Lue keskustelun säännöt.
Selittäkää ja kertokaa lapsettomalle, miksi pikkulapsiarki on niin raskasta kun on öitiys-tai isyyslomalla?
10.07.2021 |
Ensinnäkin tarkoitus EI ole provosoida eikä hyökätä eikä kyseenalaistaa.
Mutta siis kertokaa mikä siitä arjesta tekee vaikean ja raskaan kun tavallaan työnä on hoitaa lasta? Mikä tekee arjen pyörittämisestä haastavan silloin? Kun usein kuulee ettei ehdi siivoamaan, ei jaksa laittaa ruokaa, ei pääse urheilemaan ollenkaan yms yms. Ja siis niin että apuna on kuitenkin mies tai nainen. Ja kun moni sanoo ettei enää jaksa huolehtia itsestään yhtään, ei jaksa mennä suihkuun ja ei jaksa edes yrittää itseään ehostaa jne.
Selittäkää mahdollisimman konkreettisesti eikä vain että "no jos ei ole lapsia et voi ymmärtää" koska se taas minulle ei avaa yhtään mitään. Itse uskoisin että lapsiarki olisi raskaampaa silloin kun äitiyslomat jne on jo käyty ja pitäisi pyörittää sekä työ että perhe, mutta ilmeisesti nämä vanhempilomat on yleensä raskain. Miksi?
Kommentit (249)
Päiväkoti on helpotus. Kun siellä hoidetaan ulkoilu ja annetaan yksi lämmin ateria niin sinun ei tarvitse joka päivä tehdä itse kaikkea. Kuitenkaan en alle kaksivuotiasta päiväkotiin veisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se on todella raskasta, jos vauvaa ei imetä. Kun vauva saa ruokansa rinnasta, imetys sujuu puoliunessa. Muuuten joudutaan monta kertaa yössä nousemaan ylös ja lämmittämään maitoa - HUH HUH!
Imettäminen on ihanaa. Neljä kuukautta vauvan ruokkiminen hoituu vain sillä että laittaa tissin suuhun. Ja se läheisyys vauvan kanssa, kaipaan sitä. Plussana vielä, että imetyksen ekoina kuukausina söin paljon ja laihduin silti koko ajan, en ole ikinä ollut niin hoikka.
Kokeile kiinnittää joku melooni mahaasi ja nukkua sen kanssa ensin monta kuukautta. Voit myös työntää sormet kurkkuun monta kuukautta ja oksennella joka päivä 6 tuntia aamusta alkaen.
Sitten kokeile synnytystä. Polta vaikka tulisilla hiilillä itseä selkään ja valvo 5 päivää samalla. Lopuksi voit viiltää epparin puhki ja kulkea verta valuvana 2kk.
Tee töitä 24 tuntia vuorokaudessa ja laita yöllä kahden tunnin välein joku herätys. Imuroi molemmat nännisi verille näinä yön herätys aikoina.
Nauhoita vauvan itkua ja kuuntele sitä päivin öin sopivasti.
Piikitä itseesi hormoneja ja yhdistä se vuoden kestävään valvomiseen. Kuuntele joka tuutista miten huonosti olet hoitanut kaiken.
Töihin palaaminen on ihanaa. Kun saat nukkua kokonaisia öitä alkaa aivot pikkuhiljaa toipua mutta eivät palaa enää koskaan normaaliksi. Varmaan saman verran tuhoutuu aivokapasiteettia kuin jossain 10 vuotta kestävällä ryyppymatkalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole lapsia, mutta voin kuvitella tilanteen kyllä aika hyvin kun nähnyt kavereiden lapsiarkea. Ensinnäkin vauvalla voi olla koliikki, eli huutaa oikeasti koko ajan kun on hereillä. Se vie hermot, ja yöunet. Kun on univelkaa, ei vaan jaksa puuhailla mitään. Sitten vaikkei olisi koliikkia, vauvassa on jotenkin kiinni ihan koko ajan. Pitää ruokkia ja hoivata ja olla sen kanssa ihan koko ajan. Vaikea puuhailla muuta kun vauva kaipaa jotain koko ajan. Kun vauva nukkuu on aikaa huolehtia asioita jos jaksaa. Paitsi jos se nukkuu kun teet vaunulenkkiä, ei silloin muuta voi multitaskata. Vaikka hommat jakaisi 50/50 puolison kanssa niin onhan siinä hommaa. Koko ajan stressi päällä. Käy suihkussakin niin vauva huutaa sillä välin. Ei siinä ole helppo rentoutua vaikka ajattelee että vielä 2min niin ehdin katsoa vauvaa, ei se siitä hajoa. Niin silti stressaa.
Mutta siis väsyttävä vaihe, ei kuitenkaan mikään maailmanloppu. Kyllä olen noita lapsen saaneita kavereita silti ehtinyt nähdä ja eivät he ihan burn outissa ole.
Tuleeko se yllätyksenä joillekin, että vauvaa pitää ruokkia ja hoivata ja olla hänen kanssaan koko ajan? Luulis, että jo raskautta mietiskellessä tää olis tiedossa. Ja jos tietää, ettei itse jaksa, niin on tekemättä.
Itse en osannut kuvitella, miten hidasta, työlästä ja kivuliasta imettäminen on. Ja kaikesta vaivannäöstä huolimatta lapselle piti antaa lisämaitoa pullosta. Yksi syöttökerta kesti helposti 2-3 tuntia ja jopa aamuyöllä. Nukkumaan pääsin puolelta öin, vauva heräsi syömään ennen kahta ja takaisin nukkumaan pääsin viideltä. Hyvällä tuurilla vauva nukkui seitsemään, jolloin koko rumba alkoi alusta.
Näin lapsettomana miehenä näen ehkä suurimman syyn "velana" elämisenä juuri sen että en haluaisi jäädä vanhempainvapaalle ja toisena tulee se että tälläiseen yhteiskuntaan en oikein lapsia halua.
Ajatus siitä että vaihtelen kakkavaippoja tai olen ylipäätänsä yksin lapsen kanssa ei houkuttele yhtään.
Silloin ehkä voisin lapsia saada jos yhteiskunta kieltäisi minua jäämään vanhempainvapaalle.
Voiko muuten lapsia viedä kuinka nuorena päivähoitoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin lapsettomana miehenä näen ehkä suurimman syyn "velana" elämisenä juuri sen että en haluaisi jäädä vanhempainvapaalle ja toisena tulee se että tälläiseen yhteiskuntaan en oikein lapsia halua.
Ajatus siitä että vaihtelen kakkavaippoja tai olen ylipäätänsä yksin lapsen kanssa ei houkuttele yhtään.
Silloin ehkä voisin lapsia saada jos yhteiskunta kieltäisi minua jäämään vanhempainvapaalle.
Voiko muuten lapsia viedä kuinka nuorena päivähoitoon?
Sitten, kun vanhempainvapaa päättyy eli noin 9 kuukauden ikäisenä. Moni vie vasta sitten, kun lapsi osaa kävellä ja puhua.
Ihmisten kyttäys ahdistaa. Onneksi sain hoitaa vauvan pienemmällä paikkakunnalla. Nykyään jos leikkipuistossa laitat isommalle lapselle viestiä kotiintuloajoista niin heti joku katsoo että nykyajan äidit vain tuijottaa puhelinta eivätkä huomioi lasta puistossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidit juuri ovat arvostelun kohteena jos eivät ole täydellisiä.
Isä jos käyttää vauvaa vaunulenkillä niin heti kaikki ovat että Vau ja Mahtavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä varmasti on kyse sekä äidin että vauvan temperamenteista. Joku nainen on tasainen, rauhallinen ja vähän ”hitaalla käyvä”, aistiärsykkeisiin vähemmän reagoiva, jolloin se kotona puuhastelu on varmasti kivaa ja riittävää.
Itse olen luonteeltani temperamenttinen ja kärsimätönkin, tunnen esim. äänet ja hälinän sekä jatkuvat keskeytykset paljon raskaampina. Olen introvertti, joka kaipaa välillä omaa tilaa ja aikaa. Siksi minulle töihin paluu oli helpotus. Nautin lapsista ja äitinä olosta, kun saan päivässä edes hetken aikaa omille ajatuksille. Se ei ole itsekkyyttä tai rakkauden puutetta, vaan osa temperamenttiani. Aivan kuin ekstrovertti kaipaa ihmisiä ja introvertti uupuu liiallisista sosiaalisista kontakteista.
Lapsi nukkuu päivänokoset 3-vuotiaaksi asti. Se on vanhemman omaa aikaa ja on tärkeää, ettei sitä söhellä mihin tahansa.
Olisit tullut kertomaan tämän mun muksuille, jotka eivät nukkuneet samaan aikaan vauvan kanssa, jos nukkuivat ollenkaan. 😄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsymys, unenpuute ja se, että oli kuin vankina eristettynä kotona, eikä ollut normaaleja aikuiskontakteja, eikä ollenkaan omaa aikaa, kun joku vaati minulta koko ajan jotain. Ei ollut omaa hetkeä edes käydä vessassa yksin, vauva halusi mukaan, en pystynyt syömäänkään kuin vauva sylissä. Kaikki ajatukset ja huomio piti koko ajan kohdistaa lapseen, eikä voinut hetkeäkään uppoutua omiin ajatuksiin. Eri vauvat ovat erilaisia, jollain on varmaan hyvin nukkuva, vähään tyytyvä ja hiljainen vauva. Minulla oli koliikki- ja allergiavauva,jolla oli lisäksi voimakas temperamentti ja kiihtyi nopeasti nollasta sataan. Piti ihan juosta, jotta ehti saada ruuan sille valmiiksi, kun se päätti, että nyt on nälkä.
T. Akateeminen ja vaativissa töissä.oleva, jolle oli helpotus palata työelämäänJa lisäksi en tiedä mitään ikävämpää kuin leikkiminen ja satujen lukeminen. En voi käsittää, että kukaan haluaisi vapaaehtoisesti tehdä sellaista. Nyt kun lapsi on isompi, vastaavanlainen inhokki on lautapelit. Ihan käsittämätöntä, että jotkut aikuiset vapaaehtoisesti illanvietoissakin pelaavat pelejä, tai tekevät kotonaan palapelejä. He ovat varmaan niitä, jotka nauttivat lastenhoidosta.
Tuliko sulle puskista, että lapsen kanssa leikitään/luetaan satuja? Mä neljän äitinä tykkäsin tavattomasti, kun sain seurata lasten huikean nopeaa kehottymistä. Tykkäsin lukea satujakin, niitä omia, vanhoja rakkaita kirjoja. Lautapelitkin kolmevuotiaan kanssa olivat hulvattoman hassuja "omine sääntöineen". Neljännen kohdalla minuun iski haikeus, tieto, että pian juostaan tukka putkella työssä monta kymmentä vuotta. Lapseni potivat milloin koriaan, vatsatautia, milloin mitäkin. Jokainen vaati eri tavalla huomiota. Päivääkään en silti kadu.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten kyttäys ahdistaa. Onneksi sain hoitaa vauvan pienemmällä paikkakunnalla. Nykyään jos leikkipuistossa laitat isommalle lapselle viestiä kotiintuloajoista niin heti joku katsoo että nykyajan äidit vain tuijottaa puhelinta eivätkä huomioi lasta puistossa.
Juu, ja somessahan se äiti heti on, sillä puhelimella kun ei joidenkin kyylien mielestä voi tehdä muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin suurin osa ei sano arjen olevan raskasta, se on lapsettoman tulkinta, että kaikki. Toisekseen jos sanoo, että ei ole omaa aikaa tai mainitsemasi asiat muuttuvat, sen negaation sinne lisää lapseton hyvin usein. Moni tekee em. valinnan ihan itse ja on siihen tyytyväinen.
Mutta siis, jos se vauva-arki tuntuu haastavalta, liittyy se rytmittömyyteen, ennalta-arvaamattomuuteen, koko ajan tulee olla valmiina ja hälytystilassa, osa nukkuu huonosti, kaikki vähemmän kuin ennen lasta/lapsia ja elämänmuutos, vaikkqkin positiivinen sellainen, on aina prosessointia vaativa asia. Toiset löytää tasapainon ja rauhan, toiset ei.
On kiinni paljon muös omasta hormonitoiminnasta. Minulle raskaus oli helppoa ja mukavaa aikaa, jolloin sain paljon tehtyä elämässä eri projekteja, kävin töissä, opiskelin, harrastin.
En arvannut, että synnytys muuttaisi kaiken. Synnytyskin meni hyvin, mutta itse vauva tuntui jotenkin ihan vieraalta. Täysin vieras pieni persoona, joka alkoi huutaa ja itkeä mitä häiritsevimmällä äänellä juuri silloin, kun olisin halunnut nukkua tai syödä tai lukea lehteä.
Muistan, kun täytin veroilmoitusta ekan kerran lapsen syntymän jäljeen. Äitini oli meillä, jotta olisin pystynyt keskittymään matkakulujen ja opintokulujen laskemiseen. Silti se oli vaikeaa. En ollut ikinä osannut etukäteen kuvitella, että se muuttaa minua niin paljon.
Lapsi oli kyllä toivottu ja ihan terve, mutta silti tulin hirveän huolestuneeksi hänen synnyttyään ja pelkäsin koko ajan virheitä vauvan hoidossa.
Koko vanhemmuus on aika ajoin raskasta. Pahinta on univajaus, johtui se sitten lasten sairastelusta tai esim siitä että valvoo teinien takia.
Rasittavaa on jatkuva sotku, ajoittainen kaaos, jatkuva kaikenlainen säätäminen.
Jatkuva siivoaminen ja kokkaaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Esikoisen kanssa perhevapaalla kävi aika pitkäksi vaikka tein koko ajan kotitoimistossakin töitä. Yksinäistä oli.
Kuopuksen tultua kamalinta oli se unenpuute. Hänellä oli refluksi, allergioita ja kaksivuotiaana diagnosoitiin astma.
Kaikkein ilkeintä oli se sukulaisten ihan jatkuva arvostelu ja nalkutus. Ihmettelen miten äitinikään ei yhtään muistanut millaista meilläkin lapsuudessa oli. Oikeasti oli. Ei todellakaan ollut aina puhdasta, aina jaksava ja hymyilevä äiti ja aina hyvää ruokaa.
Mä poistin karikoita asunnosta. Matot vintille, en silittänyt vaatteita, käytin lapsille Bonaa, (en tehnyt ruokaa pikkuisille kuin alussa kiinteään vaihdettaessa. Siivosin vain välttämättömät, kerran kuussa satsattiin siivoojaan. Ja juu, parhaimmillan meillä oli yhtäaikaa yksi ekaluokkalainen, kaksi tarhalaista ja vauva. Hengissä olen. Miljoonia kokemuksia rikkaampi. Nyt kun lapset ovat isompia, on hankalampaa, kun käymme töissä. Mutta hymyilen silti usein. Enkä ole ollenkaan pullantuoksuinen kiiltokuva-äiti. Teen vaativaa asiantuntija-työtä. Elämä on rikasta, kun sen oivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin suurin osa ei sano arjen olevan raskasta, se on lapsettoman tulkinta, että kaikki. Toisekseen jos sanoo, että ei ole omaa aikaa tai mainitsemasi asiat muuttuvat, sen negaation sinne lisää lapseton hyvin usein. Moni tekee em. valinnan ihan itse ja on siihen tyytyväinen.
Mutta siis, jos se vauva-arki tuntuu haastavalta, liittyy se rytmittömyyteen, ennalta-arvaamattomuuteen, koko ajan tulee olla valmiina ja hälytystilassa, osa nukkuu huonosti, kaikki vähemmän kuin ennen lasta/lapsia ja elämänmuutos, vaikkqkin positiivinen sellainen, on aina prosessointia vaativa asia. Toiset löytää tasapainon ja rauhan, toiset ei.
Tottakai vauva-arki on erilaista kuin lapsettomalla. Jos ei tiedosta jo etukäteen, että pieni tarvitsee kokoaikaisesti huomiota, iskee se voimalla ja rajulla yllätyksellä. Äitiysloma on mukavaa aikaa (itse 4 krt) kun ei pääsee hengähtämään työkuvioista. Pääasia on, ettei mökkiydy vauvan kanssa neljän seinän sisälle. Talvivauva vaunuissa ja kesävauva väliin vaikka rintarepussa, hoitolaukku mukana; kavereita tapaamaan. Mä kävin kaikkien vauvojeni kanssa museoissa, ulkotapahtumissa, messuilla.. Neuvoni on siis, älä jumitu vauvan kanssa kotiin.
Jotkut vauvat huutavat kuin syötävä messuilla ja museoissa. Ei heitä kannata viedä sellaisiin paikkoihin. Muut kävijät katsovat pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esikoisen kanssa perhevapaalla kävi aika pitkäksi vaikka tein koko ajan kotitoimistossakin töitä. Yksinäistä oli.
Kuopuksen tultua kamalinta oli se unenpuute. Hänellä oli refluksi, allergioita ja kaksivuotiaana diagnosoitiin astma.
Kaikkein ilkeintä oli se sukulaisten ihan jatkuva arvostelu ja nalkutus. Ihmettelen miten äitinikään ei yhtään muistanut millaista meilläkin lapsuudessa oli. Oikeasti oli. Ei todellakaan ollut aina puhdasta, aina jaksava ja hymyilevä äiti ja aina hyvää ruokaa.
Mä poistin karikoita asunnosta. Matot vintille, en silittänyt vaatteita, käytin lapsille Bonaa, (en tehnyt ruokaa pikkuisille kuin alussa kiinteään vaihdettaessa. Siivosin vain välttämättömät, kerran kuussa satsattiin siivoojaan. Ja juu, parhaimmillan meillä oli yhtäaikaa yksi ekaluokkalainen, kaksi tarhalaista ja vauva. Hengissä olen. Miljoonia kokemuksia rikkaampi. Nyt kun lapset ovat isompia, on hankalampaa, kun käymme töissä. Mutta hymyilen silti usein. Enkä ole ollenkaan pullantuoksuinen kiiltokuva-äiti. Teen vaativaa asiantuntija-työtä. Elämä on rikasta, kun sen oivaltaa.
En ymmärrä miksi vastaat tällaista minulle. Ei liity kirjoitukseeni mitenkään.
Unen puute. Olet 24/7 vastuussa toisen ihmisen hengestä.
Ymmärtääkseni useimmissa turvallisuus-, pelastus- ja lääketieteen alan töissä on lepoaikamääräykset, mutta vanhemmuudessa ei.
No, jos olet ensin 6 viikkoa maannut x vrk piikitettynä valvontalaitteissa ja tipassa odottamassa, että saat eteisvärinän tai infarktin niistä lääkkeistä, tai että vauva kuolee ja sitten 10 viikkoa hypännyt hoitamassa sitä sairaalassa ja saanut olla sydän syrjälläsi aivoverenvuodon, sokeuden, kuurouden, sydämessä olevan reiän varalta, niin ehkä sinä hiukan keskimääräistä valppaammin valvot sen vauvan henkiinjääntiä kuin joku tavan tallaaja, jonka raskaus meni normaalisti, jonka vauva syntyi normaalisti ja joka sai yöt nukutuksi ja päivät väänsi väikkäriä.
Kultalusikkaa ei usein havaitse omassa perseessä, vaikka kaikki muut sen näkevätkin.
Vierailija kirjoitti:
Tässä varmasti on kyse sekä äidin että vauvan temperamenteista. Joku nainen on tasainen, rauhallinen ja vähän ”hitaalla käyvä”, aistiärsykkeisiin vähemmän reagoiva, jolloin se kotona puuhastelu on varmasti kivaa ja riittävää.
Itse olen luonteeltani temperamenttinen ja kärsimätönkin, tunnen esim. äänet ja hälinän sekä jatkuvat keskeytykset paljon raskaampina. Olen introvertti, joka kaipaa välillä omaa tilaa ja aikaa. Siksi minulle töihin paluu oli helpotus. Nautin lapsista ja äitinä olosta, kun saan päivässä edes hetken aikaa omille ajatuksille. Se ei ole itsekkyyttä tai rakkauden puutetta, vaan osa temperamenttiani. Aivan kuin ekstrovertti kaipaa ihmisiä ja introvertti uupuu liiallisista sosiaalisista kontakteista.
Monen pienen äitinä en todellakaan "käy hitaalla". Ei meillä puuhastella kivaa kaiken päivää. Tässä on tekemisen meininki. Tämä on projekti. Tietty on mukava tietää, että töissä odottavat taas omat projektit. Nyt näin. Teetkö töitä, jossa saat itseksesi puuhailla?
Mutta kyllä "narsistikin" saa kokea seurauksia, jotka voivat olla hänelle raskaita. Ihan hänen itsensä kannalta, tietysti.