Mieheni sanoi jotain todella törkeää kavereilleen (liittyy rintoihini)
Mies ja pari sen kaveria oli tänään meillä käymässä. Ne oli katsomassa olohuoneessa jotain elokuvaa (jossa esiintyi ainakin silikoniblondeja ja puolialastomia naisia), itse olin takapihalla silloin. Kuulin sitten kun ne alkoi käydä keskustelua tisseistä, kehuivat kuinka pyöreät ja isot jollain elokuvan päähenkilöllä oli. Sitten kuulin mieheltäni tällaisen kommentin: "Onneks mun naisella on melkein yhtä hyvät, paitsi että ne roikkuu niin paljon että ne sais varmaan solmuun! hahaha" ja toinen niistä kavereista vastasi että "Mä oonkin joskus miettinyt että mihinköhän asti ne ulottuu kun liivit avaa"... Harmi vaan, ettei ne tajunneet että olohuoneessa oli ikkuna auki ja minä pihalla suht lähellä sitä ikkunaa, joten kuulin kaiken. Tissit solmuun? Todella hauskaa. Loukkaannuin oikeasti, varsinkin kun omasta mielestäni rintani ei edes roiku mitenkään pahasti. Mutta koska ne ovat melko isot, niin ne roikkuvat väkisinkin vähän. Kerroinko että kuulin nuo puheet vai annanko olla?
Kommentit (372)
Hyvä juttu. Nyt vaan nätisti hymyilet tälle nuorelle miehelle jos vastaan tulee joskus. Suuntasi on ylöspäin, älä tyydy enää keskenkasvuisiin nulikoihin, joilla on uhoa ja itsevarmuutta omasta "miehisyydestään", mutta piipittävä hiiri astuu esiin heti kun on normaali arki. Potku perseelle vaan, luikkikoon äitinsä luokse itkemään. Älä enää puhu hänelle mitään, ei mitään vaikka kuinka hän tulisi kännissä tai selvin päin luoksesi sönkkäämään. Puhumiset on puhuttu, tuo nulikka on historiaa, opettavaista historiaa.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:50"][quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:46"]
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:42"]Ei voi muuta sanoa kuin että löysätkää nyt hyvänen aika niitä nutturoitanne.
Jestas...
[/quote]
Ei ole kyse tiukasta nutturasta vaan siitä, että osaan arvostaa ja kunnioittaa itseäni ja siitä, että osaan vaatia sitä myös kumppanilta. En halua olla suhteessa keskenkasvuisen ja ilkeän poitsun kanssa, vaikka sinä haluaisitkin. ap
[/quote]Lässyti lässyti... Sulla on riippurinnat ja miehesi inhoaa niitä. Kestä se tai mene laikkaukseen.
Ps. Hyvä että erositte, siis hyvä miehellesi.
[/quote]
En ymmärrä, miksi yrität olla ilkeä. En kuitenkaan osaa ottaa kommenttejasi tosissani, sillä et edelleenkään tiedä miltä tissini näyttää. Ja hyvä minulle, kun ei enää tarvitse katsella kusipäämiestä. ap
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:19"][quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:10"]
En lukenut koko viestiketjua, mutta niiden perusteella mitä luin on pakko kommentoida, että onpahan nipoa porukkaa. Siis äijä vitsailee vaimonsa tisseistä, entäs sitten? Eikö oikeesti sen vertaa psyyke kestä että ihan verisesti loukkaannutaan noinkin mitättömästä?
Mä olisin välittömästi letkauttanut jotain takaisin miehen kavereiden kuullen ja lopuksi kuitannut koko jutun vitsinä.
Ihan eroa sit harkitsit tuon takia? Ole hyvä ja eroa miehestäsi, teet hänelle siinä ison palveluksen.
[/quote]
Ap (ja moni muukin) on jo sata kertaa selittänyt, että ei ole mitenkään sopivaa tai hyväksyttävää naureskella ja arvostella toisen vartaloa kaveriporukalla. Ei se ole mitään vitsailua, vaan toisen nöyryyttämistä. Eri asia, jos keskenään hyväntahtoisesti vitsaillaan, mutta tässä ei ollut kyse siitä. Ja ap tekee itselleen suuren palveluksen, jos jättää sen mulkun. Minäkään en ikimaailmassa jatkaisi suhdetta, jos mies ei kunnioita tuon vertaa.
[/quote]
Ainahan vitsissä on osa totta eli mitä se hyväntahtoinen vitsailu silloin on?! Sitä samaa paskaa sen ikävätahtoisen kanssa eli vitsiä.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:47"]
Itse pitäisin sekstaillessa ritsikat päällä ja ku mies kysyy miksi nii vastasin: ettei sun tarttis pelätä että ne menee solmuun kun ne kerta on sun mielestä niin lerput!
[/quote] Ja ap:n nulikka löysi palstan? Onko korvia kuumottanut? Menehän lapsukainen sinne äitisi kainaloon, sieltä löytyy sinulle kelpaava täydellinen syli.
Vahingossa peukutin yhden ääliön kommenttia puhelimella, mutta vau, olet kyllä mahtava itseään kunnioittava aikuinen! Olen pahoillani, että tuhlasit tuollaiseen mieheen 5kk.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:52"]Hyvä juttu. Nyt vaan nätisti hymyilet tälle nuorelle miehelle jos vastaan tulee joskus. Suuntasi on ylöspäin, älä tyydy enää keskenkasvuisiin nulikoihin, joilla on uhoa ja itsevarmuutta omasta "miehisyydestään", mutta piipittävä hiiri astuu esiin heti kun on normaali arki. Potku perseelle vaan, luikkikoon äitinsä luokse itkemään. Älä enää puhu hänelle mitään, ei mitään vaikka kuinka hän tulisi kännissä tai selvin päin luoksesi sönkkäämään. Puhumiset on puhuttu, tuo nulikka on historiaa, opettavaista historiaa.
[/quote]
Niinpä, näin aion tehdä. En aio vastata mahdollisiin puheluihin, viesteihin jne, minulla ei ole sille enää mitään asiaa. Ja varmasti jatkossa katson tarkemmin, että millaisen miehen huolin itselleni. ap
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:19"][quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:10"]
En lukenut koko viestiketjua, mutta niiden perusteella mitä luin on pakko kommentoida, että onpahan nipoa porukkaa. Siis äijä vitsailee vaimonsa tisseistä, entäs sitten? Eikö oikeesti sen vertaa psyyke kestä että ihan verisesti loukkaannutaan noinkin mitättömästä?
Mä olisin välittömästi letkauttanut jotain takaisin miehen kavereiden kuullen ja lopuksi kuitannut koko jutun vitsinä.
Ihan eroa sit harkitsit tuon takia? Ole hyvä ja eroa miehestäsi, teet hänelle siinä ison palveluksen.
[/quote]
Ap (ja moni muukin) on jo sata kertaa selittänyt, että ei ole mitenkään sopivaa tai hyväksyttävää naureskella ja arvostella toisen vartaloa kaveriporukalla. Ei se ole mitään vitsailua, vaan toisen nöyryyttämistä. Eri asia, jos keskenään hyväntahtoisesti vitsaillaan, mutta tässä ei ollut kyse siitä. Ja ap tekee itselleen suuren palveluksen, jos jättää sen mulkun. Minäkään en ikimaailmassa jatkaisi suhdetta, jos mies ei kunnioita tuon vertaa.
[/quote]
Joskus toinen ei vaan tajua loukanneensa. Onko silloin mulkku? Voisin kuvitella että tuollainen 20v kolli ei juuri tajua.
Mahtavaa!! Olen vilpittömästi iloinen aloittajan puolesta. Samalla ihmettelen joitain ketjun kommentteja, vissiin 14v jonnet asialla...
Älä välitä ap, nuo ilkeilykommentit joita yhtäkkiä tuli paljon on varmaan joltain yhdeltä ja samalta ihmiseltä, joka ei itse uskaltaisi tehdä tuollaista päätöstä. Teit ihan oikein.
Jos vitsailu (mauton sellainen) johtaa eroon, niin missä kohtaa asteikolla on pettäminen ja hakkaaminen?
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:50"]
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:46"]
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:42"]Ei voi muuta sanoa kuin että löysätkää nyt hyvänen aika niitä nutturoitanne.
Jestas...
[/quote]
Ei ole kyse tiukasta nutturasta vaan siitä, että osaan arvostaa ja kunnioittaa itseäni ja siitä, että osaan vaatia sitä myös kumppanilta. En halua olla suhteessa keskenkasvuisen ja ilkeän poitsun kanssa, vaikka sinä haluaisitkin. ap
[/quote]Lässyti lässyti... Sulla on riippurinnat ja miehesi inhoaa niitä. Kestä se tai mene laikkaukseen.
Ps. Hyvä että erositte, siis hyvä miehellesi.
[/quote]Eli sinä olisi jatkanut tämän poikasen kanssa? Sinulla raukalla on aika huonosti ilmeisesti asiat kun ei ole ketään. :-( Ehkä sinäkin vielä onnesi löydät, nythän siellä olisi yksi uros vapaana! Tosin etpä taida hänelle kelvata, et edes panopuuksi.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:55"]Vahingossa peukutin yhden ääliön kommenttia puhelimella, mutta vau, olet kyllä mahtava itseään kunnioittava aikuinen! Olen pahoillani, että tuhlasit tuollaiseen mieheen 5kk.
[/quote]
Kiitos :) ja minuakin harmittaa se, mutta onneksi on kyse vain viidestä kuukaudesta eikä vuosista. ap
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:56"][quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:19"][quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:10"]
En lukenut koko viestiketjua, mutta niiden perusteella mitä luin on pakko kommentoida, että onpahan nipoa porukkaa. Siis äijä vitsailee vaimonsa tisseistä, entäs sitten? Eikö oikeesti sen vertaa psyyke kestä että ihan verisesti loukkaannutaan noinkin mitättömästä?
Mä olisin välittömästi letkauttanut jotain takaisin miehen kavereiden kuullen ja lopuksi kuitannut koko jutun vitsinä.
Ihan eroa sit harkitsit tuon takia? Ole hyvä ja eroa miehestäsi, teet hänelle siinä ison palveluksen.
[/quote]
Ap (ja moni muukin) on jo sata kertaa selittänyt, että ei ole mitenkään sopivaa tai hyväksyttävää naureskella ja arvostella toisen vartaloa kaveriporukalla. Ei se ole mitään vitsailua, vaan toisen nöyryyttämistä. Eri asia, jos keskenään hyväntahtoisesti vitsaillaan, mutta tässä ei ollut kyse siitä. Ja ap tekee itselleen suuren palveluksen, jos jättää sen mulkun. Minäkään en ikimaailmassa jatkaisi suhdetta, jos mies ei kunnioita tuon vertaa.
[/quote]
Joskus toinen ei vaan tajua loukanneensa. Onko silloin mulkku? Voisin kuvitella että tuollainen 20v kolli ei juuri tajua.
[/quote]
No jos ei tajua tuollaisen kommentin olevan loukkaava, niin on oltava todella tyhmä ja tyhmyys on todella epäviehättävä piirre miehessä. Ei tyhmää miestä jaksa.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:56"]
Mahtavaa!! Olen vilpittömästi iloinen aloittajan puolesta. Samalla ihmettelen joitain ketjun kommentteja, vissiin 14v jonnet asialla...
[/quote]Mäkin olen vilpittömästi iloinen aloittajan miehen puolesta. Toivottavasti ap kertoo edes syyn eroon, eikä vain laita lusikoita jakoon. Voivat sit jätkä porukassa nauraa aloittajalle :DD
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:58"]Jos vitsailu (mauton sellainen) johtaa eroon, niin missä kohtaa asteikolla on pettäminen ja hakkaaminen?
[/quote]
Ei törkeää käytöstä pidä verhota vitsiksi ja pitää sitä siten hyväksyttävänä. Ihan turha verrata pettämiseen tms, törkeää ihan siitä riippumatta että vieläkin törkeämmin voisi käyttäytyä. ap
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 19:02"][quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:56"]
Mahtavaa!! Olen vilpittömästi iloinen aloittajan puolesta. Samalla ihmettelen joitain ketjun kommentteja, vissiin 14v jonnet asialla...
[/quote]Mäkin olen vilpittömästi iloinen aloittajan miehen puolesta. Toivottavasti ap kertoo edes syyn eroon, eikä vain laita lusikoita jakoon. Voivat sit jätkä porukassa nauraa aloittajalle :DD
[/quote]
Miksi yrität saada tästä jotenkin ap:n syytä? Ja että ap olisi ollut naurettava? Taidat itse olla samanlainen keskenkasvuinen mulkku kuin se mies.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:36"]No niin, mies jätetty ja heitetty pihalle.
Ihan ensiksi sanoin miehelle tämän jonkun ehdottaman jutun: "Ens viikolla tulee pari tyttökaveria kylään, otetaan parit sidukat ja katellaan varmaan joku leffa vaan, jotain missä vilahtelee alastomia miehiä, samalla nauretaan miten pieni muna sulla on". Ehkä vähän lapsellista, mutta miehen ilmeen näkeminen oli kyllä sen arvoista. Ensimmäinen kommentti oli joku "Mitä vittua?", sen jälkeen mies hiljeni ja tajusi varmaan itsekin tilanteen. Jonkin ajan kuluttua ilmoitin yksinkertaisesti, että tämä suhde oli tässä, haluan järkevän, kunnioittavan ja arvoiseni ihmisen. Ilmoitin myös, että kerää tavaransa ja poistuu ovesta. Mies alkoi änkyttää jotain siihen tyyliin että en voi tällä tavalla yhtäkkiä suhdetta lopettaa tai varsinkaan ajaa sitä ulos, koska ei se näin äkkiä keksi paikkaa minne mennä. Ilmoitin vain ettei ole minun asiani, ja käskin pakkaamaan. Kyllähän se sitten sen teki mutta pitkin hampain, eihän se muutakaan voinut. Jotain se siinä vielä valitti ja haukkui, mutten kuunnellut. Nyt mies on ulkona ja olen onnellinen. Löydän varmasti vielä jonkun paremman ja itselleni sopivamman miehen. :) ap
[/quote]
Hieman kyllä ylireagointia kehissä. Aika suhteeton seuraus syyhyn nähden. Pitäiskö sun ap selvittää itsesi kanssa jotain, jos tuollainen asia johto noin tramaattiseen lopputulemaan. Tulet huomaamaan, että ihmiset tekee virheitä. Niin myös sinä. Korjaat sitä mitä kylvät. Täällähän se kannattaa noinkin isoissa päätöksissä kysyä neuvoa, porukka vetää lääkkeitä, sairastaa depressioo, on epävakaata vihoistaan kärsiviä negatiivisuuden ilmentymiä. Kova oli kohtalo pojalla, mutta se oli varmasti hyvä hänelle, että pääsi... Mutta kova se tulee olemaan sinullekin, kun tuon tunteettoman tien valitsit, missä sijaa ei ole anteeksiannolle eikä ymmärrykselle. Mutta sen olet ansainnut.
Ps. Taisi poika olla oikeassa, jos noin kolahti ;)
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:58"]
Jos vitsailu (mauton sellainen) johtaa eroon, niin missä kohtaa asteikolla on pettäminen ja hakkaaminen?
[/quote]
Minä olen antanut pettämisen anteeksi. En koskaan unohda, mutta anteeksi voin antaa. Olemme vaimon kanssa edelleen naimisissa ja tapahtumasta 2 vuotta.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 19:08"]
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:36"]No niin, mies jätetty ja heitetty pihalle.
Ihan ensiksi sanoin miehelle tämän jonkun ehdottaman jutun: "Ens viikolla tulee pari tyttökaveria kylään, otetaan parit sidukat ja katellaan varmaan joku leffa vaan, jotain missä vilahtelee alastomia miehiä, samalla nauretaan miten pieni muna sulla on". Ehkä vähän lapsellista, mutta miehen ilmeen näkeminen oli kyllä sen arvoista. Ensimmäinen kommentti oli joku "Mitä vittua?", sen jälkeen mies hiljeni ja tajusi varmaan itsekin tilanteen. Jonkin ajan kuluttua ilmoitin yksinkertaisesti, että tämä suhde oli tässä, haluan järkevän, kunnioittavan ja arvoiseni ihmisen. Ilmoitin myös, että kerää tavaransa ja poistuu ovesta. Mies alkoi änkyttää jotain siihen tyyliin että en voi tällä tavalla yhtäkkiä suhdetta lopettaa tai varsinkaan ajaa sitä ulos, koska ei se näin äkkiä keksi paikkaa minne mennä. Ilmoitin vain ettei ole minun asiani, ja käskin pakkaamaan. Kyllähän se sitten sen teki mutta pitkin hampain, eihän se muutakaan voinut. Jotain se siinä vielä valitti ja haukkui, mutten kuunnellut. Nyt mies on ulkona ja olen onnellinen. Löydän varmasti vielä jonkun paremman ja itselleni sopivamman miehen. :) ap
[/quote]
Hieman kyllä ylireagointia kehissä. Aika suhteeton seuraus syyhyn nähden. Pitäiskö sun ap selvittää itsesi kanssa jotain, jos tuollainen asia johto noin tramaattiseen lopputulemaan. Tulet huomaamaan, että ihmiset tekee virheitä. Niin myös sinä. Korjaat sitä mitä kylvät. Täällähän se kannattaa noinkin isoissa päätöksissä kysyä neuvoa, porukka vetää lääkkeitä, sairastaa depressioo, on epävakaata vihoistaan kärsiviä negatiivisuuden ilmentymiä. Kova oli kohtalo pojalla, mutta se oli varmasti hyvä hänelle, että pääsi... Mutta kova se tulee olemaan sinullekin, kun tuon tunteettoman tien valitsit, missä sijaa ei ole anteeksiannolle eikä ymmärrykselle. Mutta sen olet ansainnut.
Ps. Taisi poika olla oikeassa, jos noin kolahti ;)
[/quoteJJuurikin näin. Loppupeleissä tais aloittaja ampua omaan nilkkaansa...
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:48"][quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:44"]Ap sä oot mun idoli! Hyvä! :)
[/quote]
Heh, hauska kuulla :) olen kyllä itsekin ylpeä itsestäni. ap
[/quote]
säälittävä sä oot jos puhut edes totta