Lue keskustelun säännöt.
Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (978)
Maa on syntinen laulu. Sukulaisiin sekaantumista ja eläinrääkkäydtä, jee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä kuinka hehkutettuja ovat, mutta suosittuja ainakin: Camilla Läckbergin ja Liza Marklundin kirjat. Ohuttua huonosti kirjoitettua höttöä, joka voisi tulla jonkun lukiolaisen näppikseltä. Molemmat kirjailijattaret on myös kirjoittaneet itseään kirjoihin kiusallisella tavalla. Läckbergin uusimman Faye-sarjan seksikohtaukset on todella vaivaannuttavaa luettavaa.
Kerrankin aidosti mielenkiintoista ja jopa ihan tasokasta keskustelua. Eniten mielipiteitä ovat jakaneet näköjään venäläiset klassikot, Sofi Oksanen, Stephen King, Sylvia Plath ja Sinuhe egyptiläinen. Ja Shakespeare!
No kaikki Sinuhe egyptiläiset, Seitsemän veljestä, Kalevala ja muu suomalaisille akateemisille niin ”pyhää”.
Vierailija kirjoitti:
Kauheeta tunnustaa, mutta en tykännytkään Elena Ferrantesta :(. Kritiikkien perusteella kuin minulle valettua kirjallisuutta, ja ensin häikäistyinkin hänen kielestään. Mutta se maailmankuva töksähti. Siinä hänen suosituimmassa kirjasarjassaan en vaan tajunnut, miksi se toinen tyttö koko ajan raivosi ja melskasi, se alkoi tuntui itsetarkoitukselliselta ja nololta siksi. En pystynyt lukemaan, vaikka yritin väkisin itseäni pakottaa... pakkohan tätä on lukea, että tietää, mistä ihmiset niin kohkaa... mutta ei vaan pystynyt.
Eikä ole mitään kauheeta tunnustaa, rohkeasti eriäviä mielipiteitä tarvitaan tai olemme pelkkää tahdotonta massaa! Minä aloitin Ferranten Loistava ystäväni kun sitä oli kehuttu niin paljon mutta en saanut siitä yhtään otetta. Jos muistan oikein, ärsytti myös sirpaleinen rakenne ja tosi lyhyet luvut. Haluan uppoutua kirjaan, tuollainen töksähtelevä rytmi ei sovi mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anthony Doerin Davidin uni. Todella kaunista kieltä, mutta tylsää. Ei tempaissut mukaansa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä minkään sellaisen kirjan hehkutusta, joka on painettu huokoiselle jätepaperille.
Jos teos on oikeasti niin merkittävä, että sen arvioidaan kestävän aikaa, se painetaan laadukkaalle paperille ja sidotaan (langalla). Jätepaperikirjat on rahastusta.
Näissä jätepaprukirjoissa taitaa olla pointti se, että se vähän likaisen kellervänharmaa väri + huokoinen, kiiltämätön papru, ovat silmäysävällinen lukupohja: liian valkoinen luo liiallisen kontrastin mustaan tekstiin ja kiilto häiritsee toisilla tavoin. Mutta onhan se toki myös kustannuskysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna-Leena Härkönen kirjoitti uransa alkupuolella pari ihan kelpoa romaania, mutta viimeiset varmaan neljä on olleet ihan paskoja. Väkinäisen provosoivaa soopaa, jossa aina samanlainen reuhaava päähenkilö ja henkilöhahmoina jotain Härkösen viihdepiirien (ei noita enää taidepiireiksikään voi kutsua) kavereita laukomassa heidän inside-vitsejään. Useimmissa ohut tyhjänpäiväinen juoni.
Kannattaisi pitää tauko kirjojen jatkuvasta suoltamisesta ja kirjoittaa seuraava kirja vasta kun on oikeasti jotain sanottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Anthony Doerin Davidin uni. Todella kaunista kieltä, mutta tylsää. Ei tempaissut mukaansa.
Doerr on näitä laskelmoivia kassamagneettikirjailijoita, aivan kuten Khaled Hosseinikin. Ripaus hyveellisyyttä, ripaus moralisointia, ripaus pahuudella mässäilyä, ripaus kulttuuritietoisuutta, ripaus jännitystä jne. Bulkkikirjallisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä minkään sellaisen kirjan hehkutusta, joka on painettu huokoiselle jätepaperille.
Jos teos on oikeasti niin merkittävä, että sen arvioidaan kestävän aikaa, se painetaan laadukkaalle paperille ja sidotaan (langalla). Jätepaperikirjat on rahastusta.
Näissä jätepaprukirjoissa taitaa olla pointti se, että se vähän likaisen kellervänharmaa väri + huokoinen, kiiltämätön papru, ovat silmäysävällinen lukupohja: liian valkoinen luo liiallisen kontrastin mustaan tekstiin ja kiilto häiritsee toisilla tavoin. Mutta onhan se toki myös kustannuskysymys.
Mattapinta ei vaadi jätepaperin huokoisuutta. Laadukkaissa kirjoissa käytetään sileää ja tiivistä mutta silti mattapintaista paperia. Esimerkkinä nyt ensinnä tulee mieleen jotkin ruokakirjat, esimerkiksi Saku Tuomisen ym. Pizze.
Tuo jätepaperi on sokeritoukkien herkkua. Jos asunnossa on sokeritoukkia, ne hakeutuvat näiden kirjojen sivujen väliin.
Max Seeckin kirjat. Kliseinen ja laskelmoidusti kirjoitettu lajinsa edustaja. Yksi esimerkki taas siitä miten mies kirjoittaa naishahmon ulkonäön kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nainen junassa. Siis tuollaisia keskinkertaisia jännäreitä ilmestyy jatkuvalla syötöllä. En ymmärrä mikä siitä teki erityisen hitin. Murhaajankin arvasi heti.
Vierailija kirjoitti:
Nainen junassa. Siis tuollaisia keskinkertaisia jännäreitä ilmestyy jatkuvalla syötöllä. En ymmärrä mikä siitä teki erityisen hitin. Murhaajankin arvasi heti.
En ole kirjaa lukenut, mutta pidän vähän hassuna sitä, että sitä mainostetaan juoneltaan Hitchcockmaisena kirjana. Hitchcock kun oli nimenomaan tunnettu siitä, että saattoi jopa poimia jonkin kioskikirjallisuutena pidetyn romaanin ja onnistui tekemään siitä hienon elokuvan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eleanor Oliphant is Completely Fine.
Aivan raivostuttava. Hellyttävä autisti ei osaa käyttää kannettavaa ja ajattelee vekkuleita vilkkaita autistiajatuksia. Aivan järkyttävää kuraa.
Tämä olisi ollut ihan siedettävä, jos olisi tiivistetty niin, että pituudesta olisi karsittu puolet tai että lopussa olisi paljastunut monimutkaisempi yllätys kuin nyt, kun sen arvasi kokonaisuudessaan jo aika alussa eli kirjan kahlaaminen loppuun saakka ei palkinnut millään lailla. Mutta tällaisenaan joo kyllä raivostuttava kaikin puolin.
Minä taas tykkäsin Eleanor Oliphantista ja nauroinkin niille sekopäisyyksille ääneen monessa kohdassa. Loppua kohden alkoi tosin vähän vesittyä, olisi voinut tiivistää reilustikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paulo Coelhon kirjat. Ihmiset kehuu syvällisiksi ja elämän mullistaviksi, vaikka ovat kliseitä täynnä.
Oletko lukenut esim. Alkemistia?
Todella hyvä tarina. Kaiken hehkuttamisen arvoinen, mutta se on vain minun mielipide. Coelho osaa luoda maailman, johon on helppo upota. Ainakin Alkemisti hyvä.
Alkemisti on Coelhon teokseksi hyvä, mutta se ei vielä tarkoita juuri mitään. Se oli ihan kiva ja helppolukuinen satu, mutta ei todellakaan mikään mestariteos.
Dumas'n Kamelianainen. Miten ihmeessä sellainen naiivi moraliteetti on päässyt klassikon asemaan?
Vierailija kirjoitti:
Kauheeta tunnustaa, mutta en tykännytkään Elena Ferrantesta :(. Kritiikkien perusteella kuin minulle valettua kirjallisuutta, ja ensin häikäistyinkin hänen kielestään. Mutta se maailmankuva töksähti. Siinä hänen suosituimmassa kirjasarjassaan en vaan tajunnut, miksi se toinen tyttö koko ajan raivosi ja melskasi, se alkoi tuntui itsetarkoitukselliselta ja nololta siksi. En pystynyt lukemaan, vaikka yritin väkisin itseäni pakottaa... pakkohan tätä on lukea, että tietää, mistä ihmiset niin kohkaa... mutta ei vaan pystynyt.
Minäkin aloitin innoissani ja luin kirjan loppuun (Loistava ystäväni?), mutta en oikein päässyt sisään. Kaikki oli tosi väkivaltaista ja raivoisaa, enkä ikinä ymmärtänyt, miksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paulo Coelhon kirjat. Ihmiset kehuu syvällisiksi ja elämän mullistaviksi, vaikka ovat kliseitä täynnä.
Oletko lukenut esim. Alkemistia?
Todella hyvä tarina. Kaiken hehkuttamisen arvoinen, mutta se on vain minun mielipide. Coelho osaa luoda maailman, johon on helppo upota. Ainakin Alkemisti hyvä.
Alkemisti on Coelhon teokseksi hyvä, mutta se ei vielä tarkoita juuri mitään. Se oli ihan kiva ja helppolukuinen satu, mutta ei todellakaan mikään mestariteos.
Apua, sitten en lue enää mitään Coelholta. Muistaakseni luin juuri tuon Alkemistin ja siinä vain hoettiin, että pitää löytää oma tie ja seurata sitä. Ei mitään hienovaraisia huomioita sinänsä kelpo ajatuksesta, vaan ihan halolla päähän ja kerta toisensa jälkeen.
Sofi Oksanen - puhdistus
Työllä ja tuskalla luettu. Luen ylipäätään paljon kirjoja mutta tämän kohdalla en ymmärrä sitä hehkutusta.
😂😂😂