Lue keskustelun säännöt.
"Niin kyllähän se mies sun ulkonäköä siellä juhlissa kehui, mutta se ei ollutkaan nähnyt sua alasti"
11.07.2021 |
Antaisitko tällaisen lauseen anteeksi miehellesi, jos hän sanoisi sinulle näin riidan aikana?
Kommentit (295)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?
Aivan. Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.
Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.
Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.
Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista. Aivan varmasti on.
Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.
Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.
Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.
Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.
Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?
Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.
Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti. Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään. Tämä on nähty pariterapioissa.
Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.
Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.
Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista. Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.
Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen. Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.
On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.
Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.
Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.
Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?
Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?
Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.
Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.
Olet ymmärtänyt rakkauden mieliksi olona, miellyttämisenä. Siitä siinä ei kuitenkaan ole kysymys. Rakkaus ei ole peili eikä karkkiautomaatti.
Juuri näin. Turvallisesti kiinnittyneen ei tarvitse ostaa rakkautta.
Ei tarvitse ostaa rakkautta ja siksi hän ei kerjää sitä keneltäkään, joka ei pysty sitä antamaan. Eli hän ei jää suhteeseen missä tulee loukatuksi ja missä riidellään ja vahingoitetaan toista.
Jännä huomata, että repivä riitelykin voidaan kohottaa ideaaliksi näinkin tietoisesti vetoamalla intohimoon. Itse yhdistän sen puberteettiseen maailmankuvaan, kun ihminen on vielä hauras, epävarma, kokematon ja menee herkästi puolustuskannalle. Se että toisen saa lyötyä maan tasalla ilkeällä kommentilla on tietysti vielä eri asia, jos sen oikein ihanteeksi korottaa.
Olen samaa mieltä siitä, että loukkaamisen ei saa olla eikä siitä saa tulla arkea. Mutta näkemys, että rakkaus olisi asiallisuutta aina ja kaikkialla on illuusio, eikä edes tavoiteltava asia.
Sillä logiikallahan suhde päättyisi yhteen asiattomuuteen kun asiaraamit vuotaisivat läpi. Ja kääntäen se tarkoittaisi, että raameistaan vuotava suhde ei voisi koskaan olla hyvä. Ja, että joissain muissa yhteisöissä (ajatellen nyt vaikka Karibiaa, Afrikkaa tai Lähi-Itää) olisi mahdotonta olla hyvää suhdetta, kun suomalainen tolkullisuus ja asiallisuus ei ole se keskeinen juttu vuorovaikutuksessa.
Puberteettisuus on sukulainen seksivietille, ei se nollaudu kuin vanhainkodilla ehkä. Kaikissa meissä on sama räiskyvä energiapotentiaali. Yhteiskuntajärjestyskin perustuu olettamalle, että se löytyy.
Tässä oli kyse otsikon lauseesta, oliko se mielestäsi ok vai ei? Sitä tässä lähdin itse kommentoimaan ja keskustelemaan. Annatko adjektiiville asiallisuus esimerkiksi otsikon kaltaisen keskustelupätkän sisällön vai jotakin muuta, synkempää. Kukaan muu tässä ei ole esittänyt sellaista vastakkainasettelua että olisi vain riidaton ja asiallinen tylsyys tai sitten räiskyvä intohimojen kulissi, mikä revitään alas jotta läheisyyttä saavutetaan.
Läheisyyttä voi saavuttaa tuntemalla toinen pohjiaan ja pimeyksiään myöten, aivan, eikä elämää voida elää ilman vaikeuksia, ongelmia ja konflikteja, mutta tapa millä niitä selvitetään on merkityksellinen juuri parisuhteen osapuolten menneisyyden näkökulmasta. Esimerkiksi otsikon kaltainen lause on lause, josta en itse enää lähtisi ko. henkilön kanssa mihinkään suuntaan. Mikään edeltävä tai tuleva ei voisi sitä korjata.
Olen täysin samaa mieltä siitä, että lause on todella ruma. Ja edelleen, että rumuus ei saa syödä liikaa kauneutta ja turvallisuutta.
Olen kaiken aikaa vain sanonut, että rumuuden täysi puute suhteessa ei ole toivottavaa, ja että suuressa läheisyydessä on aina erilaisuutta itsestä, rumaa ja kaunista. Vapaus ja erilaisuus ovat rakkauden ydin, ja näihin sisältyy mieluisaa ja vähemmän mieluisaa. Vain itsekäs tai etäinen vaatii peilikuvaa. Rakkaus on osaksi tuskaa.
Siksi esimerkiksi lausuman konteksti, yleisyys ja sävy olisivat kiinnostavia.
Varhaisen vuorovaikutuksen ja objektisuhteiden kautta ilmaiset hyvinkin tarkasti turvattoman kiintymyssuhteen periaatteita, sillä silloin rakkaus nimenomaan on erittäin ristiriitaista, eri suuntiin repivää, mustavalkoisen dramaattista ja osaksi tuskaa ja toisaalta taivaallista. Tuskan tuottaminen ja vastaanottaminen on juotettu osaksi ihmisen koko olemusta eikä hän tunne muuta todellisuutta, jos kyse on turvattomasti kiintyneestä.
Ja koska turvallisesti kiintyneitä on vähemmistö (ihan kaikissa kulttuureissa ei asiaa ole tutkittu, mutta niissä joissa on), kokee näkemyksesi hyvin moni muukin tutuksi ja oikeaksi ja ajattelee jopa, että rakkaus on tuskan kokemista ja tuottamista. Turvallisesti kiintynyt taas näkee asiat aivan toisin eikä hän lähde tuollaiseen vuoristorataan ollenkaan, ei koe sitä millään tasolla kiinnostavana ja antoisana.
Elämä on ihan riittävän dramaattista tahattomastikin, sairauksien, kuoleman, kriisien kautta ilman että sitä pitäisi varta vasten kohottaa ideaaliksi, että saa kokea tuskaa ja draamaa saati että se olisi erityisen hienoa ja syvällistä. Siinä näkemyksessä taidat olla vähemmistönä.
Yhtenäistät turvallisen kiinnityksen ja harmonian. Minusta tämä kuulostaa olevan lähellä miellyttämistä.
Oikeasti turvallisesti kiinnittynyt ei välttele konflikteja, eikä etsi miellytystä, vaan näkee ristiriidat osana elämää. Luottaa, että rakkaus ei lopu siihen. Tiivistetysti: sisäinen turva antaa mahdollisuudet kokea ja kohdata epämieluisiakin aiheita ja tilanteita. Vastaavasti sisäinen turvattomuus saa etsimään ulkoista ristiriidattomuutta. Silloin kaikki epämieluisa on uhka ja eräänlaista luksusta tai fetissi.
Rakkaus on osaksi tuskallista. Lapsellista olisi väittää, että kyse olisi koomillisuudesta tai harmoniasta, ikuisesta keskipäivästä.
Mitä jos itse joskus kokeilisit miellyttää kumppaniasi sen sijaan että olet itsekäs ja ilkeilevä räiskyvä persiinreikä? Vai onko liian vaikeaa?
Tuota noin. Kukaan terapeutti ei suosita mieliksi olon opettelua parisuhteeseen. Ylipäätään elämässä miellyttämiseen pyrkiminen kertoo omasta turvattomuudesta. Esimerkiksi parisuhteessa seksuaalisesti hyväksikäytetyillä miellyttäminen on yleistä.
Miellyttäminen = tekee tai sanoo jotain, mistä tietää puolison ilahtuvan. Se ei tarkoita, että pitää olla koko ajan mielinkielin itsensä unohtaen.
Aivan varmasti jokainen terapeutti sanoo, että tee tai sano jotain, jonka tiedät ilahduttavan puolisoasi. Sano, että rakastat, tuo oma-aloitteisesti kukkia, vie puoliso ulos syömään tai lähde seuraksi Alma-tädin synttäreille.
Suhteessa tulisi saada olla oma itsensä ja se on turvallisesti kiinnittyneen lähtökohtana.
Tottakai pitää saada olla oma itsensä, mutta se ei sulje pois sitä, että puolisoa voi joskus miellyttää häntä ilahduttavalla tavalla. Jos oma puoliso ilahtuisi vain siitä, että hän saa ruoskia minua piikkiruoskalla, niin sellaiseen en suostu. Muuten on ihan normaalia haluta toiselle hyvää ja joskus joutuu tekemään sellaistakin, joka ei itseä hirveästi huvita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ylipäätään täysi epäitsekkyys pitäisi olla hienoa? Ymmärrän, että kristitylle se voi olla hyve.
Aika hyväuskoista väkeä. On komediaparisuhteet ja on jeesuksenomaiset yksilöt.
Elämä opettaa. No, Venäjällähän sanotaan, että hyväuskoinen on tyhmä.
Kuka vaan normaali tajuaa, että tavallisessa, hyvin toimivassa suhteessa tehdään asioita, joilla halutaan miellyttää toista. Jos ei sellaiseen ole valmis, ei ole kypsä ihmissuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Tuo jankuttaja kuulostaa luonnehäiriöiseltä eksältäni. Hänen kanssaan kun oli joku välienselvittely, se saattoi kestää tunteja eikä asiaan tullut mitään selvyyttä vaan sitä oli vaan entistä uupuneempi ja sekaisin keskustelun jälkeen. Onneksi löysin ulos siitä labyrintistä.
Hän on tyypillinen esimerkki henkisesti väkivaltaisesta manipuloijasta siinäkin, että yrittää syyllistää uhriaan. Esimerkiksi tuo jankkaus itsereflektiosta, miten niiden, jotka eivät jaa hänen käsitystään ihmisten pahuutta sisältävästä luonteesta, pitäisi tutkia enemmän itseään. Ja että hän yrittää kääntää syyllisyyden päinvastoin, että jos uhri ei huomaa pahuutta itsessään, se merkitseekin, että hän on kehittymättömämpi ja pahempi kuin väkivaltainen, joka onkin yhtäkkiä se kehittyneempi ja korkeampitasoinen heistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?
Aivan. Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.
Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.
Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.
Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista. Aivan varmasti on.
Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.
Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.
Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.
Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.
Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?
Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.
Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti. Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään. Tämä on nähty pariterapioissa.
Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.
Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.
Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista. Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.
Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen. Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.
On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.
Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.
Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.
Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?
Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?
Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.
Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.
Olet ymmärtänyt rakkauden mieliksi olona, miellyttämisenä. Siitä siinä ei kuitenkaan ole kysymys. Rakkaus ei ole peili eikä karkkiautomaatti.
Juuri näin. Turvallisesti kiinnittyneen ei tarvitse ostaa rakkautta.
Ei tarvitse ostaa rakkautta ja siksi hän ei kerjää sitä keneltäkään, joka ei pysty sitä antamaan. Eli hän ei jää suhteeseen missä tulee loukatuksi ja missä riidellään ja vahingoitetaan toista.
Jännä huomata, että repivä riitelykin voidaan kohottaa ideaaliksi näinkin tietoisesti vetoamalla intohimoon. Itse yhdistän sen puberteettiseen maailmankuvaan, kun ihminen on vielä hauras, epävarma, kokematon ja menee herkästi puolustuskannalle. Se että toisen saa lyötyä maan tasalla ilkeällä kommentilla on tietysti vielä eri asia, jos sen oikein ihanteeksi korottaa.
Olen samaa mieltä siitä, että loukkaamisen ei saa olla eikä siitä saa tulla arkea. Mutta näkemys, että rakkaus olisi asiallisuutta aina ja kaikkialla on illuusio, eikä edes tavoiteltava asia.
Sillä logiikallahan suhde päättyisi yhteen asiattomuuteen kun asiaraamit vuotaisivat läpi. Ja kääntäen se tarkoittaisi, että raameistaan vuotava suhde ei voisi koskaan olla hyvä. Ja, että joissain muissa yhteisöissä (ajatellen nyt vaikka Karibiaa, Afrikkaa tai Lähi-Itää) olisi mahdotonta olla hyvää suhdetta, kun suomalainen tolkullisuus ja asiallisuus ei ole se keskeinen juttu vuorovaikutuksessa.
Puberteettisuus on sukulainen seksivietille, ei se nollaudu kuin vanhainkodilla ehkä. Kaikissa meissä on sama räiskyvä energiapotentiaali. Yhteiskuntajärjestyskin perustuu olettamalle, että se löytyy.
Tässä oli kyse otsikon lauseesta, oliko se mielestäsi ok vai ei? Sitä tässä lähdin itse kommentoimaan ja keskustelemaan. Annatko adjektiiville asiallisuus esimerkiksi otsikon kaltaisen keskustelupätkän sisällön vai jotakin muuta, synkempää. Kukaan muu tässä ei ole esittänyt sellaista vastakkainasettelua että olisi vain riidaton ja asiallinen tylsyys tai sitten räiskyvä intohimojen kulissi, mikä revitään alas jotta läheisyyttä saavutetaan.
Läheisyyttä voi saavuttaa tuntemalla toinen pohjiaan ja pimeyksiään myöten, aivan, eikä elämää voida elää ilman vaikeuksia, ongelmia ja konflikteja, mutta tapa millä niitä selvitetään on merkityksellinen juuri parisuhteen osapuolten menneisyyden näkökulmasta. Esimerkiksi otsikon kaltainen lause on lause, josta en itse enää lähtisi ko. henkilön kanssa mihinkään suuntaan. Mikään edeltävä tai tuleva ei voisi sitä korjata.
Olen täysin samaa mieltä siitä, että lause on todella ruma. Ja edelleen, että rumuus ei saa syödä liikaa kauneutta ja turvallisuutta.
Olen kaiken aikaa vain sanonut, että rumuuden täysi puute suhteessa ei ole toivottavaa, ja että suuressa läheisyydessä on aina erilaisuutta itsestä, rumaa ja kaunista. Vapaus ja erilaisuus ovat rakkauden ydin, ja näihin sisältyy mieluisaa ja vähemmän mieluisaa. Vain itsekäs tai etäinen vaatii peilikuvaa. Rakkaus on osaksi tuskaa.
Siksi esimerkiksi lausuman konteksti, yleisyys ja sävy olisivat kiinnostavia.
Varhaisen vuorovaikutuksen ja objektisuhteiden kautta ilmaiset hyvinkin tarkasti turvattoman kiintymyssuhteen periaatteita, sillä silloin rakkaus nimenomaan on erittäin ristiriitaista, eri suuntiin repivää, mustavalkoisen dramaattista ja osaksi tuskaa ja toisaalta taivaallista. Tuskan tuottaminen ja vastaanottaminen on juotettu osaksi ihmisen koko olemusta eikä hän tunne muuta todellisuutta, jos kyse on turvattomasti kiintyneestä.
Ja koska turvallisesti kiintyneitä on vähemmistö (ihan kaikissa kulttuureissa ei asiaa ole tutkittu, mutta niissä joissa on), kokee näkemyksesi hyvin moni muukin tutuksi ja oikeaksi ja ajattelee jopa, että rakkaus on tuskan kokemista ja tuottamista. Turvallisesti kiintynyt taas näkee asiat aivan toisin eikä hän lähde tuollaiseen vuoristorataan ollenkaan, ei koe sitä millään tasolla kiinnostavana ja antoisana.
Elämä on ihan riittävän dramaattista tahattomastikin, sairauksien, kuoleman, kriisien kautta ilman että sitä pitäisi varta vasten kohottaa ideaaliksi, että saa kokea tuskaa ja draamaa saati että se olisi erityisen hienoa ja syvällistä. Siinä näkemyksessä taidat olla vähemmistönä.
Yhtenäistät turvallisen kiinnityksen ja harmonian. Minusta tämä kuulostaa olevan lähellä miellyttämistä.
Oikeasti turvallisesti kiinnittynyt ei välttele konflikteja, eikä etsi miellytystä, vaan näkee ristiriidat osana elämää. Luottaa, että rakkaus ei lopu siihen. Tiivistetysti: sisäinen turva antaa mahdollisuudet kokea ja kohdata epämieluisiakin aiheita ja tilanteita. Vastaavasti sisäinen turvattomuus saa etsimään ulkoista ristiriidattomuutta. Silloin kaikki epämieluisa on uhka ja eräänlaista luksusta tai fetissi.
Rakkaus on osaksi tuskallista. Lapsellista olisi väittää, että kyse olisi koomillisuudesta tai harmoniasta, ikuisesta keskipäivästä.
Mitä jos itse joskus kokeilisit miellyttää kumppaniasi sen sijaan että olet itsekäs ja ilkeilevä räiskyvä persiinreikä? Vai onko liian vaikeaa?
Tuota noin. Kukaan terapeutti ei suosita mieliksi olon opettelua parisuhteeseen. Ylipäätään elämässä miellyttämiseen pyrkiminen kertoo omasta turvattomuudesta. Esimerkiksi parisuhteessa seksuaalisesti hyväksikäytetyillä miellyttäminen on yleistä.
Miellyttäminen = tekee tai sanoo jotain, mistä tietää puolison ilahtuvan. Se ei tarkoita, että pitää olla koko ajan mielinkielin itsensä unohtaen.
Aivan varmasti jokainen terapeutti sanoo, että tee tai sano jotain, jonka tiedät ilahduttavan puolisoasi. Sano, että rakastat, tuo oma-aloitteisesti kukkia, vie puoliso ulos syömään tai lähde seuraksi Alma-tädin synttäreille.
Suhteessa tulisi saada olla oma itsensä ja se on turvallisesti kiinnittyneen lähtökohtana.
Tottakai pitää saada olla oma itsensä, mutta se ei sulje pois sitä, että puolisoa voi joskus miellyttää häntä ilahduttavalla tavalla. Jos oma puoliso ilahtuisi vain siitä, että hän saa ruoskia minua piikkiruoskalla, niin sellaiseen en suostu. Muuten on ihan normaalia haluta toiselle hyvää ja joskus joutuu tekemään sellaistakin, joka ei itseä hirveästi huvita.
Samaa mieltä. Kunhan miellyttäminen ei saa liian suurta tai keskeistä osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monesti kyllä sellainen muodokas nainen näyttää alastomana plösöltä kun kiristävät vaatteet ei enää pidäkkään kroppaa kuosissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?
Aivan. Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.
Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.
Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.
Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista. Aivan varmasti on.
Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.
Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.
Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.
Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.
Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?
Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.
Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti. Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään. Tämä on nähty pariterapioissa.
Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.
Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.
Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista. Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.
Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen. Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.
On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.
Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.
Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.
Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?
Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?
Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.
Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.
Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.
Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.
En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.
Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.
Meitä on varmaan melkoinen liuta sitten.
Ei ihmissuhteisiin kuulu solvaaminen.
Asioista voidaan riidellä, mutta ei se henkilökohtaisuuksiin meneminen ole korrektia missään ihmissuhteessa.Sinun olisi hyvä opetella sosiaalisia hyväksyttäviä sääntöjä.
Säännönmukaisuus (putkielämä) nimenomaan on pois omasta itsestä. Sääntöjä ja normeja noudattava on vähemmän yksilö, koska säännöt ja normit eivät koskaan ole sama asia kuin yksilö on.
Ihan ilman mitään sääntöjäkin normaalin empatian pitäisi ehkäistä moinen. Ihan yksilönä rakastan kumppaniani ja pidän järjettömänä hänen tahallista satuttamistaan.
Kokemuksen äänellä voin kertoa, että jos koet kumppanisi hyvän kohtelun olevan yhteiskunnan sääntöjen noudattamista (puolin tai toisin), kyseessä ei ole rakkaus vaan riippuvuus/pelko. -eri
Minkäslaista tuo mainitsemasi biologinen empatia on? Ihan outo käsite itselleni.
Onhan tahallinen satuttaminen järjetöntä, mutta riittääkö järki joka paikkaan?
https://www.psychologicalscience.org/observer/neuroscience-empathy
Kiitos vain linkistä, mutta tämä tutkimus ei kumonnut empatian sosiaalista luonnetta.
Niin. Siinähän mm todettiin, että psykopaateilla on neurologiset edellytykset kokea empatiaa, mutta jostain syystä näin ei käy, toisin kuin esim rotilla. Ehkä meille muille asiat näyttäytyy hieman toisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monesti kyllä sellainen muodokas nainen näyttää alastomana plösöltä kun kiristävät vaatteet ei enää pidäkkään kroppaa kuosissa.
Ja tämäkö sitten pitää kertoa ääneen tälle naiselle, ikään kuin hän ei sitä itse tietäisi eikä voi sille mitään. Pitäisikö pukeutua mahdollisimman epäimartelevaan vaatteeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?
Aivan. Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.
Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.
Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.
Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista. Aivan varmasti on.
Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.
Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.
Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.
Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.
Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?
Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.
Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti. Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään. Tämä on nähty pariterapioissa.
Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.
Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.
Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista. Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.
Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen. Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.
On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.
Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.
Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.
Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?
Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?
Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.
Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.
Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.
Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.
En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.
Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.
Meitä on varmaan melkoinen liuta sitten.
Ei ihmissuhteisiin kuulu solvaaminen.
Asioista voidaan riidellä, mutta ei se henkilökohtaisuuksiin meneminen ole korrektia missään ihmissuhteessa.Sinun olisi hyvä opetella sosiaalisia hyväksyttäviä sääntöjä.
Säännönmukaisuus (putkielämä) nimenomaan on pois omasta itsestä. Sääntöjä ja normeja noudattava on vähemmän yksilö, koska säännöt ja normit eivät koskaan ole sama asia kuin yksilö on.
Ihan ilman mitään sääntöjäkin normaalin empatian pitäisi ehkäistä moinen. Ihan yksilönä rakastan kumppaniani ja pidän järjettömänä hänen tahallista satuttamistaan.
Kokemuksen äänellä voin kertoa, että jos koet kumppanisi hyvän kohtelun olevan yhteiskunnan sääntöjen noudattamista (puolin tai toisin), kyseessä ei ole rakkaus vaan riippuvuus/pelko. -eri
Minkäslaista tuo mainitsemasi biologinen empatia on? Ihan outo käsite itselleni.
Onhan tahallinen satuttaminen järjetöntä, mutta riittääkö järki joka paikkaan?
https://www.psychologicalscience.org/observer/neuroscience-empathy
Kiitos vain linkistä, mutta tämä tutkimus ei kumonnut empatian sosiaalista luonnetta.
Niin. Siinähän mm todettiin, että psykopaateilla on neurologiset edellytykset kokea empatiaa, mutta jostain syystä näin ei käy, toisin kuin esim rotilla. Ehkä meille muille asiat näyttäytyy hieman toisin?
Vaikka psykopaatit eivät koe empatiaa, empatia ei silti ole vain biologinen ilmiö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota tuota. Jotkut väittävät täällä, että hyvässä suhteessa ei koskaan puhuta rumasti. Asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen. Intohimoinen purkaus ei välttämättä tarkoita huonoa suhdetta.
Tarvitsee mennä vain Ranskaan tai Venäjälle, niin riitely voi olla ns. hyvässäkin suhteessa aika rajua.
Ihmisyys on, paljolti, myös tuskaa ja erilaista pimeyttä. Älykkyys ja viisauskin nousevat osin sieltä.
Enemmän olisin huolissani suhteesta, jossa ollaan jatkuvasti taiten. Siinä ei sukelleta yhtä syvälle, vaan ikään kuin hypellään lauttojen päällä.
Joku voisi kyseenalaistaa noiden suhteiden hyvyyden.
Se että kaksi ihmistä ovat emotionaalisesti tasapainoisia ja osaavat olla keskenään riehumatta kuin apinat, ei kerro heidän suhteensa syvyydestä yhtään mitään. Voi herrajestas mitä selittelyjä porukka keksiikin typeryydelleen.
Et ehkä tunne itseäsi etkä psykologiaa? Psykologisesti ottaen täysi tasapaino on ihmiselle (ihmisyydelle) mahdoton rasti.
Voit kysyä keneltä tahansa parisuhdeterapeutilta, kumpi suhdedynamiikka on parempi: tasaisen harmoninen vai joskus tuulinen. He vastaavat luultavasti jokainen, että joskus tuulinen.
Tasaisen harmoninen parisuhde ei tarkoita sitä, ettei koskaan riideltäisi. Riitely ei tarkoita sitä, että toista loukattaisiin tahallisesti ja iskettäisiin vyön alle tai että tuollainen olisi "syvällisen" suhteen määritelmä. Juuri mikään ei voisi olla kauempana parisuhdeterapian käsityksistä.
Jos väität, että terapeutit pyrkisivät nollaamaan riitelyenergian, olen eri mieltä. Olen ainoastaan väittänyt, että liika energia riitelyssä joskus ei tarkoita automaattisesti huonoa suhdetta. Tunnekaaoslasti (tai Id) on olemassaoloa määrittävä asia.
Enemmän on niin, että läsnäolon hinta on väripaletin kasvu. Jolloin asiat eivät voi pysyä aina uomissaan. Psykologian perusteesejä ollut ja neurotieteen vahvistama.
Riidellä voi vaikka miten railakkaasti huutaen, mutta se ei tarkoita sitä, että toinen huutaa mahdollisimman ilkeitä loukkauksia, joiden tietää saavan aikaan vahinkoa. Muutenhan toiselle ei voisi ikinä paljastaa omia heikkoja kohtia, koska toinen tietäisi, miten niillä voi satuttaa. Minusta sinä olet ihan pihalla asian suhteen.
Kaksisuuntainen tie. Jos ihmisessä on sekä valo että pimeys, läheisyys lisää sekä myrskyä että aurinkoa. Mitä tiheämmällä kammalla ihmistä tutkii, sitä enemmän salaisuuksia hänestä paljastuu. Sekä hyviä että huonoja. Rakkaudessa ne kaikki ovat kuitenkin periaatteessa hyväksyttäviä.
Siksi samassa suhteessa voi olla sekä tasaisuutta, kauneutta, avoimuutta että rumuutta ja ilkeyttäkin joskus.
On sitten jokaisen oma asia, paljonko ilkeyttä kestää. Arjeksi sen ei pidä tulla. Mutta myös jos se on täysin 0, silloin läheisyys ei ole isointa mahdollista. Kun jokaisessa kuitenkin on "ilkeysenergia".
Oletpa sinä kultapieni pahasti ulapalla. Ilkeys ei lisää läheisyyttä saati rakkautta, vaan vähentää niitä, etäännyttää ihmisiä toisistaan. Jos kumppanini möläyttelisi minulle tuontyylisiä juttuja, mitä aloittajan mies, läheisyys loppuisi siihen paikkaan ja mies saisi pakata putkikassinsa ja painua etsimään jonkun ressukan, joka antaa kohdella itseään kynnysmattona. Ja sama toisin päin.
Yli 10 vuotta kestäneessä parisuhteessa emme ole kertaakaan lyöneet toisiamme vyön alle, solvanneet tai edes huutaneet. Osaamme keskustella asioista tai jos oikein huolella v*tuttaa, ottaa aikalisän ja hetkeksi etäisyyttä, ettei tule sanottua "vahingossa" rumasti.
Riitely sinällään on normaalia elämää, harva siltä välttyy, mutta minkäänlainen ilkeys ja toisen loukkaaminen ei kuulu mihinkään terveeseen ihmissuhteeseen. Mitään "ilkeysenergiaa" ei myöskään meissä kaikissa ole, vain sinunkaltaisissasi, jotka sitten puolustelevat omaa kurjaa luonnettaan väittämällä, että kaikki ovat pohjimmiltaan samanlaisia, mutta toiset vain osaavat hillitä itsensä paremmin.
Ketjun ikävin muistutus: toi yksikin luonnonvoimasekopää voi olla aivan oikea työtään tekevä "auttaja". Valitettavasti mielenterveystyö vetää puoleensa myös niitä mätiä omenoita, jotka nauttivat heikossa hetkessä elävän mielen nujertamisesta. Jos olet terapiassa ja homma tuntuu jatkuvasti pahalta, muista siis että vika ei välttämättä ole sinussa. Peiliin pitää pystyä toki katsomaan ja jos "kaikki" ympärilläsi ovat "sinua vastaan" niin todennäköisesti olet itse maailmaa vastaan, mutta kenenkään yksittäisen ihmisen sanoille ei ole hyvä perustaa minäkuvaansa, on se ihminen sitten vanhempi, kumppani tai terapeutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yeah right kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heittäisin takaisin ”On nähnyt ja tykkäsi näkemästään!”
Kyllä me tätä saunaillassa äijien kanssa naurettiin.
Ja sitten telakoiduttiin.
Vierailija kirjoitti:
Tuo jankuttaja kuulostaa luonnehäiriöiseltä eksältäni. Hänen kanssaan kun oli joku välienselvittely, se saattoi kestää tunteja eikä asiaan tullut mitään selvyyttä vaan sitä oli vaan entistä uupuneempi ja sekaisin keskustelun jälkeen. Onneksi löysin ulos siitä labyrintistä.
Tuollaiset ihmiset ovat äärimmäisen pitkäveteisiä. Kun on tavannut yhden, tuntee muutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketjun ikävin muistutus: toi yksikin luonnonvoimasekopää voi olla aivan oikea työtään tekevä "auttaja". Valitettavasti mielenterveystyö vetää puoleensa myös niitä mätiä omenoita, jotka nauttivat heikossa hetkessä elävän mielen nujertamisesta. Jos olet terapiassa ja homma tuntuu jatkuvasti pahalta, muista siis että vika ei välttämättä ole sinussa. Peiliin pitää pystyä toki katsomaan ja jos "kaikki" ympärilläsi ovat "sinua vastaan" niin todennäköisesti olet itse maailmaa vastaan, mutta kenenkään yksittäisen ihmisen sanoille ei ole hyvä perustaa minäkuvaansa, on se ihminen sitten vanhempi, kumppani tai terapeutti.
Aika moni kuitenkin tietää mitä noilla kiintymyssuhdevaurioilla yms. oikeasti tarkoitetaan tässäkin ketjussa, ei nyt ihan trollaus kuitenkaan toiminut. Jos oikeasti haluaisi trollata tästä aiheesta, pitäisi tietää vähän enemmän.
Tasa-arvo parisuhteessa on harhaa. Nainen on aina miehen armoilla. Mies pettää aina. Nainen joutuu aina varomaan ja pelkäämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota tuota. Jotkut väittävät täällä, että hyvässä suhteessa ei koskaan puhuta rumasti. Asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen. Intohimoinen purkaus ei välttämättä tarkoita huonoa suhdetta.
Tarvitsee mennä vain Ranskaan tai Venäjälle, niin riitely voi olla ns. hyvässäkin suhteessa aika rajua.
Ihmisyys on, paljolti, myös tuskaa ja erilaista pimeyttä. Älykkyys ja viisauskin nousevat osin sieltä.
Enemmän olisin huolissani suhteesta, jossa ollaan jatkuvasti taiten. Siinä ei sukelleta yhtä syvälle, vaan ikään kuin hypellään lauttojen päällä.
Joku voisi kyseenalaistaa noiden suhteiden hyvyyden.
Se että kaksi ihmistä ovat emotionaalisesti tasapainoisia ja osaavat olla keskenään riehumatta kuin apinat, ei kerro heidän suhteensa syvyydestä yhtään mitään. Voi herrajestas mitä selittelyjä porukka keksiikin typeryydelleen.
Et ehkä tunne itseäsi etkä psykologiaa? Psykologisesti ottaen täysi tasapaino on ihmiselle (ihmisyydelle) mahdoton rasti.
Voit kysyä keneltä tahansa parisuhdeterapeutilta, kumpi suhdedynamiikka on parempi: tasaisen harmoninen vai joskus tuulinen. He vastaavat luultavasti jokainen, että joskus tuulinen.
Tasaisen harmoninen parisuhde ei tarkoita sitä, ettei koskaan riideltäisi. Riitely ei tarkoita sitä, että toista loukattaisiin tahallisesti ja iskettäisiin vyön alle tai että tuollainen olisi "syvällisen" suhteen määritelmä. Juuri mikään ei voisi olla kauempana parisuhdeterapian käsityksistä.
Jos väität, että terapeutit pyrkisivät nollaamaan riitelyenergian, olen eri mieltä. Olen ainoastaan väittänyt, että liika energia riitelyssä joskus ei tarkoita automaattisesti huonoa suhdetta. Tunnekaaoslasti (tai Id) on olemassaoloa määrittävä asia.
Enemmän on niin, että läsnäolon hinta on väripaletin kasvu. Jolloin asiat eivät voi pysyä aina uomissaan. Psykologian perusteesejä ollut ja neurotieteen vahvistama.
Riidellä voi vaikka miten railakkaasti huutaen, mutta se ei tarkoita sitä, että toinen huutaa mahdollisimman ilkeitä loukkauksia, joiden tietää saavan aikaan vahinkoa. Muutenhan toiselle ei voisi ikinä paljastaa omia heikkoja kohtia, koska toinen tietäisi, miten niillä voi satuttaa. Minusta sinä olet ihan pihalla asian suhteen.
Kaksisuuntainen tie. Jos ihmisessä on sekä valo että pimeys, läheisyys lisää sekä myrskyä että aurinkoa. Mitä tiheämmällä kammalla ihmistä tutkii, sitä enemmän salaisuuksia hänestä paljastuu. Sekä hyviä että huonoja. Rakkaudessa ne kaikki ovat kuitenkin periaatteessa hyväksyttäviä.
Siksi samassa suhteessa voi olla sekä tasaisuutta, kauneutta, avoimuutta että rumuutta ja ilkeyttäkin joskus.
On sitten jokaisen oma asia, paljonko ilkeyttä kestää. Arjeksi sen ei pidä tulla. Mutta myös jos se on täysin 0, silloin läheisyys ei ole isointa mahdollista. Kun jokaisessa kuitenkin on "ilkeysenergia".
Oletpa sinä kultapieni pahasti ulapalla. Ilkeys ei lisää läheisyyttä saati rakkautta, vaan vähentää niitä, etäännyttää ihmisiä toisistaan. Jos kumppanini möläyttelisi minulle tuontyylisiä juttuja, mitä aloittajan mies, läheisyys loppuisi siihen paikkaan ja mies saisi pakata putkikassinsa ja painua etsimään jonkun ressukan, joka antaa kohdella itseään kynnysmattona. Ja sama toisin päin.
Yli 10 vuotta kestäneessä parisuhteessa emme ole kertaakaan lyöneet toisiamme vyön alle, solvanneet tai edes huutaneet. Osaamme keskustella asioista tai jos oikein huolella v*tuttaa, ottaa aikalisän ja hetkeksi etäisyyttä, ettei tule sanottua "vahingossa" rumasti.
Riitely sinällään on normaalia elämää, harva siltä välttyy, mutta minkäänlainen ilkeys ja toisen loukkaaminen ei kuulu mihinkään terveeseen ihmissuhteeseen. Mitään "ilkeysenergiaa" ei myöskään meissä kaikissa ole, vain sinunkaltaisissasi, jotka sitten puolustelevat omaa kurjaa luonnettaan väittämällä, että kaikki ovat pohjimmiltaan samanlaisia, mutta toiset vain osaavat hillitä itsensä paremmin.
Mukaasi onnellisessa parisuhteessa ei koskaan olla ilkeitä. Rakkaus vaan sulkisi pois ilkeyden ja olisi heikoimmillakin hetkillä rauhallista parlamentaarista keskustelua tai pakoa tilanteesta.
Tulet tuominneeksi ison nipun maapallon suhteita totaalisen onnettomiksi, kun yksikin sivistymätön hetki on liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota tuota. Jotkut väittävät täällä, että hyvässä suhteessa ei koskaan puhuta rumasti. Asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen. Intohimoinen purkaus ei välttämättä tarkoita huonoa suhdetta.
Tarvitsee mennä vain Ranskaan tai Venäjälle, niin riitely voi olla ns. hyvässäkin suhteessa aika rajua.
Ihmisyys on, paljolti, myös tuskaa ja erilaista pimeyttä. Älykkyys ja viisauskin nousevat osin sieltä.
Enemmän olisin huolissani suhteesta, jossa ollaan jatkuvasti taiten. Siinä ei sukelleta yhtä syvälle, vaan ikään kuin hypellään lauttojen päällä.
Joku voisi kyseenalaistaa noiden suhteiden hyvyyden.
Se että kaksi ihmistä ovat emotionaalisesti tasapainoisia ja osaavat olla keskenään riehumatta kuin apinat, ei kerro heidän suhteensa syvyydestä yhtään mitään. Voi herrajestas mitä selittelyjä porukka keksiikin typeryydelleen.
Et ehkä tunne itseäsi etkä psykologiaa? Psykologisesti ottaen täysi tasapaino on ihmiselle (ihmisyydelle) mahdoton rasti.
Voit kysyä keneltä tahansa parisuhdeterapeutilta, kumpi suhdedynamiikka on parempi: tasaisen harmoninen vai joskus tuulinen. He vastaavat luultavasti jokainen, että joskus tuulinen.
Tasaisen harmoninen parisuhde ei tarkoita sitä, ettei koskaan riideltäisi. Riitely ei tarkoita sitä, että toista loukattaisiin tahallisesti ja iskettäisiin vyön alle tai että tuollainen olisi "syvällisen" suhteen määritelmä. Juuri mikään ei voisi olla kauempana parisuhdeterapian käsityksistä.
Jos väität, että terapeutit pyrkisivät nollaamaan riitelyenergian, olen eri mieltä. Olen ainoastaan väittänyt, että liika energia riitelyssä joskus ei tarkoita automaattisesti huonoa suhdetta. Tunnekaaoslasti (tai Id) on olemassaoloa määrittävä asia.
Enemmän on niin, että läsnäolon hinta on väripaletin kasvu. Jolloin asiat eivät voi pysyä aina uomissaan. Psykologian perusteesejä ollut ja neurotieteen vahvistama.
Riidellä voi vaikka miten railakkaasti huutaen, mutta se ei tarkoita sitä, että toinen huutaa mahdollisimman ilkeitä loukkauksia, joiden tietää saavan aikaan vahinkoa. Muutenhan toiselle ei voisi ikinä paljastaa omia heikkoja kohtia, koska toinen tietäisi, miten niillä voi satuttaa. Minusta sinä olet ihan pihalla asian suhteen.
Kaksisuuntainen tie. Jos ihmisessä on sekä valo että pimeys, läheisyys lisää sekä myrskyä että aurinkoa. Mitä tiheämmällä kammalla ihmistä tutkii, sitä enemmän salaisuuksia hänestä paljastuu. Sekä hyviä että huonoja. Rakkaudessa ne kaikki ovat kuitenkin periaatteessa hyväksyttäviä.
Siksi samassa suhteessa voi olla sekä tasaisuutta, kauneutta, avoimuutta että rumuutta ja ilkeyttäkin joskus.
On sitten jokaisen oma asia, paljonko ilkeyttä kestää. Arjeksi sen ei pidä tulla. Mutta myös jos se on täysin 0, silloin läheisyys ei ole isointa mahdollista. Kun jokaisessa kuitenkin on "ilkeysenergia".
Oletpa sinä kultapieni pahasti ulapalla. Ilkeys ei lisää läheisyyttä saati rakkautta, vaan vähentää niitä, etäännyttää ihmisiä toisistaan. Jos kumppanini möläyttelisi minulle tuontyylisiä juttuja, mitä aloittajan mies, läheisyys loppuisi siihen paikkaan ja mies saisi pakata putkikassinsa ja painua etsimään jonkun ressukan, joka antaa kohdella itseään kynnysmattona. Ja sama toisin päin.
Yli 10 vuotta kestäneessä parisuhteessa emme ole kertaakaan lyöneet toisiamme vyön alle, solvanneet tai edes huutaneet. Osaamme keskustella asioista tai jos oikein huolella v*tuttaa, ottaa aikalisän ja hetkeksi etäisyyttä, ettei tule sanottua "vahingossa" rumasti.
Riitely sinällään on normaalia elämää, harva siltä välttyy, mutta minkäänlainen ilkeys ja toisen loukkaaminen ei kuulu mihinkään terveeseen ihmissuhteeseen. Mitään "ilkeysenergiaa" ei myöskään meissä kaikissa ole, vain sinunkaltaisissasi, jotka sitten puolustelevat omaa kurjaa luonnettaan väittämällä, että kaikki ovat pohjimmiltaan samanlaisia, mutta toiset vain osaavat hillitä itsensä paremmin.
Mukaasi onnellisessa parisuhteessa ei koskaan olla ilkeitä. Rakkaus vaan sulkisi pois ilkeyden ja olisi heikoimmillakin hetkillä rauhallista parlamentaarista keskustelua tai pakoa tilanteesta.
Tulet tuominneeksi ison nipun maapallon suhteita totaalisen onnettomiksi, kun yksikin sivistymätön hetki on liikaa.
Sitä voi huutaa, paiskata oven, heittäytyä maahan itkemään tms. ilman että on ilkeä toiselle. Miksi sinä yhdistät tunnepurkauksen ilkeyteen? Ei kaikilla ihmisillä ole mitään ilkeyksiä mielessä, ei tarvetta purkaa niitä, ei tarvetta satuttaa toista.
Tärkeintä kai, että toisensa kunnioittajat ja toisensa nälvijät muodostaisivat suhteet itsensä kaltaisen ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ketjun ikävin muistutus: toi yksikin luonnonvoimasekopää voi olla aivan oikea työtään tekevä "auttaja". Valitettavasti mielenterveystyö vetää puoleensa myös niitä mätiä omenoita, jotka nauttivat heikossa hetkessä elävän mielen nujertamisesta. Jos olet terapiassa ja homma tuntuu jatkuvasti pahalta, muista siis että vika ei välttämättä ole sinussa. Peiliin pitää pystyä toki katsomaan ja jos "kaikki" ympärilläsi ovat "sinua vastaan" niin todennäköisesti olet itse maailmaa vastaan, mutta kenenkään yksittäisen ihmisen sanoille ei ole hyvä perustaa minäkuvaansa, on se ihminen sitten vanhempi, kumppani tai terapeutti.
Apua:D Psykologit ja psykoterapeutit ovat asiantuntijoita. Heitä tulee kuunnella. Vaikka tuntuisi, että itse tietää parhaiten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?
Aivan. Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.
Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.
Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.
Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista. Aivan varmasti on.
Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.
Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.
Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.
Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.
Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?
Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.
Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti. Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään. Tämä on nähty pariterapioissa.
Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.
Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.
Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista. Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.
Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen. Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.
On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.
Pitkän suhteen salaisuus on toisen kunnioittaminen. Se on kaikki kaikessa.
Olet oletettavasti aikuinen, kun tänne kirjoittelet, joten ihan turha kuvitella, että voisi selvittää sinulle tässä mitä normaali ihminen ymmärtää itsekkyydellä, jos et ole sitä vielä tähän mennessä itse tajunnut.