"Niin kyllähän se mies sun ulkonäköä siellä juhlissa kehui, mutta se ei ollutkaan nähnyt sua alasti"

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että asiattomuudet eivät kerta kaikkiaan kuulu hyvään parisuhteeseen. Että yksi asiattomuus on kuin punainen kortti jalkapallossa: pelin loppu.

Ainakaan USAn ulkopuolella ei taida löytyä ihmistuntijaa, joka ajattelee, että hyvän parisuhteen vaatimus on ainainen eri passioiden tukahdutus. Että toisen kohtaaminen, kunnioitus ja arvostus jotenkin poissulkisivat meitä kaikkia ihmisiä yhdistävän intohimon ja kaaoksen.

Ennemmin asia on päinvastoin: maksimaalinen läheisyys muistuttaa salamaa, käsite on muistaakseni filosofi Deleuze'n. Se ei täytä alati mitään normeja. Intohimorikos on toki sen traaginen äärimuoto.

Kyllä, ihmiset ajattelevat näin ja se on aivan oikein ja tervettä. Kenenkään ei pidä sietää rumaa käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.

Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.

En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.

Joiltakin miehiltä unohtuu usein, että lähes kaikki yli kolmekymppiset miehet näyttävät erilaiselta alasti kuin kaksikymppiset. Naiset ei ehkä huomauttele niin herkästi kehon, ihon, hiusten ja varustuksen muutoksista, vaikka mies ei enää muistuta antiikin patsaita tai näyttelijöitä (jos on koskaan muistuttanutkaan).

Vierailija kirjoitti:

Alkaisin nauramaan kun miehellä itsellään on 20 kiloa ylipainoa ja enemmän raskausarpia kun mulla.

Ihan ajatuskokeena: Entä jos miehesi oli hoikka ja vetreä.

Lapsellinen tölväisy-yritys. Noin sanova mies ei yleensä ole nähnyt oikeita naisia kovinkaan paljon alasti. Nämä luulevat, että alaston nainen on sellainen, kuin instakuvissa. 

Vierailija kirjoitti:

Miehellä on tuossa kyllä pointti.

Naiset pystyy vaatteilla piilottelemaan löysää selluliittikroppaa ja sen huomaa hyvin rannalla ja maauimalassa.

Äärettömän hoikista ja treenatuista suomalaismiehistä vain kolme neljästä on lihavia. 

Oudon pieni luku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Olet ymmärtänyt rakkauden mieliksi olona, miellyttämisenä. Siitä siinä ei kuitenkaan ole kysymys. Rakkaus ei ole peili eikä karkkiautomaatti.

Juuri näin. Turvallisesti kiinnittyneen ei tarvitse ostaa rakkautta.

Ei tarvitse ostaa rakkautta ja siksi hän ei kerjää sitä keneltäkään, joka ei pysty sitä antamaan. Eli hän ei jää suhteeseen missä tulee loukatuksi ja missä riidellään ja vahingoitetaan toista. 

Jännä huomata, että repivä riitelykin voidaan kohottaa ideaaliksi näinkin tietoisesti vetoamalla intohimoon. Itse yhdistän sen puberteettiseen maailmankuvaan, kun ihminen on vielä hauras, epävarma, kokematon ja menee herkästi puolustuskannalle. Se että toisen saa lyötyä maan tasalla ilkeällä kommentilla on tietysti vielä eri asia, jos sen oikein ihanteeksi korottaa.

Olen samaa mieltä siitä, että loukkaamisen ei saa olla eikä siitä saa tulla arkea. Mutta näkemys, että rakkaus olisi asiallisuutta aina ja kaikkialla on illuusio, eikä edes tavoiteltava asia.

Sillä logiikallahan suhde päättyisi yhteen asiattomuuteen kun asiaraamit vuotaisivat läpi. Ja kääntäen se tarkoittaisi, että raameistaan vuotava suhde ei voisi koskaan olla hyvä. Ja, että joissain muissa yhteisöissä (ajatellen nyt vaikka Karibiaa, Afrikkaa tai Lähi-Itää) olisi mahdotonta olla hyvää suhdetta, kun suomalainen tolkullisuus ja asiallisuus ei ole se keskeinen juttu vuorovaikutuksessa.

Puberteettisuus on sukulainen seksivietille, ei se nollaudu kuin vanhainkodilla ehkä. Kaikissa meissä on sama räiskyvä energiapotentiaali. Yhteiskuntajärjestyskin perustuu olettamalle, että se löytyy.

Tässä oli kyse otsikon lauseesta, oliko se mielestäsi ok vai ei? Sitä tässä lähdin itse kommentoimaan ja keskustelemaan. Annatko adjektiiville asiallisuus esimerkiksi otsikon kaltaisen keskustelupätkän sisällön vai jotakin muuta, synkempää. Kukaan muu tässä ei ole esittänyt sellaista vastakkainasettelua että olisi vain riidaton ja asiallinen tylsyys tai sitten räiskyvä intohimojen kulissi, mikä revitään alas jotta läheisyyttä saavutetaan.

Läheisyyttä voi saavuttaa tuntemalla toinen pohjiaan ja pimeyksiään myöten, aivan, eikä elämää voida elää ilman vaikeuksia, ongelmia ja konflikteja, mutta tapa millä niitä selvitetään on merkityksellinen juuri parisuhteen osapuolten menneisyyden näkökulmasta. Esimerkiksi otsikon kaltainen lause on lause, josta en itse enää lähtisi ko. henkilön kanssa mihinkään suuntaan. Mikään edeltävä tai tuleva ei voisi sitä korjata.

Olen täysin samaa mieltä siitä, että lause on todella ruma. Ja edelleen, että rumuus ei saa syödä liikaa kauneutta ja turvallisuutta.

Olen kaiken aikaa vain sanonut, että rumuuden täysi puute suhteessa ei ole toivottavaa, ja että suuressa läheisyydessä on aina erilaisuutta itsestä, rumaa ja kaunista. Vapaus ja erilaisuus ovat rakkauden ydin, ja näihin sisältyy mieluisaa ja vähemmän mieluisaa. Vain itsekäs tai etäinen vaatii peilikuvaa. Rakkaus on osaksi tuskaa.

Siksi esimerkiksi lausuman konteksti, yleisyys ja sävy olisivat kiinnostavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Meidän duunarisuhteessa ei koskaan riitojen aikana sanota noin rumasti toiselle, enkä edes ajattele noin rumasti kumppanistani joka on reilusti ylipainoinen. Hyvää projisointia taas sieltä kulisseista.

Ymmärräkö, että psykologit jotka pariterapiaa antavat, eivät puhu kulisseista.

He puhuvat käytännön kokemuksista.

Ymmärrätkö, että pariterapiaan tullaan ongelmaisista suhteista? Ja ongelmiinhan tollainen vittuilu mukarakkaimmalle johtaakin. Onnellisissa suhteissa toisesta ajatellaan hyvää eikä toista myöskään haluta loukata. Luulisi psykologilla olevan otantaharhasta jotain käryä, mutta tämä tosin taisi ollakin vaan wannabe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehellä on tuossa kyllä pointti.

Naiset pystyy vaatteilla piilottelemaan löysää selluliittikroppaa ja sen huomaa hyvin rannalla ja maauimalassa.

Äärettömän hoikista ja treenatuista suomalaismiehistä vain kolme neljästä on lihavia. 

Oudon pieni luku.

Alastikko naisten pitäisi kulkea, että nämä komeat miehet voisi valkata mieleisen. Ei nuo itsekään täydelliselle näytä vatsakumpuineen ja miestissineen, jotka näkyy ihan vaatteet päälläkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.

Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.

En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.

Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.

Meitä on varmaan melkoinen liuta sitten.

Ei ihmissuhteisiin kuulu solvaaminen.

Asioista voidaan riidellä, mutta ei se henkilökohtaisuuksiin meneminen ole korrektia missään ihmissuhteessa.

Sinun olisi hyvä opetella sosiaalisia hyväksyttäviä sääntöjä.

Vierailija kirjoitti:

Tuota tuota. Jotkut väittävät täällä, että hyvässä suhteessa ei koskaan puhuta rumasti. Asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen. Intohimoinen purkaus ei välttämättä tarkoita huonoa suhdetta.

Tarvitsee mennä vain Ranskaan tai Venäjälle, niin riitely voi olla ns. hyvässäkin suhteessa aika rajua.

Ihmisyys on, paljolti, myös tuskaa ja erilaista pimeyttä. Älykkyys ja viisauskin nousevat osin sieltä.

Enemmän olisin huolissani suhteesta, jossa ollaan jatkuvasti taiten. Siinä ei sukelleta yhtä syvälle, vaan ikään kuin hypellään lauttojen päällä.

Minä seurustelen turkkilaisen miehen kanssa ja voit varmaankin kuvitella, että temperamenttia riidoistamme löytyy. Meillä on välillä todella pahoja ja jopa raivopäisiä riitoja, mutta KOSKAAN  ei kummankaan ole tarvinnut haukkua toisen ulkonäköä tai älyä tai kunniaa. Meidän asiattomuutemme ovat tyyliin "etkö sinä nyt vieläkään tajua", "miksi et suostu ymmärtämään", "miksi et kuuntele", "sinä olet ilkeä", "en jaksa kuunnella tuollaista", "sinun puheesi ovat järjettömiä", "sinun kanssasi on mahdotonta keskustella", "et voi sanoa noin", "älä valehtele" jne. Kaikki, mitä toisillemme raivoamme, liittyy toisen sen hetkisiin sanomisiin ja tekemisiin. Ei koskaan siihen, että toinen olisi jotenkin huono ja kelpaamaton. Pahin asia, mitä mieheni on minulle sanonut on "en jaksa enää tätä suhdetta". Sekään ei oikeasti ole mikään loukkaus vaan rehellinen sen hetkinen tunnetila. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkaisin nauramaan kun miehellä itsellään on 20 kiloa ylipainoa ja enemmän raskausarpia kun mulla.

Ihan ajatuskokeena: Entä jos miehesi oli hoikka ja vetreä.

Sitten miehen korvienväli ei ole kunnossa, jos kumppanille tuollaista heittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että asiattomuudet eivät kerta kaikkiaan kuulu hyvään parisuhteeseen. Että yksi asiattomuus on kuin punainen kortti jalkapallossa: pelin loppu.

Ainakaan USAn ulkopuolella ei taida löytyä ihmistuntijaa, joka ajattelee, että hyvän parisuhteen vaatimus on ainainen eri passioiden tukahdutus. Että toisen kohtaaminen, kunnioitus ja arvostus jotenkin poissulkisivat meitä kaikkia ihmisiä yhdistävän intohimon ja kaaoksen.

Ennemmin asia on päinvastoin: maksimaalinen läheisyys muistuttaa salamaa, käsite on muistaakseni filosofi Deleuze'n. Se ei täytä alati mitään normeja. Intohimorikos on toki sen traaginen äärimuoto.

Kyllä, ihmiset ajattelevat näin ja se on aivan oikein ja tervettä. Kenenkään ei pidä sietää rumaa käytöstä.

Tuollainen jyrkkyys (0 % mitä tahansa asiaa) on usein merkki vähä-älyisyydestä ja rajoittuneisuudesta. Maailma vain mustaa ja valkeaa, oikeaa ja väärää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota tuota. Jotkut väittävät täällä, että hyvässä suhteessa ei koskaan puhuta rumasti. Asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen. Intohimoinen purkaus ei välttämättä tarkoita huonoa suhdetta.

Tarvitsee mennä vain Ranskaan tai Venäjälle, niin riitely voi olla ns. hyvässäkin suhteessa aika rajua.

Ihmisyys on, paljolti, myös tuskaa ja erilaista pimeyttä. Älykkyys ja viisauskin nousevat osin sieltä.

Enemmän olisin huolissani suhteesta, jossa ollaan jatkuvasti taiten. Siinä ei sukelleta yhtä syvälle, vaan ikään kuin hypellään lauttojen päällä.

Joku voisi kyseenalaistaa noiden suhteiden hyvyyden.

Se että kaksi ihmistä ovat emotionaalisesti tasapainoisia ja osaavat olla keskenään riehumatta kuin apinat, ei kerro heidän suhteensa syvyydestä yhtään mitään. Voi herrajestas mitä selittelyjä porukka keksiikin typeryydelleen.

Et ehkä tunne itseäsi etkä psykologiaa? Psykologisesti ottaen täysi tasapaino on ihmiselle (ihmisyydelle) mahdoton rasti.

Voit kysyä keneltä tahansa parisuhdeterapeutilta, kumpi suhdedynamiikka on parempi: tasaisen harmoninen vai joskus tuulinen. He vastaavat luultavasti jokainen, että joskus tuulinen.

Jos tämä on joku oikea pariterapeutti, olen kyllä todella huolissani!

Minä olen ollut tuollaisessa ap:n kuvaamassa paskassa suhteessa, jossa "ollaan rehellisiä " eli vittuillaan päin naamaa ilman suodatinta tai kunnioitusta. Koska tämä oli se malli jonka molemmat oli lapsena saaneet, kesti pitkään erota, mutta jos ei halua elää lopulta vihassa ero on tuosta väistämätön.

Päätin ettei koskaan enää. Nykyisessä suhteissa puhutaan toiselle aina kunnioittaen. Koska ollaan ihmisiä niin erimielisyyksiäkin joskus on ja sen voi toki esim äänestä havaita, mutta silloinkaan ei syljetä mitä mieleen purskahtaa vaan koetetaan päästä uudelleen yhteisymmärrykseen. Kaltaisesi pseudoauttajan erottaisin heti.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että asiattomuudet eivät kerta kaikkiaan kuulu hyvään parisuhteeseen. Että yksi asiattomuus on kuin punainen kortti jalkapallossa: pelin loppu.

Ainakaan USAn ulkopuolella ei taida löytyä ihmistuntijaa, joka ajattelee, että hyvän parisuhteen vaatimus on ainainen eri passioiden tukahdutus. Että toisen kohtaaminen, kunnioitus ja arvostus jotenkin poissulkisivat meitä kaikkia ihmisiä yhdistävän intohimon ja kaaoksen.

Ennemmin asia on päinvastoin: maksimaalinen läheisyys muistuttaa salamaa, käsite on muistaakseni filosofi Deleuze'n. Se ei täytä alati mitään normeja. Intohimorikos on toki sen traaginen äärimuoto.

Tässä joku oman elämänsä Tommy Hellsten ja Tony Dunderfelt. 

Tunteet voivat räiskyä ihan vapaasti ilman sivalluksia ja loukkauksia. Vain häiriintynyt tai ilkeä ihminen tai lapsen tasolle jäänyt loukkaa toista vapaasti. Ja se on aina merkki kunnioituksen puutteesta, koska et pysty loukkaamaan ihmistä, jota kunnioitat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Olet ymmärtänyt rakkauden mieliksi olona, miellyttämisenä. Siitä siinä ei kuitenkaan ole kysymys. Rakkaus ei ole peili eikä karkkiautomaatti.

Juuri näin. Turvallisesti kiinnittyneen ei tarvitse ostaa rakkautta.

Ei tarvitse ostaa rakkautta ja siksi hän ei kerjää sitä keneltäkään, joka ei pysty sitä antamaan. Eli hän ei jää suhteeseen missä tulee loukatuksi ja missä riidellään ja vahingoitetaan toista. 

Jännä huomata, että repivä riitelykin voidaan kohottaa ideaaliksi näinkin tietoisesti vetoamalla intohimoon. Itse yhdistän sen puberteettiseen maailmankuvaan, kun ihminen on vielä hauras, epävarma, kokematon ja menee herkästi puolustuskannalle. Se että toisen saa lyötyä maan tasalla ilkeällä kommentilla on tietysti vielä eri asia, jos sen oikein ihanteeksi korottaa.

Olen samaa mieltä siitä, että loukkaamisen ei saa olla eikä siitä saa tulla arkea. Mutta näkemys, että rakkaus olisi asiallisuutta aina ja kaikkialla on illuusio, eikä edes tavoiteltava asia.

Sillä logiikallahan suhde päättyisi yhteen asiattomuuteen kun asiaraamit vuotaisivat läpi. Ja kääntäen se tarkoittaisi, että raameistaan vuotava suhde ei voisi koskaan olla hyvä. Ja, että joissain muissa yhteisöissä (ajatellen nyt vaikka Karibiaa, Afrikkaa tai Lähi-Itää) olisi mahdotonta olla hyvää suhdetta, kun suomalainen tolkullisuus ja asiallisuus ei ole se keskeinen juttu vuorovaikutuksessa.

Puberteettisuus on sukulainen seksivietille, ei se nollaudu kuin vanhainkodilla ehkä. Kaikissa meissä on sama räiskyvä energiapotentiaali. Yhteiskuntajärjestyskin perustuu olettamalle, että se löytyy.

Tässä oli kyse otsikon lauseesta, oliko se mielestäsi ok vai ei? Sitä tässä lähdin itse kommentoimaan ja keskustelemaan. Annatko adjektiiville asiallisuus esimerkiksi otsikon kaltaisen keskustelupätkän sisällön vai jotakin muuta, synkempää. Kukaan muu tässä ei ole esittänyt sellaista vastakkainasettelua että olisi vain riidaton ja asiallinen tylsyys tai sitten räiskyvä intohimojen kulissi, mikä revitään alas jotta läheisyyttä saavutetaan.

Läheisyyttä voi saavuttaa tuntemalla toinen pohjiaan ja pimeyksiään myöten, aivan, eikä elämää voida elää ilman vaikeuksia, ongelmia ja konflikteja, mutta tapa millä niitä selvitetään on merkityksellinen juuri parisuhteen osapuolten menneisyyden näkökulmasta. Esimerkiksi otsikon kaltainen lause on lause, josta en itse enää lähtisi ko. henkilön kanssa mihinkään suuntaan. Mikään edeltävä tai tuleva ei voisi sitä korjata.

Olen täysin samaa mieltä siitä, että lause on todella ruma. Ja edelleen, että rumuus ei saa syödä liikaa kauneutta ja turvallisuutta.

Olen kaiken aikaa vain sanonut, että rumuuden täysi puute suhteessa ei ole toivottavaa, ja että suuressa läheisyydessä on aina erilaisuutta itsestä, rumaa ja kaunista. Vapaus ja erilaisuus ovat rakkauden ydin, ja näihin sisältyy mieluisaa ja vähemmän mieluisaa. Vain itsekäs tai etäinen vaatii peilikuvaa. Rakkaus on osaksi tuskaa.

Siksi esimerkiksi lausuman konteksti, yleisyys ja sävy olisivat kiinnostavia.

Varhaisen vuorovaikutuksen ja objektisuhteiden kautta ilmaiset hyvinkin tarkasti turvattoman kiintymyssuhteen periaatteita, sillä silloin rakkaus nimenomaan on erittäin ristiriitaista, eri suuntiin repivää, mustavalkoisen dramaattista ja osaksi tuskaa ja toisaalta taivaallista. Tuskan tuottaminen ja vastaanottaminen on juotettu osaksi ihmisen koko olemusta eikä hän tunne muuta todellisuutta, jos kyse on turvattomasti kiintyneestä.

Ja koska turvallisesti kiintyneitä on vähemmistö (ihan kaikissa kulttuureissa ei asiaa ole tutkittu, mutta niissä joissa on), kokee näkemyksesi hyvin moni muukin tutuksi ja oikeaksi ja ajattelee jopa, että rakkaus on tuskan kokemista ja tuottamista. Turvallisesti kiintynyt taas näkee asiat aivan toisin eikä hän lähde tuollaiseen vuoristorataan ollenkaan, ei koe sitä millään tasolla kiinnostavana ja antoisana.

Elämä on ihan riittävän dramaattista tahattomastikin, sairauksien, kuoleman, kriisien kautta ilman että sitä pitäisi varta vasten kohottaa ideaaliksi, että saa kokea tuskaa ja draamaa saati että se olisi erityisen hienoa ja syvällistä. Siinä näkemyksessä taidat olla vähemmistönä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.

Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.

En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.

Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.

Meitä on varmaan melkoinen liuta sitten.

Ei ihmissuhteisiin kuulu solvaaminen.

Asioista voidaan riidellä, mutta ei se henkilökohtaisuuksiin meneminen ole korrektia missään ihmissuhteessa.

Sinun olisi hyvä opetella sosiaalisia hyväksyttäviä sääntöjä.

Säännönmukaisuus (putkielämä) nimenomaan on pois omasta itsestä. Sääntöjä ja normeja noudattava on vähemmän yksilö, koska säännöt ja normit eivät koskaan ole sama asia kuin yksilö on.

Minusta taas se on naiivia, että kuvittelee jokaisella olevan paskan ihmissuhteen, jossa on ok käyttäytyä kuin nelivuotias äidilleen ja suoltaa kaikki keksimänsä ilkeydet ilmoille ilman suodatinta. Koska se ei ole todellisuus. Todellisuus on se, että iso osa ihmisistä osaa käyttäytyä ja heillä on hyviä parisuhteita ja he ymmärtävät myös ajatella toista osapuolta eivätkä vain itseään. 

Vierailija kirjoitti:

Miehellä on tuossa kyllä pointti.

Naiset pystyy vaatteilla piilottelemaan löysää selluliittikroppaa ja sen huomaa hyvin rannalla ja maauimalassa.

Onneksi oikeaa naista ikinä näkemättömille ja koskaan kokemattomille on porno. Hyvä vain että sukupuuton kuivat oksat viihtyvät videoiden parissa.

Miehet näyttävät valaan ja hylkeen risteytykseltä vaatteet päälläkin. Me naiset vain olemme armeliaampi ja kohteliaampi sukupuoli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.

Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.

En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.

Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.

Meitä on varmaan melkoinen liuta sitten.

Ei ihmissuhteisiin kuulu solvaaminen.

Asioista voidaan riidellä, mutta ei se henkilökohtaisuuksiin meneminen ole korrektia missään ihmissuhteessa.

Sinun olisi hyvä opetella sosiaalisia hyväksyttäviä sääntöjä.

Säännönmukaisuus (putkielämä) nimenomaan on pois omasta itsestä. Sääntöjä ja normeja noudattava on vähemmän yksilö, koska säännöt ja normit eivät koskaan ole sama asia kuin yksilö on.

Sinulta puuttuu päästä joku palikka, jonka avulla ymmärtäisit, ettei jokainen meistä halua loukata rakastaan, vaikka siihen olisi mahdollisuus ja vapaus tehdä niin. 

Moni ymmärtää myös syyseuraussuhteita ja tajuaa sahaavansa omaa oksaansa sillä mitä nasevampia letkautuksia puolisolleen keksii. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?

Aivan.  Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.

Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.

Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.

Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista.   Aivan varmasti on.

Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.

Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.

Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.

Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.

Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?

Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.

Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.

Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti.  Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään  duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään.   Tämä on nähty pariterapioissa.

Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen  ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.

Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.

Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista.  Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.

Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen.    Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.

On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.

Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.

Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.

Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?

Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?

Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.

Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.

Olet ymmärtänyt rakkauden mieliksi olona, miellyttämisenä. Siitä siinä ei kuitenkaan ole kysymys. Rakkaus ei ole peili eikä karkkiautomaatti.

Juuri näin. Turvallisesti kiinnittyneen ei tarvitse ostaa rakkautta.

Ei tarvitse ostaa rakkautta ja siksi hän ei kerjää sitä keneltäkään, joka ei pysty sitä antamaan. Eli hän ei jää suhteeseen missä tulee loukatuksi ja missä riidellään ja vahingoitetaan toista. 

Jännä huomata, että repivä riitelykin voidaan kohottaa ideaaliksi näinkin tietoisesti vetoamalla intohimoon. Itse yhdistän sen puberteettiseen maailmankuvaan, kun ihminen on vielä hauras, epävarma, kokematon ja menee herkästi puolustuskannalle. Se että toisen saa lyötyä maan tasalla ilkeällä kommentilla on tietysti vielä eri asia, jos sen oikein ihanteeksi korottaa.

Olen samaa mieltä siitä, että loukkaamisen ei saa olla eikä siitä saa tulla arkea. Mutta näkemys, että rakkaus olisi asiallisuutta aina ja kaikkialla on illuusio, eikä edes tavoiteltava asia.

Sillä logiikallahan suhde päättyisi yhteen asiattomuuteen kun asiaraamit vuotaisivat läpi. Ja kääntäen se tarkoittaisi, että raameistaan vuotava suhde ei voisi koskaan olla hyvä. Ja, että joissain muissa yhteisöissä (ajatellen nyt vaikka Karibiaa, Afrikkaa tai Lähi-Itää) olisi mahdotonta olla hyvää suhdetta, kun suomalainen tolkullisuus ja asiallisuus ei ole se keskeinen juttu vuorovaikutuksessa.

Puberteettisuus on sukulainen seksivietille, ei se nollaudu kuin vanhainkodilla ehkä. Kaikissa meissä on sama räiskyvä energiapotentiaali. Yhteiskuntajärjestyskin perustuu olettamalle, että se löytyy.

Tässä oli kyse otsikon lauseesta, oliko se mielestäsi ok vai ei? Sitä tässä lähdin itse kommentoimaan ja keskustelemaan. Annatko adjektiiville asiallisuus esimerkiksi otsikon kaltaisen keskustelupätkän sisällön vai jotakin muuta, synkempää. Kukaan muu tässä ei ole esittänyt sellaista vastakkainasettelua että olisi vain riidaton ja asiallinen tylsyys tai sitten räiskyvä intohimojen kulissi, mikä revitään alas jotta läheisyyttä saavutetaan.

Läheisyyttä voi saavuttaa tuntemalla toinen pohjiaan ja pimeyksiään myöten, aivan, eikä elämää voida elää ilman vaikeuksia, ongelmia ja konflikteja, mutta tapa millä niitä selvitetään on merkityksellinen juuri parisuhteen osapuolten menneisyyden näkökulmasta. Esimerkiksi otsikon kaltainen lause on lause, josta en itse enää lähtisi ko. henkilön kanssa mihinkään suuntaan. Mikään edeltävä tai tuleva ei voisi sitä korjata.

Olen täysin samaa mieltä siitä, että lause on todella ruma. Ja edelleen, että rumuus ei saa syödä liikaa kauneutta ja turvallisuutta.

Olen kaiken aikaa vain sanonut, että rumuuden täysi puute suhteessa ei ole toivottavaa, ja että suuressa läheisyydessä on aina erilaisuutta itsestä, rumaa ja kaunista. Vapaus ja erilaisuus ovat rakkauden ydin, ja näihin sisältyy mieluisaa ja vähemmän mieluisaa. Vain itsekäs tai etäinen vaatii peilikuvaa. Rakkaus on osaksi tuskaa.

Siksi esimerkiksi lausuman konteksti, yleisyys ja sävy olisivat kiinnostavia.

Varhaisen vuorovaikutuksen ja objektisuhteiden kautta ilmaiset hyvinkin tarkasti turvattoman kiintymyssuhteen periaatteita, sillä silloin rakkaus nimenomaan on erittäin ristiriitaista, eri suuntiin repivää, mustavalkoisen dramaattista ja osaksi tuskaa ja toisaalta taivaallista. Tuskan tuottaminen ja vastaanottaminen on juotettu osaksi ihmisen koko olemusta eikä hän tunne muuta todellisuutta, jos kyse on turvattomasti kiintyneestä.

Ja koska turvallisesti kiintyneitä on vähemmistö (ihan kaikissa kulttuureissa ei asiaa ole tutkittu, mutta niissä joissa on), kokee näkemyksesi hyvin moni muukin tutuksi ja oikeaksi ja ajattelee jopa, että rakkaus on tuskan kokemista ja tuottamista. Turvallisesti kiintynyt taas näkee asiat aivan toisin eikä hän lähde tuollaiseen vuoristorataan ollenkaan, ei koe sitä millään tasolla kiinnostavana ja antoisana.

Elämä on ihan riittävän dramaattista tahattomastikin, sairauksien, kuoleman, kriisien kautta ilman että sitä pitäisi varta vasten kohottaa ideaaliksi, että saa kokea tuskaa ja draamaa saati että se olisi erityisen hienoa ja syvällistä. Siinä näkemyksessä taidat olla vähemmistönä.

Yhtenäistät turvallisen kiinnityksen ja harmonian. Minusta tämä kuulostaa olevan lähellä miellyttämistä.

Oikeasti turvallisesti kiinnittynyt ei välttele konflikteja, eikä etsi miellytystä, vaan näkee ristiriidat osana elämää. Luottaa, että rakkaus ei lopu siihen. Tiivistetysti: sisäinen turva antaa mahdollisuudet kokea ja kohdata epämieluisiakin aiheita ja tilanteita. Vastaavasti sisäinen turvattomuus saa etsimään ulkoista ristiriidattomuutta. Silloin kaikki epämieluisa on uhka ja eräänlaista luksusta tai fetissi.

Rakkaus on osaksi tuskallista. Lapsellista olisi väittää, että kyse olisi koomillisuudesta tai harmoniasta, ikuisesta keskipäivästä.