Olenko ainoa joka ei alkaisi koskaan uusperheelliseksi?

Tuskinpa kenelläkään on alkuperäinen tavoite uusperhe. Mutta eroja tulee, voi tulla kenelle vain, eikä moni kuitenkaan ole valmis elämään yksin. Ihminen kaipaa parisuhdetta. Ja siitä näitä kaikenlaisia kuvioita ja kokoonpanoja sitten muodostuu.

Uusperhe-elämään, jossa yhdistettäisiin mun ja miehen lapset, en ikinä lähtisi tähän kuvioon. En myöskään koskaan alkaisi tapailla miestä jolla on lapsia. En halua sitä eksää sinne taustalle ja niitä lapsia, joiden kasvattamiseen en voi mitenkään vaikuttaa, mutta silti mun olisi elettävä niiden kanssa. Ei todellakaan. Siihen voisin lähteä, että tapaisin lapsettoman miehen ja hän voisi pitkällä kaavalla tulla osaksi mun ja lapsen elämää jos lapsi tuntee olonsa hyväksi ja turvalliseksi tässä yhtälössä. Lapset tulee aina ensin, mielummin eläisin ilman parisuhdetta, kuin että sillä olisi mitään negatiivisia vaikutuksia lapseen. 

Sama täällä. Tosin se johtuu varmaan enemmälti siitä, etten halua lapsia ollenkaan.

Et ole ainoa. Vaikkei koko sanaa ”uusperhe” olisi keksitty, en haluaisi sotkea elämääni toisten lapsilla enkä siihen mukaan joutuvienkaan elämää itselläni. En jaksa olla joustava, se tarkoittaa usein alistumista TAI sitten sitä, että jos saat pitää pääsi, sinusta puhutaan pahaa koko ajan.

En todellakaan jaksa sellaista.

Samoin olisi kurjaa kuulla joskus myöhemmin, että se, jos itse sain pidettyä pääni oli kärsimystä jollekulle toiselle.

Perhe on eri asia, koska siinä on alusta asti oletusarvoista, että nämä tyypit ovat yksikkö.

Vierailija kirjoitti:

Uusperhe-elämään, jossa yhdistettäisiin mun ja miehen lapset, en ikinä lähtisi tähän kuvioon. En myöskään koskaan alkaisi tapailla miestä jolla on lapsia. En halua sitä eksää sinne taustalle ja niitä lapsia, joiden kasvattamiseen en voi mitenkään vaikuttaa, mutta silti mun olisi elettävä niiden kanssa. Ei todellakaan. Siihen voisin lähteä, että tapaisin lapsettoman miehen ja hän voisi pitkällä kaavalla tulla osaksi mun ja lapsen elämää jos lapsi tuntee olonsa hyväksi ja turvalliseksi tässä yhtälössä. Lapset tulee aina ensin, mielummin eläisin ilman parisuhdetta, kuin että sillä olisi mitään negatiivisia vaikutuksia lapseen. 

Sama. En tiedä, miten voisin pitää viehättävänä miestä, jolla on lapsia. Nehän on setämiehiä.

Ei enää ikinä mukaan uusperheeseen. Ei ikinä. Mieluummin vaikka loppuelämä yksin.

Uusperhe on kahden itsekkään aikuisen valinta, jossa usein lapset joutuvat kärsimään.

Vierailija kirjoitti:

Olen uusperheessä kasvanut ja se oli kamalaa. Narsisti isäpuoleni on traumatisoinut paitsi omat lapsensa, myös meidät äidin lapset sekä yhteisen lapsen. Vuosien terapiakaan ei krojaa kaikkea.

Tämä on se, mikä minua uusperhekeskusteluissa mättää: persoonallisuushäiriöinen tai muuten vain ongelmallinen aikuinen johtuu yhtäkkiä uusperheestä. Faktahan on, että se ihminen olisi ongelmallinen myös ydinperheessä, eikä se ole uuspeheen syytä.

Vierailija kirjoitti:

Uusperhe on kahden itsekkään aikuisen valinta, jossa usein lapset joutuvat kärsimään.

Tämä! Te aikuiset, jotka rakkauden sokaisemina väitätte, että uusperheessä eletään vaan normaalia elämää, ette tiedä yhtään miltä lapsesta tuntuu.

Never say never, mutta onhan tässä paljon asioita mitä pitää huomioida. Olen eronnut, ja asun kahdestaan lapseni kanssa. Seurustelen miehen kanssa joka kohtelee lastani luin omaansa ja lapseni myös pitää hämestä.

Miehellä ei omia lapsia mutta haluaisi että me menemme naimisiin, muutamme yhteen ja yritämme lasta. Vaikka välitän miehestä, eäniin ajatus siitä että hän asuisi meillä ei tunnu yllättäen hyvältä, olen jotenkin hitsautunut niin tiiviiksi parivaljakoksi lapseni kanssa. Lisäksi ei tunnu kivalta saada lapsia useamman miehen kanssa. En tuo itse, mutta tämä on oma ajatukseni.

Voisin hyvin olla miehen kanssa jolla on jo lapsia, mutta en muuttaisi yhteen ennen kuin lapset ovat muuttaneet kotoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusperhe on kahden itsekkään aikuisen valinta, jossa usein lapset joutuvat kärsimään.

Tämä! Te aikuiset, jotka rakkauden sokaisemina väitätte, että uusperheessä eletään vaan normaalia elämää, ette tiedä yhtään miltä lapsesta tuntuu.

No, kun minä perustin uusperheen, niin vuoden sisällä kaikki vuoroviikkolapseni halusivat lopettaa vuoroviikkoilun ja muuttaa kokonaan meille. Siis uusperheeseen. Mitäköhän tämä kertoo lapsien tunteista?

Olen neitsyt ja vaadin samaa myös mieheltä.

Vierailija kirjoitti:

Jännä miten paljon vihaa uusperhe voi herättää,

Meidän elämä on ollut ihan tavallista. Tiedostan myös sen miten paljon lapselta vaatii että hän joutuu totuttelemaan tilanteeseen että asuu muiden kuin omien perheenjäsenten kanssa eikä tämä ole hänen valinta. Jo se että lapsi kokee ettei voi kulkea alusvaatteissa kotonaan voi tuntua lapsesta rajoittavalta. Ja lapsella on oikeus näistä olla harmissaan.

Uusperhe mahdollistaa kuitenkin paljon, itselläni on huomattavasti enemmän jaksamista ja aikaa lapsille kun on puoliso jakamassa työn määrän tässä talossa ja taloudellisesti saan paljon enemmän tarjottua lapsille koska mies jakaa asumisen kuluja.

Puhumalla näistä asioista lapset ymmärtävät ratkaisun ja ainakin meidän lapset elävät tässä ihan mielellään. Sitä ette te ulkopuoliset tiedä minua paremmin. En katsoisi päivääkään miestäni jos ei kohtelisi lapsiani hyvin, mieheni lapsi ehti asua kanssamme melko lyhyen aikaa koska muutti kauemmas opiskelemaan.

Ei sinun ap tarvitse ryhtyä koskaan mihinkään suhteeseen, elämä ei kuitenkaan ole täysin ennakoitavissa. Muiden elämää ei myöskään kannata keskittyä kauhistelemaan. Et sitä tunne kuitenkaan.

Aika monella on kokemusta tuosta hommasta lapsen näkökulmasta katsottuna. Naurettavinta on nämä joiden mielestä pitäisi alkaa pitämään niitä äiti/isäpuolia ja näiden lapsia omana perheenä. Itsehän en edes tervehdi "sisarpuolia" jos niitä kylillä näen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusperhe on kahden itsekkään aikuisen valinta, jossa usein lapset joutuvat kärsimään.

Tämä! Te aikuiset, jotka rakkauden sokaisemina väitätte, että uusperheessä eletään vaan normaalia elämää, ette tiedä yhtään miltä lapsesta tuntuu.

Juu tämä on kovin veikeä väite. Ettäkö minä en tietäisi miltä minun omista lapsista tuntuu? Tottakai minä tiedän miltä minun lapsista tuntuu koska meillä on erittäin avoin ja hyvä yhteys ja minulle saa esittää kritiikkiä äitiydestäni ja siitä että eletään uusperheessä ym. Heillä vaan sitä kritiikkiä ei juurikaan ole ollut. Puhutaan avoimesti kaikesta ja kyllä ovat sanoneet mistä eivät uusperheen arjessa pidä (pari minimaalista asiaa) tai mieheni käytöksessä jostain (asia on puhuttu heti).

Tiesitkö että myös uusperheissä osataan puhua?

Kaikki tarvitsee kai jonkun jota paheksua, ylipainoiset, toiset naiset ja uusperheet hyvinä kohteina :D

En tahtoisi semmoista itselleni enkä lapsilleni. En jaksaisi/välittäisi tutustua uuteen mieheen, enkä halua katsella kenenkään toisen lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Never say never, mutta onhan tässä paljon asioita mitä pitää huomioida. Olen eronnut, ja asun kahdestaan lapseni kanssa. Seurustelen miehen kanssa joka kohtelee lastani luin omaansa ja lapseni myös pitää hämestä.

Miehellä ei omia lapsia mutta haluaisi että me menemme naimisiin, muutamme yhteen ja yritämme lasta. Vaikka välitän miehestä, eäniin ajatus siitä että hän asuisi meillä ei tunnu yllättäen hyvältä, olen jotenkin hitsautunut niin tiiviiksi parivaljakoksi lapseni kanssa. Lisäksi ei tunnu kivalta saada lapsia useamman miehen kanssa. En tuo itse, mutta tämä on oma ajatukseni.

Voisin hyvin olla miehen kanssa jolla on jo lapsia, mutta en muuttaisi yhteen ennen kuin lapset ovat muuttaneet kotoa.

Kai olet tämän kertonut miehelle, että etsii toisen naisen perheen perustamiseen?

Näille asiat tuntuvat vain tapahtuvan ja elämä kuljettaa, lienevät samoja, jotka tekevät lapsen joka suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusperhe on kahden itsekkään aikuisen valinta, jossa usein lapset joutuvat kärsimään.

Tämä! Te aikuiset, jotka rakkauden sokaisemina väitätte, että uusperheessä eletään vaan normaalia elämää, ette tiedä yhtään miltä lapsesta tuntuu.

Juu tämä on kovin veikeä väite. Ettäkö minä en tietäisi miltä minun omista lapsista tuntuu? Tottakai minä tiedän miltä minun lapsista tuntuu koska meillä on erittäin avoin ja hyvä yhteys ja minulle saa esittää kritiikkiä äitiydestäni ja siitä että eletään uusperheessä ym. Heillä vaan sitä kritiikkiä ei juurikaan ole ollut. Puhutaan avoimesti kaikesta ja kyllä ovat sanoneet mistä eivät uusperheen arjessa pidä (pari minimaalista asiaa) tai mieheni käytöksessä jostain (asia on puhuttu heti).

Tiesitkö että myös uusperheissä osataan puhua?

Kaikki tarvitsee kai jonkun jota paheksua, ylipainoiset, toiset naiset ja uusperheet hyvinä kohteina :D

Joo, tämä av-fantasia uusperheistä on jännä: olohuoneessa istuu vieras mielivaltainen ihminen, ja lapsi menee sen takia nurkkia pitkin eikä uskalla sanoa omia mielipiteitään. Valitettavasti joillain on näitä kokemuksia, mutta se ei tee niistä tavanomaisia kokemuksia.

Minä olen tuo, joka kertoi yllä, että vuoroviikkolapseni halusivat muuttaa kaikki kokonaan Meidän uusperheeseen. Meidän lasten suurin pulma viimeisen 8 vuoden aikana on ehkä ollut se, että miehen lasten äiti on ostanut lapsilleen kalliimpaa tavaraa kuin minun lasteni isä.

Muutenkin ihmetyttää se, että ihmiset eivät ymmärrä, että uusperheessä voi myös luovia ja antaa tilaa jokaiselle osapuolelle. Ei se ”vieras mies” määrää koko elämää.

Minä en halunnut uusperhettä ennen kuin siitä tuli lähes pakko, jos halusin perheen ylipäätään. Lähes nelikymppisenä eroni (lapsettomasta liitosta) jälkeen ei ihan hirveästi ollut vapaana lapsettomia perhehaluisia miehiä.

Äitipuoleksi voisin ruveta, kun itse olen lapseton. Mutta jos minua olisi siunattu omilla lapsilla, en ikinä altistaisi heitä sille että vieras aikuinen tyrannisoi heitä heidän kodissaan.