"Niin kyllähän se mies sun ulkonäköä siellä juhlissa kehui, mutta se ei ollutkaan nähnyt sua alasti"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.

Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.

En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.

Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.

Meitä on varmaan melkoinen liuta sitten.

Ei ihmissuhteisiin kuulu solvaaminen.

Asioista voidaan riidellä, mutta ei se henkilökohtaisuuksiin meneminen ole korrektia missään ihmissuhteessa.

Sinun olisi hyvä opetella sosiaalisia hyväksyttäviä sääntöjä.

Säännönmukaisuus (putkielämä) nimenomaan on pois omasta itsestä. Sääntöjä ja normeja noudattava on vähemmän yksilö, koska säännöt ja normit eivät koskaan ole sama asia kuin yksilö on.

Sinulta puuttuu päästä joku palikka, jonka avulla ymmärtäisit, ettei jokainen meistä halua loukata rakastaan, vaikka siihen olisi mahdollisuus ja vapaus tehdä niin. 

Moni ymmärtää myös syyseuraussuhteita ja tajuaa sahaavansa omaa oksaansa sillä mitä nasevampia letkautuksia puolisolleen keksii. 

Jatkuva oman toiminnan seurausten ajattelu on hyvin kyseenalainen tapa olla moraalinen. Siinä helposti ajautuu vain ympäristölle mieluisten kokemusten ja tilanteiden tuottoon (superego ylikorostunut) ja miellyttämiseen sosiaalisena strategiana.

Yksi tapa, mutta paljon muitakin on. Arkikokemukseni mukaan lähinnä heikot egot suosivat kynnysmattoilua.

Ja vahvat egot aiheuttavat haittaa ympäristölleen kieltäytymällä näkemästä omia vikojaan

Tuokin virhekäsitys. Psykologiassa perusmuotoinen narsismi eli vahva ego ei ole mikään paha asia.

Vahva minuus on hyvä asia. Itsekkyys sen sijaan ei ole. 

No niin, tässä keskustelussa on mukana malliesimerkki ihmistyypistä jota tulee välttää kaikin tavoin.

Älkää antako ihmisten satuttaa, vaikka kuinka yrittävät kaasuvalottaa sitä rakkaudeksi ja intohimoksi ja viisaudeksi sun muuta typerää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.

Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.

En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.

Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.

Meitä on varmaan melkoinen liuta sitten.

Ei ihmissuhteisiin kuulu solvaaminen.

Asioista voidaan riidellä, mutta ei se henkilökohtaisuuksiin meneminen ole korrektia missään ihmissuhteessa.

Sinun olisi hyvä opetella sosiaalisia hyväksyttäviä sääntöjä.

Säännönmukaisuus (putkielämä) nimenomaan on pois omasta itsestä. Sääntöjä ja normeja noudattava on vähemmän yksilö, koska säännöt ja normit eivät koskaan ole sama asia kuin yksilö on.

Ihan ilman mitään sääntöjäkin normaalin empatian pitäisi ehkäistä moinen. Ihan yksilönä rakastan kumppaniani ja pidän järjettömänä hänen tahallista satuttamistaan.

Kokemuksen äänellä voin kertoa, että jos koet kumppanisi hyvän kohtelun olevan yhteiskunnan sääntöjen noudattamista (puolin tai toisin), kyseessä ei ole rakkaus vaan riippuvuus/pelko. -eri

Minkäslaista tuo mainitsemasi biologinen empatia on? Ihan outo käsite itselleni.

Onhan tahallinen satuttaminen järjetöntä, mutta riittääkö järki joka paikkaan?

Koita nyt jo uskoa, että kaikilla ei ole sisäänrakennettua tarvetta satuttaa toisia. Jos sinulla on, olisiko jonkinasteinen narsismi mahdollinen kohdallasi?

Seurustelin aikanaan jonkinlaisen luonnehäiriöisen kanssa ja se oli todella myrkyllistä aikaa. En olisi osannut kuvitellakaan sellaista mielenmaisemaan olevan olemassakaan. 

Ettäkö nyky-yhteiskunnassa on "Jeesuksia", jotka eivät koskaan eikä missään tee mitään pahaa kenellekään? Mahtaako tuo olla aivan realismia? Onko itsereflektio ollut riittävää?

Kyllä on. Eikä se ole mitään jeesustelua, ettei loukkaa puolisoaan vyön alle. On varmaan vaikea myöntää itselleen, että on astetta ikävämpi ihminen kuin moni muu. Siitä voi sitten jatkaa valitsemallaan tiellä tai yrittää kehittää itseään eri suuntaan. 

Väitit, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät halua koskaan missään satuttaa ketään. Kommentoin tätä naiivin kuuloista väitettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkitusti nainen usein korjautuu tasapainoisesti kiintyväksi, jos menee suhteeseen tasapainoisesti kiintyneen kanssa. Miehillä korjausliikettä tapahtuu harvemmin. Kumoaa näkemyksesi siitä, ettei ristiinnaimista tapahtuisi.

Miksi näin tapahtuu? Itselleni tulee mieleen, että miehet (joilla on kiintymyssuhdehäiriö) ehkä eivät menekään suhteeseen normaalisti kehittyneen naisen kanssa. Ehkä he menevät suhteeseen läheisriippuvaisen kanssa, koska tämä on heidän mallinsa.

Toisaalta minun on vaikea kuvitella, että tasapainoisesti kiintynyt mies lähtisi suhteeseen turvattomasti kiintyneen naisen kanssa, jos nainen ilmentäisi voimakkaasti persoonallisuushäiriön piirteitä. Läheisriippuvainen nainen voisikin tehdä korjausliikkeen sellaisessa suhteessa.

Ehkä korjausliike ei riipu sukupuolesta vaan siitä, miten suuri häiriö on ollut? Siinä on aste-eroa lievästä patologiseen.

-Eri

Minä taas kuvittelisin sitä sillä, että miehet eivät ole niin valmiita ottamaan vaikutteita toisilta sekä käyttävät yleensä vähemmän aikaa itsetutkiskeluun ja itsensä henkiseen ja sosiaaliseen kehittämiseen parisuhteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että asiattomuudet eivät kerta kaikkiaan kuulu hyvään parisuhteeseen. Että yksi asiattomuus on kuin punainen kortti jalkapallossa: pelin loppu.

Ainakaan USAn ulkopuolella ei taida löytyä ihmistuntijaa, joka ajattelee, että hyvän parisuhteen vaatimus on ainainen eri passioiden tukahdutus. Että toisen kohtaaminen, kunnioitus ja arvostus jotenkin poissulkisivat meitä kaikkia ihmisiä yhdistävän intohimon ja kaaoksen.

Ennemmin asia on päinvastoin: maksimaalinen läheisyys muistuttaa salamaa, käsite on muistaakseni filosofi Deleuze'n. Se ei täytä alati mitään normeja. Intohimorikos on toki sen traaginen äärimuoto.

Sinulla mahtaa olla hauskaa kirjoittaessasi noita älyttömyyksiä. Kyllä me ollaan jo tajuttu, että sinä et tiedä oikeasti ihmissuhteista yhtään mitään.

Trollausta. Peruskäsitteiden sisältökin hukassa, mutta noita pyörittämällä saa aikaan keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.

Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.

En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.

Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.

Meitä on varmaan melkoinen liuta sitten.

Ei ihmissuhteisiin kuulu solvaaminen.

Asioista voidaan riidellä, mutta ei se henkilökohtaisuuksiin meneminen ole korrektia missään ihmissuhteessa.

Sinun olisi hyvä opetella sosiaalisia hyväksyttäviä sääntöjä.

Säännönmukaisuus (putkielämä) nimenomaan on pois omasta itsestä. Sääntöjä ja normeja noudattava on vähemmän yksilö, koska säännöt ja normit eivät koskaan ole sama asia kuin yksilö on.

Sinulta puuttuu päästä joku palikka, jonka avulla ymmärtäisit, ettei jokainen meistä halua loukata rakastaan, vaikka siihen olisi mahdollisuus ja vapaus tehdä niin. 

Moni ymmärtää myös syyseuraussuhteita ja tajuaa sahaavansa omaa oksaansa sillä mitä nasevampia letkautuksia puolisolleen keksii. 

Jatkuva oman toiminnan seurausten ajattelu on hyvin kyseenalainen tapa olla moraalinen. Siinä helposti ajautuu vain ympäristölle mieluisten kokemusten ja tilanteiden tuottoon (superego ylikorostunut) ja miellyttämiseen sosiaalisena strategiana.

Yksi tapa, mutta paljon muitakin on. Arkikokemukseni mukaan lähinnä heikot egot suosivat kynnysmattoilua.

Ja vahvat egot aiheuttavat haittaa ympäristölleen kieltäytymällä näkemästä omia vikojaan

Tuokin virhekäsitys. Psykologiassa perusmuotoinen narsismi eli vahva ego ei ole mikään paha asia.

Vahva minuus on hyvä asia. Itsekkyys sen sijaan ei ole. 

Uskotko, että on olemassa totaalista epäitsekkyyttä? Jeesus mallina?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Olet ymmärtänyt rakkauden mieliksi olona, miellyttämisenä. Siitä siinä ei kuitenkaan ole kysymys. Rakkaus ei ole peili eikä karkkiautomaatti.

Juuri näin. Turvallisesti kiinnittyneen ei tarvitse ostaa rakkautta.

Ei tarvitse ostaa rakkautta ja siksi hän ei kerjää sitä keneltäkään, joka ei pysty sitä antamaan. Eli hän ei jää suhteeseen missä tulee loukatuksi ja missä riidellään ja vahingoitetaan toista. 

Jännä huomata, että repivä riitelykin voidaan kohottaa ideaaliksi näinkin tietoisesti vetoamalla intohimoon. Itse yhdistän sen puberteettiseen maailmankuvaan, kun ihminen on vielä hauras, epävarma, kokematon ja menee herkästi puolustuskannalle. Se että toisen saa lyötyä maan tasalla ilkeällä kommentilla on tietysti vielä eri asia, jos sen oikein ihanteeksi korottaa.

Olen samaa mieltä siitä, että loukkaamisen ei saa olla eikä siitä saa tulla arkea. Mutta näkemys, että rakkaus olisi asiallisuutta aina ja kaikkialla on illuusio, eikä edes tavoiteltava asia.

Sillä logiikallahan suhde päättyisi yhteen asiattomuuteen kun asiaraamit vuotaisivat läpi. Ja kääntäen se tarkoittaisi, että raameistaan vuotava suhde ei voisi koskaan olla hyvä. Ja, että joissain muissa yhteisöissä (ajatellen nyt vaikka Karibiaa, Afrikkaa tai Lähi-Itää) olisi mahdotonta olla hyvää suhdetta, kun suomalainen tolkullisuus ja asiallisuus ei ole se keskeinen juttu vuorovaikutuksessa.

Puberteettisuus on sukulainen seksivietille, ei se nollaudu kuin vanhainkodilla ehkä. Kaikissa meissä on sama räiskyvä energiapotentiaali. Yhteiskuntajärjestyskin perustuu olettamalle, että se löytyy.

Tässä oli kyse otsikon lauseesta, oliko se mielestäsi ok vai ei? Sitä tässä lähdin itse kommentoimaan ja keskustelemaan. Annatko adjektiiville asiallisuus esimerkiksi otsikon kaltaisen keskustelupätkän sisällön vai jotakin muuta, synkempää. Kukaan muu tässä ei ole esittänyt sellaista vastakkainasettelua että olisi vain riidaton ja asiallinen tylsyys tai sitten räiskyvä intohimojen kulissi, mikä revitään alas jotta läheisyyttä saavutetaan.

Läheisyyttä voi saavuttaa tuntemalla toinen pohjiaan ja pimeyksiään myöten, aivan, eikä elämää voida elää ilman vaikeuksia, ongelmia ja konflikteja, mutta tapa millä niitä selvitetään on merkityksellinen juuri parisuhteen osapuolten menneisyyden näkökulmasta. Esimerkiksi otsikon kaltainen lause on lause, josta en itse enää lähtisi ko. henkilön kanssa mihinkään suuntaan. Mikään edeltävä tai tuleva ei voisi sitä korjata.

Olen täysin samaa mieltä siitä, että lause on todella ruma. Ja edelleen, että rumuus ei saa syödä liikaa kauneutta ja turvallisuutta.

Olen kaiken aikaa vain sanonut, että rumuuden täysi puute suhteessa ei ole toivottavaa, ja että suuressa läheisyydessä on aina erilaisuutta itsestä, rumaa ja kaunista. Vapaus ja erilaisuus ovat rakkauden ydin, ja näihin sisältyy mieluisaa ja vähemmän mieluisaa. Vain itsekäs tai etäinen vaatii peilikuvaa. Rakkaus on osaksi tuskaa.

Siksi esimerkiksi lausuman konteksti, yleisyys ja sävy olisivat kiinnostavia.

Varhaisen vuorovaikutuksen ja objektisuhteiden kautta ilmaiset hyvinkin tarkasti turvattoman kiintymyssuhteen periaatteita, sillä silloin rakkaus nimenomaan on erittäin ristiriitaista, eri suuntiin repivää, mustavalkoisen dramaattista ja osaksi tuskaa ja toisaalta taivaallista. Tuskan tuottaminen ja vastaanottaminen on juotettu osaksi ihmisen koko olemusta eikä hän tunne muuta todellisuutta, jos kyse on turvattomasti kiintyneestä.

Ja koska turvallisesti kiintyneitä on vähemmistö (ihan kaikissa kulttuureissa ei asiaa ole tutkittu, mutta niissä joissa on), kokee näkemyksesi hyvin moni muukin tutuksi ja oikeaksi ja ajattelee jopa, että rakkaus on tuskan kokemista ja tuottamista. Turvallisesti kiintynyt taas näkee asiat aivan toisin eikä hän lähde tuollaiseen vuoristorataan ollenkaan, ei koe sitä millään tasolla kiinnostavana ja antoisana.

Elämä on ihan riittävän dramaattista tahattomastikin, sairauksien, kuoleman, kriisien kautta ilman että sitä pitäisi varta vasten kohottaa ideaaliksi, että saa kokea tuskaa ja draamaa saati että se olisi erityisen hienoa ja syvällistä. Siinä näkemyksessä taidat olla vähemmistönä.

Yhtenäistät turvallisen kiinnityksen ja harmonian. Minusta tämä kuulostaa olevan lähellä miellyttämistä.

Oikeasti turvallisesti kiinnittynyt ei välttele konflikteja, eikä etsi miellytystä, vaan näkee ristiriidat osana elämää. Luottaa, että rakkaus ei lopu siihen. Tiivistetysti: sisäinen turva antaa mahdollisuudet kokea ja kohdata epämieluisiakin aiheita ja tilanteita. Vastaavasti sisäinen turvattomuus saa etsimään ulkoista ristiriidattomuutta. Silloin kaikki epämieluisa on uhka ja eräänlaista luksusta tai fetissi.

Rakkaus on osaksi tuskallista. Lapsellista olisi väittää, että kyse olisi koomillisuudesta tai harmoniasta, ikuisesta keskipäivästä.

Mitä jos itse joskus kokeilisit miellyttää kumppaniasi sen sijaan että olet itsekäs ja ilkeilevä räiskyvä persiinreikä? Vai onko liian vaikeaa?

Tuota noin. Kukaan terapeutti ei suosita mieliksi olon opettelua parisuhteeseen. Ylipäätään elämässä miellyttämiseen pyrkiminen kertoo omasta turvattomuudesta. Esimerkiksi parisuhteessa seksuaalisesti hyväksikäytetyillä miellyttäminen on yleistä.

Miellyttäminen = tekee tai sanoo jotain, mistä tietää puolison ilahtuvan. Se ei tarkoita, että pitää olla koko ajan mielinkielin itsensä unohtaen.

Aivan varmasti jokainen terapeutti sanoo, että tee tai sano jotain, jonka tiedät ilahduttavan puolisoasi. Sano, että rakastat, tuo oma-aloitteisesti kukkia, vie puoliso ulos syömään tai lähde seuraksi Alma-tädin synttäreille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.

Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.

En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.

Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.

Meitä on varmaan melkoinen liuta sitten.

Ei ihmissuhteisiin kuulu solvaaminen.

Asioista voidaan riidellä, mutta ei se henkilökohtaisuuksiin meneminen ole korrektia missään ihmissuhteessa.

Sinun olisi hyvä opetella sosiaalisia hyväksyttäviä sääntöjä.

Säännönmukaisuus (putkielämä) nimenomaan on pois omasta itsestä. Sääntöjä ja normeja noudattava on vähemmän yksilö, koska säännöt ja normit eivät koskaan ole sama asia kuin yksilö on.

Ihan ilman mitään sääntöjäkin normaalin empatian pitäisi ehkäistä moinen. Ihan yksilönä rakastan kumppaniani ja pidän järjettömänä hänen tahallista satuttamistaan.

Kokemuksen äänellä voin kertoa, että jos koet kumppanisi hyvän kohtelun olevan yhteiskunnan sääntöjen noudattamista (puolin tai toisin), kyseessä ei ole rakkaus vaan riippuvuus/pelko. -eri

Minkäslaista tuo mainitsemasi biologinen empatia on? Ihan outo käsite itselleni.

Onhan tahallinen satuttaminen järjetöntä, mutta riittääkö järki joka paikkaan?

https://www.psychologicalscience.org/observer/neuroscience-empathy

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.

Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.

En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.

Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.

Meitä on varmaan melkoinen liuta sitten.

Ei ihmissuhteisiin kuulu solvaaminen.

Asioista voidaan riidellä, mutta ei se henkilökohtaisuuksiin meneminen ole korrektia missään ihmissuhteessa.

Sinun olisi hyvä opetella sosiaalisia hyväksyttäviä sääntöjä.

Säännönmukaisuus (putkielämä) nimenomaan on pois omasta itsestä. Sääntöjä ja normeja noudattava on vähemmän yksilö, koska säännöt ja normit eivät koskaan ole sama asia kuin yksilö on.

Ihan ilman mitään sääntöjäkin normaalin empatian pitäisi ehkäistä moinen. Ihan yksilönä rakastan kumppaniani ja pidän järjettömänä hänen tahallista satuttamistaan.

Kokemuksen äänellä voin kertoa, että jos koet kumppanisi hyvän kohtelun olevan yhteiskunnan sääntöjen noudattamista (puolin tai toisin), kyseessä ei ole rakkaus vaan riippuvuus/pelko. -eri

Minkäslaista tuo mainitsemasi biologinen empatia on? Ihan outo käsite itselleni.

Onhan tahallinen satuttaminen järjetöntä, mutta riittääkö järki joka paikkaan?

Koita nyt jo uskoa, että kaikilla ei ole sisäänrakennettua tarvetta satuttaa toisia. Jos sinulla on, olisiko jonkinasteinen narsismi mahdollinen kohdallasi?

Seurustelin aikanaan jonkinlaisen luonnehäiriöisen kanssa ja se oli todella myrkyllistä aikaa. En olisi osannut kuvitellakaan sellaista mielenmaisemaan olevan olemassakaan. 

Ettäkö nyky-yhteiskunnassa on "Jeesuksia", jotka eivät koskaan eikä missään tee mitään pahaa kenellekään? Mahtaako tuo olla aivan realismia? Onko itsereflektio ollut riittävää?

Kyllä on. Eikä se ole mitään jeesustelua, ettei loukkaa puolisoaan vyön alle. On varmaan vaikea myöntää itselleen, että on astetta ikävämpi ihminen kuin moni muu. Siitä voi sitten jatkaa valitsemallaan tiellä tai yrittää kehittää itseään eri suuntaan. 

Väitit, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät halua koskaan missään satuttaa ketään. Kommentoin tätä naiivin kuuloista väitettä.

Siinä ei ole mitään naiivia. He vaan pysyttelevät luontaisen tutkansa avulla kaukana sinusta, joten sinun ympärilläsi on toisenlaisia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.

Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.

En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.

Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.

Meitä on varmaan melkoinen liuta sitten.

Ei ihmissuhteisiin kuulu solvaaminen.

Asioista voidaan riidellä, mutta ei se henkilökohtaisuuksiin meneminen ole korrektia missään ihmissuhteessa.

Sinun olisi hyvä opetella sosiaalisia hyväksyttäviä sääntöjä.

Säännönmukaisuus (putkielämä) nimenomaan on pois omasta itsestä. Sääntöjä ja normeja noudattava on vähemmän yksilö, koska säännöt ja normit eivät koskaan ole sama asia kuin yksilö on.

Tämä, joka puolustaa oikeuttaan loukata puolisoaan rakkauden nimissä, on aito narsisti. Nyt hän jo kirjoittaa, miten hänen ei tarvitse noudattaa sääntöjä ja normejakaan, kun on enemmän kuin ne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Olet ymmärtänyt rakkauden mieliksi olona, miellyttämisenä. Siitä siinä ei kuitenkaan ole kysymys. Rakkaus ei ole peili eikä karkkiautomaatti.

Juuri näin. Turvallisesti kiinnittyneen ei tarvitse ostaa rakkautta.

Ei tarvitse ostaa rakkautta ja siksi hän ei kerjää sitä keneltäkään, joka ei pysty sitä antamaan. Eli hän ei jää suhteeseen missä tulee loukatuksi ja missä riidellään ja vahingoitetaan toista. 

Jännä huomata, että repivä riitelykin voidaan kohottaa ideaaliksi näinkin tietoisesti vetoamalla intohimoon. Itse yhdistän sen puberteettiseen maailmankuvaan, kun ihminen on vielä hauras, epävarma, kokematon ja menee herkästi puolustuskannalle. Se että toisen saa lyötyä maan tasalla ilkeällä kommentilla on tietysti vielä eri asia, jos sen oikein ihanteeksi korottaa.

Olen samaa mieltä siitä, että loukkaamisen ei saa olla eikä siitä saa tulla arkea. Mutta näkemys, että rakkaus olisi asiallisuutta aina ja kaikkialla on illuusio, eikä edes tavoiteltava asia.

Sillä logiikallahan suhde päättyisi yhteen asiattomuuteen kun asiaraamit vuotaisivat läpi. Ja kääntäen se tarkoittaisi, että raameistaan vuotava suhde ei voisi koskaan olla hyvä. Ja, että joissain muissa yhteisöissä (ajatellen nyt vaikka Karibiaa, Afrikkaa tai Lähi-Itää) olisi mahdotonta olla hyvää suhdetta, kun suomalainen tolkullisuus ja asiallisuus ei ole se keskeinen juttu vuorovaikutuksessa.

Puberteettisuus on sukulainen seksivietille, ei se nollaudu kuin vanhainkodilla ehkä. Kaikissa meissä on sama räiskyvä energiapotentiaali. Yhteiskuntajärjestyskin perustuu olettamalle, että se löytyy.

Tässä oli kyse otsikon lauseesta, oliko se mielestäsi ok vai ei? Sitä tässä lähdin itse kommentoimaan ja keskustelemaan. Annatko adjektiiville asiallisuus esimerkiksi otsikon kaltaisen keskustelupätkän sisällön vai jotakin muuta, synkempää. Kukaan muu tässä ei ole esittänyt sellaista vastakkainasettelua että olisi vain riidaton ja asiallinen tylsyys tai sitten räiskyvä intohimojen kulissi, mikä revitään alas jotta läheisyyttä saavutetaan.

Läheisyyttä voi saavuttaa tuntemalla toinen pohjiaan ja pimeyksiään myöten, aivan, eikä elämää voida elää ilman vaikeuksia, ongelmia ja konflikteja, mutta tapa millä niitä selvitetään on merkityksellinen juuri parisuhteen osapuolten menneisyyden näkökulmasta. Esimerkiksi otsikon kaltainen lause on lause, josta en itse enää lähtisi ko. henkilön kanssa mihinkään suuntaan. Mikään edeltävä tai tuleva ei voisi sitä korjata.

Olen täysin samaa mieltä siitä, että lause on todella ruma. Ja edelleen, että rumuus ei saa syödä liikaa kauneutta ja turvallisuutta.

Olen kaiken aikaa vain sanonut, että rumuuden täysi puute suhteessa ei ole toivottavaa, ja että suuressa läheisyydessä on aina erilaisuutta itsestä, rumaa ja kaunista. Vapaus ja erilaisuus ovat rakkauden ydin, ja näihin sisältyy mieluisaa ja vähemmän mieluisaa. Vain itsekäs tai etäinen vaatii peilikuvaa. Rakkaus on osaksi tuskaa.

Siksi esimerkiksi lausuman konteksti, yleisyys ja sävy olisivat kiinnostavia.

Varhaisen vuorovaikutuksen ja objektisuhteiden kautta ilmaiset hyvinkin tarkasti turvattoman kiintymyssuhteen periaatteita, sillä silloin rakkaus nimenomaan on erittäin ristiriitaista, eri suuntiin repivää, mustavalkoisen dramaattista ja osaksi tuskaa ja toisaalta taivaallista. Tuskan tuottaminen ja vastaanottaminen on juotettu osaksi ihmisen koko olemusta eikä hän tunne muuta todellisuutta, jos kyse on turvattomasti kiintyneestä.

Ja koska turvallisesti kiintyneitä on vähemmistö (ihan kaikissa kulttuureissa ei asiaa ole tutkittu, mutta niissä joissa on), kokee näkemyksesi hyvin moni muukin tutuksi ja oikeaksi ja ajattelee jopa, että rakkaus on tuskan kokemista ja tuottamista. Turvallisesti kiintynyt taas näkee asiat aivan toisin eikä hän lähde tuollaiseen vuoristorataan ollenkaan, ei koe sitä millään tasolla kiinnostavana ja antoisana.

Elämä on ihan riittävän dramaattista tahattomastikin, sairauksien, kuoleman, kriisien kautta ilman että sitä pitäisi varta vasten kohottaa ideaaliksi, että saa kokea tuskaa ja draamaa saati että se olisi erityisen hienoa ja syvällistä. Siinä näkemyksessä taidat olla vähemmistönä.

Yhtenäistät turvallisen kiinnityksen ja harmonian. Minusta tämä kuulostaa olevan lähellä miellyttämistä.

Oikeasti turvallisesti kiinnittynyt ei välttele konflikteja, eikä etsi miellytystä, vaan näkee ristiriidat osana elämää. Luottaa, että rakkaus ei lopu siihen. Tiivistetysti: sisäinen turva antaa mahdollisuudet kokea ja kohdata epämieluisiakin aiheita ja tilanteita. Vastaavasti sisäinen turvattomuus saa etsimään ulkoista ristiriidattomuutta. Silloin kaikki epämieluisa on uhka ja eräänlaista luksusta tai fetissi.

Rakkaus on osaksi tuskallista. Lapsellista olisi väittää, että kyse olisi koomillisuudesta tai harmoniasta, ikuisesta keskipäivästä.

Mitä jos itse joskus kokeilisit miellyttää kumppaniasi sen sijaan että olet itsekäs ja ilkeilevä räiskyvä persiinreikä? Vai onko liian vaikeaa?

Tuota noin. Kukaan terapeutti ei suosita mieliksi olon opettelua parisuhteeseen. Ylipäätään elämässä miellyttämiseen pyrkiminen kertoo omasta turvattomuudesta. Esimerkiksi parisuhteessa seksuaalisesti hyväksikäytetyillä miellyttäminen on yleistä.

Miellyttäminen = tekee tai sanoo jotain, mistä tietää puolison ilahtuvan. Se ei tarkoita, että pitää olla koko ajan mielinkielin itsensä unohtaen.

Aivan varmasti jokainen terapeutti sanoo, että tee tai sano jotain, jonka tiedät ilahduttavan puolisoasi. Sano, että rakastat, tuo oma-aloitteisesti kukkia, vie puoliso ulos syömään tai lähde seuraksi Alma-tädin synttäreille.

Suhteessa tulisi saada olla oma itsensä ja se on turvallisesti kiinnittyneen lähtökohtana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.

Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.

En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.

Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.

Meitä on varmaan melkoinen liuta sitten.

Ei ihmissuhteisiin kuulu solvaaminen.

Asioista voidaan riidellä, mutta ei se henkilökohtaisuuksiin meneminen ole korrektia missään ihmissuhteessa.

Sinun olisi hyvä opetella sosiaalisia hyväksyttäviä sääntöjä.

Säännönmukaisuus (putkielämä) nimenomaan on pois omasta itsestä. Sääntöjä ja normeja noudattava on vähemmän yksilö, koska säännöt ja normit eivät koskaan ole sama asia kuin yksilö on.

Ihan ilman mitään sääntöjäkin normaalin empatian pitäisi ehkäistä moinen. Ihan yksilönä rakastan kumppaniani ja pidän järjettömänä hänen tahallista satuttamistaan.

Kokemuksen äänellä voin kertoa, että jos koet kumppanisi hyvän kohtelun olevan yhteiskunnan sääntöjen noudattamista (puolin tai toisin), kyseessä ei ole rakkaus vaan riippuvuus/pelko. -eri

Minkäslaista tuo mainitsemasi biologinen empatia on? Ihan outo käsite itselleni.

Onhan tahallinen satuttaminen järjetöntä, mutta riittääkö järki joka paikkaan?

Koita nyt jo uskoa, että kaikilla ei ole sisäänrakennettua tarvetta satuttaa toisia. Jos sinulla on, olisiko jonkinasteinen narsismi mahdollinen kohdallasi?

Seurustelin aikanaan jonkinlaisen luonnehäiriöisen kanssa ja se oli todella myrkyllistä aikaa. En olisi osannut kuvitellakaan sellaista mielenmaisemaan olevan olemassakaan. 

Ettäkö nyky-yhteiskunnassa on "Jeesuksia", jotka eivät koskaan eikä missään tee mitään pahaa kenellekään? Mahtaako tuo olla aivan realismia? Onko itsereflektio ollut riittävää?

Kyllä on. Eikä se ole mitään jeesustelua, ettei loukkaa puolisoaan vyön alle. On varmaan vaikea myöntää itselleen, että on astetta ikävämpi ihminen kuin moni muu. Siitä voi sitten jatkaa valitsemallaan tiellä tai yrittää kehittää itseään eri suuntaan. 

Väitit, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät halua koskaan missään satuttaa ketään. Kommentoin tätä naiivin kuuloista väitettä.

Siinä ei ole mitään naiivia. He vaan pysyttelevät luontaisen tutkansa avulla kaukana sinusta, joten sinun ympärilläsi on toisenlaisia ihmisiä.

Taitaa alkaa argumentit loppua.

Tosiasiassa on hyvät perusteet sanoa, että jokainen meistä on enemmän tai vähemmän itsekäs. Toisin sanoen kuvailemaasi epäitsekkyyttä ei ole olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.

Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.

En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.

Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.

Meitä on varmaan melkoinen liuta sitten.

Ei ihmissuhteisiin kuulu solvaaminen.

Asioista voidaan riidellä, mutta ei se henkilökohtaisuuksiin meneminen ole korrektia missään ihmissuhteessa.

Sinun olisi hyvä opetella sosiaalisia hyväksyttäviä sääntöjä.

Säännönmukaisuus (putkielämä) nimenomaan on pois omasta itsestä. Sääntöjä ja normeja noudattava on vähemmän yksilö, koska säännöt ja normit eivät koskaan ole sama asia kuin yksilö on.

Ihan ilman mitään sääntöjäkin normaalin empatian pitäisi ehkäistä moinen. Ihan yksilönä rakastan kumppaniani ja pidän järjettömänä hänen tahallista satuttamistaan.

Kokemuksen äänellä voin kertoa, että jos koet kumppanisi hyvän kohtelun olevan yhteiskunnan sääntöjen noudattamista (puolin tai toisin), kyseessä ei ole rakkaus vaan riippuvuus/pelko. -eri

Minkäslaista tuo mainitsemasi biologinen empatia on? Ihan outo käsite itselleni.

Onhan tahallinen satuttaminen järjetöntä, mutta riittääkö järki joka paikkaan?

Koita nyt jo uskoa, että kaikilla ei ole sisäänrakennettua tarvetta satuttaa toisia. Jos sinulla on, olisiko jonkinasteinen narsismi mahdollinen kohdallasi?

Seurustelin aikanaan jonkinlaisen luonnehäiriöisen kanssa ja se oli todella myrkyllistä aikaa. En olisi osannut kuvitellakaan sellaista mielenmaisemaan olevan olemassakaan. 

Ettäkö nyky-yhteiskunnassa on "Jeesuksia", jotka eivät koskaan eikä missään tee mitään pahaa kenellekään? Mahtaako tuo olla aivan realismia? Onko itsereflektio ollut riittävää?

Kyllä on. Eikä se ole mitään jeesustelua, ettei loukkaa puolisoaan vyön alle. On varmaan vaikea myöntää itselleen, että on astetta ikävämpi ihminen kuin moni muu. Siitä voi sitten jatkaa valitsemallaan tiellä tai yrittää kehittää itseään eri suuntaan. 

Väitit, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät halua koskaan missään satuttaa ketään. Kommentoin tätä naiivin kuuloista väitettä.

Siinä ei ole mitään naiivia. He vaan pysyttelevät luontaisen tutkansa avulla kaukana sinusta, joten sinun ympärilläsi on toisenlaisia ihmisiä.

Taitaa alkaa argumentit loppua.

Tosiasiassa on hyvät perusteet sanoa, että jokainen meistä on enemmän tai vähemmän itsekäs. Toisin sanoen kuvailemaasi epäitsekkyyttä ei ole olemassa.

Jos joku on itsekäs 3 ja epäitsekäs 7 niin hän ilmentyy epäitsekkäänä. Jos joku on itsekäs 9 ja epäitsekäs 2, hän ilmentyy itsekkäänä. 

Sinulla on vaan tylsää ja haluat viettää sunnuntaipäivää täällä jankuttamalla tyhmyyksiä itsestäänselvistä asioista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkitusti nainen usein korjautuu tasapainoisesti kiintyväksi, jos menee suhteeseen tasapainoisesti kiintyneen kanssa. Miehillä korjausliikettä tapahtuu harvemmin. Kumoaa näkemyksesi siitä, ettei ristiinnaimista tapahtuisi.

Miksi näin tapahtuu? Itselleni tulee mieleen, että miehet (joilla on kiintymyssuhdehäiriö) ehkä eivät menekään suhteeseen normaalisti kehittyneen naisen kanssa. Ehkä he menevät suhteeseen läheisriippuvaisen kanssa, koska tämä on heidän mallinsa.

Toisaalta minun on vaikea kuvitella, että tasapainoisesti kiintynyt mies lähtisi suhteeseen turvattomasti kiintyneen naisen kanssa, jos nainen ilmentäisi voimakkaasti persoonallisuushäiriön piirteitä. Läheisriippuvainen nainen voisikin tehdä korjausliikkeen sellaisessa suhteessa.

Ehkä korjausliike ei riipu sukupuolesta vaan siitä, miten suuri häiriö on ollut? Siinä on aste-eroa lievästä patologiseen.

-Eri

Minä taas kuvittelisin sitä sillä, että miehet eivät ole niin valmiita ottamaan vaikutteita toisilta sekä käyttävät yleensä vähemmän aikaa itsetutkiskeluun ja itsensä henkiseen ja sosiaaliseen kehittämiseen parisuhteessa. 

Totta varmasti sekin.

Tuo muiden loukkaamisen puolustaja on oppikirjaesimerkki henkisesti väkivaltaisesta manipuloijasta myös siinä, että hän yrittää puhua uhrinsa pökerryksiin ja alistumaan loukkauksiin hienon kuuloisella, mukatieteellisellä kielellä ja yrittäen saada uhrinsa järkeilemällä hyväksymään loukkaukset ja unohtamaan kuunnella tunteitaan, jotka kertovat, etrei se ole ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.

Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.

En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.

Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.

Meitä on varmaan melkoinen liuta sitten.

Ei ihmissuhteisiin kuulu solvaaminen.

Asioista voidaan riidellä, mutta ei se henkilökohtaisuuksiin meneminen ole korrektia missään ihmissuhteessa.

Sinun olisi hyvä opetella sosiaalisia hyväksyttäviä sääntöjä.

Säännönmukaisuus (putkielämä) nimenomaan on pois omasta itsestä. Sääntöjä ja normeja noudattava on vähemmän yksilö, koska säännöt ja normit eivät koskaan ole sama asia kuin yksilö on.

Ihan ilman mitään sääntöjäkin normaalin empatian pitäisi ehkäistä moinen. Ihan yksilönä rakastan kumppaniani ja pidän järjettömänä hänen tahallista satuttamistaan.

Kokemuksen äänellä voin kertoa, että jos koet kumppanisi hyvän kohtelun olevan yhteiskunnan sääntöjen noudattamista (puolin tai toisin), kyseessä ei ole rakkaus vaan riippuvuus/pelko. -eri

Minkäslaista tuo mainitsemasi biologinen empatia on? Ihan outo käsite itselleni.

Onhan tahallinen satuttaminen järjetöntä, mutta riittääkö järki joka paikkaan?

https://www.psychologicalscience.org/observer/neuroscience-empathy

Kiitos vain linkistä, mutta tämä tutkimus ei kumonnut empatian sosiaalista luonnetta.

Tuo jankuttaja kuulostaa luonnehäiriöiseltä eksältäni. Hänen kanssaan kun oli joku välienselvittely, se saattoi kestää tunteja eikä asiaan tullut mitään selvyyttä vaan sitä oli vaan entistä uupuneempi ja sekaisin keskustelun jälkeen. Onneksi löysin ulos siitä labyrintistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.

Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.

En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.

Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.

Meitä on varmaan melkoinen liuta sitten.

Ei ihmissuhteisiin kuulu solvaaminen.

Asioista voidaan riidellä, mutta ei se henkilökohtaisuuksiin meneminen ole korrektia missään ihmissuhteessa.

Sinun olisi hyvä opetella sosiaalisia hyväksyttäviä sääntöjä.

Säännönmukaisuus (putkielämä) nimenomaan on pois omasta itsestä. Sääntöjä ja normeja noudattava on vähemmän yksilö, koska säännöt ja normit eivät koskaan ole sama asia kuin yksilö on.

Ihan ilman mitään sääntöjäkin normaalin empatian pitäisi ehkäistä moinen. Ihan yksilönä rakastan kumppaniani ja pidän järjettömänä hänen tahallista satuttamistaan.

Kokemuksen äänellä voin kertoa, että jos koet kumppanisi hyvän kohtelun olevan yhteiskunnan sääntöjen noudattamista (puolin tai toisin), kyseessä ei ole rakkaus vaan riippuvuus/pelko. -eri

Minkäslaista tuo mainitsemasi biologinen empatia on? Ihan outo käsite itselleni.

Onhan tahallinen satuttaminen järjetöntä, mutta riittääkö järki joka paikkaan?

Koita nyt jo uskoa, että kaikilla ei ole sisäänrakennettua tarvetta satuttaa toisia. Jos sinulla on, olisiko jonkinasteinen narsismi mahdollinen kohdallasi?

Seurustelin aikanaan jonkinlaisen luonnehäiriöisen kanssa ja se oli todella myrkyllistä aikaa. En olisi osannut kuvitellakaan sellaista mielenmaisemaan olevan olemassakaan. 

Ettäkö nyky-yhteiskunnassa on "Jeesuksia", jotka eivät koskaan eikä missään tee mitään pahaa kenellekään? Mahtaako tuo olla aivan realismia? Onko itsereflektio ollut riittävää?

Kyllä on. Eikä se ole mitään jeesustelua, ettei loukkaa puolisoaan vyön alle. On varmaan vaikea myöntää itselleen, että on astetta ikävämpi ihminen kuin moni muu. Siitä voi sitten jatkaa valitsemallaan tiellä tai yrittää kehittää itseään eri suuntaan. 

Väitit, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät halua koskaan missään satuttaa ketään. Kommentoin tätä naiivin kuuloista väitettä.

Siinä ei ole mitään naiivia. He vaan pysyttelevät luontaisen tutkansa avulla kaukana sinusta, joten sinun ympärilläsi on toisenlaisia ihmisiä.

Taitaa alkaa argumentit loppua.

Tosiasiassa on hyvät perusteet sanoa, että jokainen meistä on enemmän tai vähemmän itsekäs. Toisin sanoen kuvailemaasi epäitsekkyyttä ei ole olemassa.

Jos joku on itsekäs 3 ja epäitsekäs 7 niin hän ilmentyy epäitsekkäänä. Jos joku on itsekäs 9 ja epäitsekäs 2, hän ilmentyy itsekkäänä. 

Sinulla on vaan tylsää ja haluat viettää sunnuntaipäivää täällä jankuttamalla tyhmyyksiä itsestäänselvistä asioista. 

Niin, eli jokainen on itsekäs.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.

Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.

En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.

Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.

Meitä on varmaan melkoinen liuta sitten.

Ei ihmissuhteisiin kuulu solvaaminen.

Asioista voidaan riidellä, mutta ei se henkilökohtaisuuksiin meneminen ole korrektia missään ihmissuhteessa.

Sinun olisi hyvä opetella sosiaalisia hyväksyttäviä sääntöjä.

Säännönmukaisuus (putkielämä) nimenomaan on pois omasta itsestä. Sääntöjä ja normeja noudattava on vähemmän yksilö, koska säännöt ja normit eivät koskaan ole sama asia kuin yksilö on.

Ihan ilman mitään sääntöjäkin normaalin empatian pitäisi ehkäistä moinen. Ihan yksilönä rakastan kumppaniani ja pidän järjettömänä hänen tahallista satuttamistaan.

Kokemuksen äänellä voin kertoa, että jos koet kumppanisi hyvän kohtelun olevan yhteiskunnan sääntöjen noudattamista (puolin tai toisin), kyseessä ei ole rakkaus vaan riippuvuus/pelko. -eri

Minkäslaista tuo mainitsemasi biologinen empatia on? Ihan outo käsite itselleni.

Onhan tahallinen satuttaminen järjetöntä, mutta riittääkö järki joka paikkaan?

Koita nyt jo uskoa, että kaikilla ei ole sisäänrakennettua tarvetta satuttaa toisia. Jos sinulla on, olisiko jonkinasteinen narsismi mahdollinen kohdallasi?

Seurustelin aikanaan jonkinlaisen luonnehäiriöisen kanssa ja se oli todella myrkyllistä aikaa. En olisi osannut kuvitellakaan sellaista mielenmaisemaan olevan olemassakaan. 

Ettäkö nyky-yhteiskunnassa on "Jeesuksia", jotka eivät koskaan eikä missään tee mitään pahaa kenellekään? Mahtaako tuo olla aivan realismia? Onko itsereflektio ollut riittävää?

Kyllä on. Eikä se ole mitään jeesustelua, ettei loukkaa puolisoaan vyön alle. On varmaan vaikea myöntää itselleen, että on astetta ikävämpi ihminen kuin moni muu. Siitä voi sitten jatkaa valitsemallaan tiellä tai yrittää kehittää itseään eri suuntaan. 

Väitit, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät halua koskaan missään satuttaa ketään. Kommentoin tätä naiivin kuuloista väitettä.

Siinä ei ole mitään naiivia. He vaan pysyttelevät luontaisen tutkansa avulla kaukana sinusta, joten sinun ympärilläsi on toisenlaisia ihmisiä.

Taitaa alkaa argumentit loppua.

Tosiasiassa on hyvät perusteet sanoa, että jokainen meistä on enemmän tai vähemmän itsekäs. Toisin sanoen kuvailemaasi epäitsekkyyttä ei ole olemassa.

Jos joku on itsekäs 3 ja epäitsekäs 7 niin hän ilmentyy epäitsekkäänä. Jos joku on itsekäs 9 ja epäitsekäs 2, hän ilmentyy itsekkäänä. 

Sinulla on vaan tylsää ja haluat viettää sunnuntaipäivää täällä jankuttamalla tyhmyyksiä itsestäänselvistä asioista. 

Niin, eli jokainen on itsekäs.

Jokainen ei ole HÄIRITSEVÄN/ TUHOAVAN itsekäs. Eikä oikeastaan edes itsekäs sillä tavalla, mitä sillä arkikielessä tarkoitetaan, koska ihmisen itsekkyydestä aletaan puhua vasta sitten, kun se ylittää häiritsevyyden rajan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.

Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.

En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.

Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.

Meitä on varmaan melkoinen liuta sitten.

Ei ihmissuhteisiin kuulu solvaaminen.

Asioista voidaan riidellä, mutta ei se henkilökohtaisuuksiin meneminen ole korrektia missään ihmissuhteessa.

Sinun olisi hyvä opetella sosiaalisia hyväksyttäviä sääntöjä.

Säännönmukaisuus (putkielämä) nimenomaan on pois omasta itsestä. Sääntöjä ja normeja noudattava on vähemmän yksilö, koska säännöt ja normit eivät koskaan ole sama asia kuin yksilö on.

Ihan ilman mitään sääntöjäkin normaalin empatian pitäisi ehkäistä moinen. Ihan yksilönä rakastan kumppaniani ja pidän järjettömänä hänen tahallista satuttamistaan.

Kokemuksen äänellä voin kertoa, että jos koet kumppanisi hyvän kohtelun olevan yhteiskunnan sääntöjen noudattamista (puolin tai toisin), kyseessä ei ole rakkaus vaan riippuvuus/pelko. -eri

Minkäslaista tuo mainitsemasi biologinen empatia on? Ihan outo käsite itselleni.

Onhan tahallinen satuttaminen järjetöntä, mutta riittääkö järki joka paikkaan?

Koita nyt jo uskoa, että kaikilla ei ole sisäänrakennettua tarvetta satuttaa toisia. Jos sinulla on, olisiko jonkinasteinen narsismi mahdollinen kohdallasi?

Seurustelin aikanaan jonkinlaisen luonnehäiriöisen kanssa ja se oli todella myrkyllistä aikaa. En olisi osannut kuvitellakaan sellaista mielenmaisemaan olevan olemassakaan. 

Ettäkö nyky-yhteiskunnassa on "Jeesuksia", jotka eivät koskaan eikä missään tee mitään pahaa kenellekään? Mahtaako tuo olla aivan realismia? Onko itsereflektio ollut riittävää?

Kyllä on. Eikä se ole mitään jeesustelua, ettei loukkaa puolisoaan vyön alle. On varmaan vaikea myöntää itselleen, että on astetta ikävämpi ihminen kuin moni muu. Siitä voi sitten jatkaa valitsemallaan tiellä tai yrittää kehittää itseään eri suuntaan. 

Väitit, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät halua koskaan missään satuttaa ketään. Kommentoin tätä naiivin kuuloista väitettä.

Siinä ei ole mitään naiivia. He vaan pysyttelevät luontaisen tutkansa avulla kaukana sinusta, joten sinun ympärilläsi on toisenlaisia ihmisiä.

Taitaa alkaa argumentit loppua.

Tosiasiassa on hyvät perusteet sanoa, että jokainen meistä on enemmän tai vähemmän itsekäs. Toisin sanoen kuvailemaasi epäitsekkyyttä ei ole olemassa.

Jos joku on itsekäs 3 ja epäitsekäs 7 niin hän ilmentyy epäitsekkäänä. Jos joku on itsekäs 9 ja epäitsekäs 2, hän ilmentyy itsekkäänä. 

Sinulla on vaan tylsää ja haluat viettää sunnuntaipäivää täällä jankuttamalla tyhmyyksiä itsestäänselvistä asioista. 

Niin, eli jokainen on itsekäs.

Jokainen ei ole HÄIRITSEVÄN/ TUHOAVAN itsekäs. Eikä oikeastaan edes itsekäs sillä tavalla, mitä sillä arkikielessä tarkoitetaan, koska ihmisen itsekkyydestä aletaan puhua vasta sitten, kun se ylittää häiritsevyyden rajan. 

Itsekkyys ei ole patologista, vaan se on elinehto.

Millaista sitten on tuhoamaton itsekkyys? Jos elämisessä on tuhovoimaa?