äitini näkee minut lihavampana kuin olen.
Olen laihtunut useamman kilon tässä kesän aikana ja vaatteeni ovat alkaneet roikkumaan päälläni. Silti äitini huutaa kuinka kaikki vaatteeni ovat liian pieniä.
Esimerkiksi ostin alkukesästä farkut jotka olivat silloin sopivan kokoiset. Nyt ne eivät pysy ylhäällä ja roikkuvat joka paikasta. Äitini mukaan se johtuu vain siitä, että olen ostanut itselle liian pienet farkut.
Sitten jos äiti raahaa mut shoppailemaan, niin hän tyrkyttää pari kolme kokoa liian isoja vaatteita.
En voi käydä edes saunassa äitini kanssa, sillä hän haukkuu minut läskiksi.
Läskit eivät tursua vaatteissani ja vanhat vaatteeni alkavat tosiaan jo tippumaan päältäni.
En jaksa enää kuunnella jatkuvaa läskiksi haukkumista.
Kommentit (45)
Älkää nyt aikuiset naiset käykö äitienne kanssa vaatekaupoissa, mikä maksaa :O En ole käynyt sen jälkeen, kun täytin 12 vuotta. Ja mitä taas haukkumiseen tulee, kannattaa kasvattaa luonnettaan ja opetella sanomaan takaisin. Äitiin voi myös ottaa ihan reilusti etäisyyttä, jos äiti on lannistava moukka. Oletettavasti kuitenkin jo asutte omillanne ettekä äitinne esiliinan helmoissa.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 18:49"]Älkää nyt aikuiset naiset käykö äitienne kanssa vaatekaupoissa, mikä maksaa :O En ole käynyt sen jälkeen, kun täytin 12 vuotta. Ja mitä taas haukkumiseen tulee, kannattaa kasvattaa luonnettaan ja opetella sanomaan takaisin. Äitiin voi myös ottaa ihan reilusti etäisyyttä, jos äiti on lannistava moukka. Oletettavasti kuitenkin jo asutte omillanne ettekä äitinne esiliinan helmoissa.
[/quote]
Noku en halua et se itkee. Itkee aina jos sanon vastaan johonki
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 15:47"]Veljeni ovat tosiaan hoikkia ja jänteviä. Minä en ikinä ole ollut hoikimmasta päästä. Toki olen normaalipainoinen.
[/quote]
Siis mitä? Jos tämä on ap, niin et todellakaan ole normaalipainoinen. Painoindeksisi on yli 27.
Mitä ihmettä ap? Minä olen 178/68kg ja olen viimeisilläni raskaana! Paino ennen raskautta oli 62kg, NORMAALIPAINO.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 19:42"]
Mitä ihmettä ap? Minä olen 178/68kg ja olen viimeisilläni raskaana! Paino ennen raskautta oli 62kg, NORMAALIPAINO.
[/quote]
Ei tainnut olla aloittajan pointti.
Ap, joskus on hyvä sanoa suorat sanat,jopa omalle äidille.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 18:18"][quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 17:31"]Miten pitkä ja painava ap sitten on ja minkä ikäinen?
Tuollainen mutsi kuulostaa kyllä aika ikävälle
[/quote]
Oon 180cm pitkä ja painan yli 90kg. Minulla ei kyllä ole kamalasti mahaa ja käyn kuntosalilla ja nostan isoja painoja. Ja oon 23v. Painoni on tosiaan noussut siitä kun olen alkanut käymään salilla mutta ulkoisesti olen hoikistunut.
[/quote]
Vaikutat mielestäni hoikalta ja erittäin sopusuhtaiselta naiselta. En ymmärrä mistä äitisi valittaa.
Hm...jokin kontrollintarve vaikuttaa olevan.
Hm...jokin kontrollintarve vaikuttaa olevan.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 19:02"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 18:49"]Älkää nyt aikuiset naiset käykö äitienne kanssa vaatekaupoissa, mikä maksaa :O En ole käynyt sen jälkeen, kun täytin 12 vuotta. Ja mitä taas haukkumiseen tulee, kannattaa kasvattaa luonnettaan ja opetella sanomaan takaisin. Äitiin voi myös ottaa ihan reilusti etäisyyttä, jos äiti on lannistava moukka. Oletettavasti kuitenkin jo asutte omillanne ettekä äitinne esiliinan helmoissa.
[/quote]
Noku en halua et se itkee. Itkee aina jos sanon vastaan johonki
[/quote]
Voi ny helkkari oikeesti, anna aikuisen ihmisen porata. Tai no, jos on tommosen passiivis-aggressiivisen kauhuäidin kasvattama, voi tietysti olla vaikeaa irtautua lannistajasta ja sanoa ne suorat sanat. Silti kannustan siihen. Ei kannata olla kynnysmatto, ei edes oman äidin.
Mä olen 180/75 ja pidän itseäni just ja just normipainoisena.. että semmosta.. mun äiti on huomautellut painostani niin kauan kuin muistan. Tosin tiedän että vanhentuva akka on vaan kade joten antaa räpättää :D
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 19:02"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 18:49"]Älkää nyt aikuiset naiset käykö äitienne kanssa vaatekaupoissa, mikä maksaa :O En ole käynyt sen jälkeen, kun täytin 12 vuotta. Ja mitä taas haukkumiseen tulee, kannattaa kasvattaa luonnettaan ja opetella sanomaan takaisin. Äitiin voi myös ottaa ihan reilusti etäisyyttä, jos äiti on lannistava moukka. Oletettavasti kuitenkin jo asutte omillanne ettekä äitinne esiliinan helmoissa.
[/quote]
Noku en halua et se itkee. Itkee aina jos sanon vastaan johonki
[/quote]
Anna draama queenin itkeä, kyllä maailmaan kyyneliä mahtuu. Ja katkaise se napanuora. Niin kauan kun annat äitisi alistaa ja haukkua sinua, hän tulee sitä tekemän.
Valitettavasti olet ap vähän ylipainoinen. Mutta hyvä jos olet saanut laihdutettua, jatka samaan malliin.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 18:18"][quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 17:31"]Miten pitkä ja painava ap sitten on ja minkä ikäinen?
Tuollainen mutsi kuulostaa kyllä aika ikävälle
[/quote]
Oon 180cm pitkä ja painan yli 90kg. Minulla ei kyllä ole kamalasti mahaa ja käyn kuntosalilla ja nostan isoja painoja. Ja oon 23v. Painoni on tosiaan noussut siitä kun olen alkanut käymään salilla mutta ulkoisesti olen hoikistunut.
[/quote]
Noo mieheni on jotain 175-178 ja painaa jotain 70-75kg. Ei ole laiha vaan lihaksikas ja harteikas. Reidet lihaksikkaat ja peppu täydellisen pyöreä lihaksikas. Vaikka oletkin vähän pidempi, olet vähintään aika roteva naiseksi. Olet joko tosi lihaksikas, joku himosalilla käyjä, syöt proteiinia ja vedät isoilla painoilla tai sitten olet lihava.
...niin ja mieheni käyttää M kokoa...kun kävi salilla, käytti L kokoa. Olet selvästi isompi joten naisten koossa olet joku XL vähintään.Joku 42 koko?
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 15:38"]Onko äitisi itse ylipainoinen?
[/quote]
Nokun ei oo. Se on pienikokoisempi kuin minä ja olen paljon pitempi kuin hän. Muut kyllä ovat huomanneet laihtumiseni.
Voiko äitisi olla jotenkin kateellinen, että hänen tyttärensä saa nyt huomiota laihtumisestaan? Varsinkin jos laihtumistasi on kommentoitu myös äitillesi tai äitisi kuullen?
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 17:36"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 15:47"]
Mun äiti ostaa mulle aina kokoa liian isoja alkkareita. Ei millään meinaa uskoa kun sanon mikä on kokoni ja että ostit taas liian isot. Alkaa vaan inttämään vastaan että "noihan on ihan liiat pienet sulle". Joka vuosi sama juttu!
[/quote]
Oh hoh. Siis aikuiselle naiselle äiti ostaa alushousuja!?! OMG, ikinä kuullutkaan vastaavasta.
[/quote]
No siis pyydän yleensä lahjaksi vaikka jouluna. On se mun valitus kai vähän mennyt perille, viime jouluna taisi tulla jo oikean kokoiset.