Lue keskustelun säännöt.
Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (978)
Vierailija kirjoitti:
Elena Ferranten Napoli-sarja. Ehkä maailman vastenmielisimmät päähenkilöt.
Ai hitsi, olen juuri aloittamassa sarjaa suurin odotuksin. Olen lukenut muualtakin, että lukijoiden fiilikset sarjasta vaihtelevat tykkääkö vai ei tykkää. Kiva kuulla erilaisia mielipiteitä ja lähden avoimin mielin liikkeelle. Saa nähdä tykkäänkö minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elena Ferranten Napoli-sarja. Ehkä maailman vastenmielisimmät päähenkilöt.
En väitä vastaan vaan kommentoin sivusta että se teki sarjasta niin mielenkiintoisen. Omassa elämässään kun yrittää päästä eroon hankalista ihmisistä ja näiden välinen side piti
Mulle usein juuri kiusalliset ja nihkeät henkilöhahmot tekevät teoksista kiinnistavia
Jostain syystä Riikka Pulkkisen kirjat eivät ikinä ole auenneet mulle. Moni ystävä niitä on kehunut ja aina olen suositukseen tarttunut, mutta yhtään en ole loppuun asti lukenut.
Aikaa kun on liian vähän ja kirjoja loputtomiin
Vierailija kirjoitti:
Nenäpäivä
Pussikaljaromaanin olen lukenut kolmeen kertaan, mutta Nenäpäivä jäi kesken.
Ah, joo! Mä olin jo onnellisesti unohtanut tään hirvityksen olemassaolon! Sain jotenkin luettua loppuun. Ei olisi kannattanut. Ei olisi kannattanut edes aloittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitin innolla Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjan ja sehän olikin kuin Harlekiini! Melkoinen yllätys. Luen vielä toisen osan, jospa paranisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elena Ferranten Napoli-sarja. Ehkä maailman vastenmielisimmät päähenkilöt.
Ai hitsi, olen juuri aloittamassa sarjaa suurin odotuksin. Olen lukenut muualtakin, että lukijoiden fiilikset sarjasta vaihtelevat tykkääkö vai ei tykkää. Kiva kuulla erilaisia mielipiteitä ja lähden avoimin mielin liikkeelle. Saa nähdä tykkäänkö minä.
Elena Ferranten hehkutusta en itsekään ymmärrä. Niin tajuton määrä henkilöitä, että saa olla jatkuvasti lunttaamassa kuka on kuka
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anja Snellmanin kirjat. Ärsyttää se väkinäisen lennokas ja taiteellinen kirjoitustyyli ja välistä suoranainen sekavuus.
Tavallaan olen kyllä tykännyt lukea niitä, mutta ärsyttää, kun on aina samanlainen päähenkilö: Nuori opinnoissaan huippumenestynyt nainen (tyyliin joku 25-vuotias tohtori), joka poimii seksisuhteita milloin huvittaa.
En pidä Snellmania oikeana kirjailijana, eihän hänen kirjoissaan ole yleensä yhtään uskottavaa, elävää henkilöä. Ne ovat yhden päähenkilön kuvausta, jonka takaa voi aina nähdä kirjailijan elämänvaiheet, milloin naimisiin Suuren kirjailijan pojan kanssa, milloin jännä-rokkarin.
Sonja O on tosi valheellinen ja feikki kirja, voin vakuuttaa että ei ole totuuden häivää siinä ajankuvassa eikä autenttisuutta 70-luvun taistolaisajasta puhuttaessa. Olen itse ollut 70-luvun taistolainen, ja Snellman kuvaa aikaa tosi epärealistisesti ja pinnallisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntemattoman Sotilaan ja Täällä Pohjantähden Alla. Rasittavaa virheellistä itsesääliä täynnä olevaa paskaa ja kostofantasioita Honkolan kartanoa kohtaan. Päämäärä ja Musta Rakkaus kyllä ovat hyviä.
Emily Brontën Humiseva Harju. Yritin talvella lukea sitä koulussa, kun piti lukea joku klassikko, mutta ei vaan pystynyt koska se oli hemmetin sekava ja tylsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raamattu
Se on kirjasto, ei kirja. Ei voi arvioida samoilla kriteereillä kuin kirjoja.
Käy kirjastossa ja poimi mukaasi pari romaania ja runokirjaa, Suomen laki, muutama historiaa käsittelevä teos, käytöksen kultainen kirja ja Kekkosen myllukirjeet, lue sieltä täältä ja kerro, oliko hyvä kirja.
Raamattu on kirja, ainakin Kristus-Akatemian mukaan http://www.kristusakatemia.fi/blog/2019/01/18/raamattu/
Itse en pidä sen käännösvirheistä.
Vierailija kirjoitti:
Aloitin innolla Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjan ja sehän olikin kuin Harlekiini! Melkoinen yllätys. Luen vielä toisen osan, jospa paranisi.
Tule sitten kertomaan! Muakin tavallaan kiinnostais, mutta en pysty... :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viime vuosina on ollut pinnalla montakin kirjailijaa, jotka ovat todella huonoja kirjoittajia. Esim. täälläkin mainitut Lucinda Riley ja Heather Morris. Heillä on ihan hyvä idea kirjasta, mutta valitettavasti lopputulos on kamalaa luettavaa. Mitä näiden kustannustoimittajat oikein ajattelevat?
Sofi Oksasen Puhdistus. Huonosti kirjoitettu laskelmoitu imagoprojekti kohahduttavasta aiheesta.
Paulo Coelhon kirjat. Kliseesiirappia.
Dan Brownin kirjat. Kuusitoista uutta järisyttävää juonenkäännettä joka aukeamalla käy nopeasti vanhaksi.
Raamattu oli vielä pahempi kuin arvelin mutta muutama helmi siitä jäi käteen, joten ei mennyt ihan hukkaan sen läpi kahlaamiseen kulutettu aika.
Patricia Cornwell ja Stephen King ovat menneet huonoiksi, alkupään tuotantoa kannattaa lukea.
Tolstoista en tykännyt nuorena mutta nykyään on ihan parhaita, olen vanhana ja viisaana alkanut arvostaa.
Naistenhuone. Oli saanut kirjallisuus palkinnon jenkeissä 80-luvulla. Kolme kertaa aloitin, mutta pääsin
sivulle 53 ei auennut se jutunjuuri.
Elena Ferranten trilogia. Pitäisi kai olla italiana saadakseen edes hieman otetta.
Coelho täälläkin. Yliarvostettua kakkaa.
Ja sokerina pohjalla: Nuorena luin innostuneena tuoreen Veijo Baltzarin Polttavan tien. Sissus, kuin alakoululaisen kyhäelmä! Jos Coelholle antaisin 5/10, tämä kyllä veti pohjat eli 0/10. Nythän Baltzaria kehutaan kirjailijaksi?! Proffako se on myös? Suuri taiteilija joka tapauksessa.
Sieppari Ruispellossa-kirjan suomennos. Saarikosken slangisanavarasto oli ehkä sata sanaa. Voi että oli tylsää lukea sivu toisensa jälkeen samat muutamat slangisanat Saarikosken kapeasta sanavarastosta.
Eikä kirjakaan kiinnostava ollut, vähä-älyisen häiriintyneen nuoren pojan loputonta päänsisäistä monologia umpitylsistä arjen asioista. Poika kertoo kämppäkaverinsa likaisesta hammasharjasta puolen sivun verran. Huoh...
Eerika, mässäilyä pienen lapsen kauhealla kohtalolla.