Lue keskustelun säännöt.
Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (1109)
Yann Martel: Piin elämä
Mielestäni uskon, uskonnon, uskonnollisuuden ja koko elämän käsittely oli tässä kirjassa todella lapsellista ja lukijaa aliarvioivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rikos ja rangaistus. Itsekeskeinen kirjailija tekee oman itsensä idealisoidun hahmon pääsankariksi kirjaan, jonka keskeisin anti on, että päähenkilöä ylempiarvoinen poliisihenkilö kohdistaa tarkkailevan katseensa päähenkilöön ja kokee tämän erityislaatuiseksi, koska kyseinen päähenkilö kokee itsekin itsensä erityislaatuiseksi, koska pohjimmiltaan itsekeskeinen mieskirjailija kokee itsensä erityislaatuiseksi. Tässä idealisoidun omakuvan kasvavassa ihailussa sitten lillutaan. Ja tämä on ainutlaatuisen humaani kirjallinen mestariteos. Inhoan kaikkia muitakin venäläisiä klassikoita. Ylihypetettyjä, ja etenkin naisnäkökulmasta kammottavia.
Kokeile yhtä Dostojevskin kirjaa, joka väitteistäsi tulee mieleen. Sen nimi alkaa i:llä.
Vauva-palsta on kyllä niin hieno siitä, että useinkin kun tulee mieleen jonkun kommentista tämä sama Dostojevskin i:llä alkava klassikko, mutta menee itse ihan sanattomaksi, niin seuraavalla sivulla joku on sanoittanut sen ajatuksen täsmälleen.
Vierailija kirjoitti:
Paulo Coelhon kirjat. Ihmiset kehuu syvällisiksi ja elämän mullistaviksi, vaikka ovat kliseitä täynnä.
Sellaista yläkouluikäisen elämänfilosofiaa. Toki sillekin on paikkansa, mutta hypen perusteella odotin jotain ihan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rikos ja rangaistus. Itsekeskeinen kirjailija tekee oman itsensä idealisoidun hahmon pääsankariksi kirjaan, jonka keskeisin anti on, että päähenkilöä ylempiarvoinen poliisihenkilö kohdistaa tarkkailevan katseensa päähenkilöön ja kokee tämän erityislaatuiseksi, koska kyseinen päähenkilö kokee itsekin itsensä erityislaatuiseksi, koska pohjimmiltaan itsekeskeinen mieskirjailija kokee itsensä erityislaatuiseksi. Tässä idealisoidun omakuvan kasvavassa ihailussa sitten lillutaan. Ja tämä on ainutlaatuisen humaani kirjallinen mestariteos. Inhoan kaikkia muitakin venäläisiä klassikoita. Ylihypetettyjä, ja etenkin naisnäkökulmasta kammottavia.
Kokeile yhtä Dostojevskin kirjaa, joka väitteistäsi tulee mieleen. Sen nimi alkaa i:llä.
Kylläpäs "väärä" mielipide taas onnistui triggeröimään.
Ehkä kannattaisi olla avoimempi mieleltään eikä upota oman paremman mielipiteen kuplaan.
Sinuhe Egyptiläinen satukirja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa lukea Sofi Oksasen teoksia.
Se ranskalainen kirjailija, monta osaa. Krokotiilin keltaiset silmät jne. Todella omituisia kirjoja. Juonettomia, kaikilla hahmoilla on liikaa asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pientä elämää olen tässä yrittänyt lukea koska tämä ketju on vähän kuin kirjasuosituksia masokistille. ...Monta sataa sivua keski-ikäisten miesten ruikutusta ja sietämättömiä hahmoja. Onko miesten ystävyys sitä, että joka lauseessa sanotaan toisen nimi ja pyydellään anteeksi turhista asioista? Että kaveri pöllyssä vähän pilkkaa toista ja tämä panee heti välit poikki, mutta aletaan suhteeseen jonkun kanssa joka tekee samaa ja pahempaa, heijaavat sikiöasennossa ja viiltelevät itseään? Ja kaikki ovat homoja. Jep, suoraan AO3:sta vedettyä kuraa.
Gabriel Garcia Marquez Sadan vuoden yksinäisyys. Klassikko, merkkiteos, hehkutusta joka puolella. Vihdoin luin.
V-u mitä paskaa. Tajunnanvirtaista sekoilua, sukurutsaista ja sekopäistä elämää. Hahmot jäi ohueksi kun ne kerrotaan vain yhdestä näkövinkkelistä. Misogyniaa, huoraamista. Kukaan ei joudu vastuuseen mistään. Ihmiset ovat yksinkertaisesti tyhmiä. Lisäksi vaikea seurata kun lähes jokaisella on sama nimi. - mikä oli lopputulema tästä kirjasta ja sen kertomasta ajasta? Ei oikeasti mikään. Täysin mitäänsanomaton teos. Ei mitään mieleenpainuvaa, vavahduttavaa. Paikoitellen kyllä yököttävää.
Ehkä se on aikansa kuva, 1960-luvusta on sentään jo pitkä matka nykypäivään. Mutta en suosittele.