyytyväinen
Onnellinen
EnerginenEi ole mitään, mitä en ratkoisi tai selvittäisi tai hoitaisi. Pystyn kaikkeen itse. Menen minne vaan ja pärjään missä vaan.
Kumppanin otan vasta sitten, kun joku tietty ihminen osuu tunteisiin oikealla tavalla. Jonka seura on parempaa kuin pelkkä oma seurani (tai ystävieni seura). Mihinkään muuhun en sitä tarvitse.
Musta on samalla tavalla sinkkuaikana tullut parempi versio itsestäni! Parisuhteessa olin liian riippuvainen toisesta, olin epävarma ja parisuhde määritteli kaikkia olemisiani ja menemisiäni ja valintoja liikaa.
En tiedä sitten olinko pitkään sinkkuna, kun olin 4 vuotta. Kyllä se oli ehdottomasti yksi elämäni onnellisimpia jaksoja. Kaikki perusasiat oli tosi hyvin ja sitten oli se vapaus päättää omat asiat ja tehdä asioita joita haluan. Voi olla että tilanne olisi ollut eri jos perusasiat eivät olisi olleet kunnossa. Jos olisin ollut vaikka työttämänä; ei olisi ollut mahdollisuutta omistusasuntoon yksin, en olisi voinut matkustella tmv.
Sinkkuaikana kyllä kaipasin välillä kumppania ja tavoite oli että jossain vaiheessa olen taas parisuhteessa. En kuitenkaan sortunut itseni tai muiden ihmisten (miesten) ruotimiseen tai vähätteleen tai mihinkään angstiin, että mulle sopivaa miestä ei ole olemassa kun en ole moneen vuoteen ketään sopivaa kohdannut vaan ajattelin, että kyllä mulle joku jossain vaiheessa löytyy ja niin sitten kävikin.
Nykyisen mieheni suhteen olen ollut sitä mieltä, että hän oli turhan lyhyen aikaa sinkkuna ennen minua, alle puoli vuotta. Hän ei kerennyt olla yksin ja miettiä miten hän voisi kehittää itseään olemaan parempi versio itsestään uudessa tulevassa parisuhteessa. Hän on todella sitoutunut suhteeseemme ja yhdessä ollaan oltu jo monta vuotta enkä ole miksikään laastariksi itseäni tuntenut mutta jotenkin tuntuu, että hän kuitenkin haki nopeasti uuden puolison, jotta hänellä parisuhde-status ja taloudellinen vakaus säilyisi. Uskon, että hän on tuonut suhteeseemme haasteita sellaisilla toimintatavoilla ja ajatusmalleilla, jotka olivat syynä hänen edellisen suhteensa kokoon kuivumiseen. Häneltä jäi kokematta se elämänvaihe, missä ei olla riippuvaisia parisuhteesta, vaan parisuhde on ihana lisä muuten hyvään ja tyytyväiseen elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ollut parisuhteessa, joten en pysty edes arvailemaan, millainen minusta olisi sellaisessa tullut verrattuna siihen, mikä nyt reilusti yli viisikymppisenä olen.
Sinkkuuteni syytä kyllä voin arvailla: viihdyn itsekseni oikein hyvin ja olen aika haluton tekemään kompromisseja. Koska en tykkää kompromissien neuvottelemisesta, viihdyn itsekseni oikein hyvin. Mutta kumpi oli syy ja kumpi seuraus?
Olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi suurin piirtein kaikesta, mutta se on harvemmin negatiivinen tunne. Olisin toki ottanut kumppanin ja ottaisin vieläkin, mutta ei ole tullut vastaan sellaista, joka haluaisi olla minun kumppanini yhtä paljon kuin minä hänen ja toisin päin. Olen asunut yksinäni kolmisenkymmentä vuotta. En tiedä, millaista on asua tiiviisti parisuhteessa jonkun muun kanssa. Ei se kovin houkuttele. Naapureina olisi kiva asua.
Et ehkä olisikaan toisenlainen, vaan olisit naimisissa hyvin joustavan ihmisen kanssa? Itse en usko, että sinkkuus olisi seurausta jostain tietystä luonteenpiirteestä, koska samanlaisia ihmisiä löytyy myös parisuhteesta. Kyse on mielestäni enemmän monesta asiasta ja myös sattumasta.
Ymmärrän senkin, että parisuhde ei välttämättä näytäkään niin houkuttelevalta kaikkien silmin kuin parisuhteessa olevat joskus kuvittelevat. Se pitää paikkansa, että parisuhde ja varsinkin lapset tekevät ihmisestä paljon haavoittuvamman kuin hän muuten olisi. Mutta tämän viimeisimmän ymmärtää ehkä vasta keski-ikäisenä, ei vielä kolmekymppisenä, kun lapset ovat pieniä. Ap
Mulla pitkään jatkunut sinkkuus vaikutti enemmän negatiivisesti kuin positiivisesti. Koin olevani ulkopuolinen ja aina pariton, kun muiden elämät menivät eteenpäin. Olisin halunnut jakaa ikävuodet 30-40 kumppanin kanssa ja ehkä perustaa perheen, mutta sitä ei nyt mun kohdalla tapahtunut.
Positiivisena koen itsenäisyyden ja riippumattomuuden, sekä sen ettei jää huonoihin parisuhteisiin. Nykyään seurustelen onnellisesti, mutta näin nelikymppisenä perheen perustamisen aika on jo mennyt. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että löysin tasapainoisen parisuhteen. Olen ollut ja kokenut ihan riittävästi yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on qqtullut:
Hurjan itsenäinen
Hurjan pystyvä
Itsevarma
Peloton
Pärjäävä
Tyytyväinen
Onnellinen
EnerginenEi ole mitään, mitä en ratkoisi tai selvittäisi tai hoitaisi. Pystyn kaikkeen itse. Menen minne vaan ja pärjään missä vaan.
Kumppanin otan vasta sitten, kun joku tietty ihminen osuu tunteisiin oikealla tavalla. Jonka seura on parempaa kuin pelkkä oma seurani (tai ystävieni seura). Mihinkään muuhun en sitä tarvitse.
Musta on samalla tavalla sinkkuaikana tullut parempi versio itsestäni! Parisuhteessa olin liian riippuvainen toisesta, olin epävarma ja parisuhde määritteli kaikkia olemisiani ja menemisiäni ja valintoja liikaa.
En tiedä sitten olinko pitkään sinkkuna, kun olin 4 vuotta. Kyllä se oli ehdottomasti yksi elämäni onnellisimpia jaksoja. Kaikki perusasiat oli tosi hyvin ja sitten oli se vapaus päättää omat asiat ja tehdä asioita joita haluan. Voi olla että tilanne olisi ollut eri jos perusasiat eivät olisi olleet kunnossa. Jos olisin ollut vaikka työttämänä; ei olisi ollut mahdollisuutta omistusasuntoon yksin, en olisi voinut matkustella tmv.
Sinkkuaikana kyllä kaipasin välillä kumppania ja tavoite oli että jossain vaiheessa olen taas parisuhteessa. En kuitenkaan sortunut itseni tai muiden ihmisten (miesten) ruotimiseen tai vähätteleen tai mihinkään angstiin, että mulle sopivaa miestä ei ole olemassa kun en ole moneen vuoteen ketään sopivaa kohdannut vaan ajattelin, että kyllä mulle joku jossain vaiheessa löytyy ja niin sitten kävikin.
Nykyisen mieheni suhteen olen ollut sitä mieltä, että hän oli turhan lyhyen aikaa sinkkuna ennen minua, alle puoli vuotta. Hän ei kerennyt olla yksin ja miettiä miten hän voisi kehittää itseään olemaan parempi versio itsestään uudessa tulevassa parisuhteessa. Hän on todella sitoutunut suhteeseemme ja yhdessä ollaan oltu jo monta vuotta enkä ole miksikään laastariksi itseäni tuntenut mutta jotenkin tuntuu, että hän kuitenkin haki nopeasti uuden puolison, jotta hänellä parisuhde-status ja taloudellinen vakaus säilyisi. Uskon, että hän on tuonut suhteeseemme haasteita sellaisilla toimintatavoilla ja ajatusmalleilla, jotka olivat syynä hänen edellisen suhteensa kokoon kuivumiseen. Häneltä jäi kokematta se elämänvaihe, missä ei olla riippuvaisia parisuhteesta, vaan parisuhde on ihana lisä muuten hyvään ja tyytyväiseen elämään.
Bulshit-bingo!!!
Tuli mieleeni tällainen tapaus... Tapailin yhtä heppua, joka ei ollut vuosikausiin seurustellut (oli kuitenkin aikoinaan ollut 10 v suhteessa). Hän ei muutenkaan tapaillut juuri ihmisiä, oli tottunut olemaan melkein aina yksin metsämökissään. Ollessani hänen luonaan, hän mm. saattoi sammuttaa huoneesta poistuessaan valot, vaikka minä vielä olin siellä puuhastelemassa. Jäin siis sinne pimeään sitten syömään/kutomaan/lukemaan/ihmeissäni kököttämään :D. Tätä tapahtui useamman kerran. Kun huomautin asiasta, hän ensinnäkin oli kovin pahoillaan, ja sitten pohti että varmaan se johtuu siitä kun hänen luonaan ei juuri koskaan kukaan käy. Ja skarppasi kyllä tuossa asiassa sitten. Seurustelua oli kuitenkin todella vaikea jatkaa, koska hän oli niin tottunut/kiintynyt omiin kuvioihinsa, että lähinnä minun olisi pitänyt sopeutua täysin hänen elämäntapaansa eikä hän ollut valmis ottamaan oikein mitään uutta meininkiä elämäänsä, oli kyseessä sitten ihan vaan minun luonani kyläily(!), erilaisten ruokien kokeilu tai yleensäkään minua kiinnostaviin asioihin tutustuminen. Ja kiinnostuksen kohteeni ovat kuitenkin hyvin monipuolisia ja avartuvat jatkuvasti, en itse halua tai osaa "jämähtää". Muutos on luonnollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 6-kymppinen. Olen nyt elänyt niin monta vuotta yksin, kun lapsetkin ovat jo lentäneet pesästä, että sopeutuminen asumaan jonkun toisen kanssa saman katon alla ei enää inspiroi. Sellainen parisuhde olisi mahdollinen, jossa molemmilla on omat kodit ja kumpikin antaa toisilleen omaa tilaa ja aikaa. Mutta en kaipaa parisuhdetta. Yksin on todella hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisista ainakin huomaa, että seurustelutaidot heikkenevät.
Mitä ovat seurustelutaidot? Ja miksi ne mielestäsi heikkenevät vain naisilla?
Eivät osaa olla onnellisia parisuhteessa ja myös kumppani voi huonosti parisuhteessa. Perusjuttuja.
Eli peruspotaskaa. Tuohan ei liity mitenkään siihen, onko ihminen nainen vai mies.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin sinkkuus itsessään muuttaa ihmistä mihinkään suuntaan. Parempi kysymys on miten pitkäaikainen syrjäytyminen vaikuttaa ihmiseen. On sinkkuja jotka silti ovat paljon sosiaalielämässä kiinni ja sitten on yksinäisiä erakoita.
Minulla oli sellainen "tutkimushypoteesi" että sinkkuus kyllä muuttaa ihmistä jotenkin, koska perhe ja parisuhde on eräänlainen normi edelleen. Siihen joutuu ottamaan kantaa niin monin tavoin elämänsä aikana, vaikkei tahtoisi. Ihmisten kysymysten ja ennakkoluulojen kautta jne. Joten vaikka alun perin eroa pariutuneisiin ei olisikaan (luonteenpiirteet ja muu elämä ratkaisevat), niin joutuu rakentamaan itselleen sinkun identiteetin, joka todennäköisesti muuttuu elämän varrella moneen kertaan. Eli selitysmallin sille miksi on sinkku. Näin palstalta päätellen tapahtuu.
Tietääkseni tästä aiheesta ei ole olemassa tutkimuksia, yllättävää kyllä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisista ainakin huomaa, että seurustelutaidot heikkenevät.
Mitä ovat seurustelutaidot? Ja miksi ne mielestäsi heikkenevät vain naisilla?
Eivät osaa olla onnellisia parisuhteessa ja myös kumppani voi huonosti parisuhteessa. Perusjuttuja.
Eli peruspotaskaa. Tuohan ei liity mitenkään siihen, onko ihminen nainen vai mies.
En seurustele miesten kanssa, joten miksi komme toisin miehiä. Sen sijaan naisista huomaa hyvin nopeasti kuinka pitkä aika edellisestä suhteesta on. Jos sinkkuutta on kestänyt usean vuoden ajan, niin kyllä se näkyy ja kovaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin sinkkuus itsessään muuttaa ihmistä mihinkään suuntaan. Parempi kysymys on miten pitkäaikainen syrjäytyminen vaikuttaa ihmiseen. On sinkkuja jotka silti ovat paljon sosiaalielämässä kiinni ja sitten on yksinäisiä erakoita.
Minulla oli sellainen "tutkimushypoteesi" että sinkkuus kyllä muuttaa ihmistä jotenkin, koska perhe ja parisuhde on eräänlainen normi edelleen. Siihen joutuu ottamaan kantaa niin monin tavoin elämänsä aikana, vaikkei tahtoisi. Ihmisten kysymysten ja ennakkoluulojen kautta jne. Joten vaikka alun perin eroa pariutuneisiin ei olisikaan (luonteenpiirteet ja muu elämä ratkaisevat), niin joutuu rakentamaan itselleen sinkun identiteetin, joka todennäköisesti muuttuu elämän varrella moneen kertaan. Eli selitysmallin sille miksi on sinkku. Näin palstalta päätellen tapahtuu.
Tietääkseni tästä aiheesta ei ole olemassa tutkimuksia, yllättävää kyllä. Ap
Sori, mutta melkoista soopaa suollat. Tyypillistä stereotypiaa, jota juurikin he, joille parisuhde on elämän suurin saavutus usein suoltavat. Sinällään en kyllä ihmettele teoriaasi. Varsinkin kun paljastit, että lähteenäsi on tämä palsta. Ilmainen vinkki: tällä palstalla moni muukin aisa näyttäytyy toisenlaisena kuin todellisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on tullut:
Hurjan itsenäinen
Hurjan pystyvä
Itsevarma
Peloton
Pärjäävä
Tyytyväinen
Onnellinen
EnerginenEi ole mitään, mitä en ratkoisi tai selvittäisi tai hoitaisi. Pystyn kaikkeen itse. Menen minne vaan ja pärjään missä vaan.
Kumppanin otan vasta sitten, kun joku tietty ihminen osuu tunteisiin oikealla tavalla. Jonka seura on parempaa kuin pelkkä oma seurani (tai ystävieni seura). Mihinkään muuhun en sitä tarvitse.
Mul on täysin sama!
Sen lisäksi en halua että mahdollinen kumppani vie aikaa lasten ja minun yhdessäolosta.
Paitsi sitten jos kolahtaa niin paljon että kompromissit on itsestään selviä 😂
Mut en jaksa uskoa että kukaan tykkäisi minusta kaikkine puolineni.
Alue: Aihe vapaa
Sinkkuna eläminen opettaa ennen kaikkea itsenäisyyttä. Itse näen sen positiivisena asiana. Jopa hieman pelottaa, miten riippuvaisia osa parisuhteessa olevista on kumppanistaan. Sitten ovat ihan ulapalla, jos suhde päättyy. Niin ei saisi mennä, vaan jokaisen parisuhdestatuksesta rippumatta tulisi opetella myös pärjäämään itsenäisesti. Tämä myös niissä 40-50v yhdessä avioliitoissa. Tai jopa etenkin niissä. Ei ole nimittäin vierestä katsottuna ollut helppoa 70+ iässä aloittaa sen opettelua miten pyykkikonetta käytetään tms.