Lue keskustelun säännöt.
Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (978)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paulo Coelhon kirjat. Ihmiset kehuu syvällisiksi ja elämän mullistaviksi, vaikka ovat kliseitä täynnä.
Oletko lukenut esim. Alkemistia?
Todella hyvä tarina. Kaiken hehkuttamisen arvoinen, mutta se on vain minun mielipide. Coelho osaa luoda maailman, johon on helppo upota. Ainakin Alkemisti hyvä.
Alkemisti on Coelhon teokseksi hyvä, mutta se ei vielä tarkoita juuri mitään. Se oli ihan kiva ja helppolukuinen satu, mutta ei todellakaan mikään mestariteos.
Apua, sitten en lue enää mitään Coelholta. Muistaakseni luin juuri tuon Alkemistin ja siinä vain hoettiin, että pitää löytää oma tie ja seurata sitä. Ei mitään hienovaraisia huomioita sinänsä kelpo ajatuksesta, vaan ihan halolla päähän ja kerta toisensa jälkeen.
Joo, älä! Ne muut ovat vielä huonompia. Tai siis olen lukenut Alkemistin lisäksi vain kaksi, mutta molemmista jäi vain ärsyyntynyt ja huijattu olo. Ärsytti, kun olin mennyt tuhlaamaan aikaa sellaisen kuran lukemiseen. Huijattu olo tuli toisen kirjan kohdalla siitä halpamaisesta tavasta huijata lukijaa. Alkutilanne oli suunnilleen se, että tyyppi istuu rannalla ja itkee, koska on menettyänyt rakkautensa, sitten kerrotaan mikä on jotanut tähän, mutta lopussa se rakas tulee sinne rannalle ja kaikki on taas hyvin. Siis miten kökkö rakenne ja loppuratkaisu. Coelho käyttää vastaavaa ilmeisesti muutenkin, jossain kirjassa tapahtuu sama lentokentällä. Ja sitten vielä se, että nämä juoneltaan "upeat" teokset on höystetty niillä kamalilla kliseillä ja oh, niin syvällisillä huomioilla elämästä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Khaled Hosseinin Leijapoika. No tavallaan ymmärrän, tavallaan en. Siinä oli kyllä aidosti viihdyttäviä kohtia ja ihan sujuvaa tarinointia. Siitä huolimatta en koskaan päässyt reilua sataa sivua pitemmälle, vaikka yritin pariinkin otteeseen, kun oli niin kehuttu. Jotkut kirjat imaisevat vastustamattomasti mukaansa mutta jostain syystä tämä ei.
Vierailija kirjoitti:
Khaled Hosseinin Leijapoika. No tavallaan ymmärrän, tavallaan en. Siinä oli kyllä aidosti viihdyttäviä kohtia ja ihan sujuvaa tarinointia. Siitä huolimatta en koskaan päässyt reilua sataa sivua pitemmälle, vaikka yritin pariinkin otteeseen, kun oli niin kehuttu. Jotkut kirjat imaisevat vastustamattomasti mukaansa mutta jostain syystä tämä ei.
Sehän on hirvittävän traaginen tarina, ei tosiaankaan viihdyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Khaled Hosseinin Leijapoika. No tavallaan ymmärrän, tavallaan en. Siinä oli kyllä aidosti viihdyttäviä kohtia ja ihan sujuvaa tarinointia. Siitä huolimatta en koskaan päässyt reilua sataa sivua pitemmälle, vaikka yritin pariinkin otteeseen, kun oli niin kehuttu. Jotkut kirjat imaisevat vastustamattomasti mukaansa mutta jostain syystä tämä ei.
Sehän on hirvittävän traaginen tarina, ei tosiaankaan viihdyttävä.
Minusta siinä alussa oli paljon viihdyttäviä kohtia kun kuvailtiin humoristisesti joitain afgaanikulttuurin piirteitä, esim. taipumusta liioitella, ja poikien lapsuuden toilailuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Khaled Hosseinin Leijapoika. No tavallaan ymmärrän, tavallaan en. Siinä oli kyllä aidosti viihdyttäviä kohtia ja ihan sujuvaa tarinointia. Siitä huolimatta en koskaan päässyt reilua sataa sivua pitemmälle, vaikka yritin pariinkin otteeseen, kun oli niin kehuttu. Jotkut kirjat imaisevat vastustamattomasti mukaansa mutta jostain syystä tämä ei.
Sehän on hirvittävän traaginen tarina, ei tosiaankaan viihdyttävä.
Parhaat kirjailijat onnistuvat yhdistämään tragedian ja komedian uskottavalla tavalla. Sellaistahan elämä oikeastikin on.
Esim. Jeffrey Eugenidesin Virgin Suicides kertoo viiden teinitytön itsemurhista eli aihe on todella surullinen, mutta silti mukana on huumoriakin esimerkiksi terävien huomioiden muodossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä jo moneen kertaan mainitut Paulo Coelhon kirjat ja etenkin se Alkemisti. Ihan hirveitä latteuskokoelmia. On kuin ne olisi kirjoitettu sitä varten, että ihmiset voivat tehdä niistä sitaattipostauksia someen. Vaikka nämä ovat tietenkin makuasioita. Mutta jos joku sanoo Alkemistin olevan hänen elämänsä tärkein ja suositeltavin kirja, en voi sille mitään, että jokin värähtää sisimmässäni negatiivisesti ja saa miettimään kyseisen ihmisen arvostelukykyä.
Sihune. Aivan täyttä skeidaa koko kirja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä jo moneen kertaan mainitut Paulo Coelhon kirjat ja etenkin se Alkemisti. Ihan hirveitä latteuskokoelmia. On kuin ne olisi kirjoitettu sitä varten, että ihmiset voivat tehdä niistä sitaattipostauksia someen. Vaikka nämä ovat tietenkin makuasioita. Mutta jos joku sanoo Alkemistin olevan hänen elämänsä tärkein ja suositeltavin kirja, en voi sille mitään, että jokin värähtää sisimmässäni negatiivisesti ja saa miettimään kyseisen ihmisen arvostelukykyä.
Aivan samaa mieltä. Myötähäpeä (tosin täysin syyttä :) ) oli kova kun tuota kirjaa luin reilu kymmenen vuotta sitten. Lukematta olisi jäänyt ellei rakas ystävä olisi sitä minulle lahjoittanut, olen erittäin skeptinen kaikkia kirjoja kohtaan joita hirveästi hehkutetaan. Joskus kuitenkin niitäkin luen ja huomaan etten turhaan epäillyt. Makuja on toki monenlaisia ja kuka niitä voi arvottaa; silti ihmettelen miten joihinkuihin uppoaa hirveät latteudet/itsestäänselvyydet tai suorastaan onttoudet.
Etsin hiljattain luettavaa Nextorystä hankittuani siihen kokeilujakson. Törmäsin Vera Miettisen Eerika-kirjaan, joka kertoo Vilja Eerikan tapauksesta. Oletin sen olevan suurelle yleisölle suunnattu tarinavetoinen tietokirja samaan tapaan kuin esimerkiksi Teemu Keskisarjan tuotanto.
Eerika oli kuitenkin todella kummallinen lukukokemus. Ei oikein tiennyt mitä tyylilajia kirjoittaja oli tavoitellut. Tuntui siltä, että poukkoiltiin jossain proosan, raportin ja dokumentaarisen asiatekstin välissä. Tuntui, ettei kirjoittaja ollut osannut päättää millä tavalla ja tyylillä oli halunnut asioista kertoa, ja välillä mietin, onko prosessissa ollut mukana lainkaan kustannustoimittajaa. Proosa oli välillä suorastaan vaivaannuttavan kehnoa.
Vaikka en ole mikään kirjallisuusammattilainen, teksti oli sellaista, että mielessäni punakynä viuhui, ja huomasin miettiväni miten saman asian olisi voinut kirjoittaa paremmin.
Esimerkiksi, kolme perättäistä lukua alkaa sillä, että joku näppäilee kännykkäänsä kunnes jonkun numero tulee ruudulle. Henkilöiden toimintaa kuvataan tarpeettomilla ilmaisuilla siten, ettei se kerro lukijalle yhtään mitään henkilön sisäisestä maailmasta, tai vie tarinaa eteenpäin millään tavalla. Asiat selitetään pitkästi, yksityiskohtaisesti ja toistoa viljellen. Esimerkiksi "Sosiaalityöntekijä istui lähellä puhelinta syömässä eväsleipäänsä, sillä oli hänen päivystysvuoronsa. Päivystyspuhelin oli aina sen työntekijän hallussa, joka oli sinä päivänä päivystysvuorossa." Tai "Eskelinen nojasi tuolinsa selkänojaa vasten puhelin kädessään ja mietti."
Välillä tuntui siltä, että ihan jokainen yksityiskohta oli haluttu selittää, jolloin tuli sellainen olo kuin olisi lukenut jotain tutkintapöytäkirjaa tapahtumien kulusta.
Luin kirjan saamia arvioita Goodreadsissa, ja olin todella ihmeissäni, kun yleinen mielipide tuntui olevan jossain neljän ja viiden tähden tuntumassa, ja joissain arvioissa jotkut vaativat kirjalle jopa Finlandia-palkintoa, "koska se on niin tärkeä".
Eihän Finlandia-palkinnoilla palkita kirjoja niiden aiheen tai tärkeyden perusteella, vaan kirjallisten ansioiden!
Tuli vähän surku, kun aihe todellakin on erittäin tärkeä, ja se olisi ansainnut paremman toteutuksen ja käsittelytavan. Joku kokenut tietokirjailija varmasti saisi tästä tapauksesta erinomaisen koskettavan, pysäyttävän ja analyyttisen teoksen. Tämä kirja ei sitä ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Carcian Sadan vuoden yksinäisyys. En voi sanoa, että oli varsinaisesti huono, mutta outo ja sekava oli kyllä. Mietin koko ajan, mikä kirjan pointti on. Joskus se aukeaa vasta jälkeenpäin ja voihan vielä käydä niin, mutta en kyllä oikein heti keksi mitään!
Heather Morrisin teokset Auschwitzin tatuoija ja Cilkan tarina. Tärkeä aihe ja mielenkiintoiset tarinat joo, aineksia olisi ollut vaikka mihin, jos ne olisi kirjoittanut joku kirjoitustaitoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun havaintojen mukaan Coelhosta tykkää kaksi ihmisryhmää:
1. lukiolaistytöt, jotka oikeasti kuvittelevat Coelhon olevan syvällinen (näistä monet ymmärtävät virheensä myöhemmin.)
2. ihmiset, joilla on matala koulutustaso ja jotka eivät jaksa lukea laadukasta kirjallisuutta. Hyvä toki, että on olemassa myös helppoa luettavaa.
Täälläkin jo mainittu Harry Quebertin tapaus. Se on niin sanoinkuvaamattoman huono ja silti niin arvostettu kritiikeissä, että tätä epäsuhtaa on täysin mahdotonta ymmärtää.
Kuten yleensä, kun kohtaa jotain täysin käsittämätöntä, tällekin epäsuhdalle alkoi lopulta miettiä järkisyytä tyyliin oliko kirja sittenkin tarkoituksellisesti kömpelö, toisin sanoen se oli huonoilua huonoilun vuoksi ja tämä pointti olisi pitänyt ymmärtää... mutta kun se huonous ei ollut edes sen tyyppistä, että se olisi tosiaan iskenyt lukijalle koko ajan silmää tän asian suhteen. Se vaan oli - amatöörimäisen huono. Ja silti kriitikot kilvan ylistivät. Tämä on jäänyt vaivaamaan. Olisin tosi kiitollinen, jos joku edes valistuneen arvauksen heittäisi siitä, mistä mahtoi olla kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koraanin
Oletko lukenut?
Mielenkiintoinen ketju, täällä on mainittu sekä mun inhokkeja että suosikkeja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koraanin
Oletko lukenut?
Vain pätkiä sieltä täältä. Kauheaa tuubaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koraanin
Oletko lukenut?
Vain pätkiä sieltä täältä. Kauheaa tuubaa.
Sama ongelma varmaan kaikissa uskonnollisissa teksteissä.
Hupaisa huomata, että tästä ketjusta puuttuu lähes tyystin vauvapalstalle tyypillinen jankutus ja riitely. Erilaisista mielipiteistä keskustellaan rakentavaan ja asialliseen sävyyn (nehän ne tekevät keskustelusta kiinnostavan!).
Aloin miettimään mistä tämä johtuu. Ehkä se, että on ylipäänsä lukenut kirjan ja muodostanut siitä kriittisen mielipiteen, vaatii sentään sen verran aivokapasiteettia että ne kaikkein pahimmat palstahullut karsiutuvat automaattisesti pois :D
Harmittaa sanoa, mutta Täällä Pohjantäden alla (I) oli sellaista suossa rämpimistä, että huhhuh. Ehkä toinen osa uppoaisi paremmin, kun olen enemmän kiinnostunut 1900-luvun tapahtumista kuin torppareista? Juoni oli kyllä ihan hyvä ja kiinnostava, mutta kieli jotenkin niin junnaavaa. Tuntemattomasta sotilaasta kuitenkin pidän.
Viime aikoina hehkutettu bloggaaja Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt oli itseriittoinen ja aivan liian pitkä. Selkeyttä olisi kaivannut, jotain punaista lankaa enemmän. Seassa oli hyviä oivalluksia kyllä, mutta suurin osa 400 sivusta (!) oli navan kaivelua. Vaati päättäväisyyttä päästä loppuun asti. Saman voisi sanoa Emmi-Liia Sjöholmin Paperilla toinen -teoksesta. Surkea! Mutta tätä ei ehkä kovasti ole hehkutettu muuta kuin tietynlaisissa piireissä.