Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainoa joka ei alkaisi koskaan uusperheelliseksi?
09.07.2021 |
Menisi hermo ihan täysin, jos pitäisi asua jonkun toisen lapsien kanssa! Ihan sama minkä ikäisiä, aivan mahdoton ajatus!
Miten jotkut jaksaa??
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainoa. Koko konsepti on täysin järjetön. Kauhulla katselen tuttavapariskuntia, kun suuri rakkaus vie, niin siinä molempien kolme aiemmasta liitosta olevaa lasta vaan vikisee. Osa näistä sopii siihen yhtälöön, osa sitten ei. Ja sitten tulee se yksi yhteinen lapsi, koska täytyyhän sen suuren rakkauden näkyä jotenkin. Jos nykyisen miehen kanssa ero tulisi, en missään nimessä lähtisi näin sekopäiseen systeemiin mukaan.
Niin on täysin järjetön, ja yleensä se yhteinen lapsi on vahinkopamaus. Siinä sitten sinun, minun ja meidän kakarat ja elämä yhtä säätöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pitäisi ruveta parinmuodostusta miettimään, niin kyllä se lapsien olemassaolo on lähes poikkeuksetta dealbreaker.
En halua lapsia.
No en todellakaan, ikinä, hyi! Ja kyse ei todellakaan ole mistään tarpeesta palvoa ja jatkaa/hoivata vain omia geenejään, vaan en yksinkertaisesti HALUA uusperhehelvettiä lapsilauman ja entisten puolisoiden sekä mitä oudoimpien sukuviritelmien keskellä! Hyi säkki! Kuolen väsymykseen ja ahdistukseen jo ajatuksesta! Ja ei - rakkaus ei todellakaan tässä kohtaa riitä! 😳
Itse olen paitsi puoliorpo, niin myös 'uusioperheen uhri'.
Olen jo keski-ikäinen joten aikaa tuosta on kulunut, toisinaan vieläkin herään öisin painajaisiin. Terapiat yms on aikanaan käyty läpi kun 30-kymppisenä oli pakko tunnustaa itselle että en voi elää elämääni ilman että käyn asioita edes jotenkin läpi. Onnekseni minulla on muutama luotettava ystävä jotka ovat olleet tukenani tarvittaessa, vaikka eiväthän he mitenkään voi tätä asiaa kokonaisuudessaan ymmärtää.
Minulla on aviopuoliso mutta lapsia en ole koskaan halunnut, ei siksi ettenkö lapsista pitäisi vaan riski että sattuisin kuolemaan ennen kuin lapsi pärjäisi omillaan on sietämätön.
Omat karut kokemukseni tietenkin taustalla. Uusioperheeseen en ryhtyisi missään tapauksessa!
On mielestäni kummallista että äiti-tai isäpuoleksi voi ryhtyä kuka tahansa, mutta lapsen adoptioon vaaditaan vuosia kestävä prosessi.
No, mielipiteensä kullakin, on hyvä kuitenkin muistaa/ymmärtää että kyllä ne uusioperheen lapsetkin siitä aikuistuvat. Eläkää siten ettei tarvitse jälkikäteen katua tai hävetä tekojaan ja sanojaan.
Itse olen paitsi puoliorpo, niin myös 'uusioperheen uhri'.
Olen jo keski-ikäinen joten aikaa tuosta on kulunut, toisinaan vieläkin herään öisin painajaisiin. Terapiat yms on aikanaan käyty läpi kun 30-kymppisenä oli pakko tunnustaa itselle että en voi elää elämääni ilman että käyn asioita edes jotenkin läpi. Onnekseni minulla on muutama luotettava ystävä jotka ovat olleet tukenani tarvittaessa, vaikka eiväthän he mitenkään voi tätä asiaa kokonaisuudessaan ymmärtää.
Minulla on aviopuoliso mutta lapsia en ole koskaan halunnut, ei siksi ettenkö lapsista pitäisi vaan riski että sattuisin kuolemaan ennen kuin lapsi pärjäisi omillaan on sietämätön.
Omat karut kokemukseni tietenkin taustalla. Uusioperheeseen en ryhtyisi missään tapauksessa!
On mielestäni kummallista että äiti-tai isäpuoleksi voi ryhtyä kuka tahansa, mutta lapsen adoptioon vaaditaan vuosia kestävä prosessi.
No, mielipiteensä kullakin, on hyvä kuitenkin muistaa/ymmärtää että kyllä ne uusioperheen lapsetkin siitä aikuistuvat. Eläkää siten ettei tarvitse jälkikäteen katua tai hävetä tekojaan ja sanojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut jo vuosia suhteessa lapsettoman miehen kanssa, minulla on kaksi lasta. En todellakaan halua uusperhe-elämää. Ennen kaikkea lasteni vuoksi. Mieheni on minulle rakas, lapsille kuitenkin käytännössä vieras. Ettäkö antaisin vieraan ihmisen muuttaa lasteni kotiin? Ennemmin eroan miehestä, jos nämä ovat vaihtoehdot.
Sellaiseen minun sinun meidän lapset kuvioon en kyllä lähtisi. Lapsettomana olisin kyllä jollekin pienelle puoliorvolle ryhtyä äitipuoleksi.
Nyt jos mies vaikka heittäisi lusikan nurkkaan, niin varmaan voisin jonkun lapsettoman miehen tähän kuvioon ottaa. En kuitenkaan hänelle enää lapsia suostuisi tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saman katon alle en ikinä muuttaisi niin kauan, kun molemmilla on kotona asuvia lapsia. Ehdoton ei myös yhteiselle rakkauden hedelmälle.
Sama, sanoin ukolle että noita kersoja en nurkissani katsele. Ex-vaimo etti sitten penskat kokonaan hoitoonsa ja hyvä näin. Ukko käy niitä kahtelemassa ja laittelee lahjoja, mutta minun elämään eivät muuten vaikuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainoa. Koko konsepti on täysin järjetön. Kauhulla katselen tuttavapariskuntia, kun suuri rakkaus vie, niin siinä molempien kolme aiemmasta liitosta olevaa lasta vaan vikisee. Osa näistä sopii siihen yhtälöön, osa sitten ei. Ja sitten tulee se yksi yhteinen lapsi, koska täytyyhän sen suuren rakkauden näkyä jotenkin. Jos nykyisen miehen kanssa ero tulisi, en missään nimessä lähtisi näin sekopäiseen systeemiin mukaan.
Se on helppo siinä rakkaudentäyteisessä ja turvaa tuovassa ydinperheonnessa sanoa että “en minä vaan ikinä hyi”. Niin minäkin ajattelin.
Sitten kun se mies kuolee tai pettää ja jättää ja tajuat että vaihtoehtona on olla yksin 15-20 vuotta tai sopeutua ja koittaa rakentaa uutta onnea niin ajatus uusperheestäkään ei tunnu enää ihan niin mahdottomalta. Minulla on kyllä eronneita ystäviä jotka ei tosiaan ole pariutuneet eron jälkeen ja julistavat ettei ikinä. Mutta enempi siinä kyllä haisee katkeruus vanhasta suhteesta ja pelko että uusikin menee mönkään, ei vaikuta siltä että se ihan oikeasti olisi kenenkään aito valinta olla yksin 15 vuotta.
Niin ja eronneena vanhempana sen uuden parisuhteen löytäminen on kyllä tosi vaikeaa. Jos sattuukin käymään niin että löytyy joku jonka kanssa oikeasti kemiat kohtaa ja puolin ja toisin ollaan valmiita vastaanottamaan elämään myös toisen lapset niin se on harvinaista ja asia mitä ymmärrän monen voivan haluta vaalia. Myös uusperheet voi olla onnellisia. Ja myös ydinperheistä tulee traumatisoituneita lapsia/aikuisia.
Mutta, jatkakaa tosi uusperheiden haukkumista vaikka mitään ette asiasta edes tietäisi. Sehän oli ketjun ainoa tarkoitus.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut jo vuosia suhteessa lapsettoman miehen kanssa, minulla on kaksi lasta. En todellakaan halua uusperhe-elämää. Ennen kaikkea lasteni vuoksi. Mieheni on minulle rakas, lapsille kuitenkin käytännössä vieras. Ettäkö antaisin vieraan ihmisen muuttaa lasteni kotiin? Ennemmin eroan miehestä, jos nämä ovat vaihtoehdot.
No miksi hän on lapsillesi vieras?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saman katon alle en ikinä muuttaisi niin kauan, kun molemmilla on kotona asuvia lapsia. Ehdoton ei myös yhteiselle rakkauden hedelmälle.
Samaa mieltä. Mulla on kolme teiniä, samoin miesystävälläni. Aikaa vietetään yhdessä paljon sekä parina että lasten kanssa, mutta yhteenmuutto saa odottaa sitä, että lapset on omillaan. Jo puhtaasti tilateknisistäkin syistä.
No, jos lapsiperhe-elämän lähtökohtaisesti kokee raskaana ja epämiellyttävänä, ei siihen tietenkään kannata lähteä. Musta on kivaa, että on paljon elämää ympärillä.
Mulla on kaksi lasta ja miehellä kolme. On ollut ihanaa seurata, kuinka lapset ovat rakentaneet tiiviit sisarussuhteet keskenään ja kutsuvat toisiaan siskoiksi ja veljiksi.
Todella paljon on kiinni aikuisten asenteista. Me on aktiivisesti tehty töitä perheytymisen eteen ja työstetty omia negatiivisia tunteitamme. Itse pyrin ajattelemaan "meidän perheen lapsia" sun ja mun lasten sijaan. Toki tunneside omiin on ja pysyy erilaisena, muttei sen tarvitse arjessa näkyä. Lisäksi avainasemassa on ikätasoinen keskustelu kaikkien kanssa.
En väitä, että meidän elämä olis täydellistä, mutta ihan varmasti kuitenkin parempaa yhdessä kuin erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa, jonka mielestä nämä "olenko ainoa"-aloitukset ovat typeriä?
Olenko ainoa jonka mielestä on tyhmää lukea aloitus ja vielä vastata, jos ei ole mitään sanottavaa? Shut up!
Olihan minulla sanottavaa :D Sori, mutta täällä ei kaikki pyöri sinun tahtosi mukaan.
Hih hih
Olen uusperheessä kasvanut ja se oli kamalaa. Narsisti isäpuoleni on traumatisoinut paitsi omat lapsensa, myös meidät äidin lapset sekä yhteisen lapsen. Vuosien terapiakaan ei krojaa kaikkea.
Onneksi teitä ei tarvitse ottaa äiti-tai isäpuoleksi, traumathan siitä tulisi lapsille. Ei ikinä tuommoisia vastuuttomia minä-itse tyyppejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainoa. Koko konsepti on täysin järjetön. Kauhulla katselen tuttavapariskuntia, kun suuri rakkaus vie, niin siinä molempien kolme aiemmasta liitosta olevaa lasta vaan vikisee. Osa näistä sopii siihen yhtälöön, osa sitten ei. Ja sitten tulee se yksi yhteinen lapsi, koska täytyyhän sen suuren rakkauden näkyä jotenkin. Jos nykyisen miehen kanssa ero tulisi, en missään nimessä lähtisi näin sekopäiseen systeemiin mukaan.
Se on helppo siinä rakkaudentäyteisessä ja turvaa tuovassa ydinperheonnessa sanoa että “en minä vaan ikinä hyi”. Niin minäkin ajattelin.
Sitten kun se mies kuolee tai pettää ja jättää ja tajuat että vaihtoehtona on olla yksin 15-20 vuotta tai sopeutua ja koittaa rakentaa uutta onnea niin ajatus uusperheestäkään ei tunnu enää ihan niin mahdottomalta. Minulla on kyllä eronneita ystäviä jotka ei tosiaan ole pariutuneet eron jälkeen ja julistavat ettei ikinä. Mutta enempi siinä kyllä haisee katkeruus vanhasta suhteesta ja pelko että uusikin menee mönkään, ei vaikuta siltä että se ihan oikeasti olisi kenenkään aito valinta olla yksin 15 vuotta.
Niin ja eronneena vanhempana sen uuden parisuhteen löytäminen on kyllä tosi vaikeaa. Jos sattuukin käymään niin että löytyy joku jonka kanssa oikeasti kemiat kohtaa ja puolin ja toisin ollaan valmiita vastaanottamaan elämään myös toisen lapset niin se on harvinaista ja asia mitä ymmärrän monen voivan haluta vaalia. Myös uusperheet voi olla onnellisia. Ja myös ydinperheistä tulee traumatisoituneita lapsia/aikuisia.
Mutta, jatkakaa tosi uusperheiden haukkumista vaikka mitään ette asiasta edes tietäisi. Sehän oli ketjun ainoa tarkoitus.
Mies petti ja jätti, mutta en silti jäänyt yksin enkä lähtenyt uusperheeseen. On se vaihtoehto että molemmat jatkaa asumista omassa asunnossa. Ei ole mikään pakko tunkea kahden perheen lapsia saman katon alla. En ikinä tekisi niin, kuten en tekisi sitä yhteistä rakkauden hedelmää.
Yksin olo on myös oikein hyvä vaihtoehto. Naisethan elävät tutkitusti pidempään yksin kuin parisuhteessa. Miehillä se menee toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainoa. Koko konsepti on täysin järjetön. Kauhulla katselen tuttavapariskuntia, kun suuri rakkaus vie, niin siinä molempien kolme aiemmasta liitosta olevaa lasta vaan vikisee. Osa näistä sopii siihen yhtälöön, osa sitten ei. Ja sitten tulee se yksi yhteinen lapsi, koska täytyyhän sen suuren rakkauden näkyä jotenkin. Jos nykyisen miehen kanssa ero tulisi, en missään nimessä lähtisi näin sekopäiseen systeemiin mukaan.
Se on helppo siinä rakkaudentäyteisessä ja turvaa tuovassa ydinperheonnessa sanoa että “en minä vaan ikinä hyi”. Niin minäkin ajattelin.
Sitten kun se mies kuolee tai pettää ja jättää ja tajuat että vaihtoehtona on olla yksin 15-20 vuotta tai sopeutua ja koittaa rakentaa uutta onnea niin ajatus uusperheestäkään ei tunnu enää ihan niin mahdottomalta. Minulla on kyllä eronneita ystäviä jotka ei tosiaan ole pariutuneet eron jälkeen ja julistavat ettei ikinä. Mutta enempi siinä kyllä haisee katkeruus vanhasta suhteesta ja pelko että uusikin menee mönkään, ei vaikuta siltä että se ihan oikeasti olisi kenenkään aito valinta olla yksin 15 vuotta.
Niin ja eronneena vanhempana sen uuden parisuhteen löytäminen on kyllä tosi vaikeaa. Jos sattuukin käymään niin että löytyy joku jonka kanssa oikeasti kemiat kohtaa ja puolin ja toisin ollaan valmiita vastaanottamaan elämään myös toisen lapset niin se on harvinaista ja asia mitä ymmärrän monen voivan haluta vaalia. Myös uusperheet voi olla onnellisia. Ja myös ydinperheistä tulee traumatisoituneita lapsia/aikuisia.
Mutta, jatkakaa tosi uusperheiden haukkumista vaikka mitään ette asiasta edes tietäisi. Sehän oli ketjun ainoa tarkoitus.
Mies petti ja jätti, mutta en silti jäänyt yksin enkä lähtenyt uusperheeseen. On se vaihtoehto että molemmat jatkaa asumista omassa asunnossa. Ei ole mikään pakko tunkea kahden perheen lapsia saman katon alla. En ikinä tekisi niin, kuten en tekisi sitä yhteistä rakkauden hedelmää.
Yksin olo on myös oikein hyvä vaihtoehto. Naisethan elävät tutkitusti pidempään yksin kuin parisuhteessa. Miehillä se menee toisinpäin.
Ei ole pakko. Eikä ole pakko elää eri kodeissakaan. Elämä on ihmeellistä kun jokainen voi tehdä itselleen sopivia valintoja :) Jos lapset esim. sattuu olemaan samanikäisiä niin perheiden yhdistäminen voi sujua todella hyvinkin ja sisarbonuksista voi tulla tosi tärkeitä ja rakkaita. Minusta tuntuu että se jopa ärsyttää monia. Että jos joku epäonnistumisen (avioero) jälkeen onnistuu (uusperhe). Eniten ehkä herättää ärtymystä juuri niissä jotka ei itse ole ihan tyytyväisiä siihen omaan tilanteeseen...
Jännä miten paljon vihaa uusperhe voi herättää,
Meidän elämä on ollut ihan tavallista. Tiedostan myös sen miten paljon lapselta vaatii että hän joutuu totuttelemaan tilanteeseen että asuu muiden kuin omien perheenjäsenten kanssa eikä tämä ole hänen valinta. Jo se että lapsi kokee ettei voi kulkea alusvaatteissa kotonaan voi tuntua lapsesta rajoittavalta. Ja lapsella on oikeus näistä olla harmissaan.
Uusperhe mahdollistaa kuitenkin paljon, itselläni on huomattavasti enemmän jaksamista ja aikaa lapsille kun on puoliso jakamassa työn määrän tässä talossa ja taloudellisesti saan paljon enemmän tarjottua lapsille koska mies jakaa asumisen kuluja.
Puhumalla näistä asioista lapset ymmärtävät ratkaisun ja ainakin meidän lapset elävät tässä ihan mielellään. Sitä ette te ulkopuoliset tiedä minua paremmin. En katsoisi päivääkään miestäni jos ei kohtelisi lapsiani hyvin, mieheni lapsi ehti asua kanssamme melko lyhyen aikaa koska muutti kauemmas opiskelemaan.
Ei sinun ap tarvitse ryhtyä koskaan mihinkään suhteeseen, elämä ei kuitenkaan ole täysin ennakoitavissa. Muiden elämää ei myöskään kannata keskittyä kauhistelemaan. Et sitä tunne kuitenkaan.
uusperhe meilläkin oli vaikka ei ole sun mun ja meidän lapsia. Sekin oli valinta.