En pysty olemaan ihmisten seurassa, koska en kestä sitä että heillä on kaikki mitä minä haluan.....

Mistä minä tiedän?

En pärjännyt koulussa, en ole fiksu.

Olin ruma, lihava, ujo lapsi - en saanut kavereita

Samasta syystä en ole seurustellut.

Häpesin itseäni, kun muut edistyi elämässä minä en, syrjäydyin, todella yksinäinen.

Yleinen ahdistuneisuus, masennus ja pelko kaikkea kohtaan, hyvä että kauppaan pääsen. Eli ei matkustelua, edes yksin.

En näe missään pointtia.

Ei ole ketään kenelle puhua.

Noita vaivoja ei saa miettiä muita. Rosvot varastaa väärentää kiusaa se on niiden luonne . Meillä taas tuli ongelmaksi ulkomaalaiset jotka ei puhu suomea oikein eikä juuri ymmärrä vähän kuin sanoisi jotain se on väärinymmärrettyä sitten heti. Ei siis voi keskustella mistään. Suomessa on totuttu puhumaan suomeksi . Nyt kun on alueita missä ei edes kuule Suomen kieltä yhtään alkaa olla tosi vaikeaa asua . Kun kioskilla ei onnistu myyjä hokee onko onko .

Työkaverit sitten kun tulette vanhoiksi niin työkaverit jää ja harrastukset joka varastaa sun luistimet sukset ja pyörän sitten huomaat ettei nuoret ymmärrä sun vitsejä eikä muistoja ei tiedä mitään ajalta ennen euroja . Nuoriso ei ole edes nähnyt vanhoja markkoja . Ne ei tiedä mitään.

Ihmiset teeskentelevät. Älä usko kulisseja. Sulla on kaikki. Leipää, lempee ja lämpöö, ei ees paljon, vähän vaan. Leipää, lempee ja lämpöö, niitä vain me tarvitaan.” <3

Kai sulla nyt koti on?

Vierailija kirjoitti:

Itsesääli on tuhoava voima. Ei me muutkaan olla täydellisiä.

Onko tuo sitten täydellisyyden hakua?

Eikö suurimmalla osalla ole nuo (ja enemmän)?

Kehtaisitko itse mennä ihmisten joukkoon..

Rumana, kouluttamattomana, työttömättömänä, ikisinkkuna, perheettömänä, ilman kiinnostuksia harrastuksia, ilman menneisyyttä - kun ei oo mitään ikinä tehnyt.....

Olettaen että uskaltaa ovesta ulos.

Ei tarvitse kaikkea olla, ei, mutta kun olisi edes jotain.

Kyllä sulla ap joku koti ja koulutus on, kun kerran Suomessa asut.

Työpaikan saaminen voi olla vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Siitä kertoo yksinkertaisesti se, että valtaosa kansasta käy töissä. Jollain lailla he kaikki työpaikkansa ovat hankkineet.

Sillä aikaa kun olet vailla palkkatyötä, voit tehdä vapaaehtoistöitä niin paljon kuin sielu sietää. Ei tiedä, millaisia mahdollisuuksia sitäkin kautta voisi aueta.

Harrastamaan voit ryhtyä saman tien. On tosi paljon ihan ilmaista tekemistä ja puuhaa, joka kohentaa sitä mielenterveyttäkin.

Ystävät tai parisuhde eivät tipahda taivaasta, mutta jollain konstilla ihmiset niitäkin löytävät, valtaosalla ihmisistä on ystäviä ja myös kumppani. Kokeilepa siis sinäkin astua rohkeasti ulos maailmaan.

Ja ainakaan unelmointia ei voi estää kukaan!

Kannattaa alkaa kokeilemaan kivoja asioita mitkä vois kiinnostaa ja sitä kautta alkaa etsimään oman näköistänsä elämää. Ei se heti kaikilla löydy ja jos et ihan vanha mummeli / pappa ole niin ehdit tehdä vielä vaikka mitä todennäköisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsesääli on tuhoava voima. Ei me muutkaan olla täydellisiä.

Onko tuo sitten täydellisyyden hakua?

Eikö suurimmalla osalla ole nuo (ja enemmän)?

Kehtaisitko itse mennä ihmisten joukkoon..

Rumana, kouluttamattomana, työttömättömänä, ikisinkkuna, perheettömänä, ilman kiinnostuksia harrastuksia, ilman menneisyyttä - kun ei oo mitään ikinä tehnyt.....

Olettaen että uskaltaa ovesta ulos.

Ei tarvitse kaikkea olla, ei, mutta kun olisi edes jotain.

Ole omiesi joukossa. Suomi on pullollaan

rumia ja lihavia (yli 50% väestöstä)

kouluttamattomia

työttömiä ( 301 200, 05/2021 + piilottöttömät 160 000)

sinkkuja ( 1,25 milj. 2020)

Etsiydy paikkoihin, jossa tapaat näitä henkilöitä!

Anna täydellisten rypeä omassa täydellisessä instakuplassaan ja naura heille!

Etsiydy vertaistesi joukkoon ja nauti elämän pienistä iloista.

Kuulostaa vähän masentuneen puheilta, joten mene vaikka masentuneiden vertaistukiryhmään. Ihan varmasti löydät ystäviä, jotka kannustaa sua eikä kiusaa.

Aattele se homma silleen, että vaikka niillä muilla ei ois niitä sun himoitsemia juttuja, ni siltikään ne jutut ei ois sulla.

Se, että jollain on, ei ole pois sinulta. Koska se ei koskaan edes olisi ollut sinun!

Niin simppeliä kun tajuaa, että kaikki lähtee itsestä, muitten kadehtiminen ja syyttäminen on vaan vastuun pakoilua.

Vierailija kirjoitti:

Mikä sua on estänyt niitä hankkimasta?

No onko nyt tosiaan niin vaikea ymmärtää että elämä heittää ihmisiä eri tavoilla eikä kaikkea tosta vaan "hankita"?

Vierailija kirjoitti:

Olet hyvin kateellinen eli neuroottinen ihminen. Erityisesti naisille tyypillistä.

Olet hyvin ilkeä ihminen.

Toivottavasti löydät vertaistukiryhmän! He ymmärtävät sua. Vauvapalstalta löytyy vain ilkeyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsesääli on tuhoava voima. Ei me muutkaan olla täydellisiä.

Onko tuo sitten täydellisyyden hakua?

Eikö suurimmalla osalla ole nuo (ja enemmän)?

Kehtaisitko itse mennä ihmisten joukkoon..

Rumana, kouluttamattomana, työttömättömänä, ikisinkkuna, perheettömänä, ilman kiinnostuksia harrastuksia, ilman menneisyyttä - kun ei oo mitään ikinä tehnyt.....

Olettaen että uskaltaa ovesta ulos.

Ei tarvitse kaikkea olla, ei, mutta kun olisi edes jotain.

Niin. Ongelma on se, että jos ei itsekään viihdy rumien, kouluttamattomien ikisinkkujen kanssa. Muuten varmaan kyllä löytää oman viiteryhmänsä ihmisiä. 

Tiedän tuon tunteen tarkalleen. Sen lisäksi, että ihmisten kanssa seurusteleminen edes puhelimessa on jäänyt, moni muukin asia on mennyttä. Minä olen esimerkiksi tottunut lukemaan sanomalehdet perusteellisesti, mutta nyt suuri osa uutisista on hypittävä yli sen vuoksi, että ne esittelevät elämää, jota minulla ei ole - siis elämää, jossa on työtä, rahaa, koti ja muuta mainitsemaasi. Ottaa päähän nähdä ihmisten työtehtäviä, kun ei itsellä sellaista ole. Ottaa päähän nähdä mainoksia kaikenlaisista terassituoleista, nahkakengistä ja hiushoidoista, joita muut ihmiset ostelevat luomatta ajatustakaan sille, että eivät muka voisi. Ihmisten lomasuunnitelmät ottavat päähän, kun ihmisillä on lomia eli työpaikka, mahdollisuus tehdä lomasuunnitelmia ja vieläpä ihmisiä, joiden kanssa niitä lomasuunnitelmia tehdään. Olen jo vuosia harjoitellut juttelemista niin, etten sano itsestäni mitään, mutta se on pitkän päälle ikävää ja aiheuttaa kiusallisia tilanteita.

Jos olet, sanotaan, alle nelikymppinen, sinulla on vielä aikaa muuttaa asioita. Kun ikä alkaa lähestyä kuuttakymppiä, kaikki on myöhäistä.

Osaatko sanoa mikä auttaisi? Esim. haluaisitko kuulla miten ihmiset ovat onnistuneet muuttamaan omia tilanteitaan? Tai jotain muuta?

Alustuksestasi ja kommenteistasi päätellen kirjoitustaitosi on ainakin erinomaista. Ei vaikuta siltä, ettet muka olisi pärjännyt koulussa. Onko tämäkin taas joku keksitty aloitus?

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuon tunteen tarkalleen. Sen lisäksi, että ihmisten kanssa seurusteleminen edes puhelimessa on jäänyt, moni muukin asia on mennyttä. Minä olen esimerkiksi tottunut lukemaan sanomalehdet perusteellisesti, mutta nyt suuri osa uutisista on hypittävä yli sen vuoksi, että ne esittelevät elämää, jota minulla ei ole - siis elämää, jossa on työtä, rahaa, koti ja muuta mainitsemaasi. Ottaa päähän nähdä ihmisten työtehtäviä, kun ei itsellä sellaista ole. Ottaa päähän nähdä mainoksia kaikenlaisista terassituoleista, nahkakengistä ja hiushoidoista, joita muut ihmiset ostelevat luomatta ajatustakaan sille, että eivät muka voisi. Ihmisten lomasuunnitelmät ottavat päähän, kun ihmisillä on lomia eli työpaikka, mahdollisuus tehdä lomasuunnitelmia ja vieläpä ihmisiä, joiden kanssa niitä lomasuunnitelmia tehdään. Olen jo vuosia harjoitellut juttelemista niin, etten sano itsestäni mitään, mutta se on pitkän päälle ikävää ja aiheuttaa kiusallisia tilanteita.

Jos olet, sanotaan, alle nelikymppinen, sinulla on vielä aikaa muuttaa asioita. Kun ikä alkaa lähestyä kuuttakymppiä, kaikki on myöhäistä.

Siinä on seuraava nainen

No ei kaikilla taida olla. Jollakin on yhtä ja toisella toista, et kuitenkaan ottaisi heidän huonoja elämänkokemuksia, ikävää kumppania tai ongelmia samassa paketissa. Kaikki on suhteellista.