Lue keskustelun säännöt.
Selittäkää ja kertokaa lapsettomalle, miksi pikkulapsiarki on niin raskasta kun on öitiys-tai isyyslomalla?
10.07.2021 |
Ensinnäkin tarkoitus EI ole provosoida eikä hyökätä eikä kyseenalaistaa.
Mutta siis kertokaa mikä siitä arjesta tekee vaikean ja raskaan kun tavallaan työnä on hoitaa lasta? Mikä tekee arjen pyörittämisestä haastavan silloin? Kun usein kuulee ettei ehdi siivoamaan, ei jaksa laittaa ruokaa, ei pääse urheilemaan ollenkaan yms yms. Ja siis niin että apuna on kuitenkin mies tai nainen. Ja kun moni sanoo ettei enää jaksa huolehtia itsestään yhtään, ei jaksa mennä suihkuun ja ei jaksa edes yrittää itseään ehostaa jne.
Selittäkää mahdollisimman konkreettisesti eikä vain että "no jos ei ole lapsia et voi ymmärtää" koska se taas minulle ei avaa yhtään mitään. Itse uskoisin että lapsiarki olisi raskaampaa silloin kun äitiyslomat jne on jo käyty ja pitäisi pyörittää sekä työ että perhe, mutta ilmeisesti nämä vanhempilomat on yleensä raskain. Miksi?
Kommentit (249)
Raskainta on olla koko ajan vastuussa toisesta. Mihinkään ei voi keskittyä 100% kun toisella silmällä/korvalla vähintään täytyy tarkkailla ettei lapsi esim satuta itseään.
Olen hyvä sietämään rutiineja joten sikäli en tylsisty kotona. Lapsi on myös ollut hyvä nukkumaan pääosin, mutta ei montaa huonosti nukuttua yötä tarvita kun suorituskyky laskee.
Haluan myös olla hyvä äiti joten väkisin tarkkailee omaakin toimintaa, ja esim hermostumisen välttäminen on raskasta kun sata kertaa kieltää ja ohjaa pois.
Omaa aikaa oli aiemmin tosi paljon, nyt ei tavoitteellisille harrastuksille pysty ottaa niiden tarvitsemaa aikaa. (Esim Juoksulenkille pääsee kyllä mutta pitkän matkan triathlonille ei ole asiaa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjusta tullut vähemmän esiin: Raskaiden juttujen lisäksi on paljon ihania juttua. Halaukset ja hellimiset, ja se kun pikkuinen oppii uutta ja kasvaa ja ihmettelee maailmaa ja paljon muuta. :)
Kun kysytään raskaita asioita niin ei kai silloin luetella hyviä asioita?
Mä liityn muiden peesiin siinä, että se jatkuva saatavillaolo on raskasta. Mulla ensimmäinen vauva oli sellainen, joka ei viihtynyt yhtään yksin ennen kuin alkoi liikkua. Eikä todellakaan ollut kyse siitä, että sitä piti pitää sylissä (kuin uniaikaan), vaan sen kanssa piti vuorovaikuttaa. Muistan erinäiset alkuillat kiertäneeni vauvan kanssa pitkin kotia ja jutelleeni siitä, mitä näkyi. Omaa aikaa oli esikoisen kanssa aika niukasti, kun se ei oikein nukkunut kuin iholla... Jossain vaiheessa vähän vastoin lapsentahtisia periaatteitani "opetin" vauvan nukkumaan vaunuissa päiväunia pidempään kuin puoli tuntia tai kolme varttia kerrallaan, koska en ehtinyt edes rentoutua saati tehdä mitään sinä aikana, kun lapsi oli unilla. Yöunia se alkoi joskus ehkä puolivuotiaana aloittaa niin, että saatoin valvoa jonkun aikaa lapsen mentyä nukkumaan. Legendaarisen huono nukahtaja se kyllä oli, kunnes lopetti päiväunien nukkumisen noin kaksivuotiaana. Onneksi nukutimme lapsen/lapset vuorotellen puolison kanssa.
Toinen lapsi olikin sitten sellainen, joka viihtyi tosi hyvin (ainakin esikoisen verrattuna) ihan katsellessaan muiden touhuja ja nukkui hyvin. Kuinka paljon olenkaan kiittänyt onneani, että lasten temperamentit menivät näin päin! Kesti yllättävän pitkään (ei nyt viikkoja kuitenkaan) tajuta, että kuopus nimenomaan halusi nukkua yksin, kun siitä vauvan iholla nukkumisesta ja hankalasta nukahtamisesta oli tullut "standardi".
Olen ollut lasten kanssa erinäisistä elämäntilanteissa johtuen keskimääräistä enemmän kotona. Olen kuitenkin käynyt sen verran töissä (ja lapset ovat olleet päiväkodissa 2 - 4 -vuotiaina), että osaan sanoa, että päiväkotipäivissä parasta on se, kuinka vähän niinä kertyy kotitöitä tehtäväksi. Töissä taas on mahtavaa se, että saa olla ihan oma itsensä, ei olekaan vain "lapsen äiti".
Tästä huolimatta olen nauttinut lapsistani suunnattoman paljon, ja minusta on ollut ihanaa, että olen saanut viettää heidän kanssaan paljon aikaa.
Tämmönen vauva on n 1 tuhannesta
Elämä etenkin pienen lapsen kanssa on ihan totaalisesti erilaista kuin lapsettomana ollessa. Kaikki muuttuu ja kertarysäyksellä. Yhtäkkiä sun täytyy olla saatavilla 24/7, monta vuotta tai sitten järjestät jonkun olemaan lapsen kanssa siksi aikaa kun haluat vaikka mennä kauppaan. Mikään elämässä ei sido niin paljon kuin pieni lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan se rankkaa kun sitä ennen elämä ollut bailabaila ja nukkumista millon huvittaa.
Mä en kaipaa bilettämistä vaan sitä että voisin lähteä nopeasti kauppaan, kuntosalille tai rauhassa pihahommiin ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei se ole ellei ole tarvetta uhrautua omasta elämästä. "Pikkulapsiarki" on ohi hujauksessa ja sitten sitä jää kaipaamaan.
Olinko välillä unenpuutteen takia vauva-aikana väsyneempi kuin koskaan? Olin. Vaihtaisinko tuon ajan pois mistään hinnasta? En.
Vierailija kirjoitti:
Sehän riippuu lapsesta. Joku koliikkivauva huutaa kaiket päivät, ei siinä paljoa siivoilla. Itsellä oli terve pyöreäposkinen hyväuninen vauva. Elämä oli oikein mukavaa. Rahaa oli toki hieman vähemmän kuin normisti, mutta aikaa oli haudutella keittoja ja patoja. Kunto koheni pitkillä vaunulenkeillä ja parisuhdekin kukoisti, kun se vauvahan nukkuu suurimman osan päivästä. Vauvani alkoi nukkumaan täysiä unia 2kk:n iässä.
Mun vauva alkoi nukkumaan täysiä unia yli 2v iässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melkoisia tarinoita osa täällä. Itse ollut nyt reilu kaksi vuotta kotona, eikä ole yhtään ollut rankkaa. Onneksi vielä vajaa vuosi tätä lomailua jäljellä.
Minulle sanottiin joskus että "lapsi tulee teidän elämään ja sopeutuu siihen, ei toistepäin", tästä ajatuksesta olen pitänyt kiinni ja meillä sujuu oikein mukavasti ja mutkattomasti.
Myös se helpottaa että ottaa asioista selvää, syömiset, nukkumisen ymym syklit, rytmit jne. Ennakointi helpottaa elämää
Riippuu lapsesta kuinka vaikeahoitoinen on ja vanhemman voimavaroista. Jos vauvalla on koliikki ja äidillä synnytyksenjälkeinen masennus, yhtälö on vaikea. Ilman masennustakin persoonallisuustyyppi määrittää kuinka hyvin kestää vanhemmuuden haasteita. Sekin on ratkaisevaa löytyykö tukiverkostoa vai pitääkö selvitä yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi vie yllättävän paljon aikaa, tarvitsee seuraa, imettäjää ja myöhemmin leikkikaveria, eikä häntä voi jättää hetkeksikään yksin (hyvä että edes vessakäynnin ajaksi). Lisäksi todennäköisesti se vapaalla oleva hoitaa enemmän kotitalouttakin ja menettää yöuniaan esim. vauvan huutaessa tunnin välein läpi yön. Tietysti töissäkäyvän annetaan silloin nukkua (jos mahdollista). Se verottaa, huonosti nukutut yöt ja ns. jumiutuminen kotiin/oman ajan puuttuminen.
Silti en tietenkään päivääkään vaihtaisi pois ja muistot ovat hyviä siitä ajasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu että Suomi on yhden tarinan maa, ja se yksi tarina korostaa aina kurjuutta. Eli jos keskustelukulttuuri avautuu niin että voimme puhua vanhemmuuden haasteista, puhumme vain siitä näkökulmasta. Positiiviset kokemukset eivät ole sallittuja.
Kun ystäväni sai ensimmäisen lapsensa noin viisi vuotta sitten, hän yllättyi siitä kuinka helppoa kaikki oli. Vauva oppi nukkumaan aika nopeasti, pysyi niin terveenä kuin keskivertovauva pysyy, sukulaiset ja ystävät auttoivat ja tulivat käymään. Hän kertoi siitä neuvolassa, jossa häntä kehotettiin pitämään asia omana tietona, sillä moni äiti tulisi tuosta suunnattoman kateelliseksi. Toisen vauvan kohdalla olikin jo sitten jonkinlaisia ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi vie yllättävän paljon aikaa, tarvitsee seuraa, imettäjää ja myöhemmin leikkikaveria, eikä häntä voi jättää hetkeksikään yksin (hyvä että edes vessakäynnin ajaksi). Lisäksi todennäköisesti se vapaalla oleva hoitaa enemmän kotitalouttakin ja menettää yöuniaan esim. vauvan huutaessa tunnin välein läpi yön. Tietysti töissäkäyvän annetaan silloin nukkua (jos mahdollista). Se verottaa, huonosti nukutut yöt ja ns. jumiutuminen kotiin/oman ajan puuttuminen.
Silti en tietenkään päivääkään vaihtaisi pois ja muistot ovat hyviä siitä ajasta.
Miksei työssäkäyvä voi herätä, toki ammatista riippuen? Noin puolet lapsia tehneistä tutuistani tekee niin. Milloin se työssäkäyvä vanhempi sitten saa viettää vauvan kanssa aikaa?
Minä taas olen niitä joilla vauvavuosi oli elämäni parasta aikaa ja kaiholla muistelen. Aikaa tästä nyt 5v. Helppo lapsi, nukkui paljon ja hyvin jo muutaman kk ikäisestä lähtien. Ei mitään ongelmia. Nukuin itsekin päikkäreitä, virtaa oli kuin pienessä pitäjässä, suursiivosin ja touhusin iltakaudet ulkona kun vauva meni yöunille jne.
Nyt, työelämässä, en jaksa mitään eikä mikään edisty kotona ja burnoutti uhkaa tässä ihanassa erityisasiantuntijatyössä ja stressitasot taivaissa. Vaihtaisin heti toiseen mammalomaan jos voisin.
Ei kai sitä voi etukäteen tietää onko huono vai hyvä kokemus; lapsesta riippuvainen asia aika lailla.
Minulle ei ollut raskasta. Oli ihanaa olla lasten kanssa kotona ja irrottautua hetkeksi vaativasta työelämästä. Lapset olivat tyytyväisiä ja iloisia ja nukkuivat hyvin. En ole koskaan kokenut lapsiperhearkea raskaana vaikka olen jo jossain vaiheessa kaivannut töihin ja tunkenut arkeen omia harrastuksiakin. Ovat nyt jo varhaisteinejä ja nyt on muutaman kerran ollut jo raskasta:D
Vierailija kirjoitti:
Tein väikkärin kahden lapsen vanhempainvapaan aikana, kertoo kaiken olennaisen kuinka vaikeaa se aika on.
Taidat yleistää ja pahasti. Sinulla oli helppoa, kaikilla ei ole.
Äitiysloma oli itselleni todellista lomaa. En ole koskaan ollut yhtä levännyt. Mun on vaikea myös samaistua näihin valituksiin. Mutta olenkin tehnyt aiemmin rankkaa työtä (kolmivuorotyö sairaalapäivystyksessä) ja mulle sattui syntymään tosi helppo vauva.
Olen kyllä eri mieltä siitä, että lapsen tarpeet pitäisi aina laittaa edelle. Lapsen kriittiset tarpeet täytyy pistää edelle, mutta sekä lapsilla että aikuisilla on myös vähemmän kriittisiä tarpeita ja niissä on minusta ihan okei mennä se edellä kenen tarve on sillä hetkellä suurin. Jos laittaa vaikka tarpeet kriittisyysasteikolle 0-10, niin minusta on ihan ok että aikuisen luokan 8 tarve ylittää lapsen luokan 4 tarpeen. Se on koko perheen etu.