Selittäkää ja kertokaa lapsettomalle, miksi pikkulapsiarki on niin raskasta kun on öitiys-tai isyyslomalla?

Valvominen kuopuksen kanssa. Sen jälkeen pää oli ihan mössöä ja raajat kuin lyijyä.

Vierailija kirjoitti:

Valvominen, yksinäisyys, lapsen sairastelu ja sitten kun on useampi lapsi, myös se isompi, isommat pitää hoitaa hyvin.

Yritäpä itse kokeeksi esim valvoa putkeen kuusi kuukautta ja katso miten aikaansaapa olet.

T. Allergisen refluksilapsen äiti

Kondomi.

Vierailija kirjoitti:

Unen puute, ja varsinkin se, että vauvan unisykli on lyhyempi kuin aikuisen, joten ikinä ei saanut nukkua kokonaista unisykliä, vaan herätettiin kesken. Olin niin väsynyt, että näin näkyjä ja sain rytmihäiriöitä. Se, miten kiinni lapsessa on koko ajan, koko ajan valmiudessa hoitaa ja vahtia. Omani oli tyytymätön kaikkialla muualla, paitsi pystyasennossa sylissä. Kantovälineessä kuitenkin raivosi vaan. Oli ihan mahdotonta saada mitään tehtyä, kun yksi huutaa kurkku suorana heti jos lasket sen maahan/sitteriin/muualle, ja huutaa kunnes oksentaa. Edes vessassa ei saanut käydä yksi, jos ei tehnyt sitä paniikkikarjunnan säestämänä, minkä jälkeen saikin sitten pestä lapsen ja oksennetut vaatteet Pohjaton väsymys tekee kaikesta pahempaa. Oman lisästressinsä toi oma äiti, jonka oli tarkoitus auttaa, mutta käytännössä homma oli sitä, että kun 15 minuuttia koko yönä nukkuneena luovutin vauvan äidilleni, ajatuksena mennä nukkumaan pikku hetkeksi, ni

Kondomi.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että Suomi on yhden tarinan maa, ja se yksi tarina korostaa aina kurjuutta. Eli jos keskustelukulttuuri avautuu niin että voimme puhua vanhemmuuden haasteista, puhumme vain siitä näkökulmasta. Positiiviset kokemukset eivät ole sallittuja. 

 

Kun ystäväni sai ensimmäisen lapsensa noin viisi vuotta sitten, hän yllättyi siitä kuinka helppoa kaikki oli. Vauva oppi nukkumaan aika nopeasti, pysyi niin terveenä kuin keskivertovauva pysyy, sukulaiset ja ystävät auttoivat ja tulivat käymään. Hän kertoi siitä neuvolassa, jossa häntä kehotettiin pitämään asia omana tietona, sillä moni äiti tulisi tuosta suunnattoman kateelliseksi. Toisen vauvan kohdalla olikin jo sitten jonkinlaisia ongelmia.

Positiiviset tarinat ovat toki sallittuja, mutta ei pidä ihmetellä, jos vastaanotto ei ole hyvä, jos niitä kerrotaan sillä sävyllä, millä ne yleensä kerrotaan. Usein kertojan asenne on, että vauva-arki oli hänelle helppoa, jos se ei ole sitä muille, muut tekevät jotain väärin.

Ehkä kuvaavaa on se, että olin pitkään jatkuneesta valvomisesta ja univajeesta lopulta niin väsynyt, että aloin toivoa, että multa katkeaisi jalka tai murtuisi lonkka, jotta saisin nukkua edes pari yötä rauhassa sairaalassa.

t. yksi, joka ei nauttinut vauva-ajasta

Mä olen töissä sellaisella alalla, josta puolitutut tulevat kommentoimaan, että nostavat hattua, eivät ikinä jaksaisi mun työtä. Ja silti koen, että töissä on tuhat kertaa helpompaa kuin lapsen kanssa. Töitä on tietysti erilaisia, vaikka omani on henkisesti kovin kuormittavaa ja kiireistä, on se silti siistiä sisätyötä, jossa työntekijällä on suhteellisen korkea autonomia.

Töissä tiedän, että voin käydä syömässä klo 12, voin mennä vessaan silloin kun pissattaa ja jos joku hetki ajatus ei tunnu yhtään luistavan, voin hyvällä omatunnolla selata hetken kännykkää tai vaikka heittää pitkäkseni taukohuoneen sohvalle. Tämä kaikki saattaa onnistua vauvan tai taaperon kanssa, tai sitten ei. Omani oli sitä tyyppiä, että vastaus oli lähes koko vauvavuoden ei. Vauva oli sinänsä helppo, ei itkeskellyt juuri yhtään, nukkui päiväunet suhteellisen rytmisesti eikä ollut mitään sairauksia. Vauva oli kuitenkin tyytyväinen vain silloin, kun olin vauvan kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Ei riittänyt, että vauva oli sylissä, vaan hänen kanssa piti myös aktiivisesti vuorovaikuttaa. Välillä tuntui, että tulen hulluksi, kun selostin jatkuvasti ääneen ihan kaikkea. "Katsohan, laitetaan sininen lautanen kaappiin. Ja sitten tämä mustavalkoinen lautanen, tämä onkin äidin lemppari, sain tämän synttärilahjaksi isiltä viime vuonna. Oho, katsopas, siellä on lintu syömässä talipalloa pihalla! Mitäs me sitten tehtäisiin, vielä vartti, että pesukone pysähtyy. Mitähän me tänään syötäisiin, laittaisinko sinulle vaikka kalastajan herkkupataa ja itselleni eilistä pitsaa? Kyllä on kiva kun imuroitiin eilen, on niin siistit lattiat. Ohhoh, sehän on roska-auto, vieköhän se biojätteet?"

Toisekseen pienten lasten kanssa on aina niin lapsen armoilla. Lapsi nukkuu päiväunia puoli tuntia tavallisen ja suunnitellun puolentoista tunnin sijasta? Selvä, vedä vessanpöntöstä kaikki suunnitelmasi, mitä päiväunien aikana halusit tehdä. Lähtö vauvatreffeiltä kauppakeskuksesta myöhästyy kriittiset viisi minuuttia ja lapsi ehtii nukahtaa autoon. Selvä, ilta on hyvin todennäköisesti pilalla, ainakin meidän lapsen kohdalla oli näin. Keitit kupin teetä, lämmitit itsellesi ruuan, ryhdyit sulattamaan pakastinta, kirjauduit digiklinikalle selvittääksesi jotakin terveysasiaa. Lapsi päättää, että ei nyt, tai ainakin tekee asian hoitamisesta huomattavan stressaavaa ja vaikeaa. 

Lisäksi äitiyslomalla olin ihan järjettömän yksinäinen. Työpaikalla (jos olin toimistolla) on jatkuvasti sosiaalisia minikohtaamisia, ja lounaalla ja kahvitauolla aikaa enemmänkin jutustella. Kotosalla ollessa on joo se vauvakerho kerran viikossa, ja muskari yhtenä päivänä, mutta muuten olet ihan yksin. Olen sellainen helposti syyllistyvä nykyäiti, niin en oikein osannut noissa lasketun ajan whatsapp-ryhmissäkään jutustella, kun jotenkin on porautunut päähän se, että olen muka huono äiti, jos vaan kännykällä kirjoittelen (=olen vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja saan siitä voimavaroja itselleni) enkä Ole Läsnä lapselleni. Oikeasti se aivan taukoamaton läsnäolo teki minusta jo melkoisen ihmisraunion, ja työhön palaaminen vauvan ollessa tasan 1-vuotias (isä jäi kotiin) ei tullut päivääkään liian aikaisin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että Suomi on yhden tarinan maa, ja se yksi tarina korostaa aina kurjuutta. Eli jos keskustelukulttuuri avautuu niin että voimme puhua vanhemmuuden haasteista, puhumme vain siitä näkökulmasta. Positiiviset kokemukset eivät ole sallittuja. 

 

Kun ystäväni sai ensimmäisen lapsensa noin viisi vuotta sitten, hän yllättyi siitä kuinka helppoa kaikki oli. Vauva oppi nukkumaan aika nopeasti, pysyi niin terveenä kuin keskivertovauva pysyy, sukulaiset ja ystävät auttoivat ja tulivat käymään. Hän kertoi siitä neuvolassa, jossa häntä kehotettiin pitämään asia omana tietona, sillä moni äiti tulisi tuosta suunnattoman kateelliseksi. Toisen vauvan kohdalla olikin jo sitten jonkinlaisia ongelmia.

Positiiviset tarinat ovat toki sallittuja, mutta ei pidä ihmetellä, jos vastaanotto ei ole hyvä, jos niitä kerrotaan sillä sävyllä, millä ne yleensä kerrotaan.

Ystäväni oli iloinen siitä että hänen vauvansa voi hyvin. Neuvolan työntekijän mielestä tämäkin oli jo liikaa. Aika herkkiä ollaan sävyn suhteen nykyään. 

Upp

Ei se ole raskasta vaan antoisaa ja auvoisaa aikaa jota kaipaa siinä vaiheessa kun lapset alkavat lähteä pesästä. 

Ihminen on onnellinen kun hänellä on jotain mitä rakastaa, mielekästä työtä ja ponnistelua tärkeäksi kokemansa asian suhteen ja jotain uutta tai odotettavaa. Pikkulapsiajassa toteutuvat nämä kaikki. 

Terveisin kolmen teini-ikäisen vanhempi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsymys, unenpuute ja se, että oli kuin vankina eristettynä kotona, eikä ollut normaaleja aikuiskontakteja, eikä ollenkaan omaa aikaa, kun joku vaati minulta koko ajan jotain. Ei ollut omaa hetkeä edes käydä vessassa yksin, vauva halusi mukaan, en pystynyt syömäänkään kuin vauva sylissä. Kaikki ajatukset ja huomio piti koko ajan kohdistaa lapseen, eikä voinut hetkeäkään uppoutua omiin ajatuksiin. Eri vauvat ovat erilaisia, jollain on varmaan hyvin nukkuva, vähään tyytyvä ja hiljainen vauva. Minulla oli koliikki- ja allergiavauva,jolla oli lisäksi voimakas temperamentti ja kiihtyi nopeasti nollasta sataan. Piti ihan juosta, jotta ehti saada ruuan sille valmiiksi, kun se päätti, että nyt on nälkä.

T. Akateeminen ja vaativissa töissä.oleva, jolle oli helpotus palata työelämään

 

Ja lisäksi en tiedä mitään ikävämpää kuin leikkiminen ja satujen lukeminen. En v

En todellakaan ole se henkilö, joka pitäisi lastenhoidosta. Pelaan mielelläni lautapelejä aikuisten kanssa, mutta en todellakaan jaksa sitä lasten kanssa, joille kyseessä on oikeastaan jonkun ihan muun asian opettelu eikä pelistä nauttiminen (siis esim. ohjeiden kuuntelu ja noudattaminen, oman vuoron odottaminen, pettymyksen sietäminen tms.).

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole raskasta vaan antoisaa ja auvoisaa aikaa jota kaipaa siinä vaiheessa kun lapset alkavat lähteä pesästä. 

Ihminen on onnellinen kun hänellä on jotain mitä rakastaa, mielekästä työtä ja ponnistelua tärkeäksi kokemansa asian suhteen ja jotain uutta tai odotettavaa. Pikkulapsiajassa toteutuvat nämä kaikki. 

Terveisin kolmen teini-ikäisen vanhempi

Blaablaablaablaa. Unen riisto on yksi vanhimpia ihmiskunnan tuntemia kidutuskeinoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä kaikkein raskainta on laittaa aina, jatkuvasti ja ihan koko ajan jonkun muun tarpeet ensisijaisiksi. Niinkuin kuuluu tehdäkin. Oma minuus hajoilee palasiksi niiden tarpeiden alle. Hyvällä kakkossijalla on yksinäisyys, kun tukiverkosto on kaukana eikä sosiaalisia suhteita syystä tai toisesta ole. Kaupan kassa tuntuu parhaalta ystävältä, kun se hymyilee ja tervehtii. Kaipaan aivan valtavasti aikuiskontakteja, miehen on tätä vaikea ymmärtää kun kuitenkin päivittäin töissä tapaa edes suunnilleen täyspäisiä aikuisia ihmisiä.

 

Olen kyllä eri mieltä siitä, että lapsen tarpeet pitäisi aina laittaa edelle. Lapsen kriittiset tarpeet täytyy pistää edelle, mutta sekä lapsilla että aikuisilla on myös vähemmän kriittisiä tarpeita ja niissä on minusta ihan okei mennä se edellä kenen tarve on sillä hetkellä suurin. Jos laittaa vaikka tarpeet kriittisyysasteikolle 0-10, n

Tämä, ja sitä paitsi lapsen on tärkeä oppia, että muillakin on tarpeita, eikä niiden huomioiminen tarkoita, että maailma romahtaa, vanhempi hylkää ja omaa tarvetta ei enää koskaan saa täytettyä - se on osa sitä kuuluisaa kunnolliseksi kasvatusta.

Mutta Porvoossa ilmeisesti tulee lasu ja lapsi viedään välittömästi jonnekin valtion lastenkotiin, jos hän ei ole vanhemman maailman keskipiste 24/7. Ihmettelen, miten nämä ihmiset selviää useamman lapsen kanssa, kun oletettavasti heidän kaikkien tarpeisiin pitäisi kyetä vastaamaan tasan samalla sekunnilla.

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole raskasta vaan antoisaa ja auvoisaa aikaa jota kaipaa siinä vaiheessa kun lapset alkavat lähteä pesästä. 

Ihminen on onnellinen kun hänellä on jotain mitä rakastaa, mielekästä työtä ja ponnistelua tärkeäksi kokemansa asian suhteen ja jotain uutta tai odotettavaa. Pikkulapsiajassa toteutuvat nämä kaikki. 

Terveisin kolmen teini-ikäisen vanhempi

Tuo on ihan paskapuhetta että tulisi se kaipuu kaikilla pikkulapsiaikaan. Kyllä se jää hyvin vahvasti tunnemuistiin miten rankkaa on esimerkiksi uhmaikäisen, lattialle/pihalle/minne vain meritähdeksi heittäytyvän, huutoitkevän kanssa. Samaa skeidaa suollatte, kuin ne jotka väittävät että raskausmahaa tulee ikävä.

Kokeile ja tule sitten kertomaan

Klo 6 vauva herää, isä lähtenyt jo töihin, aamutoimet, seurustelua kahvinkeiton lomassa 

Klo 7 vauva syö, seurustelua omien aamutoimien lomassa

Klo 9 valmistaudutaan vaunulenkille ja aamu-unille, vaipan vaihtoa, vaatteiden pukemista, no nyt puklas joten uudestaan uudet vaatteet puettava 

Klo 10 lenkin jälkeen "omaa aikaa" = kotityöt, mutta vauva heräilee itkemään 5-15min välein, joten mentävä hyssyttelemän, kotityöt ja ruuan valmistus edelleen kesken

Klo 10:30 vauva herää, vaipan vaihto, vauvalle ruokaa, seurustelua ruuan valmistelun ja pyykin pesun ja muiden kotitöiden ohella, toki voisin jättää seurustelua ja yhteisleikit välistä ja antaa vauvan vaan hengailla keskenään, mutta ei sydän raaski.. 

Klo 13 vauvan syöttö, pukeminen ulos, 15min keretään olla ulkona kunnes kakkaa, takaisin sisälle, sitten alkaakin vauvaa unettaa, joten vien ulos nukkumaan jos kerkeis tehdä ruuan loppuun

Klo 14 vihdoin ruuan tekoon ja pääsen itsekin rauhassa syömään ja saan vihdoin pyykkikoneen käyntiin. Hetki vauva.fitä ja netflixiä, vauvan tuttipullojen käsipesut 

Klo 16 vauva herää ja isi tulee töistä, mutta isi lähtee samantien  takaisin töihin koska päivystää. Vauvalle ruokaa, seurustelua ja vaipan vaihtoa. Pyykkien viikkaamista.

Klo 19 vauvan iltatoimet ja pesut, tarinatuokio, maitojen laitto valmiiksi yötä varten.

Klo 20 vauvalle iltamaito, nukutus, parhaimmillaan menee 5 minuutissa nukkumaan ja joskus menee tunti. Käyn pikapesulla, lisäksi nopea iltapala ja menen itsekin nukkumaan.

Klo 00 vauva herää syömään, röyhtäyttely ottaa taas aikaa, mutta pakko tehdä tai kärsii vatsakivuista

Klo 00:30 nukahtaa

Klo 02:15 herää silti ilmavaivoja potkiskelemaan, pierujumppaa tehtävä

Klo 02:35 nukahtaa

Klo 03 herää tekemään kakan, siispä vaipan vaihtoon noustava

Klo 03:15 syötettävä, tai herää tunnin sisään syömään

Klo 05 herään omaan vessahätään

Klo 05:10 mies tulee töistä, vaihdetaan muutama sana, vauva herää ja äkkiä kiireen vilkkaa yritettävä saada takaisin unille, jää jokeltelemaan

Klo 6 nukahtaa, itse ihan ylivirkee ja yliväsynyt yhtä aikaa, en saa unta 

Klo 6:30 vauva nousee pirtsakkana ylös, syöttö ja aamutoimet jne. 

Tässä nyt esimerkkipäivä, tällaisena tosin meillä menty aikalailla kuukausi 4kk vanhan kanssa. Jos olisin töissä, niin nukkuisin 8h ja olisin töissä 8-16 ja viikonloput vapaat. 

Asenteella selviää. Vauva valvoi yöt ja nukkui päivät ensimmäiset 5 kk, kunnes joutui sairaalaan ja oli samantien unikoulussa. Kaksivuotias nukkui yöt ja valvoi päivät, joten en itse juurikaan nukkunut, paitsi silloin, kun isä hoiti, mutta hänkin kävi päivät töissä. Onneksi kolmonen nukkui kuin unelma alusta alkaen.

Somettamiseen ei kyllä ollut aikaa!

Unien häiriintymisen pahin seuraus on se että äiti ei osaa lopulta enää nukkua. Siis ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Unien häiriintymisen pahin seuraus on se että äiti ei osaa lopulta enää nukkua. Siis ollenkaan.

 

Hep, täällä yksi. Entinen unikeko.

Intensiivisyys

Töissä minulla oli tarkka työnkuva, tiesin mitä minulta odotettiin ja työpäivät oli aika samanlaisia. Pystyi pitämään kahvitaukoja ja lounastauon ja jutella työkavereiden kanssa. Työaika oli tarkka ja ylitöitä tein jos se itselleni sopi. Normaalisti työ loppui viideltä, jonka jälkeen olin "vapaa" aamuun asti.

Äitiysloman ensimmäisinä kuukausina en hätäsektioarven kanssa pystynyt liikkumaan, heräsin puolentoista tunnin välein vuorokauden ympäri syöttämään, kaikkia paikkoja kolotti, koko ajan oli tunteet pinnassa (hyvällä ja huonolla) ja "työ ei päättynyt koskaan. Jos lapsi nukkui, yritin itse nukkua, jos ei nukkunut, en nukkunut minäkään, vaan möllötin jumissa sohvalla, sillä vatsavaivainen lapsi huusi ellei ollut koko ajan hytkytettävänä. Parin kuukauden jälkeen helpotti vatsavaivat, mutta yöheräilyt jatkuivat 1,5h välein ensimmäisen 6kk ajan. Olin aika yksin, kavereilla ei ollut lapsia, eikä alueella oikein järjestetty mitään lapaitreffejä jne. Ei ollut energiaa yrittääitse sosialisoitua.

8kk jälkeen olin täysin kypsä tilanteeseen, jossa sinua tarvitaan KOKO AJAN. Mies tietenkin hoiti tasaväkisesti, mutta hänkin kuitenkin oli  noin 11h päivässä poissa töiden ja työmatkojen takia. 

Nyt elämä on helpottunut kun lapsi on jo kolmevuotias, voi käydä vessassa rauhassa, hän jaksaa leikkiä omassa huoneessaan rauhassa ja ymmärtää, jos sanoo, että nyt äiti tekee ruokaa. Nyt pidän äitiydestä todella paljon, mutta ensimmäiset pari vuotta suhde lapseen on niin intensiivinen ja vaativa, ettäse ahdisti kovasti. Ja tosiaan kun ei koskaan saanut taukoa edes hetkeksi.