Lue keskustelun säännöt.
Selittäkää ja kertokaa lapsettomalle, miksi pikkulapsiarki on niin raskasta kun on öitiys-tai isyyslomalla?
10.07.2021 |
Ensinnäkin tarkoitus EI ole provosoida eikä hyökätä eikä kyseenalaistaa.
Mutta siis kertokaa mikä siitä arjesta tekee vaikean ja raskaan kun tavallaan työnä on hoitaa lasta? Mikä tekee arjen pyörittämisestä haastavan silloin? Kun usein kuulee ettei ehdi siivoamaan, ei jaksa laittaa ruokaa, ei pääse urheilemaan ollenkaan yms yms. Ja siis niin että apuna on kuitenkin mies tai nainen. Ja kun moni sanoo ettei enää jaksa huolehtia itsestään yhtään, ei jaksa mennä suihkuun ja ei jaksa edes yrittää itseään ehostaa jne.
Selittäkää mahdollisimman konkreettisesti eikä vain että "no jos ei ole lapsia et voi ymmärtää" koska se taas minulle ei avaa yhtään mitään. Itse uskoisin että lapsiarki olisi raskaampaa silloin kun äitiyslomat jne on jo käyty ja pitäisi pyörittää sekä työ että perhe, mutta ilmeisesti nämä vanhempilomat on yleensä raskain. Miksi?
Kommentit (249)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsymys, unenpuute ja se, että oli kuin vankina eristettynä kotona, eikä ollut normaaleja aikuiskontakteja, eikä ollenkaan omaa aikaa, kun joku vaati minulta koko ajan jotain. Ei ollut omaa hetkeä edes käydä vessassa yksin, vauva halusi mukaan, en pystynyt syömäänkään kuin vauva sylissä. Kaikki ajatukset ja huomio piti koko ajan kohdistaa lapseen, eikä voinut hetkeäkään uppoutua omiin ajatuksiin. Eri vauvat ovat erilaisia, jollain on varmaan hyvin nukkuva, vähään tyytyvä ja hiljainen vauva. Minulla oli koliikki- ja allergiavauva,jolla oli lisäksi voimakas temperamentti ja kiihtyi nopeasti nollasta sataan. Piti ihan juosta, jotta ehti saada ruuan sille valmiiksi, kun se päätti, että nyt on nälkä.
T. Akateeminen ja vaativissa töissä.oleva, jolle oli helpotus palata työelämäänJa lisäksi en tiedä mitään ikävämpää kuin leikkiminen ja satujen lukeminen. En voi käsittää, että kukaan haluaisi vapaaehtoisesti tehdä sellaista. Nyt kun lapsi on isompi, vastaavanlainen inhokki on lautapelit. Ihan käsittämätöntä, että jotkut aikuiset vapaaehtoisesti illanvietoissakin pelaavat pelejä, tai tekevät kotonaan palapelejä. He ovat varmaan niitä, jotka nauttivat lastenhoidosta.
Ei vanhemmuus tarkoita sitä, että pitää leikkiä lasten kanssa! En ole koskaan ymmärtänyt lastensa kanssa leikkiviä aikuisia. Enkä käsitä, mistä tällainen virheellinen käsitys on edes syntynyt. Puhun nyt esim. siitä, että äiti leikkii lapsensa kanssa barbeilla tai rakentelee legoista. Luonnotonta. Eri asia sitten on pelailla vaikka teinin kanssa sulkapalloa yms. sellaista, mitä aikuiset tekevät keskenäänkin.
Jos lapsi on perheen ainokainen ja vielä taaperoikäinen, niin kyllä hän kaipaa leikkiseuraa vanhemmasta, jos kaverilapsia ei ole.
Ihanko oikeasti te leikitte taaperoikäisen kanssa!?
Saako kysyä, mitä te leikitte ja kauanko tähän leikkiin menee päivässä? En tarkoita nyt perushassutteluja, mitä vanhemmat lastensa kanssa harrastaa, vaan ihan leikkiä, oikeasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten luulette, että joistain lapsista kasvaa aikuisia, joilla on huono itsetunto ja kokemus omasta arvottomuudesta, sekä kyvyttömyys ilmaista omia tarpeita, kun uskoo niiden olevan merkityksettömiä ja muiden ihmisten tarpeiden menevän aina etusijalle?
Kyllä se juontaa ihan varhaisvaiheeseen elämässä, kun lapsen hoitaja ei ole häntä nähnyt ja kuullut, vaan keskittynyt omiin juttuihinsa kuten väikkäriin tms. Lapset ovat sopeutuvaisia ja aluksi tällaisesta vanhemmasta voi näyttää, että hommahan pelittää, eikä lastakaan haittaa, kun tuolla se on sitterissään yksin hiljaa pitkäänkin. Vauriot tulevat esiin myöhemmällä iällä, mutta se vanhempi ei ehkä huomaa niitä tosin silloinkaan.Voi jeesus!
Lapset haluavat olla mukana oikeassa elämässä, eivätkä missään lapsille rakennetussa kuplassa, jossa on ikätasoisia pedagogisesti korrekteja leikkikaluja. Esimerkkinä vaikka maatilan lapset. Ei näille lapsille koko ajan lässytetä ja osoiteta rakkautta. Lapset saavat olla mukana tekemässä oikeita asioita vauvasta saakka. Sen jälkeen keskittyä omiin leikkeihinsä. Lapsi ei halua olla maailman keskipiste, päinvastoin sellaiset lapset ovat rasittavia kiukuttelijoita, jotka eivät pysty mihinkään luovaan, eivätkä kykene viihdyttämään itseään hetkeäkään (ja tämä on yleensä äidin syy, isät harvoin osallistuu tähän). Sitä en tiedä, miten väikkärin tekijä pystyy ottamaan lapsensa mukaan väikkärin tekoonsa :) mutta ehkä hänen lapsensa osallistuivat sitten jollain muulla tavalla perheen "töihin" ja tunsivat kuuluvansa porukkaan produktiivisina jäseninä.
Hyi että sylettää tää lässytyskulttuuri!
"Lapsi ei halua olla maailman keskipiste". Puhutko vastasyntyneestä, alle 3-vuotiaasta lapsesta vai kouluikäisestä, tai teinistä? Joka tapauksessa sairas kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsymys, unenpuute ja se, että oli kuin vankina eristettynä kotona, eikä ollut normaaleja aikuiskontakteja, eikä ollenkaan omaa aikaa, kun joku vaati minulta koko ajan jotain. Ei ollut omaa hetkeä edes käydä vessassa yksin, vauva halusi mukaan, en pystynyt syömäänkään kuin vauva sylissä. Kaikki ajatukset ja huomio piti koko ajan kohdistaa lapseen, eikä voinut hetkeäkään uppoutua omiin ajatuksiin. Eri vauvat ovat erilaisia, jollain on varmaan hyvin nukkuva, vähään tyytyvä ja hiljainen vauva. Minulla oli koliikki- ja allergiavauva,jolla oli lisäksi voimakas temperamentti ja kiihtyi nopeasti nollasta sataan. Piti ihan juosta, jotta ehti saada ruuan sille valmiiksi, kun se päätti, että nyt on nälkä.
T. Akateeminen ja vaativissa töissä.oleva, jolle oli helpotus palata työelämäänJa lisäksi en tiedä mitään ikävämpää kuin leikkiminen ja satujen lukeminen. En voi käsittää, että kukaan haluaisi vapaaehtoisesti tehdä sellaista. Nyt kun lapsi on isompi, vastaavanlainen inhokki on lautapelit. Ihan käsittämätöntä, että jotkut aikuiset vapaaehtoisesti illanvietoissakin pelaavat pelejä, tai tekevät kotonaan palapelejä. He ovat varmaan niitä, jotka nauttivat lastenhoidosta.
Ei vanhemmuus tarkoita sitä, että pitää leikkiä lasten kanssa! En ole koskaan ymmärtänyt lastensa kanssa leikkiviä aikuisia. Enkä käsitä, mistä tällainen virheellinen käsitys on edes syntynyt. Puhun nyt esim. siitä, että äiti leikkii lapsensa kanssa barbeilla tai rakentelee legoista. Luonnotonta. Eri asia sitten on pelailla vaikka teinin kanssa sulkapalloa yms. sellaista, mitä aikuiset tekevät keskenäänkin.
Jos lapsi on perheen ainokainen ja vielä taaperoikäinen, niin kyllä hän kaipaa leikkiseuraa vanhemmasta, jos kaverilapsia ei ole.
Ihanko oikeasti te leikitte taaperoikäisen kanssa!?
Saako kysyä, mitä te leikitte ja kauanko tähän leikkiin menee päivässä? En tarkoita nyt perushassutteluja, mitä vanhemmat lastensa kanssa harrastaa, vaan ihan leikkiä, oikeasti?
Nykyään kuuluu olla lapselle LÄSNÄ 24/7. Siksikinhän vnhemmuus on nykyään niin uuvuttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Tein väikkärin kahden lapsen vanhempainvapaan aikana, kertoo kaiken olennaisen kuinka vaikeaa se aika on.
Kerrotko vielä kuka ne lapset hoiti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsymys, unenpuute ja se, että oli kuin vankina eristettynä kotona, eikä ollut normaaleja aikuiskontakteja, eikä ollenkaan omaa aikaa, kun joku vaati minulta koko ajan jotain. Ei ollut omaa hetkeä edes käydä vessassa yksin, vauva halusi mukaan, en pystynyt syömäänkään kuin vauva sylissä. Kaikki ajatukset ja huomio piti koko ajan kohdistaa lapseen, eikä voinut hetkeäkään uppoutua omiin ajatuksiin. Eri vauvat ovat erilaisia, jollain on varmaan hyvin nukkuva, vähään tyytyvä ja hiljainen vauva. Minulla oli koliikki- ja allergiavauva,jolla oli lisäksi voimakas temperamentti ja kiihtyi nopeasti nollasta sataan. Piti ihan juosta, jotta ehti saada ruuan sille valmiiksi, kun se päätti, että nyt on nälkä.
T. Akateeminen ja vaativissa töissä.oleva, jolle oli helpotus palata työelämäänJa lisäksi en tiedä mitään ikävämpää kuin leikkiminen ja satujen lukeminen. En voi käsittää, että kukaan haluaisi vapaaehtoisesti tehdä sellaista. Nyt kun lapsi on isompi, vastaavanlainen inhokki on lautapelit. Ihan käsittämätöntä, että jotkut aikuiset vapaaehtoisesti illanvietoissakin pelaavat pelejä, tai tekevät kotonaan palapelejä. He ovat varmaan niitä, jotka nauttivat lastenhoidosta.
Ei vanhemmuus tarkoita sitä, että pitää leikkiä lasten kanssa! En ole koskaan ymmärtänyt lastensa kanssa leikkiviä aikuisia. Enkä käsitä, mistä tällainen virheellinen käsitys on edes syntynyt. Puhun nyt esim. siitä, että äiti leikkii lapsensa kanssa barbeilla tai rakentelee legoista. Luonnotonta. Eri asia sitten on pelailla vaikka teinin kanssa sulkapalloa yms. sellaista, mitä aikuiset tekevät keskenäänkin.
Jos lapsi on perheen ainokainen ja vielä taaperoikäinen, niin kyllä hän kaipaa leikkiseuraa vanhemmasta, jos kaverilapsia ei ole.
Ihanko oikeasti te leikitte taaperoikäisen kanssa!?
Saako kysyä, mitä te leikitte ja kauanko tähän leikkiin menee päivässä? En tarkoita nyt perushassutteluja, mitä vanhemmat lastensa kanssa harrastaa, vaan ihan leikkiä, oikeasti?
Etkö sinä tosiaan tehnyt lapsesi kanssa palapelejä tai pelannut pelejä, askarrellut tai leikkinyt muovailuvahalla? Kyllä minä leikin lasten kanssa pallolla ja pikkuautoilla. Toinen tykkäsi leikkiä kahvilaa, monta kupillista tuli juotua vaikka kiskurihinnat siellä oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten luulette, että joistain lapsista kasvaa aikuisia, joilla on huono itsetunto ja kokemus omasta arvottomuudesta, sekä kyvyttömyys ilmaista omia tarpeita, kun uskoo niiden olevan merkityksettömiä ja muiden ihmisten tarpeiden menevän aina etusijalle?
Kyllä se juontaa ihan varhaisvaiheeseen elämässä, kun lapsen hoitaja ei ole häntä nähnyt ja kuullut, vaan keskittynyt omiin juttuihinsa kuten väikkäriin tms. Lapset ovat sopeutuvaisia ja aluksi tällaisesta vanhemmasta voi näyttää, että hommahan pelittää, eikä lastakaan haittaa, kun tuolla se on sitterissään yksin hiljaa pitkäänkin. Vauriot tulevat esiin myöhemmällä iällä, mutta se vanhempi ei ehkä huomaa niitä tosin silloinkaan.Voi jeesus!
Lapset haluavat olla mukana oikeassa elämässä, eivätkä missään lapsille rakennetussa kuplassa, jossa on ikätasoisia pedagogisesti korrekteja leikkikaluja. Esimerkkinä vaikka maatilan lapset. Ei näille lapsille koko ajan lässytetä ja osoiteta rakkautta. Lapset saavat olla mukana tekemässä oikeita asioita vauvasta saakka. Sen jälkeen keskittyä omiin leikkeihinsä. Lapsi ei halua olla maailman keskipiste, päinvastoin sellaiset lapset ovat rasittavia kiukuttelijoita, jotka eivät pysty mihinkään luovaan, eivätkä kykene viihdyttämään itseään hetkeäkään (ja tämä on yleensä äidin syy, isät harvoin osallistuu tähän). Sitä en tiedä, miten väikkärin tekijä pystyy ottamaan lapsensa mukaan väikkärin tekoonsa :) mutta ehkä hänen lapsensa osallistuivat sitten jollain muulla tavalla perheen "töihin" ja tunsivat kuuluvansa porukkaan produktiivisina jäseninä.
Hyi että sylettää tää lässytyskulttuuri!
"Lapsi ei halua olla maailman keskipiste". Puhutko vastasyntyneestä, alle 3-vuotiaasta lapsesta vai kouluikäisestä, tai teinistä? Joka tapauksessa sairas kommentti.
"Sairas"? Ymmärrätköhän nyt tahallisesti väärin? Miksi joku, lapsi tai aikuinen, haluaisi olla kenenkään maailman keskipiste? Tiedän montakin ainoaa lasta, joilla on tällainen kohtalo ollut ja se jälki ei ole ollenkaan mukavaa. Masennusta ja epäterveitä irtiottoja vanhemmista. Monilapsisista perheistä tulevia usein suojaa se, että vanhemmat eivät jaksa niin maanisesti keskittyä esim. viiteen lapseen. Lasten annetaan kasvaa rauhassa ja kasvattaa toisiaan. Isommissa perheissä korostuu yhteisöllisyys ja perheen hyväksi työskenteleminen. Aikaisemmin esim. vielä 70- ja 80-luvuilla kasvaneet ainoat lapset ovat ihan normaaleja, koska heitä kasvatettiin samoin kuin muitakin lapsia, eli leikkivät toisten lasten kanssa, eivätkä olleen mitään ihmeellisiä maailman napoja. Kyllä nykyäänkin voi ainoa lapsi kasvaa ihan terveeksi, mutta äidin pitää silloin olla tietoinen näistä sudenkuopista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten luulette, että joistain lapsista kasvaa aikuisia, joilla on huono itsetunto ja kokemus omasta arvottomuudesta, sekä kyvyttömyys ilmaista omia tarpeita, kun uskoo niiden olevan merkityksettömiä ja muiden ihmisten tarpeiden menevän aina etusijalle?
Kyllä se juontaa ihan varhaisvaiheeseen elämässä, kun lapsen hoitaja ei ole häntä nähnyt ja kuullut, vaan keskittynyt omiin juttuihinsa kuten väikkäriin tms. Lapset ovat sopeutuvaisia ja aluksi tällaisesta vanhemmasta voi näyttää, että hommahan pelittää, eikä lastakaan haittaa, kun tuolla se on sitterissään yksin hiljaa pitkäänkin. Vauriot tulevat esiin myöhemmällä iällä, mutta se vanhempi ei ehkä huomaa niitä tosin silloinkaan.Voi jeesus!
Lapset haluavat olla mukana oikeassa elämässä, eivätkä missään lapsille rakennetussa kuplassa, jossa on ikätasoisia pedagogisesti korrekteja leikkikaluja. Esimerkkinä vaikka maatilan lapset. Ei näille lapsille koko ajan lässytetä ja osoiteta rakkautta. Lapset saavat olla mukana tekemässä oikeita asioita vauvasta saakka. Sen jälkeen keskittyä omiin leikkeihinsä. Lapsi ei halua olla maailman keskipiste, päinvastoin sellaiset lapset ovat rasittavia kiukuttelijoita, jotka eivät pysty mihinkään luovaan, eivätkä kykene viihdyttämään itseään hetkeäkään (ja tämä on yleensä äidin syy, isät harvoin osallistuu tähän). Sitä en tiedä, miten väikkärin tekijä pystyy ottamaan lapsensa mukaan väikkärin tekoonsa :) mutta ehkä hänen lapsensa osallistuivat sitten jollain muulla tavalla perheen "töihin" ja tunsivat kuuluvansa porukkaan produktiivisina jäseninä.
Hyi että sylettää tää lässytyskulttuuri!
"Lapsi ei halua olla maailman keskipiste". Puhutko vastasyntyneestä, alle 3-vuotiaasta lapsesta vai kouluikäisestä, tai teinistä? Joka tapauksessa sairas kommentti.
"Sairas"? Ymmärrätköhän nyt tahallisesti väärin? Miksi joku, lapsi tai aikuinen, haluaisi olla kenenkään maailman keskipiste? Tiedän montakin ainoaa lasta, joilla on tällainen kohtalo ollut ja se jälki ei ole ollenkaan mukavaa. Masennusta ja epäterveitä irtiottoja vanhemmista. Monilapsisista perheistä tulevia usein suojaa se, että vanhemmat eivät jaksa niin maanisesti keskittyä esim. viiteen lapseen. Lasten annetaan kasvaa rauhassa ja kasvattaa toisiaan. Isommissa perheissä korostuu yhteisöllisyys ja perheen hyväksi työskenteleminen. Aikaisemmin esim. vielä 70- ja 80-luvuilla kasvaneet ainoat lapset ovat ihan normaaleja, koska heitä kasvatettiin samoin kuin muitakin lapsia, eli leikkivät toisten lasten kanssa, eivätkä olleen mitään ihmeellisiä maailman napoja. Kyllä nykyäänkin voi ainoa lapsi kasvaa ihan terveeksi, mutta äidin pitää silloin olla tietoinen näistä sudenkuopista.
Sinä nyt et selvästikään ymmärrä ollenkaan, mistä tässä on kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsymys, unenpuute ja se, että oli kuin vankina eristettynä kotona, eikä ollut normaaleja aikuiskontakteja, eikä ollenkaan omaa aikaa, kun joku vaati minulta koko ajan jotain. Ei ollut omaa hetkeä edes käydä vessassa yksin, vauva halusi mukaan, en pystynyt syömäänkään kuin vauva sylissä. Kaikki ajatukset ja huomio piti koko ajan kohdistaa lapseen, eikä voinut hetkeäkään uppoutua omiin ajatuksiin. Eri vauvat ovat erilaisia, jollain on varmaan hyvin nukkuva, vähään tyytyvä ja hiljainen vauva. Minulla oli koliikki- ja allergiavauva,jolla oli lisäksi voimakas temperamentti ja kiihtyi nopeasti nollasta sataan. Piti ihan juosta, jotta ehti saada ruuan sille valmiiksi, kun se päätti, että nyt on nälkä.
T. Akateeminen ja vaativissa töissä.oleva, jolle oli helpotus palata työelämäänJa lisäksi en tiedä mitään ikävämpää kuin leikkiminen ja satujen lukeminen. En voi käsittää, että kukaan haluaisi vapaaehtoisesti tehdä sellaista. Nyt kun lapsi on isompi, vastaavanlainen inhokki on lautapelit. Ihan käsittämätöntä, että jotkut aikuiset vapaaehtoisesti illanvietoissakin pelaavat pelejä, tai tekevät kotonaan palapelejä. He ovat varmaan niitä, jotka nauttivat lastenhoidosta.
Minä ajattelin tuota sinun aikaisempaa kirjoitustasi, että aivan kuin minun kirjoittamani, mutta tuo toinen eroaa omista ajatuksista ainakin siinä, etyä tykkään lukea satuja, jos ne on minustakin hyviä. Silloin inhosin sitä, kun lapset olivat ihan pieniä, ja samaa kirjaa piti lukea monta joka päivä alusta loppuun kuukausi, mutta nyt ihan odotan iltaa, että pääsen lukemaan koululaiselle niitä kirjoja, mitä luin itsekin lapsena. Tai nyt luetaankin jo nuorten romaaneja eikä enää satuja.
Vierailija kirjoitti:
Periaatteessa se oli helppoa, toisaalta taas ei.
Minut uuvutti imetys, kausina kun vauva tuntui olevan koko ajan rinnalla. En tiedä olisiko pullorumba ollut helpompaa. Ja etenkin se, että vauva nukkui unensa lyhyissä pätkissä, jolloin oma, muiden asioiden tekeminen oli myös pätkissä. Kaikki jäi aina kesken, mitään ei saanut koskaan tehdä kerralla loppuun. Voitele aivoille se on kuormittavaa.
En myöskään kertaakaan ehtinyt nukahtaa itse päiväunille esikoisen vauva-aikana, kun se jo heräsi. Oman unen pätkittyminen öisin johti siihen, että en saanut tarpeeksi unta ja se ei ollut palauttavaa, koska oli niin katkonaista. Olin siis jatkuvasti väsynyt, joka syö jaksamista muutenkin. Kuopus nukkui paremmin, mutta silloin oli 3-vuotias viihdytettävänä päiväsaikaan. Lasten unirytmit on myös olleet luonnostaan aina erilaiset; esikoista on vaikeaa saada nukahtamaan, ja kuopus herää aikaisin. Tämä on automaattisesti lyhentänyt mun unia.
Tähän sitten päälle vauvapalstan vakijuttu, eli lapsia halunnut mies osoittautui onnettomaksi puolisoksi lasten tultua. Eli hän ei ole vieläkään (lapset 6 ja 9v) tajunnut, suorasta puheesta huolimatta, että minun terveys - myös mielenterveys - vaatisi pientä breikkiä silloin tällöin. Olen pyytänyt että hän lähtisi esim kerran vuodessa yön yli reissulle lasten kanssa, mökille, kylpylään, hotelliin, mihin vaan, jotta minä voisin nukkua omassa kodissa ja olla koko ajan täyttämättä lasten tarpeita. Vauva-aika, etenkin kuopuksen, koska piti huolehtia esikoisen vauvan ohessa, uuvuttivat minut liki loppuun. Kärsin yhä unihäiriöistä, jotka on peräisin niiltä ajoilta. Nykyään otan oman aikani työmatkoilla ja "työmatkoilla". Yksinyrittäjänä olen suoraan valehdellut perheelle työreissusta ja mennyt toiseen kaupunkiin hotelliin, nukkumaan, lukemaan kirjoja, katsomaan netflixiä jne. Jos sanoisin ottavani omaa aikaa, saisin kuulla siitä kuukausitolkulla.
Miksi suostut tuollaiseen käytökseen mieheltä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko nykyajan lapset vaativampia kuin ennen vanhaan? Kolme lasta syntyi neljän vuoden sisällä tuli hoidettua päivätyön ohella ( lapset päivisin tarhassa) ja kunnon aikuisia heistä tuli.
Ei ollut uniongelmia, eikä käytösongelmia. Ei kyllä ollut isoja lelukasoja, ei kännyköitä, pleikkareita tms. Huvituksina oli satukirjat, ulkoilu, leikit kavereiden kanssa erityisesti ulkoleikit ja jonkin verran tv:n katselua, mitä nyt siihen aikaan lapsille oli tarjolla. Muistan kun vanhin tytär ( oli silloin 5- 6v) pillahti itkuun luontodokumenttia katsoessamme, kun pieni leijonanpoikanen kadotti emonsa. Sanoin, että kyllä se vielä löytää.
Syitä löytynee paljon, miksi nykyään on toisin?
Ulkoa tulevat vaatimukset ovat nykypäivänä ihan toista luokkaa kuin 70-luvulla. Lähes jokaisesta 70-luvun vanhemmasta tehtäisiin nykypäivänä lasu, jos he eläisivät nykyaikaa. Vanhemmuuden raamit ovat nykyään ahtaat. Jo tuo kolme lasta neljän vuoden sisällä olisi nykyaikana kiellettyä mm. Väestöliiton ja THL:n mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsymys, unenpuute ja se, että oli kuin vankina eristettynä kotona, eikä ollut normaaleja aikuiskontakteja, eikä ollenkaan omaa aikaa, kun joku vaati minulta koko ajan jotain. Ei ollut omaa hetkeä edes käydä vessassa yksin, vauva halusi mukaan, en pystynyt syömäänkään kuin vauva sylissä. Kaikki ajatukset ja huomio piti koko ajan kohdistaa lapseen, eikä voinut hetkeäkään uppoutua omiin ajatuksiin. Eri vauvat ovat erilaisia, jollain on varmaan hyvin nukkuva, vähään tyytyvä ja hiljainen vauva. Minulla oli koliikki- ja allergiavauva,jolla oli lisäksi voimakas temperamentti ja kiihtyi nopeasti nollasta sataan. Piti ihan juosta, jotta ehti saada ruuan sille valmiiksi, kun se päätti, että nyt on nälkä.
T. Akateeminen ja vaativissa töissä.oleva, jolle oli helpotus palata työelämäänJa lisäksi en tiedä mitään ikävämpää kuin leikkiminen ja satujen lukeminen. En voi käsittää, että kukaan haluaisi vapaaehtoisesti tehdä sellaista. Nyt kun lapsi on isompi, vastaavanlainen inhokki on lautapelit. Ihan käsittämätöntä, että jotkut aikuiset vapaaehtoisesti illanvietoissakin pelaavat pelejä, tai tekevät kotonaan palapelejä. He ovat varmaan niitä, jotka nauttivat lastenhoidosta.
Minä ajattelin tuota sinun aikaisempaa kirjoitustasi, että aivan kuin minun kirjoittamani, mutta tuo toinen eroaa omista ajatuksista ainakin siinä, etyä tykkään lukea satuja, jos ne on minustakin hyviä. Silloin inhosin sitä, kun lapset olivat ihan pieniä, ja samaa kirjaa piti lukea monta joka päivä alusta loppuun kuukausi, mutta nyt ihan odotan iltaa, että pääsen lukemaan koululaiselle niitä kirjoja, mitä luin itsekin lapsena. Tai nyt luetaankin jo nuorten romaaneja eikä enää satuja.
Siitä lukemisesta on oikeasti lapselle hyötyä, asiasta on tehty tutkimuksiakin. Itse kuin omille lapsille valtavasti ja heillä on todella hyvä sanavarasto. Se näkyy suoraan koulumenestyksessä. Sääli lasta, joka ei osaa sanoilla selittää tuntemuksiaan, kun ei tiedä tunnetta kuvaavaa sanaa.
Palapelit ja lautapelit treenaavat aivoja ja opettavat tunteita ja niiden kohtaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten luulette, että joistain lapsista kasvaa aikuisia, joilla on huono itsetunto ja kokemus omasta arvottomuudesta, sekä kyvyttömyys ilmaista omia tarpeita, kun uskoo niiden olevan merkityksettömiä ja muiden ihmisten tarpeiden menevän aina etusijalle?
Kyllä se juontaa ihan varhaisvaiheeseen elämässä, kun lapsen hoitaja ei ole häntä nähnyt ja kuullut, vaan keskittynyt omiin juttuihinsa kuten väikkäriin tms. Lapset ovat sopeutuvaisia ja aluksi tällaisesta vanhemmasta voi näyttää, että hommahan pelittää, eikä lastakaan haittaa, kun tuolla se on sitterissään yksin hiljaa pitkäänkin. Vauriot tulevat esiin myöhemmällä iällä, mutta se vanhempi ei ehkä huomaa niitä tosin silloinkaan.Voi jeesus!
Lapset haluavat olla mukana oikeassa elämässä, eivätkä missään lapsille rakennetussa kuplassa, jossa on ikätasoisia pedagogisesti korrekteja leikkikaluja. Esimerkkinä vaikka maatilan lapset. Ei näille lapsille koko ajan lässytetä ja osoiteta rakkautta. Lapset saavat olla mukana tekemässä oikeita asioita vauvasta saakka. Sen jälkeen keskittyä omiin leikkeihinsä. Lapsi ei halua olla maailman keskipiste, päinvastoin sellaiset lapset ovat rasittavia kiukuttelijoita, jotka eivät pysty mihinkään luovaan, eivätkä kykene viihdyttämään itseään hetkeäkään (ja tämä on yleensä äidin syy, isät harvoin osallistuu tähän). Sitä en tiedä, miten väikkärin tekijä pystyy ottamaan lapsensa mukaan väikkärin tekoonsa :) mutta ehkä hänen lapsensa osallistuivat sitten jollain muulla tavalla perheen "töihin" ja tunsivat kuuluvansa porukkaan produktiivisina jäseninä.
Hyi että sylettää tää lässytyskulttuuri!
Ja meillä ainakin ainut keino tehdä kotitöitä lasten ollessa 1-2v oli se, että tenavat on mukana. Kaikkeen meni kauemmin, mutta saatiin tehtyä. Ja edelleen kouluikäisinä lapset mielellään osallistuu kaikkeen tekemiseen myös oma-aloitteisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsymys, unenpuute ja se, että oli kuin vankina eristettynä kotona, eikä ollut normaaleja aikuiskontakteja, eikä ollenkaan omaa aikaa, kun joku vaati minulta koko ajan jotain. Ei ollut omaa hetkeä edes käydä vessassa yksin, vauva halusi mukaan, en pystynyt syömäänkään kuin vauva sylissä. Kaikki ajatukset ja huomio piti koko ajan kohdistaa lapseen, eikä voinut hetkeäkään uppoutua omiin ajatuksiin. Eri vauvat ovat erilaisia, jollain on varmaan hyvin nukkuva, vähään tyytyvä ja hiljainen vauva. Minulla oli koliikki- ja allergiavauva,jolla oli lisäksi voimakas temperamentti ja kiihtyi nopeasti nollasta sataan. Piti ihan juosta, jotta ehti saada ruuan sille valmiiksi, kun se päätti, että nyt on nälkä.
T. Akateeminen ja vaativissa töissä.oleva, jolle oli helpotus palata työelämäänJa lisäksi en tiedä mitään ikävämpää kuin leikkiminen ja satujen lukeminen. En voi käsittää, että kukaan haluaisi vapaaehtoisesti tehdä sellaista. Nyt kun lapsi on isompi, vastaavanlainen inhokki on lautapelit. Ihan käsittämätöntä, että jotkut aikuiset vapaaehtoisesti illanvietoissakin pelaavat pelejä, tai tekevät kotonaan palapelejä. He ovat varmaan niitä, jotka nauttivat lastenhoidosta.
Ei vanhemmuus tarkoita sitä, että pitää leikkiä lasten kanssa! En ole koskaan ymmärtänyt lastensa kanssa leikkiviä aikuisia. Enkä käsitä, mistä tällainen virheellinen käsitys on edes syntynyt. Puhun nyt esim. siitä, että äiti leikkii lapsensa kanssa barbeilla tai rakentelee legoista. Luonnotonta. Eri asia sitten on pelailla vaikka teinin kanssa sulkapalloa yms. sellaista, mitä aikuiset tekevät keskenäänkin.
Jos lapsi on perheen ainokainen ja vielä taaperoikäinen, niin kyllä hän kaipaa leikkiseuraa vanhemmasta, jos kaverilapsia ei ole.
Ihanko oikeasti te leikitte taaperoikäisen kanssa!?
Saako kysyä, mitä te leikitte ja kauanko tähän leikkiin menee päivässä? En tarkoita nyt perushassutteluja, mitä vanhemmat lastensa kanssa harrastaa, vaan ihan leikkiä, oikeasti?
Mä käyn aika usein asiakkaana kaupassa tai sitten ravintolassa. Yleensä olen vain lapsen vieressä ja kommentoin jos "leikin". Yhden kerran mut on pyydetty mukaan johonkin nukkeleikkiin, mutta silloinkin olin isoäiti jonka piti vain pitää nukkea sylissä välillä.
Ihailen omaa isoäitiäni joka osaa ihan oikeasti leikkiä lasten kanssa, vaikka on jo 80v. Itseltäni leikki ei vain luonnistu samalla tavalla. Tosin en varsinaisesti leikkinyt lapsenakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten luulette, että joistain lapsista kasvaa aikuisia, joilla on huono itsetunto ja kokemus omasta arvottomuudesta, sekä kyvyttömyys ilmaista omia tarpeita, kun uskoo niiden olevan merkityksettömiä ja muiden ihmisten tarpeiden menevän aina etusijalle?
Kyllä se juontaa ihan varhaisvaiheeseen elämässä, kun lapsen hoitaja ei ole häntä nähnyt ja kuullut, vaan keskittynyt omiin juttuihinsa kuten väikkäriin tms. Lapset ovat sopeutuvaisia ja aluksi tällaisesta vanhemmasta voi näyttää, että hommahan pelittää, eikä lastakaan haittaa, kun tuolla se on sitterissään yksin hiljaa pitkäänkin. Vauriot tulevat esiin myöhemmällä iällä, mutta se vanhempi ei ehkä huomaa niitä tosin silloinkaan.Voi jeesus!
Lapset haluavat olla mukana oikeassa elämässä, eivätkä missään lapsille rakennetussa kuplassa, jossa on ikätasoisia pedagogisesti korrekteja leikkikaluja. Esimerkkinä vaikka maatilan lapset. Ei näille lapsille koko ajan lässytetä ja osoiteta rakkautta. Lapset saavat olla mukana tekemässä oikeita asioita vauvasta saakka. Sen jälkeen keskittyä omiin leikkeihinsä. Lapsi ei halua olla maailman keskipiste, päinvastoin sellaiset lapset ovat rasittavia kiukuttelijoita, jotka eivät pysty mihinkään luovaan, eivätkä kykene viihdyttämään itseään hetkeäkään (ja tämä on yleensä äidin syy, isät harvoin osallistuu tähän). Sitä en tiedä, miten väikkärin tekijä pystyy ottamaan lapsensa mukaan väikkärin tekoonsa :) mutta ehkä hänen lapsensa osallistuivat sitten jollain muulla tavalla perheen "töihin" ja tunsivat kuuluvansa porukkaan produktiivisina jäseninä.
Hyi että sylettää tää lässytyskulttuuri!
"Lapsi ei halua olla maailman keskipiste". Puhutko vastasyntyneestä, alle 3-vuotiaasta lapsesta vai kouluikäisestä, tai teinistä? Joka tapauksessa sairas kommentti.
"Sairas"? Ymmärrätköhän nyt tahallisesti väärin? Miksi joku, lapsi tai aikuinen, haluaisi olla kenenkään maailman keskipiste? Tiedän montakin ainoaa lasta, joilla on tällainen kohtalo ollut ja se jälki ei ole ollenkaan mukavaa. Masennusta ja epäterveitä irtiottoja vanhemmista. Monilapsisista perheistä tulevia usein suojaa se, että vanhemmat eivät jaksa niin maanisesti keskittyä esim. viiteen lapseen. Lasten annetaan kasvaa rauhassa ja kasvattaa toisiaan. Isommissa perheissä korostuu yhteisöllisyys ja perheen hyväksi työskenteleminen. Aikaisemmin esim. vielä 70- ja 80-luvuilla kasvaneet ainoat lapset ovat ihan normaaleja, koska heitä kasvatettiin samoin kuin muitakin lapsia, eli leikkivät toisten lasten kanssa, eivätkä olleen mitään ihmeellisiä maailman napoja. Kyllä nykyäänkin voi ainoa lapsi kasvaa ihan terveeksi, mutta äidin pitää silloin olla tietoinen näistä sudenkuopista.
Sinä nyt et selvästikään ymmärrä ollenkaan, mistä tässä on kyse.
No selvennähän sitten. Yhden lauseen kryptiset kommentit eivät vie keskustelua eteenpäin.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsymys, unenpuute ja se, että oli kuin vankina eristettynä kotona, eikä ollut normaaleja aikuiskontakteja, eikä ollenkaan omaa aikaa, kun joku vaati minulta koko ajan jotain. Ei ollut omaa hetkeä edes käydä vessassa yksin, vauva halusi mukaan, en pystynyt syömäänkään kuin vauva sylissä. Kaikki ajatukset ja huomio piti koko ajan kohdistaa lapseen, eikä voinut hetkeäkään uppoutua omiin ajatuksiin. Eri vauvat ovat erilaisia, jollain on varmaan hyvin nukkuva, vähään tyytyvä ja hiljainen vauva. Minulla oli koliikki- ja allergiavauva,jolla oli lisäksi voimakas temperamentti ja kiihtyi nopeasti nollasta sataan. Piti ihan juosta, jotta ehti saada ruuan sille valmiiksi, kun se päätti, että nyt on nälkä.
T. Akateeminen ja vaativissa töissä.oleva, jolle oli helpotus palata työelämäänJa lisäksi en tiedä mitään ikävämpää kuin leikkiminen ja satujen lukeminen. En voi käsittää, että kukaan haluaisi vapaaehtoisesti tehdä sellaista. Nyt kun lapsi on isompi, vastaavanlainen inhokki on lautapelit. Ihan käsittämätöntä, että jotkut aikuiset vapaaehtoisesti illanvietoissakin pelaavat pelejä, tai tekevät kotonaan palapelejä. He ovat varmaan niitä, jotka nauttivat lastenhoidosta.
Ei vanhemmuus tarkoita sitä, että pitää leikkiä lasten kanssa! En ole koskaan ymmärtänyt lastensa kanssa leikkiviä aikuisia. Enkä käsitä, mistä tällainen virheellinen käsitys on edes syntynyt. Puhun nyt esim. siitä, että äiti leikkii lapsensa kanssa barbeilla tai rakentelee legoista. Luonnotonta. Eri asia sitten on pelailla vaikka teinin kanssa sulkapalloa yms. sellaista, mitä aikuiset tekevät keskenäänkin.
Jos lapsi on perheen ainokainen ja vielä taaperoikäinen, niin kyllä hän kaipaa leikkiseuraa vanhemmasta, jos kaverilapsia ei ole.
Ihanko oikeasti te leikitte taaperoikäisen kanssa!?
Saako kysyä, mitä te leikitte ja kauanko tähän leikkiin menee päivässä? En tarkoita nyt perushassutteluja, mitä vanhemmat lastensa kanssa harrastaa, vaan ihan leikkiä, oikeasti?
Etkö sinä tosiaan tehnyt lapsesi kanssa palapelejä tai pelannut pelejä, askarrellut tai leikkinyt muovailuvahalla? Kyllä minä leikin lasten kanssa pallolla ja pikkuautoilla. Toinen tykkäsi leikkiä kahvilaa, monta kupillista tuli juotua vaikka kiskurihinnat siellä oli.
Olen toki joutunut joitakin kertoja pelaamaan jotain monopolia 6-vuotiaan kanssa ja aika tuskaahan se on ollut. Sitten kun ovat teinejä, niin se on oikein mukavaa. Olen ommellut nuken vaatteita ja rakentanut nuken huonekaluja ym. omien kiinnostusteni mukaan. Lapset ovat pienestä pitäen saaneet tehdä näitä myös itse. Meillä on ollut aina saatavilla työkaluja ja tarvikkeitä (ei mitään kallista). Pitää vain olla varovainen, ettei puutu liikaa lapsen tekemisiin, tarjoaa vain tilaisuuden leikkiä ja tehdä. Jos aikuinen käy lapsen "kahvilassa", niin se ei mielestäni ole varsinaisesti leikkia, lapsi vain käyttää vanhempaa "rekvisiittana".
En ole keneltäkään kieltämässä leikkimistä :) Ihan vapaasti vaan. Mutta se leikki on jotain sellaista, jota aikuinen ei enää voi saavuttaa ja lapsen kehitykselle taas se on jotain aivan ainutlaatuisen tärkeää. Sen takia tuntuu oudolta, että jotkut vanhemmat luulevat, että vanhemmuuteen kuuluu lapsen kanssa leikkiminen. Vaikka yksi vanhemmuuden tärkeimmistä asioista on mahdollistaa mahdollisimman vapaa ja monipuolinen leikki, johon ei puututa.
Minulla on esikoinen nyt puolitoistavuotias ja seuraava syntyy pian. Olen ollut esikoisen kanssa sekä kotona että työelämässä. Itsekin yllätyin siitä, kuinka rankkaa lapsen kanssa on. Itse asiassa silloin on ollut rankempaa, kun en ole ollut töissä vaan koko päivän lapsen kanssa.
Vauvavuosi oli rankka jatkuvien yöherätysten, imetyksen ja ympärivuorokautisen hoitamisen vuoksi. En saanut nukuttua kunnolla ja väsymys vaikutti minuun tosi pahasti. Myös imetyshormonit aiheuttivat kaikenlaista ja olin kuin eri ihminen kuin aiemmin.
Taaperon kanssa rankkuutta aiheuttaa edelleen muutamat yöheräilyt eri kehitysvaiheisiin liittyen. Sen lisäksi hänen kanssaan on oltava joka hetki, sillä hän touhuaa koko ajan. Päivässä ei siis ole kuin pari tuntia illalla, jolloin voi olla rauhassa itsensä kanssa ilman jatkuvia keskeytyksiä. Se tuntuu yllättävän rankalta. Tähän kun lisää vielä raskauden vaivat, niin on kyllä rankkaa.
Minun mielestäni rankkuuden tuo siis jatkuva unien keskeytyminen ja hullu väsymys sekä se, että joku tarvitsee sinua koko ajan ja aina pitää olla käytettävissä toisen tarpeisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nykyajan lapset vaativampia kuin ennen vanhaan? Kolme lasta syntyi neljän vuoden sisällä tuli hoidettua päivätyön ohella ( lapset päivisin tarhassa) ja kunnon aikuisia heistä tuli.
Ei ollut uniongelmia, eikä käytösongelmia. Ei kyllä ollut isoja lelukasoja, ei kännyköitä, pleikkareita tms. Huvituksina oli satukirjat, ulkoilu, leikit kavereiden kanssa erityisesti ulkoleikit ja jonkin verran tv:n katselua, mitä nyt siihen aikaan lapsille oli tarjolla. Muistan kun vanhin tytär ( oli silloin 5- 6v) pillahti itkuun luontodokumenttia katsoessamme, kun pieni leijonanpoikanen kadotti emonsa. Sanoin, että kyllä se vielä löytää.
Syitä löytynee paljon, miksi nykyään on toisin?Ulkoa tulevat vaatimukset ovat nykypäivänä ihan toista luokkaa kuin 70-luvulla. Lähes jokaisesta 70-luvun vanhemmasta tehtäisiin nykypäivänä lasu, jos he eläisivät nykyaikaa. Vanhemmuuden raamit ovat nykyään ahtaat. Jo tuo kolme lasta neljän vuoden sisällä olisi nykyaikana kiellettyä mm. Väestöliiton ja THL:n mukaan.
Ihan kiellettyä? Miten Thl & kumppanit tekevät kun esim lestaperheisiin syntyy lapsia melkein vuosittain parinkymmen vuoden aikana? Otetaanko perheet sossun tarkkailuun?
Oma kokemus: vauva-aika oli ihan jees jaksamisen kannalta. Eniten kuormitti epävarmuus ja se, ettei voi hirveästi suunnitella mitään ihmeellisempää, kun vauva nukahteli/kakkaili/söi milloin sattui.
Taaperoaika on ollut mielestäni haastavampaa. Lapsi haluaa tehdä kaikkea kiellettyä ja vipeltää säätämään lieden nappuloita, kiskoo verhoja, repii johtoja jne, jne. Eikä tottele, saa raivarit. Haluaa tuota, eikun tuota, BÄÄ. Toisaalta tämä on ollut paljon hauskempaa, sillä lapseen saa oikeasti kunnolla yhteyden ja hänen kanssaan voi tehdä kaikkea. Henkisesti olen jaksanut paremmin tätä touhua, kun olen käynyt myös töissä. On välillä kiva viettää sellaista aikaa, kun joku ei randomisti saa sinulle raivareita tms (minulla siis onnekseni on tällainen työpaikka).
Jo yhden lapsen jälkeen työn määrä kolminkertaistuu: Roskia vietävä melkein joka päivä, ruokaa on tehtävä valtavia määriä pakkaseen ja lämmitettävä useita kertoja päivässä, pyykkiä pitää pestä useammin, hyvin suuri osa päivästä menee lapsen viihdyttämiseen, opetettamiseen, hoitamiseen tai kaitsemiseen, on tehtävä useasti erilaisia jatkuvia pikkuhankintoja, ruokaa on ostettava valtavasti ja usein, kotia voisi siivota jatkuvasti koska se on jatkuvasti likainen ja epäsiisti, omaa aikaa ei ole juuri koskaan jne. jne.
Minkähänlainen tunneside sinulla on lapsiisi? Veitkö hoitoon heti 9kk vanhana?
Fyi: Epämiellyttävää alkaa vähätellä muiden kokemuksia; lapset ovat erilaisia. Ja jos ottaa äitiyden tosissaa, ei sitä vain "toisella kädellä" pysty tekemään. Mutta usein teidän akateemisten aivot ovat ilmeisesti vähän erilaisia. Eri asiat merkitsevät enemmän.