Lue keskustelun säännöt.
Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (978)
En vaan käsitä kirjoitti:
Kivittäkää mut, mutta Harry Potterit. Olen lukenut kaikki läpi ja en siltikään ymmärrä, mikä niissä on niin hienoa. Enkä vieläkään tajua, onko niiden tarkoitus edustaa fantasia- vai satukirjallisuutta, mutta kummassakin kategoriassa on kyllä PALJON parempia teoksia luettavaksi.
Olen kyllä Pottereista ihan samaa mieltä. Kerro mitkä ovat sinusta parempia fantasia-puolella. Josko löytäisin jonkun lukuvinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En vaan käsitä kirjoitti:
Kivittäkää mut, mutta Harry Potterit. Olen lukenut kaikki läpi ja en siltikään ymmärrä, mikä niissä on niin hienoa. Enkä vieläkään tajua, onko niiden tarkoitus edustaa fantasia- vai satukirjallisuutta, mutta kummassakin kategoriassa on kyllä PALJON parempia teoksia luettavaksi.
Olen kyllä Pottereista ihan samaa mieltä. Kerro mitkä ovat sinusta parempia fantasia-puolella. Josko löytäisin jonkun lukuvinkin.
Oletko lukenut Philip Pullmanin Universumien tomu-trilogiaa? Mielestäni ihan lumoava ja kirjallisestikin korkeatasoinen teos. Luin tämän joskus lapsena ja ajattelin, että jee kiva jännä tarina. Sitten luin sen aikuisena uudestaan ja äimistyin siitä, miten syviä uusia ulottuvuuksia tarinasta aukesikaan.
Leena Lehtolaisen dekkarit ei nappaa yhtään. Se kirjoitustyyli ei vaan tunnu itsestä vetävältä, jokin ärsyttää siinä suuresti.
Vierailija kirjoitti:
En vaan käsitä kirjoitti:
Kivittäkää mut, mutta Harry Potterit. Olen lukenut kaikki läpi ja en siltikään ymmärrä, mikä niissä on niin hienoa. Enkä vieläkään tajua, onko niiden tarkoitus edustaa fantasia- vai satukirjallisuutta, mutta kummassakin kategoriassa on kyllä PALJON parempia teoksia luettavaksi.
Olen kyllä Pottereista ihan samaa mieltä. Kerro mitkä ovat sinusta parempia fantasia-puolella. Josko löytäisin jonkun lukuvinkin.
Totta, ettei Potterien kerronta ole ihan huippua kirjallisesti, mutta onhan tarina ja juonenkulku toki aika vetäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan käsitä kirjoitti:
Kivittäkää mut, mutta Harry Potterit. Olen lukenut kaikki läpi ja en siltikään ymmärrä, mikä niissä on niin hienoa. Enkä vieläkään tajua, onko niiden tarkoitus edustaa fantasia- vai satukirjallisuutta, mutta kummassakin kategoriassa on kyllä PALJON parempia teoksia luettavaksi.
Olen kyllä Pottereista ihan samaa mieltä. Kerro mitkä ovat sinusta parempia fantasia-puolella. Josko löytäisin jonkun lukuvinkin.
Oletko lukenut Philip Pullmanin Universumien tomu-trilogiaa? Mielestäni ihan lumoava ja kirjallisestikin korkeatasoinen teos. Luin tämän joskus lapsena ja ajattelin, että jee kiva jännä tarina. Sitten luin sen aikuisena uudestaan ja äimistyin siitä, miten syviä uusia ulottuvuuksia tarinasta aukesikaan.
Eipä ole tullut luettua. Kiitos vinkistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kauheeta tunnustaa, mutta en tykännytkään Elena Ferrantesta :(. Kritiikkien perusteella kuin minulle valettua kirjallisuutta, ja ensin häikäistyinkin hänen kielestään. Mutta se maailmankuva töksähti. Siinä hänen suosituimmassa kirjasarjassaan en vaan tajunnut, miksi se toinen tyttö koko ajan raivosi ja melskasi, se alkoi tuntui itsetarkoitukselliselta ja nololta siksi. En pystynyt lukemaan, vaikka yritin väkisin itseäni pakottaa... pakkohan tätä on lukea, että tietää, mistä ihmiset niin kohkaa... mutta ei vaan pystynyt.
Ferranten monet kirjat on todella angstisia. Luin juuri Hylkäämisen päivät; nainen eron vuoksi lähellä psykoosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan käsitä kirjoitti:
Kivittäkää mut, mutta Harry Potterit. Olen lukenut kaikki läpi ja en siltikään ymmärrä, mikä niissä on niin hienoa. Enkä vieläkään tajua, onko niiden tarkoitus edustaa fantasia- vai satukirjallisuutta, mutta kummassakin kategoriassa on kyllä PALJON parempia teoksia luettavaksi.
Olen kyllä Pottereista ihan samaa mieltä. Kerro mitkä ovat sinusta parempia fantasia-puolella. Josko löytäisin jonkun lukuvinkin.
Totta, ettei Potterien kerronta ole ihan huippua kirjallisesti, mutta onhan tarina ja juonenkulku toki aika vetäviä.
Luin juuri ensimmäisen osan uudelleen, ensi kertaa sen jälkeen kun se ilmestyi. Itse universumin ideahan on kiva, mutta ne aukot logiikassa. Rowling ei ollut selkeästikään miettinyt yhtään mitään etukäteen vaan asioita keksittiin lennossa kirjojen välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan käsitä kirjoitti:
Kivittäkää mut, mutta Harry Potterit. Olen lukenut kaikki läpi ja en siltikään ymmärrä, mikä niissä on niin hienoa. Enkä vieläkään tajua, onko niiden tarkoitus edustaa fantasia- vai satukirjallisuutta, mutta kummassakin kategoriassa on kyllä PALJON parempia teoksia luettavaksi.
Olen kyllä Pottereista ihan samaa mieltä. Kerro mitkä ovat sinusta parempia fantasia-puolella. Josko löytäisin jonkun lukuvinkin.
Totta, ettei Potterien kerronta ole ihan huippua kirjallisesti, mutta onhan tarina ja juonenkulku toki aika vetäviä.
Luin juuri ensimmäisen osan uudelleen, ensi kertaa sen jälkeen kun se ilmestyi. Itse universumin ideahan on kiva, mutta ne aukot logiikassa. Rowling ei ollut selkeästikään miettinyt yhtään mitään etukäteen vaan asioita keksittiin lennossa kirjojen välillä.
Tuo juonen ja teemojen hajanaisuus on minustakin Rowlingin suurin heikkous. Mutta muutoin Rowlingin teksti on minusta erittäin hyvää, vetävää ja hauskaa, henkilöhahmot "heräävät eloon" jo muutamalla sanalla, samoin tilanteet. Luin kakkoskirjan viime talvena uudelleen pitkästä aikaa ja vieläkin nauratti monet kohdat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mies kertoi kuinka ei pysty samaistumaan naiskirjailijoiden teksteihin. Minulla taas miehenä on vähän päinvastoin.
Lempikirjallisuuteni on scifi ja pikkuhiljaa alkaa kyllästyttämään mieskirjailijoiden tyyli.
Naisesta ( usein avuttomasta) kerrotaan kuinka liikehtii sirosti sinisessä silkkimekossaan nännit nöpöttäen taivasta kohden tuulen hivellessä kastanjanvärisiä lainehtivia hiuksia liilanväriset silmät säihkyen ja miehestä kerrotaan, että hänellä on hattu ja avaruusalus.
Olenkin siirtynyt lähinnä lukemaan naisten ja ei-kaukaasialaisten kirjoittamia tekstejä, ovat paljon uskottavampia.
Tämä on nyt vähän aiheen vierestä, mutta itseäni hykerrytti Juhani Karilan kertomus kirjansa synnystä. Kyseinen teos on Pienen hauen pyydystys, jota en itse ole vielä edes lukenut. Hän oli alun kirjoitettuaan pyytänyt vaimoa kommentoimaan tekstiä, ja tämä oli sanonut, että päähenkilö kannattaisi vaihtaa miehestä naiseksi, kun naisia kalastajina ei juuri kirjoissa esiinny.
Kirjailija oli tuskaillut, ettei hän osaa naisen mielenliikkeitä kuvata ja miesten kirjoittamat naiset ovat yleensä kiusallisia. Vaimo oli vakuuttanut, että riittää, kun vaihtaa vain nimen, muun tekstin voi jättää ennalleen.
Sofi Oksasen Puhdistus.
Yritin kahteen eri kertaan lukea sitä läpi, mutta se on vaan niin huono, että kesken jäi molemmilla kerroilla. Yleensä luen huonommankin kirjan loppuun, kun olen aloittanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Outolintu kirjoitti:
Katja Ketun Kätilö. Hirveästi hehkutettu, mutta minun mielestä siinä on liikaa kaikkea. Yksinkertaistamalla olisi tullut parempi. Tosi työläs lukea. Tarinahan oli sinänsä hyvä, mutta odotin siltä enemmän.
En ole päässyt alkua pidemmälle, murre kirjoitettuna tökki niin paljon ja käytetään vielä niin rujoa kieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. Juha Itkonen ja Jussi Valtonen on kirjailijoita, joiden hypetystä en ymmärrä. Sinä varmaan pidät kun ovat mieskirjailijoita. Entä mitä pidät Anna Kareninasta? Arvostettu venäläinen klassikko ja mieskirjallisuutta. :)
Nyt menee niin metsään että on pakko vastata. Itkonen ilmeisesti kirjoittelee niitä juoppohullujen käsikirjoja ja toi toinen on "never hööd" , kumpaakaan en ole lukenut enkä tule lukemaan. Anna karenina, sota ja rauha, rikos ja rangaistus on luettu, kuten myös monte criston kreivi, aarresaari yms. klassikot. Päätalon ii-jokisarja kahteen kertaan, paras ikinä. Volter kilven romaanit myös, alastalon salissa pysäyttävän hyvä. Enkä minä tuomitse teosta aloittamatta. Jollei sadan sivun jälkeen saa ajatuksesta kiinni, tai kirjoittamisesta puuttuu rytmi niin jää lukematta, oli kirjoittaja mies tai nainen. Sinulle suosittelisin raija orasta, lue vaikka se aurora karamzinista kirjoitettu teos, sopii feministillekin hyvin. Loppujen lopuksi meissä taitaa olla lukijoina se ero(iän lisäksi, olen ~50v. mies), että kun minä metsästän kunnon kirjallisuutta luettavakseni, niin sinä nappaat kioskin hyllyltä jonkun nora robertsin minä rakastan sinua ja kai sinäkin minua- kirjan? Enkä tätä sano pahalla vaan toteamuksena.
Juha Itkonen EI ole kirjoittanut Juoppohullun päiväkirjoja vaan esim- Anna minun rakastaa enemmän, Ajo, Seitsemäntoista, Myöhempien aikojen pyhiä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nina Wähä Testamentti. Kammottava tekele.
Mietin läpikahlatessani, että tämä oli varmasti ollut pakko sijoittaa Suomeen. Toki kirjailijalla oli kytköksiä Suomen puolen Tornionjokilaaksoon, mutta jotenkin ärsytti ja huvitti se suomalaisen kurjuuden toisentaminen.
Itse en kyllä peesaa yhtäkään kirjojen tai elokuvien hehkutusta. Luen/katson ne mitkä sattuu sillä hetkellä kiinnostavan. Jotkut on hyviä, jotkut huonoja.
Lukeeko enää kukaan kirjoja, vai laitatteko vain äänikirjan taustameluksi kun teette jotain muuta ja sitten sanotte lukeneenne sen vaikka ette muista teoksesta mitään?
Vierailija kirjoitti:
Lukeeko enää kukaan kirjoja, vai laitatteko vain äänikirjan taustameluksi kun teette jotain muuta ja sitten sanotte lukeneenne sen vaikka ette muista teoksesta mitään?
No älä, en tykkää äänikirjoista just tuon takia. Vähän kun ajatus harhautuu niin menee heti kamalasti ohi. Ja minä kun olen sellainen lukija että ajatus harhautuu yhtenään, voisi melkein sanoa että mulle se on osa lukukokemusta, että millaisia harha-ajatusketjuja se luettu inspiroi. Kirjassa ei haittaa kun voi aina palata samaan kohtaan, kuultuna hankalampi.
Enkä tykkää kyllä siitäkään, että siinä on se lukija välissä, ne lukee aina minun mielestä jotenkin väärin. Alan miettiä että olisin painottanut tuon lauseen eri tavalla tmv. sen sijaan, että keskittyisin tarinaan.
Vierailija kirjoitti:
Lukeeko enää kukaan kirjoja, vai laitatteko vain äänikirjan taustameluksi kun teette jotain muuta ja sitten sanotte lukeneenne sen vaikka ette muista teoksesta mitään?
Mistä tuo asenne? Johan täällä on moni esittänyt sen verran yksityiskohtaistakin analyysia että selvästi ovat kirjan tapahtumat tarkasti muistissa.
En ole lainkaan kiinnostunut koko äänikirjajutusta. Ne eivät ole kirjoja vaan joitain kertoelmia sitten. Ei minun juttuni.
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mies kertoi kuinka ei pysty samaistumaan naiskirjailijoiden teksteihin. Minulla taas miehenä on vähän päinvastoin.
Lempikirjallisuuteni on scifi ja pikkuhiljaa alkaa kyllästyttämään mieskirjailijoiden tyyli.
Naisesta ( usein avuttomasta) kerrotaan kuinka liikehtii sirosti sinisessä silkkimekossaan nännit nöpöttäen taivasta kohden tuulen hivellessä kastanjanvärisiä lainehtivia hiuksia liilanväriset silmät säihkyen ja miehestä kerrotaan, että hänellä on hattu ja avaruusalus.
Olenkin siirtynyt lähinnä lukemaan naisten ja ei-kaukaasialaisten kirjoittamia tekstejä, ovat paljon uskottavampia.
En minäkään mitään georgialaisia ja azerbaidzhanilaisia kirjailijoita lue. En tosin naisiakaan.
Quebertissa toimivinta on kiistattomasti alku, ja luulen että sen imussa moni tulikin kahlanneeksi läpi koko eepoksen. Alussa ovat hauskimmat lohkaisut, ja Dicker kuvaa pieteetillä Marcuksen menneisyyttä ja kehittää hänestä kokonaisen ja uskottavan, joskin ärsyttävän hahmon. Sitä voi pohtia, kuinka paljon tämä johtuu siitä, että Marcus Goldman on ihan kuin Joel Dickerin alias :D
Nola-mysteerissä homma alkaa heittää häränpyllyä. Marcusta lukuunottamatta hahmot tuntuvat ohuilta karikatyyreilta, joiden työ on piipahtaa näyttämöllä heittämässä pari humoristista kommenttia ja poistua sitten jälkeä jättämättä. On nalkuttava vaimo, kärttyinen poliisipäällikkö, pikkukylän entinen kaunotar... Nola itse on kaikista suurin vitsi ja klisee, sateessa ah niin elämänjanoisena tanssahteleva nuori kaunotar, joka palvoo Harrya varauksetta ja ajautuu suorastaan itsemurhan partaalle pakit saatuaan. Itse tekstin laadusta en lähde edes puhumaan, joku täällä jo osuvasti luonnehtikin sitä kikkeliskokkelistekstiksi ja sitä juuri se oli. Ne eri lukuja jakavat mukasyvälliset dialoginpätkät olivat niinikään aivan hölmöjä.
Ja miksi ihmeessä kirjan sävy on niin sympaattinen alaikäiseen sekaantumista kohtaan? Kuten joku tuossa monta sivua aikaisemmin sanoi, kaikki tätä toimintaa kritisoivat hahmot esitetään jotenkin ahdasmielisinä ja juntteina, joiden tuomitseville jutuille viisas Marcus sitten huokailee, että voi voi kun ei tämä ole niin mustavalkoista, tämä suuri ja henkevä rakkaus. Tokihan suuren neron kuuluu sakkolihaa saada, jos mieli tekee. Odotin koko ajan, että sävy kääntyisi hiukan kriittisemmäksi, mutta niin ei vain käynyt.
Taisi olla yhden hitin ihme tämä Dicker.