Olenko ainoa joka ei alkaisi koskaan uusperheelliseksi?

Meidän molempien lapsista nuorin aloittaa koulun juuri. Heti alussa tarkistettiin et on sama sävel siitä, että yhteen muutetaan aikaisintaan kun lapset on muuttaneet omilleen, jos silloinkaan. Välillä vietetään koko jengillä aikaa , mutta molemmilla (ja molempien lapsilla) on omat kodit. Hyvin toimii näin.

Nuo 'tiiviit sisarussuhteet' tulevat murenemaan sitten viimeistään perinnönjaossa. On turhaa uskotella sisaruksiksi jos kerran eivät sellaisia oikeasti ole. Pistäkää nyt edes perintöasiat kuntoon, muuten edessä on riitaisa aikuisuus - siinä ei paljon lapsuudessa luodut illuusiot lasten tasavertaisuudesta lohduta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen uusperheen lapsi. Minulla oli äitipuoli. Isäni ja äitipuoleni muuttivat uuteen kotiin ja oli jotenkin tosi outoa vierailla siellä. Nimenomaan vierailla, en koskaan tuntenut sitä omaksi kodikseni. Äitipuoleni ei kohdellut minua huonosti, mutta aistin sen, että minun vierailuni on hänelle vähän pakkopullaa. Ei todellakaan ollut mikään levollinen ja hyvä olo niinä viikonloppuina vaikka isä onkin ihana. Eivät sentään tehneet koskaan lasta keskenään. Asuvat vieläkin yhdessä ja äitipuolta en juuri näe. Luulen, että tämä on melko yleinen kuvio. Ne lapset vaistoaa aina, jos tuntevat että vanhemman uusi kumppani ei pidä heistä. Tällaisissa tilanteissa sen uuden kumppanin kannattaisi asua muualla, jos miehen lapset ovat vaan pakollinen paha joka tulee mukana. Rakastuneena ei vaan ole tapana ajatella asioita muiden näkökulmasta.

Ei se välttämättä siitä ole kyse, etteikö pitäisi toisen lapsesta. Sitä vain automaattisesti väistyy syrjään ja antaa vanhemmalle ja lapsille omaa tilaa.

Ei miehen lapset ole koskaan meille minun takiani tulleet ja siksi teen omiani silloin. Ihan mukavia ja hyvin kasvatettuja lapsia ovat.

Samoin toimin miehen kavereiden kanssa: eli olen ruokapöydässä yhdessä ja sen jälkeen jätän heidät rauhaan. Ja samoin mieheni toimii, kun minun äitini tulee paikalle.

Kyllä minä sen tiedän ja näin äitipuoli toimikin. Mutta sen myös aisti, että ruokapöydässä olokin oli hänelle pakkopullaa. Söi nopeasti ja poistui omiin juttuihin. Ei juuri keskustellut kanssani. Oli ihan kohtelias, mutta kyllästyneen oloinen. Kyllä siitä tuli itselle sellainen olo, että olen vieraana talossa, johon minua ei aidosti edes haluta. En siis väitä, että sinä toimit samoin kun äitipuoleni ja miehesi lapset tuntisivat kuten minä tunnen. Lapselle se tilanne kuitenkin on se, että uusi äiti- tai isäpuoli on lapselle aivan vieras ihminen ja sitä jotenkin entistä valppaammin yrittää aistia, mitä tämä uusi ihminen lapsesta ajattelee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen uusperheen lapsi. Minulla oli äitipuoli. Isäni ja äitipuoleni muuttivat uuteen kotiin ja oli jotenkin tosi outoa vierailla siellä. Nimenomaan vierailla, en koskaan tuntenut sitä omaksi kodikseni. Äitipuoleni ei kohdellut minua huonosti, mutta aistin sen, että minun vierailuni on hänelle vähän pakkopullaa. Ei todellakaan ollut mikään levollinen ja hyvä olo niinä viikonloppuina vaikka isä onkin ihana. Eivät sentään tehneet koskaan lasta keskenään. Asuvat vieläkin yhdessä ja äitipuolta en juuri näe. Luulen, että tämä on melko yleinen kuvio. Ne lapset vaistoaa aina, jos tuntevat että vanhemman uusi kumppani ei pidä heistä. Tällaisissa tilanteissa sen uuden kumppanin kannattaisi asua muualla, jos miehen lapset ovat vaan pakollinen paha joka tulee mukana. Rakastuneena ei vaan ole tapana ajatella asioita muiden näkökulmasta.

Ei se välttämättä siitä ole kyse, etteikö pitäisi toisen lapsesta. Sitä vain automaattisesti väistyy syrjään ja antaa vanhemmalle ja lapsille omaa tilaa.

Ei miehen lapset ole koskaan meille minun takiani tulleet ja siksi teen omiani silloin. Ihan mukavia ja hyvin kasvatettuja lapsia ovat.

Samoin toimin miehen kavereiden kanssa: eli olen ruokapöydässä yhdessä ja sen jälkeen jätän heidät rauhaan. Ja samoin mieheni toimii, kun minun äitini tulee paikalle.

Kyllä minä sen tiedän ja näin äitipuoli toimikin. Mutta sen myös aisti, että ruokapöydässä olokin oli hänelle pakkopullaa. Söi nopeasti ja poistui omiin juttuihin. Ei juuri keskustellut kanssani. Oli ihan kohtelias, mutta kyllästyneen oloinen. Kyllä siitä tuli itselle sellainen olo, että olen vieraana talossa, johon minua ei aidosti edes haluta. En siis väitä, että sinä toimit samoin kun äitipuoleni ja miehesi lapset tuntisivat kuten minä tunnen. Lapselle se tilanne kuitenkin on se, että uusi äiti- tai isäpuoli on lapselle aivan vieras ihminen ja sitä jotenkin entistä valppaammin yrittää aistia, mitä tämä uusi ihminen lapsesta ajattelee. 

Ymmärrän. Minä yritän olla kohtelias, vaika en pyri erityisiä välejä muodostamaankaan. Minä keskustelen ruokapöydässä heidän kanssaan.

lapsettomille kiltti miehille pitäisi olla opetus videoita mitä helvettiä se todellisuus on. reuhka ei todella korvaa henkistä painetta

et varmaan ainoa,,,, itse en ikinä edes seurustelisi sellaisen kanssa jolla on lapsia.