Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (978)
Anu Kaajan Katie-Kate.
Aivan kamalaa väkinäistä pornolla ja kirosanoilla mässäilyä.
Meni maku, enkä jaksanut lukea loppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rikollisten elämäkerrat.
Miksi pitäisi näitä lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Da Vinci koodi. Päähenkilöt kertovat toisilleen "yllättävinä salaisuuksina" asioita, jotka jokainen historiasta kiinnostunut tietää.
Koraani
Ilkka Remeksen kirjat, joissa pysyy juonessa mukana, vaikka lukisi ainoastaan joka toisen sivun.
Jotkut Tommy Tabermannin runokirjat. Ala-aste-tasoista kaljarahojen kaipuussa kirjoitettua alapäähuumoria.
Olen lukenut kaksi Remeksen kirjaa. Toinen oli se, jossa terroristit hyökkäsivät presidentinlinnaan.
Henkilöhahmot paperinohuita, dialogi kökköä. Valittu aihe kyllä raflaava ja kiinnostava, teknisiä yksityiskohtia kuten pyssyjen yksityiskohtia löytyy. Muistuttaa erittäin paljon Clancyn agenttiromaaneja, ei yhtä hyvä kylläkään.
Kolmannen Remeksen "luin" kirpputorilla: otin hyllystä ja selasin viidessä minuutissa läpi. Juoni selvisi hyvin.
Musta Remes on samaa sarjaa kuin Leena Lehtolainen. Mökin kirjahyllystä löysin kerran yhden hänen kirjansa jossa listittiin lestadiolaisnaisia eikä se nyt mitenkään täysin toivoton ollut, mutta toi genre niin ei ole mua varten. Tylsää ja puisevaa, teksti usein kirjallisesti aika mitäänsanomatonta. Ruumiita kertyy, mutta eihän se liikuta minua lukijaa lainkaan kun ne ruumiit ovat niille etsivillekin täysiä ventovieraita.
Onko kukaan lukenut Max Seeckin kirjoja? Niitä on kehuttu, joten selasin kirjakaupassa yhtä, mutta tosi perus dekkarilta sekin tämän pikakatsauksen perusteella vaikutti. En sitten ottanut.
Moniiii kirjoitti:
Suomessa nykyään monia huonoja kirj.Remes ,,jne jne..Ei lukija ymmärrä enää mitä shittii lukee suoltaa.Tän takuu vuosiin lukenut enää mitään...en mitään.
Ymmärsinkö nyt oikein: et lue mitään, koska monet kirjailijat ovat huonoja? No, valinta se on tuokin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Waltarin kirjojen juonet ovat jokseenkin mitäänsanomattomia ja ennalta avattuja mutta se kieli! Vaikka en löytäisi hänen kirjoistaan höykäsenpöläyksen juonta, rakastan hänen kielenkäyttöään, sitä, miten hän onnistui käyttämään sanoja niin kiehtovasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kirjat ovat ihan peeestä. En ymmärrä miksi romaanien lukemista pidetään niin hienona. Jutut ovat kirjoittajien keksimiä aikuisten satuja, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Kirjailijat ovat useimmiten alkoholisoituneita ja erakoituneita ja kirjoittamansa jutut ovat ihan sen mukaisia. Ihan lööperiä. Itse luen vain dokkareita ja elämänkertoja.
Mikäli haet vastakkainasettelulla sitä, että dokkarit ja elämäkerrat ovat ikään kuin enemmän totta kuin fiktiiviset romaanit, asetelma ei ole lainkaan näin yksioikoinen. Kun ihminen muistelee elettyä elämäänsä, hän ei koskaan pysty kirjoittamaan sitä auki niin kuin hän on sen aikoinaan kokenut, ei vaikka hänellä olisi päiväkirja-aineisto tukenaan, sillä menneisyyden kuvaus on aina välttämättä nykyisyyden värittämää. Lisäksi yksikään omaelämäkerran kirjoittaja tai dokumentaristi ei kykene koskaan kertomaan kaikkea; aina on valittava näkökulma. Joskus taas joku fiktiivinen hahmo voi olla enemmän totta kuin mihin yksikään elämäkerta yltää.
Olen kirjoittanut tästä aiemminkin joko tähän tai johonkin toiseen ketjuun. Joku viisas on sanonut, että romaanikirjallisuuden epäuskottavin muoto on muistelmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Da Vinci koodi. Päähenkilöt kertovat toisilleen "yllättävinä salaisuuksina" asioita, jotka jokainen historiasta kiinnostunut tietää.
Koraani
Ilkka Remeksen kirjat, joissa pysyy juonessa mukana, vaikka lukisi ainoastaan joka toisen sivun.
Jotkut Tommy Tabermannin runokirjat. Ala-aste-tasoista kaljarahojen kaipuussa kirjoitettua alapäähuumoria.
Olen lukenut kaksi Remeksen kirjaa. Toinen oli se, jossa terroristit hyökkäsivät presidentinlinnaan.
Henkilöhahmot paperinohuita, dialogi kökköä. Valittu aihe kyllä raflaava ja kiinnostava, teknisiä yksityiskohtia kuten pyssyjen yksityiskohtia löytyy. Muistuttaa erittäin paljon Clancyn agenttiromaaneja, ei yhtä hyvä kylläkään.
Kolmannen Remeksen "luin" kirpputorilla: otin hyllystä ja selasin viidessä minuutissa läpi. Juoni selvisi hyvin.
Itse olen lukenut yhden Remeksen, jossa joku sotavuosina Saksassa ollut lääkäri lähtee yhdeksänkymppisenä Saksaan jonkun epämääräisen viestin perusteella ja päätyy yöllä jonnekin laitakaupungille. Eli melko epäuskottavaa.
Raamattu on maailman tylsin kirja. Vanha testamentti on täynnä sankari- tai luuseritarinoita plus vielä ne psalmit ja sananlaskut. Uusi Testamentti kertoo jonkun sen aikaisen hipin tarinaa, mikä päättyy uskomattomaan taivaaseen nousuun. Ja tämän pitäisi olla totuus.
Uskomatonta että olen lukenut koko kirjan!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kutsu minua nimelläsi.
Kesken on yhä yöpöydällä, muutama muu kirja mennyt jo ohituskaistaa.
Haluaisin löytää sen, miksi kriitikot sitä ylistää, mutta en vaan ole onnistunut löytämään. Ehkä mun lukuajankohta sille on vaan ihan väärä.
Stephen Kingin Se. Aivan jäätävän ylipitkä teos. Kesti varmaan 1,5 vuotta että sain luettua loppuun, kun jäi aina kuukausiksi hyllyyn tylsistymisen ja turhautumisen seurauksena. Ja se lasten ryhmäseksikohtaus lopussa, mitä hittoa. Ottaa aivoon, miten 12-vuotiaasta (vai oliko Beverly nuorempikin jopa?) tytöstäkin pitää tehdä jo joku seksiobjekti. Tykkääkö joku tästä ihan oikeasti? Mikä tässä on niin hyvää, en tajua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kirjat ovat ihan peeestä. En ymmärrä miksi romaanien lukemista pidetään niin hienona. Jutut ovat kirjoittajien keksimiä aikuisten satuja, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Kirjailijat ovat useimmiten alkoholisoituneita ja erakoituneita ja kirjoittamansa jutut ovat ihan sen mukaisia. Ihan lööperiä. Itse luen vain dokkareita ja elämänkertoja.
Ilman mitään veetuilua, on vaan pakko sanoa, että säälin kaltaisiasi ihmisiä, teitähän on aika paljon. Minkä maailman te menetättekään, kun kiellätte aikuisilta sadut! Tutkimusten mukaan paljon ihan fiktiivisiä kirjoja lukevat ovat usein empaattisempia kuin lukemattomat ihmiset. Maailmankuva ja tunneskaala laajentuvat, kun lukee muiden ihmisten elämistä, eri maiden kulttuureista jne., ihan niistä keksityistäkin. Sanavarasto ja itsensä ilmaisutaito ovat tietysti myös ihan toista luokkaa paljon satuja lukevilla. Kannattaisiko antaa vielä mahdollisuus jollekin satukirjalle?
Vierailija kirjoitti:
Minkään sellaisen kirjan, jota työpaikan kahvihuoneen Pirjo alkaa suu vaahdossa hehkuttaa ihan vain siksi, että kirja oli juuri sattunut voittamaan jonkin random-palkinnon (Finlandia jne.)
Luin just Finlandia-palkinnon saaneen Jussi Valtosen He eivät tiedä, mitä tekevät ja olihan se kyllä hyvä kirja. Kirja sai palkinnon vuonna 2014 ja Valtonen kirjoitti sitä 6 vuotta. Siinä on käsittämättömän todenmukaisia visioita tulevaisuudesta, esim. iAm-kokemuslaite, joka vastaa oikeasti lähelle jo sitä, mitä älypuhelimet on monelle tänä päivänä.
Aina ei kannata tyrmätä Pirjon tai kriitikoiden rakastamaa teosta, niissä on oikeasti ihan helmiäkin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitäs mieltä täällä ollaan oltu Donna Tarttin Tiklistä? Itse olen just sen puolivaiheilla ja vaikka se ei missään nimessä huono olekaan, niin Jumalat juhlivat öisin jälkeen olen ehkä vähän pettynyt. Odotin jotain lumoavampaa maailmaa, syvempiä ulottuvuuksia jotenkin.
Mä luin Tiklin heti sen ilmestyttyä ja ajattelin pitkään, että se oli paras koskaan lukemani kirja. Luen melko paljon, noin 2 kirjaa/vko ja siihen nähden tuo oli aika kova arvio :)
En enää muista, miksi tykkäsin niin paljon. Luin heti sen perään nuoruuden rakkauteni eli Jumalat juhlivat öisin ja mielestäni Tikli oli parempi.
Pitäisi lukea tuo Tikli uudestaan, niin tietäisin vieläkö olen samaa mieltä vai olinko silloin vaan niin onnellinen siitä, että Tartilta oli todella pitkän tauon jälkeen tullut uusi kirja.
Vierailija kirjoitti:
Paulo Coelhon kirjat. Ihmiset kehuu syvällisiksi ja elämän mullistaviksi, vaikka ovat kliseitä täynnä.
Ei kai kukaan kirjallisuutta tai filosofiaa yhtään tunteva ihminen pidä Coelhoa syvällisenä. Vähän vitsinähän sitä pidetään. Coelho on niille jotka eivät uskalla lukea oikeaa filosofiaa. :)
Lucinda riley,
Se 6 osainen siskos sarja. Kuuntelin sen kokonaan kun tein remonttia. Eka oli ihan ok, mutta mitä edemmäs kirjat meni, sen tylsemmiksi ja pitkästyttävimmiksi ne kävivät, ja kirjan henkilötkin olivat suurimmaksi osakseen ärsyttäviä... en suoraan sanoen tiedä, enkä ymmärrä miksi edes kuuntelin kaikki ne kirjat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kirjat ovat ihan peeestä. En ymmärrä miksi romaanien lukemista pidetään niin hienona. Jutut ovat kirjoittajien keksimiä aikuisten satuja, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Kirjailijat ovat useimmiten alkoholisoituneita ja erakoituneita ja kirjoittamansa jutut ovat ihan sen mukaisia. Ihan lööperiä. Itse luen vain dokkareita ja elämänkertoja.
Mikäli haet vastakkainasettelulla sitä, että dokkarit ja elämäkerrat ovat ikään kuin enemmän totta kuin fiktiiviset romaanit, asetelma ei ole lainkaan näin yksioikoinen. Kun ihminen muistelee elettyä elämäänsä, hän ei koskaan pysty kirjoittamaan sitä auki niin kuin hän on sen aikoinaan kokenut, ei vaikka hänellä olisi päiväkirja-aineisto tukenaan, sillä menneisyyden kuvaus on aina välttämättä nykyisyyden värittämää. Lisäksi yksikään omaelämäkerran kirjoittaja tai dokumentaristi ei kykene koskaan kertomaan kaikkea; aina on valittava näkökulma. Joskus taas joku fiktiivinen hahmo voi olla enemmän totta kuin mihin yksikään elämäkerta yltää.
Olen kirjoittanut tästä aiemminkin joko tähän tai johonkin toiseen ketjuun. Joku viisas on sanonut, että romaanikirjallisuuden epäuskottavin muoto on muistelmat.
Omaelämänkerrallisista kirjoista olen pettynyt aikanaan Timo Polarin Unelmaan etelänavasta, jota kovasti kehuttiin useimmissa arvioissa, mutta itselleni tökki sen tyyli niin pahasti, että kirja alkoi nopeasti ärsyttää tosi paljon. Paras osuus siinä oli Grönlannin katastrofin kuvaus, joka oli päiväkirjoista muokattu ja ihan vain kerrottiin tapahtumat. Muuten oli sellaista rasittavaa hehkuttelua siitä, miten kovia saavutukset olivat (ja olivatkin tietenkin, kovakuntoinen ja aikaansaava mies, mutta omakehua en kestä lukea) ja jotain perheen/parisuhteen ylistämistä kesken retkikuvauksen.
Toinen vastaava oli Cheryl Straydin Villi vaellus, sitä kehuttiin ja hankin heti käsiini. Sitten se olikin parikymmentä vuotta retken jälkeen tehty teos, jossa mässäiltiin vaikeuksilla ja tulkittiin jälkiviisaana asioita. Taaskin kiinnostava sisältö, mutta tyyli teki lukukokemuksesta vähemmän miellyttävän.
Ja tulipa mieleen vielä Tim Mooren Ranskan ympäriajon reitin ajamisesta kertova "erittäin hauska" kirja. Joo, jos pitää hauskana muisteluita luteiden käristämisestä suurennuslasilla lapsena yms.
Vierailija kirjoitti:
Shakespearen koko tuotanto. Ei hääppöistä, millään nykypäivän mittarilla. Aikanaan kyllä varmaan uutta ja ihmeellistä, mutta nyt saisi jo jäädä unohduksiin...
Kannattaa muistaa, että Shakespearea luetaan pääsääntöisesti väärin. Englannin ääntäminen on muuttunut kirjoitusajan jälkeen. Kun käytetään alkuperäistä ääntämistapaa, teksti on sujuvampaa ja siellä on aika paljon vitsejä, jotka eivät aukea nykyääntämyksellä.
Sellaiset elämänkerrat, joissa kuuluisa henkilö kertoo elämästään, eikä kuitenkaan oikein kerro mitään.
Tulee mieleen, että kirja on kirjoitettu tarkoituksena rahastaa kuuluisuudella.
Alue: Aihe vapaa
Pauliina Rauhalan Taivaslaulun aihe on hyvä, mutta kirjasta en tykännyt yhtään. Se oli aivan liian koukeroisesti kirjoitettu minun makuun, puolen välin jälkeen lähinnä pikaluin = silmäilin sen loppuun.
Carlos Castanedan kirjoja luin nuorena, kun yks ihana mies suositteli. Ihan hirveää shittiä, en älynnyt mitään eikä ole ilmaantunut tarvetta lukea niitä sittemmin.