Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (978)
Vierailija kirjoitti:
Suon villi laulu. Luin sen hiljattain ja varsin keskinkertainen opus oli.
Joo tämä oli itsellekin pettymys. Muistan, että tosi iso osa henkilöistä oli jotenkin "pahoja" ihmisiä ja siinä oli siihen liittyen joku juttu tyyliin että naisista vain kauniit ja suositut oli sisimmältään hyviä ja muut paljastui mätämuniksi. Siis se ei välttämättä mennyt juuri noin mutta jokin ikävä asenne kirjailijasta paljastui kun alkoi tuota kautta miettiä.
Coelho on omastakin mielestä kauheaa paskaa.
Tässä ketjussa parjattu Lucinda Riley ei kyllä osannut kauhean hyvin kirjoittaa mutta jokin on saanut minutkin ahmimaan hänen kirjojaan. Tarinat ovat jotenkin niin kiehtovia ja niiden rakkausosuudet poikkeavat perinteisistä harlekiinijuonista.
Poika raidallisessa pyjamassa oli jotenkin todella epäsaksalainen ja muutenkin epäuskottava. Minusta ei vielä ole ihan historiallisen keskitysleirifiktion aika, kun oikeita keskitysleirivankeja on vielä elossa kertomassa tarinaansa.
Vierailija kirjoitti:
Sieppari Ruispellossa-kirjan suomennos. Saarikosken slangisanavarasto oli ehkä sata sanaa. Voi että oli tylsää lukea sivu toisensa jälkeen samat muutamat slangisanat Saarikosken kapeasta sanavarastosta.
Eikä kirjakaan kiinnostava ollut, vähä-älyisen häiriintyneen nuoren pojan loputonta päänsisäistä monologia umpitylsistä arjen asioista. Poika kertoo kämppäkaverinsa likaisesta hammasharjasta puolen sivun verran. Huoh...
Mä voisin tykätä tosta sitten. Tykkään tiiliskiviromaaneista joissa vaan näperretään eikä tapahdu mitään. Alaston sali oli aivan mahtava. Nyt on Päättymätön riemu työn alla, aivan erinomainen - 1000 sivua yksityiskohtien kuvailua ilman varsinaista juonta, just mun juttu. Lukiessa on ihan vaan pysähtyä ja uppoutua tunnelmaan. Mutta laadun täytyy silloin olla huippua. Tällaisia on vaikea löytää.
Vierailija kirjoitti:
Mun havaintojen mukaan Coelhosta tykkää kaksi ihmisryhmää:
1. lukiolaistytöt, jotka oikeasti kuvittelevat Coelhon olevan syvällinen (näistä monet ymmärtävät virheensä myöhemmin.)
2. ihmiset, joilla on matala koulutustaso ja jotka eivät jaksa lukea laadukasta kirjallisuutta. Hyvä toki, että on olemassa myös helppoa luettavaa.
Tunnen erään psykologian tohtorin joka on suuri fani. Jos en tuntisi, olisin listasi kanssa aivan samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Sieppari Ruispellossa-kirjan suomennos. Saarikosken slangisanavarasto oli ehkä sata sanaa. Voi että oli tylsää lukea sivu toisensa jälkeen samat muutamat slangisanat Saarikosken kapeasta sanavarastosta.
Eikä kirjakaan kiinnostava ollut, vähä-älyisen häiriintyneen nuoren pojan loputonta päänsisäistä monologia umpitylsistä arjen asioista. Poika kertoo kämppäkaverinsa likaisesta hammasharjasta puolen sivun verran. Huoh...
Siitä on uusi suomennos.
Fifty shades of grey, luin kymmenkunta sivua, sitten riitti.
raamattu, koraani mitä näitä nyt on
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raamattu
Se on kirjasto, ei kirja. Ei voi arvioida samoilla kriteereillä kuin kirjoja.
Käy kirjastossa ja poimi mukaasi pari romaania ja runokirjaa, Suomen laki, muutama historiaa käsittelevä teos, käytöksen kultainen kirja ja Kekkosen myllukirjeet, lue sieltä täältä ja kerro, oliko hyvä kirja.
Raamattu on kirja, ainakin Kristus-Akatemian mukaan http://www.kristusakatemia.fi/blog/2019/01/18/raamattu/
Itse en pidä sen käännösvirheistä.
Eipä taida olla pätevin tietolähde tuo Kristus-Akatemia. Tietysti jos haluaa uskoa Jumalan tekijyyteen, esim. ettei Paavali mitään kirjeitä kirjoittanut vaan toimi haamukirjoittajana vain, niin ehkä sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elena Ferranten Napoli-sarja. Ehkä maailman vastenmielisimmät päähenkilöt.
Ai hitsi, olen juuri aloittamassa sarjaa suurin odotuksin. Olen lukenut muualtakin, että lukijoiden fiilikset sarjasta vaihtelevat tykkääkö vai ei tykkää. Kiva kuulla erilaisia mielipiteitä ja lähden avoimin mielin liikkeelle. Saa nähdä tykkäänkö minä.
Tykkäsin hirveästi. TV-sarjaa aloin katsoa, kun se alkoi, yhden jakson jaksoin.... Nyt aloitin alusta, saa nähdä miten käy. :)
Coelhon Alkemistia on haukuttu niin paljon, että alkaa ihan houkuttaa lukea se.
Raamattu ja koraani.
Turhan sekavia ja rönsyileviä, satujen soisi olevan vähän helppolukuisempia.
Vierailija kirjoitti:
Raamattu ja koraani.
Turhan sekavia ja rönsyileviä, satujen soisi olevan vähän helppolukuisempia.
Esim. ne Raamatun hallitsijaluettelot (löytyy Kuningasten kirjoista ja Aikakirjoista) eivät ole satuja, vaan ihan päteviä luetteloita siitä, mitä hallitsijoita on ollut. Kustakin esitetty arvio on sitten yhtä pätevää tai pätemätöntä kuin nykypäiväiset arviot kustakin poliitikosta. Samanlaisia kuningasluetteloita on ollut naapuruston kansoilla, ja kyllä historiantutkijat pitävät niitä ihan pätevinä lähteinä.
Ja ovatko sananlaskutkaan satua? Sen kummemmin Raamatun kuin vaikka suomalaiset. Tai runous.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sieppari Ruispellossa-kirjan suomennos. Saarikosken slangisanavarasto oli ehkä sata sanaa. Voi että oli tylsää lukea sivu toisensa jälkeen samat muutamat slangisanat Saarikosken kapeasta sanavarastosta.
Eikä kirjakaan kiinnostava ollut, vähä-älyisen häiriintyneen nuoren pojan loputonta päänsisäistä monologia umpitylsistä arjen asioista. Poika kertoo kämppäkaverinsa likaisesta hammasharjasta puolen sivun verran. Huoh...
Mä voisin tykätä tosta sitten. Tykkään tiiliskiviromaaneista joissa vaan näperretään eikä tapahdu mitään. Alaston sali oli aivan mahtava. Nyt on Päättymätön riemu työn alla, aivan erinomainen - 1000 sivua yksityiskohtien kuvailua ilman varsinaista juonta, just mun juttu. Lukiessa on ihan vaan pysähtyä ja uppoutua tunnelmaan. Mutta laadun täytyy silloin olla huippua. Tällaisia on vaikea löytää.
Vau, kenen kirjoittama on Alaston sali? En ole kuullutkaan! Voisin tykätä.
Vierailija kirjoitti:
Sinuhe Egyptiläinen. Waltarilla on paljon parempiakin kirjoja.
Se oli kyllä pettymys ja jätin lukematta loppuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raamattu ja koraani.
Turhan sekavia ja rönsyileviä, satujen soisi olevan vähän helppolukuisempia.
Esim. ne Raamatun hallitsijaluettelot (löytyy Kuningasten kirjoista ja Aikakirjoista) eivät ole satuja, vaan ihan päteviä luetteloita siitä, mitä hallitsijoita on ollut. Kustakin esitetty arvio on sitten yhtä pätevää tai pätemätöntä kuin nykypäiväiset arviot kustakin poliitikosta. Samanlaisia kuningasluetteloita on ollut naapuruston kansoilla, ja kyllä historiantutkijat pitävät niitä ihan pätevinä lähteinä.
Ja ovatko sananlaskutkaan satua? Sen kummemmin Raamatun kuin vaikka suomalaiset. Tai runous.
Joo, niiden kuningasluetteloiden takiahan hihhulit ko. opukselle juuri kuolaavat.
Ei, kyllä se idioottijoukkoja kasassapitävä elementti on nimenomaan ne sadut jostain näkymättömästä kaikkivoivasta rahanahneesta julmasta paskiaisesta, jonka miellyttämiseen elämä pitäisi käyttää.
Paolo Coelhon Alkemisti. En vaan tajua mikä siinä on niin hienoa. Jos olisi ollut yhtään pidempi, olisi jäänyt kesken.
Tuulen viemää, roskakirjallisuutta parhaimmillaan ja vielä ylipitkitetyssä muodossa.
Paulo Coelhon kirjat. Pikku Prinssi.
Vierailija kirjoitti:
Sofi Oksasen tuotanto
Samat sanat. Varmaan hirveän intellektuellia, mutta minun tyhmät aivot ei vaan ymmärtäneet, vaan enemmänkin ahdistuin kuin että olisin saanut jotain kiksejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanya Yanagiharan (en jaksa tarkistaa kirjoitinko oikein) Pieni elämä. Kärsimyksellä, väkivallalla ja raiskauksella mässäilyä alusta loppuun ja hirveän epäuskottavat juonikuviot. Ihan kuin joku aikuisten fanficci. En lämmennyt.
Samaa mieltä. Miten ihmeessä joka ikinen käytti seksuaalisesti hyväkseen päähenkilöä? Meni jo epäuskottavaksi siinä kohtaa, kun päähenkilö päätyi sen psykiatrin tai mikä lie lääkäri olikaan käsiin.
Siis juuri tämä! Koko tarinan oli tarkoitus olla traaginen, ja se olisikin voinut olla ihan uskottava ja tehokas, jos esimerkiksi vain Juden lapsuudenkokemukset sen ällöttävän munkin kanssa olisivat olleet totta ja kirjassa olisi sitten kuvattu kuinka hän aikuisena yrittää tästä eheytyä. Mutta jossain vaiheessa koko tragedia alkoi muuttua tahattomaksi komiikaksi, kun aina kun kirjaan tuli uusi hahmo, niin kas vain, johan se kohta oli raiskaamassa Judea.
Senkin olisi vielä voinut uskoa, että hyväksikäytetty ihminen päätyy myöhemmässä elämässään toistamaan tätä traumaa vahingolliseen parisuhteeseen, mutta sekään ei riittänyt - sen lisäksi ihan sattumakin heitti raiskaajia Juden tielle :D
Apua, kuulostaa ihan kamalalta, mutta sitä juuri tarkoitan: vakavasta aiheesta oli tehty yhtä epäuskottavaa karnevaalia. En voi olla miettimättä sitä Yanagiharan toista kirjaa (People in the trees), joka niinikään kertoo, arvasitte oikein, poikia raiskaavasta miehestä. Ihan kiva juttu, mutta olisko pikkuhiljaa jotain muuta aihetta mistä löytyisi sanottavaa... On ehkä epä-älyllistä spekuloida näin, mutta kyllä minä vähän ihmettelen, miksi aikuinen nainen on noin fiksoitunut tällaiseen aiheeseen.
Terry Pratchett olis vähemmän keksittyä 😅