Lue keskustelun säännöt.
Miten saisin muutettua itseäni vähemmän pinnalliseksi kumppaninhaun suhteen?
22.07.2021 |
Olen n. 35-vuotias nainen ja kärsinyt oikeastaan koko elämäni siitä, että hyvin harva vastapuolen edustaja sytyttää. Olen käynyt elämäni aikana treffeillä niin paljon, etten kehtaa todellista määrää edes anonyyminä paljastaa. Vastaan on tullut paljon sympaattisia ja mukavia miehiä mutta myönnän etsiväni sitä neulaa heinäsuovasta eli mm. miehekästä, hyvätuloista sekä älykästä miestä. Eli olen juuri niitä parjattuja naisia, jolle pituus 180 cm on ihan minimivaatimus ja jolle miehen palkkatasolla ja jopa miehen riittävän matalalla äänellä on merkitystä.
Olen yrittänyt tutustua "vaatimattomampiinkin" miehiin ajatuksenani se, että tutustumisen myötä syttyisin. Näin ei kuitenkaan ole käynyt ja olen kokenut itseni tavallaan huijariksikin siksi, etten ole ihan jo alussa tuonut ilmi epäluulojani suhteen muodostumisen kannalta. Toinen on saattanut ehtiä jo ihan kunnolla ihastua siinä vaiheessa, kun minä olen päättänyt tapailun.
Olen analysoinut itseäni ja selvää on se, että mitätöiminen vanhempieni taholta on saanut aikaan korostetun halun pärjätä ja myös näyttää pärjäämiseni. Olen esimerkiksi todella joutunut taistelemaan saavuttaakseni nykyisen elintasoni. Tukiverkkoja ei oikeastaan koskaan ole ollut ja olen nuorempana ollut suhteissa, joissa olen toistanut samaa näkymättömyyden kaavaa kuin lapsuudenkodissanikin. Eli en ole ollut vaativa, en ole loukkaantunut synttäreitteni toistuvasta unohtelusta, en ole olettanut opiskelijanakaan paremmin tienaavan kumppanini tarjoavan minulle edes pitsaa jne. Olen ollut itse avulias ja pyrkinyt ostamaan hyväksyntää helppoudellani. Olen ollut kynnysmatto suuren osan elämästäni ja yksinkertaisesti todennut, ettei sellainen enää riitä minulle. Olen kyllästynyt olemaan se, jolta kumppanini lainaa rahaa (jota siis ei itsellänikään ole paljoa ollut), joka peittelee olohuoneen matolle sammuneen kumppanin yöksi, joka kiinnittää lamput muutossa, joka et tee rikosilmoitusta pahoinpitelystään ja joka selvittelee kaikki kotiin liittyvät käytännön asiat.
Olen tehnyt hurjasti töitä saavuttaakseni nykyisen elämäntilanteen, jossa minun ei enää tarvitse pelätä rahallisesti. Enemmän pelkään sitä, että löydän taas itseni treffailemasta miestä, jolla on taloudellisia ongelmia/elämänhallintaongelmia/huono itseluottamus/mielenterveydellisiä ongelmia/vihanhallintaongelma. Minulla on monipuolista tietotaitoa sekä lisäksi uteliaisuutta oppia lisää. Haluaisin kovasti vielä joskus elämässäni tuntea kumppanini tuovan minulle jotakin, jota minulla itselläni ei vielä ole. Se voi olla uusia kokemuksia, uutta tietoa, uusia näkökulmia tai taitoja. Ilahtuisin kovasti myös siitä, että joku haluaisi ostaa jotakin kaunista syntymäpäivänäni. Haluaisin lisäksi kumppanin, josta olla aidosti ylpeä. Olenko ihan hakoteillä ajatusteni suhteen? Tälläkin palstalla törmää ihan hirveän usein yleistyksiin, joissa "nirsot" naiset eivät ymmärrä omaa tasoaan jne. Ulkonäköni puolesta olen sinut ja uskoisin, ettei se ole asiassa kynnyskysymys.
Miten sitten toimia maailmassa, jossa kovinkaan montaa miestä ei koe voivansa katsovansa samalta tasolta saati ylöspäin? Ideaalitilanne olisi varmasti se, että pariskunta kokisi tervettä ylpeyttä toisiaan katsoessaan? Vai eikö ole? Haluaisin kovasti rakkaudellisen parisuhteen. Voisinko tehdä jotakin alentaakseni rimaani?
Kommentit (191)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy ensimmäiseksi todeta se, etten ole yllättynyt kommenttien sisällöistä. Yksi arvostelee siitä, että väheksyn pienipalkkaisissa ammateissa kituuttavia ihmisiä. Toinen arvostelee siitä, että arvoni ovat kuralla. Kolmas huomauttelee siitä, että koska olen sattunut saamaan huonot eväät lapsuudenkodistani, en saisi tavoitella kumppaniltani mitään keskimääräistä duunaria kunnianhimoisempaa. Viidennen mielestä minun pitäisi ottaa kumppanikseni bussikuski, jonka kanssa voisin ottaa yhteisen asuntolainan ja muuttaa lähiöön. Kuudennen mielestä minun pitäisi hyväksyä kumppanikseni mielestäni epäviehättäviä miehiä. Seitsemännen mielestä kolmekymppinen nainen on parisuhdemarkkinoilla sellaista kuraa, ettei kannata edes yrittää. Kahdeksannen mielestä olen luonteeltani niin "kova", että puistattaa. Yhdeksännen mielestä taas olen "tuettava". Kymmenennen mielestä minun pitäisi hoitaa pääni kuntoon. Yhdennentoista mukaan olen narsistinen tyhjäsielu. Kahdennentoista mielipide minusta oli painokelvoton. Saatoin unohtaa jonkun moitteen eivätkä myöskään tulleet listatuksi aikajärjestyksessä.
Kiitokset myös muutamille kommentoijille hyvinkin rakentavista kommenteista. Tämä oli kaikkiaan hyvin mielenkiintoista. Jaksan kaikista saamistani ilkeistä kommenteista huolimatta uskoa siihen, että jos olen treffihistoriassani ollut 90-prosenttisesti se pakkien antaja ja parisuhteissani 100-prosenttisesti, varmasti kelpaan vielä joskus jollekin, joka kelpaa minulle.
ap
Vaikutat k*sipäiseltä ja hankalalta ihmiseltä jolla menevät defenssit päälle heti kun koet että joku vähänkin arvostelee.
Traumat ovat todellakin käsittelemättä.
Ehkä sitten olet hyvännäköinen. Miehenä tiedän kyllä että monille miehille kelpaa millainen riivinrauta tahansa jos ulkonäkö on kuosissa. Mutta onnellisen parisuhteen saamisessa se ei sinua auta.
Luultavasti löydät uuden hyväksikäyttävän k*sipään, vain komeampana ja varakkaampana versiona. Vahvalla ja hyväsydämisellä miehellä ei ole mitään syytä haluta olla kanssasi.
Kiltille ja ymmärtäväiselle miehelle joka sattaisi ymmärtää sinua, annat tietysti pakit koska miehen tulee olla sinua vahvempi koska oikeasti pelkäät olla vahva itse.
Ap ei ole ollut pakkien antaja vaan saaja ellei sitten ole treffaillut niitä miehiä, joita yksikään toinen nainen ei halua. Hän myös puhuu kuin naisen ulkonäkö ei laskisi koko ajan kuin lehmän häntä. Jos hän on päässyt antamaan pakit 25 vuotiaana niin 35 vuotiaana hänen markkina-arvonsa on enää murto-osa sitä mitä se oli 10v aikaisemmin.
Eli hän ei ole hyvännäköinen vaikka olisi nuorena ollutkin ja näin ollen on turha haaveilla komeasta toimitusjohtajasta, se on enää vain ikääntyvän harmaahiirulaisen päiväuni, lapsellista haihattelua jonka olisi pitänyt jo jäädä nuoruuteen, mutta ei näköjään ole jäänyt.
Ja jos ymmärsin oikein hän on itse duunaritaustainen eli duunarimies on hänelle oikein sopiva. Jos hän on akateeminen niin ehkä kannattaisi katsella jotain 55v akateemista toisella kierroksella olevaa miestä.
Ap on sama kuin työtön ja köyhä mies vaatimassa 20v missiä, sillä erotuksella että se mies tajuaa sen haaveeksi ap näköjään eli eli poikkeaminen lanttutohtorin pakeilla ei olisi huono idea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on paljon tosi hyviä kommentteja. Minullekin tuli mieleen mitä ap:lla on tarjota sille hänen mielestään täydelliselle miehelle. Vastavuoroistahan sen pitää olla, jotta suhteella on onnistumisen mahdollisuuksia.
Sain kuvan vastauksistasi ap, että et osaa tunnistaa sinulle sopivaa henkilöä. Johtuuko se ennakkoasenteistasi vai siitä ettei sinulla ole tunneälyä. Olet jo aika hyvin osannut analysoida käytöstäsi, mutta et ole vielä niin pitkällä että olisit oppinut vapauttamaan itsesi niistä ahtaista rajoista, joihin olet ihannekumppasi si asettanut.
Toivoisin ihan ensimmäiseksi miehen nauttivan seurastani. Toisena varmaan se, että toiveet tulevaisuuden suhteen menisivät yksiin tai olisivat ainakin sovitettavissa. Yksinkertaistettuna haluaisin tarjota vastavuoroisesti miehelle samaa, mitä hän tarjoaa minulle. Toivoisin voivani tarjota fiksulle ja uteliaalle miehelle fiksua ja uteliasta seuraa.
Yllättävän moni on kysynyt sitä, mitä minä voisin tarjota miehelle. Mitä kummallisen erityistä minun pitäisi pystyä tarjoamaan miehelle muuta, kuin itseni? Ensin tietysti täytyisi löytää minulle erityinen mies, joka pitäisi minua erityisenä. Tämänkin ymmärrän hyvin.
ap
Tätä kysytään siksi koska eri sukupuolilla on tyypillisesti eri asioita joita halutaan kumppanilta.
Sinä tarjoat asioita joita naiset tyypillisesti toivovat mieheltä, ja perustelet tätä samankaltaisuudella. Mutta kun ne pehmeät ja feminiiniset naiset haluavat saman komean, menestyneen ja vaikeudet selvittävän itsevarman ja määrätietoisen miehen.
Vain perustelu on eri (samankaltaisuus vs vastakohdat vetoavat toisiinsa).
Sama kuin jos minä toivoisin samankaltaista naista eli siroa, hoikkaa, sporttista naista joka rakastaa seksiä eikä välitä rahasta tai luksuksesta. Nuo imonaisuudet ovat ikävä kyllä halutumpia naisessa kuin miehessä.
Sillä vahvamiehellä on jo rahaa ja turvaa. Ehkä naiselta halutaan jotain mitä ei itsellä jo ole.
Olet oikeassa. Ap:n kannattaa miettiä tätä eikä tarjota miehelle sitä mitä hänellä on omastakin takaa tai ainakaan korostaa sitä.
Mutta ap:lle saattaisi sopia paremmin hiukan feminiinisempi mies, sikäli feminiininen, että jaksaa pohtia syntyjä syviä. Tutkija tai joku vastaava. Ns. supermenestyjämiehet ovat lähes aina todella suoraviivaisia ja nopeita, lyhyt huumori, nopeat päätökset, sarkasmi. Fiksuja, tunneälykkäitä, myös empaattisia, mutta he eivät etsi "tuettavia" naisia, vaan sellaisia, joilla on oma feminiininen panoksensa annettavanaan. Samantyyppisiä kuin he itse, mutta feminiinisenä versiona tavallaan. Tämä toki vain minun kokemukseni henkilökohtaisesti ja tuttavapiirin kautta.
Pitkälti näin.
Pehmeämpi mies joka on utelias mutta ymmärtää tunteita ja näkee jotain ap:n kovan pinnan alla ja kenties auttaa tuomaan sen pehmeämmän puolen esiin.
Mutta useimmilla naisilla on ajatteluun koodattu periaate ettei mies saa milloinkaan olla pehmeämpi, heikompi, vähemmän menestynyt tai lyhyempi kuin nainen.
Se on siten vähän ongelmallista kun naisen vahvuudet ovat lähinnä maskuliinisiksi katsottuja ominaisuuksia, mutta tämä ei hyväksy vastakappalettaan eli miestä joka omaa feminiinisiä ominaisuuksia. Ja nyt siis puhutaan luonteesta.
Anteeksi nyt vain mutta minä en ole millään tavalla maskuliininen nainen. Mistä ihmeestä se käsitys on saatu? Siitäkö, että tienaan hyvin ja kuulun parhaimmin toimeentulevaan prosenttiin suomalaisista palkansaajista. Ikäluokassani kuulun vielä huomattavasti pienempään vähemmistöön. Tarkoituksella en ole tulotasoani tarkentanut koska en ole halunnut herrättää närää. Lishuomiona sekin, että myös miehet voivat olla kullankaivajia.
Olen perusluonteeltani empaattinen ja kiltti. Kovuutta minussa ei ole kuin opeteltuna niin, että olen pystynyt työelämässä saavuttamaan jalansijaa sekä taloudellisesti turvatun aseman loppuelämäkseni. Jos minulla olisi ollut edes ns. normaali perhe, olisin saattanut saada turvaa sieltä. Olen turvani itse itslleni rakentanut ja jos se tekee minusta kovan, ymmärrän kirjoituksesi.
ap
Toimari miesten käsissä roikkuu useimmiten pienituloinen kotiäiti. Ne loput mitkä hakee 50/50 suhdetta ovat äärimmäisen haluttuja.
Vierailija kirjoitti:
Ap kilpailee samasta 5% miehistä, joista 50% naisista on kiinnostunut, joten ei mikään ihme, että on jäänyt ilman miestä.
Totta ja ne top vitoset jaettiin silloin kun ap oli nuori ja ne menivät kauniimmille kilpasiskoille. Hän elää edelleen harhassa, että 35v raakkina voisi saada top5% miehen, johon ei rahkeet riittänyt nuoruuden kauneimmillakaan.
Minäkin tunsin erään 20v haihattelijablondin, joka sanoi hommaavansa rikkaan miehen, nyt on naimisissa lyhyen, kaljuuntuvan tavallisen miehen kanssa. Harha siis haihtui nopeasti kun ikävuosia tuli mittariin nopeammin kuin luotijunalla kilometrejä, aloittajalla se harha ilmeisesti on jäänyt päälle.
ap on vielä kaiken lisäksi duunariperheestä, mutta hienostopiireihin pitäisi päästä miehen avulla:D
Mulla vähän sama ongelma, paitsi koulutustasolla ja varallisuudella ei ole väliä. Mutta en pysty seksuaalisesti syttymään kuin ehkä prosentista komeimpia miehiä. Itse olen ulkonäöltäni ehkä 6/10. Eli ei mitään toivoa saada niitä komeita. Olen yrittänyt muutamaa parisuhdetta sellaisten ns. kunnon miesten kanssa joita saan, mutta seksuaalinen kipinän puute on vaihtunut ajan kanssa totaaliseen seksihaluttomuuteen ja seksin kuvottavuuteen. Ulkonäkö ilmeisesti on minulle jonkinlainen fetissi, enkä pysty muuttamaan asiaa. Nyt olen jo niin vanhakin (45) että enää en edes etsi paria. Eihän minua myös pysty kiinnostamaan yli kolmikymppiset, ja nuoristakin vain ne komeimmat.
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa paljon ystävältäni. Hänen kriteerinsä miehille ovat aina olleet noita taloudellisia ja kaikki siten valitut miehet poikkeuksetta pers häiriöisiä.
Suosittelen etsimään miestä sillä perusteella, että kuka sytyttää ja tuntuu pantavalta ja seksikkäältä ja jatkotutustuessa lisäksi mukavalta. Ne ovat tärkeimpiä ominaisuuksia kuin raha ja status.
Onko kaverisi psykologi vai kuka teki nämä diagnoosit miesten pers häiröistä? Yhdessäkö ne kyökkipsykologisoitte eron jälkeen viinilasin äärellä?
Ja se mies joka tuntuu pantavalta ja seksikkäältä tuntuu siltä myös kaikkien muiden naisten mielestä ja mies myös toimii sillä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy ensimmäiseksi todeta se, etten ole yllättynyt kommenttien sisällöistä. Yksi arvostelee siitä, että väheksyn pienipalkkaisissa ammateissa kituuttavia ihmisiä. Toinen arvostelee siitä, että arvoni ovat kuralla. Kolmas huomauttelee siitä, että koska olen sattunut saamaan huonot eväät lapsuudenkodistani, en saisi tavoitella kumppaniltani mitään keskimääräistä duunaria kunnianhimoisempaa. Viidennen mielestä minun pitäisi ottaa kumppanikseni bussikuski, jonka kanssa voisin ottaa yhteisen asuntolainan ja muuttaa lähiöön. Kuudennen mielestä minun pitäisi hyväksyä kumppanikseni mielestäni epäviehättäviä miehiä. Seitsemännen mielestä kolmekymppinen nainen on parisuhdemarkkinoilla sellaista kuraa, ettei kannata edes yrittää. Kahdeksannen mielestä olen luonteeltani niin "kova", että puistattaa. Yhdeksännen mielestä taas olen "tuettava". Kymmenennen mielestä minun pitäisi hoitaa pääni kuntoon. Yhdennentoista mukaan olen narsistinen tyhjäsielu. Kahdennentoista mielipide minusta oli painokelvoton. Saatoin unohtaa jonkun moitteen eivätkä myöskään tulleet listatuksi aikajärjestyksessä.
Kiitokset myös muutamille kommentoijille hyvinkin rakentavista kommenteista. Tämä oli kaikkiaan hyvin mielenkiintoista. Jaksan kaikista saamistani ilkeistä kommenteista huolimatta uskoa siihen, että jos olen treffihistoriassani ollut 90-prosenttisesti se pakkien antaja ja parisuhteissani 100-prosenttisesti, varmasti kelpaan vielä joskus jollekin, joka kelpaa minulle.
ap
Kyse ei ole kelpaamisesta. Jostain syystä se on ajatus ja asenne, joka ihmisillä on kun puhutaan pariutumisesta. Rakastuminen ei tapahdu sen pohjalta kenelle kelpaa tai kuka kelpaa minulle vaan sen pohjalta, että toisessa ihmisessä on jotakin joka saa minut tuntemaan oloni hyväksi ja rakastetuksi ja minä saan toiselle myös sen saman olon. Että juuri tämä ihminen ymmärtää minua paremmin kuin kukaan muu ja minä häntä ja yhdessä haluamme tutustua toisemme persoonallisuuksiin niin syvästi, että siitä toisesta tulee perhe ja kaikki. En nyt oikein osaa pukea sanoiksi tätä. Ammatilla, harrastuksilla, ystäväpiirillä - millään noilla ei ole mitään väliä kun kohtaa sen ihmisen joka olemalla oma itsensä saa sinut haluamaan tietää lisää hänestä ja ottamaan hänet vastaan täysin sellaisena kuin hän on. Olin ennen aika pinnallinen ja oli vaikea löytää kumppania kun kukaan ei natsannut. Oli vääränlainen pukeutumistyyli (joo naurettavaa) ja sitä ja tätä. Jokin minussa muuttui ja jätin pinnallisuudet taakseni. Tapasin ihmisen kenessä minua ei kiinnostanut mikään muu kuin se minkälainen hän on ihmisenä. Nyt meillä on oma perhe. Ehkäpä sinä tapaat joku päivä sen ihmisen, jonka kohdalla et ajattele yhtään mitään kriteereitä ja ulkoisia juttuja.
Oletko koskaan sittenkään kurkistanut perimmäisten motiiviesi sisälle? Lopulta kaikki ihmissuhteet ovat kaupantekoa. Joku antaa sinulle jotakin (esim. henkisesti) ja saa sinulta vastavuoroisesti jotakin takaisin (samaa tai erilaista, ei väliä kunhan tilit tasan).
Anteeksi kyyninen näkemykseni. Antaessaan saa jne. mutta vaihdon ei tarvitse perustua varallisuuteen, ominaisuuksiin tai arvojen jakamiseen. Riittää, että kaksi ihmistä kokee täydentyvänsä toisen avulla. On ihan puhdasta tuubaa tällä materiasta koostuvalla maapallolla väittää sitä, että joidenkin toisten ihmisten arvot olisivat joidenkin toisten arvoja parempia niin kauan, kuin ketään ei vahingoiteta.
Ymmärrän, mitä ajat takaa mutta pyytäisin sinua sukeltamaan silti syvemmälle arvomaailmasi muodostumiseen vaikuttaneeseen historiaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on paljon tosi hyviä kommentteja. Minullekin tuli mieleen mitä ap:lla on tarjota sille hänen mielestään täydelliselle miehelle. Vastavuoroistahan sen pitää olla, jotta suhteella on onnistumisen mahdollisuuksia.
Sain kuvan vastauksistasi ap, että et osaa tunnistaa sinulle sopivaa henkilöä. Johtuuko se ennakkoasenteistasi vai siitä ettei sinulla ole tunneälyä. Olet jo aika hyvin osannut analysoida käytöstäsi, mutta et ole vielä niin pitkällä että olisit oppinut vapauttamaan itsesi niistä ahtaista rajoista, joihin olet ihannekumppasi si asettanut.
Toivoisin ihan ensimmäiseksi miehen nauttivan seurastani. Toisena varmaan se, että toiveet tulevaisuuden suhteen menisivät yksiin tai olisivat ainakin sovitettavissa. Yksinkertaistettuna haluaisin tarjota vastavuoroisesti miehelle samaa, mitä hän tarjoaa minulle. Toivoisin voivani tarjota fiksulle ja uteliaalle miehelle fiksua ja uteliasta seuraa.
Yllättävän moni on kysynyt sitä, mitä minä voisin tarjota miehelle. Mitä kummallisen erityistä minun pitäisi pystyä tarjoamaan miehelle muuta, kuin itseni? Ensin tietysti täytyisi löytää minulle erityinen mies, joka pitäisi minua erityisenä. Tämänkin ymmärrän hyvin.
ap
Tätä kysytään siksi koska eri sukupuolilla on tyypillisesti eri asioita joita halutaan kumppanilta.
Sinä tarjoat asioita joita naiset tyypillisesti toivovat mieheltä, ja perustelet tätä samankaltaisuudella. Mutta kun ne pehmeät ja feminiiniset naiset haluavat saman komean, menestyneen ja vaikeudet selvittävän itsevarman ja määrätietoisen miehen.
Vain perustelu on eri (samankaltaisuus vs vastakohdat vetoavat toisiinsa).
Sama kuin jos minä toivoisin samankaltaista naista eli siroa, hoikkaa, sporttista naista joka rakastaa seksiä eikä välitä rahasta tai luksuksesta. Nuo imonaisuudet ovat ikävä kyllä halutumpia naisessa kuin miehessä.
Sillä vahvamiehellä on jo rahaa ja turvaa. Ehkä naiselta halutaan jotain mitä ei itsellä jo ole.
Olet oikeassa. Ap:n kannattaa miettiä tätä eikä tarjota miehelle sitä mitä hänellä on omastakin takaa tai ainakaan korostaa sitä.
Mutta ap:lle saattaisi sopia paremmin hiukan feminiinisempi mies, sikäli feminiininen, että jaksaa pohtia syntyjä syviä. Tutkija tai joku vastaava. Ns. supermenestyjämiehet ovat lähes aina todella suoraviivaisia ja nopeita, lyhyt huumori, nopeat päätökset, sarkasmi. Fiksuja, tunneälykkäitä, myös empaattisia, mutta he eivät etsi "tuettavia" naisia, vaan sellaisia, joilla on oma feminiininen panoksensa annettavanaan. Samantyyppisiä kuin he itse, mutta feminiinisenä versiona tavallaan. Tämä toki vain minun kokemukseni henkilökohtaisesti ja tuttavapiirin kautta.
Pitkälti näin.
Pehmeämpi mies joka on utelias mutta ymmärtää tunteita ja näkee jotain ap:n kovan pinnan alla ja kenties auttaa tuomaan sen pehmeämmän puolen esiin.
Mutta useimmilla naisilla on ajatteluun koodattu periaate ettei mies saa milloinkaan olla pehmeämpi, heikompi, vähemmän menestynyt tai lyhyempi kuin nainen.
Se on siten vähän ongelmallista kun naisen vahvuudet ovat lähinnä maskuliinisiksi katsottuja ominaisuuksia, mutta tämä ei hyväksy vastakappalettaan eli miestä joka omaa feminiinisiä ominaisuuksia. Ja nyt siis puhutaan luonteesta.
Anteeksi nyt vain mutta minä en ole millään tavalla maskuliininen nainen. Mistä ihmeestä se käsitys on saatu? Siitäkö, että tienaan hyvin ja kuulun parhaimmin toimeentulevaan prosenttiin suomalaisista palkansaajista. Ikäluokassani kuulun vielä huomattavasti pienempään vähemmistöön. Tarkoituksella en ole tulotasoani tarkentanut koska en ole halunnut herrättää närää. Lishuomiona sekin, että myös miehet voivat olla kullankaivajia.
Olen perusluonteeltani empaattinen ja kiltti. Kovuutta minussa ei ole kuin opeteltuna niin, että olen pystynyt työelämässä saavuttamaan jalansijaa sekä taloudellisesti turvatun aseman loppuelämäkseni. Jos minulla olisi ollut edes ns. normaali perhe, olisin saattanut saada turvaa sieltä. Olen turvani itse itslleni rakentanut ja jos se tekee minusta kovan, ymmärrän kirjoituksesi.
ap
Kukaan nainen ei mielestään ole, silloin kun se johtaisi päätelmään ettei sopivin mies oliskaan stereotyyppinen maskuliininen ja vahva mutta reilu ja hyväsydäminen Prinssi Rohkea.
Totuus kuitenkin on että tuollaiset miehet ovat halutuimpia, ja minun kokemuksieni mukaan valitsevat feminiinisen vastakappaleensa. Naisellisuudestaan täysin varman ja traumavapaan naisen joka on fiksu kuten hekin, mutta empaattinen ja tunneälykäs naaras joka ei omaa tarvetta pitää yllä piinkovaa ulkokuorta.
Jos sinä ap olisit tuollainen nainen, et kyselisi täällä vinkkejä, etkä olisi seonnut niihin renttuihin.
Saan tästä alapeukutusta, mutta mielestäni joillekin naisille sopisi ymmärtäväinen ja rauhallinen mies joka on, kyllä, naista pehmeämpi. Ei kynnysmatto, vaan mies joka ei lähde mukaan sapelien kalisteluun vaan kuuntelee rauhallisesti. Harva nainen kuitenkaan haluaa tällaista miestä, koska sukupuoliroolit kääntyisivät väärin päin, ja sehän on luonnonvastaista, eikö niin? Maskuliinisen unelmamiehen saaminen puolestaan todistaisi tämän naisen feminiinisyyden, aivan kuten menestyksen kulissit todistavat vahvuuden.
Se mitä kaltaisesti naiset usein hakevat on se Prinssi Rohkea, jonka kanssa sparrata, lopulta niukasti häviten jotta miehen ja naisen oikea ja kiveen kirjoitettu dynamiikka toteutuisi. Mutta Prinssi Rohkea ei halua sparrata naisen kanssa. Sitä varten on ura ja miespuoliset ystävät. Ja maskuliinisuuden kääntöpuoli on se ettei tämä mies ole paras ymmärtämään naisen traumoja - siksi se naisellisuudestaan täysin varma "alfanaaras" joka voi kaivata turvaajaa ja suojelijaa, mutta ei miestä vakuuttamaan itseään feminiinisyydestään.
Miehet joita nämä naiset saavat, ovat ainoita miehiä jotka ovat halukkaita sparraamaan ja voittamaan heidät. Ja nämä eivät sitten olekaan niitä kunnollisia miehiä.
Ap:lla on oikeus olla eri mieltä. Mutta omat kertomuksesi viittaavat siihen suuntaan että jotain tällaista on tapahtunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP minusta et ole huono ihminen kun asetat standardeja tulevalle kumppanille, etenkin jos aiemmin et ole osannut vetää rajoja. Mutta kaikki kriteerit eivät aina ole fiksuja. Osa voi jopa estää sinua tavoittamasta sitä onnea mitä tavoittelet.
Ehdottaisin, että kirjoittaisit paperille kaikki kriteerit, jotka sinulla on kumppania kohtaan. Luokittelisit ne prioriteettiluokkaan 1-3 (välttämätön, tarpeellinen, nice to have) ja yrittäisit tutkia itseäsi mikä on se perustarve, johon tuo kriteeri vastaa. Usein esim. kriteerin "raha" taustalla todellinen perustarve on "turvallisuus" tai "vapaus".
Minusta on ihan ok, että et halua olla suhteessa se tukipuu, vaan haluat kumppanin, johon pystyt turvautumaan tai joka vähintäänkin kykenee kannattelemaan suhteessa oman painonsa. Onko siis niin, että pohjimmiltaan haet kumppania, jonka seurassa olosi on turvallinen, vaikka elämä heittäisi eteen millaisia myrskyjä?
Jos esim. ulkoinen status ei pohjimmiltaan olekaan sinulle itseisarvo vaan välinearvo jonka kautta tavoittelet vaikkapa kokemusta turvallisuudesta ja kelpaamisesta, voit miettiä olisiko tuo kokemus mahdollista saavuttaa myös muuta kautta? Voisiko esim. vakaa luonne tai ammattitaito, joka mahdollista rahan tekemisen suhdanteista riippumatta (vaikka tulotaso ei olisikaan massiivinen) luoda saman kokemuksen?
Minusta kaukaisen parisuhdetaustani ja nykytilanteeni huomioimisen jälkeen olisi suorastaan riski ruveta tapailemaan bussikuskia. Jos naisille maistuu hyvä elintaso, kyllä se ihan samalla tavalla miehillekin maistuu.
Anteeksi te, joiden ihoa olen (tahtomattani) raapaissut aloituksellani sekä kommenteillani.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 130 jatkaa että olen kuullut jotain samantyylistä kuin ap:n kirjoitukset moneen kertaan, johtuen siitä sattuneesta syystä että minä olen se mies jolla tarjotaan illallisia ja leffalippuja jotta saadaan joku jonka kanssa keskustella siitä miksei onnea löydy vaikka on hyvä ammatti ja kaikkea.
Yksikään näistä naisista ei ole onnellista parisuhdetta löytänyt. Lähimmäs pääsi entinen kollegani, yli kuusikymppisenä juurikin mukavan opettajamiehen kanssa. Olivat hyvin onnellisia yhdessä, kunnes vanha luonne vei hetkeksi voiton ja mies otti hatkat. Mukavalla, fiksulla, sosiaalisella ja koulutetulla 60+ miehellä on mistä valita, vaikkei "rahamies" olisikaan.
Prinssi Rohkeat eivät ole yhteensopivia, eivätkä suhteet k*sipäiden kanssa kestä. Sama kaava, joka kerta.
Ja tätä harva nainen on valmis hyväksymään, ettei stereotyyppinen unelmamies olisikaan sopivin mies. Minä kyllä hyväksyn miehenä ettei minulle sopisi alfanaaras, ei missi eikä malli. Minulla ei olisi maskuliinisia piirteitä joita nämä kaipaavat feminiinisyytensä vastakappaleeksi. Ja siksi tyttöystäväni onkin aivan eri tyylinen ihminen. Ei varmasti sopiva kaikille, mutta minulle kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tarpeen rimannostoon, mutta omien traumojesi takia et pysty avoimesti tutustumaan ja ihastumaan toiseen. Menestynyt ja varakas sinkkukomistus on todennäköisesti aivan yhtä huono valinta kuin aiemmatkin (narsistisia ja väkivaltaisia).
Oletko kokeillut tasa-arvoista suhdetta? Etsit suunnilleen oman ikäisesi ja samasta ammatti- ja tulotasosta olevan miehen, joka haluaa parisuhteelta samoja asioita kuin sinä? Ulkonäkö toki sellainen, että kestät katsoa, mutta panostat siihen tutustumiseen, jos mies ei osaa tutustua, niin dumppaa.
Sen lisäksi hankkia apua traumoihin, että pystyisit ihastumaan ilman takertumista.
Minä etsin samassa tuloluokassa olevaa miestä ja mielellään vielä itseni kanssa samanikäistä, tätä yhdistelmää tosin on tilastollisesti vähän.
Olen myös ymmärtääkseni käsitellyt traumani. Kerroin niistä aloituksessani korostaakseni sitä, että koen vaikeuksieni lisänneen yleistä ymmärrystäni elämää kohtaan ja oletan, että vaikeista elämäntilanteista kunnialla selviytyminen osoittaa ihmisen yleistä ongelmanratkaisukykyä. Pumpulissa kasvanut omaa ihan taatusti toisenlaisen henkisen pääoman.
ap
Sinusta saa kieltämättä hieman pinnallisen kuvan, ja olet ilmeisesti myös jollain tavoin humaltunut tai tullut riippuvaiseksi materiasta jonkinlaisen luokkanousun jäljiltä.
Ikäisesi komeat, pitkät, rikkaat ja karismaattiset miehet saavat kirjaimellisesti valita todella suuresta joukosta naisia ikävälillä 20-35v. Ymmärrät varmaan, että tässä kilpailussa jo pelkästään ikäsi on suuri miinus näille haluamillesi miehille. Sen sijaan jostain 50+ ikäluokasta voisit löytää sen oman menestyjäsi, joka olisi myös tyytyväinen nuorempaan naiseen. En sitten tiedä kelpaisiko sinulle enää mies tuolla ikäerolla...
Menestyvät uraputkimiehet myös harvemmin haluavat toista uraihmistä vierelleen. Milloin te edes ehtisitte nähdä toisianne? Vai tuoko se toisen menestyminen ja tulotaso jo itsessään niin paljon tyydytystä, että ei sillä näkemisellä ole enää juuri merkitystä?
Joka tapauksessa onnea yritykselle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy ensimmäiseksi todeta se, etten ole yllättynyt kommenttien sisällöistä. Yksi arvostelee siitä, että väheksyn pienipalkkaisissa ammateissa kituuttavia ihmisiä. Toinen arvostelee siitä, että arvoni ovat kuralla. Kolmas huomauttelee siitä, että koska olen sattunut saamaan huonot eväät lapsuudenkodistani, en saisi tavoitella kumppaniltani mitään keskimääräistä duunaria kunnianhimoisempaa. Viidennen mielestä minun pitäisi ottaa kumppanikseni bussikuski, jonka kanssa voisin ottaa yhteisen asuntolainan ja muuttaa lähiöön. Kuudennen mielestä minun pitäisi hyväksyä kumppanikseni mielestäni epäviehättäviä miehiä. Seitsemännen mielestä kolmekymppinen nainen on parisuhdemarkkinoilla sellaista kuraa, ettei kannata edes yrittää. Kahdeksannen mielestä olen luonteeltani niin "kova", että puistattaa. Yhdeksännen mielestä taas olen "tuettava". Kymmenennen mielestä minun pitäisi hoitaa pääni kuntoon. Yhdennentoista mukaan olen narsistinen tyhjäsielu. Kahdennentoista mielipide minusta oli painokelvoton. Saatoin unohtaa jonkun moitteen eivätkä myöskään tulleet listatuksi aikajärjestyksessä.
Kiitokset myös muutamille kommentoijille hyvinkin rakentavista kommenteista. Tämä oli kaikkiaan hyvin mielenkiintoista. Jaksan kaikista saamistani ilkeistä kommenteista huolimatta uskoa siihen, että jos olen treffihistoriassani ollut 90-prosenttisesti se pakkien antaja ja parisuhteissani 100-prosenttisesti, varmasti kelpaan vielä joskus jollekin, joka kelpaa minulle.
ap
Kyse ei ole kelpaamisesta. Jostain syystä se on ajatus ja asenne, joka ihmisillä on kun puhutaan pariutumisesta. Rakastuminen ei tapahdu sen pohjalta kenelle kelpaa tai kuka kelpaa minulle vaan sen pohjalta, että toisessa ihmisessä on jotakin joka saa minut tuntemaan oloni hyväksi ja rakastetuksi ja minä saan toiselle myös sen saman olon. Että juuri tämä ihminen ymmärtää minua paremmin kuin kukaan muu ja minä häntä ja yhdessä haluamme tutustua toisemme persoonallisuuksiin niin syvästi, että siitä toisesta tulee perhe ja kaikki. En nyt oikein osaa pukea sanoiksi tätä. Ammatilla, harrastuksilla, ystäväpiirillä - millään noilla ei ole mitään väliä kun kohtaa sen ihmisen joka olemalla oma itsensä saa sinut haluamaan tietää lisää hänestä ja ottamaan hänet vastaan täysin sellaisena kuin hän on. Olin ennen aika pinnallinen ja oli vaikea löytää kumppania kun kukaan ei natsannut. Oli vääränlainen pukeutumistyyli (joo naurettavaa) ja sitä ja tätä. Jokin minussa muuttui ja jätin pinnallisuudet taakseni. Tapasin ihmisen kenessä minua ei kiinnostanut mikään muu kuin se minkälainen hän on ihmisenä. Nyt meillä on oma perhe. Ehkäpä sinä tapaat joku päivä sen ihmisen, jonka kohdalla et ajattele yhtään mitään kriteereitä ja ulkoisia juttuja.
Oletko koskaan sittenkään kurkistanut perimmäisten motiiviesi sisälle? Lopulta kaikki ihmissuhteet ovat kaupantekoa. Joku antaa sinulle jotakin (esim. henkisesti) ja saa sinulta vastavuoroisesti jotakin takaisin (samaa tai erilaista, ei väliä kunhan tilit tasan).
Anteeksi kyyninen näkemykseni. Antaessaan saa jne. mutta vaihdon ei tarvitse perustua varallisuuteen, ominaisuuksiin tai arvojen jakamiseen. Riittää, että kaksi ihmistä kokee täydentyvänsä toisen avulla. On ihan puhdasta tuubaa tällä materiasta koostuvalla maapallolla väittää sitä, että joidenkin toisten ihmisten arvot olisivat joidenkin toisten arvoja parempia niin kauan, kuin ketään ei vahingoiteta.
Ymmärrän, mitä ajat takaa mutta pyytäisin sinua sukeltamaan silti syvemmälle arvomaailmasi muodostumiseen vaikuttaneeseen historiaan.
ap
Olen käynyt hyvin pitkän tien itseni kanssa ja elämässä on ollut paljon vaikeuksia (joita en avaa tässä), jotka ovat tuoneet minut tähän pisteeseen ja vaikuttivat siihen, että pystyin löytämään hyvän parisuhteen ja aidon rakkauden hyvinkin pinnallisen ajatusmaailman jälkeen. En oikein ymmärrä mitä tarkoitat sillä, että joku (minä?) väittää, että jotkin arvot tai arvomaailmat ovat toisia parempia. Minulla ei ainakaan ollut tarkoituksena esittää sellaista vaan ehkä vain erilaista näkökulmaa rakastumiseen ja parisuhteen muodostumiseen.
Olen tutkaillut paljon elämääni ja arvojani (koska olen joutunut pakostakin) ja tiedän hyvinkin pitkälle mitkä asiat vaikuttavat motiiveihini ja tarpeisiini. En näe mitään naiivia siinä, että uskoo pyyteettömään rakkauteen niin kuin teen, koska itse olen kokenut ja koen niin suuren rakkauden joka päivä, vaikkakin tiedostan, että monet tarpeet ohjaavat meitä kumppanin löytämisessä ja parisuhteen toteutumisessa ja siinä eläessä. Ei se kuitenkaan vie syvältä rakkaudelta pohjaa pois.
Pakko ottaa osaa keskusteluun. Itse olen myös vanha 34v. ”Raakki”, matala koulutustaso ja köyhä kuin kirkonrotta. Tapasin miehen josta en tiennyt mitään ja hyvin pian rakastuimme hyvin syvästi. Selvisi että mies on vauras ja korkeasti koulutettu, tässä vaiheessa otin jatkoajan sillä mielessäni kaikuivat kaikki nämä kommentit siitä etten riitä, tai olen liian tyhmä, miksi hän minut haluaisi?
No, nyt erossa oltuamme tunteet eivät ole kadonneet tai muuttuneet mihinkään. Päätimme jatkaa tätä matkaa yhdessä. Hän hyväksyy minut sellaisena kuin olen, ei arvota minua, väheksy. Minä puolestani annan tukea, rakkautta, hellyyttä, kumppanuutta.
Ei kaikki ole aina niin mustavalkoista. Kun ihminen oikeasti rakastaa, ei ole vaatimuksia ja vaateita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tietenkään voi olla varma, mutta minustakin tuntuu siltä, että tuossa on mukana myös omia traumojasi. Eli vaadit menestynyttä miestä, koska menestyneen miehen saaminen saisi sinut tuntemaan itsesi arvokkaaksi.
Minulla itselläni oli tuollainen trauma, mutta eri syistä. Minulla oli todella kurja ero miehestä, joka petti useampaan kertaan ja sitten jätti. Tuon kokemuksen takia koin itseni joksikin aikaa täysin arvottomaksi roskaksi. Kun aloin katsella jälleen ympärilleni, huomasin yhtäkkiä minulla olevan vaatimuslista miehen ulkoisista ominaisuuksista. Ennen tällaista ei ollut ainakaan samalla tavalla. Tajusin jossain vaiheessa, että etsin paperilla täydellistä miestä, koska yritin siten korjata omaa arvottomuuden tunnettani. Jos minut haluaisi joku paperilla täydellinen mies niin se tarkoittaisi, että olisin arvokas/erityinen. Toisaalta täydellisyyden tavoitteleminen suojaa. Ei tule aloitettua suhdetta kenenkään kanssa, kun kukaan ei kelpaa. Eli mukana on myös sitoutumiskammoa.
Menin lopulta terapiaan käsittelemään ongelmiani ja sen myötä vaatimuslistakin hävisi. Arvokkuuden tunnetta et voi saada varmasti kuin itseltäsi. Tai ainakaan et voi laskea arvokkuuden tunnetta kenenkään toisen varaan.
Tämä on erittäin hyvä kommentti ja osoittaa hyvää itsetuntemusta. Minulla on ollut samantyyppisiä ongelmia, ja se näkyi niin etten koskaan kuinnostunut miehistä, jotka olisivat olleet kiinnostuneita minusta. Tavoittelin niitä, joita en voinut saada. Kuvio on jälkeenpäin katsottuna harvinaisen selkeä.
Nyt seurustelen onnellisesti kumppanin kanssa, joka ei olisi täyttänyt vaatimuslistani kaikkia kohtia, mutta jonka kanssa olen hyvin onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy ensimmäiseksi todeta se, etten ole yllättynyt kommenttien sisällöistä. Yksi arvostelee siitä, että väheksyn pienipalkkaisissa ammateissa kituuttavia ihmisiä. Toinen arvostelee siitä, että arvoni ovat kuralla. Kolmas huomauttelee siitä, että koska olen sattunut saamaan huonot eväät lapsuudenkodistani, en saisi tavoitella kumppaniltani mitään keskimääräistä duunaria kunnianhimoisempaa. Viidennen mielestä minun pitäisi ottaa kumppanikseni bussikuski, jonka kanssa voisin ottaa yhteisen asuntolainan ja muuttaa lähiöön. Kuudennen mielestä minun pitäisi hyväksyä kumppanikseni mielestäni epäviehättäviä miehiä. Seitsemännen mielestä kolmekymppinen nainen on parisuhdemarkkinoilla sellaista kuraa, ettei kannata edes yrittää. Kahdeksannen mielestä olen luonteeltani niin "kova", että puistattaa. Yhdeksännen mielestä taas olen "tuettava". Kymmenennen mielestä minun pitäisi hoitaa pääni kuntoon. Yhdennentoista mukaan olen narsistinen tyhjäsielu. Kahdennentoista mielipide minusta oli painokelvoton. Saatoin unohtaa jonkun moitteen eivätkä myöskään tulleet listatuksi aikajärjestyksessä.
Kiitokset myös muutamille kommentoijille hyvinkin rakentavista kommenteista. Tämä oli kaikkiaan hyvin mielenkiintoista. Jaksan kaikista saamistani ilkeistä kommenteista huolimatta uskoa siihen, että jos olen treffihistoriassani ollut 90-prosenttisesti se pakkien antaja ja parisuhteissani 100-prosenttisesti, varmasti kelpaan vielä joskus jollekin, joka kelpaa minulle.
ap
Kyse ei ole kelpaamisesta. Jostain syystä se on ajatus ja asenne, joka ihmisillä on kun puhutaan pariutumisesta. Rakastuminen ei tapahdu sen pohjalta kenelle kelpaa tai kuka kelpaa minulle vaan sen pohjalta, että toisessa ihmisessä on jotakin joka saa minut tuntemaan oloni hyväksi ja rakastetuksi ja minä saan toiselle myös sen saman olon. Että juuri tämä ihminen ymmärtää minua paremmin kuin kukaan muu ja minä häntä ja yhdessä haluamme tutustua toisemme persoonallisuuksiin niin syvästi, että siitä toisesta tulee perhe ja kaikki. En nyt oikein osaa pukea sanoiksi tätä. Ammatilla, harrastuksilla, ystäväpiirillä - millään noilla ei ole mitään väliä kun kohtaa sen ihmisen joka olemalla oma itsensä saa sinut haluamaan tietää lisää hänestä ja ottamaan hänet vastaan täysin sellaisena kuin hän on. Olin ennen aika pinnallinen ja oli vaikea löytää kumppania kun kukaan ei natsannut. Oli vääränlainen pukeutumistyyli (joo naurettavaa) ja sitä ja tätä. Jokin minussa muuttui ja jätin pinnallisuudet taakseni. Tapasin ihmisen kenessä minua ei kiinnostanut mikään muu kuin se minkälainen hän on ihmisenä. Nyt meillä on oma perhe. Ehkäpä sinä tapaat joku päivä sen ihmisen, jonka kohdalla et ajattele yhtään mitään kriteereitä ja ulkoisia juttuja.
Niin, mä olen nyt tapaillut tinderissä miehiä laidasta laitaan. Yleisesti ottaen lyhyitä ja vähemmän koulutettuja. Mä olen hyvinkin liberaali ja maailmaa nähnyt. Nämä miehet eivät niinkään. Kulttuurierot ovat valtavat. Heidän on vaikea ymmärtää yliopiston käynyttä naista, joka tykkää reppureissata. En halua mitään pitkää uratykkiäkään. Mutta nämä tapailemani miehet tuntevat jotain ihmeellistä alemmuutta mun seurassa. Oken pohtinut pitäiskö mun sittenkin nostaa kriteerejäni eli vaatia mieheltä samaa koulutus- ja tulotasoa jne
Olet ihan oikeassa:
Yhdenkään naisen ei pitäisi tyytyä matolle sammujaan, alistua pankiksi pummille, hyväksyä huonoa käytöstä.
Hiukan voi relata ja hioa vähän karkeammasta kivestä timantin mutta paskakasasta ei sellaista synny.
Mulla meni etsiessä vuoskymmen eikä mies mikään unelmaprinssi ole mutta juuri mulle sopiva, voin olla ylpeä ja sama toisin päin: Vakka ja kansi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on paljon tosi hyviä kommentteja. Minullekin tuli mieleen mitä ap:lla on tarjota sille hänen mielestään täydelliselle miehelle. Vastavuoroistahan sen pitää olla, jotta suhteella on onnistumisen mahdollisuuksia.
Sain kuvan vastauksistasi ap, että et osaa tunnistaa sinulle sopivaa henkilöä. Johtuuko se ennakkoasenteistasi vai siitä ettei sinulla ole tunneälyä. Olet jo aika hyvin osannut analysoida käytöstäsi, mutta et ole vielä niin pitkällä että olisit oppinut vapauttamaan itsesi niistä ahtaista rajoista, joihin olet ihannekumppasi si asettanut.
Toivoisin ihan ensimmäiseksi miehen nauttivan seurastani. Toisena varmaan se, että toiveet tulevaisuuden suhteen menisivät yksiin tai olisivat ainakin sovitettavissa. Yksinkertaistettuna haluaisin tarjota vastavuoroisesti miehelle samaa, mitä hän tarjoaa minulle. Toivoisin voivani tarjota fiksulle ja uteliaalle miehelle fiksua ja uteliasta seuraa.
Yllättävän moni on kysynyt sitä, mitä minä voisin tarjota miehelle. Mitä kummallisen erityistä minun pitäisi pystyä tarjoamaan miehelle muuta, kuin itseni? Ensin tietysti täytyisi löytää minulle erityinen mies, joka pitäisi minua erityisenä. Tämänkin ymmärrän hyvin.
ap
Tätä kysytään siksi koska eri sukupuolilla on tyypillisesti eri asioita joita halutaan kumppanilta.
Sinä tarjoat asioita joita naiset tyypillisesti toivovat mieheltä, ja perustelet tätä samankaltaisuudella. Mutta kun ne pehmeät ja feminiiniset naiset haluavat saman komean, menestyneen ja vaikeudet selvittävän itsevarman ja määrätietoisen miehen.
Vain perustelu on eri (samankaltaisuus vs vastakohdat vetoavat toisiinsa).
Sama kuin jos minä toivoisin samankaltaista naista eli siroa, hoikkaa, sporttista naista joka rakastaa seksiä eikä välitä rahasta tai luksuksesta. Nuo imonaisuudet ovat ikävä kyllä halutumpia naisessa kuin miehessä.
Sillä vahvamiehellä on jo rahaa ja turvaa. Ehkä naiselta halutaan jotain mitä ei itsellä jo ole.
Olet oikeassa. Ap:n kannattaa miettiä tätä eikä tarjota miehelle sitä mitä hänellä on omastakin takaa tai ainakaan korostaa sitä.
Mutta ap:lle saattaisi sopia paremmin hiukan feminiinisempi mies, sikäli feminiininen, että jaksaa pohtia syntyjä syviä. Tutkija tai joku vastaava. Ns. supermenestyjämiehet ovat lähes aina todella suoraviivaisia ja nopeita, lyhyt huumori, nopeat päätökset, sarkasmi. Fiksuja, tunneälykkäitä, myös empaattisia, mutta he eivät etsi "tuettavia" naisia, vaan sellaisia, joilla on oma feminiininen panoksensa annettavanaan. Samantyyppisiä kuin he itse, mutta feminiinisenä versiona tavallaan. Tämä toki vain minun kokemukseni henkilökohtaisesti ja tuttavapiirin kautta.
Pitkälti näin.
Pehmeämpi mies joka on utelias mutta ymmärtää tunteita ja näkee jotain ap:n kovan pinnan alla ja kenties auttaa tuomaan sen pehmeämmän puolen esiin.
Mutta useimmilla naisilla on ajatteluun koodattu periaate ettei mies saa milloinkaan olla pehmeämpi, heikompi, vähemmän menestynyt tai lyhyempi kuin nainen.
Se on siten vähän ongelmallista kun naisen vahvuudet ovat lähinnä maskuliinisiksi katsottuja ominaisuuksia, mutta tämä ei hyväksy vastakappalettaan eli miestä joka omaa feminiinisiä ominaisuuksia. Ja nyt siis puhutaan luonteesta.
Juuri tuollaista miestä ap:n mielestäni kannattaisi etsiä.
Mutta miehillä on myös omia odotuksia naisille, kuten muutama mies toikin jo esille tässä. Kyllä mieskin kaipaa tukea, ymmärrystä, the second opinion on niin monessa elämän asiassa tarpeen ja kaikissa on se pehmeämpi ja haavoittunut puoli, jota ei mielellään muille paljasteta. Vain luotetuille, ellei sitten ole jokin motiivi paljastaa (muu kuin läheisyys ja luottamus).
Tuollaisillakin asioilla voi nimittäin "pelata" (tekeydytään ressukaksi). Toisen vastuuttaminen omista tekemisistä ja valinnoista (oli se sitten lapsuus tai pahat kumppanit) on minulle vähän sellainen varoitusmerkki, kyvyttömyys itsereflektioon. Omakuva voi poiketa paljonkin siitä miten muut ko. henkilön ja tapahtumat näkevät. Tämä on tullut todeksi jo monen monta kertaa tässä korkeassa iässäni, nuorempana saatoin vielä joskus hairahtua uskomaan yhden osapuolen näkemyksiä asioissa.
Ylimpään 10% vaaditaan n. 5000e palkka. Mitähän tarvitaan ylimpään 1%?
T vähän alle 180 cm mies joka juuri ja juuri pääsee tuohon ylimpään 10%. Ei tällä palkalla tosissaan mitään hienoa okt:ta isolla puutarhalla hankita, ei edes vaikka puoliso ansaitsisi saman verran
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy ensimmäiseksi todeta se, etten ole yllättynyt kommenttien sisällöistä. Yksi arvostelee siitä, että väheksyn pienipalkkaisissa ammateissa kituuttavia ihmisiä. Toinen arvostelee siitä, että arvoni ovat kuralla. Kolmas huomauttelee siitä, että koska olen sattunut saamaan huonot eväät lapsuudenkodistani, en saisi tavoitella kumppaniltani mitään keskimääräistä duunaria kunnianhimoisempaa. Viidennen mielestä minun pitäisi ottaa kumppanikseni bussikuski, jonka kanssa voisin ottaa yhteisen asuntolainan ja muuttaa lähiöön. Kuudennen mielestä minun pitäisi hyväksyä kumppanikseni mielestäni epäviehättäviä miehiä. Seitsemännen mielestä kolmekymppinen nainen on parisuhdemarkkinoilla sellaista kuraa, ettei kannata edes yrittää. Kahdeksannen mielestä olen luonteeltani niin "kova", että puistattaa. Yhdeksännen mielestä taas olen "tuettava". Kymmenennen mielestä minun pitäisi hoitaa pääni kuntoon. Yhdennentoista mukaan olen narsistinen tyhjäsielu. Kahdennentoista mielipide minusta oli painokelvoton. Saatoin unohtaa jonkun moitteen eivätkä myöskään tulleet listatuksi aikajärjestyksessä.
Kiitokset myös muutamille kommentoijille hyvinkin rakentavista kommenteista. Tämä oli kaikkiaan hyvin mielenkiintoista. Jaksan kaikista saamistani ilkeistä kommenteista huolimatta uskoa siihen, että jos olen treffihistoriassani ollut 90-prosenttisesti se pakkien antaja ja parisuhteissani 100-prosenttisesti, varmasti kelpaan vielä joskus jollekin, joka kelpaa minulle.
ap
Kyse ei ole kelpaamisesta. Jostain syystä se on ajatus ja asenne, joka ihmisillä on kun puhutaan pariutumisesta. Rakastuminen ei tapahdu sen pohjalta kenelle kelpaa tai kuka kelpaa minulle vaan sen pohjalta, että toisessa ihmisessä on jotakin joka saa minut tuntemaan oloni hyväksi ja rakastetuksi ja minä saan toiselle myös sen saman olon. Että juuri tämä ihminen ymmärtää minua paremmin kuin kukaan muu ja minä häntä ja yhdessä haluamme tutustua toisemme persoonallisuuksiin niin syvästi, että siitä toisesta tulee perhe ja kaikki. En nyt oikein osaa pukea sanoiksi tätä. Ammatilla, harrastuksilla, ystäväpiirillä - millään noilla ei ole mitään väliä kun kohtaa sen ihmisen joka olemalla oma itsensä saa sinut haluamaan tietää lisää hänestä ja ottamaan hänet vastaan täysin sellaisena kuin hän on. Olin ennen aika pinnallinen ja oli vaikea löytää kumppania kun kukaan ei natsannut. Oli vääränlainen pukeutumistyyli (joo naurettavaa) ja sitä ja tätä. Jokin minussa muuttui ja jätin pinnallisuudet taakseni. Tapasin ihmisen kenessä minua ei kiinnostanut mikään muu kuin se minkälainen hän on ihmisenä. Nyt meillä on oma perhe. Ehkäpä sinä tapaat joku päivä sen ihmisen, jonka kohdalla et ajattele yhtään mitään kriteereitä ja ulkoisia juttuja.
Niin, mä olen nyt tapaillut tinderissä miehiä laidasta laitaan. Yleisesti ottaen lyhyitä ja vähemmän koulutettuja. Mä olen hyvinkin liberaali ja maailmaa nähnyt. Nämä miehet eivät niinkään. Kulttuurierot ovat valtavat. Heidän on vaikea ymmärtää yliopiston käynyttä naista, joka tykkää reppureissata. En halua mitään pitkää uratykkiäkään. Mutta nämä tapailemani miehet tuntevat jotain ihmeellistä alemmuutta mun seurassa. Oken pohtinut pitäiskö mun sittenkin nostaa kriteerejäni eli vaatia mieheltä samaa koulutus- ja tulotasoa jne
Niin, viitasin kulttuurieroilla myös siihen, että nämä miehet tulevat esim kokonaan toisesta kulttuuripiiristä, ei länsimaisesta.
Ap kilpailee samasta 5% miehistä, joista 50% naisista on kiinnostunut, joten ei mikään ihme, että on jäänyt ilman miestä.