Mitä haittaa lapselle on, jos hän saa "kaiken" periksi?

Yhtä hyvin voisi kysyä, mitä haittaa aikuiselle on samasta asiasta.

Kuvittele mielessäsi aikuinen joka kirjaimellisesti käyttäytyy ku uhmaikänen. Siinä sulle vastaus

Hyvänä esimerkkinä kun mä ja mun veli tapeltiin aina pienenä ja jaettiin kaikki sentilleen tasan. Serkut on ainoita lapsia, eikä ne osaa vieläkään jakaa ja haluaa yleensä kaiken elämältä. Anna vaan periksi niin lapsestasi voi tulla mulkku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on perhe, jossa lapset ovat aina saaneet kaiken. Ihan kaiken. Kaiken tavaran mitä maa päällään kantaa ja tahtonsa läpi. Ja kotiintuloaikoja ei ole, etteivät lapset (nyk.teinit) suutu. Ja jos lapset / teinit jäävät kiinni alkoholin juomisesta, äiti ei suutu eikä ota juomia pois, etteivät lapset suutu. 

Mutta sehän on mennyt siihen, että nämä nuoret ovat ottaneet ylivallan kaikesta. Äitinsä ei edes ulos saa lähteä ilman näiden teiniperkeleiden lupaa. Ja jos jotakin sellaista tapahtuu, mihin neititeini ei ole tyytyväinen, eikä äitinsä sitä voi korjata, teini viiltelee itseään ja uhkaa tappaa itsensä, ellei asiaa korjata. Näin sitten äitinsä soittelee muiden teinien äideille ja tuttavilleen ja pakottaa korjaamaan esim. kaveriasiat. Ja fakta on, että neititeinillä ei ole kavereita, koska on ilkeä ja ylimielinen. 

Nämä teinit käyttävät valtaa ihan kaikessa missä pystyvät, ja vanhempansa ovat ajat sitten menettäneet auktoriteettinsa ja otteensa, tosin niitä ei tainnut koskaan ollakaan. Teinit vaativat autokyydit vaikka sadan metrin matkalle, ja äiti kuljettaa. Ja uudet vaatteet joka viikonloppu, äiti ostaa. Ja sanelevat, kuka (aikuisista) vieraista saa tulla heille käymään. Tai juhliin. 

Ja kun eivät ole riittävän hyviä harrastuksissaan, eli eivät pääse esim. kilpajoukkueeseen, äiti hoitaa asian niin, että etsii naapurikunnista joitakin harrasteryhmiä, joihin vaikka rahalla pääsee tasoaan parempaan joukkueeseen. 

Ja tämä tarina on tosi. [/quote

Cool story bro... En usko tuosta sanaakaan.

Yo bro, kannattaa sinunkin avata silmät ja ymmärtää, että maailmassa on paljon asioita, joita sinä et ole koskaan nähnyt, etkä tule näkemään. Maailmaa on myös Jakomäen ulkopuolella. Tämä tarina on tosi, ja ihan lievimmästä päästä vielä. 

Myönnän, että meillä on aikalailla sellainen perhe, että lapset saavat päättää monesta asiasta. 🤭🤭

Lapsia on siis viisi.

13v tyttö

12v tyttö

11v tyttö

10v poika

9v poika.

Lapset saavat päättää millä menevät kouluun, mitä syömme,

Yms. Olemme varakkaita niin myös lapseni. Kiitos

Vierailija kirjoitti:

Kasvaako oikeasti kiittämätön nilkki? Onko tästä jotain tutkimusta?

Lapsuudenkaverini sai kotonaan kaiken periksi ja molemmat vanhemmat elivät täysin hänen ehdoillaan, söivät hönen toiveruokiaan, lomamatkat tehtiin täysin hänen toiveittensa mukaisesti, jos hän halusi jonkun uuden lelun tms, sitä lähdettiin heti ostamaan jne.

Nyt 30-vuotiaana kaverini on hyväkäytöksinen, reilu ja mukava, hyväitsetuntoinen ja rohkea ihminen. Ja on muuten töissä kv-järjestössä, jonka missio on auttaa vähäosaisia.

Niin minunkin kaverini oli pitkälti yli kolmikymppiseksi tuollainen, kunnes tuli elämän ensimmäinen isompi vastoinkäyminen..

Mutta luonnehan tietysti vaikuttaa myös.

Vierailija kirjoitti:

Koska elämässä ei voi saada kaikkea. Jos ei koskaan opi käsittelemään pettymyksiä, niistä voi tulla vaikeita ja todella hankalia asioita vanhemmiten. Ja melkein tärkeämpää mun mielestä on se, (siinä ettei aina saa kaikkea), se opettaa perspektiiviä. Pettymysten käsittely on myös paljon luonnejuttu, mutta jos ei ole minkäänlaista perspektiiviä aioihin, koska on aina saanut kaiken, ihmisestä kasvaa sietämätön. Valitettavasti tämä on yleistynyt hirveästi varallisuuden lisääntyessä.

Ja lopulta tällainen ihminen alkaa diagnosoida itselleen ADD:tä yms.

Ei opi hallitsemaan tunnetilojaan esim.pettymyksiä ja suuttumusta ja saattaa aiheuttaa myöhemmin agressiivisuutta ja väkivaltaa saadakseen haluamansa kuten on lapsena saanut

Vierailija kirjoitti:

Kasvaako oikeasti kiittämätön nilkki? Onko tästä jotain tutkimusta?

Lapsuudenkaverini sai kotonaan kaiken periksi ja molemmat vanhemmat elivät täysin hänen ehdoillaan, söivät hönen toiveruokiaan, lomamatkat tehtiin täysin hänen toiveittensa mukaisesti, jos hän halusi jonkun uuden lelun tms, sitä lähdettiin heti ostamaan jne.

Nyt 30-vuotiaana kaverini on hyväkäytöksinen, reilu ja mukava, hyväitsetuntoinen ja rohkea ihminen. Ja on muuten töissä kv-järjestössä, jonka missio on auttaa vähäosaisia.

Osaako huomioida toisten toiveet ja tarpeet, tehdä kompromisseja, neuvotella, unohtaa omat halunsa ja asettaa jonkun toisen välillä itsensä edelle? Jos on aina saanut kaiken periksi, voi olla vaikeaa.

Tuttu lapsi sai aina kaiken raivoamisella periksi, eikä uskonut mitään. Sai päättää kuinka kauan ulkoillaan, mitä pukee päälleen ulos, mitä syödään ja milloin, mitä tekee kotona ollessaan, mitä vanhempi tekee jne. Mahdotonta oli lapsen kanssa esim. ostoskeskuksessa, päätti minne mennään ja sai kaiken mitä keksi haluta, vaikka kahvilassa pullan toisensa jälkeen, vaikkei edellisiäkään syönyt loppuun. Lisäksi sai esim. riehua mielin määrin ja kun sattui vahinko, esim. tippui pöydältä, syytettiin pöytää. True story.

No eihän siinä hyvin käynyt, ensin päiväkodin ja sitten koulun kanssa hirveät ongelmat kun ei sopeutunut. Ei tietenkään tuolla käytöksellä saanut kavereitakaan koskaan. Nuorena aikuisena masentunut ja äitin hoivissa edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen juuri yhden tämmösen kaverin joka sai lapsena kaikki mitä halus.Pleikkarit ja kaikki mitä keksi sai heti.Nyt on työtön nisti ja päivääkään ei oo tehny töitä.Olis varmaan kannattanu pitää vähän kuria

Tunnen montakin lapsena lähes kaiken saaneita, ja he työskentelevät lääkäreinä, juristeina, johtajina nykyisin ja saavat nytkin kaikkea mahdollista, mitä rahalla voi ostaa.

Jossain vaiheessa se lapsi törmää henkilöön, joka ei anna kaikessa periksi. Tästä seuraa poikkeuksetta mielenkiintoisia kohtauksia, joskus jopa kohtalokkaita. Ken elää, se nähköön.

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta aloin miettiä, että onko enemmän voimavaroja käsitellä niitä elämässä väistämättä tulevia takaiskuja ja pettymyksiä, jos tavallinen arki ei ole yhtä jatkuvaa pettymysten sietoa ja tilanteeseen tyytymistä.

Onko helpompi sietää se, että tänään ei voida mennä linnanmäelle, jos yllä on mieluisat vaatteet, aamulla on käyty juuri siinä mieluisimmassa leikkipuistossa ja lounaaksi on syöty lempiruokaa?

Vai olisiko helpompi kohdata pettymys siitä, että linnanmäelle ei mennä, jos oltaisiin aamupäivällä harjoiteltu pettymyksien kohtaamista jumittamalla kotipihan hiekkalaatikolla rumissa vaatteissa ja syömällä inhokkiruokaa lounaaksi?

Mitä ihmettä, Linnanmäelle tietysti mennään jos lapsi saa kaiken periksi.

Kaikki ei voi elämässä aina olla hyvin ja niin että saa kaiken mitä haluaa. Elämässä on opittava tekemään valintoja.

Vierailija kirjoitti:

Myönnän, että meillä on aikalailla sellainen perhe, että lapset saavat päättää monesta asiasta. 🤭🤭

Lapsia on siis viisi.

13v tyttö

12v tyttö

11v tyttö

10v poika

9v poika.

Lapset saavat päättää millä menevät kouluun, mitä syömme,

Yms. Olemme varakkaita niin myös lapseni. Kiitos

Vuoden välein syntyneet,just joo. Olisit nyt pariin kohtaan jättänyt parin vuoden ikäeron olisi uskottavampi. Ja asuttekin Porvoossa.

Olisipa se mukavan yksinkertaista, jos voisi sanoa, että juuri tällä kasvatuksella tulee juuri tällaisia ihmisiä. Mutta tosiasiassa jokaisesta tulee omanlaisensa, ja jokaisella meistä on ympärillään vanhempiensa lisäksi koko muu maailma kasvattamassa ja tuottamassa niitä pettymyksiä.

Jos jotain yleispätevää pitäisi sanoa, niin on hyvä muistaa, että ihminen on kädellinen, ja kädelliset oppivat ennen kaikkea matkimalla. Eli jos suurena ohjenuoranasi on tuottaa pettymyksiä lapselle kasvatuksen ja karaisemisen merkeissä, voit varautua siihen, että isompana hänkin löytää syyt ja keinot tuottaa pettymyksiä läheisilleen.

Kaveripiiri, luonne vaikuttaa. Yksi lapsuudenkaverini sai kotona kaiken periksi ja tehtiin hänen pillinsä mukaan, mutta kaveriporukassa oppi ottamaan muita huomioon, osallistumaan jne, myös joukkueurheilussa. Ihan hyvä hänestä kasvoi.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu lapsen synnynnäisestä temperamentista. Ei välttämättä mitään. Tai sitten lapsen hybris kasvaa sellaisiin mittasuhteisiin ettei hänellä koskaan ole normaalia elämää koska hän on sietämätön kaikissa ihmissuhteissa ja työtehtävissä.

Tai hänestä tulee narsistinen, jos perimää siihen suuntaan on.