Lue keskustelun säännöt.
Onko lapsi sinulle koko maailmasi?
04.07.2014 |
Olipa ehkä vähän kärjistävä aloitus. Ajattelin kysyä mielipiteitä täältä, kun viime aikoina olen saanut hyvin erikoisia kommentteja ystäviltäni äitiyteeni liittyen.
Menin äitiysloman jälkeen suoraan takaisin töihin. Ihan jo siksi, että halusin pois kotoa. Halusin pukeutua aamuisin, tavata muita aikuisia, keskustella jne.. Olla merkityksellinen muualla kuin kotonakin. Tutti, vaippa ja päikkärit jatkumo alkoi jo tulla korvista savuna ulos (vaikka tokihan lapsen kanssa kotona oli välillä kivaakin, ja ei jääty kotiin roikkumaan vaan touhuttiin juttuja). Tämä oli muutaman ystäväni mielestä erittäin väärin tehty. Olisi pitänyt jättäytyä hoitovapaalle, ainakin pariksi vuodeksi. Kerroin, että oikeasti kaipaan työelämää ja erilaisia haasteita - minulle sanottiin että olen huono äiti jos laitan työni lapseni edelle ja haluan lapsen hyvinvoinnin sijaan ajatella enemmän omaani. Täh?! Eikö se ole lapsellekin parempi, että äiti on tyytyväinen ja elämäniloinen, kuin masentunut mutta läsnä koko ajan. Toki työmatkoja vähensin, ja olen kotona neljän jälkeen. Välillä teen etäpäiviä. Joillekin suuri kynnyskysymys on, että käyn muutaman päivän mittaisella työmatkalla n. 2-3 kuukauden välein. Tällöin lapsi on isänsä kanssa (ollaan siis naimisissa). Ihmetellään, miten voin noin vain hylätä lapseni. Siis haloo, lapsihan on toisen vanhempansa kanssa?! Eri asia varmasti olisi, jos tapahtuisi useammin eikä huoltajaksi jäisi oma isä.
Meillä käy lapsenvahti kerran parissa viikossa, joskus useamminkin. Näin päästään miehen kanssa viettämään aikaa kaksin, vaikkapa syömään tai leffaan. Muutama ystäväni nillittä minulle aiheesta, ja sanovat että tuhoan kiintymyssuhteeni lapseen kun en halua viettää jokaista vapaa-aikani hetkeä hänen kanssaan. Lisäksi käyn myös jumpassa kolmesti viikossa, tuolloin isi hoitaa. Tämäkin on väärin, koska pitäisi pistää aina lapsi oman turhamaisen eduntavoittelun edelle. Hohhoh..
Minä rakastan lastani. Ehdottomasti tekisin mitä tahansa hänen puolestaan. Ymmärrän, että lapsiperheen arki on hyvin erilaista ja eri tavalla priorisoitua, kuin kahden aikuisen. Silti en ole valmis elämään vain lapselleni. Haluan yhä olla myös oma itseni, liikkua, tavata ystäviä, hoitaa parisuhdetta jne. En tosiaan ryypiskellä viikonloppuja baareissa (muutamia kertoja ollaan miehen kanssa viety lapsi mummilaan yökylään, ja pari kertaa mies on vahtinut kun mulla ollut tyttöjen ilta). En voi sanoa, että lapsi on mulle mun koko maailmani, vaikka hänen puolestaan mitä tahansa tekisinkin. Olenko teidänkin mielestänne ihmishirviö, kenen ei olisi pitänyt koskaan lisääntyä?:D
Kommentit (66)
Hyvin terveeltä tosiaan kuulostaa. Pidä toi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minusta olette huonoja vanhempia. Ei vauva kuulu päivähoitoon. Meillä mies jakoi vapaat. Lapset meni puolipäivähoitoon 4- ja 6- vuotiaina.
Ja juu, kyllä lapset ovat maailmani keskipiste.
Katuisin takuulla, jos en näin nyt eläisi. Työ on vain työtä.
Ei mulle lapsi ole ainakaan koko maailma. Erittäin rakas kyllä, koko maailma ei.
Ei ole, mulla on kaksi lasta ja he ovat 4- ja 6-vuotiaat. He eivät ole missän vaiheessa olleet mulle koko maailma. Kaipaan todella paljon omaa aikaa ja rauhaa.
Mulle ainakin lapsi on tärkeämpi kuin minä itse. Aloituksesta saa sen kuvan, että sinulle on tärkeämpää oma hyvinvointi. Saa sen kuvan, että lapsesi/vauvasi pitäisi osata bookata itselleen aikaa äidin kalenterista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole ollut kypsä äitiyteen. Lapsi on selkeästi vain asuste joka on hankittu muodin tai tavan vuoksi tai oikusta tai koska muillakin on.
Itselllä tytär 11 einkä voi kuvitella elämää ilman häntä. Lapsi on minulle kaikkeuteni ja syy jatkaa elämää täällä. Rakasta tuota pientä tytärtä yli kaien ja kuolen ja otan kaiken maailman kammouden hänen puiolestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullekin lapsi on tärkeämpi kuin minä itse. Automaattisesti tulee ajateltua aina lasta ensiksi. Vaikka tiedänkin että joskus olisi hyvä ajatella itseäänkin, niin se on minulla ollut aina vähän ponnisteluiden takana. esim.Osaan huonosti ottaa itselleni omaa aikaa vaikka joskus varmasti olisinkin sen tarpeessa. Joku minussa vaan muuttui sillon kun tulin äidiksi. Minun on hyvä olla silloin kun lapsella on hyvä olla. Jos olen muualla, niin ajatukset on vain lapsessa ja olo on tosi inhottava.
Sä oot hyvä äiti ja tiedät mitä teet. Unoha muitten tyhmät puheet huonosta äidistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei todellakaan ole. En kyllä ole koskaan ollut mikään äidillinen ihminen muutenkaan, odotan vaan että ne muuttaa pois kotoa.
Aloittajan viikko
ma työ + jumppa
ti työ + kaveri
ke työ + jumppa
to työ + parisuhdeilta
pe työ + jumppa
la tyttöjen ilta
su
Ja sit tähän elämään vielä työmatkat, ni ei ihme että kaverit kommentoi. Ehditkö oikeasti olemaan läsnä juuri koskaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole koko maailma. Mulla on kaksi lasta, vielä aika pienet, 2 ja 3 v. Olen ollut heti äitiyslomien jälkeen työelämässä, koska niin halusin (ja myös rahatilanteen vuoksi). Toki varmasti olisimme jotenkuten pärjänneet vähemmälläkin, mutta se olisi tuonut lisää stressiä. Helpompaa oli mennä töihin ja turvata rahatilanne ja oma mielenterveys. Olen tyytyväinen näin. Lapset onnellisia näin. Teen kyhennettyä työviikkoa kuitenkin, mutta töihin ehdottomasti halusin, ihan jo itsenikin vuoksi.
Minä myös hermostun lasten kitinään ja kiukutteluun ja tulee huudettua ja reagoitua turhankin rumalla tavalla kun en vaan aina jaksa!
Lapset ovat minulle totta kai tärkeintä maailmassa, mutta eivät todellakaan koko maailmani. Olen myös puoliso (enkä edes lasteni isälle), ammattini edustaja (ja hyvä siinä mitä teen), olen ystävä ihmisille, olen harrastusporukkani jäsen, jne jne jne. Hyvin ovat lapseni voineet ja kasvaneet tässä kaiken keskellä. Itse menin töihin vaikka molemmat olivat hyvin pieniä. Okei, tein sen RAHASTA. olen matalapalkka-alalla ja laspteni isä oli työtön. Isä jäi hetkeksi kotiin molempien ollessa pieniä.
Hmm... Mulla on tuohon varhaisteiniin lämpimät ja hyvät välit, hän luottaa minuun ja puhuu avoimesti poika, seksi, kaveriasiat, turvaa ja luottaa. Tulee syliinkin välillä, päivittäin vähintään halaa. Ekaluokkalainenkin on hyvin pirteä tapaus, hänen kanssa on kiva höpsötellä kaikkea hassua. Tulee aamuisin halimaan ja haluaa viereen hetkeksi pötköttelemään. Naureskellaan ja kutitellaan. On itsepäinen ja vahvatahtoinen pikku poika, mutta kuitenkin äidin pikku kulta. On kesän aikana koetellut rajoja todella paljon, mutta, viime kädessä kuitenkin niihin taipuu. Ja sano, että äiti on oikeassa. Myös hän hämmästelee minulle maailman epäreiluutta ja turvaa minuun kun on paha mieli. Toki myös isäänsä, mutta eronneita kun ollaan niin silloin kun on minun kanssa, turvaa minuun. Isäänsä molemmilla on myös todella lä'heiset välit.
Tämä kaikki siitä huolimatta että ovat molemmat menneet hoitoon 1-vuotiaina ja sitten ovat vielä eroperheen lapsia...
Äh, taidan mennä sohvalle kultaisen viereen. Vaikka onkin jalkapalloa... Vaan rakastanpa tuota kumppaniani erittäin paljon. Eri tavalla kuin lapsia, mutta jotakuinkin yhtä paljon. Aikuinen kaipaa vierelleen aikuista. Ja kun saan olla aikuinen nainen kaikella tapaa, niin olen myös vahvempi äitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos tekisit mitä vain lapsen puolesta, kuolisitko myös? :) omat menot ja muu aika taitaa olla sinulle aika tärkeää. no ihan vapaasti, minä kyllä pidän perhettäni maailmanani he ovat se kaikki <3<3 mutta tervettä tuo on, mutta muutaman vuoden oisit voinut odottaa ennenkuin vauvan pyöräytit! :-)
Mulla lapset nyt 12 ja 10. Vauva- ja pikkulapsiaika oli käsittämättömän lyhyt! Kuuden vuoden päästä tuo vanhin on jo täysi-ikäinen. Tuntuu että olisi pitänyt vaalia sitä varhaista aikaa paremmin. Tajuta sen ainutkertaisuus.
Minä menin nopeasti töihin, mies jäi vapaalle ja lopulta lapsi meni alle vuoden ikäisenä hoitoon. Totta kai vaipanvaihto oli jossain vaiheessa elämäni tärkein (muttei missään vaiheessa ainoa) tehtävä, mutta siihen kyllästyi.
Kaipasin aikuisia ihmisiä ympärilleni, sitä että joku keskustelee kanssani kahvipöydässä. Toinen syy nopeaan töihinpalaamiseeni oli, että mielestäni vanhempien on itse elätettävä lapsensa niin pitkälle kuin pystyvät. Minulla oli ja on työpaikka ja satun vielä pitämään työstäni, niin miksen olisi palannut töihin nopeasti? Lapsi on nyt 7-vuotias ja ihan normaali, en jaksa uskoa että olisi saanut mitään traumoja.
Saa kivittää, monen silmissä en varmastikaan ansaitse ihmisarvoa kun kehtaan olla tätä mieltä.
Kyllä tuo tuntuu aika vähäiseltä ajalta olla yksivuotiaan kanssa, mutta jos lapsi olisi jo muutaman vuoden ikäinen ja isä tosiaan on niin paljon lapsen kanssa, niin ok.
Minulle on kyllä lapset kaikkein tärkeimmät, mutta ei se poista sitä että minulla on myös omaa aikaa ja omia harrastuksia. Päiväkotiin en alle kaksi vuotiasta laittaisi, kyllä lapsen pitää osata ilmaista puheella itsensä, ja osata kävellä kunnolla ennenkuin sinne päiväkodin meteliin laitetaan selviytymään.
Oma lapseni on minulle maailman tärkein asia ja antaisin vaikka elämäni hänen puolestaan. Enkä tiedä, miten voisin jatkaa elämääni ilman häntä. Silti lapseni EI ole koko elämäni. Minulla on vaativa, mutta tärkeä työ, harrastan myös liikuntaa, pidän parisuhteestani huolta ja tapaan ystäviä. Olen 36-vuotias ja lapsi on 6-vuotias. Lapsi on perheemme täysivaltainen jäsen, jonka hyvinvointi on yhtä tärkeää kuin kaikkien muidenkin perheenjäsenten.
Lapset eivät onneksi ole koko maailmani :) He ovat vain lainassa, rakastan heitä, hoidan heitä jne. Mutta muistan myös parisuhteemme ja omankin elämäni :)
Täysin normaalia mielestäni :)
Kuullostat terveeltä ihmiseltä, kenen elämä ei perustu vaunutteluun, sylittelyyn, uuteen banaanisoseeseen ja siihen millaista ruokaa voit syöttää ''ihkulle sormiruokailija taaperolle <3''