Lue keskustelun säännöt.
Kadun vaimoani ja lapsiani.
05.07.2021 |
Menin naimisiin 4 vuotta sitten. Minulla on hyvä elämä, 2 lasta, ihana vaimo. Silti koko ajan vituttaa ja haluaisin lähteä omille teilleni. En tätä kyllä tule tekemään. Osaatteko kertoa mistä tämä ahdistus johtuu? Ei ole mukavaa.
Kommentit (540)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan sama ahdinko kuin ap:llä ja olen päätynyt pettämään. Lapsivapaa aika kuluu salarakastajan sängyssä. Piristi kummasti avioliittoa ja perhe-elämää. Aviomies sanoi että on saanut takaisin sen naisen johon rakastui. Hän tietää että petin muttei sitä että pettäminen jatkuu. No, ei tätä kauaa voi jatkua.
Mutta ehkäpä myytti yksiavioisen perhe-elämän onnen ja auvon ympäriltä pitäisi purkaa, kun se ei selkeästi suurimmalle osalle ihmisistä toimi.
N38Minäkin sorruin pettämään ja ne kuukaudet oli parasta aikaa avioliitton ja perhe-elämän kannalta. Olin kuin Naantalin aurinko jatkuvasti, sen sijaan, että oisin käyttäytynyt kuin marttyyri kotona.
N36N38 vastaa, että sama kokemus mullakin, jaksan olla parempi vaimo ja äiti. Ja unohtui kertoa että en tosiaan kadu lapsiani, mutta on tämä perhe-elämä yhtä helvettiä.
Sait sitten helvetillisen perhe-elämän toisten ihmisten kustannuksella. Tosi hyvin pelattu.
Kummallisen tulkinnan teit. Ihan omalla kustannuksellani olen tätä tehnyt. Helvetin hyvä äiti ollut suositusten mukaisine imetyksineen, vuosi kotona per lapsi, oma ura, kroppa ja elämä roskakoriin. Mutta niinhän se menee että jos nainen haluaa edes hetkeksi jotain itselleen niin se on itsekästä ja kamalaa. Rakastan lapsiani mutta vihaan tätä kulttuuria.
N38Uskottele itsellesi mitä haluat. Sun sähläämiset on sun sähläämisiä ja sun omaksi hyväksesi, joskus ne kalahtavat odottamattomalla tavalla omaan nilkkaan, liian usein myös muiden ihmisten nilkkaan. Pettämiset ja perheen ulkopuoliset huseeraamiset on asioita, joita petetyt puolisot ja oletuksia fiksummat lapset sitten meille terapeuteille jälkeenpäin purkavat. Mutta saitpa hetkeksi jotain itsellesi.
Eli itsensä pitää edelleen uhrata puolison ja lasten hyväksi, omat halut ja toiveet tukahduttaa vuodesta toiseen? Sehän jos mikä katkeroittaa, eikä kukaan halua elää semmoisen äidin ja puolison vaikutuspiirissä, joka on marttyyri.
Kyllä se yleensä noin toimii, enemmän tai vähemmän. Ei kai tämä nyt ole yllätys, että perhe-elämä ja parisuhde edellyttää omien halujen ja toiveiden suitsimista? Joku siihen pystyy ilman marttyyriasennetta, joku ilmeisesti sitten ei.
Kaikki voivat perheessä silloin hyvin, kun kukaan ei _kohtuuttomasti_ aseta muiden tarpeita omiensa edelle ja luovu _kokonaan_ omista toiveistaan ja tarpeistaan.
Vahvana näkyy edelleen elävän vaatimus äitien elämisestä vain lapsilleen ja miehelleen, vailla mitään omaa. Järkyttävää, että myös terapeuttiammattilainen näkyy olevan tätä mieltä. Mitä tämä "terapeutti" sanoisi naispotilaalleen, joka on syvästi masentunut ja iloton elettyään 20 vuotta vai muille? Että kyllä se nyt yleensä vaan noin toimii, mitäs läksit?
Aikamoiset defenssit ovat nyt päällä. Elämäänsä ja tilannettaan voi muuttaa paremmaksi monella tavalla. Ensimmäisenä en olisi suosittelemassa avioliiton ulkopuolista suhdetta, mutta moni niinkin päättää tehdä. Muutakin "omaa" voi olla kuin salasuhde. Mutta ei siinä mitään jos sen valitsee. Sitten vain valitsee samalla tietyt mahdolliset seuraamukset, jota ei välttämättä edes tiennyt valinneensa. Siksihän näitä sitten jälkeenpäin ystävien tai terapeuttien tai muiden kanssa käsitellään.
Tämä ei ollut N38 kommentti johon vastasit.
Eli ilmeisesti joku muukin täällä on sitä mieltä että kaiken uhraava äiti ei ole kenenkään etu.
N38
Mitä tarkoittaa "kaiken uhraaminen"? Onko perhe-elämä todella pääsääntöisesti uhraus, kaikesta muusta tärkeämmästä pois? Ainakin kannattaa miettiä, millaisin sanoin puhuu ja millaista kieltä käyttää, kun luo itselleen todellisuutta perhe-elämästä ja muusta elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan sama ahdinko kuin ap:llä ja olen päätynyt pettämään. Lapsivapaa aika kuluu salarakastajan sängyssä. Piristi kummasti avioliittoa ja perhe-elämää. Aviomies sanoi että on saanut takaisin sen naisen johon rakastui. Hän tietää että petin muttei sitä että pettäminen jatkuu. No, ei tätä kauaa voi jatkua.
Mutta ehkäpä myytti yksiavioisen perhe-elämän onnen ja auvon ympäriltä pitäisi purkaa, kun se ei selkeästi suurimmalle osalle ihmisistä toimi.
N38Minäkin sorruin pettämään ja ne kuukaudet oli parasta aikaa avioliitton ja perhe-elämän kannalta. Olin kuin Naantalin aurinko jatkuvasti, sen sijaan, että oisin käyttäytynyt kuin marttyyri kotona.
N36N38 vastaa, että sama kokemus mullakin, jaksan olla parempi vaimo ja äiti. Ja unohtui kertoa että en tosiaan kadu lapsiani, mutta on tämä perhe-elämä yhtä helvettiä.
Sait sitten helvetillisen perhe-elämän toisten ihmisten kustannuksella. Tosi hyvin pelattu.
Kummallisen tulkinnan teit. Ihan omalla kustannuksellani olen tätä tehnyt. Helvetin hyvä äiti ollut suositusten mukaisine imetyksineen, vuosi kotona per lapsi, oma ura, kroppa ja elämä roskakoriin. Mutta niinhän se menee että jos nainen haluaa edes hetkeksi jotain itselleen niin se on itsekästä ja kamalaa. Rakastan lapsiani mutta vihaan tätä kulttuuria.
N38Uskottele itsellesi mitä haluat. Sun sähläämiset on sun sähläämisiä ja sun omaksi hyväksesi, joskus ne kalahtavat odottamattomalla tavalla omaan nilkkaan, liian usein myös muiden ihmisten nilkkaan. Pettämiset ja perheen ulkopuoliset huseeraamiset on asioita, joita petetyt puolisot ja oletuksia fiksummat lapset sitten meille terapeuteille jälkeenpäin purkavat. Mutta saitpa hetkeksi jotain itsellesi.
Eli itsensä pitää edelleen uhrata puolison ja lasten hyväksi, omat halut ja toiveet tukahduttaa vuodesta toiseen? Sehän jos mikä katkeroittaa, eikä kukaan halua elää semmoisen äidin ja puolison vaikutuspiirissä, joka on marttyyri.
Kyllä se yleensä noin toimii, enemmän tai vähemmän. Ei kai tämä nyt ole yllätys, että perhe-elämä ja parisuhde edellyttää omien halujen ja toiveiden suitsimista? Joku siihen pystyy ilman marttyyriasennetta, joku ilmeisesti sitten ei.
Kaikki voivat perheessä silloin hyvin, kun kukaan ei _kohtuuttomasti_ aseta muiden tarpeita omiensa edelle ja luovu _kokonaan_ omista toiveistaan ja tarpeistaan.
Vahvana näkyy edelleen elävän vaatimus äitien elämisestä vain lapsilleen ja miehelleen, vailla mitään omaa. Järkyttävää, että myös terapeuttiammattilainen näkyy olevan tätä mieltä. Mitä tämä "terapeutti" sanoisi naispotilaalleen, joka on syvästi masentunut ja iloton elettyään 20 vuotta vai muille? Että kyllä se nyt yleensä vaan noin toimii, mitäs läksit?
Aikamoiset defenssit ovat nyt päällä. Elämäänsä ja tilannettaan voi muuttaa paremmaksi monella tavalla. Ensimmäisenä en olisi suosittelemassa avioliiton ulkopuolista suhdetta, mutta moni niinkin päättää tehdä. Muutakin "omaa" voi olla kuin salasuhde. Mutta ei siinä mitään jos sen valitsee. Sitten vain valitsee samalla tietyt mahdolliset seuraamukset, jota ei välttämättä edes tiennyt valinneensa. Siksihän näitä sitten jälkeenpäin ystävien tai terapeuttien tai muiden kanssa käsitellään.
Kerro sinä, oi terapeutti, mitä suosittelisit naiselle, joka kokee hukanneensa itsensä, toiveensa ja haaveensa perhe-elämään ja lasten aikuistuminen on liian pitkän ajan päässä? Mies juro, ei puhu, ei pussaa, yritetty on kymmenen vuotta? Kukaan ei tässä ketjussa ole esittänyt salasuhdetta ainoaksi vaihtoehdoksi. Mitä ehdotat? Ero ja vuoroviikkovanhemmuus rikkoisi lapset, nykytilanne äidin? Joku "hanki harrastus" ei riitä.
Terapeutti ei varmaan suosittelisi mitään, vaan punnitsisi yhdessä erilaisia vaihtoehtoja ja tapoja nähdä asiat - hyvässä ja pahassa. Eihän kukaan voi sanoa aikuiselle ihmiselle mitä elämässä tulisi tehdä. Joskus hyviä vaihtoehtoja ei ole, ja täytyy tehdä huonosta mahdollisimman hyvä.
Joo, totta. Tässä ketjussa terapeuttina esiintynyt ei ole oikeaa terapeuttia siis nähnytkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan sama ahdinko kuin ap:llä ja olen päätynyt pettämään. Lapsivapaa aika kuluu salarakastajan sängyssä. Piristi kummasti avioliittoa ja perhe-elämää. Aviomies sanoi että on saanut takaisin sen naisen johon rakastui. Hän tietää että petin muttei sitä että pettäminen jatkuu. No, ei tätä kauaa voi jatkua.
Mutta ehkäpä myytti yksiavioisen perhe-elämän onnen ja auvon ympäriltä pitäisi purkaa, kun se ei selkeästi suurimmalle osalle ihmisistä toimi.
N38Minäkin sorruin pettämään ja ne kuukaudet oli parasta aikaa avioliitton ja perhe-elämän kannalta. Olin kuin Naantalin aurinko jatkuvasti, sen sijaan, että oisin käyttäytynyt kuin marttyyri kotona.
N36N38 vastaa, että sama kokemus mullakin, jaksan olla parempi vaimo ja äiti. Ja unohtui kertoa että en tosiaan kadu lapsiani, mutta on tämä perhe-elämä yhtä helvettiä.
Sait sitten helvetillisen perhe-elämän toisten ihmisten kustannuksella. Tosi hyvin pelattu.
Kummallisen tulkinnan teit. Ihan omalla kustannuksellani olen tätä tehnyt. Helvetin hyvä äiti ollut suositusten mukaisine imetyksineen, vuosi kotona per lapsi, oma ura, kroppa ja elämä roskakoriin. Mutta niinhän se menee että jos nainen haluaa edes hetkeksi jotain itselleen niin se on itsekästä ja kamalaa. Rakastan lapsiani mutta vihaan tätä kulttuuria.
N38En ole terapeutti, mutt
Uskottele itsellesi mitä haluat. Sun sähläämiset on sun sähläämisiä ja sun omaksi hyväksesi, joskus ne kalahtavat odottamattomalla tavalla omaan nilkkaan, liian usein myös muiden ihmisten nilkkaan. Pettämiset ja perheen ulkopuoliset huseeraamiset on asioita, joita petetyt puolisot ja oletuksia fiksummat lapset sitten meille terapeuteille jälkeenpäin purkavat. Mutta saitpa hetkeksi jotain itsellesi.
Eli itsensä pitää edelleen uhrata puolison ja lasten hyväksi, omat halut ja toiveet tukahduttaa vuodesta toiseen? Sehän jos mikä katkeroittaa, eikä kukaan halua elää semmoisen äidin ja puolison vaikutuspiirissä, joka on marttyyri.
Kyllä se yleensä noin toimii, enemmän tai vähemmän. Ei kai tämä nyt ole yllätys, että perhe-elämä ja parisuhde edellyttää omien halujen ja toiveiden suitsimista? Joku siihen pystyy ilman marttyyriasennetta, joku ilmeisesti sitten ei.
Kaikki voivat perheessä silloin hyvin, kun kukaan ei _kohtuuttomasti_ aseta muiden tarpeita omiensa edelle ja luovu _kokonaan_ omista toiveistaan ja tarpeistaan.
Vahvana näkyy edelleen elävän vaatimus äitien elämisestä vain lapsilleen ja miehelleen, vailla mitään omaa. Järkyttävää, että myös terapeuttiammattilainen näkyy olevan tätä mieltä. Mitä tämä "terapeutti" sanoisi naispotilaalleen, joka on syvästi masentunut ja iloton elettyään 20 vuotta vai muille? Että kyllä se nyt yleensä vaan noin toimii, mitäs läksit?
Aikamoiset defenssit ovat nyt päällä. Elämäänsä ja tilannettaan voi muuttaa paremmaksi monella tavalla. Ensimmäisenä en olisi suosittelemassa avioliiton ulkopuolista suhdetta, mutta moni niinkin päättää tehdä. Muutakin "omaa" voi olla kuin salasuhde. Mutta ei siinä mitään jos sen valitsee. Sitten vain valitsee samalla tietyt mahdolliset seuraamukset, jota ei välttämättä edes tiennyt valinneensa. Siksihän näitä sitten jälkeenpäin ystävien tai terapeuttien tai muiden kanssa käsitellään.
Kerro sinä, oi terapeutti, mitä suosittelisit naiselle, joka kokee hukanneensa itsensä, toiveensa ja haaveensa perhe-elämään ja lasten aikuistuminen on liian pitkän ajan päässä? Mies juro, ei puhu, ei pussaa, yritetty on kymmenen vuotta? Kukaan ei tässä ketjussa ole esittänyt salasuhdetta ainoaksi vaihtoehdoksi. Mitä ehdotat? Ero ja vuoroviikkovanhemmuus rikkoisi lapset, nykytilanne äidin? Joku "hanki harrastus" ei riitä.
En ole terapeutti, mutta eikö tilanne ole suurinpiirtein sama kaikilla äideillä. Oma elämä on siirrettävä sivuun ja lapset ykköseksi niin pitkäksi aikaa kun lapset sinua tarvitsevat kokoaikaisesti. Sitä on vaan löydettävä ne omat jutut mitä pystyy toteuttamaan nykyisissä puitteissa. Yksinhuoltajana opiskelin uuden ammatin iltaisin kun jälkikasvu oli nukkumassa. Saman ajan olisin voinut käyttää myös telkkarin katseluun. Myös mieheltä voi vaatia se säännöllistä vapaa-aikaa vaikka niin että mies maksaa lapsenvahdin. Ero ei ainakaan ole mikään tae omasta ajasta. Monet miehet ei ole lastensa kanssa tekemisissä eron jälkeen ollenkaan ja elatusmaksujakaan ei aina saa. Jos kuvioon tulee uusi nainen voi olla että se haluaa oo May penskat eikä halua sun lapsia nähdäkään. Usein mies menee se uuden muikin pillin mukaan. Tilanne voi siis pahentua nykyisestä.
No niin, että teenpä nyt selväksi sen, että meidän lapset ei kärsi tästä yhtään millään tavalla. Ainakaan toistaiseksi. Jos mulla on lapsivapaata niin voitte nyt kuvitella pettämisen tilalle vaikka kössinpeluun. Se on lasten näkökulmasta aivan sama asia.
Tulevaisuudessa lapset voivat toki kärsiä avioerosta mikäli sellainen tulee. Tai sitten ne saattavat kärsiä siitä että vanhempien rakkaus ei ollutkaan yksiavioinen disney-prinsessaidylli. En tiedä, mutta mun ensisijainen tavoite on se että lapset ei tulevaisuudessakaan kärsi tästä yhtään millään tavalla. Mutta eiköhän joku terapeutti tule kohta kertomaan että turha edes yrittää koska olen niin paska ihminen.
N38
Vierailija kirjoitti:
No niin, että teenpä nyt selväksi sen, että meidän lapset ei kärsi tästä yhtään millään tavalla. Ainakaan toistaiseksi. Jos mulla on lapsivapaata niin voitte nyt kuvitella pettämisen tilalle vaikka kössinpeluun. Se on lasten näkökulmasta aivan sama asia.
Tulevaisuudessa lapset voivat toki kärsiä avioerosta mikäli sellainen tulee. Tai sitten ne saattavat kärsiä siitä että vanhempien rakkaus ei ollutkaan yksiavioinen disney-prinsessaidylli. En tiedä, mutta mun ensisijainen tavoite on se että lapset ei tulevaisuudessakaan kärsi tästä yhtään millään tavalla. Mutta eiköhän joku terapeutti tule kohta kertomaan että turha edes yrittää koska olen niin paska ihminen.
N38
Olet tehnyt valintoja. Olet niitä tässä vapaaehtoisesti avannut. Kaikki eivät ole niistä samaa mieltä ja niitä voi kyseenlaistaa. Kukaan ei ole sanonut sinua paskaksi ihmiseksi. Rauhoitu. Et ole suuri uhri nyt tässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan sama ahdinko kuin ap:llä ja olen päätynyt pettämään. Lapsivapaa aika kuluu salarakastajan sängyssä. Piristi kummasti avioliittoa ja perhe-elämää. Aviomies sanoi että on saanut takaisin sen naisen johon rakastui. Hän tietää että petin muttei sitä että pettäminen jatkuu. No, ei tätä kauaa voi jatkua.
Mutta ehkäpä myytti yksiavioisen perhe-elämän onnen ja auvon ympäriltä pitäisi purkaa, kun se ei selkeästi suurimmalle osalle ihmisistä toimi.
N38Minäkin sorruin pettämään ja ne kuukaudet oli parasta aikaa avioliitton ja perhe-elämän kannalta. Olin kuin Naantalin aurinko jatkuvasti, sen sijaan, että oisin käyttäytynyt kuin marttyyri kotona.
N36N38 vastaa, että sama kokemus mullakin, jaksan olla parempi vaimo ja äiti. Ja unohtui kertoa että en tosiaan kadu lapsiani, mutta on tämä perhe-elämä yhtä helvettiä.
Sait sitten helvetillisen perhe-elämän toisten ihmisten kustannuksella. Tosi hyvin pelattu.
Kummallisen tulkinnan teit. Ihan omalla kustannuksellani olen tätä tehnyt. Helvetin hyvä äiti ollut suositusten mukaisine imetyksineen, vuosi kotona per lapsi, oma ura, kroppa ja elämä roskakoriin. Mutta niinhän se menee että jos nainen haluaa edes hetkeksi jotain itselleen niin se on itsekästä ja kamalaa. Rakastan lapsiani mutta vihaan tätä kulttuuria.
N38Uskottele itsellesi mitä haluat. Sun sähläämiset on sun sähläämisiä ja sun omaksi hyväksesi, joskus ne kalahtavat odottamattomalla tavalla omaan nilkkaan, liian usein myös muiden ihmisten nilkkaan. Pettämiset ja perheen ulkopuoliset huseeraamiset on asioita, joita petetyt puolisot ja oletuksia fiksummat lapset sitten meille terapeuteille jälkeenpäin purkavat. Mutta saitpa hetkeksi jotain itsellesi.
Eli itsensä pitää edelleen uhrata puolison ja lasten hyväksi, omat halut ja toiveet tukahduttaa vuodesta toiseen? Sehän jos mikä katkeroittaa, eikä kukaan halua elää semmoisen äidin ja puolison vaikutuspiirissä, joka on marttyyri.
Kyllä se yleensä noin toimii, enemmän tai vähemmän. Ei kai tämä nyt ole yllätys, että perhe-elämä ja parisuhde edellyttää omien halujen ja toiveiden suitsimista? Joku siihen pystyy ilman marttyyriasennetta, joku ilmeisesti sitten ei.
Kaikki voivat perheessä silloin hyvin, kun kukaan ei _kohtuuttomasti_ aseta muiden tarpeita omiensa edelle ja luovu _kokonaan_ omista toiveistaan ja tarpeistaan.
Vahvana näkyy edelleen elävän vaatimus äitien elämisestä vain lapsilleen ja miehelleen, vailla mitään omaa. Järkyttävää, että myös terapeuttiammattilainen näkyy olevan tätä mieltä. Mitä tämä "terapeutti" sanoisi naispotilaalleen, joka on syvästi masentunut ja iloton elettyään 20 vuotta vai muille? Että kyllä se nyt yleensä vaan noin toimii, mitäs läksit?
Aikamoiset defenssit ovat nyt päällä. Elämäänsä ja tilannettaan voi muuttaa paremmaksi monella tavalla. Ensimmäisenä en olisi suosittelemassa avioliiton ulkopuolista suhdetta, mutta moni niinkin päättää tehdä. Muutakin "omaa" voi olla kuin salasuhde. Mutta ei siinä mitään jos sen valitsee. Sitten vain valitsee samalla tietyt mahdolliset seuraamukset, jota ei välttämättä edes tiennyt valinneensa. Siksihän näitä sitten jälkeenpäin ystävien tai terapeuttien tai muiden kanssa käsitellään.
Kerro sinä, oi terapeutti, mitä suosittelisit naiselle, joka kokee hukanneensa itsensä, toiveensa ja haaveensa perhe-elämään ja lasten aikuistuminen on liian pitkän ajan päässä? Mies juro, ei puhu, ei pussaa, yritetty on kymmenen vuotta? Kukaan ei tässä ketjussa ole esittänyt salasuhdetta ainoaksi vaihtoehdoksi. Mitä ehdotat? Ero ja vuoroviikkovanhemmuus rikkoisi lapset, nykytilanne äidin? Joku "hanki harrastus" ei riitä.
Terapeutti ei varmaan suosittelisi mitään, vaan punnitsisi yhdessä erilaisia vaihtoehtoja ja tapoja nähdä asiat - hyvässä ja pahassa. Eihän kukaan voi sanoa aikuiselle ihmiselle mitä elämässä tulisi tehdä. Joskus hyviä vaihtoehtoja ei ole, ja täytyy tehdä huonosta mahdollisimman hyvä.
Joo, totta. Tässä ketjussa terapeuttina esiintynyt ei ole oikeaa terapeuttia siis nähnytkään.
No, itse asiassa se olin minä joka kirjoitti tuon kommentin. En ole täällä kylläkään töissä, joten en toimi tässä terapeuttina. Toin vain esiin se, että näissä tapauksissa on usein sijaiskärsijöitä, joiden kanssa me ammattilaiset sitten joudumme työskentelemään ja näemme näiden voimaannuttavien irtiottojen ikävämmät puolet. That is all.
Vierailija kirjoitti:
No niin, että teenpä nyt selväksi sen, että meidän lapset ei kärsi tästä yhtään millään tavalla. Ainakaan toistaiseksi. Jos mulla on lapsivapaata niin voitte nyt kuvitella pettämisen tilalle vaikka kössinpeluun. Se on lasten näkökulmasta aivan sama asia.
Tulevaisuudessa lapset voivat toki kärsiä avioerosta mikäli sellainen tulee. Tai sitten ne saattavat kärsiä siitä että vanhempien rakkaus ei ollutkaan yksiavioinen disney-prinsessaidylli. En tiedä, mutta mun ensisijainen tavoite on se että lapset ei tulevaisuudessakaan kärsi tästä yhtään millään tavalla. Mutta eiköhän joku terapeutti tule kohta kertomaan että turha edes yrittää koska olen niin paska ihminen.
N38
Totuus on kuin öljy. Ennen pitkää nousee pinnalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en käsitä aloitusta. Selittäkää! Ukko on saanut elämältä lahjaksi kolme ihanaa asiaa. - Mitä hän katuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan sama ahdinko kuin ap:llä ja olen päätynyt pettämään. Lapsivapaa aika kuluu salarakastajan sängyssä. Piristi kummasti avioliittoa ja perhe-elämää. Aviomies sanoi että on saanut takaisin sen naisen johon rakastui. Hän tietää että petin muttei sitä että pettäminen jatkuu. No, ei tätä kauaa voi jatkua.
Mutta ehkäpä myytti yksiavioisen perhe-elämän onnen ja auvon ympäriltä pitäisi purkaa, kun se ei selkeästi suurimmalle osalle ihmisistä toimi.
N38Minäkin sorruin pettämään ja ne kuukaudet oli parasta aikaa avioliitton ja perhe-elämän kannalta. Olin kuin Naantalin aurinko jatkuvasti, sen sijaan, että oisin käyttäytynyt kuin marttyyri kotona.
N36N38 vastaa, että sama kokemus mullakin, jaksan olla parempi vaimo ja äiti. Ja unohtui kertoa että en tosiaan kadu lapsiani, mutta on tämä perhe-elämä yhtä helvettiä.
Sait sitten helvetillisen perhe-elämän toisten ihmisten kustannuksella. Tosi hyvin pelattu.
Kummallisen tulkinnan teit. Ihan omalla kustannuksellani olen tätä tehnyt. Helvetin hyvä äiti ollut suositusten mukaisine imetyksineen, vuosi kotona per lapsi, oma ura, kroppa ja elämä roskakoriin. Mutta niinhän se menee että jos nainen haluaa edes hetkeksi jotain itselleen niin se on itsekästä ja kamalaa. Rakastan lapsiani mutta vihaan tätä kulttuuria.
N38Uskottele itsellesi mitä haluat. Sun sähläämiset on sun sähläämisiä ja sun omaksi hyväksesi, joskus ne kalahtavat odottamattomalla tavalla omaan nilkkaan, liian usein myös muiden ihmisten nilkkaan. Pettämiset ja perheen ulkopuoliset huseeraamiset on asioita, joita petetyt puolisot ja oletuksia fiksummat lapset sitten meille terapeuteille jälkeenpäin purkavat. Mutta saitpa hetkeksi jotain itsellesi.
Eli itsensä pitää edelleen uhrata puolison ja lasten hyväksi, omat halut ja toiveet tukahduttaa vuodesta toiseen? Sehän jos mikä katkeroittaa, eikä kukaan halua elää semmoisen äidin ja puolison vaikutuspiirissä, joka on marttyyri.
Kyllä se yleensä noin toimii, enemmän tai vähemmän. Ei kai tämä nyt ole yllätys, että perhe-elämä ja parisuhde edellyttää omien halujen ja toiveiden suitsimista? Joku siihen pystyy ilman marttyyriasennetta, joku ilmeisesti sitten ei.
Kaikki voivat perheessä silloin hyvin, kun kukaan ei _kohtuuttomasti_ aseta muiden tarpeita omiensa edelle ja luovu _kokonaan_ omista toiveistaan ja tarpeistaan.
Vahvana näkyy edelleen elävän vaatimus äitien elämisestä vain lapsilleen ja miehelleen, vailla mitään omaa. Järkyttävää, että myös terapeuttiammattilainen näkyy olevan tätä mieltä. Mitä tämä "terapeutti" sanoisi naispotilaalleen, joka on syvästi masentunut ja iloton elettyään 20 vuotta vai muille? Että kyllä se nyt yleensä vaan noin toimii, mitäs läksit?
Aikamoiset defenssit ovat nyt päällä. Elämäänsä ja tilannettaan voi muuttaa paremmaksi monella tavalla. Ensimmäisenä en olisi suosittelemassa avioliiton ulkopuolista suhdetta, mutta moni niinkin päättää tehdä. Muutakin "omaa" voi olla kuin salasuhde. Mutta ei siinä mitään jos sen valitsee. Sitten vain valitsee samalla tietyt mahdolliset seuraamukset, jota ei välttämättä edes tiennyt valinneensa. Siksihän näitä sitten jälkeenpäin ystävien tai terapeuttien tai muiden kanssa käsitellään.
Kerro sinä, oi terapeutti, mitä suosittelisit naiselle, joka kokee hukanneensa itsensä, toiveensa ja haaveensa perhe-elämään ja lasten aikuistuminen on liian pitkän ajan päässä? Mies juro, ei puhu, ei pussaa, yritetty on kymmenen vuotta? Kukaan ei tässä ketjussa ole esittänyt salasuhdetta ainoaksi vaihtoehdoksi. Mitä ehdotat? Ero ja vuoroviikkovanhemmuus rikkoisi lapset, nykytilanne äidin? Joku "hanki harrastus" ei riitä.
Terapeutti ei varmaan suosittelisi mitään, vaan punnitsisi yhdessä erilaisia vaihtoehtoja ja tapoja nähdä asiat - hyvässä ja pahassa. Eihän kukaan voi sanoa aikuiselle ihmiselle mitä elämässä tulisi tehdä. Joskus hyviä vaihtoehtoja ei ole, ja täytyy tehdä huonosta mahdollisimman hyvä.
Joo, totta. Tässä ketjussa terapeuttina esiintynyt ei ole oikeaa terapeuttia siis nähnytkään.
No, itse asiassa se olin minä joka kirjoitti tuon kommentin. En ole täällä kylläkään töissä, joten en toimi tässä terapeuttina. Toin vain esiin se, että näissä tapauksissa on usein sijaiskärsijöitä, joiden kanssa me ammattilaiset sitten joudumme työskentelemään ja näemme näiden voimaannuttavien irtiottojen ikävämmät puolet. That is all.
Luepa ihan ajatuksella se kommenttisi ja sen sävy. Etkö todella suositellut mitään tai tuonut ilmi minkäänlaista paheksuntaa? Mutta heti kun kysyttiin mitä suosittelisit, siis jotain konkreettista tuomitsemisen sijaan, vetosit (sinä tai joku muu, kuka näistä kirjoittajista pysyy perässä) siihen, ettei terapeutti tee suosituksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan sama ahdinko kuin ap:llä ja olen päätynyt pettämään. Lapsivapaa aika kuluu salarakastajan sängyssä. Piristi kummasti avioliittoa ja perhe-elämää. Aviomies sanoi että on saanut takaisin sen naisen johon rakastui. Hän tietää että petin muttei sitä että pettäminen jatkuu. No, ei tätä kauaa voi jatkua.
Mutta ehkäpä myytti yksiavioisen perhe-elämän onnen ja auvon ympäriltä pitäisi purkaa, kun se ei selkeästi suurimmalle osalle ihmisistä toimi.
N38Minäkin sorruin pettämään ja ne kuukaudet oli parasta aikaa avioliitton ja perhe-elämän kannalta. Olin kuin Naantalin aurinko jatkuvasti, sen sijaan, että oisin käyttäytynyt kuin marttyyri kotona.
N36N38 vastaa, että sama kokemus mullakin, jaksan olla parempi vaimo ja äiti. Ja unohtui kertoa että en tosiaan kadu lapsiani, mutta on tämä perhe-elämä yhtä helvettiä.
Sait sitten helvetillisen perhe-elämän toisten ihmisten kustannuksella. Tosi hyvin pelattu.
Kummallisen tulkinnan teit. Ihan omalla kustannuksellani olen tätä tehnyt. Helvetin hyvä äiti ollut suositusten mukaisine imetyksineen, vuosi kotona per lapsi, oma ura, kroppa ja elämä roskakoriin. Mutta niinhän se menee että jos nainen haluaa edes hetkeksi jotain itselleen niin se on itsekästä ja kamalaa. Rakastan lapsiani mutta vihaan tätä kulttuuria.
N38Uskottele itsellesi mitä haluat. Sun sähläämiset on sun sähläämisiä ja sun omaksi hyväksesi, joskus ne kalahtavat odottamattomalla tavalla omaan nilkkaan, liian usein myös muiden ihmisten nilkkaan. Pettämiset ja perheen ulkopuoliset huseeraamiset on asioita, joita petetyt puolisot ja oletuksia fiksummat lapset sitten meille terapeuteille jälkeenpäin purkavat. Mutta saitpa hetkeksi jotain itsellesi.
Eli itsensä pitää edelleen uhrata puolison ja lasten hyväksi, omat halut ja toiveet tukahduttaa vuodesta toiseen? Sehän jos mikä katkeroittaa, eikä kukaan halua elää semmoisen äidin ja puolison vaikutuspiirissä, joka on marttyyri.
Kyllä se yleensä noin toimii, enemmän tai vähemmän. Ei kai tämä nyt ole yllätys, että perhe-elämä ja parisuhde edellyttää omien halujen ja toiveiden suitsimista? Joku siihen pystyy ilman marttyyriasennetta, joku ilmeisesti sitten ei.
Kaikki voivat perheessä silloin hyvin, kun kukaan ei _kohtuuttomasti_ aseta muiden tarpeita omiensa edelle ja luovu _kokonaan_ omista toiveistaan ja tarpeistaan.
Vahvana näkyy edelleen elävän vaatimus äitien elämisestä vain lapsilleen ja miehelleen, vailla mitään omaa. Järkyttävää, että myös terapeuttiammattilainen näkyy olevan tätä mieltä. Mitä tämä "terapeutti" sanoisi naispotilaalleen, joka on syvästi masentunut ja iloton elettyään 20 vuotta vai muille? Että kyllä se nyt yleensä vaan noin toimii, mitäs läksit?
Aikamoiset defenssit ovat nyt päällä. Elämäänsä ja tilannettaan voi muuttaa paremmaksi monella tavalla. Ensimmäisenä en olisi suosittelemassa avioliiton ulkopuolista suhdetta, mutta moni niinkin päättää tehdä. Muutakin "omaa" voi olla kuin salasuhde. Mutta ei siinä mitään jos sen valitsee. Sitten vain valitsee samalla tietyt mahdolliset seuraamukset, jota ei välttämättä edes tiennyt valinneensa. Siksihän näitä sitten jälkeenpäin ystävien tai terapeuttien tai muiden kanssa käsitellään.
Kerro sinä, oi terapeutti, mitä suosittelisit naiselle, joka kokee hukanneensa itsensä, toiveensa ja haaveensa perhe-elämään ja lasten aikuistuminen on liian pitkän ajan päässä? Mies juro, ei puhu, ei pussaa, yritetty on kymmenen vuotta? Kukaan ei tässä ketjussa ole esittänyt salasuhdetta ainoaksi vaihtoehdoksi. Mitä ehdotat? Ero ja vuoroviikkovanhemmuus rikkoisi lapset, nykytilanne äidin? Joku "hanki harrastus" ei riitä.
Terapeutti ei varmaan suosittelisi mitään, vaan punnitsisi yhdessä erilaisia vaihtoehtoja ja tapoja nähdä asiat - hyvässä ja pahassa. Eihän kukaan voi sanoa aikuiselle ihmiselle mitä elämässä tulisi tehdä. Joskus hyviä vaihtoehtoja ei ole, ja täytyy tehdä huonosta mahdollisimman hyvä.
Joo, totta. Tässä ketjussa terapeuttina esiintynyt ei ole oikeaa terapeuttia siis nähnytkään.
No, itse asiassa se olin minä joka kirjoitti tuon kommentin. En ole täällä kylläkään töissä, joten en toimi tässä terapeuttina. Toin vain esiin se, että näissä tapauksissa on usein sijaiskärsijöitä, joiden kanssa me ammattilaiset sitten joudumme työskentelemään ja näemme näiden voimaannuttavien irtiottojen ikävämmät puolet. That is all.
Luepa ihan ajatuksella se kommenttisi ja sen sävy. Etkö todella suositellut mitään tai tuonut ilmi minkäänlaista paheksuntaa? Mutta heti kun kysyttiin mitä suosittelisit, siis jotain konkreettista tuomitsemisen sijaan, vetosit (sinä tai joku muu, kuka näistä kirjoittajista pysyy perässä) siihen, ettei terapeutti tee suosituksia.
Anteeksi nyt, mutta niin kauan kuin minulle ei makseta täällä palkkaa, niin olen ihan vain yksityinen ihminen. Kuten sanoin, toin vain esiin sen, että terapeutin vastaanotolla näitä asioita sitten käydään läpi, kun kaikki ei olekaan ollut voimaannuttavaa ja mennyt kuin Strömsössä.
Mulla sama fiilis. Tosin oon se vaimo. Toivottavasti en sun vaimo kuitenkaan 😅
Just äsken ajattelin että jossain on mulle sopivampi mies mitä omani.
Käytiin äsken eläintilalla perheen kanssa ja jätskillä. Olisin halunnut ehdottaa että tehdään muutakin nyt kun kerrankin koko perheen kanssa ollaan mutten ehdottanut kun tiedän vastauksen joka on "ei todellakaan!". Mennään sitten kotiin nököttämään kaikki.
Olisi niin ihanaa jos olisi saman henkinen mies. Sellainen jonka kanssa voi tehdä extempore juttuja ja että joskus innostuisikin jostain tekemisestä.
Mulla on adhd ja olen aika impulsiivinen. Tässä suhteessa se impulsiivisuus on aika hyvin karissut.
En aio erota. Pelkään että teen väärän ratkaisun kun olen ollut taipuvainen sellaisia tekemään.
Meillä ja minulla kuitenkin kaikki hyvin ja tasainen arki. On läheisyyttä (seksiä ei juurikaan) ja mies on onnellinen kanssani.
Mulla vaan koko ajan tunne että olen väärän ihmisen kanssa vaikka meilläkin on ihan hauskaa välillä yhdessä.
Yhdessä ollaan oltu 13 vuotta ja meillä kolme lasta joista yksi, 13-vuotias on minun edellisestä suhteesta. Mieheni on ottanut lapseni ihan omakseen jota ei moni varmaan olisi tehnyt.
Kai tässä ollaan loppuelämä yhdessä kuten ollaan luvattu. Myötä- ja vastoinkäymisissä. Tai ainakin niin kauan että kuopuskin on muuttanut kotoota pois. Eli varmaan se loppuelämä koska kuopus täyttää vasta neljä ja mekään ei enää ihan nuoria olla. Mies minua 10 vuotta vanhempi.
Ja tietty on aina vaihtoehto etten löydäkään parempaa miestä koska kriteerit on melko korkealla eli siitäkin syystä pysyn tässä. Etten kadu että heitin ihan hyvän elämän hukkaan vaan sen takia jos jossain sattuu olemaan parempi eikä ollutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin, että teenpä nyt selväksi sen, että meidän lapset ei kärsi tästä yhtään millään tavalla. Ainakaan toistaiseksi. Jos mulla on lapsivapaata niin voitte nyt kuvitella pettämisen tilalle vaikka kössinpeluun. Se on lasten näkökulmasta aivan sama asia.
Tulevaisuudessa lapset voivat toki kärsiä avioerosta mikäli sellainen tulee. Tai sitten ne saattavat kärsiä siitä että vanhempien rakkaus ei ollutkaan yksiavioinen disney-prinsessaidylli. En tiedä, mutta mun ensisijainen tavoite on se että lapset ei tulevaisuudessakaan kärsi tästä yhtään millään tavalla. Mutta eiköhän joku terapeutti tule kohta kertomaan että turha edes yrittää koska olen niin paska ihminen.
N38Olet tehnyt valintoja. Olet niitä tässä vapaaehtoisesti avannut. Kaikki eivät ole niistä samaa mieltä ja niitä voi kyseenlaistaa. Kukaan ei ole sanonut sinua paskaksi ihmiseksi. Rauhoitu. Et ole suuri uhri nyt tässä.
Jeps, rauhoitun. Meni vähän överiksi puolustautuminen kun joku "terapeutti" hyökkää moralisoimaan.
N38
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan sama ahdinko kuin ap:llä ja olen päätynyt pettämään. Lapsivapaa aika kuluu salarakastajan sängyssä. Piristi kummasti avioliittoa ja perhe-elämää. Aviomies sanoi että on saanut takaisin sen naisen johon rakastui. Hän tietää että petin muttei sitä että pettäminen jatkuu. No, ei tätä kauaa voi jatkua.
Mutta ehkäpä myytti yksiavioisen perhe-elämän onnen ja auvon ympäriltä pitäisi purkaa, kun se ei selkeästi suurimmalle osalle ihmisistä toimi.
N38Minäkin sorruin pettämään ja ne kuukaudet oli parasta aikaa avioliitton ja perhe-elämän kannalta. Olin kuin Naantalin aurinko jatkuvasti, sen sijaan, että oisin käyttäytynyt kuin marttyyri kotona.
N36N38 vastaa, että sama kokemus mullakin, jaksan olla parempi vaimo ja äiti. Ja unohtui kertoa että en tosiaan kadu lapsiani, mutta on tämä perhe-elämä yhtä helvettiä.
Sait sitten helvetillisen perhe-elämän toisten ihmisten kustannuksella. Tosi hyvin pelattu.
Kummallisen tulkinnan teit. Ihan omalla kustannuksellani olen tätä tehnyt. Helvetin hyvä äiti ollut suositusten mukaisine imetyksineen, vuosi kotona per lapsi, oma ura, kroppa ja elämä roskakoriin. Mutta niinhän se menee että jos nainen haluaa edes hetkeksi jotain itselleen niin se on itsekästä ja kamalaa. Rakastan lapsiani mutta vihaan tätä kulttuuria.
N38Uskottele itsellesi mitä haluat. Sun sähläämiset on sun sähläämisiä ja sun omaksi hyväksesi, joskus ne kalahtavat odottamattomalla tavalla omaan nilkkaan, liian usein myös muiden ihmisten nilkkaan. Pettämiset ja perheen ulkopuoliset huseeraamiset on asioita, joita petetyt puolisot ja oletuksia fiksummat lapset sitten meille terapeuteille jälkeenpäin purkavat. Mutta saitpa hetkeksi jotain itsellesi.
Eli itsensä pitää edelleen uhrata puolison ja lasten hyväksi, omat halut ja toiveet tukahduttaa vuodesta toiseen? Sehän jos mikä katkeroittaa, eikä kukaan halua elää semmoisen äidin ja puolison vaikutuspiirissä, joka on marttyyri.
Kyllä se yleensä noin toimii, enemmän tai vähemmän. Ei kai tämä nyt ole yllätys, että perhe-elämä ja parisuhde edellyttää omien halujen ja toiveiden suitsimista? Joku siihen pystyy ilman marttyyriasennetta, joku ilmeisesti sitten ei.
Kaikki voivat perheessä silloin hyvin, kun kukaan ei _kohtuuttomasti_ aseta muiden tarpeita omiensa edelle ja luovu _kokonaan_ omista toiveistaan ja tarpeistaan.
Vahvana näkyy edelleen elävän vaatimus äitien elämisestä vain lapsilleen ja miehelleen, vailla mitään omaa. Järkyttävää, että myös terapeuttiammattilainen näkyy olevan tätä mieltä. Mitä tämä "terapeutti" sanoisi naispotilaalleen, joka on syvästi masentunut ja iloton elettyään 20 vuotta vai muille? Että kyllä se nyt yleensä vaan noin toimii, mitäs läksit?
Aikamoiset defenssit ovat nyt päällä. Elämäänsä ja tilannettaan voi muuttaa paremmaksi monella tavalla. Ensimmäisenä en olisi suosittelemassa avioliiton ulkopuolista suhdetta, mutta moni niinkin päättää tehdä. Muutakin "omaa" voi olla kuin salasuhde. Mutta ei siinä mitään jos sen valitsee. Sitten vain valitsee samalla tietyt mahdolliset seuraamukset, jota ei välttämättä edes tiennyt valinneensa. Siksihän näitä sitten jälkeenpäin ystävien tai terapeuttien tai muiden kanssa käsitellään.
Kerro sinä, oi terapeutti, mitä suosittelisit naiselle, joka kokee hukanneensa itsensä, toiveensa ja haaveensa perhe-elämään ja lasten aikuistuminen on liian pitkän ajan päässä? Mies juro, ei puhu, ei pussaa, yritetty on kymmenen vuotta? Kukaan ei tässä ketjussa ole esittänyt salasuhdetta ainoaksi vaihtoehdoksi. Mitä ehdotat? Ero ja vuoroviikkovanhemmuus rikkoisi lapset, nykytilanne äidin? Joku "hanki harrastus" ei riitä.
Terapeutti ei varmaan suosittelisi mitään, vaan punnitsisi yhdessä erilaisia vaihtoehtoja ja tapoja nähdä asiat - hyvässä ja pahassa. Eihän kukaan voi sanoa aikuiselle ihmiselle mitä elämässä tulisi tehdä. Joskus hyviä vaihtoehtoja ei ole, ja täytyy tehdä huonosta mahdollisimman hyvä.
Joo, totta. Tässä ketjussa terapeuttina esiintynyt ei ole oikeaa terapeuttia siis nähnytkään.
No, itse asiassa se olin minä joka kirjoitti tuon kommentin. En ole täällä kylläkään töissä, joten en toimi tässä terapeuttina. Toin vain esiin se, että näissä tapauksissa on usein sijaiskärsijöitä, joiden kanssa me ammattilaiset sitten joudumme työskentelemään ja näemme näiden voimaannuttavien irtiottojen ikävämmät puolet. That is all.
Luepa ihan ajatuksella se kommenttisi ja sen sävy. Etkö todella suositellut mitään tai tuonut ilmi minkäänlaista paheksuntaa? Mutta heti kun kysyttiin mitä suosittelisit, siis jotain konkreettista tuomitsemisen sijaan, vetosit (sinä tai joku muu, kuka näistä kirjoittajista pysyy perässä) siihen, ettei terapeutti tee suosituksia.
Anteeksi nyt, mutta niin kauan kuin minulle ei makseta täällä palkkaa, niin olen ihan vain yksityinen ihminen. Kuten sanoin, toin vain esiin sen, että terapeutin vastaanotolla näitä asioita sitten käydään läpi, kun kaikki ei olekaan ollut voimaannuttavaa ja mennyt kuin Strömsössä.
Eli sun motiivisi täällä on vaan ilkeillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan sama ahdinko kuin ap:llä ja olen päätynyt pettämään. Lapsivapaa aika kuluu salarakastajan sängyssä. Piristi kummasti avioliittoa ja perhe-elämää. Aviomies sanoi että on saanut takaisin sen naisen johon rakastui. Hän tietää että petin muttei sitä että pettäminen jatkuu. No, ei tätä kauaa voi jatkua.
Mutta ehkäpä myytti yksiavioisen perhe-elämän onnen ja auvon ympäriltä pitäisi purkaa, kun se ei selkeästi suurimmalle osalle ihmisistä toimi.
N38Minäkin sorruin pettämään ja ne kuukaudet oli parasta aikaa avioliitton ja perhe-elämän kannalta. Olin kuin Naantalin aurinko jatkuvasti, sen sijaan, että oisin käyttäytynyt kuin marttyyri kotona.
N36N38 vastaa, että sama kokemus mullakin, jaksan olla parempi vaimo ja äiti. Ja unohtui kertoa että en tosiaan kadu lapsiani, mutta on tämä perhe-elämä yhtä helvettiä.
Sait sitten helvetillisen perhe-elämän toisten ihmisten kustannuksella. Tosi hyvin pelattu.
Kummallisen tulkinnan teit. Ihan omalla kustannuksellani olen tätä tehnyt. Helvetin hyvä äiti ollut suositusten mukaisine imetyksineen, vuosi kotona per lapsi, oma ura, kroppa ja elämä roskakoriin. Mutta niinhän se menee että jos nainen haluaa edes hetkeksi jotain itselleen niin se on itsekästä ja kamalaa. Rakastan lapsiani mutta vihaan tätä kulttuuria.
N38Uskottele itsellesi mitä haluat. Sun sähläämiset on sun sähläämisiä ja sun omaksi hyväksesi, joskus ne kalahtavat odottamattomalla tavalla omaan nilkkaan, liian usein myös muiden ihmisten nilkkaan. Pettämiset ja perheen ulkopuoliset huseeraamiset on asioita, joita petetyt puolisot ja oletuksia fiksummat lapset sitten meille terapeuteille jälkeenpäin purkavat. Mutta saitpa hetkeksi jotain itsellesi.
Eli itsensä pitää edelleen uhrata puolison ja lasten hyväksi, omat halut ja toiveet tukahduttaa vuodesta toiseen? Sehän jos mikä katkeroittaa, eikä kukaan halua elää semmoisen äidin ja puolison vaikutuspiirissä, joka on marttyyri.
Kyllä se yleensä noin toimii, enemmän tai vähemmän. Ei kai tämä nyt ole yllätys, että perhe-elämä ja parisuhde edellyttää omien halujen ja toiveiden suitsimista? Joku siihen pystyy ilman marttyyriasennetta, joku ilmeisesti sitten ei.
Kaikki voivat perheessä silloin hyvin, kun kukaan ei _kohtuuttomasti_ aseta muiden tarpeita omiensa edelle ja luovu _kokonaan_ omista toiveistaan ja tarpeistaan.
Vahvana näkyy edelleen elävän vaatimus äitien elämisestä vain lapsilleen ja miehelleen, vailla mitään omaa. Järkyttävää, että myös terapeuttiammattilainen näkyy olevan tätä mieltä. Mitä tämä "terapeutti" sanoisi naispotilaalleen, joka on syvästi masentunut ja iloton elettyään 20 vuotta vai muille? Että kyllä se nyt yleensä vaan noin toimii, mitäs läksit?
Aikamoiset defenssit ovat nyt päällä. Elämäänsä ja tilannettaan voi muuttaa paremmaksi monella tavalla. Ensimmäisenä en olisi suosittelemassa avioliiton ulkopuolista suhdetta, mutta moni niinkin päättää tehdä. Muutakin "omaa" voi olla kuin salasuhde. Mutta ei siinä mitään jos sen valitsee. Sitten vain valitsee samalla tietyt mahdolliset seuraamukset, jota ei välttämättä edes tiennyt valinneensa. Siksihän näitä sitten jälkeenpäin ystävien tai terapeuttien tai muiden kanssa käsitellään.
Kerro sinä, oi terapeutti, mitä suosittelisit naiselle, joka kokee hukanneensa itsensä, toiveensa ja haaveensa perhe-elämään ja lasten aikuistuminen on liian pitkän ajan päässä? Mies juro, ei puhu, ei pussaa, yritetty on kymmenen vuotta? Kukaan ei tässä ketjussa ole esittänyt salasuhdetta ainoaksi vaihtoehdoksi. Mitä ehdotat? Ero ja vuoroviikkovanhemmuus rikkoisi lapset, nykytilanne äidin? Joku "hanki harrastus" ei riitä.
Terapeutti ei varmaan suosittelisi mitään, vaan punnitsisi yhdessä erilaisia vaihtoehtoja ja tapoja nähdä asiat - hyvässä ja pahassa. Eihän kukaan voi sanoa aikuiselle ihmiselle mitä elämässä tulisi tehdä. Joskus hyviä vaihtoehtoja ei ole, ja täytyy tehdä huonosta mahdollisimman hyvä.
Joo, totta. Tässä ketjussa terapeuttina esiintynyt ei ole oikeaa terapeuttia siis nähnytkään.
No, itse asiassa se olin minä joka kirjoitti tuon kommentin. En ole täällä kylläkään töissä, joten en toimi tässä terapeuttina. Toin vain esiin se, että näissä tapauksissa on usein sijaiskärsijöitä, joiden kanssa me ammattilaiset sitten joudumme työskentelemään ja näemme näiden voimaannuttavien irtiottojen ikävämmät puolet. That is all.
Luepa ihan ajatuksella se kommenttisi ja sen sävy. Etkö todella suositellut mitään tai tuonut ilmi minkäänlaista paheksuntaa? Mutta heti kun kysyttiin mitä suosittelisit, siis jotain konkreettista tuomitsemisen sijaan, vetosit (sinä tai joku muu, kuka näistä kirjoittajista pysyy perässä) siihen, ettei terapeutti tee suosituksia.
Anteeksi nyt, mutta niin kauan kuin minulle ei makseta täällä palkkaa, niin olen ihan vain yksityinen ihminen. Kuten sanoin, toin vain esiin sen, että terapeutin vastaanotolla näitä asioita sitten käydään läpi, kun kaikki ei olekaan ollut voimaannuttavaa ja mennyt kuin Strömsössä.
Eli sun motiivisi täällä on vaan ilkeillä.
Sovitaan niin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama fiilis. Tosin oon se vaimo. Toivottavasti en sun vaimo kuitenkaan 😅
Just äsken ajattelin että jossain on mulle sopivampi mies mitä omani.
Käytiin äsken eläintilalla perheen kanssa ja jätskillä. Olisin halunnut ehdottaa että tehdään muutakin nyt kun kerrankin koko perheen kanssa ollaan mutten ehdottanut kun tiedän vastauksen joka on "ei todellakaan!". Mennään sitten kotiin nököttämään kaikki.Olisi niin ihanaa jos olisi saman henkinen mies. Sellainen jonka kanssa voi tehdä extempore juttuja ja että joskus innostuisikin jostain tekemisestä.
Mulla on adhd ja olen aika impulsiivinen. Tässä suhteessa se impulsiivisuus on aika hyvin karissut.En aio erota. Pelkään että teen väärän ratkaisun kun olen ollut taipuvainen sellaisia tekemään.
Meillä ja minulla kuitenkin kaikki hyvin ja tasainen arki. On läheisyyttä (seksiä ei juurikaan) ja mies on onnellinen kanssani.
Mulla vaan koko ajan tunne että olen väärän ihmisen kanssa vaikka meilläkin on ihan hauskaa välillä yhdessä.
Yhdessä ollaan oltu 13 vuotta ja meillä kolme lasta joista yksi, 13-vuotias on minun edellisestä suhteesta. Mieheni on ottanut lapseni ihan omakseen jota ei moni varmaan olisi tehnyt.
Kai tässä ollaan loppuelämä yhdessä kuten ollaan luvattu. Myötä- ja vastoinkäymisissä. Tai ainakin niin kauan että kuopuskin on muuttanut kotoota pois. Eli varmaan se loppuelämä koska kuopus täyttää vasta neljä ja mekään ei enää ihan nuoria olla. Mies minua 10 vuotta vanhempi.Ja tietty on aina vaihtoehto etten löydäkään parempaa miestä koska kriteerit on melko korkealla eli siitäkin syystä pysyn tässä. Etten kadu että heitin ihan hyvän elämän hukkaan vaan sen takia jos jossain sattuu olemaan parempi eikä ollutkaan.
Hei, mulla on ihan samat kelat omasta tilanteestani!
Ootko miettinyt että millä menetelmällä selvität onko mies sulle oikea?
N38
Mulla on jotenkin ihan huijattu ja aivopesty olo siitä että kaikkien kuuluu vaan haluta jotain samanlaista perheidylliä. Naisen kuuluu olla sellainen frigidi Muumimamma jota kiinnostaa vaan sisustus ja puutarhanhoito. Mies kärsii seksin puutteessa mutta ymmärtää lopulta luopua itsekkäistä pahoista ajatuksistaan, laittaa munaskut solmuun ja menee Muumipappana riippumattoon pötköttämään.
Sitten eletään sellaisessa kollektiivisessa prinsessaharhassa, ja jos joku uskaltautuu sitä kyseenalaistamaan niin laitetaan silmät kiinni ja korvat lukkoon niin että paha menee pois.
N38
Ei tänne tarvita mitään ranskalaista kulttuuria. Ihan vaan se ettet tarvi ydinperhehelvettiä. Etsit netistä luotettavan oloisen homoparin joidenka kanssa perustat perheen. Lapsi saa hyvässä lykyssä jaksavat vanhemmat, sinä nainen jälkeläisen.
Lapsivapaa päivinä voi nähdä rakastaj(i)a.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan sama ahdinko kuin ap:llä ja olen päätynyt pettämään. Lapsivapaa aika kuluu salarakastajan sängyssä. Piristi kummasti avioliittoa ja perhe-elämää. Aviomies sanoi että on saanut takaisin sen naisen johon rakastui. Hän tietää että petin muttei sitä että pettäminen jatkuu. No, ei tätä kauaa voi jatkua.
Mutta ehkäpä myytti yksiavioisen perhe-elämän onnen ja auvon ympäriltä pitäisi purkaa, kun se ei selkeästi suurimmalle osalle ihmisistä toimi.
N38Minäkin sorruin pettämään ja ne kuukaudet oli parasta aikaa avioliitton ja perhe-elämän kannalta. Olin kuin Naantalin aurinko jatkuvasti, sen sijaan, että oisin käyttäytynyt kuin marttyyri kotona.
N36N38 vastaa, että sama kokemus mullakin, jaksan olla parempi vaimo ja äiti. Ja unohtui kertoa että en tosiaan kadu lapsiani, mutta on tämä perhe-elämä yhtä helvettiä.
Sait sitten helvetillisen perhe-elämän toisten ihmisten kustannuksella. Tosi hyvin pelattu.
Kummallisen tulkinnan teit. Ihan omalla kustannuksellani olen tätä tehnyt. Helvetin hyvä äiti ollut suositusten mukaisine imetyksineen, vuosi kotona per lapsi, oma ura, kroppa ja elämä roskakoriin. Mutta niinhän se menee että jos nainen haluaa edes hetkeksi jotain itselleen niin se on itsekästä ja kamalaa. Rakastan lapsiani mutta vihaan tätä kulttuuria.
N38Uskottele itsellesi mitä haluat. Sun sähläämiset on sun sähläämisiä ja sun omaksi hyväksesi, joskus ne kalahtavat odottamattomalla tavalla omaan nilkkaan, liian usein myös muiden ihmisten nilkkaan. Pettämiset ja perheen ulkopuoliset huseeraamiset on asioita, joita petetyt puolisot ja oletuksia fiksummat lapset sitten meille terapeuteille jälkeenpäin purkavat. Mutta saitpa hetkeksi jotain itsellesi.
Eli itsensä pitää edelleen uhrata puolison ja lasten hyväksi, omat halut ja toiveet tukahduttaa vuodesta toiseen? Sehän jos mikä katkeroittaa, eikä kukaan halua elää semmoisen äidin ja puolison vaikutuspiirissä, joka on marttyyri.
Kyllä se yleensä noin toimii, enemmän tai vähemmän. Ei kai tämä nyt ole yllätys, että perhe-elämä ja parisuhde edellyttää omien halujen ja toiveiden suitsimista? Joku siihen pystyy ilman marttyyriasennetta, joku ilmeisesti sitten ei.
Kaikki voivat perheessä silloin hyvin, kun kukaan ei _kohtuuttomasti_ aseta muiden tarpeita omiensa edelle ja luovu _kokonaan_ omista toiveistaan ja tarpeistaan.
Vahvana näkyy edelleen elävän vaatimus äitien elämisestä vain lapsilleen ja miehelleen, vailla mitään omaa. Järkyttävää, että myös terapeuttiammattilainen näkyy olevan tätä mieltä. Mitä tämä "terapeutti" sanoisi naispotilaalleen, joka on syvästi masentunut ja iloton elettyään 20 vuotta vai muille? Että kyllä se nyt yleensä vaan noin toimii, mitäs läksit?
Aikamoiset defenssit ovat nyt päällä. Elämäänsä ja tilannettaan voi muuttaa paremmaksi monella tavalla. Ensimmäisenä en olisi suosittelemassa avioliiton ulkopuolista suhdetta, mutta moni niinkin päättää tehdä. Muutakin "omaa" voi olla kuin salasuhde. Mutta ei siinä mitään jos sen valitsee. Sitten vain valitsee samalla tietyt mahdolliset seuraamukset, jota ei välttämättä edes tiennyt valinneensa. Siksihän näitä sitten jälkeenpäin ystävien tai terapeuttien tai muiden kanssa käsitellään.
Kerro sinä, oi terapeutti, mitä suosittelisit naiselle, joka kokee hukanneensa itsensä, toiveensa ja haaveensa perhe-elämään ja lasten aikuistuminen on liian pitkän ajan päässä? Mies juro, ei puhu, ei pussaa, yritetty on kymmenen vuotta? Kukaan ei tässä ketjussa ole esittänyt salasuhdetta ainoaksi vaihtoehdoksi. Mitä ehdotat? Ero ja vuoroviikkovanhemmuus rikkoisi lapset, nykytilanne äidin? Joku "hanki harrastus" ei riitä.
Miten mä missasin näin mahtavan kommentin!
Sanopa se, annan 10 000 sille joka keksii ongelmaan toimivan ratkaisun.
N38
Vierailija kirjoitti:
Ei tänne tarvita mitään ranskalaista kulttuuria. Ihan vaan se ettet tarvi ydinperhehelvettiä. Etsit netistä luotettavan oloisen homoparin joidenka kanssa perustat perheen. Lapsi saa hyvässä lykyssä jaksavat vanhemmat, sinä nainen jälkeläisen.
Lapsivapaa päivinä voi nähdä rakastaj(i)a.
Ehkä ne päiväkännit lomalla on ihan ok.
Kotona poika ei opi isältään, koska.. juuri noin kuin yllä. Nainen rulaa yli: Ei tarte muuta kuin nähdä mallia kotoa. Sitten poika on samassa kusessa kuin isänsä kun pulla on uunissa ja tajuaa vasta kokemuksen kautta. Todennäköisesti ap:lläkin näin..
Tyypillinen nainen.. ei tajua.