5-vuotias käyttää kaupassa kaikki keinot manipuloinnista uhkailuun saadakseen karkkia, olen ihan loppu

Vanhemman vastuu

Mitä vanhemman pitäisi sitten tehdä, kun oma lapsi lyö toista lasta?

”Tilanteeseen täytyy puuttua konkreettisesti. Jos lapsi on lyönyt lelulla, lelu otetaan pois. Jos lapsi ei osaa muuta kuin raivota, lapsen voi viedä muualle”, Värri neuvoo.

Rangaistuksen on kuitenkin oltava välitön.

”Vanhempi ei saa juuttua tilanteeseen. Alle kolmevuotiaalle aggressiiviset tilanteen tulevat ja menevät. Aikuisen täytyy selvittää tilanne välittömästi ja päästä asian yli myös itse”, Värri muistuttaa.

Lapsen raivotessa aikuisen on hyvä säilyttää oma malttinsa, sillä aikuisen tehtävä on saada lapsi rauhoittumaan. Hyviä rauhoittamiskeinoja ovat esimerkiksi syli ja lapsen huomion siirtäminen muualle.

”On ongelmallista, jos vanhempi huutaa naama punaisena lapselle, alkaa sitten potea huonoa omatuntoa ja pyytää lapselta anteeksi. Silloin lapsi oppii, että kun hän tekee jotain tuhmaa, aikuinen pyytää häneltä lopulta anteeksi”, Värri kertoo.

Jotta hermot säilyisivät uhmaikäisen lapsen kanssa, täytyy aikuisen pitää huolta myös itsestään.

Vanhemmilla täytyy olla lepoa ja omaa aikaa. Yliväsynyt vanhempi menettää varmasti itsehillintänsä aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen kanssa”, Värri huomauttaa.

https://www.vau.fi/Perhe/Kasvatus/Kun-lapsi-lyo/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otahan neuvolassa puheeksi, kyseessä vauvan pahoinpitely.

Epäilen vahvasti provoksi, mutta mistä näistä nykyajan kädettömistä äideistä tietää.

Isäthän eivät osaa kasvattaa eikä mitään muutakaan. Siittää ruiskauttavat ja juoksevat karkuun. Liittyisiköhän tämä siihen, että pojista tulee häiriköitä? Pitäisikö poikasikiöt alkaa selektiivisesti abortoida tämän ketjun katkaisemiseksi?

Äiti tekee parhaansa, eikä useimmilla äideillä ole mitään aiempaa kokemusta kasvattamisesta. Koeta sitten yksin ja kylmiltään sinnitellä.

Ap:lle tämä: mä jätin potkuitkuraivarikersani kaupan lattialle huutamaan ja lähdin kassan kautta pois. Koko ajan toki silmäkulmasta seurasin hänen tekemisiään. Tenava rauhoittui hetkessä, juoksi perääni ja otti kädestä kiinni. Näköyhteys säilyi koko ajan hänelläkin, se on tärkeää.

Ehkä hän pelkäsi hylkäämistä, ehkä vain tajusi käyttäytyvänsä sietämättömästi, mutta tuo ei koskaan toistunut. En usko pysyvää sielullista vammaa tuottaneeni, koskapa käsi kädessä turvallisesti lähdimme pois, eikä asiaan enää palattu.

Kaupassa näkee todella usein, jopa päivittäin näitä - yleensä äitejä, jotka heti jättävät itkevän lapsen niille sijoilleen, ja marssivat pois sanoen heihei, nyt äiti lähtee. Joskus tekisi mieli tempaista se mamma käsivarresta takaisin, ja karjua, että nyt **tu ne valot päälle. Lapselle voi tulla yhdestäkin tällaisesta kerrasta käsitys, että äiti voi lähteä ja hylätä milloin vain, jos lapsi on tehnyt jotain. Turvattomuuden tunteen syntymiseen ei paljoa tarvita.

Lopettakaa tuollainen toiminta! Terveisin myyjä.

Mitä tuossa tilanteessa sitten pitäisi tehdä? Ostaa ne karkit, jäädä lässyttämään: äiti ei milloikaan hylkää sua, mut nyt me ei näitä osteta ja neuvotella kirkuvan lapsen kanssa karkkihyllyllä viisi tuntia? Jos fyysinen poisvieminen ei ole vaihtoehto? Kun se vauva jää sinne kauppaan ja kaikki ostokset, kun äiti joutuu raahaamaan isoveljen ulos ja silti täytyy palata takasisin hakemaan vauva ja maksamaan ostokset? 

Totta helvetissä äiti lähtee jatkamaan kauppareissua, vaikka kauhu-Eemeli huutaisi keuhkonsa pihalle jos on kerran sovittu, että karkkia ei tänään osteta.

Mikä ihmeen trauma sille lapselle jää, jos äiti vain pitää kiinni sovitusta?

Suomi on todella merkillinen yhteiskunta. Jossain Syyriassa elää hermokaasuiskujen ja terroristileirien keskellä lapsia, joille voi oikeasti syntyä myöhemmin traumoja.

Suomessa puolet porukasta popsii masennuslääkkeitä ja itkee terapeutille, että mulle tuli viisvuotiaana ihan kauhee turvattomuuden tunne, kun potkaisin pikkusiskoa mahaan kaupassa kun äiti ei ostanut karkkia ja sit se vaan jatkoi maitohyllyille, vaikka mä itkin kuin haavoittunut supikoira siellä patukoitten edessä. 

Ei ihminen mistään ihan pienestä rikki mene. Miettikää mistä traumoista olemme vuosituhannet joutuneet selvytymään, kun pelkkä ientulehdus on voinut viedä hengen ja orpolapia on myyty markkinoilla huutolaisiksi vielä reilut sata vuotta sitten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilaa ruokaostokset kotiin

Vauvan ja isomman lapsen kanssa oleva yh onkin niin hyvissä varoissa, että on mahdollisuus vain tilailla ruuat kotiin. Huomaa, että näitä heittelee aina hyväosaiset.

Ei se ole niin kallista, etteikö siihen kerran kuussa olisi yyhoolla minimituloisella varaa. Jääpä samalla kaikki heräteostokset tekemättä ja rahaa säästyy. Ja kyllä, kerran kuussa riittää, kun suunnittelee hyvin. Tarvittavan hevin/maitolitran hakee sitten niiden lasten kanssa pikaisesti lähikaupasta. (Samalla se kiukkuava 5v saa harjoitusta siitä, että ei saa periksi.)

Ilmeisesti ap on joskus lahjonut lasta karkeilla.. Näissä tilanteissa toimii parhaiten se, että toistaa vaan samaa lausetta: Lauantaina on karkkipäivä, tänään ei osteta. Lauantaina on karkkipäivä, tänään ei osteta. Lauantaina on karkkipäivä, tänään ei osteta.

Pelkkä ei ei riitä, vaan on kerrottava, että sitä karkkia saa tulevaisuudessa vaikkei nyt ostetakaan. Ja mihinkään neuvotteluihin ei lapsen kanssa pidä lähteä eikä edes reagoida mihinkään uhkailuihin ja tuhmiin puheisiin. Vastaa vaan kaikkeen tyynen rauhallisesti: Lauantaina on karkkipäivä, tänään ei osteta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko napakka tukkapölly mitään? Toimi itselläni kun olin pikkulapsi. Ei liian kova mutta sen verran, että varmasti tuntuu. Olen melkoinen mulkvisti nytkin mutta saattaisin istua linnassa jos ei olisi vanhemmat lapsena kurittaneet aina kun aihetta oli. Olen tästä vanhempia jälkikäteen kiittänyt. Etenkin äiti oli joskus pahoillaan kun joutui melko kovalla kädellä kouluttamaan. Moneen kertaan mutsille sanoin, että hän toimi aivan oikein ja olen tosiaan todella tyytyväinen koska muuten olisin eksynyt elämässä aivan väärille teille. Nyt olen hyvätuloinen insinööri.

Sama. Äidin selkäsaunoihin alkoi tosin pidemmän päälle tavallaan tottumaan mutta sitten kun isältä sai selkään niin tiesi saaneensa ja meni perille mitä saa tehdä ja mitä ei.

Lapsuudenkodin väkivalta voi vaikuttaa myös siihen, miten lapsi suhtautuu fyysisen väkivaltaan ongelmien ratkaisukeinona.

Väkivalta saattaa siirtyä sosiaalisena perimänä, kun toleranssi sitä kohtaan on kasvanut omien lapsuuden kokemusten myötä.

Mä lähtisin siitä, että nepsy-tutkimuksiin. Adhd/add-lapsilla paljon impulssikontrollin puutetta, väkivaltaisuutta ja tietynlaista empatiakyvyn puutetta. Rajoja tarvitaan ja selkeät säännöt, joista ei jousteta. Oltava tiukka ja autoritäärinen. Herkut pois. Alle kouluikäinen ei tarvitse lisättyä sokeria. No eipä kukaan muukaan sen puoleen.

Miten lapseen kohdistuva väkivalta vaikuttaa lapseen? Onko tukistelu, luunapit tai kädestä toiseen huoneeseen raahaaminen ok?

Kysyt monelle meille vanhemmalle vaikeasta, vaietustakin asiasta.

Hienoa, että käytät nimitystä lapsiin kohdistuva väkivalta, etkä esimerkiksi ruumiillinen kuritus tai fyysinen kasvatus. Tässä on minun korvissani ratkaiseva ero: kuritus tai rankaisu sisältää itselle otetun oikeuden käyttää väkivaltaa kasvatustarkoituksessa. Ja sitä oikeutta meillä ei ole.

Jostain syystä me ihmiset kohtelemme ajoittain lapsiamme (ja kumppaniamme) tavalla, jota emme hyväksy muissa ihmissuhteissa. Teemme näin kasvatuksen nimissä, mielestämme oikeutettuna rangaistuksena, sietämättömän raivon vallassa tai kun toi kakara on välillä niin mahdoton. Mutta moniko meistä tukistaa kaveriaan, joka kaataa päivällisellä vahingossa juomalasinsa? Antaa luunapin ärsyttävän hitaasti toimivalle kaupankassalle? Hyväksyy sen, että kirjastonhoitaja antaa meille remminiskuja myöhästyneistä kirjalainoista?

Suurin osa etenkin leikki-ikäisten vammoista syntyi sen sijaan vanhemman käyttäessä tarpeetonta voimaa lasta pakottaessaan; sijoiltaan mennyt käsi karkkihyllyltä pois nykäistäessä, murtunut raaja vastustelevaa lasta pukiessa. Nämä vanhemmat eivät yleensä ajatelleet olevansa väkivaltaisia.

Tämän lisäksi on melkoinen määrä vanhempia, jotka pahoinpitelevät lasta tavalla, josta ei välttämättä jää ruumiillisia vammoja, kuten raahaamalla ja tukistamalla. Vähäpätöiseltäkin tuntuva väkivalta aiheuttaa kuitenkin psyykkisiä vammoja.

Väkivalta aiheuttaa lukuisten tutkimusten mukaan lapselle pitkäkestoisia oireita, kuten levottomuutta, turvattomuutta, älykkyysosamäärän laskua, itsetunnon laskua, masennusta, aggressiivisuutta, muutoin selittämättömiä kipuja. Eli hyvin samanlaisia oireita, kuin aikuisenakin kohdattu väkivalta.

kai tämä kovin yllättävää ole? Emme kai ajatelleetkaan lapsen jollain tapaa kestävän väkivaltaa aikuista paremmin? Emmekä tietenkään halua aiheuttaa lapsellemme tällaisia oireita, mutta kun toi kakara on välillä ihan mahdoton.

Koska lapsen kehitys on kesken, ovat väkivallan vaikutukset suuret ja muokkaavat koko lapsen persoonaa. Väkivaltaa kokeneet tuntevat usein selittämätöntä ahdistusta ja raivoa, sekä voimakasta syyllisyyttä, ikään kuin olisivat itse aiheuttaneet tai ansainneet väkivallan. Nämä tunteet eivät useinkaan jää vain lapsuudenkokemuksiksi, vaan seuraavat mukana koko elämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko napakka tukkapölly mitään? Toimi itselläni kun olin pikkulapsi. Ei liian kova mutta sen verran, että varmasti tuntuu. Olen melkoinen mulkvisti nytkin mutta saattaisin istua linnassa jos ei olisi vanhemmat lapsena kurittaneet aina kun aihetta oli. Olen tästä vanhempia jälkikäteen kiittänyt. Etenkin äiti oli joskus pahoillaan kun joutui melko kovalla kädellä kouluttamaan. Moneen kertaan mutsille sanoin, että hän toimi aivan oikein ja olen tosiaan todella tyytyväinen koska muuten olisin eksynyt elämässä aivan väärille teille. Nyt olen hyvätuloinen insinööri.

Sama. Äidin selkäsaunoihin alkoi tosin pidemmän päälle tavallaan tottumaan mutta sitten kun isältä sai selkään niin tiesi saaneensa ja meni perille mitä saa tehdä ja mitä ei.

Lapsuudenkodin väkivalta voi vaikuttaa myös siihen, miten lapsi suhtautuu fyysisen väkivaltaan ongelmien ratkaisukeinona.

Väkivalta saattaa siirtyä sosiaalisena perimänä, kun toleranssi sitä kohtaan on kasvanut omien lapsuuden kokemusten myötä.

Jos kotona lapsia on piiskattu huvikseen, niin tämä herättää katkeruutta. Sen sijaan aiheesta annettu selkäsauna ei aiheuta samanlaista tunnetta. 

Kyllä lapsi tietää olevansa "tuhma", jos hän kinuaa karkkia väkivallalla. Kyse ei ole siitä, että asia olisi lapselle jotenkin jäänyt epäselväksi. 

Esimerkki elävästä elämästä: mieheni on kuulemma (anoppi kertoi, ei itse muista) saanut selkäänsä kerran lapsena. Siis ei mitenkään rajusti hakaten, mutta kerran, pari risulla kintuille. Häntä oli tiukasti kielletty menemästä yksin jonnekin järven rantaan, koska jäät olivat heikot. Hän oli silti mennyt. Anoppi antoi risusta.

Jäikö tästä traumat ja ylisukupolvinen perintö ratkoa ongelmatilanteet nyrkillä?

Ei. 

Mikä sitten saa meidät vanhemmat käymään lapseen käsiksi ja ehkä pitämään sitä oikeutettunakin?

Useiden tutkimusten mukaan väkivaltaa käyttävät herkimmin ne, jotka ovat itsekin väkivallan uhreja. Monet lapsena pahoinpidellyt puhuvat kokemuksistaan vielä aikuisinakin itseään syyllistäen: olin ihan mahdoton kakara, eihän siinä muu auttanut kuin selkäsaunat. Tuttu kuvio on myös perheen sisäinen väkivallan kierre; vanhempi pahoinpitelee toista vanhempaa ja uhriksi joutunut vanhempi pahoinpitelee puolestaan lapsia.

Lapsen pahoinpiteleminen kasvatustarkoituksessa on ollut varsin tavallista vielä sukupolvi tai kaksi sitten. Vanhemmuutta saatettiin mitata tuolloin lapsen tottelevaisuudella. Vaarallinen elinympäristö saattoi vaurioittaa vanhempien kiintymistä lapsiinsa: kun oli selvittävä sodasta, ei lyönti ollut kovin suuri asia. Kasvatustapa siirtyy herkästi sukupolvelta toiselle, vaikka ajat ovat nyt toiset.

Pahoinpitelet tai et, voit pohtia väkivallan rajoja kasvatuksessa vaikkapa seuraavilla kysymyksillä. Käytän kysymyksissä kaikesta väkivallasta yleistermiä lyöminen.

Ketkä kaikki saavat lyödä lastasi? Millä perusteella saavat? Millä perusteella ei? Keitä muita lapsia sinulla on oikeus lyödä? Millä perusteella? Kenellä on oikeus lyödä sinua ja miksi? Keitä kaikkia lapsesi saa lyödä ja millä perusteella?

Jos pyrit opettamaan lapsellesi lyömisellä jotain: Miten menetelmä toimii? Millaisia tuloksia olet havainnut? Löytäisitkö laillisia ja vähemmän haitallisia tapoja opettaa sama asia?

Jos lyöt raivon vallassa: Tuntuuko tekosi oikeutetulta kun olet rauhoittunut? Auttaako lapsen lyöminen raivoosi? Löytäisitkö muita, vähemmän vaarallisia keinoja purkaa raivoasi?

Jätä lapsi kotiin/hoitoon kaupassakaynnin ajaksi. Mukaan pääsee sitten kun osaa käyttäytyä. Problem solved.

Milloin lyömisen voi aloittaa? Perustuuko aloituksen ajankohta lapsen ikään tai kehitysasteeseen? Minkälaisista lyönneistä olisi hyvä aloittaa? Mistä tietää lyökö liikaa tai liian vähän? Minkä ikäisenä olisi hyvä lopettaa lyöminen? Miksi? Olisiko hyvä lopettaa kerralla vai vähitellen?

Vierailija kirjoitti:

Miten lapseen kohdistuva väkivalta vaikuttaa lapseen? Onko tukistelu, luunapit tai kädestä toiseen huoneeseen raahaaminen ok?

Kysyt monelle meille vanhemmalle vaikeasta, vaietustakin asiasta.

Hienoa, että käytät nimitystä lapsiin kohdistuva väkivalta, etkä esimerkiksi ruumiillinen kuritus tai fyysinen kasvatus. Tässä on minun korvissani ratkaiseva ero: kuritus tai rankaisu sisältää itselle otetun oikeuden käyttää väkivaltaa kasvatustarkoituksessa. Ja sitä oikeutta meillä ei ole.

Jostain syystä me ihmiset kohtelemme ajoittain lapsiamme (ja kumppaniamme) tavalla, jota emme hyväksy muissa ihmissuhteissa. Teemme näin kasvatuksen nimissä, mielestämme oikeutettuna rangaistuksena, sietämättömän raivon vallassa tai kun toi kakara on välillä niin mahdoton. Mutta moniko meistä tukistaa kaveriaan, joka kaataa päivällisellä vahingossa juomalasinsa? Antaa luunapin ärsyttävän hitaasti toimivalle kaupankassalle? Hyväksyy sen, että kirjastonhoitaja antaa meille remminiskuja myöhästyneistä kirjalainoista?

Tässä sekoitetaan lahjakkaasti asioita. Kukaan ei lyö lastaan siksi, että tämä kaataa vahingossa maitolasin tai palauttaa kirjaston kirjat myöhässä. Vaan siksi, että lapsi hakkaa sisaruksiaan tai vanhempiaan tai aiheuttaa tahallaa toistuvia vaaratilanteita itselleen ja muille. Oikea vertailukohta olisi se, että aikuinen soittaisi poliisin paikalle, jolla on virkamiesoikeukdellinen vastuu pamputtaa pahoinpitelijää eli väkivaltaa siinäkin käytetään. 

Lapsella on oikeus olla mahdoton ja koskematon.

Tilaa ruuat kotiin niin säästyt paljolta stressiltä.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa etenkin leikki-ikäisten vammoista syntyi sen sijaan vanhemman käyttäessä tarpeetonta voimaa lasta pakottaessaan; sijoiltaan mennyt käsi karkkihyllyltä pois nykäistäessä, murtunut raaja vastustelevaa lasta pukiessa. Nämä vanhemmat eivät yleensä ajatelleet olevansa väkivaltaisia.

Tämän lisäksi on melkoinen määrä vanhempia, jotka pahoinpitelevät lasta tavalla, josta ei välttämättä jää ruumiillisia vammoja, kuten raahaamalla ja tukistamalla. Vähäpätöiseltäkin tuntuva väkivalta aiheuttaa kuitenkin psyykkisiä vammoja.

Väkivalta aiheuttaa lukuisten tutkimusten mukaan lapselle pitkäkestoisia oireita, kuten levottomuutta, turvattomuutta, älykkyysosamäärän laskua, itsetunnon laskua, masennusta, aggressiivisuutta, muutoin selittämättömiä kipuja. Eli hyvin samanlaisia oireita, kuin aikuisenakin kohdattu väkivalta.

kai tämä kovin yllättävää ole? Emme kai ajatelleetkaan lapsen jollain tapaa kestävän väkivaltaa aikuista paremmin? Emmekä tietenkään halua aiheuttaa lapsellemme tällaisia oireita, mutta kun toi kakara on välillä ihan mahdoton.

Koska lapsen kehitys on kesken, ovat väkivallan vaikutukset suuret ja muokkaavat koko lapsen persoonaa. Väkivaltaa kokeneet tuntevat usein selittämätöntä ahdistusta ja raivoa, sekä voimakasta syyllisyyttä, ikään kuin olisivat itse aiheuttaneet tai ansainneet väkivallan. Nämä tunteet eivät useinkaan jää vain lapsuudenkokemuksiksi, vaan seuraavat mukana koko elämän.

Tämä pätee mitä suurimmassa määrin myös sisarusten väliseen väkivaltaan. Älä anna lapsesi lyödä toista lastasi. 

Poliisi käyttää voimakeinoja, ei väkivaltaa!

Toistettakoon, kun poliisi joutuu lyömään mellakoitsijaa pampulla, niin kysymyksessä ei ole väkivallan käyttö, kunhan pampun käyttö noudattaa hyvin tarkoin Suomessa voimassa olevaa lakia. Jos voimankäyttö on liiallista, niin poliisi saa rangaistuksen väkivallasta eli pahoinpitelystä.

Poliisi käyttää väkivaltaa viimeisenä keinona. Sitä ennen poliisi ensin neuvoo, sitten kehottaa tai jopa käskee.

Poliisin tulee aina ensisijaisesti toimia neuvoin, kehotuksin ja käskyin.

Voimankäyttö saa oikeutuksensa siitä, että taustalla oleva virkatehtävä on laillinen. Voimakeinot ovat viimeinen mahdollinen keino ja ne on mitoitettava siten, että käytetään lievintä tehokasta keinoa laillisen päämäärän saavuttamiseksi.