Lue keskustelun säännöt.
Jaha, en saanut kutsua oman tyttäreni häihin ):
30.06.2021 |
Meillä on ollut käytännössä aina aika huonot välit tyttäreemme. Aina on tuntunut etten tiedä mitään hänen elämästään vaikka hän on oma lapseni. Tyttö ilmeisesti alkoi seurustelemaan yhden pojan kanssa ilmeisesti kahdeksan tai yhdeksän luokalla, mutta kuulin tästä vasta eräältä ulkopuoliselta ihmeseltä vasta ysin viimeisenä viikkona. Siitä sitten he menivätkin samaan lukioon pojan kanssa. Olen tavannut hänet pariin kertaan ja ihan mukavalta hän vaikuttaa, hänessä ja tyttäressäni on paljon yhteistä.
Siis monesti hänelle sanottiin että on ihan ok tuoda näytille ja pariin kertaan ehkä vähän pakotettukkin, mutta tytär on kieltänyt kokonaan koko pojan olemassa olon. Lukio meni ihan hyvin, mutta päiviä jolloin tytär on tullut humalassa kotiin (16-17) vuotiaana. Hän sitten lähti toiseen kaupunkiin opiskelemaan lukion jälkeen ja sen jälkeen en oikein tiedä mitä tyttären elämässä on tapahtunut. Ilmeisesti töissä on käynyt ja ammattikorkeassa myös. Ainakin kahden kuvan mukaan tämä poikakin on jossain siellä ollut opiskelemassa.
Siitä pari vuotta eteenpäin nykypäivään kun tytär on 26 ja sain kuulla perhetutuilta, joiden lapsella on ilmeisesti jotain kontaktia tyttäreemme että hän on mennyt naimisiin pari viikkoa sitten ja ihmetteli että miksi me emme olleet siellä. Myöskään poikamme ei saanut kutsua häihin. Nykypäivänä ei minulla ole paljoa mitään kontaktia tyttäreen, en tiedä missä hän asuu tai mitä työkseen tekee.
Että semmosta ): vertaistukea kiitos
Kommentit (444)
Jotenkin outo koko tää keissi, ihan kuin olisi keksitty tarina tai sitten ap ei kerro aivan kaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kohta nelikymppinen, enkä kerro äidilleni asioitani koska en halua koko (erittäin suuren) suvun tietävän niistä. Äitini on myös erittäin töykeä ja on useita kertoja sanonut minun olevan lihava. Olen viimeksi tavannut äitini kaksi vuotta sitten eikä ole yhtään ikävä. Lapsuudestani en muista kertaakaan että olisin ollu äidin sylissä, sen sijaan useat selkäsaunat ja luunapit muistan. Jos äitini on katkera siitä etten halua olla tekemisissä, niin itseään saa syyttää
Minulla aivan samat muistikuvat äidistäni. Äiti ei koskaan halannut eikä pitänyt sylissä. Selkään sain usein ja viimeisen kerran tukkapöllyä ollessani 16-vuotias. Ekan kerran muistan hänen halanneen kun pääsin ripille ja se johtui varmaan siitä kun muutkin sukulaiset tulivat halaamaan niin äitini ajatteli että minunkin nyt täytyy etten vaikuta epänormaalilta.
Nykyään siedän äitiäni lähinnä isäni takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se vika aina äidissä ole. Taitaa tytär omata erikoisen ja vaikean luonteen. Ei saa mitään kontaktia. Toinen ihminen on sitten neuvoton, eikä tiedä, kuinka lähestyisi.
T. äiti joka ei ole väleissä lapsensa kanssa eikä näe mitään vikaa itsessään.
Kyllä itse ainakin näen vikaa itsessäni, mutta vika on sellainen jota en voi muuttaa. Oma lapseni oli vaikea ja hankala, enkä osannut olla hänelle täydellinen vanhempi. Siinä on vikani, ja oma lapseni myös tämän tietää.
Mulla on narsistinen äiti joka väittää että olen aivan mahdoton ja hankala. Oikeasti mahdoton ja hankala on hän itse, hänellä on välit poikki kaikkiin, omiin lapsiinsakin. Mulla on sen sijaan ystäviä, olen pidetty työpaikalla, tulen toimeen kaikkien kanssa.
Mutta sillä lailla narsisti pitää oman päänsä kasassa, kun syyttää sitä lastaan, eli ”lapsi pn vaikea ja kala, sen takia ei ole välejä”.Siis lapseni oli ihan oikeasti vaikea ja hankala mikä johtuu siitä että hän on aspergerpiirteinen adhd. Kyllä lapsi nyt aikuisena ymmärtää ettei rasti ollut minulle helppo, ja että hänen tunteitaan oli täysin mahdotonta arvata etukäteen. Diagnoosithan hän sai vasta aikuisena, jonka jälkeen ymmärrys lisääntyi myös meitä muita kohtaan hänen ympärillään. Siihen asti hän oli kuvitellut olevansa aina oikeassa, ja että muut vain kiusasivat häntä.
Oma vikani on se etten osannut häntä kasvattaa niin kuin hän olisi tarvinnut, sen myönnän aivan täysin. Sen sijaan minulla ei ollut mitään mahdollisuuttakaan olla täydellinen hänelle, joten ketä tässä pitäisi syytellä.
Kuulostaa kuitenkin siltä, että olet pystynyt säilyttämään yhteyden lapseesi. Ei tuo sinun vanhemmuutesi siis kovin huonosti kuitenkaan ole mennyt! :)
Tällä hetkellä kyllä, tulevaisuudesta ei voi tietää. Nautin, minäkin, nyt kun on siihen mahdollisuus. Sitä vain, että teinilapsilla voi olla ongelmia ihan riippumatta vanhemista, ja saattaa olla että diagnoosi tulee edelleen ns. myöhässä, vaikka eletään jo vuotta 2021!
Vierailija kirjoitti:
Ootko huutanut ja alistanut lastasi läpi elämän?
”Mutfi ei anna mun dokaa ja polttaa pilvee, sit se ei anna mulle rahaa merkkivaatteisiin, ziiz niinku kauhee diktaattori!”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sinulla ollut lapsen tilinumeroa? Lapsen kaverin numeroa?
Ei
ap
Aivan satavarmasti olisit saanut yhteystiedot selvitettyä, jos olisit oikeasti halunnut.
No minulla ja miehellä oli kiireitä samoihin aikoihin. Tottakai olisimme jotenkin voineet yhteistiedot selvittää, mutta olisiko siihen mennyt tuhat tai seitsemän tuhatta tuntia. Mistä olisimme edes tienneet että tytär oli vielä Suomessa. Kuvittelimme alkuun että tytär palaa iltaan mennessä ja kun ei palannut niin kyllähän sen olisi pitänyt jossain kohtaa kotiin. No ei tullut ja kun tämän huomasimme oli jo aivan liian myöhäistä
ap
ap
Hetkinen, mikä tää juttu on? Miksei olisi ollut? Villi arvaus: AP:n tyttären poikaystävä perhe eivät ole kantasuomalaisia ja AP kosti tyttärelleen tämän suhteen jota ei kehdannut ääneen paheksua etäisyydellä ja kylmäkiskoisuudella
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Että tällaista vanhemmuutta… no… tilanne on mikäon, joten turha märehtiä menneitä joita et voi muuttaa. Tuhannen taalan kysymys onkin: miten tästä eteenpäin? Et kai aijo jättää asioita tälle tolalle? Nyt sinun tulee käydä itsesi kanssa vakava keskustelu, asettua mielessäsi katsomaan asioita tyttäesi kannalta, miettiä vauvasta asti minkälaista hänen kannaltaan katsottuna hänen elämänsä ja teidän perhe-elämänne on ollut. Sitten etsit hänet käsiisi, vaati se sitten miten paljon vaivaa hyvänsä. Osoitat hänelle että olet pahoillasi ja haluat tehdä kaikkesi korjataksesi asiat. Jos hän ei halua olla yhteydessä, et voi muuta kuin hyväksyä sen, mutta tee selväksi että olet valmiina häntä varten, odottamassa jos hän joskus on valmis selvittämään asioita kanssasi. Sinun on korkea aika ottaa sitä vanhemman vastuuta ja rakastaa lastasi ehdoitta, ja myös osoittaa se hänelle. Asiat eivät varmasti muutu odottamalla. Menneitä et voi muuttaa, mutta tulevaan voit vaikuttaa.
No sitä pahoillaan olemisen osoittamista on hieman vaikea tehdä kun minulla ei ainakaan enää ole enää mitään tietoa tyttärestä. Ei puhelin numeroa, sähköposti osoitetta yms yms. Saattaa olla että tytär on miehensä kanssa ehtinyt muuttaa ulkomaille yms. Toinen asia mihin kyllä palaan, kun minua kehotettiin miettimään juuri lapsen koko elämää on juuri tämä tyttären nykyinen mies, jota tytär ei ilmeisesti edes kehdannut tuoda näytille meille kertaankaan.
ap
Avaapa meille tätä ajatuksenkulkua vähän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sinulla ollut lapsen tilinumeroa? Lapsen kaverin numeroa?
Ei
ap
Aivan satavarmasti olisit saanut yhteystiedot selvitettyä, jos olisit oikeasti halunnut.
No minulla ja miehellä oli kiireitä samoihin aikoihin. Tottakai olisimme jotenkin voineet yhteistiedot selvittää, mutta olisiko siihen mennyt tuhat tai seitsemän tuhatta tuntia. Mistä olisimme edes tienneet että tytär oli vielä Suomessa. Kuvittelimme alkuun että tytär palaa iltaan mennessä ja kun ei palannut niin kyllähän sen olisi pitänyt jossain kohtaa kotiin. No ei tullut ja kun tämän huomasimme oli jo aivan liian myöhäistä
ap
ap
Hetkinen, mikä tää juttu on? Miksei olisi ollut? Villi arvaus: AP:n tyttären poikaystävä perhe eivät ole kantasuomalaisia ja AP kosti tyttärelleen tämän suhteen jota ei kehdannut ääneen paheksua etäisyydellä ja kylmäkiskoisuudella
Siis kyllä tietääkseni poika on suomalainen, ainakin näyttää siltä. Puhuu hyvää suomea ilman aksenttia (tosin en ole hänen vanhempiansa ikinä tavannut)
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Että tällaista vanhemmuutta… no… tilanne on mikäon, joten turha märehtiä menneitä joita et voi muuttaa. Tuhannen taalan kysymys onkin: miten tästä eteenpäin? Et kai aijo jättää asioita tälle tolalle? Nyt sinun tulee käydä itsesi kanssa vakava keskustelu, asettua mielessäsi katsomaan asioita tyttäesi kannalta, miettiä vauvasta asti minkälaista hänen kannaltaan katsottuna hänen elämänsä ja teidän perhe-elämänne on ollut. Sitten etsit hänet käsiisi, vaati se sitten miten paljon vaivaa hyvänsä. Osoitat hänelle että olet pahoillasi ja haluat tehdä kaikkesi korjataksesi asiat. Jos hän ei halua olla yhteydessä, et voi muuta kuin hyväksyä sen, mutta tee selväksi että olet valmiina häntä varten, odottamassa jos hän joskus on valmis selvittämään asioita kanssasi. Sinun on korkea aika ottaa sitä vanhemman vastuuta ja rakastaa lastasi ehdoitta, ja myös osoittaa se hänelle. Asiat eivät varmasti muutu odottamalla. Menneitä et voi muuttaa, mutta tulevaan voit vaikuttaa.
No sitä pahoillaan olemisen osoittamista on hieman vaikea tehdä kun minulla ei ainakaan enää ole enää mitään tietoa tyttärestä. Ei puhelin numeroa, sähköposti osoitetta yms yms. Saattaa olla että tytär on miehensä kanssa ehtinyt muuttaa ulkomaille yms. Toinen asia mihin kyllä palaan, kun minua kehotettiin miettimään juuri lapsen koko elämää on juuri tämä tyttären nykyinen mies, jota tytär ei ilmeisesti edes kehdannut tuoda näytille meille kertaankaan.
ap
Avaapa meille tätä ajatuksenkulkua vähän?
En ymmärrä mitä tuossa on epäselkeää. Tarkenna kysymystä vähän
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut ihmetteli täällä sisarusten puhumattomuutta. Tulen itse tuollaisesta perheestä: minä ja veljeni emme puhuneet (emmekä vieläkään puhu) toisillemme. Ei siksi että olisimme vihaisia tai riidoissa vaan koska meillä ei yksinkertaisesti ole minkäänlaista suhdetta, ei mitään yhteistä yms913. Asuimme nuorena saman katon alla ja kumpikin vain käveli toistensa ohitse eikä reagoinut toisiinsa. En muista että olisin koskaan elämäni aikana lähettänyt hänelle edes viestiä. Vanhemmat huomasivat tämän etääntymisen, mutta eivät tehneet koskaan asialle mitään, sillä meidän perheessä ei ollut tapana puhua tunteista tai oikeastaan mistään.
Minulla ei ole omaa lehmää ojassa. Odotan juuri tyttäreni junaa.
On lapsia jotka käyttäytyvät typerästi ihan omasta syystään. Pitäisi tietää tilanne tarkemmin. Ehkä ajan kautta helpottaa. En ollut minäkään tyttäreni häissä. Menivät hiljaa kahdestaan. Hyvä, että menivät.
Juna tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva että koet asian kuitenkin hymyn arvoiseksi :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Että tällaista vanhemmuutta… no… tilanne on mikäon, joten turha märehtiä menneitä joita et voi muuttaa. Tuhannen taalan kysymys onkin: miten tästä eteenpäin? Et kai aijo jättää asioita tälle tolalle? Nyt sinun tulee käydä itsesi kanssa vakava keskustelu, asettua mielessäsi katsomaan asioita tyttäesi kannalta, miettiä vauvasta asti minkälaista hänen kannaltaan katsottuna hänen elämänsä ja teidän perhe-elämänne on ollut. Sitten etsit hänet käsiisi, vaati se sitten miten paljon vaivaa hyvänsä. Osoitat hänelle että olet pahoillasi ja haluat tehdä kaikkesi korjataksesi asiat. Jos hän ei halua olla yhteydessä, et voi muuta kuin hyväksyä sen, mutta tee selväksi että olet valmiina häntä varten, odottamassa jos hän joskus on valmis selvittämään asioita kanssasi. Sinun on korkea aika ottaa sitä vanhemman vastuuta ja rakastaa lastasi ehdoitta, ja myös osoittaa se hänelle. Asiat eivät varmasti muutu odottamalla. Menneitä et voi muuttaa, mutta tulevaan voit vaikuttaa.
No sitä pahoillaan olemisen osoittamista on hieman vaikea tehdä kun minulla ei ainakaan enää ole enää mitään tietoa tyttärestä. Ei puhelin numeroa, sähköposti osoitetta yms yms. Saattaa olla että tytär on miehensä kanssa ehtinyt muuttaa ulkomaille yms. Toinen asia mihin kyllä palaan, kun minua kehotettiin miettimään juuri lapsen koko elämää on juuri tämä tyttären nykyinen mies, jota tytär ei ilmeisesti edes kehdannut tuoda näytille meille kertaankaan.
ap
Avaapa meille tätä ajatuksenkulkua vähän?
En ymmärrä mitä tuossa on epäselkeää. Tarkenna kysymystä vähän
ap
Minkä takia oletat, että kun lapsi muuttaa pois kotoa ensimmäistä kertaa, niin se on samantien suoraan ulkomaille? Onko perheellänne itsellä ulkomaalaistaustaa? Vai onko tämä vain tekosyy johon voi vedota kun jengi kyselee millä perusteella et muka olisi saanut tyttäreesi yhteyttä yhtään mitenkään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei näistä ap:n kommenteista kyllä ainakaan sellaista kuvaa saa, että äidin suhde tyttäreensä kovin rakastava tai kiintynyt olisi. Ennemminkin kylmä, välttelevä ja välinpitämätön. Sinun olisi pitänyt toimia jo kauan sitten. Nyt vuosien päästä kun tyttäresi on jo rakentanut oman elämänsä ilman sinua, haluat yhtäkkiä muutosta asiaan. Voit ottaa häneen yhteyttä (ja kyllä, keksit aivan taatusti miten, jos vain haluat) ja laittaa viestin että kaipaat ja rakastat häntä ja haluaisit tavata tai edes jutella. Ja jos hän suostuu juttelemaan kanssasi, niin kuuntelet oikeasti mitä hänellä on sanottavanaan etkä mene heti puolustuskannalle ja kiistä kaikkea itseäsi kohtaan kohdistettua kritiikkiä. Jotain on tapahtunut, virheitä on tehty, ja vaikka ajassa ei voi mennä taaksepäin niitä korjaamaan, voi osoittaa sille omalle lapselleen että hänen tunteensa ovat valideja ja opetella pyytämään anteeksi.
Toisaalta siihenkin on varauduttava, että tytär ei ehkä halua vastata yhteydenottoosi. Hän on pärjännyt tähän asti ilman sinua, rakentanut oman elämänsä johon sinä et kuulu, ja pärjää jatkossakin ilman. Siinä tapauksessa voit vain hyväksyä tilanteen ja kunnioittaa hänen päätöstään, ja toivoa hänelle hyvää.
Kosh kirjoitti:
Minulla ei ole omaa lehmää ojassa. Odotan juuri tyttäreni junaa.
On lapsia jotka käyttäytyvät typerästi ihan omasta syystään. Pitäisi tietää tilanne tarkemmin. Ehkä ajan kautta helpottaa. En ollut minäkään tyttäreni häissä. Menivät hiljaa kahdestaan. Hyvä, että menivät.
Juna tulee.
Ei tästä tilanteesta tosiaan paljoa tiedetä, ja ap:n välttelevät ja selvästi salailevat vastaukset eivät asiaa auta. Sen verran kuitenkin tiedetään, että normaalin äidin tavoin hänkään ei ole käyttäytynyt. Ei missään normaalisti toimivassa perheessä suhtauduta vitsinä siihen, kun hädin tuskin täysi-ikäinen teini ilmoittaa muuttavansa kotoa ja häviää reppu selässä yönselkään, ja vasta paljon myöhemmin tajutaan että tyttö ei ole tullut kotiin, "oho se taisi muuttaa".
Yksinäinen, sosiaalisesti eristäytynyt, lähes kaveriton tyttö viettää lähes kaiken aikansa tietokoneella, vanhemmilla ei ole tietoa tai kiinnostusta mitä hän siellä tekee, "no se on varmaan vaan teiniangstailua".
Lapsen suhteet vanhempiin ja sisarukseen ovat niin etäiset ettei mistään puhuta, edes seurustelukumppanista ei lapsi koe voivansa kertoa vanhemmilleen, "jaaha se ei kehtaa tuoda kumppania näytille".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sinulla ollut lapsen tilinumeroa? Lapsen kaverin numeroa?
Ei
ap
Miksei sinulla ollut lapsesi tilinumeroa, siis kotonasi asuvan teini-ikäisen lapsen...? Ymmärrän ettei kaikilla ole varaa tai mahdollisuutta laittaa säännöllisesti lapselle rahaa, mutta etkö tosiaan kertaakaan koko hänen lukioaikanaan laittanut hänelle avustusta lukiokirjoja varten, synttärirahaa, apua puhelinlaskuja tai vaatteidenostoa varten, siis yhtään mitään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On myös lapsia ja nuoria aikuisia joilla persoonallisuuden häiriöt ohjaavat käyttäytymään välinpitämättömästi tai agressiivisesti vanhempia kohtaan, vaikka perhesuhteet olisivat muuten normaalit. Aina ei voi lähtökohtaisesti syyttää vanhempia, vaikka oma kokemuspohja siihen antaisi syyn.
Vanhemmille kuuluu auttaa tällaista lasta
Aikuista, miten? Nuorenakin persoonallisuushäiriöt vaikeasti hoidettavissa.
Lapsia. Niin kirjoitit.
Ap kuvaa lapsen vetäytyneen jo vuosia. Ja he on vain olla möllöttäneet.
Miten erotat murrosikäisen mielialan vaihtelut ja mieleltään oikeasti sairastuneen käytöksen siinä vaiheessa, kun kyseessä on hormonaalisista ja muista isoista sisäisistä muutoksista johtuva murrosikäinen käytös? Esimerkiksi pahimmillaan hyvin introvertin lapsen kohdalla tämä on käsittääkseni hirveän vaikeaa. Kun sitten kunnioittaa lapsen oikeutta yksityisyyteen ja omaan tilaan, ei sellaisessa tilanteessa saa ajoissa helpostikaan mitään käsitystä siitä, mihin nuori on luisumassa. Täällä kommenttejaan ja tiukkaa syyttävää kritiikkiä jakaneille voin sanoa, että olkaa kiitollisia, jos teillä ei ole ap:n kertomaa tilannetta lasten suhteen ja jälkiviisaushan on olevinaan sitä terävintä viisautta... varmasti ap olisi puuttunut tyttären vetäytymiseen nyt tilanteen ollessa tämä jo silloin murrosiässä, mutta tosiaankaan sitä ei kaikkien nuorten kohdalla voi erottaa murrosiän mielialan vaihteluista. Ap, olen todella pahoillani puolestasi ja kokenut samantapaisen katastrofin läheltä. Perheessä ei todellakaan tarvitse olla jotain eritystä isoa ongelmaa tai jotain oikeaa kaltoinkohtelua, kasvava nuori saattaa keskenkasvuisessa mielessään kokea asiat hyvin erikoisella tavalla ilman oikeita ongelmia perheessä. Toivon tyttäresi hakevan apua, sillä ihan riippumatta siitä, mistä tuo lapsuuden perheen hylkääminen johtuu, hän tulee kantamaan sitä taakkana sisällään, eikä tiedosta sitä välttämättä vielä. Ihan hänen itsensä takia, toivottavasti hakee (ja saa) apua. Äitinä tuska ja huoli ei koskaan täysin helpota, jos tulee hylätyksi oman lapsen taholta.
Minä en kutsunut kumpaakaan vanhempaani häihini koska eivät osaa olla sovinnossa hetkeäkään keskenään ja olisivat tuonet uudet puolisonsa paikalle joita en edes tunne. Muistakaapa eroperheissä tämä asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sinulla ollut lapsen tilinumeroa? Lapsen kaverin numeroa?
Ei
ap
Aivan satavarmasti olisit saanut yhteystiedot selvitettyä, jos olisit oikeasti halunnut.
No minulla ja miehellä oli kiireitä samoihin aikoihin. Tottakai olisimme jotenkin voineet yhteistiedot selvittää, mutta olisiko siihen mennyt tuhat tai seitsemän tuhatta tuntia. Mistä olisimme edes tienneet että tytär oli vielä Suomessa. Kuvittelimme alkuun että tytär palaa iltaan mennessä ja kun ei palannut niin kyllähän sen olisi pitänyt jossain kohtaa kotiin. No ei tullut ja kun tämän huomasimme oli jo aivan liian myöhäistä
ap
ap
Mitä kiireitä teillä on ollut siinä aamuyöllä, kun tytär on kertonut lähtevänsä? Vetää viinaa vai? Siinä hetkessä, kun tytär kertoo muuttavansa, olisi varmaan voinut avata suunsa ja kysyä, mihin muuttaa, tarviiko apua?
Nyt on kyllä niin selkeä tapaus, että ap jättää jotain hyvin olennaista kertomatta. Jos tyttärellä olisi ollut onnellinen lapsuus, ei hänellä olisi mitään syytä katkoa välejä lapsuudenperheeseensä. Joskos nyt annat tyttäresi jatkaa elämäänsä, kun et kykene peiliin katsomaan.
Miten onnellinen lapsuus liittyy siihen, miten murrosikäinen toimii? Murrosiässä tapahtuvat muutokset ja myös ei niin harvinaiset psyykkiset sairastumiset, persoonallisuushäiriöiden puhkeaminen ym ovat täysin mahdollisia niilläkin murrosikäisillä, joilla on erittäin onnellinen lapsuus. Järkyttävää lukea tällaista sataprosenttista tuomitsemista. On ihan mahdollista, että on ollut joku sellainen tilanne perheessä jo pidempään, jota tyttö ei ole jaksanut käsitellä tai toisaalta, myös kaveripiiri voi johdattaa ihan harhaan murrosikäisen. Erityisesti sellaisen nuoren, joka on hiljainen ja sisäänpäinkääntynyt, elää somessa.. kuuntelee samanikäisten keskenkasvuisten näkemyksiä tilanteesta, jonka hän itse yksipuolisesti ehkä ihan väärin tulkittuna niille kavereille esittää? Vikahan on silloin tietysti vanhemmissa, erityisesti siinä äidissä, joka on aina narsistipaska ja kyvytön olemaan hyvä äiti... hei oikeasti, miettikää nyt ihmiset mitä tänne syydätte.
Ohis, mutta miten opiskelemaan lähteminen oli noin hirveä ongelma ja järjetön draama? Eikö se ole ihan validi syy muuttaa kotoa?