Mitä tehdä kun ei haluaisi lasta

Tee ap. vaikka kuppikakkuja tai heitä voltti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näinkö nykyajan nuoret ajattelevat? Että vauvan hoitaminen on vastenmielistä? Että vauvat ovat tylsiä olentoja ilman persoonallisuutta? Vauvat on ihania tuhisijoita, joissa on ihana vauvan tuoksu ja sädekehä. Taaperot on kiireisiä ihmisiä, joilla on loputtomasti tärkeitä projekteja. Kyllä siinä ihminen turhautuu välillä väkisinkin ja tulee itkua. Mutta sitten taas jatketaan hommien parissa. Koululaiset on mukavia ja itsenäisiä ja kiinnostuneita kaikesta. Teini-ikäiset on vilpittömiä, puoliksi lapsia, puoliksi aikuisia ja kun pääsee ne pari hankalinta vuotta, niin niistä kuoriutuu älykkäitä ja osaavia ihmisiä.

Naisen elimistö on rakennettu kantamaan ja synnyttämään vauva ja huolehtimaan siitä syntymän jälkeen. Tässäkin ketjussa synnyttämättömät naiset pohtivat elämää vauvan kanssa ja väitän, että sellainen pohdinta ei ole mahdollista. Hormonaaliset muutokset raskauden aikana ja jälkeen ovat hyvin voimakkaita. Ne muuttavat naisen aika totaalisesti ja varmistavat lapseen kiinnittymisen. Sen takia tämän asian pohtiminen lapsettoman nuoren aikuisen näkökulmasta on jossain mielessä turhaa (koska todellisuus raskauden jälkeen ja lapsen kanssa on ihan täysin toinen maailma, jossa kaikki aikaisemmat lainalaisuudet ovat muuttuneet)

Oma elämäni alkoi lasten saamisen jälkeen. "Oikea elämä". Olin ihan tyytyväinen ennenkin, mutta asiat menivät ihan eri tavalla perspektiiviin lasten saamisen jälkeen. Ei tällaista seikkailua voi kokea ilman lapsia ja olen pahoillani kaikkien lapsettomien ihmisten puolesta. En ymmärrä näitä loputtomia keskusteluja siitä, että sitten ei ole "omaa aikaa", "ei voi matkustella" jne. Samoin nämä "tehkää kirjallinen sopimus, jossa sovitte puolison kanssa pienimmistäkin yksityiskohdista" Haloo! Miten kontrollinhaluinen pitää olla, että tekee jotain tuollaista? Äidit haluavat hoitaa lapsiaan. Isät haluavat huolehtia lapsistaan ja vaimostaan. Se on ihan selvää, että kaikilla palaa joskus hihat ja loppuu usko, mutta niinhän se on kaikkien elämässä toisinaan.

Oksensin vähän suuhuni tästä kirjoituksesta. 

Saako kysyä miksi?

Vaivaannuttavaa, omahyväistä, sokerikuorrutettua liirumlaarumia, varmaan älykäs ihminen ymmärtää :)

Tuttu hoitaja sanoi, että hoitolaitoksissa makaavista tai pyörätuolissa istuvista aika monella on huonoa elämää takana tai erityisen huonot geenit. Keskimääräistä useammin alkoholidementiaa, tupakoinnista alkavaa katkokävelyä, diabeteksestä seuranneita amputaatioita sekä aivorappeumaa, väkivaltaisuutta, luiden haurastumisesta johtuvia murtumia ja puuttuu kykyä huolehtia itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näinkö nykyajan nuoret ajattelevat? Että vauvan hoitaminen on vastenmielistä? Että vauvat ovat tylsiä olentoja ilman persoonallisuutta? Vauvat on ihania tuhisijoita, joissa on ihana vauvan tuoksu ja sädekehä. Taaperot on kiireisiä ihmisiä, joilla on loputtomasti tärkeitä projekteja. Kyllä siinä ihminen turhautuu välillä väkisinkin ja tulee itkua. Mutta sitten taas jatketaan hommien parissa. Koululaiset on mukavia ja itsenäisiä ja kiinnostuneita kaikesta. Teini-ikäiset on vilpittömiä, puoliksi lapsia, puoliksi aikuisia ja kun pääsee ne pari hankalinta vuotta, niin niistä kuoriutuu älykkäitä ja osaavia ihmisiä.

Naisen elimistö on rakennettu kantamaan ja synnyttämään vauva ja huolehtimaan siitä syntymän jälkeen. Tässäkin ketjussa synnyttämättömät naiset pohtivat elämää vauvan kanssa ja väitän, että sellainen pohdinta ei ole mahdollista. Hormonaaliset muutokset raskauden aikana ja jälkeen ovat hyvin voimakkaita. Ne muuttavat naisen aika totaalisesti ja varmistavat lapseen kiinnittymisen. Sen takia tämän asian pohtiminen lapsettoman nuoren aikuisen näkökulmasta on jossain mielessä turhaa (koska todellisuus raskauden jälkeen ja lapsen kanssa on ihan täysin toinen maailma, jossa kaikki aikaisemmat lainalaisuudet ovat muuttuneet)

Oma elämäni alkoi lasten saamisen jälkeen. "Oikea elämä". Olin ihan tyytyväinen ennenkin, mutta asiat menivät ihan eri tavalla perspektiiviin lasten saamisen jälkeen. Ei tällaista seikkailua voi kokea ilman lapsia ja olen pahoillani kaikkien lapsettomien ihmisten puolesta. En ymmärrä näitä loputtomia keskusteluja siitä, että sitten ei ole "omaa aikaa", "ei voi matkustella" jne. Samoin nämä "tehkää kirjallinen sopimus, jossa sovitte puolison kanssa pienimmistäkin yksityiskohdista" Haloo! Miten kontrollinhaluinen pitää olla, että tekee jotain tuollaista? Äidit haluavat hoitaa lapsiaan. Isät haluavat huolehtia lapsistaan ja vaimostaan. Se on ihan selvää, että kaikilla palaa joskus hihat ja loppuu usko, mutta niinhän se on kaikkien elämässä toisinaan.

Oksensin vähän suuhuni tästä kirjoituksesta. 

Saako kysyä miksi?

Vaivaannuttavaa, omahyväistä, sokerikuorrutettua liirumlaarumia, varmaan älykäs ihminen ymmärtää :)

Aina kun ihminen käyttää kulunutta sanontaa: "Oksensin vähän suuhuni." Lukija tietää, ettei tätä ole älyllä juurikaan siunattu :)

Vierailija kirjoitti:

Tuttu hoitaja sanoi, että hoitolaitoksissa makaavista tai pyörätuolissa istuvista aika monella on huonoa elämää takana tai erityisen huonot geenit. Keskimääräistä useammin alkoholidementiaa, tupakoinnista alkavaa katkokävelyä, diabeteksestä seuranneita amputaatioita sekä aivorappeumaa, väkivaltaisuutta, luiden haurastumisesta johtuvia murtumia ja puuttuu kykyä huolehtia itsestään.

Mene nyt jo sinne kuplaasi ja lopeta tuo paskanjauhanta. 

Muista en tiedä, mutta itse en halunnut lapsia ollenkaan ja sellainen sitten tulla tupsahti.

Ei lapsesta ole sen ihmeempää vaivaa ole ollut kuin vauvana, hyvin ja reippaasti kulkenut mukana, on jo koululainen.

Muijaa ei ole taas ihmeemmin kiinnostanut koko lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näinkö nykyajan nuoret ajattelevat? Että vauvan hoitaminen on vastenmielistä? Että vauvat ovat tylsiä olentoja ilman persoonallisuutta? Vauvat on ihania tuhisijoita, joissa on ihana vauvan tuoksu ja sädekehä. Taaperot on kiireisiä ihmisiä, joilla on loputtomasti tärkeitä projekteja. Kyllä siinä ihminen turhautuu välillä väkisinkin ja tulee itkua. Mutta sitten taas jatketaan hommien parissa. Koululaiset on mukavia ja itsenäisiä ja kiinnostuneita kaikesta. Teini-ikäiset on vilpittömiä, puoliksi lapsia, puoliksi aikuisia ja kun pääsee ne pari hankalinta vuotta, niin niistä kuoriutuu älykkäitä ja osaavia ihmisiä.

Naisen elimistö on rakennettu kantamaan ja synnyttämään vauva ja huolehtimaan siitä syntymän jälkeen. Tässäkin ketjussa synnyttämättömät naiset pohtivat elämää vauvan kanssa ja väitän, että sellainen pohdinta ei ole mahdollista. Hormonaaliset muutokset raskauden aikana ja jälkeen ovat hyvin voimakkaita. Ne muuttavat naisen aika totaalisesti ja varmistavat lapseen kiinnittymisen. Sen takia tämän asian pohtiminen lapsettoman nuoren aikuisen näkökulmasta on jossain mielessä turhaa (koska todellisuus raskauden jälkeen ja lapsen kanssa on ihan täysin toinen maailma, jossa kaikki aikaisemmat lainalaisuudet ovat muuttuneet)

Oma elämäni alkoi lasten saamisen jälkeen. "Oikea elämä". Olin ihan tyytyväinen ennenkin, mutta asiat menivät ihan eri tavalla perspektiiviin lasten saamisen jälkeen. Ei tällaista seikkailua voi kokea ilman lapsia ja olen pahoillani kaikkien lapsettomien ihmisten puolesta. En ymmärrä näitä loputtomia keskusteluja siitä, että sitten ei ole "omaa aikaa", "ei voi matkustella" jne. Samoin nämä "tehkää kirjallinen sopimus, jossa sovitte puolison kanssa pienimmistäkin yksityiskohdista" Haloo! Miten kontrollinhaluinen pitää olla, että tekee jotain tuollaista? Äidit haluavat hoitaa lapsiaan. Isät haluavat huolehtia lapsistaan ja vaimostaan. Se on ihan selvää, että kaikilla palaa joskus hihat ja loppuu usko, mutta niinhän se on kaikkien elämässä toisinaan.

Oksensin vähän suuhuni tästä kirjoituksesta. 

Saako kysyä miksi?

Vaivaannuttavaa, omahyväistä, sokerikuorrutettua liirumlaarumia, varmaan älykäs ihminen ymmärtää :)

Aina kun ihminen käyttää kulunutta sanontaa: "Oksensin vähän suuhuni." Lukija tietää, ettei tätä ole älyllä juurikaan siunattu :)

Kätevä oletus. Aina kun ihminen puhuu omasta tai sukulaistensa älykkyydestä, tietää, ettei älyllä ole juurikaan siunattu.

Ei ole ihme, että syntyvyys Suomessa on ollut vuosikymmeniä alhaista.

Alhainen voi tarkoittaa hinnoittelun ihmeellisessä maailmassa ryöstöhinnoitelua.

Lapsilla edellä mainitut voivat tarkoittaa sitä, että epävarmoilta vanhemmilta lapset vie kaupungin lastensuojelu, johon on ollut syynä muun ohella se, että vanhemmat ja valtio yhdessä maksavat lasten sijoituksesta kodin ulkopuolelle.

Vanhemmuuttaan voi siis kokeilla ryhtymällä sijaisperheeksi. Kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia on enemmän kuin koskaan aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vielä surullisempaa on, että jos niitä lapsia onkin tehnyt, saa huomata, että niillä on oma elämä eikä hoivaviettiä huolehtia vanhoista vanhemmistaan. Eikö kaikki palvelulaitokset ole täynnä vanhuksia, jotka surevat kun ei lapset käy?

Sehän on kiinni siitä miten lapset on kasvatettu ja minkälainen suhde on heihin luotu. Kyllä vastuuntuntoinen ja omista vanhemmistaan välittävä on osallisena vanhempiensa elämää mielellään myös aikuisena.

Itselläni täsmälleen sama ongelma mutta syy on eri. Olen harkinnut parisuhdetta miehen kanssa mutta siitä tulee nuo sat haitat. Kullia tekisi kyllä mieli aina silloin tällöin.

Vauvavuosi on ihan puhdasta helvettiä, mutta nyt kun ollaan tässä 1,5v kohdalla niin on vaan älyttömän kiva tuollainen hauska taapertaja! Ja koko ajan muuttuu enemmän lapseksi, eikä ole vaan perushoidettava itkuiita. Sanoisin siis, että kannattaa uhrata vuosi elämästään, jotta saa sitten myöhemmin niin paljon kivoja asioita. Lapsen kanssa voi ikäänkuin elää oman lapsuuden uudestaan esim. tekemällä kivoja retkiä puistoihin ja katsomalla lastenohjelmia, leikkimällä ym.. 

Sellainen huomio vielä, että vanhemmuuden voi kokea myös yhden lapsen kanssa. Ei ole pakko tehdä 2 tai 3. Siihen uupuu ja se on ihan kokonaan erilainen kuvio haastavuudessaan ihan kaikella tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No tuollaiset pelot ovat aika luonnollisia, kun ei ole vanhemmuutta kokenut. Se on vaan punnittava sitä, kuinka tärkeä asia sinulle oma perhe on. Moni yllättyy sitten, että ei se vauvan tai taaperon hoivaaminen olekaan kovin ihmeellistä, vaikka isolta asialta tuntuikin, mutta eivät toki kaikki. Ja se aika toisaalta myös menee nopeasti.

Itsekin myönnän, että nyt kun nuorin lapsi on eskarissa ja vanhemmat koulussa, niin nautin perheestä paljon enemmän kuin esim vaippaikäisten kanssa. Mutta olivat nuo vauvoinakin ihania, vaikka etenkin ensimmäisen kohdalla pelotti.

Voisitko kertoa miksi nautit nyt enemmän kun lapset on koulussa? Useasti näkee vedottavan siihen että aika menee nopeasti, usein näkee fraaseja "aika aikaansa kutakin" ja "se on yksi hujaus kun lapset lentää pesästä ". Tuntuu että vanhempana olo on yhtä odottamista, että vauva kasvaa, lapsi menee eskariin, että sen voi jättää yksin, että se muuttaa kotoa jne. Tosi harvoin kuulee puhuttavan että kuluisipa aika hitaammin tai voisipa lapsi pysyä kauemmin pienenä. Siksi epäilyttää kun sellaisetkin ihmiset jotka on lapsia halunneet puhuu niin. Itse en edes haluaisi niin se varmaan olisi pelkkää odottamista se lapsiperhe elämä. Ap

Minulla on nyt päälle 1v taapero ja olen myös viimeisilläni raskaana. Kyllä samaistun tuohon, että yhtä odottelua tämä vanhemmuus on varsinkin nyt raskaana. Vihdoinkin kun esikoinen muuttui tylsästä vauvasta liikkuvaksi ja kommunikoivaksi ihmispersoonaksi niin en pystykään kunnolla touhuamaan taaperon kanssa raskauteni takia.

Taaperoa pitää nostella ja kanniskella koko ajan ja leikkiminenkin on maantasossa kyykistelyä, mikä tuntuu raskaana hyvin rasittavalta ja hankalalta. Vatsaakin pitää varoa, ettei taapero kohdista siihen iskuja leikkiessään. Lisäksi raskaus väsyttää, nukunkin 1-2 päiväunet päivässä ja en jaksa olla läsnä esikoiselleni niin paljon kuin haluaisin.

Asennoidun tähän ongelmaan niin, että tämä vaihe kestää nyt jonkin aikaa, mutta pian pääsen raskausvatsastani eroon ja esikoisen kanssa oleminen ei sitten tunnu enää niin hankalalta ja alkaa kiva vaihe. Tietenkään en tiedä millainen uusi vauva tulee olemaan ja paljonko vauva vie voimiani.

Tuleva tylsä uusi pikkuvauva vuosi kyllä harmittaa, mutta ei voi mitään. Yksi tylsä vuosi per lapsi (+raskausaika) on ihan ok hinta siitä, että saan lapsia. Lapset ovat kuitenkin kivoja ja perhe-elämä tuntuu mieleiseltä ja hyvältä.

Olenhan minä käynyt kouluakin vuositolkulla, joka ei aina ole tuntunut mieluisalta, mutta on siitä sitten ollut loppujen lopuksi hyötyä ja iloa. Samaten vanhemmat pakottivat välillä hyvin epämiellyttävältä tuntuvaan pakkopulla harrastukseen, mutta näin aikuisena olenkin saanut suurta iloa harrastuksesta saamastani taidosta. Ajattelen, että sama pätee lasten saamisen kohdalla. Hyöty ja ilo ovat suuremmat kuin haitat. Vaikka ensimmäinen vuosi on tylsä, niin se on vain yksi vaihe lapsen kasvussa, eikä kestä kauaa.

Eli joo tylsää odottelua ja velvollisuuksia ainakin lapsen ensimmäinen elinvuosi on. Mutta kyllä minusta jo yli 1 vuotias on tosi mielenkiintoinen ja kiva tyyppi ja on kivaa ihmetellä maailmaa hänen kanssaan ja opettaa lapselle asioita. Kunhan pääsen tästä vatsastani ja kömpelöstä olostani niin esikoisen kanssa tulee olemaan kyllä kivaa, vaikka pieni taapero hänkin vasta on. Ja tulevalla vauvallani on isosisarus ja tulee olemaan mielenkiintoista ja hauskaa seurata miten esikoisen ja vauvan suhde kehittyy.

T:eri

Kiitos rehellisistä vastauksista. Ensimmäisen kerran luen kun joku myöntää vauvavuoden olevan Hel**ttiä. Itse olen aina tiennyt sen ilman kokeilemistakin. Tai siis tiedän että omalla kohdallani se olisi maanpäällinen helvtti. Eikä minulla mikään kiva aika alkaisi taaperonkaan kanssa. Kiva aika alkaisi sitten kun lapsi ymmärtäisi puhetta ja olisi omatoiminen niin ettei häntä tarvitse pestä, pukea, syöttää jne vaan hän pärjää itse ja pystyy olla yksin kotona. Suurin ongelma mulla olosi se symbioosi. Se että joudut ottamaan sen ipanan joka paikkaan mukaan, se tahdittaa kotona kaiken elämän nukkumisesta ja syömisestä lähtien. Ei voi itse enää päättää päivien ja elämän kulusta. Ja se että olisi sen panttina kotona sen 10 vuoden ajan kun sitä ei voi jättää yksin. Siksi epäilyttää.

Joo. Tein kuitenkin 2 lasta, vauvat otseasiassa olivat älyttömän suloisia :) nyt kun ovat jo lähempänä 10v niin ovat omatoimisia.

Lasten hankkiminen on moraalitonta. Et pysty takaamaan lapsen elämän onnellisuutta etkä voi saada syntymättömältä lapselta suostumusta syntymiseen, joten ainoa moraalisesti oikea päätös on olla tuottamatta lisää tietoisia olentoja.

Juuri näin