Selittäkää ja kertokaa lapsettomalle, miksi pikkulapsiarki on niin raskasta kun on öitiys-tai isyyslomalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valvominen, yksinäisyys, lapsen sairastelu ja sitten kun on useampi lapsi, myös se isompi, isommat pitää hoitaa hyvin.

Yritäpä itse kokeeksi esim valvoa putkeen kuusi kuukautta ja katso miten aikaansaapa olet.

T. Allergisen refluksilapsen äiti

Meilläkin oli ekalla lapsella refluksi/koliikki. Valvoin onneksi vain kolme kuukautta, tosin edelleen synnytyksestä aneemisena. Lapsia imetetään nykyään lapsentahtisesti eli olet kyllä vauvassa kiinni vuoteen asti, jos haluat noudattaa sitä suositusta. Lisäksi kaikki mahdolliset taudit sairastellaan pikkulapsiaikana, eli valvomissa on luvassa siksikin yleensä luvassa. Pikkulapsethan ei osaa edes niistää itse.

Nenäfriidalla mentiin.

Astmalapselle piti myös antaa lääkettä kahden tunnin välein ja siinä välissä valvoi kun kuunteli hengitystä.

Tätä jatkui eskarivuoteen asti…

Nukuin heikosti kuusi vuotta minkä jälkeen piti opetellakin koko nukkuminen uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Oli se arkea tai juhlaa, ihan järjetöntä säätöä se näyttää olevan eikä siksi tullut ikinä mitään halua hankkia lapsia. Koirankin huolehtimisessa on ihan riittävästi.

Väittäisin koirasta huolehtimisen olevan sitovampaa, kuin lapsesta. Lapsi oppii ja itsenäistyy. Koira pysyy ikuisesti kolmevuotiaan tasolla. On autettava vessaan ja annettava ruokaa. Ei koira pysty hoitamaan tarpeitaan oma toimisesti tai hakemaan makkaraa jääkaapista jos tulee nälkä. Tästä syystä jotenkin huvittaa, että jotkut ottavat mieluummin koiran kuin lapsen.

Ei kaikki äidit varsinaisesti tykkää vauvoista tai tarkemmin vauva-ajasta. Tästä ei vain puhuta.

Itsekään en viihdy vauvan kanssa, vaikka vauvat on suloisia. Taaperot ja leikki-ikäiset ovat jo ihan eri juttuja, kun kommunikointi on molemminpuolista ja lapsi osaa tehdä asioita (kävellä, tutkia jne) toki tästä seuraa myös se, että on vahdittava tarkemmin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten kyttäys ahdistaa. Onneksi sain hoitaa vauvan pienemmällä paikkakunnalla. Nykyään jos leikkipuistossa laitat isommalle lapselle viestiä kotiintuloajoista niin heti joku katsoo että nykyajan äidit vain tuijottaa puhelinta eivätkä huomioi lasta puistossa.

Minulle on kukkahattu tullut tästä ihan huomauttamaan. Huomautin takaisin etten autoile laisinkaan, ja täytyy reittioppaasta sumplia miten päästään kätevimmin ja nopeiten kotiin kuitenkin junaa ja jotakin bussia käyttäen. Oli tilanne että piti äkisti päästä kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli se arkea tai juhlaa, ihan järjetöntä säätöä se näyttää olevan eikä siksi tullut ikinä mitään halua hankkia lapsia. Koirankin huolehtimisessa on ihan riittävästi.

Väittäisin koirasta huolehtimisen olevan sitovampaa, kuin lapsesta. Lapsi oppii ja itsenäistyy. Koira pysyy ikuisesti kolmevuotiaan tasolla. On autettava vessaan ja annettava ruokaa. Ei koira pysty hoitamaan tarpeitaan oma toimisesti tai hakemaan makkaraa jääkaapista jos tulee nälkä. Tästä syystä jotenkin huvittaa, että jotkut ottavat mieluummin koiran kuin lapsen.

Meidän koira osaa itse käydä ulkona jos tarvis. Osaa myös avata jääkaapin oven kahvaan kiinnitetystä narusta, ja ottaa sieltä tarpeen mukaan makkaraa. Kaikki on koulutuksesta kiinni😉

No ei se oikeasti edes ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli se arkea tai juhlaa, ihan järjetöntä säätöä se näyttää olevan eikä siksi tullut ikinä mitään halua hankkia lapsia. Koirankin huolehtimisessa on ihan riittävästi.

Väittäisin koirasta huolehtimisen olevan sitovampaa, kuin lapsesta. Lapsi oppii ja itsenäistyy. Koira pysyy ikuisesti kolmevuotiaan tasolla. On autettava vessaan ja annettava ruokaa. Ei koira pysty hoitamaan tarpeitaan oma toimisesti tai hakemaan makkaraa jääkaapista jos tulee nälkä. Tästä syystä jotenkin huvittaa, että jotkut ottavat mieluummin koiran kuin lapsen.

Ei kyllä minusta pidä paikkaansa. Koiran voi jättää yksin omien menojen ajaksi kun taas lasta ei voi jättää vuosiin. Koiran voi myös viedä matkojen ajaksi koirahoitolaan kun taas 24/7 päiväkoteja ei ole eikä lapsen laitto sellaiseen viikoksi edes olisi suotavaa. Tietenkin joku voi pitää lasten hoitoa helpompana eikä halua koiraa vaivakseen ja se on ihan ok.

Minulla kuukauden ikäinen vauva. Kirjoitan tätä viestiä yhdellä kädellä,koska vauva nukkuu sylissä. Myös hampaat pesen yhdellä kädellä, jos jaksan, syön aamupalan vauva sylissä. Kaikki tehdään yhdellä kädellä, jos vauva ei nuku kuin sylissä. Vessassa joudun käymään niin että vauva itkee ja juoksen takaisin nopeasti. Selkä kipeytyy vauvan kanniskelusta.

Pahimpina öinä vauva itkee 11 kertaa tiheän imun kautena. Tunnin pätkissä nukkuminen on raskasta. Vauva vaatii koko ajan hyssyttelyä ja itkee yksin nukkuessaan. Roskia ei pysty viemään joka päivä ulos, koska vauva ei halua nukkua kuin sylissä. Joku yö ollaan nukuttu niin, että hän nukkuu sylissä ja jotenkin pystyn siinäkin asennossa nukkumaan, kun on tarpeeksi väsynyt.

Yhdistetään tähän vielä synnytyksen jälkeinen kipu ja mahdolliset tulehdukset. Sektion jälkeen on puolikuollut, maha on niin kipeä, ettei mikään kipu ole vastaavaa, alatiesynnytyksen jälkeen ei pysty istumaan. Särkylääkettä menee ja pakko yrittää hoitaa vielä itseään suihkuttamalla haavoja, vaikka vauva itkee yksin jäädessään.

Parisuhde voi myös olla kriisissä, jos mies vonkaa seksiä, ja yhdyntäähän ei voi harrastaa haavojen, kivun ja tulehdusvaaran takia. Sukulaiset ja neuvola voivat kärttää tapaamisaikoja, vaikka olet poikki ja aika kortilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lomaa se vanhempainvapaa oli kaikilla kolmella kerralla.

Stressitasot oikein sulivat pois, kun ei ollut työkiireitä, vaan päivän puuhat olivat ameebatason touhuilua tyyliin: "käy kerholla", "vaihda vaippoja", "tee ruokaa".

Välillä saattoi fyysisesti tulla hiki karavaania kaupassa työnnellessä, muttahenkinen stressi oli täysin poissa.

Vähän kuin armeijassa aikoinaan. Tehdään ja rallatellaan vaan, aivoja ei juurikaan tarvitse rasittaa.

Lomaa se mullekin oli ja on, mutta sä et ole ollut vanhempainvapaalla ollenkaan, jos se on sun mielestä aivotonta ”työtä”. Sori, mutta paistaa kilsojen päähän.

No usko tai älä, mutta maksimit on pidetty.

Olihan tuo nyt täysin aivot narikkaan hommaa, verrattuna työelämään jossa viestivälineet pirisevät, deadlinet puskevat niskaan ja 7 palloa pitää jonglöörata sujuvasti samaan aikaan.

Vanhempainvapaan aivotyöhön riitti alkeellinen todo/kauppalistasovellus ja reagointi siihen kun joku porukasta naama jäykkänä pusasi vaipan täyteen.

Mikä sinusta oli erityisen kuormittavaa ajatteluryötä?

Ensin ajattelin, että tämän toisen epäily oli turha, mutta nyt olen samaa mieltä. Et ole ollut kotona lasten kanssa tai/ja olet mies. Kuvauksesi kertoo, että sulla ei ole minkäänlaista käsitystä perhearjen järjestelystä tai kasvatuksesta.

Varmasti isoin syy on väsymys. Aina puhutaan, että stressaantuneena alamme syömään herkkuja, no, sitä mietin pikkuvauva-aikaan, että entäs kun mennään sen yli, taitaa tulla näköjään vaihe ettei enää jaksa syödä? Jos tuli hetki, että lapsi rauhoittui (joita odotin) menin lattialle tai sohvaan tai milloin mihinkin samantien selälleen silmät kiinni, tiesin että se voi kestää esim 20 minuuttia. Laihduin 20 kg alipainon rajalle 6 kuukaudessa, koska kroppa ei jotenkin enää vastaanottanut ruokaa. Olin lopussa, fyysisesti. Koskaan ei saanut nukkua univelkoja edes hetkeksi pois, se vaan jatkui ja jatkui ja jatkui. Ja muistan kun oli jokin juhla, ja sanottiin että minäpä pidän vauvaa, syö sinä rauhassa, niin toivoin että saisin mennä lattialle pitkäkseen mieluummin, jos joku todellakin kerrankin pitää hetken vauvaa. Ja joskus tämänkaltaisissa tilanteissa myöhemmin kysyinkin että onko ok jos lepään jossain sohvassa ihan hetken. Se on se loputon väsymys joka hajottaa täysin.

Jatkuvasti saatavilla oleminen on henkisesti raskasta. Esikoisen kanssa on rankkaa kun se on ihan uutta eikä ole tottunut siihen että koko ajan joku tarvitsee. Toisen kanssa miettii että olisipa helppoa jos olisi vain yksi lapsi, jatkuva riittämättömyyden tunne rasittaa. Lisäksi ne loputtomat kotityöt on rasittavia, kun keskeytyksiä tulee jatkuvasti eikä mitään saa kerralla tehdyksi. Jos ja kun unet on huonot, kaikki tuntuu paljon raskaammalle kun ei saa kuukausiin (tai vuosiin) nukuttua kunnon unia. Ja semmoisen vähän isomman, jo liikkuvan vauvan ja pikkutaaperon kanssa saa olla silmät selässäkin. Lapsia on myös hyvin erilaisia, rauhallisen tyytyväisen vauvan kanssa arki voi olla helppo ja mukavaa, jotkut taas kaipaa enemmän vanhemman huomiota eikä viihdy oikein hetkeäkään yksin. Ja myös aikuisen oma luonne vaikuttaa, toisille se muumilaulujen laulaminen ja kotitöiden tekeminen sopii, toisia se alkaa kyllästyttää hyvin nopeasti ja arki alkaa tuntua puuduttavalta vaikka lapsi onkin hyvin rakas.

Vauva-ajan raskaus riippuu ihan täysin siitä, onko lapsesi koliikkinen vai ei.

Meillä ensimmäinen oli koliikki, joten ensimmäiseen 4 kk en nukkunut kuin pari tuntia yössä. Huom! Unideprivaatio on myös ihan oikea kidutusmenetelmä, jota käytettiin mm. siihen venäläiseen oppositiojohtajaan.

Toinen normivauva. Sain nukkua yöt. Vauvan ja taaperon hoito oli lasten leikkiä. Pihalla piti vain olla tarkkana, ettei esikoinen karkaa.

Kaverilla oli toisinpäin eli eka normi, toinen koliikki.

Eli vauva-ajan raskaus riippuu täysin siitä onko vauvasi terve vai ei, ja pystytkö nukkumaan öitäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli se arkea tai juhlaa, ihan järjetöntä säätöä se näyttää olevan eikä siksi tullut ikinä mitään halua hankkia lapsia. Koirankin huolehtimisessa on ihan riittävästi.

Väittäisin koirasta huolehtimisen olevan sitovampaa, kuin lapsesta. Lapsi oppii ja itsenäistyy. Koira pysyy ikuisesti kolmevuotiaan tasolla. On autettava vessaan ja annettava ruokaa. Ei koira pysty hoitamaan tarpeitaan oma toimisesti tai hakemaan makkaraa jääkaapista jos tulee nälkä. Tästä syystä jotenkin huvittaa, että jotkut ottavat mieluummin koiran kuin lapsen.

Ei kyllä minusta pidä paikkaansa. Koiran voi jättää yksin omien menojen ajaksi kun taas lasta ei voi jättää vuosiin. Koiran voi myös viedä matkojen ajaksi koirahoitolaan kun taas 24/7 päiväkoteja ei ole eikä lapsen laitto sellaiseen viikoksi edes olisi suotavaa. Tietenkin joku voi pitää lasten hoitoa helpompana eikä halua koiraa vaivakseen ja se on ihan ok.

Koiranpentua voi verrata lapsiin, se alku on aika sitovaa ja rasittavaa. Mutta se kestää vain pari kuukautta ja sitten alkaa olla jo paljon helpompaa kun koira oppii sisäsiistiksi ja muutenkin tavoille. Lasten kanssa se kestää vuosia eikä lapsia tosiaan voi jättää yksin ennen kuin joskus kouluiässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan se on todella raskasta, jos vauvaa ei imetä. Kun vauva saa ruokansa rinnasta, imetys sujuu puoliunessa. Muuuten joudutaan monta kertaa yössä nousemaan ylös ja lämmittämään maitoa - HUH HUH!

Mulla on b-kupin tissit, ei onnistunut imettäminen noin vaan puoliunessa.

Mulla taas F, imettäessä isommat. Valvoin öisin koko sen ajan kun vauva söi, koska pelkäsin että se tukehtuu siihen tissiin. Joka oli kaksi kertaa isompi kuin vauvan pää.

Puoliunessa imettäminen kuulostaa ihan luksukselta. Ja jotkuthan pystyy nukkumaankin samalla ja vauva oppii hamuamaan tissiin suuhun itse. Tämä olisi elämää vauva-aikana.

Itse muistan yhden Osmo Soininvaaran haastattelun. Hän kertoi, että kun vauva heräsi yöllä syömään, hän aukaisi vaimon yöpaidan napit, laittoi vauvan rinnalle ja odotti, että lapsi oli syönyt tarrpeeksi. Sitten hän laittoi napit kiinni ja kuivitti vauvan. Vaimo ei aina edes herännyt vauvan ruokailuun. Melkein itkin kateudesta, kun luin tuon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli se arkea tai juhlaa, ihan järjetöntä säätöä se näyttää olevan eikä siksi tullut ikinä mitään halua hankkia lapsia. Koirankin huolehtimisessa on ihan riittävästi.

Väittäisin koirasta huolehtimisen olevan sitovampaa, kuin lapsesta. Lapsi oppii ja itsenäistyy. Koira pysyy ikuisesti kolmevuotiaan tasolla. On autettava vessaan ja annettava ruokaa. Ei koira pysty hoitamaan tarpeitaan oma toimisesti tai hakemaan makkaraa jääkaapista jos tulee nälkä. Tästä syystä jotenkin huvittaa, että jotkut ottavat mieluummin koiran kuin lapsen.

Ei kyllä minusta pidä paikkaansa. Koiran voi jättää yksin omien menojen ajaksi kun taas lasta ei voi jättää vuosiin. Koiran voi myös viedä matkojen ajaksi koirahoitolaan kun taas 24/7 päiväkoteja ei ole eikä lapsen laitto sellaiseen viikoksi edes olisi suotavaa. Tietenkin joku voi pitää lasten hoitoa helpompana eikä halua koiraa vaivakseen ja se on ihan ok.

Koiranpentua voi verrata lapsiin, se alku on aika sitovaa ja rasittavaa. Mutta se kestää vain pari kuukautta ja sitten alkaa olla jo paljon helpompaa kun koira oppii sisäsiistiksi ja muutenkin tavoille. Lasten kanssa se kestää vuosia eikä lapsia tosiaan voi jättää yksin ennen kuin joskus kouluiässä.

Ei uskoisi, kun on saanut kuunnella kuukausia eroahdistusta ulvovaa koiraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsymys, unenpuute ja se, että oli kuin vankina eristettynä kotona, eikä ollut normaaleja aikuiskontakteja, eikä ollenkaan omaa aikaa, kun joku vaati minulta koko ajan jotain. Ei ollut omaa hetkeä edes käydä vessassa yksin, vauva halusi mukaan, en pystynyt syömäänkään kuin vauva sylissä. Kaikki ajatukset ja huomio piti koko ajan kohdistaa lapseen, eikä voinut hetkeäkään uppoutua omiin ajatuksiin. Eri vauvat ovat erilaisia, jollain on varmaan hyvin nukkuva, vähään tyytyvä ja hiljainen vauva. Minulla oli koliikki- ja allergiavauva,jolla oli lisäksi voimakas temperamentti ja kiihtyi nopeasti nollasta sataan. Piti ihan juosta, jotta ehti saada ruuan sille valmiiksi, kun se päätti, että nyt on nälkä.

T. Akateeminen ja vaativissa töissä.oleva, jolle oli helpotus palata työelämään

Ja lisäksi en tiedä mitään ikävämpää kuin leikkiminen ja satujen lukeminen. En voi käsittää, että kukaan haluaisi vapaaehtoisesti tehdä sellaista. Nyt kun lapsi on isompi, vastaavanlainen inhokki on lautapelit. Ihan käsittämätöntä, että jotkut aikuiset vapaaehtoisesti illanvietoissakin pelaavat pelejä, tai tekevät kotonaan palapelejä. He ovat varmaan niitä, jotka nauttivat lastenhoidosta.

Ei vanhemmuus tarkoita sitä, että pitää leikkiä lasten kanssa! En ole koskaan ymmärtänyt lastensa kanssa leikkiviä aikuisia. Enkä käsitä, mistä tällainen virheellinen käsitys on edes syntynyt. Puhun nyt esim. siitä, että äiti leikkii lapsensa kanssa barbeilla tai rakentelee legoista. Luonnotonta. Eri asia sitten on pelailla vaikka teinin kanssa sulkapalloa yms. sellaista, mitä aikuiset tekevät keskenäänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsymys, unenpuute ja se, että oli kuin vankina eristettynä kotona, eikä ollut normaaleja aikuiskontakteja, eikä ollenkaan omaa aikaa, kun joku vaati minulta koko ajan jotain. Ei ollut omaa hetkeä edes käydä vessassa yksin, vauva halusi mukaan, en pystynyt syömäänkään kuin vauva sylissä. Kaikki ajatukset ja huomio piti koko ajan kohdistaa lapseen, eikä voinut hetkeäkään uppoutua omiin ajatuksiin. Eri vauvat ovat erilaisia, jollain on varmaan hyvin nukkuva, vähään tyytyvä ja hiljainen vauva. Minulla oli koliikki- ja allergiavauva,jolla oli lisäksi voimakas temperamentti ja kiihtyi nopeasti nollasta sataan. Piti ihan juosta, jotta ehti saada ruuan sille valmiiksi, kun se päätti, että nyt on nälkä.

T. Akateeminen ja vaativissa töissä.oleva, jolle oli helpotus palata työelämään

Ja lisäksi en tiedä mitään ikävämpää kuin leikkiminen ja satujen lukeminen. En voi käsittää, että kukaan haluaisi vapaaehtoisesti tehdä sellaista. Nyt kun lapsi on isompi, vastaavanlainen inhokki on lautapelit. Ihan käsittämätöntä, että jotkut aikuiset vapaaehtoisesti illanvietoissakin pelaavat pelejä, tai tekevät kotonaan palapelejä. He ovat varmaan niitä, jotka nauttivat lastenhoidosta.

Ei vanhemmuus tarkoita sitä, että pitää leikkiä lasten kanssa! En ole koskaan ymmärtänyt lastensa kanssa leikkiviä aikuisia. Enkä käsitä, mistä tällainen virheellinen käsitys on edes syntynyt. Puhun nyt esim. siitä, että äiti leikkii lapsensa kanssa barbeilla tai rakentelee legoista. Luonnotonta. Eri asia sitten on pelailla vaikka teinin kanssa sulkapalloa yms. sellaista, mitä aikuiset tekevät keskenäänkin.

Jos lapsi on perheen ainokainen ja vielä taaperoikäinen, niin kyllä hän kaipaa leikkiseuraa vanhemmasta, jos kaverilapsia ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsymys, unenpuute ja se, että oli kuin vankina eristettynä kotona, eikä ollut normaaleja aikuiskontakteja, eikä ollenkaan omaa aikaa, kun joku vaati minulta koko ajan jotain. Ei ollut omaa hetkeä edes käydä vessassa yksin, vauva halusi mukaan, en pystynyt syömäänkään kuin vauva sylissä. Kaikki ajatukset ja huomio piti koko ajan kohdistaa lapseen, eikä voinut hetkeäkään uppoutua omiin ajatuksiin. Eri vauvat ovat erilaisia, jollain on varmaan hyvin nukkuva, vähään tyytyvä ja hiljainen vauva. Minulla oli koliikki- ja allergiavauva,jolla oli lisäksi voimakas temperamentti ja kiihtyi nopeasti nollasta sataan. Piti ihan juosta, jotta ehti saada ruuan sille valmiiksi, kun se päätti, että nyt on nälkä.

T. Akateeminen ja vaativissa töissä.oleva, jolle oli helpotus palata työelämään

Ja lisäksi en tiedä mitään ikävämpää kuin leikkiminen ja satujen lukeminen. En voi käsittää, että kukaan haluaisi vapaaehtoisesti tehdä sellaista. Nyt kun lapsi on isompi, vastaavanlainen inhokki on lautapelit. Ihan käsittämätöntä, että jotkut aikuiset vapaaehtoisesti illanvietoissakin pelaavat pelejä, tai tekevät kotonaan palapelejä. He ovat varmaan niitä, jotka nauttivat lastenhoidosta.

Ei vanhemmuus tarkoita sitä, että pitää leikkiä lasten kanssa! En ole koskaan ymmärtänyt lastensa kanssa leikkiviä aikuisia. Enkä käsitä, mistä tällainen virheellinen käsitys on edes syntynyt. Puhun nyt esim. siitä, että äiti leikkii lapsensa kanssa barbeilla tai rakentelee legoista. Luonnotonta. Eri asia sitten on pelailla vaikka teinin kanssa sulkapalloa yms. sellaista, mitä aikuiset tekevät keskenäänkin.

Kuule kun on vain yksi lapsi, niin aikuisen on pakko koko ajan leikkiä sen kanssa.

Lisäksi nykyään on näkemys, että aikuisen pitää osoittaa kiinnostusta lapsen leikkejä kohtaan, koska siten lapsi oppii, että hän on tärkeä.

Juuri ne vanhanajan leikkikehä-vanhemmat eivät tajua tätäkään nykyvanhemmuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Miten luulette, että joistain lapsista kasvaa aikuisia, joilla on huono itsetunto ja kokemus omasta arvottomuudesta, sekä kyvyttömyys ilmaista omia tarpeita, kun uskoo niiden olevan merkityksettömiä ja muiden ihmisten tarpeiden menevän aina etusijalle?

Kyllä se juontaa ihan varhaisvaiheeseen elämässä, kun lapsen hoitaja ei ole häntä nähnyt ja kuullut, vaan keskittynyt omiin juttuihinsa kuten väikkäriin tms. Lapset ovat sopeutuvaisia ja aluksi tällaisesta vanhemmasta voi näyttää, että hommahan pelittää, eikä lastakaan haittaa, kun tuolla se on sitterissään yksin hiljaa pitkäänkin. Vauriot tulevat esiin myöhemmällä iällä, mutta se vanhempi ei ehkä huomaa niitä tosin silloinkaan.

Voi jeesus!

Lapset haluavat olla mukana oikeassa elämässä, eivätkä missään lapsille rakennetussa kuplassa, jossa on ikätasoisia pedagogisesti korrekteja leikkikaluja. Esimerkkinä vaikka maatilan lapset. Ei näille lapsille koko ajan lässytetä ja osoiteta rakkautta. Lapset saavat olla mukana tekemässä oikeita asioita vauvasta saakka. Sen jälkeen keskittyä omiin leikkeihinsä. Lapsi ei halua olla maailman keskipiste, päinvastoin sellaiset lapset ovat rasittavia kiukuttelijoita, jotka eivät pysty mihinkään luovaan, eivätkä kykene viihdyttämään itseään hetkeäkään (ja tämä on yleensä äidin syy, isät harvoin osallistuu tähän). Sitä en tiedä, miten väikkärin tekijä pystyy ottamaan lapsensa mukaan väikkärin tekoonsa :) mutta ehkä hänen lapsensa osallistuivat sitten jollain muulla tavalla perheen "töihin" ja tunsivat kuuluvansa porukkaan produktiivisina jäseninä.

Hyi että sylettää tää lässytyskulttuuri!

Vierailija kirjoitti:

Tein väikkärin kahden lapsen vanhempainvapaan aikana, kertoo kaiken olennaisen kuinka vaikeaa se aika on.

Kun en tiedä lapsista, mutta olen

ymmärtänyt, että heidän maailmankuvansa kehittyy sekä aivokapasiteetti ja sosiaaliset taidot kehittyvät vuorovaikutuksessa. Kysynkin, miten se oikein meni teillä, kenen kanssa lapsesi oli vuorovaikutuksessa, kun sinä teit muita hommia?