Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (978)
Itselläni yksi pahimpia pettymyksiä on kyllä ollut aikanaan paljonkin hehkutettu Diana Gabaldonin Muukalainen ja sen jatko-osat, joita luin muutaman odotellessani josko homma paranisi. Ei parantunut. Kielenkäyttö heikkoa, kielikuvat lähinnä kiusallisia tyyliin ”he ratsastivat rakkauden aalloilla” tai ”heidän kehonsa puhuivat sanatonta rakkauden kieltä.”
Päähenkilön ihastus osasi sanoa lähinnä kaksi lausetta ”Mää haluun sun.” Ja ”Mää tapan sun” (voi toki olla alkuperäiskielellä iskevämpää) ja muutkin henkilöhahmot olivat paperinohuita. Juoni keskittyi lähinnä päähenkilönaisen kauneuden ja erinomaisuuden ihasteluun.
Näihin en enää koske! En tiedä onko TV sarja sitten parempi, ainakin on kovin menestynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni yksi pahimpia pettymyksiä on kyllä ollut aikanaan paljonkin hehkutettu Diana Gabaldonin Muukalainen ja sen jatko-osat, joita luin muutaman odotellessani josko homma paranisi. Ei parantunut. Kielenkäyttö heikkoa, kielikuvat lähinnä kiusallisia tyyliin ”he ratsastivat rakkauden aalloilla” tai ”heidän kehonsa puhuivat sanatonta rakkauden kieltä.”
Päähenkilön ihastus osasi sanoa lähinnä kaksi lausetta ”Mää haluun sun.” Ja ”Mää tapan sun” (voi toki olla alkuperäiskielellä iskevämpää) ja muutkin henkilöhahmot olivat paperinohuita. Juoni keskittyi lähinnä päähenkilönaisen kauneuden ja erinomaisuuden ihasteluun.Näihin en enää koske! En tiedä onko TV sarja sitten parempi, ainakin on kovin menestynyt.
TV-sarja oli ainakin mun mielestä aika kamala. Taisin kuitenkin sinnitellä toiselle kaudelle, ennen kuin jätin kesken. Ei kyllä houkuta lukemaan Gabaldonin kirjoja. Sinänsä ihan mielenkiintoinen lähtökohta ja idea, mutta...
Vierailija kirjoitti:
Itselläni yksi pahimpia pettymyksiä on kyllä ollut aikanaan paljonkin hehkutettu Diana Gabaldonin Muukalainen ja sen jatko-osat, joita luin muutaman odotellessani josko homma paranisi. Ei parantunut. Kielenkäyttö heikkoa, kielikuvat lähinnä kiusallisia tyyliin ”he ratsastivat rakkauden aalloilla” tai ”heidän kehonsa puhuivat sanatonta rakkauden kieltä.”
Päähenkilön ihastus osasi sanoa lähinnä kaksi lausetta ”Mää haluun sun.” Ja ”Mää tapan sun” (voi toki olla alkuperäiskielellä iskevämpää) ja muutkin henkilöhahmot olivat paperinohuita. Juoni keskittyi lähinnä päähenkilönaisen kauneuden ja erinomaisuuden ihasteluun.Näihin en enää koske! En tiedä onko TV sarja sitten parempi, ainakin on kovin menestynyt.
Tuo on ihan harlekiinia, saman tasoista kuin aikoinaan Luolakarhun klaani. Jotenkin ärsyttää, kun näitä naisille suunnattuja pehmoporno/rakkauslässytyksiä markkinoidaan "suurena kirjallisuutena". Lucinda Raileyn Seitsemää sisartakin mainostetaan hienona historian kuvauksena jne., mutta tässäkin ketjussa useampi on ko. kirjat dumannut ihan vaan rakkaushömppänä ja huonokielisenäkin vielä. Multa jää tuollaiset kyllä väliin tyystin.
Elena Ferranten Napoli-sarja. Kaikki päähenkilöt ovat epämiellyttäviä tyyppejä ja jotenkin koko juonikin ahdisti. Ja silti luin ne kaikki, en itsekään ymmärrä miksi.
Vierailija kirjoitti:
Sellaiset elämänkerrat, joissa kuuluisa henkilö kertoo elämästään, eikä kuitenkaan oikein kerro mitään.
Tulee mieleen, että kirja on kirjoitettu tarkoituksena rahastaa kuuluisuudella.
Joo tai yleensäkin elämänkerrat jostain cheekistä Rive Kanervasta tai annimari kortteesta - siis joiden elämä nyt (toivottavasti) on vasta puolitiessä = kaikki kirjat jotka julkaistaan koska isänpäivä/äitienpäivä/joulu ja niille sukulaisille on helppo saada kaupaksi höttökirjallisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni yksi pahimpia pettymyksiä on kyllä ollut aikanaan paljonkin hehkutettu Diana Gabaldonin Muukalainen ja sen jatko-osat, joita luin muutaman odotellessani josko homma paranisi. Ei parantunut. Kielenkäyttö heikkoa, kielikuvat lähinnä kiusallisia tyyliin ”he ratsastivat rakkauden aalloilla” tai ”heidän kehonsa puhuivat sanatonta rakkauden kieltä.”
Päähenkilön ihastus osasi sanoa lähinnä kaksi lausetta ”Mää haluun sun.” Ja ”Mää tapan sun” (voi toki olla alkuperäiskielellä iskevämpää) ja muutkin henkilöhahmot olivat paperinohuita. Juoni keskittyi lähinnä päähenkilönaisen kauneuden ja erinomaisuuden ihasteluun.Näihin en enää koske! En tiedä onko TV sarja sitten parempi, ainakin on kovin menestynyt.
Ei saakeli, itse katsoin pari tuotantokautta tuosta televisiosarjasta ja pidin siitä, joten tästä sitten heräsi ajatus, että josko lukisin kirjatkin. Yleensähän ne ovat niistä tehtyjä elokuvia tai sarjoja parempia. Menin sitten kirjakauppaan ja raotin hieman kirjaa ja MEINASIN PYÖRTYÄ, kun tajusin, että tuo Jamien skottiaksentti on suomennettu joksikin paksuksi Tampereen murteeksi!!!!! En olisi pystynyt lukemaan vakavalla naamalla koko kirjaa, joten väliin jäi.
Tavallaan kyllä tajuan, että britin ja skotin puhetapaan on haluttu tehdä jokin ero, kun sellainen alkuperäiskielessäkin on, mutta ei mahda mitään, koko ajan päähän puski mielikuva tästä uljaasta ylämaan komistuksesta vääntämässä lemmekkäissä tilanteissa paksulla suomalaismurteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Stephen Kingin Se. Aivan jäätävän ylipitkä teos. Kesti varmaan 1,5 vuotta että sain luettua loppuun, kun jäi aina kuukausiksi hyllyyn tylsistymisen ja turhautumisen seurauksena. Ja se lasten ryhmäseksikohtaus lopussa, mitä hittoa. Ottaa aivoon, miten 12-vuotiaasta (vai oliko Beverly nuorempikin jopa?) tytöstäkin pitää tehdä jo joku seksiobjekti. Tykkääkö joku tästä ihan oikeasti? Mikä tässä on niin hyvää, en tajua?
Tämä on yksi lempikirjoistani. Kieli on mielestäni mielettömän vetävää ja nokkelaa, ja ihailen sitä, miten hän osaa kirjoittaa todella synkistä asioista niin että mukana on myös lempeyttä ja huumoria. Lasten sisäisiä maailmoja on mielestäni kuvattu tosi osuvasti, tuli hirveän nostalginen olo, koska muistin itse lapsena pohtineeni ihan samanlaisia asioita ja tunteneeni samanlaisia tunteita. Aloin tosissani välittää niistä hahmoista ja halusin tietää kuinka heille käy. Ja tietysti kauhu oli tehokasta! Yksi hyytävimmistä koskaan lukemistani kohtauksista on se, kun Ben kävelee pimenevänä talvi-iltana koululta kotiin ja näkee pellen hahmon ilmestyvän jäiselle pellolle.
Minä myös tykkään Kingin naishahmoista. Jopa sivuhahmotkin, kuten päähenkilöiden vaimot, saavat ihan omaa syvyyttä ja omat tarinansa (esim. Stanin vaimon kompleksit juutalaisuudestaan, Lemmikkien hautausmaassa päähenkilön vaimon lapsuustraumat siskon sairaudesta). Tämä erottuu mielestäni räikeästi siitä, miten monen mieskirjailijan naishahmot yhä tänäkin päivänä ovat käytännössä pelkkiä miesten märkiä unia, vaikka olisivat ihan päähenkilöitäkin. King on pystynyt parempaan neljäkymmentä vuotta sitten.
Välissä oli kyllä paljon jaarittelua, myönnän, kun Derryn historiaa käytiin läpi. Siitä olisi voinut minustakin karsia. Ja myös seksikohtaus oli kieltämättä aika WTF. Kinghän on itse kommentoinut sitä, että 80-luvulla ei ollut oikein ymmärrystä eikä herkkyyttä tällaisten asioiden suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Antipunikki kirjoitti:
Jari Tervo, Anneli Kanto, Sirpa Kähkönen ovat kaikki surkeita punapropagandisteja.
Anneli Kannon osalta olen jyrkästi eri mieltä. Hän on loistava sanankäyttäjä! Rakastan erityisesti Kannon viimeisimmän romaanin Rottien pyhimyksen rehevää kieltä.
Anneli Kannon kirja Pala palalta pois (kertoo alzheimerista) on loistava. Suosittelen
kaikille muistisairauden kanssa tekemisiin joutuneille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antti Tuomaisen Jäniskerroin.
Ei nappaa ollenkaan. Töksähtelevää, mustaa huumoria? Ei kiinnosta ollenkaan miten päähenkilön käy, yritän sinnillä lukea loppuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stephen Kingin Se. Aivan jäätävän ylipitkä teos. Kesti varmaan 1,5 vuotta että sain luettua loppuun, kun jäi aina kuukausiksi hyllyyn tylsistymisen ja turhautumisen seurauksena. Ja se lasten ryhmäseksikohtaus lopussa, mitä hittoa. Ottaa aivoon, miten 12-vuotiaasta (vai oliko Beverly nuorempikin jopa?) tytöstäkin pitää tehdä jo joku seksiobjekti. Tykkääkö joku tästä ihan oikeasti? Mikä tässä on niin hyvää, en tajua?
Tämä on yksi lempikirjoistani. Kieli on mielestäni mielettömän vetävää ja nokkelaa, ja ihailen sitä, miten hän osaa kirjoittaa todella synkistä asioista niin että mukana on myös lempeyttä ja huumoria. Lasten sisäisiä maailmoja on mielestäni kuvattu tosi osuvasti, tuli hirveän nostalginen olo, koska muistin itse lapsena pohtineeni ihan samanlaisia asioita ja tunteneeni samanlaisia tunteita. Aloin tosissani välittää niistä hahmoista ja halusin tietää kuinka heille käy. Ja tietysti kauhu oli tehokasta! Yksi hyytävimmistä koskaan lukemistani kohtauksista on se, kun Ben kävelee pimenevänä talvi-iltana koululta kotiin ja näkee pellen hahmon ilmestyvän jäiselle pellolle.
Minä myös tykkään Kingin naishahmoista. Jopa sivuhahmotkin, kuten päähenkilöiden vaimot, saavat ihan omaa syvyyttä ja omat tarinansa (esim. Stanin vaimon kompleksit juutalaisuudestaan, Lemmikkien hautausmaassa päähenkilön vaimon lapsuustraumat siskon sairaudesta). Tämä erottuu mielestäni räikeästi siitä, miten monen mieskirjailijan naishahmot yhä tänäkin päivänä ovat käytännössä pelkkiä miesten märkiä unia, vaikka olisivat ihan päähenkilöitäkin. King on pystynyt parempaan neljäkymmentä vuotta sitten.
Välissä oli kyllä paljon jaarittelua, myönnän, kun Derryn historiaa käytiin läpi. Siitä olisi voinut minustakin karsia. Ja myös seksikohtaus oli kieltämättä aika WTF. Kinghän on itse kommentoinut sitä, että 80-luvulla ei ollut oikein ymmärrystä eikä herkkyyttä tällaisten asioiden suhteen.
Hyvä kirja, paitsi että loppu on floppi. Se on melko tyypillistä Kingille. Ja se seksikohtaus.
Monissa Kingin kirjoissa kikkaillaan amerikkalaisen pintamaailman ilmiöillä, pienillä yksityiskohdilla tms jollei mässäillä väkivallalla. Tässä sitä ei tapahdu.
Kun kuin nämä, olin elämäntilanteessa johon kirjat sopivat. Radiossa soi Under the bridge, joka viimeisteli tunnelman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni yksi pahimpia pettymyksiä on kyllä ollut aikanaan paljonkin hehkutettu Diana Gabaldonin Muukalainen ja sen jatko-osat, joita luin muutaman odotellessani josko homma paranisi. Ei parantunut. Kielenkäyttö heikkoa, kielikuvat lähinnä kiusallisia tyyliin ”he ratsastivat rakkauden aalloilla” tai ”heidän kehonsa puhuivat sanatonta rakkauden kieltä.”
Päähenkilön ihastus osasi sanoa lähinnä kaksi lausetta ”Mää haluun sun.” Ja ”Mää tapan sun” (voi toki olla alkuperäiskielellä iskevämpää) ja muutkin henkilöhahmot olivat paperinohuita. Juoni keskittyi lähinnä päähenkilönaisen kauneuden ja erinomaisuuden ihasteluun.Näihin en enää koske! En tiedä onko TV sarja sitten parempi, ainakin on kovin menestynyt.
Ei saakeli, itse katsoin pari tuotantokautta tuosta televisiosarjasta ja pidin siitä, joten tästä sitten heräsi ajatus, että josko lukisin kirjatkin. Yleensähän ne ovat niistä tehtyjä elokuvia tai sarjoja parempia. Menin sitten kirjakauppaan ja raotin hieman kirjaa ja MEINASIN PYÖRTYÄ, kun tajusin, että tuo Jamien skottiaksentti on suomennettu joksikin paksuksi Tampereen murteeksi!!!!! En olisi pystynyt lukemaan vakavalla naamalla koko kirjaa, joten väliin jäi.
Tavallaan kyllä tajuan, että britin ja skotin puhetapaan on haluttu tehdä jokin ero, kun sellainen alkuperäiskielessäkin on, mutta ei mahda mitään, koko ajan päähän puski mielikuva tästä uljaasta ylämaan komistuksesta vääntämässä lemmekkäissä tilanteissa paksulla suomalaismurteella.
Kun Frendit oli uusi ja tuore, julkaistiin myös fanituote-keittokirja. Siihenkin oli upotettu "Ja hei-" välihuudahduksia ym. tunnelmanluojaa.
$%##!
Vierailija kirjoitti:
Pauliina Rauhalan Taivaslaulun aihe on hyvä, mutta kirjasta en tykännyt yhtään. Se oli aivan liian koukeroisesti kirjoitettu minun makuun, puolen välin jälkeen lähinnä pikaluin = silmäilin sen loppuun.
Carlos Castanedan kirjoja luin nuorena, kun yks ihana mies suositteli. Ihan hirveää shittiä, en älynnyt mitään eikä ole ilmaantunut tarvetta lukea niitä sittemmin.
Castaneda oli huijari, joka nykyaikana jäisi ensimmäisenä me too-haaviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AnaniasHurmos kirjoitti:
Raamattu on maailman tylsin kirja. Vanha testamentti on täynnä sankari- tai luuseritarinoita plus vielä ne psalmit ja sananlaskut. Uusi Testamentti kertoo jonkun sen aikaisen hipin tarinaa, mikä päättyy uskomattomaan taivaaseen nousuun. Ja tämän pitäisi olla totuus.
Uskomatonta että olen lukenut koko kirjan!!!
Sananlaskut onkin se, mitä siitä jaksan lukea.
Ne pitävät hyvin paikkansa edelleen.
Kahlasin kaikki 20 sivua läpi ja yllätyin, kuinka paljon täällä on porukat samaa mieltä
samoista kirjailijoista kuin minäkin.
Riikka Pulkkinen: Raja
- en voi kuin ihmetellä sitä että tätä on kehuttu.
Jari Tervon tuotanto. Tyyli ei iske ollenkaan. Parhaimmillaan Uutisvuodossa.
Raija Orasen tuotanto. Jotenkin heppoista minun makuuni.
Eve Hietamies: äitinsä maineesta ollut apua.
Viimeksi olen lukenut Hanna Brotheruksen Ainoa kotini.
Tätäkin on kehuttu, mutta enpä tiedä.
Viimeksi yritin kahlata Marissa Jaakolan Takaisin valoon... Oli kyllä tooodella pitkäveteinen kirja ja juoni muutenkin hyvin epäjohdonmukainen, kun ennen varsinaista sieppausdraamaa vaan selostettiin pitkästyttävästi, kuinka kirjan kirjoittaja/päähenkilö rundaili autoilemassa ympäri Eurooppaa jne jne. Jaksoin lukea vain kirjan alun, lopun ja jotain keskikohdasta, jossa vihdoin päästiin varsinaiseen juoneen kiinni. Ei muutenkaan kovin uskottavan oloinen tarina.
Kaikki Jari Tervon kynästä karanneet, voi hyvät hyssykät. Muutamaa yrittänyt saada luetuksi mutta liian hapokasta ja kesken jää. Lukenut olen tuhansia kirjoja, huonojakin sinnillä loppuun asti mutta nämä ei kertakaikkiaan rullaa ei sitten yhtään. Poliisin poika, kokeilkaapa.
Vierailija kirjoitti:
Paulo Coelhon kirjat. Ihmiset kehuu syvällisiksi ja elämän mullistaviksi, vaikka ovat kliseitä täynnä.
Jep, vaikuttaa että olisivat paremminkin alle 10v lukemistoa kuin aikuisten...Onhan se tietysti hieno brassailla lukeneensa Coelhoa...Yhden kirjan melkein luin, huh huh, onneksi en jaksanut loppuun asti...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paulo Coelhon kirjat. Ihmiset kehuu syvällisiksi ja elämän mullistaviksi, vaikka ovat kliseitä täynnä.
Jep, vaikuttaa että olisivat paremminkin alle 10v lukemistoa kuin aikuisten...Onhan se tietysti hieno brassailla lukeneensa Coelhoa...Yhden kirjan melkein luin, huh huh, onneksi en jaksanut loppuun asti...
No en kyllä tiedä, missä piireissä voi brassailla sillä, että on lukenut Coelhoa. :D
Alue: Aihe vapaa
Jos haluaa jonkin syvällisen kirjan luettavaksi, ottaa esille verokirjan. Siinä turhat luulot karisevat. -Kuka muuten on tietoinen siitä, että Suomen tiestön kunnossapito on tärkeä osa puolustuspolitiikkaa? Vihulaisen on vaikeampi tulla maateitse, kun tiet ovat rapakunnossa, ylläpidosta säästyneet, autoilijoilta kerätyt varat siirretään usalaisten lentsikoiden ostoon, joita on tarkoitus laittaa vihulaiselle pelättimeksi muutamaan paikkaan eri puolille Suomea. Vielä ei ole saatu puserrettu autoilijoilta, eläkeläisiltä, eikä sairailta niin paljon, että lentsikoilla olisi vara lentää kauemmin kuin tunti viikossa konetta kohti. Siitäkin ehkä on jokin mukavan sekava mietintö ja selvitys luettavissa jossakin arkistossa kellarin alimmassa kerroksessa kansallisarkiston kokoelmissa.