Valaistumisen jälkeen ihmissuhteet käynyt lopulta mahdottomaksi
Ootteko kokenut vastaavaa? Aikansa vielä valaistumisen jälkeen pystyi oleen vuorovaikutuksessa muiden kanssa mutta lopulta sitä kasvoi niin ulos siitä vanhasta maailmasta ettei enää pysty oleen muiden ihmisten kanssa. Maailmat liian eriytynyt. Muilla ihmisillä ei ole kapasiteettia kohdata sua sellaisena kuin olet ja itselle se että menisi siihen vanhaan maailmaan takaisin, tuntuu suorastaan väkivaltaiselta itseä kohtaan. Ei vain pysty. Nyt sit vaan pakko elää erakkoelämää.
Kommentit (38)
Minua ei kiinnosta toiset ihmiset ollenkaan ja teeskentely on kyllä raskasta.
Ite lopetin kanssa pitämästä yhteyttä ihmisiin, mutten koe silti valaistuneeni.
Juu varmaan. Kandee olla ittekseen.
Tuo on sama ongelma, kun ihmiset kasvavat eri suuntaan tai jäävät kasvamatta. Yhteinen pohja katoaa ja silloin on hankala saada sitä samaa yhteyttä.
On olemassa vielä sellainen ratkaisu että etsii muita kaltaisiaan. Jos on liian kauan yksin sosiaaliset taidot katoavat ja muiden kohtaaminen vaikeutui entisestään.
Valaistunutta seuraa vaan. Onhan se asia joskus niinkuin olisi itse ainoastaan hereillä tai selväjärkisin.
Joo, toi on toi yleinen valaistuneiden ihmisten ongelma. Mulla ihan samaa. Muut näyttäytyy vaan niin jotenkin tyhminä ja silleen niin kuin ali-ihmisinä. Kyllä mä pyrin jollain lailla niitä kestämään ihan pakkotilanteissa, mutta joo mä ymmärrän sua. Toiset vaan on parempia kuin toiset, ei sille voi mitään.
Mitä tarkoitat valaistumisella? Äkikseltään ajattelisi, että kävisi juuri toisinpäin, olisi helppoa olla ihmisten kanssa tekemisissä jos esim ymmärtäisi kaikesta kaiken. Mutta siis mitä on tämä valaistuminen käytännössä?
Mä vissiin valaistuin jo lapsena kun kanssaihmiset on aina tuntuneet aika daijuilta...
Joku on joskus kutsunut k*sipääksi.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat valaistumisella? Äkikseltään ajattelisi, että kävisi juuri toisinpäin, olisi helppoa olla ihmisten kanssa tekemisissä jos esim ymmärtäisi kaikesta kaiken. Mutta siis mitä on tämä valaistuminen käytännössä?
Eihän se mitään tarkoita. Aloitus on tietenkin provo, mutta oikeasti jotkut ihmiset selittävät olevansa "valaistuneita" ja sillä viitataan yleensä siihen, että operoidaan jollain korkeammalla tietoisuuden tasolla ja muuta höpöä. Oikeasti se antaa tunteen, että on jotenkin parempi, kuin muut. Usein se ennakoi mielenterveysongelmia, kun lakataan olemasta "tavallisia". Jokainen, joka kertoo olevansa valaistunut on huijari, enkä itse olisi missään tekemisissä sellaisen kanssa.
Et kuulosta kovin valaistuneelta. Onko holier than thou tuttu ilmiö.
Vierailija kirjoitti:
Minä pimenin ja kävi samoin.
Niinkin voi käydä. Tiedän henkilön jonka epäaitous, itsekkyys ja pahuus otti hänestä vallan ja hän eriytti itsensä kaikista lähimmistä ihmisistä. Nyt hän on uudessa elämässään onnellinen.
"Valaistuminen" ja kyvyttömyys olla välittämättä siitä miten täysivaltaisesti tulee toisten toimesta kohdatuksi on varmaan aika surkea yhdistelmä. Jos pystyy luopumaan halusta tulla nähdyksi/ymmärretyksi, niin onnistuu muiden kanssa sosialisointikin. Riittää, kun itsellä on tarpeeksi ymmärrystä ja myötätuntoa muita kohtaan, silloin ei tarvi muilta mitään ja muut saa olla niin "nukuksissa" kuin ovatkaan.
Vierailija kirjoitti:
Et kuulosta kovin valaistuneelta. Onko holier than thou tuttu ilmiö.
Aina ei ole tästä kysymys eli siitä että pitäisi itseään muita parempana.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat valaistumisella? Äkikseltään ajattelisi, että kävisi juuri toisinpäin, olisi helppoa olla ihmisten kanssa tekemisissä jos esim ymmärtäisi kaikesta kaiken. Mutta siis mitä on tämä valaistuminen käytännössä?
Tarkoittaa semmosta syvällistä ymmärrystä siitä että en ole yhtä kuin mun ajatukset, tunteet tai toiminta vaan oon se tietoisuus siellä taustalla. Eli käytännössä kyse oman "egon" ylittämisestä ja siitä että ymmärtää olevansa yhtä kaiken muun elämän kanssa. Mut ihmiset jotka ei ole "valaistunut", elää vielä "egoistaan" käsin jolloin se kanssakäyminen tuntuu usein semmoselta viattomuuden raiskaamiselta näin karrikoiden. Ja usein se tietoisin ihminen sitten joutuu kannatella muiden tiedostamattomuutta ja uupuu jos viettää pitkään aikaa tällaisissa porukoissa.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Valaistuminen=psykoosi?
Ei todellakaan. Psyykkisesti sairas ihminen ei voi valaistua.
Ihmiset on helvetin tyhmiä. Näin olen kokenut lapsesta saakka.
Vierailija kirjoitti:
Minua ei kiinnosta toiset ihmiset ollenkaan ja teeskentely on kyllä raskasta.
Minä en ota muita ihmisiä henkilökohtaisesti. Olen minä ja muut ovat itsejänsä.
0/5