Lue keskustelun säännöt.
Selittäkää ja kertokaa lapsettomalle, miksi pikkulapsiarki on niin raskasta kun on öitiys-tai isyyslomalla?
10.07.2021 |
Ensinnäkin tarkoitus EI ole provosoida eikä hyökätä eikä kyseenalaistaa.
Mutta siis kertokaa mikä siitä arjesta tekee vaikean ja raskaan kun tavallaan työnä on hoitaa lasta? Mikä tekee arjen pyörittämisestä haastavan silloin? Kun usein kuulee ettei ehdi siivoamaan, ei jaksa laittaa ruokaa, ei pääse urheilemaan ollenkaan yms yms. Ja siis niin että apuna on kuitenkin mies tai nainen. Ja kun moni sanoo ettei enää jaksa huolehtia itsestään yhtään, ei jaksa mennä suihkuun ja ei jaksa edes yrittää itseään ehostaa jne.
Selittäkää mahdollisimman konkreettisesti eikä vain että "no jos ei ole lapsia et voi ymmärtää" koska se taas minulle ei avaa yhtään mitään. Itse uskoisin että lapsiarki olisi raskaampaa silloin kun äitiyslomat jne on jo käyty ja pitäisi pyörittää sekä työ että perhe, mutta ilmeisesti nämä vanhempilomat on yleensä raskain. Miksi?
Kommentit (249)
Vierailija kirjoitti:
On työtä joka päivä vuorokauden ympäri. Lapset kiukuttelevat ja karkailevat. Koko ajan on pelko, että jos ei onnistu noudattamaan kasvatussuosituksia niin joku tekee lastensuojeluilmoituksen ja saatat menettää lapset.
Tottahan tämä pitkälti. Ei nykyaikana uskalla neuvolassa kertoa edes masennuksesta tai haaveillakaan keskusteluavusta kun joutuu pelkäämään että ne katsoo että sinä et pärjää ja tulee hakemaan lapset pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole lapsia, mutta voin kuvitella tilanteen kyllä aika hyvin kun nähnyt kavereiden lapsiarkea. Ensinnäkin vauvalla voi olla koliikki, eli huutaa oikeasti koko ajan kun on hereillä. Se vie hermot, ja yöunet. Kun on univelkaa, ei vaan jaksa puuhailla mitään. Sitten vaikkei olisi koliikkia, vauvassa on jotenkin kiinni ihan koko ajan. Pitää ruokkia ja hoivata ja olla sen kanssa ihan koko ajan. Vaikea puuhailla muuta kun vauva kaipaa jotain koko ajan. Kun vauva nukkuu on aikaa huolehtia asioita jos jaksaa. Paitsi jos se nukkuu kun teet vaunulenkkiä, ei silloin muuta voi multitaskata. Vaikka hommat jakaisi 50/50 puolison kanssa niin onhan siinä hommaa. Koko ajan stressi päällä. Käy suihkussakin niin vauva huutaa sillä välin. Ei siinä ole helppo rentoutua vaikka ajattelee että vielä 2min niin ehdin katsoa vauvaa, ei se siitä hajoa. Niin silti stressaa.
Mutta siis väsyttävä vaihe, ei kuitenkaan mikään maailmanloppu. Kyllä olen noita lapsen saaneita kavereita silti ehtinyt nähdä ja eivät he ihan burn outissa ole.
Tuleeko se yllätyksenä joillekin, että vauvaa pitää ruokkia ja hoivata ja olla hänen kanssaan koko ajan? Luulis, että jo raskautta mietiskellessä tää olis tiedossa. Ja jos tietää, ettei itse jaksa, niin on tekemättä.
Itse en osannut kuvitella, miten hidasta, työlästä ja kivuliasta imettäminen on. Ja kaikesta vaivannäöstä huolimatta lapselle piti antaa lisämaitoa pullosta. Yksi syöttökerta kesti helposti 2-3 tuntia ja jopa aamuyöllä. Nukkumaan pääsin puolelta öin, vauva heräsi syömään ennen kahta ja takaisin nukkumaan pääsin viideltä. Hyvällä tuurilla vauva nukkui seitsemään, jolloin koko rumba alkoi alusta.
Minä taas olin varautunut imettämisen vaikeuteen. Eikä mitä, mulle ja vavalle se olikin tosi helppoa. Että iemtys on erilaista kaikilla.
Onko nykyajan lapset vaativampia kuin ennen vanhaan? Kolme lasta syntyi neljän vuoden sisällä tuli hoidettua päivätyön ohella ( lapset päivisin tarhassa) ja kunnon aikuisia heistä tuli.
Ei ollut uniongelmia, eikä käytösongelmia. Ei kyllä ollut isoja lelukasoja, ei kännyköitä, pleikkareita tms. Huvituksina oli satukirjat, ulkoilu, leikit kavereiden kanssa erityisesti ulkoleikit ja jonkin verran tv:n katselua, mitä nyt siihen aikaan lapsille oli tarjolla. Muistan kun vanhin tytär ( oli silloin 5- 6v) pillahti itkuun luontodokumenttia katsoessamme, kun pieni leijonanpoikanen kadotti emonsa. Sanoin, että kyllä se vielä löytää.
Syitä löytynee paljon, miksi nykyään on toisin?
Ei se oikeasti ole, silloin kun olet sillä jälkeenpäin yllättävän lyhyellä äitiyslomalla. Se oli ihan jees, kun työstresseistäkin pääsi sopivasti eroon. Sen jälkeen kun piti mennä takaisin töihin, niin päiväkoti-työ-kotihoitorumba vei kyllä minusta täysin mehut, vaikka mies hoitikin lasta välillä.
Vierailija kirjoitti:
Onko nykyajan lapset vaativampia kuin ennen vanhaan? Kolme lasta syntyi neljän vuoden sisällä tuli hoidettua päivätyön ohella ( lapset päivisin tarhassa) ja kunnon aikuisia heistä tuli.
Ei ollut uniongelmia, eikä käytösongelmia. Ei kyllä ollut isoja lelukasoja, ei kännyköitä, pleikkareita tms. Huvituksina oli satukirjat, ulkoilu, leikit kavereiden kanssa erityisesti ulkoleikit ja jonkin verran tv:n katselua, mitä nyt siihen aikaan lapsille oli tarjolla. Muistan kun vanhin tytär ( oli silloin 5- 6v) pillahti itkuun luontodokumenttia katsoessamme, kun pieni leijonanpoikanen kadotti emonsa. Sanoin, että kyllä se vielä löytää.
Syitä löytynee paljon, miksi nykyään on toisin?
Eivät lapset ole vaativampia kuin ennen, vanhemmuus vaan on muuttunut ihmisille vieraaksi ja vaativaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastuu. Tukea ja neuvoja saa neuvolasta, lääkäreiltä, kummeilta ja kaimoilta. Itse pitää kuitenkin soveltaa, miten ne sopivat kuhunkin vauvaan ja perheeseen. Hyvässä tapauksessa vanhemmat päättävät yhdessä, hiukan huonommassa äiti kantaa kaiken vastuun yksin. Päätöksiä piti tehdä aivan koko ajan, se on väsyttävää etenkin väsyneenä. Sitten kun tilanne muodostui rutiiniksi, tarve päätöksillekin vähenee. Esim. Jos vauva itkee kaupassa, mitä teen? Annanko vauvalle maistettavaksi bataattia vai kesäkurpitsaa? Vauvaa pitäisi pitää lattialla, mutta hän aina itkee, mitä teen? Lapsi vaikuttaa ärtyneeltä, vienkö lääkäriin vai seuraanko tilannetta? Lista jatkuu loputtomasti, mutta tilanne helpottuu kokemuksen karttuessa, rutiinien muodostuessa ja kun oppii tuntemaan lasta.
Tietoa on ihan valtavasti ja yksi tieto on, että ensimmäinen vuosi on huikean tärkeä koko loppuelämän kannalta. Pieni vauva kommunikoi vain itkulla ja hiukan myöhemmin naurulla. Jos vauva itkee vain koko ajan, niin alkaa huumori olla vähissä vanhemmillakin. Imettäminen voi tuntua jatkuvalta työltä, ainakin itselläni oli koko ajan nälkä ja piti silti vaan jaksaa ja rakentaa rytmiä yms.
Ja taaperoiden kanssa haaste tulee siitä, että keksivät vaikka mitä ja kuuntelevat ohjeita vaihdellen. Pitää jaksaa olla johdonmukainen aikuinen tilanteesta riippumatta.
Toisaalta, kuten joku sanoi, en ole kellekään (etenkään lapsettomille) valittanut. Paljon oli hyvää ja oman lapsen kasvun seuraaminen on ihanaa. Kuitenkin meillä on helpompaa nykyinen päiväkoti + työt yhdistelmä, etenkin kun lapsi puhuu sujuvasti ja kertoo, mikä on vialla.
Vierailija kirjoitti:
Onko nykyajan lapset vaativampia kuin ennen vanhaan? Kolme lasta syntyi neljän vuoden sisällä tuli hoidettua päivätyön ohella ( lapset päivisin tarhassa) ja kunnon aikuisia heistä tuli.
Ei ollut uniongelmia, eikä käytösongelmia. Ei kyllä ollut isoja lelukasoja, ei kännyköitä, pleikkareita tms. Huvituksina oli satukirjat, ulkoilu, leikit kavereiden kanssa erityisesti ulkoleikit ja jonkin verran tv:n katselua, mitä nyt siihen aikaan lapsille oli tarjolla. Muistan kun vanhin tytär ( oli silloin 5- 6v) pillahti itkuun luontodokumenttia katsoessamme, kun pieni leijonanpoikanen kadotti emonsa. Sanoin, että kyllä se vielä löytää.
Syitä löytynee paljon, miksi nykyään on toisin?
Vaatimukset hyvälle vanhemmuudelle ovat tiukentuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nykyajan lapset vaativampia kuin ennen vanhaan? Kolme lasta syntyi neljän vuoden sisällä tuli hoidettua päivätyön ohella ( lapset päivisin tarhassa) ja kunnon aikuisia heistä tuli.
Ei ollut uniongelmia, eikä käytösongelmia. Ei kyllä ollut isoja lelukasoja, ei kännyköitä, pleikkareita tms. Huvituksina oli satukirjat, ulkoilu, leikit kavereiden kanssa erityisesti ulkoleikit ja jonkin verran tv:n katselua, mitä nyt siihen aikaan lapsille oli tarjolla. Muistan kun vanhin tytär ( oli silloin 5- 6v) pillahti itkuun luontodokumenttia katsoessamme, kun pieni leijonanpoikanen kadotti emonsa. Sanoin, että kyllä se vielä löytää.
Syitä löytynee paljon, miksi nykyään on toisin?Eivät lapset ole vaativampia kuin ennen, vanhemmuus vaan on muuttunut ihmisille vieraaksi ja vaativaksi.
Ei, vaan vanhemmilta on alettua vaatia enemmän. Ei enää riitä, että pennut kasvavat keskenään ja pari kertaa päivässä huudetaan syömään, ja kurittomille risusta, että oppivat olemaan. Tällaisen kasvatuksen itse olen saanut, niin moni muukin.
Mun mielestä lapsen kanssa oli vaikeinta oman ajan puute: olin tottunut siihen, että pystyn töiden jälkeen käyttämään sen muutaman tunnin omiin juttuihin mutta äitiyslomalla piti olla koko ajan saatavilla ja läsnä. Uuden elämänrytmin opettelu oli haastavaa ja se että mitään oli vaikea tehdä ihan omilla ehdoilla vaan vauvan unien ja ruokailun mukaan mentiin. Varmaan jos on osallistuva puoliso ja äiti voi käydä jumpassa tai harrastuksissa niin elämän muutokseen on helpompi tottua. Sit vielä kun on useampi lapsi niin kaikki aika menee siihen arjen pyörittämiseen, ruuan laittoon, siivoamiseen ja vaippojen vaihtoon. Ja jos yöunet on jääneet vähemmälle niin päivällä ei jaksa tehdä mitään muuta kuin ehkä kattoa telkkaria lapsi tissillä (jos se toinen lapsi esim. Jaksaa leikkiä itsenäisesti sen aikaa.) Jos kiinnostaa paljon tietää millaista lapsi arjen pyörittäminen on, niin kannattaa pestautua lapsenvahdiksi pariksi vuorokaudeksi. Luulen että aika monen mielestä lapsiperheen pyörittäminen on väsyttävää vaikka siihen menisi mukaan vaan pariksi päiväksi eikä lapset olisi edes ihan vauvoja, alle vuoden ikäisiä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nykyajan lapset vaativampia kuin ennen vanhaan? Kolme lasta syntyi neljän vuoden sisällä tuli hoidettua päivätyön ohella ( lapset päivisin tarhassa) ja kunnon aikuisia heistä tuli.
Ei ollut uniongelmia, eikä käytösongelmia. Ei kyllä ollut isoja lelukasoja, ei kännyköitä, pleikkareita tms. Huvituksina oli satukirjat, ulkoilu, leikit kavereiden kanssa erityisesti ulkoleikit ja jonkin verran tv:n katselua, mitä nyt siihen aikaan lapsille oli tarjolla. Muistan kun vanhin tytär ( oli silloin 5- 6v) pillahti itkuun luontodokumenttia katsoessamme, kun pieni leijonanpoikanen kadotti emonsa. Sanoin, että kyllä se vielä löytää.
Syitä löytynee paljon, miksi nykyään on toisin?Eivät lapset ole vaativampia kuin ennen, vanhemmuus vaan on muuttunut ihmisille vieraaksi ja vaativaksi.
Ei, vaan vanhemmilta on alettua vaatia enemmän. Ei enää riitä, että pennut kasvavat keskenään ja pari kertaa päivässä huudetaan syömään, ja kurittomille risusta, että oppivat olemaan. Tällaisen kasvatuksen itse olen saanut, niin moni muukin.
Tämä! Mullekin on annettu ”hyviä” neuvoja mm. kuinka pitäisi ostaa leikkikehä ja laittaa lapsi päiväksi vaan sinne, kun eihän sille siellä leikkikehässä voi mitään sattua.
Ehkä joskus oli ok antaa pienen lapsen huutaa yksin leikkikehässä, mutta ei todellakaan enää. Leikkikehää meillä ei ole, eikä tule.
Mun kaikki vauvat on ollut suhteellisen tyytyväisiä palleroita ja raskasta on ollut lähinnä henkisesti.
Kauhea väsymys kun yössä saa vain muutaman tunnin unta, eikä sitäkään putkeen. Sitten päälle se loputon tylsyys. Ei vauvan kanssa ehdi sillä tavalla siivota. Aina kun se vauva on jossain tyytyväisenä ja aikoo tarttua imurin varteen, niin se vauva taas kaipaakin jotain.
Siihen päälle loputon yksinäisyys, kun kaikki kaverit on töissä. Joskus on jotain kerhoja, mutta niitäkin vain ehkä 1krt viikossa, ja läheskään aina ei vain jaksa lähteä sinne ajamaan. Ensimmäisen vauvan kanssa oli vähän helpompaa, kun pystyi nukkumaan päiväunia. Seuraavien kanssa taas sekin aika oli pakko olla hereillä isompien kanssa.
Mulle siis oli raskasta unen, aikuisen seuran ja älyllisen tekemisen puute sekä arjen loputon yksitoikkoisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokeile kiinnittää joku melooni mahaasi ja nukkua sen kanssa ensin monta kuukautta. Voit myös työntää sormet kurkkuun monta kuukautta ja oksennella joka päivä 6 tuntia aamusta alkaen.
Sitten kokeile synnytystä. Polta vaikka tulisilla hiilillä itseä selkään ja valvo 5 päivää samalla. Lopuksi voit viiltää epparin puhki ja kulkea verta valuvana 2kk.
Tee töitä 24 tuntia vuorokaudessa ja laita yöllä kahden tunnin välein joku herätys. Imuroi molemmat nännisi verille näinä yön herätys aikoina.
Nauhoita vauvan itkua ja kuuntele sitä päivin öin sopivasti.
Piikitä itseesi hormoneja ja yhdistä se vuoden kestävään valvomiseen. Kuuntele joka tuutista miten huonosti olet hoitanut kaiken.
Töihin palaaminen on ihanaa. Kun saat nukkua kokonaisia öitä alkaa aivot pikkuhiljaa toipua mutta eivät palaa enää koskaan normaaliksi. Varmaan saman verran tuhoutuu aivokapasiteettia kuin jossain 10 vuotta kestävällä ryyppymatkalla.
Hajosin. Mahtava tiivistys kaikessa kärjistyksessään ❤️
Tästä jäi kyllä puuttumaan itsestään selvät syyllistävät neuvot, joita et pyytänyt ja miehen "eikö vieläkään saa/jaksa sitä seksiä" :D
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaisesti se ettei saa nukkua. Lapset ovat ihania ja siksi sen kestääkin, mutta se väsymys on jotain ihan käsittämätöntä. Tietysti jotkut vauvat nukkuvat hyvin ja niiden vanhemmat eivät sitten valita sitä väsymystä.
Ja jotkut vauvat itkevät paljon, sekin on rankka koska ei sitä vain voi jättää lattialle huutamaan. Tätähän monet lapsettomat kyselevät, miksei voi antaa huutaa. Se oman lapsen itku on sellaista mitä ei kestä kovin pitkää, on ihan geneettisesti koodattu ihmiseen että huolehtisi jälkeläisestään.
Ja naapurit soittaa jossain vaiheessa lasun kuitenkin jos antaa vaan huutaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin suurin osa ei sano arjen olevan raskasta, se on lapsettoman tulkinta, että kaikki. Toisekseen jos sanoo, että ei ole omaa aikaa tai mainitsemasi asiat muuttuvat, sen negaation sinne lisää lapseton hyvin usein. Moni tekee em. valinnan ihan itse ja on siihen tyytyväinen.
Mutta siis, jos se vauva-arki tuntuu haastavalta, liittyy se rytmittömyyteen, ennalta-arvaamattomuuteen, koko ajan tulee olla valmiina ja hälytystilassa, osa nukkuu huonosti, kaikki vähemmän kuin ennen lasta/lapsia ja elämänmuutos, vaikkqkin positiivinen sellainen, on aina prosessointia vaativa asia. Toiset löytää tasapainon ja rauhan, toiset ei.
Tottakai vauva-arki on erilaista kuin lapsettomalla. Jos ei tiedosta jo etukäteen, että pieni tarvitsee kokoaikaisesti huomiota, iskee se voimalla ja rajulla yllätyksellä. Äitiysloma on mukavaa aikaa (itse 4 krt) kun ei pääsee hengähtämään työkuvioista. Pääasia on, ettei mökkiydy vauvan kanssa neljän seinän sisälle. Talvivauva vaunuissa ja kesävauva väliin vaikka rintarepussa, hoitolaukku mukana; kavereita tapaamaan. Mä kävin kaikkien vauvojeni kanssa museoissa, ulkotapahtumissa, messuilla.. Neuvoni on siis, älä jumitu vauvan kanssa kotiin.
Koronavauvan kanssa on ollut tosi mahdollista tämä.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se on todella raskasta, jos vauvaa ei imetä. Kun vauva saa ruokansa rinnasta, imetys sujuu puoliunessa. Muuuten joudutaan monta kertaa yössä nousemaan ylös ja lämmittämään maitoa - HUH HUH!
Mulla on b-kupin tissit, ei onnistunut imettäminen noin vaan puoliunessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nykyajan lapset vaativampia kuin ennen vanhaan? Kolme lasta syntyi neljän vuoden sisällä tuli hoidettua päivätyön ohella ( lapset päivisin tarhassa) ja kunnon aikuisia heistä tuli.
Ei ollut uniongelmia, eikä käytösongelmia. Ei kyllä ollut isoja lelukasoja, ei kännyköitä, pleikkareita tms. Huvituksina oli satukirjat, ulkoilu, leikit kavereiden kanssa erityisesti ulkoleikit ja jonkin verran tv:n katselua, mitä nyt siihen aikaan lapsille oli tarjolla. Muistan kun vanhin tytär ( oli silloin 5- 6v) pillahti itkuun luontodokumenttia katsoessamme, kun pieni leijonanpoikanen kadotti emonsa. Sanoin, että kyllä se vielä löytää.
Syitä löytynee paljon, miksi nykyään on toisin?Eivät lapset ole vaativampia kuin ennen, vanhemmuus vaan on muuttunut ihmisille vieraaksi ja vaativaksi.
Ei, vaan vanhemmilta on alettua vaatia enemmän. Ei enää riitä, että pennut kasvavat keskenään ja pari kertaa päivässä huudetaan syömään, ja kurittomille risusta, että oppivat olemaan. Tällaisen kasvatuksen itse olen saanut, niin moni muukin.
Uskon, että ennen monilla oli kova kuri yksi pelote lapsille, jos eivät käyttäytyneet toivotusti.
Mutta ei sitä pidä yleistää. Meillä ei tarvittu kurituksia/ kiristyksiä, eikä uhkauksia saati lahjontaa, kuten monet sanovat, että kasvatuksen kulmakivet ovat uhkaus, lahjonta ja kiristys.
Olemme muistelleet aikuisina ikätovereiden( 70- luvun alussa syntyneet) kesken millaista oli oma lapsuus. Kokemuksissa löytyy eroja mutta pääosin kaikilla pikkukaupungissa oli verraten hyvä ja turvallinen lapsuus. Eikä lapset olleet " heitteillä " kuin jotkut otaksuvat. Ehkä heitäkin oli mut ei ollut meidän lähipiirissä.
Vierailija kirjoitti:
Valvominen, yksinäisyys, lapsen sairastelu ja sitten kun on useampi lapsi, myös se isompi, isommat pitää hoitaa hyvin.
Yritäpä itse kokeeksi esim valvoa putkeen kuusi kuukautta ja katso miten aikaansaapa olet.
T. Allergisen refluksilapsen äiti
Meilläkin oli ekalla lapsella refluksi/koliikki. Valvoin onneksi vain kolme kuukautta, tosin edelleen synnytyksestä aneemisena. Lapsia imetetään nykyään lapsentahtisesti eli olet kyllä vauvassa kiinni vuoteen asti, jos haluat noudattaa sitä suositusta. Lisäksi kaikki mahdolliset taudit sairastellaan pikkulapsiaikana, eli valvomissa on luvassa siksikin yleensä luvassa. Pikkulapsethan ei osaa edes niistää itse.
Oli se arkea tai juhlaa, ihan järjetöntä säätöä se näyttää olevan eikä siksi tullut ikinä mitään halua hankkia lapsia. Koirankin huolehtimisessa on ihan riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se on todella raskasta, jos vauvaa ei imetä. Kun vauva saa ruokansa rinnasta, imetys sujuu puoliunessa. Muuuten joudutaan monta kertaa yössä nousemaan ylös ja lämmittämään maitoa - HUH HUH!
Mulla on b-kupin tissit, ei onnistunut imettäminen noin vaan puoliunessa.
Mulla taas F, imettäessä isommat. Valvoin öisin koko sen ajan kun vauva söi, koska pelkäsin että se tukehtuu siihen tissiin. Joka oli kaksi kertaa isompi kuin vauvan pää.
Puoliunessa imettäminen kuulostaa ihan luksukselta. Ja jotkuthan pystyy nukkumaankin samalla ja vauva oppii hamuamaan tissiin suuhun itse. Tämä olisi elämää vauva-aikana.
Kuvaamaltasi kunnon narsistilta lähtee lapset äkkiä toisiin maisemiin.