Lue keskustelun säännöt.
Onko lapsi sinulle koko maailmasi?
04.07.2014 |
Olipa ehkä vähän kärjistävä aloitus. Ajattelin kysyä mielipiteitä täältä, kun viime aikoina olen saanut hyvin erikoisia kommentteja ystäviltäni äitiyteeni liittyen.
Menin äitiysloman jälkeen suoraan takaisin töihin. Ihan jo siksi, että halusin pois kotoa. Halusin pukeutua aamuisin, tavata muita aikuisia, keskustella jne.. Olla merkityksellinen muualla kuin kotonakin. Tutti, vaippa ja päikkärit jatkumo alkoi jo tulla korvista savuna ulos (vaikka tokihan lapsen kanssa kotona oli välillä kivaakin, ja ei jääty kotiin roikkumaan vaan touhuttiin juttuja). Tämä oli muutaman ystäväni mielestä erittäin väärin tehty. Olisi pitänyt jättäytyä hoitovapaalle, ainakin pariksi vuodeksi. Kerroin, että oikeasti kaipaan työelämää ja erilaisia haasteita - minulle sanottiin että olen huono äiti jos laitan työni lapseni edelle ja haluan lapsen hyvinvoinnin sijaan ajatella enemmän omaani. Täh?! Eikö se ole lapsellekin parempi, että äiti on tyytyväinen ja elämäniloinen, kuin masentunut mutta läsnä koko ajan. Toki työmatkoja vähensin, ja olen kotona neljän jälkeen. Välillä teen etäpäiviä. Joillekin suuri kynnyskysymys on, että käyn muutaman päivän mittaisella työmatkalla n. 2-3 kuukauden välein. Tällöin lapsi on isänsä kanssa (ollaan siis naimisissa). Ihmetellään, miten voin noin vain hylätä lapseni. Siis haloo, lapsihan on toisen vanhempansa kanssa?! Eri asia varmasti olisi, jos tapahtuisi useammin eikä huoltajaksi jäisi oma isä.
Meillä käy lapsenvahti kerran parissa viikossa, joskus useamminkin. Näin päästään miehen kanssa viettämään aikaa kaksin, vaikkapa syömään tai leffaan. Muutama ystäväni nillittä minulle aiheesta, ja sanovat että tuhoan kiintymyssuhteeni lapseen kun en halua viettää jokaista vapaa-aikani hetkeä hänen kanssaan. Lisäksi käyn myös jumpassa kolmesti viikossa, tuolloin isi hoitaa. Tämäkin on väärin, koska pitäisi pistää aina lapsi oman turhamaisen eduntavoittelun edelle. Hohhoh..
Minä rakastan lastani. Ehdottomasti tekisin mitä tahansa hänen puolestaan. Ymmärrän, että lapsiperheen arki on hyvin erilaista ja eri tavalla priorisoitua, kuin kahden aikuisen. Silti en ole valmis elämään vain lapselleni. Haluan yhä olla myös oma itseni, liikkua, tavata ystäviä, hoitaa parisuhdetta jne. En tosiaan ryypiskellä viikonloppuja baareissa (muutamia kertoja ollaan miehen kanssa viety lapsi mummilaan yökylään, ja pari kertaa mies on vahtinut kun mulla ollut tyttöjen ilta). En voi sanoa, että lapsi on mulle mun koko maailmani, vaikka hänen puolestaan mitä tahansa tekisinkin. Olenko teidänkin mielestänne ihmishirviö, kenen ei olisi pitänyt koskaan lisääntyä?:D
Kommentit (66)
Mielestäni olet aika itsekäs. Näyttää, ettei lapsesi saa oikeastaan yhtään aikaa kanssasi? Minulle lasteni hyvinvointi ja yhdessä jaettu aika on kaikki kaikessa. Kokemusta on, kuinka vanhemmista varhain etäällä ollut, jopa noin hyljätty lapsi ei koskaan oikeastaan osaa kiintyä tai elää normaalia suhdetta kenenkään kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kolme lasta ja olen elänyt aika pitkälle lapsilleni, mutta silti olen mennyt töihin aika pian äitiyslomien jälkeen. Mun ammatissa olisi itsemurha jäädä vuosiksi putkeen kotiin, enkä toisaalta jaksanut olla kotona enää yhtään. Kaksi lasta on putkeen, jolloin olin reilun pari vuotta putkeen kotona ja se riitti mulle.
Meillä lapsia ei ole jätetty oikeastaan koskaan yksin kotiin elleivät ole ehdottomasti halunneet jäädä, meillä on aina toinen vanhemmista ollut kotona. Mies tosin tekee reissutöitä, jolloin anoppi on auttanut mua satunnaisesti lasten hoidossa. Mies on myös hyvin sitoutunut perheeseen eli on aina reissutyönsä huomioiden hoitanut lapsia vähintään oman osuutensa.
En mä silti ole omaa elämääni kokonaan unohtanut,. käyn muutaman kerran vuodessa ystävieni kanssa istumassa iltaa, harrastan liikuntaa, kun se on mahdollista. Nyt lapset ovat jo isompia eli pääsen lenkkeilemään, vaikka mies ei olisi kotona, mutta omilla ehdoillamme me emme ole eläneet koskaan.
Tarvittaessa isovanhemmat ovat onneksi olleet halukkaista auttamaan, ja enemmänkin :)
Ap:n lapsi on noin kymmenys ap:n maailmasta. Aika karua.
Ja jos tämän olisi kirjoittanut lapsen isä, ei nillitytö olisi ollenkaan. Huoh..
Kyllä sitä toivoisi että yksivuotias on vanhemmilleen maailmankaikkeuden napa ja kaiken keskipiste. Pieni ihminen jonka kanssa vietetty aika on arvokkainta mitä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en nyt tarkoita mitenkään arvostella sun äitiyttäsi, mutta vähän ihmetyttää, miksi olet hankkinut lapsen? Täysipäiväinen työ, harrastus kolmena iltana viikossa, illanviettoa useita kertoja kuukaudessa ilman lasta ja vielä pitkiä työmatkoja tarkoittaa sitä, että lapsesi viettää ylivoimaisesti suurimman osan hereilläoloajastaan ilman sinua. Eikö vaikka kummilapsi, jonka kanssa leikkisit useita kertoja viikossa, mutta jolla olisi kuitenkin se ensisijainen kiintymyssuhde johonkin toiseen ihmiseen jolla on hänelle oikeasti aikaa, olisi vastannut tarpeitasi paremmin?
Mulle se, että olen valmis tekemään lapseni puolesta mitä tahansa tarkoittaa myös sitä, että olen valmis homehtumaan kotona pari vuotta ja sietämään rutiinien puuduttavaa tylsyyttä, koska lapsen isä ei yrittäjyytensä vuoksi pysty jäämään hoitovapaalle ja alle vuoden ikäisen vauvan etu missään edes suunnilleen normaalissa ja ongelmattomassa perheessä ei todellakaan ole päivähoito.
Lapsi ei ole mulle koko maailma, mutta aikansa kutakin. Aika monen muun tärkeän ja kiinnostavan asian on aika olla nyt tauolla vauva- ja pikkulapsiaika, joka ei kestä kuitenkaan ikuisuutta. Joskus pitää vaan priorisoida juttuja, töihin ehdin vielä ja harrastamaan kymmeniä vuosia vaikka nyt lapsi olisikin pari vuotta etusijalla, kunnes ei enää tarvitse minua niin kovasti. Ennemmin mä olen nyt meidän perheessä se, joka joustan tietyistä jutuista kuin että vaatisin pikkulasta joustamaan siitä hänelle kaikkein tärkeimmästä.
Itselläni pienet kaksoset ja omasta tahdostani omat menot ovat olleet siitä syystä telakalla.Työ haukkaa niin suuren osan meidän arjesta,ettei raaskisi illalla lähteä omiin rientoihin ja jättää lapsia edes isän hoiviin.Haluan aidosti olla heidän kanssaan niin paljon kuin mahdollista,pieniä kun vielä ovat.Muutama vuosi ja saan juosta niin paljon kun taas jaksaa,aika menee ja lapset ovat kohta isoja.Ehkä se kuvastaa tätä nykyaikaa,ettei olla valmiita luopumaan mistään lapsen synnyttyä.Itsekkäästi ajatellaan omia etuja ja kuvitellaan ettei mikään ole muuttunut.Tulen aina hirvittävän surulliseksi,huolimatta siitä onko se jonkun oikeus vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 23:35"]
Aloittajan viikko
ma työ + jumppa
ti työ + kaveri
ke työ + jumppa
to työ + parisuhdeilta
pe työ + jumppa
la tyttöjen ilta
su
Ja sit tähän elämään vielä työmatkat, ni ei ihme että kaverit kommentoi. Ehditkö oikeasti olemaan läsnä juuri koskaan?
[/quote]
Joka päivä herään lapseni kanssa, hoidan aamujutut ja vien hänet tarhaan. Yleensä olen myös se, joka hänet hakee (neljän maissa). Mikäli mulla on se paljon puhuttu jumppa,niin lähden usein puoli tuntia ennen töistä ja painun salille. Joka tapauksessa kotona olen sitten puoli kuuden maissa. Tämän ajan tosiaan on isänsä kanssa, ja mulle on tärkeää että myös isä saa sitä kahdenkeskeistä laatuaikaa lapsen kanssa. Kavereita näen yleensä niin, että joku tulee meille,tai sitten lapsen kanssa lähdetään esimerkiksi vaunuilla johonkin lähellä asuvalle kahville. Oon mun lapsen kanssa joka ilta hereillä noin 4-5 tuntia. Toisilla menee tuo tunti työmatkoihin, mä käytän sen salilla. Koen etten voi olla tarpeeksi hyvä äiti lapselleni, jos en itse pääse tuulettumaan kunnon hikiliikunnan parissa. Parisuhteenkin ylläpitäminen oikeasti vaatii työtä, ja sitä kahdenkeskeistä aikaa. Ja oon tyytyväinen, meillä ei riidellä eikä pelätä pettämisiä. Ollaan ihan aidosti onnellisia. Kun saa omaa aikaa, jaksaa lapsiarkeakin taas paljon paremmin. Muutama tunti kerran parissa viikossa on mun mielestä aika kohtuullinen määrä sitä. Etenkin kun usein lapsenvahti tulee meille kasin maissa, laitetaan lapsi nukkumaan itse ja sitten lähdetään johonkin leffan myöhäisnäytökseen.
Noita viikonloppumenoja on harvakseltaan, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa.
Ja joo, ajallisesti lapsi ei ehkä vie koko mun aikaani. Kyllä hän silti perhe on mulle rakkainta koko maailmassa :)
ap
Ap ei ole mikään ihmishirviö, on vaan vielä äitinä ja ihmisenä niin kypsymätön ja itsekeskeinen, ettei osaa asettua lapsen asemaan. Tuollainen vuoden vanha on vielä niin pieni, että tarvitsee sitä äidin ja isän läsnäoloa, siis pelkästään se sylissä istuminen ja vanhempien lähellä oleminen on tosi tärkeää lapsen psyykkiselle ja fyysiselle kehittymiselle.
On ihan turhanpäiväistä hölinää väittää, että tekisi mitä tahansa lapsen puolesta, jos ei ole valmis oikeastaan tekemään edes sitä, että ottaisi lapsen mieluummin syliinsä ja olisi hänen kanssaan, kuin olisi ihan missä tahansa muualla. Jumpata voi lapsen mentyä nukkumaankin, on ihan oma valinta olla sekin vähä aika pois lapsen luota, mitä lapsi on hereillä. On pikkuisen omituista vaatia vuoden vanhaa lasta joustamaan niistä omista tarpeistaan (tarpeesta olla äidin lähellä) kun ei itse näytä kykenevän edes siihen, että pikkuisen tinkisi omista mielihaluistaan tai edes organisoisi niitä paremmin. Siinä vaatii äiti lapselta jotain mihin ei itse pystyisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoittaja 28: Mun työmatka on vartin mittainen. Ei siis tosiaan turhaan siihen kulu aikaa päivästä. Monet istuu sen reilu tunnin ruuhkassa päivän päätteeksi, mä poljen kuntopyörää. Ja samana päivänä myös isä saa kahdenkeskeistä aikaa lapsen kanssa, sen reilu tunnin mitä ehtivät kotona olemaan kunnes mä tulen myös.
En käy viikonloppumenoissa useita kertoja kuukaudessa, kuten aloitukseen kirjoitinkin. Käyn ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Kumpikin mummi kyselee useimminkin hoitoon, mutta en nyt raaski koko aikaa viedä kun lapsi on vasta parivuotias.
En tajua mitenlasket, jos muka jumppailtoinakin olet vauvan kanssa viisi tuntia. Monelta se lapsi menee nukkumaan???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 00:02"][quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 23:35"]
Aloittajan viikko
ma työ + jumppa
ti työ + kaveri
ke työ + jumppa
to työ + parisuhdeilta
pe työ + jumppa
la tyttöjen ilta
su
Ja sit tähän elämään vielä työmatkat, ni ei ihme että kaverit kommentoi. Ehditkö oikeasti olemaan läsnä juuri koskaan?
[/quote]
Joka päivä herään lapseni kanssa, hoidan aamujutut ja vien hänet tarhaan. Yleensä olen myös se, joka hänet hakee (neljän maissa). Mikäli mulla on se paljon puhuttu jumppa,niin lähden usein puoli tuntia ennen töistä ja painun salille. Joka tapauksessa kotona olen sitten puoli kuuden maissa. Tämän ajan tosiaan on isänsä kanssa, ja mulle on tärkeää että myös isä saa sitä kahdenkeskeistä laatuaikaa lapsen kanssa. Kavereita näen yleensä niin, että joku tulee meille,tai sitten lapsen kanssa lähdetään esimerkiksi vaunuilla johonkin lähellä asuvalle kahville. Oon mun lapsen kanssa joka ilta hereillä noin 4-5 tuntia. Toisilla menee tuo tunti työmatkoihin, mä käytän sen salilla. Koen etten voi olla tarpeeksi hyvä äiti lapselleni, jos en itse pääse tuulettumaan kunnon hikiliikunnan parissa. Parisuhteenkin ylläpitäminen oikeasti vaatii työtä, ja sitä kahdenkeskeistä aikaa. Ja oon tyytyväinen, meillä ei riidellä eikä pelätä pettämisiä. Ollaan ihan aidosti onnellisia. Kun saa omaa aikaa, jaksaa lapsiarkeakin taas paljon paremmin. Muutama tunti kerran parissa viikossa on mun mielestä aika kohtuullinen määrä sitä. Etenkin kun usein lapsenvahti tulee meille kasin maissa, laitetaan lapsi nukkumaan itse ja sitten lähdetään johonkin leffan myöhäisnäytökseen.
Noita viikonloppumenoja on harvakseltaan, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa.
Ja joo, ajallisesti lapsi ei ehkä vie koko mun aikaani. Kyllä hän silti perhe on mulle rakkainta koko maailmassa :)
ap
[/quote]
Kiva homma että saat sujumaan noin hyvin :) t. Tuon viestin kirjoittaja
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 00:08"]
En tajua mitenlasket, jos muka jumppailtoinakin olet vauvan kanssa viisi tuntia. Monelta se lapsi menee nukkumaan???
[/quote]
Kyseessä on parivuotias lapsi, meillä yleensä nukkumaan laitetaan ysin jälkeen. Kirjoitinkin tuohon ylempään,että neljästä viiteen tuntiin. Joka tapauksessa, useita tunteja.
Meidän lapsi ei muuten ole päiväkodissa, vaan perhepäivähoitajalla. Mun mielestä pph on tosi hyvä ratkaisu näin pienelle, joka ei vielä osaa kunnolla puhua ja ilmaista itseään. En raaskisi ''laitoshoitoon'' laittaa, ymmärrän toki että aina ei ole vaihtoehtoja :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli jos tulet puoli kuusi ja lapsi menee nukkumaan yhdeksältä, miten siitä tulee neljästä viiteen tuntia?
Onko lapsen puhumattomuuden syitä tutkittu? Masennusta?
Olen yh-isä ja en ymmärrä tuota naisten itsekeskeisyyttä. Siksi olenkin yh ja pysyn yh-na.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 00:02"][quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 23:35"]
Aloittajan viikko
ma työ + jumppa
ti työ + kaveri
ke työ + jumppa
to työ + parisuhdeilta
pe työ + jumppa
la tyttöjen ilta
su
Ja sit tähän elämään vielä työmatkat, ni ei ihme että kaverit kommentoi. Ehditkö oikeasti olemaan läsnä juuri koskaan?
[/quote]
Joka päivä herään lapseni kanssa, hoidan aamujutut ja vien hänet tarhaan. Yleensä olen myös se, joka hänet hakee (neljän maissa). Mikäli mulla on se paljon puhuttu jumppa,niin lähden usein puoli tuntia ennen töistä ja painun salille. Joka tapauksessa kotona olen sitten puoli kuuden maissa. Tämän ajan tosiaan on isänsä kanssa, ja mulle on tärkeää että myös isä saa sitä kahdenkeskeistä laatuaikaa lapsen kanssa. Kavereita näen yleensä niin, että joku tulee meille,tai sitten lapsen kanssa lähdetään esimerkiksi vaunuilla johonkin lähellä asuvalle kahville. Oon mun lapsen kanssa joka ilta hereillä noin 4-5 tuntia. Toisilla menee tuo tunti työmatkoihin, mä käytän sen salilla. Koen etten voi olla tarpeeksi hyvä äiti lapselleni, jos en itse pääse tuulettumaan kunnon hikiliikunnan parissa. Parisuhteenkin ylläpitäminen oikeasti vaatii työtä, ja sitä kahdenkeskeistä aikaa. Ja oon tyytyväinen, meillä ei riidellä eikä pelätä pettämisiä. Ollaan ihan aidosti onnellisia. Kun saa omaa aikaa, jaksaa lapsiarkeakin taas paljon paremmin. Muutama tunti kerran parissa viikossa on mun mielestä aika kohtuullinen määrä sitä. Etenkin kun usein lapsenvahti tulee meille kasin maissa, laitetaan lapsi nukkumaan itse ja sitten lähdetään johonkin leffan myöhäisnäytökseen.
Noita viikonloppumenoja on harvakseltaan, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa.
Ja joo, ajallisesti lapsi ei ehkä vie koko mun aikaani. Kyllä hän silti perhe on mulle rakkainta koko maailmassa :)
ap
[/quote] No ihan eri tarina kuin alussa...
Kyllähän aikuisilla ihmisillä nyt on muitakin ihmisiä ja asioita vastuullaan kuin lapsi. Vauvakaan ei huuda kellon ympäri, vaan välillä vetää unta palloon ja silloinkin vanhemmilla on mahdollisuus orientoitua muuhun maailmaan. Maailma ei kaadu siihen, että äiti ja isä eivät pysty ajattelemaan muuta kuin omaa lastaan, mutta siihen se voi kaatuakin, että lapsi veisi kaiken huomion ja mielenkiinnon. No, jälkimmäinen vaihtoehto on onneksi lähinnä teoreettinen, vaikka täällä jotkut muuta väittävätkin.
Mitä tällä aloituksella oikein haetaan? Jotain vuoden äiti- palkintoa, kun ap suorittaa niin vimmatusti kaikkea että melkein kuin lukisi jotain naistenlehden to do - listaa. On parisuhdeaikaa, on jumppaa, mieskään ei petä kun tässä nainen pitää itsestään huolta....ja sitten siellä jossain listan häntäpäässä on se lapsi.
Jos ensin ap kerrot kuinka vähän vietät aikaa lapsen kanssa ja sitten alatkin selitellä että oikeastaan vietätkin ihan tosi paljon aikaa lapsen kanssa, niin voitko nyt kertoa, mikä on se vastaus jonka haluat? Ensin kirjoitat niin, että siitä saa käsityksen että et oikeastaan halua olla lapsen kanssa ja sitten alat perustella että se onkin oikeastaan lapsen parhaaksi. Vaikka sinä et halua olla lapsen kanssa, niin se lapsi haluaa olla sun kanssa. Koska niitten kanssa haluaa olla, joita rakastaa elämässä eniten, ja sinä nyt vaan olet sun lapsen elämän rakkaimpia ihmisiä.
Ei ole, mutta laskepa joskus kuinka monta tuntia viikossa vietät lapsesi kanssa, siis hereilläoloaikaa. Voit yllättyä sen vähyydestä.