Lue keskustelun säännöt.
Selittäkää ja kertokaa lapsettomalle, miksi pikkulapsiarki on niin raskasta kun on öitiys-tai isyyslomalla?
10.07.2021 |
Ensinnäkin tarkoitus EI ole provosoida eikä hyökätä eikä kyseenalaistaa.
Mutta siis kertokaa mikä siitä arjesta tekee vaikean ja raskaan kun tavallaan työnä on hoitaa lasta? Mikä tekee arjen pyörittämisestä haastavan silloin? Kun usein kuulee ettei ehdi siivoamaan, ei jaksa laittaa ruokaa, ei pääse urheilemaan ollenkaan yms yms. Ja siis niin että apuna on kuitenkin mies tai nainen. Ja kun moni sanoo ettei enää jaksa huolehtia itsestään yhtään, ei jaksa mennä suihkuun ja ei jaksa edes yrittää itseään ehostaa jne.
Selittäkää mahdollisimman konkreettisesti eikä vain että "no jos ei ole lapsia et voi ymmärtää" koska se taas minulle ei avaa yhtään mitään. Itse uskoisin että lapsiarki olisi raskaampaa silloin kun äitiyslomat jne on jo käyty ja pitäisi pyörittää sekä työ että perhe, mutta ilmeisesti nämä vanhempilomat on yleensä raskain. Miksi?
Kommentit (249)
Elämänmuutos, aikuiskontaktien väheneminen ja univaikeudet ovat suurimmat haasteet.
Aikaisemmin on ollut työ ja harrastuksia, lasten synnyttyä ne usein katoavat. Aikuiskontaktit voivat olla paljon töistä ja harrastuksista nekin katoavat. Jos ei löydy uusia ystäviä ja kavereita moni jää aika yksin. Toki puoliso yleensä on, mutta myös parisuhteen dynamiikka muuttuu ensimmäisen lapsen synnyttyä.
Kolmas rasittava tekijä ovat univaikeudet. Jos vanhemmalla on heikot unenlahjat, uni jää helposti vähiin. Sen sijaan ne, jotka pystyvät helposti nukkumaan pätkissä myös lapsen rytmin mukaan pysyvät pirteinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
= aikuisten ihmiskontaktien puute rassaa viihtymistä kotona
=> tulisi joka päivä käydä jossain - edes kaupassa
= halu hoitaa omat lapsensa mallikkaasti, mutta väsyy
=> tulisi jättää lapsia hoitoon silloin tällöin, saisi lomaa ja happea
kodin arkikuvioista
= jokainen sulupolvi on käynyt läpi omalla ajallansa
perheen pikkulapsivaiheen, on uni ja nälkä lapsilla
=> elää omien voimavarojensa mukaan
tätä tärkeää ja ainutkertaista lasten pikkulapsivaihetta
Vauvavuosi pudottaa vanhemman syvään päätyyn. Ensin on sitä nukkumisen katkoa ja vauvan itkun sävyjen ihmettelyä, mutta ei se ole kovin rankkaa jos lapsi on ns. normaali eikä esimerkiksi koliikkivauva. Mutta vaikeus on siinä, että olet todellakin menettänyt kaiken oman ajan ja olet hälytystilassa kellon ympäri. Ei ole aikaa antaa ajatuksen vaeltaa eikä asioita useinkaan saa tehtyä keskeytyksettä loppuun. Keskeytykset ovat aivoterveydelle sitä pahinta myrkkyä, ja kesken unien herättäminen on myös kidutusmenetelmä...
Vauva on myös mielestäni liian pieni hoitoon, ja tarvitsee vanhempiaan koko ajan. Eli omaa aikaa saa vain vuorottelemalla (kahden aikuisen perheessä). Lapsen kasvaessa tämä tietysti muuttuu, lasta voi jo laittaa hoitoon ja muutenkin itsenäisen leikin ja vaikkapa lapsen pukeutumistaitojen kehittyessä arkeen saa vähä vähältä enemmän hengähdystaukoja. Tämä kaikki kehitys tietysti romuttuu jos menee tekemään lisää lapsia 😄 Sitten saakin kaiken haasteen kerrata kahdella. Tai kolmella, neljällä jne.
Mut niin, kyllä itsellä se haaste on ollut juuri päivähoidon, työn ja äitiyden yhdistämisessä, vauvavuosi oli helppo ja leppoinen, ehkä liiankin aivoton.
Jatkuva silmälläpitäminen. Että mitään ei voi tehdä rauhassa ilman keskeytyksiä. Heräily yöllä ja hommien teko yöllä.
Minulla jo takana. Ei ollut kuitenkaan kovin raskasta, pääsin helpolla. Mutta onhan nyt elämä tosi paljon rennonpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, ja jatkuva kyttäys ja neuvominen viralliselta taholta ja ihan keneltä vain ulkopuoliselta. Just olin lapsen kanssa myöhään kaupassa, eikä enää kukaan tullut kommentoimaan. Vauva jos oli pötköllään vaunuissa puoli kymmenen illalla missä vain kodin ulkopuolella, niin heti tuli joku kertomaan että se on huonoa vanhemmuutta.
Vierailija kirjoitti:
Sehän riippuu lapsesta. Joku koliikkivauva huutaa kaiket päivät, ei siinä paljoa siivoilla. Itsellä oli terve pyöreäposkinen hyväuninen vauva. Elämä oli oikein mukavaa. Rahaa oli toki hieman vähemmän kuin normisti, mutta aikaa oli haudutella keittoja ja patoja. Kunto koheni pitkillä vaunulenkeillä ja parisuhdekin kukoisti, kun se vauvahan nukkuu suurimman osan päivästä. Vauvani alkoi nukkumaan täysiä unia 2kk:n iässä.
n. 90 % vauvoista EI ole koliikkivauvoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että Suomi on yhden tarinan maa, ja se yksi tarina korostaa aina kurjuutta. Eli jos keskustelukulttuuri avautuu niin että voimme puhua vanhemmuuden haasteista, puhumme vain siitä näkökulmasta. Positiiviset kokemukset eivät ole sallittuja.
Kun ystäväni sai ensimmäisen lapsensa noin viisi vuotta sitten, hän yllättyi siitä kuinka helppoa kaikki oli. Vauva oppi nukkumaan aika nopeasti, pysyi niin terveenä kuin keskivertovauva pysyy, sukulaiset ja ystävät auttoivat ja tulivat käymään. Hän kertoi siitä neuvolassa, jossa häntä kehotettiin pitämään asia omana tietona, sillä moni äiti tulisi tuosta suunnattoman kateelliseksi. Toisen vauvan kohdalla olikin jo sitten jonkinlaisia ongelmia.
Positiiviset tarinat ovat toki sallittuja, mutta ei pidä ihmetellä, jos vastaanotto ei ole hyvä, jos niitä kerrotaan sillä sävyllä, millä ne yleensä kerrotaan.
'Usein kertojan asenne on, että vauva-arki oli hänelle helppoa, jos se ei ole sitä muille, muut tekevät jotain väärin."
Juuri niin. Kuten yksi sukulainen meille sanoi: "Te ette vaan osaa."
Sitä on yhtä vaikea selittää kuin autiomaan asukille millaista on lillua vedessä. Tiedät vasta kun koet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Molempien äitiyslomien raskas osuus oli unenpuute. Pienet vauvat nukkuu paljon, sen kun nukkuu kun vauva nukkuu, pah. Kun kumpikaan ei ollut kovinkaan nukkuvia. Eka nukkui ihan hyvin muutaman tunnin yöllä, kun sai lopulta nukutettua, mutta päiväunia vain kantorepussa kun kävelin. Toinen nukkui öisin pikku pätkiä ja hyvin vähän päivällä. Hoidin heräilyt, jotta mies pysyi töissä hereillä, mutta univaje tuntui aika ikävältä.
Muistan, että olin jatkuvassa univelassa. Monta kertaa yössä sai herätä. Oikeasti väsytti välillä niin paljon että pyörrytti. Isompi oli 1v8kk kun nuorempi syntyi. Lisäksi arki oli uuvuttavan tylsää. Päivän kohokohta oli perhekerho. Samaa vaipparumbaa joka pvä aamusta iltaan ja itkevän vauvan hytkytystä samalla kun meinaa itse nukahtaa pystyyn. Muistan, että mulle kasvoi hauberi toiseen käteen😂 Kyllä oli rankkaa aikaa. Se tylsyys ja univelka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kaikkein raskainta on laittaa aina, jatkuvasti ja ihan koko ajan jonkun muun tarpeet ensisijaisiksi. Niinkuin kuuluu tehdäkin. Oma minuus hajoilee palasiksi niiden tarpeiden alle. Hyvällä kakkossijalla on yksinäisyys, kun tukiverkosto on kaukana eikä sosiaalisia suhteita syystä tai toisesta ole. Kaupan kassa tuntuu parhaalta ystävältä, kun se hymyilee ja tervehtii. Kaipaan aivan valtavasti aikuiskontakteja, miehen on tätä vaikea ymmärtää kun kuitenkin päivittäin töissä tapaa edes suunnilleen täyspäisiä aikuisia ihmisiä.
Tämä!!!!
Se loppumaton viihdytys ja vahtiminen 24/7. Okei, yöllä ehkä saa tauon ja voi jopa nukkua. Silti se unikin on sellaista koiran unta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa, minusta lasten kasvatus on todella helppoa, kun käyttää maalaisjärkeä. Töissäkin voi ottaa vähän löysemmin ja lähteä aikaisemmin lasten varjolla. Kasvatusoppailla olen pyyhkinyt, no arvaatte varmaan mitä.
Tuloksena hyvin käyttäytyviä, koulussa ja harrastuksissa menestyviä lapsia, joilla on sopiva ystäväpiiri. Mikä voisi olla helpompaa?
Minä otin jo kuukauden ikäisen vauvan rintareppuun, siinäpä tuo kelli. Mentiin museoihin, ulkoilmatapahtumiin, ostoksille, mihin milloinkin. Vauvan kamppeet toisessa repussa. Vauvaa imetin tarpeen tullen sopivissa paikoissa. Vaipat vaihdoin lastenhoitohuoneissa. Tapailtiin sitten kylmemmällä muitakin ihmisiä, milloin vauvakerhoissa, milloin ystävien kanssa. Mukavaa aikaa. Tottakai vauva herätti öisin, mutta niin ne öisetkin hommat sujuivat lyhimmän kaavan mukaan. Ei vauvavuotta tarvitse ollenkaan pelätä, kun se kaivattu nyytti on kainalossa. Järjen käyttöä peliin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se rankkaa kun sitä ennen elämä ollut bailabaila ja nukkumista millon huvittaa.
Mä en kaipaa bilettämistä vaan sitä että voisin lähteä nopeasti kauppaan, kuntosalille tai rauhassa pihahommiin ulos.
Tuliko sinulle sitten aivan puskista, että vauva tarvitsee aikaasi paljon? Ajattelitko, että vauvan synnyttyä voit ponkaista milloin tahdot esim. kuntosalille? Olisit ennen raskautta ottanut selvää, mitä vauvan saaminen merkitsee oman vapaa-ajan kannalta.
Riippuu vauvasta mutta väitän että suurimmalla osalla se lapsi on ihan tavallinen, nämä koliikki ja muut jutut on vähemmistössä.
Mullakin oli aivan ihanaa lomaa se vauvavuosi. Kaipaan sitä aikaa aivan älyttömästi. Onneksi oli mahdollisuus pitää yli sen virallisen äitiysloman (oliko se 9kk?). Lapsi meni perhepäivähoitoon 1v 1kk ikäisenä. Ja nyt syksyllä menee ykkösluokalle.
Minun vauva nukkui hyvin ja paljon, ja missä vain. Ikinä en totuttanut syliin nukahtamaan. Oli ihana pyöreäposkinen hyväntuulinen jokeltaja ja ponteva, kaikki kehitysvaiheet meni nopeasti. Nukuin pitkiä päikkäreitä ja hyvin ehdin hoitaa kotia ja keitellä soseita. Ikinä ei ole kämppä eikä piha ollut niin kondiksessa koko ajan kuin silloin.
Kuljin vauvan kanssa pitkin poikin koko vuoden (no lähinnä sukulaisilla vierailtiin paljon ja isovanhempien luona ja sehän oli ihanan helppoa kun kerrankin oli aikaa vain kuljailla ja oleskella).
Paljon rankempaa tämä aika kun pitää käydä töissä samaan aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se rankkaa kun sitä ennen elämä ollut bailabaila ja nukkumista millon huvittaa.
Mä en kaipaa bilettämistä vaan sitä että voisin lähteä nopeasti kauppaan, kuntosalille tai rauhassa pihahommiin ulos.
Tuliko sinulle sitten aivan puskista, että vauva tarvitsee aikaasi paljon? Ajattelitko, että vauvan synnyttyä voit ponkaista milloin tahdot esim. kuntosalille? Olisit ennen raskautta ottanut selvää, mitä vauvan saaminen merkitsee oman vapaa-ajan kannalta.
Väitätkö sinä, ettei asia voi tuntua raskaalta ollessaan ajankohtainen, jos siitä on tiennyt etukäteen?
Kyllä mä ainakin tiesin, että lapsen synnyttyä siinä on kiinni, nukkuu huonosti, omat jutut vähenevät jne.
Kyllä se silti oli rankkaa valvoa monta yötä joko edestakaisin kävellen itkevää vauvaa kantaen (kun käveli oikein tehokkaasti tärähdellen ja suurin, nopein liikkein, se itki vähän vähemmän), tai helpompina öinä sängyssä istuen, kun vauva nukkui sylissä (kyllä, se havahtui kitisemään heti, jos sen laski sängylle, vaikka olisi ollut ihan kiinni vieressä). Hyvinä öinä nukuin itse vauvan vieressä vain n. 10 kertaa heräten. Joskus pakkasin lapsen yölläkin vaunuihin ulos nukkumaan, että nukkuisi,mut enhän mä voinut sit itse sänkyyn mennä, vaan itkuhälyttimen kanssa torkahtelin sohvalla. Muistan, kun joku yö aivan epätoivoissani ajoin jotain 100 km lapsen kanssa, kun autossa se sentään nukkui. Onneksi tuota ihan huonoa aikaa kesti vain aika vähän aikaa (en enää muista kauanko, pari kuukautta tai jotain?).
Mä oon tähän ketjuun aikaisemmin kirjoittanutkin, että vähän rankaksi koin senkin, että vauvan tyytyväisenä pitäminen vaati jatkuvaa vuorovaikutusta. On aika haastavaa keksiä päivittäin ylläpitää keskustelua vaikka kolme tuntia henkilön kanssa, joka joko on hiljaa tai itkee.
Sekin oli rankkaa, että mitään ei koskaan oikein viitsinyt edes aloittaa tekemään, koska toisen tarpeet kuitenkin ennemmin tai myöhemmin (yleensä ennemmin) keskeyttää oman ajatuksen/puuhan.
Ei se, että mä koin lapsen vauvaiän rankaksi tarkoita sitä, että toivoisin, että sitä lasta ei olisi tai sitä vauvavuotta ei olisi (päin vastoin, olin uudelleen raskaana niin, että kuvittelin tandem-imettäväni lapsia myös öisin, mutta sitten esikoinen yhtäkkiä alkoikin nukkua). Eikä se tarkoita sitä, että ei olisi ollut hyviä hetkiä. Eikä sitä, että kuvittelisin kaikkien vauvavuosien olevan vastaavalla tavalla rankkoja. Mutta kyllä mä hitto vie kerron nämä asiat, jos kysytään, mikä vauvavuodesta tekee rankan.
Ota itsellesi vaikkapa 3 alle 5-vuotiasta hoitoon viikoksi. Eiköhän se sillä valkene