Lue keskustelun säännöt.
Selittäkää ja kertokaa lapsettomalle, miksi pikkulapsiarki on niin raskasta kun on öitiys-tai isyyslomalla?
10.07.2021 |
Ensinnäkin tarkoitus EI ole provosoida eikä hyökätä eikä kyseenalaistaa.
Mutta siis kertokaa mikä siitä arjesta tekee vaikean ja raskaan kun tavallaan työnä on hoitaa lasta? Mikä tekee arjen pyörittämisestä haastavan silloin? Kun usein kuulee ettei ehdi siivoamaan, ei jaksa laittaa ruokaa, ei pääse urheilemaan ollenkaan yms yms. Ja siis niin että apuna on kuitenkin mies tai nainen. Ja kun moni sanoo ettei enää jaksa huolehtia itsestään yhtään, ei jaksa mennä suihkuun ja ei jaksa edes yrittää itseään ehostaa jne.
Selittäkää mahdollisimman konkreettisesti eikä vain että "no jos ei ole lapsia et voi ymmärtää" koska se taas minulle ei avaa yhtään mitään. Itse uskoisin että lapsiarki olisi raskaampaa silloin kun äitiyslomat jne on jo käyty ja pitäisi pyörittää sekä työ että perhe, mutta ilmeisesti nämä vanhempilomat on yleensä raskain. Miksi?
Kommentit (249)
Ei mikään. Oli ihan mahtavaa olla kotona muutama vuosi lasten kanssa ja rakentaa sopiva arki ja rytmi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin sen kuvitteli olevan raskasta. Kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa paheni.
Alan toipua myöhään erityiseksi todetun oltua pari vuotta itsenäisesti maailmalla.
Tässä ketjusta tullut vähemmän esiin: Raskaiden juttujen lisäksi on paljon ihania juttua. Halaukset ja hellimiset, ja se kun pikkuinen oppii uutta ja kasvaa ja ihmettelee maailmaa ja paljon muuta. :)
Itsellä lapsi vaati koko ajan huomiota, jos oli hereillä ja nukkumaan saaminen vei myös aikaa. Itselleni raskainta oli se, että oli koko ajan vastuussa toisen hengestä ja hyvinvoinnista. Töissä jos nukahtaisin (kun en öisin nukkunut juurikaan siihen aikaan), siinä ei kukaan katoaisi tai kuolisi, mutta kotona ei voinut pitää mitään kahvi- tai lounastaukoa ja piti olla valmiudessa 10 tuntia, kun töissä riittää se 8 tuntia. Toki jos antaa lapsen katsoa telkkaria puolet päivästä tai lahjoo vaikka karkeilla hiljaiseksi tai saa hoitoapua, niin sitten on helpompaa. Vaikeus on siinä, että yrittää kasvattaa lapset kunnollisiksi ja terveiksi.
Äitiyslomat ja hoitovapaat ovat olleet itselleni aikuisiän parhaimpia aikoja. Lapset olivat terveitä, tyytyväisiä ja hyväunisia. Ei ollut sotkua, parisuhdepulmia, uupumusta tai muutakaan. Puoliso hoiti lapsia ja kotia siinä missä minäkin, joten omaa aikaa oli arjen pyörityksen lisäksi harrastuksille ja vuosittain ollaan matkailtu jopa vauva-aikoina. Voisinpa vaan mammalomailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on varsin hämärät muistikuvat ajasta, jolloin vauva heräsi tunnin välein kaikki yöt ja päivällä se huusi koko ajan, ellei heijattu sylissä. Kun vauva nukkui ne puolen tunnin päiväunet, yritin jaksaa käydä suihkussa tai syödä. Jos minulla olisi ollut vielä taapero siinä, olisin varmaan kuollut. Tuona aikana minulla oli lattialla pala kurkkua monta kuukautta, koska en vain jaksanut siivota sitä. Jos haluat tietää, miltä tuntuu, kun ei saa puoleen vuoteen nukuttua kuin max tunnin kerrallaan, niin ainahan voit laittaa herätyksen pyörimään öisin.
Miksi kukaan järkevä ihminen haluaisi kokeilla, miltä tuo tuntuu?
Paitsi tietysti ne, jotka hankkivat lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsymys, unenpuute ja se, että oli kuin vankina eristettynä kotona, eikä ollut normaaleja aikuiskontakteja, eikä ollenkaan omaa aikaa, kun joku vaati minulta koko ajan jotain. Ei ollut omaa hetkeä edes käydä vessassa yksin, vauva halusi mukaan, en pystynyt syömäänkään kuin vauva sylissä. Kaikki ajatukset ja huomio piti koko ajan kohdistaa lapseen, eikä voinut hetkeäkään uppoutua omiin ajatuksiin. Eri vauvat ovat erilaisia, jollain on varmaan hyvin nukkuva, vähään tyytyvä ja hiljainen vauva. Minulla oli koliikki- ja allergiavauva,jolla oli lisäksi voimakas temperamentti ja kiihtyi nopeasti nollasta sataan. Piti ihan juosta, jotta ehti saada ruuan sille valmiiksi, kun se päätti, että nyt on nälkä.
T. Akateeminen ja vaativissa töissä.oleva, jolle oli helpotus palata työelämäänJa lisäksi en tiedä mitään ikävämpää kuin leikkiminen ja satujen lukeminen. En voi käsittää, että kukaan haluaisi vapaaehtoisesti tehdä sellaista. Nyt kun lapsi on isompi, vastaavanlainen inhokki on lautapelit. Ihan käsittämätöntä, että jotkut aikuiset vapaaehtoisesti illanvietoissakin pelaavat pelejä, tai tekevät kotonaan palapelejä. He ovat varmaan niitä, jotka nauttivat lastenhoidosta.
Ei vanhemmuus tarkoita sitä, että pitää leikkiä lasten kanssa! En ole koskaan ymmärtänyt lastensa kanssa leikkiviä aikuisia. Enkä käsitä, mistä tällainen virheellinen käsitys on edes syntynyt. Puhun nyt esim. siitä, että äiti leikkii lapsensa kanssa barbeilla tai rakentelee legoista. Luonnotonta. Eri asia sitten on pelailla vaikka teinin kanssa sulkapalloa yms. sellaista, mitä aikuiset tekevät keskenäänkin.
Kyllä lasten kanssa leikitään, se on sitä vuorovaikutusta nimenomaan. Vanhemmuus ei ole vierestä katsomista vaan osallistumista. Jos sulla on lapsia, niin toivottavasti hart apua vanhemmuuteesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se on todella raskasta, jos vauvaa ei imetä. Kun vauva saa ruokansa rinnasta, imetys sujuu puoliunessa. Muuuten joudutaan monta kertaa yössä nousemaan ylös ja lämmittämään maitoa - HUH HUH!
Korvikeruokittu esikoiseni söi kerran yössä kolmikuiseksi asti, sitten lopetti jo yöheräämiset. Päivisin söi neljän tunnin välein. Siihen päälle kahdet pitkät päiväunet. Korvike pitää äidinmaitoa paremmin nälkää, joten ei tarvitse syödä niin usein. Lisäksi myös joku muu kuin äiti voi syöttää. Totaaliyksinhuoltajana korvikeruokinta oli todellinen siunaus. Oma äitini kävi välillä auttamassa ja pystyi ruokkimaan vauvan kun tarvitsin lepoa tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se on todella raskasta, jos vauvaa ei imetä. Kun vauva saa ruokansa rinnasta, imetys sujuu puoliunessa. Muuuten joudutaan monta kertaa yössä nousemaan ylös ja lämmittämään maitoa - HUH HUH!
Korvikeruokittu esikoiseni söi kerran yössä kolmikuiseksi asti, sitten lopetti jo yöheräämiset. Päivisin söi neljän tunnin välein. Siihen päälle kahdet pitkät päiväunet. Korvike pitää äidinmaitoa paremmin nälkää, joten ei tarvitse syödä niin usein. Lisäksi myös joku muu kuin äiti voi syöttää. Totaaliyksinhuoltajana korvikeruokinta oli todellinen siunaus. Oma äitini kävi välillä auttamassa ja pystyi ruokkimaan vauvan kun tarvitsin lepoa tms.
No meillä korvikeruokittu heräsi tunnin välein yli 2v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lapsi huusi kaikki yöt kolmevuotiaaksi. Sen jälkeen alkoi nukkua täysiä öitä ehkä kerran kahdessa viikossa. Asuimme ensin ulkomailla ja Suomeen muuton jälkeen kaukana tukiverkoista, joten olin ihan yksin miehen ollessa reissutyössä. Jälkikäteen olen tajunnut, että minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus.
Lapsi on muuten edelleen 9-vuotiaana surkea nukkumaan. Mitään vikaa ei mistään ole löydetty, mutta heräilee edelleen, näkee painajaisia sekä puhuu ja kävelee unissaan.
Onhan se rankkaa kun sitä ennen elämä ollut bailabaila ja nukkumista millon huvittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsi huusi kaikki yöt kolmevuotiaaksi. Sen jälkeen alkoi nukkua täysiä öitä ehkä kerran kahdessa viikossa. Asuimme ensin ulkomailla ja Suomeen muuton jälkeen kaukana tukiverkoista, joten olin ihan yksin miehen ollessa reissutyössä. Jälkikäteen olen tajunnut, että minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus.
Lapsi on muuten edelleen 9-vuotiaana surkea nukkumaan. Mitään vikaa ei mistään ole löydetty, mutta heräilee edelleen, näkee painajaisia sekä puhuu ja kävelee unissaan.
Tämä ketju on ollut todella hyvä vahvistus sille, että olin oikeassa kun en hankkinut lapsia.
Vaikka siinä menikin pitkä ja sinänsä onnellinen avioliitto, kun mies sitten 20 vuoden jälkeen halusikin lapsia.
9 vuotta ja ei vieläkään kunnon unia vanhemmille.. otan osaa.
asenteista kiinni ellei ole erityislapsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laita herätyskello soimaan 1-2 tunnin välein huoneen toiselle laidalle/viereiseen huoneeseen joka ikinen yö 3 vuoden ajan. Siinä on vähän esimakua mitä se voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsi huusi kaikki yöt kolmevuotiaaksi. Sen jälkeen alkoi nukkua täysiä öitä ehkä kerran kahdessa viikossa. Asuimme ensin ulkomailla ja Suomeen muuton jälkeen kaukana tukiverkoista, joten olin ihan yksin miehen ollessa reissutyössä. Jälkikäteen olen tajunnut, että minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus.
Lapsi on muuten edelleen 9-vuotiaana surkea nukkumaan. Mitään vikaa ei mistään ole löydetty, mutta heräilee edelleen, näkee painajaisia sekä puhuu ja kävelee unissaan.
Meilläkin huusi kaikki yöt 3v asti. Kirjaimellisesti kävin töissä nukkuen max 3h vuorokaudessa. Ei paljon muistikuvia niistä ajoista, mutta onneksi käsissäni ei ollut ihmishenkiä sentään. Pitkää työmatkaa ajoin kyllä autolla päivittäin eikä mitään äkkitilanteita onneksi tapahtunut. Oli aika hitaat refleksit meinaan... Jos nukuin joskus peräti 6h niin päätäni särki herätessä, koska en ollut tottunut noin pitkiin yöuniin. Eli tavallaan oli helpompi elää niillä 3h unilla. Kaikkeen sitä aivot näköjään tottuu. :D
Katkonaisesti ja lyhyet unet(meillä on vauvat olleet ihan täysimetyksellä toinen 4kk ja toinen 6kk asti, tissillä myös öisin tietty), 2 lasta pienellä ikäerolla(molemmilla oli vaipat kun pienempi syntyi). Jatkuvasti silmät selässäkin vessaan et yksin voi mennä tai pitää kahvitaukoa vaikka väsyttäisi:D Se jatkuva homman määrä ja valppaana olo, vastuussa pienistä.
Se että olet sen pikku lapsen kanssa jolle et voi käytännössä kääntää selkää. Se herää puolen tunnin välein yössä ja päivin saattaa olla haasteita kaikessa. Syömisen kanssa, peseytymisen, pukemisen. Lapsia on erilaisia ja pahimmat ovat niitä jatkuvasti tyytymättömiä jotka "roikkuu kintussa" niin ettet edes vessaan pääse ilman sitä huutoa.
Minulla on iso perhe ja kokemusta monenlaisista. Haastavinta oli sen yhden ja kahden kanssa kun täytyi viihdyttää jatkuvasti. Myöhemmin oli leikkikaveria.
Töihin oli mahtava palata kun pystyi keskittymään työhön ja tiesi ettei kukaan tule keskeyttämään hommia sataan kertaan.
Ehkä kaikkein raskainta on laittaa aina, jatkuvasti ja ihan koko ajan jonkun muun tarpeet ensisijaisiksi. Niinkuin kuuluu tehdäkin. Oma minuus hajoilee palasiksi niiden tarpeiden alle. Hyvällä kakkossijalla on yksinäisyys, kun tukiverkosto on kaukana eikä sosiaalisia suhteita syystä tai toisesta ole. Kaupan kassa tuntuu parhaalta ystävältä, kun se hymyilee ja tervehtii. Kaipaan aivan valtavasti aikuiskontakteja, miehen on tätä vaikea ymmärtää kun kuitenkin päivittäin töissä tapaa edes suunnilleen täyspäisiä aikuisia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Lomaa se vanhempainvapaa oli kaikilla kolmella kerralla.
Stressitasot oikein sulivat pois, kun ei ollut työkiireitä, vaan päivän puuhat olivat ameebatason touhuilua tyyliin: "käy kerholla", "vaihda vaippoja", "tee ruokaa".
Välillä saattoi fyysisesti tulla hiki karavaania kaupassa työnnellessä, muttahenkinen stressi oli täysin poissa.
Vähän kuin armeijassa aikoinaan. Tehdään ja rallatellaan vaan, aivoja ei juurikaan tarvitse rasittaa.
Olen vaativassa aivotyössä, ja minulla kokemus oli sama ekan lapsen kohdalla. Heittämällä helpompaa kun työ. Toisen lapsen kohdalla meni aika 50-50 niinä päivinä kun isompi lapsi oli kotona (kävi 2 krt viikossa hoidossa), pelkän vauvan kanssa vietetyt päivät taas kevyempiä kuin töissäkäynti. Kahden lapsen kanssa raskaimmaksi koin sen, ettei huonon yön jälkeen voinutkaan nukkua päikkäreitä vauvan kanssa, koska taapero piti viihdyttää ja vahtia. Muuten oli melko kevyttä.
Ja sitten tuli kolmas lapsi. Raskauden jälkeinen masennus täysin puskista, ikinä aiemmin ei mitään masennusongelmaa eikä kahden edellisen jälkeen edes kunnon baby bluesia. Samalla sairastuin myös fyysiseen sairauteen, joka ei tapa mutta heikentää kyllä jaksamista. Ja kaiken päälle tuli korona ja koko talven kaikki sisäleikkipaikat kiinni, perhekerhot tauolla, kyläänkin pääsi rajoitetusti. Osan vuodesta isoin aamupäivähoidossa, ison osan kuitenkin koronan takia kotona, keskimmäiselle ei irronnut paikkaa. Suurin osa talvesta meni siis eristyksissä kahden seinille kiipeilevän leikki-ikäisen ja yöt valvovan vauvan kanssa.
Joten joo, oli aikamoinen helpotus päästä takaisin töihin. Tosin erona sinun kokemukseesi meillä lienee myös se, että minä en koe ajattelua erityisen raskaaksi tai aivotonta liukuhihnaraatamista rentouttavaksi. Pikemminkin päinvastoin. Ihmiset on niin erilaisia.
Ei lapset oikeasti ole työläitä tms. Nämä av-mammat nyt vaan vouhkaa taas kaikkea turhaa. :D
Lapset ovat oikeasti ihania, vaikka tottakai välillä valvotaan ja muuta normaalia, mitä lapsi arkeen kuuluu. En ymmärrä, että miksi tästäkin tehdään nykyään ongelma, kun se ei oikeasti ole sitä. :)