Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?

Tosi hyvää keskustelua.

Viime aikoina huonoin lukemani on ollut Lucy Diamondin Rantakahvila. Otin kevyeksi kesälukemiseksi, mutta en arvannut kuinka kevyttä ja kuraa se onkaan. Ihan kuin olisi lukenut Sinäminää 80-luvulla. Kirjan päähenkilö oli yli 30-vuotias, mutta puhui ja toimi kuin teini. Tämäkin on ilmeisesti joku hypetetty kirja(SARJA?!), kun kirjastossa oli monta sataa varaustakin tälle. En käsitä ja en aio lukea jatko-osia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sofi Oksasen koko tuotanto. 

Minusta esimerkiksi Baby Jane ja Puhdistus olivat aika hyviä, mutta muut ovat todella sekavia ja tylsiä. Koko ajan saa olla pohtimassa, että milläköhän aikatasolla nyt liidellään ja kuka hemmetti tämäkin tyyppi nyt on, joka ilman mitään pohjustusta vaan pomppasi tarinaan.

Minä en tykännyt Puhdistuksesta yhtään.

Maailman tylsin aloitus, sivukaupalla jotain kärpäsen jahtaamista.

Koville otti, että sai kirjan loppuun luettua.

Minusta se Aliiden, Hansin ja Ingelin kolmiodraama (josta tosin kukaan muu kuin Aliide ei ollut tietoinen) oli kiehtova ja se dynamiikka pelasti kirjan mulle. Tämä oli myös yksi harvoista Oksasen kirjoista joissa en jatkuvasti miettinyt, että kuka h*lvetti tääkin hahmo nyt on. Minusta jotenkin selkeämpi kuin vaikka Kyyhkyset, joka oli kauhea sekasotku. Mutta ne alun kärpäsjorinat olivat kyllä melkoinen koetinkivi.

Tämä ei nyt ihan osu aiheeseen, mutta lähelle. Itse miehenä en tahdo saada otetta naiskirjailijoiden teoksista. Raija orasen ja mirkka lappalaisen historiateoksista pidän. Ja tietenkin agatha christien marplet ja poirotit on huippuja. Mutta, vaikka olen lukenut koko elämäni ahkerasti kirjoja niin lähes aina miesten tekeleitä, naisten jutut eivät vaan avaudu. Se hyvä tässä on, että nyt huomaan miten tärkeää on että naiskirjailijoiden teoksia julkaistaan ja naiset saavat lukea naisten kirjoittamia kirjoja. Meille miehille sopivat paremmin miesten kirjoittamat kirjat. Ja vielä, jottei menisi kokonaan aiheesta ohi, Emily bronten humisevaa harjua on hehkutettu, luin kannesta kanteen, täyttä potaskaa.

Kalle Päätalon tuotannon suosio on asia, jota en oikeasti ymmärrä. Taisin nukahtaa eka lukukokeilussa jo sivulla jotain 30

Ja sen verran mainitsen, että en ole kovinkaan usein lukenut kirjaa niin, että keskeyttäisin lukemisen ennen loppua.  Joskus nuorena valvoin aamuneljään, ihan vaan siksi kun satuin iltasella aloittamaan jonkun vähän paksumman kirjan

Vierailija kirjoitti:

Suon villi laulu. Luin sen hiljattain ja varsin keskinkertainen opus oli.

Ihan luettava kirja, mutta petyin loppuun. Petyin siihen, että uskoin päähenkilön hyvyyteen. 

Aika moni näistä kirjoista täällä on sellasia, etten ole ikinä kuullutkaan. En tunnista hypetystä monenkaan kirjan kohdalta. Joku Amerikan best seller/toimittajien valinta v.2018 tai joku vastaava, ei ole käsitykseni hypetyksestä. Vastattu ehkä vaan kysymykseen, mitkä kirjat mielestäsi olivat huonoja. No, samapa tuo. 

Vierailija kirjoitti:

Aika moni näistä kirjoista täällä on sellasia, etten ole ikinä kuullutkaan. En tunnista hypetystä monenkaan kirjan kohdalta. Joku Amerikan best seller/toimittajien valinta v.2018 tai joku vastaava, ei ole käsitykseni hypetyksestä. Vastattu ehkä vaan kysymykseen, mitkä kirjat mielestäsi olivat huonoja. No, samapa tuo. 

Nämä Donna Tarttit, Quebertit, Pienet elämät, Oksaset, Dan Brownit, Stephen Kingit ja Harry Potterit, liki kaikki täällä mainitut ovat olleet oman aikansa ja paikkansa kirjasensaatioita. Niistä ei ole voinut olla kuulematta jos jonkin verran seuraa kansainvälistä kirjaskeneä.

Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Ensimmäinen ja viimeinen Westö minulle. Aloitin

suurin odotuksin mutta 50:n sivun jälkeen ei voinut kuin pistää syrjään - mies kun ei kertakaikkiaan

osaa kertoa tarinaa. Kömpelö, puolivirallinen, epäuskottava ja kuiva. Siihen jäi.

Ihan karmean kliseinen kirja. Päähenkilö lähtee etsimään aarretta maan ääristä, mutta se onkin kokoajan ollut itsellä. Piti lähteä kauas, jotta näki lähelle. Pitkäpiimäistä sontaa, jossa tarinan kymmeneltä ensimmäiseltä sivulta arvasi, miten tarina jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja miten se pulta päättyy. Tylsä kirja, jonka olisi voinut kiteyttää kahteenkymmeneen sivuun ja säästää lukijat tuhlaamasta aikaansa moiseen kuraan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Da Vinci - koodi. Oli niin surkea, että olisi hävettänyt lukea junassa julkisesti, joten luin minkä pystyin kotona. En voinut lukea loppuun.

Hahaha, naurattaa mielikuva missä joku raukka junassa yrittää naama punaisena piilotella Da Vinci-koodia.

Moni täällä on ollut samaa mieltä. Mikä niissä pääasiassa teistä tökkii? Olen itse katsonut vain elokuvat ja ne oli minusta ihan hyviä.

Huonoa tekstiä, huonot henkilöt, huono juoni, hypetetty siksi että muka paljastaa shokeeraavia yksityiskohtia maalauksista yms. mikä ei pidä paikkaansa.

Mutta kaikkein eniten mua jäi ärsyttämään tarinan sisäinen valtava plothole: koko loppuratkaisu perustuu oletukselle että joku renessanssiukkeli tiesi kaiken ajanlaskun alun aikaisista tapahtumista. Miksi olisi tiennyt? Siinä vaiheessa koko tarina luhistui omaan typeryyteensä.

Lukijatoukka kirjoitti:

Ihan karmean kliseinen kirja. Päähenkilö lähtee etsimään aarretta maan ääristä, mutta se onkin kokoajan ollut itsellä. Piti lähteä kauas, jotta näki lähelle. Pitkäpiimäistä sontaa, jossa tarinan kymmeneltä ensimmäiseltä sivulta arvasi, miten tarina jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja miten se pulta päättyy. Tylsä kirja, jonka olisi voinut kiteyttää kahteenkymmeneen sivuun ja säästää lukijat tuhlaamasta aikaansa moiseen kuraan.

Niin mikä oli?

TTTTT kirjoitti:

Juha Hurmeen Niemi, kamalin luettava jopa historianörtille, kalevalaisen runomitan hehkutuksen ymmärrän, mutta rajansa silläkin. Poukkoileva, epälooginen ja sekava kokonaisuus, josta näkee millaista raflaavaa tyyliä muutaman ärräpään maustamana on yritetty hakea, onnistumatta. Muistaakseni finlandialla palkittu, jos niikseen, lie ollut joku kala ja kaljakavereiden hyvävelisakki raadissa. Tahmea lukea. Turhaan hehkutettu, rehellisesti paskaa.

En ole lukenut kyseistä teosta enkä osaa siitä sanoa mitään, mutta nauran täällä ihan liikaa mielikuvalle raadista, johon kuuluu Hurmeen kaljakavereiden lisäksi yksi kala. :D

Eiköhän se oo aika mennä nukkumaan.

Vierailija kirjoitti:

Lukijatoukka kirjoitti:

Ihan karmean kliseinen kirja. Päähenkilö lähtee etsimään aarretta maan ääristä, mutta se onkin kokoajan ollut itsellä. Piti lähteä kauas, jotta näki lähelle. Pitkäpiimäistä sontaa, jossa tarinan kymmeneltä ensimmäiseltä sivulta arvasi, miten tarina jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja miten se pulta päättyy. Tylsä kirja, jonka olisi voinut kiteyttää kahteenkymmeneen sivuun ja säästää lukijat tuhlaamasta aikaansa moiseen kuraan.

Niin mikä oli?

Kuulostaa Alkemistilta.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Da Vinci - koodi. Oli niin surkea, että olisi hävettänyt lukea junassa julkisesti, joten luin minkä pystyin kotona. En voinut lukea loppuun.

Hahaha, naurattaa mielikuva missä joku raukka junassa yrittää naama punaisena piilotella Da Vinci-koodia.

Moni täällä on ollut samaa mieltä. Mikä niissä pääasiassa teistä tökkii? Olen itse katsonut vain elokuvat ja ne oli minusta ihan hyviä.

Huonoa tekstiä, huonot henkilöt, huono juoni, hypetetty siksi että muka paljastaa shokeeraavia yksityiskohtia maalauksista yms. mikä ei pidä paikkaansa.

Mutta kaikkein eniten mua jäi ärsyttämään tarinan sisäinen valtava plothole: koko loppuratkaisu perustuu oletukselle että joku renessanssiukkeli tiesi kaiken ajanlaskun alun aikaisista tapahtumista. Miksi olisi tiennyt? Siinä vaiheessa koko tarina luhistui omaan typeryyteensä.

Ja aika pienistä vinkeistä päähenkilöt selvittivät salasanat ja tekivät oikeat ratkaisut.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei nyt ihan osu aiheeseen, mutta lähelle. Itse miehenä en tahdo saada otetta naiskirjailijoiden teoksista. Raija orasen ja mirkka lappalaisen historiateoksista pidän. Ja tietenkin agatha christien marplet ja poirotit on huippuja. Mutta, vaikka olen lukenut koko elämäni ahkerasti kirjoja niin lähes aina miesten tekeleitä, naisten jutut eivät vaan avaudu. Se hyvä tässä on, että nyt huomaan miten tärkeää on että naiskirjailijoiden teoksia julkaistaan ja naiset saavat lukea naisten kirjoittamia kirjoja. Meille miehille sopivat paremmin miesten kirjoittamat kirjat. Ja vielä, jottei menisi kokonaan aiheesta ohi, Emily bronten humisevaa harjua on hehkutettu, luin kannesta kanteen, täyttä potaskaa.

Älä yleistä, kiitos. Sinä miehenä luet mieluummin miesten kirjoittamia teoksia ja se on ok. Minä tunnen monia ahkerasti lukevia miehiä ja suurin osa heistä lukee sujuvasti myös naisten kirjoittamia kirjoja. Esimerkiksi Sofi Oksanen on monien heidän suosikki. Naiset muuten lukevat keskimäärin ennakkoluulottomammin kuin miehet eli eivät valikoi lukemisiaan kirjailijan sukupuolen perusteella. Hyvä tarina ja hyvät henkilöhahmot ovat ensisijaisia, ei se, mitä sukupuolta edustava henkilö kirjan on kirjoittanut.

Jotta ei menisi minullakaan aiheen ohi, niin en henkilökohtaisesti ymmärrä Paulo Coelhon kirjojen hehkutusta. Kriitikoiden suosikki hän ei ole mutta niin moni paljon lukeva ystäväni ja tuttavani on hehkuttanut hänen kirjojaan, että joskus olen miettinyt sitä, puuttuuko minulta jokin palikka päästä. Minusta Coelhon kirjat ovat tekosyvällisiä, omahyväisiä, latteita ja siirappisia. Poikkeus on Veronika päättää kuolla, siinäkin alun prologi on sangen omahyväinen sävyltään mutta itse tarina on virkistävä poikkeus Coelhon tuotannossa. Henkilöhahmot ovat samastuttavia ja heihin kiintyy kirjan aikana ja lukijaa aliarvioiva mukahenkisyys loistaa poissaolollaan. En tiedä, oliko Coelho voittanut lotossa vai miten on mahdollista, että hänen tuotannostaan löytyy yksi tällainen täysosuma ja muu on silkkaa höttöä.

Vierailija kirjoitti:

Kunderan Olemisen sietämätön keveys...puuduttavaa luettavaa.

Pitäisikin lukea uudelleen. Tykkäsin aikanaan kun luin sen siihen aikaan kun tapahtumaympäristö oli vielä olemassa, Euroopan jako, kommunistinen Tsekkoslovakia ja länsi. Mitenhän nyt avautuisi? Nuoruuden lempikirjoja pitäisi muutenkin lukea uudelleen, täälläkin mainittu Sonja O esimerkiksi.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei nyt ihan osu aiheeseen, mutta lähelle. Itse miehenä en tahdo saada otetta naiskirjailijoiden teoksista. Raija orasen ja mirkka lappalaisen historiateoksista pidän. Ja tietenkin agatha christien marplet ja poirotit on huippuja. Mutta, vaikka olen lukenut koko elämäni ahkerasti kirjoja niin lähes aina miesten tekeleitä, naisten jutut eivät vaan avaudu. Se hyvä tässä on, että nyt huomaan miten tärkeää on että naiskirjailijoiden teoksia julkaistaan ja naiset saavat lukea naisten kirjoittamia kirjoja. Meille miehille sopivat paremmin miesten kirjoittamat kirjat. Ja vielä, jottei menisi kokonaan aiheesta ohi, Emily bronten humisevaa harjua on hehkutettu, luin kannesta kanteen, täyttä potaskaa.

Jos kirjan kannessa ei kerrottaisi kirjailijan nimeä niin monesta kirjasta ei tunnista tekijän sukupuolta (ellei tee oletusta, että päähenkilön/minäkertojan sukupuoli on kirjailijan sukupuoli kuten usein onkin).

Itse luen melko paljon kirjoja (niin uusia kuin vanhoja kotimaisia ja ulkomaisia) riippumatta kirjailijan sukupuolesta, mutta Raija Oranen, Mirkka Lappalainen ja Agatha Christie on minulle tuntemattomia (pl. Eikä yksikään pelastunut). Jos kirjamakusi on tällainen niin on selvä, ettei kaikki kirjat maistu; varmaan mieskirjailijoiltakin löytyy runsaasti kirjoja joista et saa otetta.

Esim. Juha Itkonen ja Jussi Valtonen on kirjailijoita, joiden hypetystä en ymmärrä. Sinä varmaan pidät kun ovat mieskirjailijoita. Entä mitä pidät Anna Kareninasta? Arvostettu venäläinen klassikko ja mieskirjallisuutta. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunderan Olemisen sietämätön keveys...puuduttavaa luettavaa.

Pitäisikin lukea uudelleen. Tykkäsin aikanaan kun luin sen siihen aikaan kun tapahtumaympäristö oli vielä olemassa, Euroopan jako, kommunistinen Tsekkoslovakia ja länsi. Mitenhän nyt avautuisi? Nuoruuden lempikirjoja pitäisi muutenkin lukea uudelleen, täälläkin mainittu Sonja O esimerkiksi.

Minustakin Olemisen sietämätön keveys oli loistava kirja kun sen luin joskus 18- vuotiaana. Sonja O:sta pidin myös nuorena, mutta kun luin sen uudestaan aikuisena niin en enää tykännyt. Pitäisi varmaan kokeilla mitä olen Kunderasta mieltä näin aikuisena.

Ostin Harry Q:n aikoinaan, kun sitä niin kovasti kehuttiin ja hehkutettiin. Alun innostus muuttui nopeasti hämmästykseksi. Tuntui kuin olisin piilokamerassa: kohta joku piilokameraohjelman juontaja hyppää kaapin takaa esiin ja huutaa APRILLIA. Kun hyppäävä juontaja ei koskaan saapunut, jatkoin lukemista ja hoksasin sitten, että tämän järkyttävän huonosti kirjoitetun kielen on oltava jonkilainen kirjallinen tehokeino. Ehkä jossain vaiheessa kirjaan tulee toinen kertojaääni, joka osaa ilmaista itseään kaiken tämän hehkutuksen arvoisesti. Mutta ei. P*ska se oli loppuun asti.

Tolkien ym kaikki taruolento- ja scifi-buukit. Saippuaa. Kuraa.