Lue keskustelun säännöt.
Onko lapsi sinulle koko maailmasi?
04.07.2014 |
Olipa ehkä vähän kärjistävä aloitus. Ajattelin kysyä mielipiteitä täältä, kun viime aikoina olen saanut hyvin erikoisia kommentteja ystäviltäni äitiyteeni liittyen.
Menin äitiysloman jälkeen suoraan takaisin töihin. Ihan jo siksi, että halusin pois kotoa. Halusin pukeutua aamuisin, tavata muita aikuisia, keskustella jne.. Olla merkityksellinen muualla kuin kotonakin. Tutti, vaippa ja päikkärit jatkumo alkoi jo tulla korvista savuna ulos (vaikka tokihan lapsen kanssa kotona oli välillä kivaakin, ja ei jääty kotiin roikkumaan vaan touhuttiin juttuja). Tämä oli muutaman ystäväni mielestä erittäin väärin tehty. Olisi pitänyt jättäytyä hoitovapaalle, ainakin pariksi vuodeksi. Kerroin, että oikeasti kaipaan työelämää ja erilaisia haasteita - minulle sanottiin että olen huono äiti jos laitan työni lapseni edelle ja haluan lapsen hyvinvoinnin sijaan ajatella enemmän omaani. Täh?! Eikö se ole lapsellekin parempi, että äiti on tyytyväinen ja elämäniloinen, kuin masentunut mutta läsnä koko ajan. Toki työmatkoja vähensin, ja olen kotona neljän jälkeen. Välillä teen etäpäiviä. Joillekin suuri kynnyskysymys on, että käyn muutaman päivän mittaisella työmatkalla n. 2-3 kuukauden välein. Tällöin lapsi on isänsä kanssa (ollaan siis naimisissa). Ihmetellään, miten voin noin vain hylätä lapseni. Siis haloo, lapsihan on toisen vanhempansa kanssa?! Eri asia varmasti olisi, jos tapahtuisi useammin eikä huoltajaksi jäisi oma isä.
Meillä käy lapsenvahti kerran parissa viikossa, joskus useamminkin. Näin päästään miehen kanssa viettämään aikaa kaksin, vaikkapa syömään tai leffaan. Muutama ystäväni nillittä minulle aiheesta, ja sanovat että tuhoan kiintymyssuhteeni lapseen kun en halua viettää jokaista vapaa-aikani hetkeä hänen kanssaan. Lisäksi käyn myös jumpassa kolmesti viikossa, tuolloin isi hoitaa. Tämäkin on väärin, koska pitäisi pistää aina lapsi oman turhamaisen eduntavoittelun edelle. Hohhoh..
Minä rakastan lastani. Ehdottomasti tekisin mitä tahansa hänen puolestaan. Ymmärrän, että lapsiperheen arki on hyvin erilaista ja eri tavalla priorisoitua, kuin kahden aikuisen. Silti en ole valmis elämään vain lapselleni. Haluan yhä olla myös oma itseni, liikkua, tavata ystäviä, hoitaa parisuhdetta jne. En tosiaan ryypiskellä viikonloppuja baareissa (muutamia kertoja ollaan miehen kanssa viety lapsi mummilaan yökylään, ja pari kertaa mies on vahtinut kun mulla ollut tyttöjen ilta). En voi sanoa, että lapsi on mulle mun koko maailmani, vaikka hänen puolestaan mitä tahansa tekisinkin. Olenko teidänkin mielestänne ihmishirviö, kenen ei olisi pitänyt koskaan lisääntyä?:D
Kommentit (66)
Sinä kirjoiti että olet joka ilta 4 -5 tuntia. Sitten taas et olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei taida aloittajall olla lapsia, alkaa kuulostaa sen verran ulkoa opetelluilta tämän tarinan käänteet. :)
Älä hyvä aloittaja roiku vauvapalstalla jos sulla ei ole lapsia! On heinäkuu, perjantai ja olet vapaa, mene ja nauti elämästä!
En ole missään vaiheessa kertonut viettäväni vähää aikaa lapseni kanssa. Kerroin vain, että teen muitakin kuin lapseeni liittyviä asioita. :)
Ja sille ketä epäili lastani mykäksi, hän kyllä puhuu ihan saman verran kuin muutin ikäisensä. Mun mielestä ei voida vielä laskea ns täysipäiseksi kommunikoinniksi.
[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 23:55"]Ja jos tämän olisi kirjoittanut lapsen isä, ei nillitytö olisi ollenkaan. Huoh..
[/quote]
Ei todellakaan multa saisi päähäntaputuksia myöskään alle parivuotiaan isä, joka täyspäivätyön lisäksi harrastaisi kolmena iltana viikossa, olisi viikonloppuja pois säännöllisesti ja lisäksi vielä pistäisi useita kertoja kuukaudessa lapsen iltahoitoon. Ei tuosta ensimmäisenä tule ajatusta, että tälleihmiselle lapsi ja perhe on tärkein, jos suurin osa päivistä on pakko saada viettää jossain muualla kuin lapsen luona, jotta hermot kestäisi sekä lasta että kumppania.
Tottakai äiti tarvitsee omaa elämää ja sosiaalisia kontakteja! Eikä äideiltä missään nimessä ole kiellettyä uran luominen! MUTTA mikä siinä on niin vaikea laittaa tosiaankin sen lapsen etu etusijalle ensimmäisen kolmen vuoden aikana?
Jos on työelämässä noin 40 vuotta, tapahtuuko kolmessa vuodessa joku peruuttamaton asia? Tai no voi tapahtua, jos lapsi/vauva tungetaan laitokseen yksi vuotiaana.
Joo, antaa tulla vaan. Olen ollut kuusi vuotta kotona lasteni kanssa aikoinani ja mulla on nyt unelmatyö ja kehitän/opiskelen jatkuvasti.
Jos jotakin pitäisi katua elämässäni, niin se ei ainakaan ole se, että lasteni ei ole tarvinnut olla päivähoidossa alle 3v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä nyt vaan tarvitsen omaa aikaa...Minulle on tärkeää...minä minä minä. Tunnìstan niin tuon ihmistyypin.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 00:21"]
Ei taida aloittajall olla lapsia, alkaa kuulostaa sen verran ulkoa opetelluilta tämän tarinan käänteet. :)
Älä hyvä aloittaja roiku vauvapalstalla jos sulla ei ole lapsia! On heinäkuu, perjantai ja olet vapaa, mene ja nauti elämästä!
[/quote]
Valitettavasti osaan kyllä oman elämäni käänteet aika hyvin ulkoa, koska juurikaan mitään tavallisesti poikkeavaa ei kovin usein tapahdu :D Ja pyörin täällä kyllä jo monta vuotta ennen lapsia - etkö ole huomannut että parhaat keskustelut täällä ei tosiaan liity perhe-elämään millään tavalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, teillä on molemmilla oikeus lyhennettyyn päivään. Ja kotiin voi ostaa kuntopyörän, jolla polkea kun lapsi nukkuu. Näin saat kaiken mitä julistat haluavasi mutta et lapsen kunstannuksella.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 00:23"]
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 00:21"]
Ei taida aloittajall olla lapsia, alkaa kuulostaa sen verran ulkoa opetelluilta tämän tarinan käänteet. :)
Älä hyvä aloittaja roiku vauvapalstalla jos sulla ei ole lapsia! On heinäkuu, perjantai ja olet vapaa, mene ja nauti elämästä!
[/quote]
Valitettavasti osaan kyllä oman elämäni käänteet aika hyvin ulkoa, koska juurikaan mitään tavallisesti poikkeavaa ei kovin usein tapahdu :D Ja pyörin täällä kyllä jo monta vuotta ennen lapsia - etkö ole huomannut että parhaat keskustelut täällä ei tosiaan liity perhe-elämään millään tavalla?
[/quote]
Ei, kyllä tää nyt sinetöi tän aloituksen. Lapseton. Se selittää miksi ap tuntuu olevan niin pihalla vaikka kovasti yrittää päteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä usein teen lyhennettyä päivää, ja silloin tällöin etätöitäkin. En ole säännöllisesti viikonloppuja pois (ihan muutaman kerran on ollut lapsi koko elinaikanaan mummolassa yökylässä, yhden yön). Iltahoitaja tulee meille 2-3 kertaa kuukaudessa. Sille ketä ehdotti kuntopyörää, meillä on kuntopyörä ja juoksumatto kotona, ja niitä käytän aina lapsen mennessä nukkumaan :) Ryhmäliikuntatunneista saan vaan eri tavalla voimaa. Ja on sanomattakin selvää, että jätän menemättä jos lapsi on sairaana, joudun olla töissä pidemmän päivän jne.
Esikoisen synnyttyä asia oli toinen. Oli tosi vaikeaa kun toinen vain itki. Melkein ensimmäisen vuoden. Rakastin kyllä äärettömästi mutta koko maailma? Ei. Odotin, että kasvaa isommaksi..
Toisella kerralla asia oli toinen. Heti vauvan synnyttyä koin äidinrakkauden. Olinhan jo äiti, eikä kokemus ollut uusi. Kuopuskin on jo 3-vuotias ja nykyään aivan hirvittää kuinka nopeasti aika menee ja lapset kasvaa :/ Tiedän eläväni elämäni parasta aikaa. Se on surullista, koska se aika on joskus ohi.
Haluan vielä yhden vauvan, yhden rakkaan, yhden hoivattavan, yhden rakastettavan. Toisaalta olen myös tullut tutuksi tuskan kanssa. Sen pelon, että jotain pahaa tapahtuisi lapsilleni. Se on kamala tunne. Minun elämäni olisi ohi, jos joutuisin lapseni saattelemaan hautaan.
Halusin vain sanoa, että asiat muuttuu. Tilanteet ja tunteet muuttuu. Rakkaus muuttaa muotoaan ja omia lapsia kohtaan se syvenee ja saa uusia ulottuvuuksia. Äitiys on kaunis matka. Kukaan ei ole täydellinen, kukaan ei ole valmis. Vasta silloin, kun se on ohi, olemme valmiita. Silloin, kun on jo myöhäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi on oman prioriteettilistan ykkönen, vaan ei koko maailma. Lähestulkoonkaan. Harrastan samoja asioita kuin ap, urheilen iltaisin usein ja mies hoitaa lasta. Tapaan ystäviäni, välillä käydään kahden miehen kanssa keikoilla, elokuvissa tms.
Ymmärrän kaipuun töihin, eroon rutiinien pyörittämisestä. Mutta. Ensinnäkin 10 kk on tosi pieni hoitoon. Toki pakko on pakko jos rahat on loppu, mutta tästä ei tainnut olla kysymys ap:llä. Toiseksi viihdyn myös lapseni kanssa. Rutiinien pyöritys tosiaan tursuaa välillä korvista, mutta muuten minusta on kiva pyöriä lapsen kanssa pitkin kyliä - äitikavereiden kanssa tai kahden, äitiysloma/hoitovapaa on ainutlaatuinen tilaisuus tehdä mitä vain itse haluaa arkipäivisin!
On harmi jos elämä lapsen kanssa ei voi tehdä sinua niin onnelliseksi, että haluaisit hoitaa häntä kotona edes taaperoikään asti (esim. 1,5 - 2 v.). Silti ilman muuta on parempi että olet iloinen ja töissä, kuin kotona masentuneena. En vain itse ymmärrä, miten voi masentaa se, että voi viettää vapaata ja tehdä päivisin mitä itse haluaa - kyläillä, ulkoilla, kahvitella, lounastaa, jutella ihmisten kanssa, vierailla paikoissa joissa ei aiemmin ole käynyt jne. jne. Tällaiseen vapauteen ei itselläni varmaan koskaan enää ole mahdollisuutta ennen eläkeikää, ja nautin täysin siemauksin. Rutiinitkin saa pyörimään siinä sivussa, kun ei anna niiden estää menemistä liiaksi. Lapsen voi syöttää ja vaihtaa kuiviin melkein missä vain, ja nukuttaakin muualla jos tarve on.
Ehkä helppo ja huumorintajuinen lapsikin vaikuttaa, ja myös oma lapsenmielisyys - meillä on usein huippuhauskaa keskenämme vaikkei lapsi ole kuin vajaa 1,5 v. :) Kukin kuitenkin tekee miten tahtoo ja jos ap on onnellinen töissä, so be it. Kuitenkin siinä onko lapsi päiväkotiin mennessä esim. 10 kk vai 20 kk on huima ero lapsen kannalta. Ja tämä pikkulapsiaika tuntuu valuvan kuin hiekka sormien lomasta. Toivottavasti jälkikäteen (esim. 10 vuoden päästä) ratkaisu aikaisesta töihin menosta ei kaduta, kun todella tajuaa miten lyhyt ja ainutlaatuinen aika oli kyseessä.
Äh, tähän tuli kai nyt vähän moralisoiva sävy, mikä ei ollut tarkoitus. Kaikki toimivat tavallaan ja se on OK. :) Halusin vain vastata kysymykseen, että se että on hoitovapaalla ei tarkoita sitä, että lapsi olisi koko maailma. Vaan että omaan elämään jää hyvin aikaa siitä huolimatta, ja töitä ehtii kyllä tehdä myöhemminkin riittävästi.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 00:23"]
Minä nyt vaan tarvitsen omaa aikaa...Minulle on tärkeää...minä minä minä. Tunnìstan niin tuon ihmistyypin.
[/quote]
Minäkin tunnistan. Tuo lista jatkuu näin;...jos äiti on onnellinen on koko perhe onnellinen....olen terveesti itsekäs...uskon siihen että jos lapsi näkee että äidillä on muutakin elämää niin lapsikin on äidin puolesta onnellinen....jne.
Tähän meidät on nykyään opetettu, että perhe-elämä on teatteria jonka päätähti ja aurinko on nainen, naisen jatkuva itsensä tutkiskelu, jatkuva asioiden tunteminen ja ikuinen, krooninen huoli siitä että olenko minä tässä nyt aito itseni ja onnellisena itseäni toteuttamassa joka ikinen hetki. Mies ja lapset on vaan statisteja, helppohan niiden on kun ei ole tätä rikasta sisäistä elämää mitä naisella, vaan tulevat onnelliseksi ihan siitä kun saavat katsoa kun nainen mennä viipottaa itseään toteuttamassa. Joskus tuntuu siltä että äitiys, jonka pitäisi siis vapauttaa ihminen miettimään muutakin kuin itseään, toimii joillakuilla käänteisesti niin, että pissa humahtaa päähän kertalaakista ja äitiys on vain yksi itsetehostuksen muoto, vain yksi mahdollisuus lisää puhua itsestään ja korostaa itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 00:31"]
Kyllä mä usein teen lyhennettyä päivää, ja silloin tällöin etätöitäkin. En ole säännöllisesti viikonloppuja pois (ihan muutaman kerran on ollut lapsi koko elinaikanaan mummolassa yökylässä, yhden yön). Iltahoitaja tulee meille 2-3 kertaa kuukaudessa. Sille ketä ehdotti kuntopyörää, meillä on kuntopyörä ja juoksumatto kotona, ja niitä käytän aina lapsen mennessä nukkumaan :) Ryhmäliikuntatunneista saan vaan eri tavalla voimaa. Ja on sanomattakin selvää, että jätän menemättä jos lapsi on sairaana, joudun olla töissä pidemmän päivän jne.
[/quote]
AP jatkaa - kun sanoin että viikonloppumenoja on noin kerran kahdessa kuukaudessa, niin laskin ne noihin iltahoitajan kertoihin. Eli siis ei enää siihen päälle.
Joo, minäkin luulen että tää on provo. Ei edes tiedä että kaksivuotias osaa jo puhua.
Hauskaa :) Palataan asiaan 20 vuoden päästä, tai ehkäpä jopa 10 vuoden päästä. Silloinhan tiedämme, mikä on se lapsen paras, kun asianosaiset ovat kertomassa :)
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 00:33"]
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 00:31"]
Kyllä mä usein teen lyhennettyä päivää, ja silloin tällöin etätöitäkin. En ole säännöllisesti viikonloppuja pois (ihan muutaman kerran on ollut lapsi koko elinaikanaan mummolassa yökylässä, yhden yön). Iltahoitaja tulee meille 2-3 kertaa kuukaudessa. Sille ketä ehdotti kuntopyörää, meillä on kuntopyörä ja juoksumatto kotona, ja niitä käytän aina lapsen mennessä nukkumaan :) Ryhmäliikuntatunneista saan vaan eri tavalla voimaa. Ja on sanomattakin selvää, että jätän menemättä jos lapsi on sairaana, joudun olla töissä pidemmän päivän jne.
[/quote]
AP jatkaa - kun sanoin että viikonloppumenoja on noin kerran kahdessa kuukaudessa, niin laskin ne noihin iltahoitajan kertoihin. Eli siis ei enää siihen päälle.
[/quote]
AAaargh, siis mitämitämitä? Että olet muka pois lapsen luota mutta oikeastaan et sitten olekaan? Miksi ihmeessä kirjoitat nämä lätinät jotka ei liity sitten kuitenkaan ollenkaan siihen paljonko lapsen kanssa vietät aikaa? Jos sun työkaverit ja kaverit on ylittäneet sen kynnyksen, että arvostelevat sun tapaa olla äiti, niin sussa vaan on silloin jotain sellaista että se on herättänyt niiden huolen. Yleensä toista äitiä ei kovin herkästi arvostella. Silloin kannattaa ihan niiden kanssa jutella asiasta.
Kun lapseni olivat ihan pieniä, he olivat minun koko maailmani, koska minä olin koko heidän maailmansa. Se aika meni nopeasti ja oli onnellista aikaa. Nyt on elämässä paljon muutakin, perhe on silti aina tärkein. Jos jostain olen iloinen niin noista tiiviin yhdessäolon täyttämistä ajoista.
Älkää ottako niitä lapsianne itsestäänselvyytenä. Ei ne lapset odota että vanhemmilla ois luppoaikaa olla heidän kanssaan sitten kun ei kerta kaikkiaan miettimälläkään keksi mitään muuta tekemistä. Olkaa läsnä tässä ja nyt, se on ainutlaatuinen tilaisuus elämässä.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 00:13"]
Eli jos tulet puoli kuusi ja lapsi menee nukkumaan yhdeksältä, miten siitä tulee neljästä viiteen tuntia?
[/quote]
Voi helvetti, älä nyt takerru yksityiskohtiin :D Kirjoitanpa tähän nyt ihan sun mieliksesi,että jumppailtoina kahdenkeskeinen aikani kaksivuotiaan lapseni kanssa rajoittuu n. 3,5 tuntiin. Iltoina, jolloin itse haen hänet hoitajalta, on aika n. 5 tuntia.
Ennen kuin tulet kertomaan että tuo ylläoleva ei siis tarkoita 4-5 tuntia joka päivä, niin säästän sut vaivalta ja kerron että ei niin. Se olikin suuripiirteinen arvioni :D