Mitä haittaa lapselle on, jos hän saa "kaiken" periksi?

Jos lapsi saa pienestä lähtien tahtonsa aina läpi hän ei kykene käsittelemään koskaan pettymyksiä. Johtaa siihen, että hänestä kasvaa itsekäs narsistinen epäempaattinen persoona.

Meillä lapset "saavat kaiken periksi" eli valita, mitä ruokaa syövät, tosin valittavat asiat ovat siinä pöydässä tarjolla. Naapurin mielestä lapseni saavat liian vapaan kasvatuksen, kun en tiukasti määrää, mitä ja paljonko pitää syödä.

Lähipiirissäni on perhe, jossa lapset ovat aina saaneet kaiken. Ihan kaiken. Kaiken tavaran mitä maa päällään kantaa ja tahtonsa läpi. Ja kotiintuloaikoja ei ole, etteivät lapset (nyk.teinit) suutu. Ja jos lapset / teinit jäävät kiinni alkoholin juomisesta, äiti ei suutu eikä ota juomia pois, etteivät lapset suutu. 

Mutta sehän on mennyt siihen, että nämä nuoret ovat ottaneet ylivallan kaikesta. Äitinsä ei edes ulos saa lähteä ilman näiden teiniperkeleiden lupaa. Ja jos jotakin sellaista tapahtuu, mihin neititeini ei ole tyytyväinen, eikä äitinsä sitä voi korjata, teini viiltelee itseään ja uhkaa tappaa itsensä, ellei asiaa korjata. Näin sitten äitinsä soittelee muiden teinien äideille ja tuttavilleen ja pakottaa korjaamaan esim. kaveriasiat. Ja fakta on, että neititeinillä ei ole kavereita, koska on ilkeä ja ylimielinen. 

Nämä teinit käyttävät valtaa ihan kaikessa missä pystyvät, ja vanhempansa ovat ajat sitten menettäneet auktoriteettinsa ja otteensa, tosin niitä ei tainnut koskaan ollakaan. Teinit vaativat autokyydit vaikka sadan metrin matkalle, ja äiti kuljettaa. Ja uudet vaatteet joka viikonloppu, äiti ostaa. Ja sanelevat, kuka (aikuisista) vieraista saa tulla heille käymään. Tai juhliin. 

Ja kun eivät ole riittävän hyviä harrastuksissaan, eli eivät pääse esim. kilpajoukkueeseen, äiti hoitaa asian niin, että etsii naapurikunnista joitakin harrasteryhmiä, joihin vaikka rahalla pääsee tasoaan parempaan joukkueeseen. 

Ja tämä tarina on tosi. 

Aikuisena on hyvin suuri järkytys huomata ettei elämässä saakaan kaikkea mitä haluaa jos sitä ei ole jo lapsena oppinut.

Olin ainoa lapsi ja sain kaiken mitä halusin lapsena. Kotoa pois muutettuani rakastuin yhteen mieheen jota en sitten saanutkaan. Masennuin vuosiksi.

Ei lapsesta pidetä silloin hyvää huolta, jos hän saa kaiken periksi. Sitä kutsutaan laiskaksi vanhemmuudeksi, joka tulee näkymään eskarissa ja viimeistään koulussa tavalla tai toisella.

Se, että saa ruoan ja on puhtaat vaatteet, ei ole vanhemmuutta. Vanhemmuuteen kuuluu myös asettaa rajat, odotukset ja pettymykset lapselle. Näistä kasvaa niitä, jotka sietää sitten koulussakin pettymyksiä, osaavat käyttäytyä ja ottaa muut huomioon.

Eräällä tutulla on tällainen poika.

On saanut oikeastaan kaiken.

Huonokäytöksinen. Heittää esim. kolikot roskikseen ja räkii maahan jos joku muu saa huomiota.

Mutta en sitten tiedä onko osattu muuten kasvattaa.

Vierailija kirjoitti:

Kasvaako oikeasti kiittämätön nilkki? Onko tästä jotain tutkimusta?

Lapsuudenkaverini sai kotonaan kaiken periksi ja molemmat vanhemmat elivät täysin hänen ehdoillaan, söivät hönen toiveruokiaan, lomamatkat tehtiin täysin hänen toiveittensa mukaisesti, jos hän halusi jonkun uuden lelun tms, sitä lähdettiin heti ostamaan jne.

Nyt 30-vuotiaana kaverini on hyväkäytöksinen, reilu ja mukava, hyväitsetuntoinen ja rohkea ihminen. Ja on muuten töissä kv-järjestössä, jonka missio on auttaa vähäosaisia.

Luonnekysymys, hyvä tuuri kaverillasi ettei pilaantunut vanhempien toimien vuoksi, jonkun toisen kohdalla olisi aivan erilainen lopputulos.

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset "saavat kaiken periksi" eli valita, mitä ruokaa syövät, tosin valittavat asiat ovat siinä pöydässä tarjolla. Naapurin mielestä lapseni saavat liian vapaan kasvatuksen, kun en tiukasti määrää, mitä ja paljonko pitää syödä.

No, ei meillä ainakaan monia erilaisia ruokia tehdä. Perhe syö samaa ruokaa... Joskus jos halutaan mausteista ruokaa, otetaan ennen tulisia mausteita osa ruoasta sivuun lapsille. Mutta samaa silti syövät muutkin.

Missä perheessä edes jaksetaan tehdä noutopöytä?

Vierailija kirjoitti:

Aikuisena on hyvin suuri järkytys huomata ettei elämässä saakaan kaikkea mitä haluaa jos sitä ei ole jo lapsena oppinut.

Olin ainoa lapsi ja sain kaiken mitä halusin lapsena. Kotoa pois muutettuani rakastuin yhteen mieheen jota en sitten saanutkaan. Masennuin vuosiksi.

Tämä.

Elämä koettelee ja siihen pitää tottua pienestä lähtien.

Varmaan aikuisena vaatii että vanhemmat ostaa kämpän hänelle ja "miljoona" euroa tilille kiitos :D työelämässä sitten ego on iso eikä meinaa ymmärtää toisten ajattelutapaa esim. pilkotaanko tomaatti millä veitsellä ja pätee joka ikisessä asiassa miltä hänestä tuntuu asian olevan oikein.

Hänestä tulee Vaikea ihminen , ja vaativa hyvä ettei rikollinen ..

Tosi vaikeaa olla hemmottelematta ainoaa lasta liikaa. Jos itse pidän tiukempaa linjaa niin sitten mummo hemmottelee... Tämänkin takia toivon että llisin saanut edes kaksi lasta.

Vierailija kirjoitti:

Ja on muuten töissä kv-järjestössä, jonka missio on auttaa vähäosaisia.

Näissä kolmannen sektorin sosiaalialan järjestöissä ja säätiöissä on kyllä oman kokemukseni mukaan melko paljon opportunisteja ja luonnevikaisia narsisteja sekä psykopaatteja varsinkin esimiehinä sekä johtajina. Ja se näissä on vielä, että mitään ammattitaitoa tai edes tajua mitä johtaa ei ole, mutta liksat kyllä ammattitaidon vaatimuksiin ja työn vastuullisuuteen nähden törkeän sekä härskin korkeat.

Tiedän tytön, joka 3-vuotiaasta asti on saanut esim säkillisen joululahjoja itselleen joka vuosi, läksyt teki isänsä ja perunatkin kuori valmiiksi lautaselle, aina sai kaiken haluamansa. Joka joulu lapsena vertaili että saihan enemmän kuin viime vuonna ja haukkui lahjat lyttyyn. Nyt se lapsi on jo aikuinen, kohta 30 v, ei löytynyt opiskelupaikkaa, eikö työpaikkaa isänsä tekee kaiken hänelle (käy kaupassa, maksaa laskut, yrittää auttaa opintopaikan saamisessa). Sosiaalisia taitoja ei ole ja on masennuksen yms takia työkyvyttömyyseläkkeellä. Tämä ei ole kaikkien hemmoteltujen kohtalo, mutta näinkin voi käydä, jos kaikki tehdään aina valmiiksi.

Siitä lapsesta tulee muita pomottava, ei kunnioita muiden rajoja, huonokäytöksinen, joka kuvittelee olevansa mailmannapa. Luulee, että koko elämä pyörii vain hänen ympärillä. Muut tekee kuten hän käskee. Ei opi jakamaan mitään. Ei edes vanhempien huomiota. Siitä tulee inhottu lapsi ja tulevaisuudessa aikuinen.

Ei ole ongelma jos on hyvin varakkaat, jopa rikkaat vanhemmat. Sitten ei edes aikuisena tarvi tottua siihen, että ei saisi kaikkea mitä haluaa. Tokihan sellaisesta ihmisestä tulee herkästi sellainen kokoomus-tyyppisiä lauseita kuten "Miksei työttömät vaan mene töihin?" tai "Ei se asia X niin vaikeaa ole" toisteleva todellisuudesta vieraantunut pikku nilkki, mutta haittaako sellaista se on. 

Eli jos meinaat antaa aina kaiken periksi niin pidä huoli siitä, että pätäkkää riittää myös aikuisuuteen. 

Kun muutaman jakson olen tuota supernannya jatsonut, niin lapset tuntuvat tulevan tyytyväisemmiksi ja tasapainoisemmiksi, kun aikuinen ottaa ohjakset ja hoitaa hänelle kuuluvat asiat. Jotenkin luonnostaan lapsi tietää, miten asioiden tulisi mennä, jotta hän saa kasvuvoimaa. Hän alitajuisesti haluaa ne rajat, ja vaatii yhä enemmän ja on vihainenkin vanhemmalle, joka ei ota kasvatusvastuuta. Rajattomuus ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Kasvaako oikeasti kiittämätön nilkki? Onko tästä jotain tutkimusta?

Lapsuudenkaverini sai kotonaan kaiken periksi ja molemmat vanhemmat elivät täysin hänen ehdoillaan, söivät hönen toiveruokiaan, lomamatkat tehtiin täysin hänen toiveittensa mukaisesti, jos hän halusi jonkun uuden lelun tms, sitä lähdettiin heti ostamaan jne.

Nyt 30-vuotiaana kaverini on hyväkäytöksinen, reilu ja mukava, hyväitsetuntoinen ja rohkea ihminen. Ja on muuten töissä kv-järjestössä, jonka missio on auttaa vähäosaisia.

Ehkä sinä vain et sivusta tiedä kaikkea.

Se, että lapsi saa monessa asiassa päättää EI tarkoita, että hän saa KAIKEN haluamansa. Olen melko varma, että lapsuudenkaverisikaan ei saanut kaikkea haluamaansa, kyllä hänen perheellään varmasti jo ihan rahavarat rajaavat paljon ulkopuolelle.

Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän epärealistisia toiveita. Haluaa prinsessaksi, lemmikkinorsun, kuumailmapallon, olla viisi metriä pitkä.

Minusta on varsin ok se, ettei lapsille ehdoin tahdoin ja tekemällä aiheuteta pettymyksiä. Niitä tulee väistämättä kumminkin koko ajan lapselle eteen. Kaikkea kun ei voi saada mitenkään.

Jos vanhemmat päättävät sen perusratkaisun, että kesäkuussa mennään lomalla ulkomaille viikoksi ja se loma tehdään joko Mallorcalle tai Barcelonaan, lapselle annetaan nuo vaihtoehdot ja hän valitsee niistä. Saa siis ikään kuin päättää, kokee itsensä tärkeäksi ja osalliseksi perheen valinnoissa.

Vaikka todellisuudessa siis perusratkaisu onkin vanhempien tekemä.

N54

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on perhe, jossa lapset ovat aina saaneet kaiken. Ihan kaiken. Kaiken tavaran mitä maa päällään kantaa ja tahtonsa läpi. Ja kotiintuloaikoja ei ole, etteivät lapset (nyk.teinit) suutu. Ja jos lapset / teinit jäävät kiinni alkoholin juomisesta, äiti ei suutu eikä ota juomia pois, etteivät lapset suutu. 

Mutta sehän on mennyt siihen, että nämä nuoret ovat ottaneet ylivallan kaikesta. Äitinsä ei edes ulos saa lähteä ilman näiden teiniperkeleiden lupaa. Ja jos jotakin sellaista tapahtuu, mihin neititeini ei ole tyytyväinen, eikä äitinsä sitä voi korjata, teini viiltelee itseään ja uhkaa tappaa itsensä, ellei asiaa korjata. Näin sitten äitinsä soittelee muiden teinien äideille ja tuttavilleen ja pakottaa korjaamaan esim. kaveriasiat. Ja fakta on, että neititeinillä ei ole kavereita, koska on ilkeä ja ylimielinen. 

Nämä teinit käyttävät valtaa ihan kaikessa missä pystyvät, ja vanhempansa ovat ajat sitten menettäneet auktoriteettinsa ja otteensa, tosin niitä ei tainnut koskaan ollakaan. Teinit vaativat autokyydit vaikka sadan metrin matkalle, ja äiti kuljettaa. Ja uudet vaatteet joka viikonloppu, äiti ostaa. Ja sanelevat, kuka (aikuisista) vieraista saa tulla heille käymään. Tai juhliin. 

Ja kun eivät ole riittävän hyviä harrastuksissaan, eli eivät pääse esim. kilpajoukkueeseen, äiti hoitaa asian niin, että etsii naapurikunnista joitakin harrasteryhmiä, joihin vaikka rahalla pääsee tasoaan parempaan joukkueeseen. 

Ja tämä tarina on tosi. [/quote

Cool story bro... En usko tuosta sanaakaan.

Varmasti riippuu paljon luonteesta ja temperamentista. En usko että voi yleistää. Nyt menee vähän aiheen vierestä mutta kerron kumminkin. Kun jätin ex-mieheni niin ex-anoppi ilmoitti minun olevan itsekäs ihminen siksi koska olen ainoa lapsi ja tottunut aina saamaan kaiken haluamani. Siis vahvaa yleistystä. Tähän mennessä meillä oli ollut hyvät välit ex-anopin kanssa ja huvittavia tässä oli se että olen aina ollut kiltti, ehkä jopa vähän tossukin ja avokätinen ja antelias, aina valmis jakamaan omastani. Joten koitetaan olla yleistämistä liikaa.