Mitä tehdä kun ei haluaisi lasta
Olen umpikujassa. Katson sukulaisia, setiä ja tätejä isoine lapsineen ja haluaisin samanlaista yhteenkuuluvuutta ja oman perheen kanssa aikuisine lapsineen. En kuitenkaan mitenkään pysty edes kuvitella että olisin symbioosissa 24/7 täysin avuttoman, passattavan olennon kanssa vuosia, pelkkä ajatus saa ahdistuksen nousemaan pintaan. Että yksityisyys ja oma rauha olisi vuosiksi mennyttä. Osaako kukaan samaistua ja miten tästä eteenpäin? En haluaisi kuitenkaan olla vanhana yksinäinen mummeli. Onko kukaan puntaroinut samojen ongelmien vuoksi?
Kommentit (96)
Joo ja olen päättänyt että silti hankin lapsen ja toivon että vanhemman vaistot herää :D
Samoja ajatuksia. Haluaisin että minulla olisi tulevaisuudessa lapsia, mutta se aika kun ne ovat pieniä tökkii. Erityisesti uhmaikä ja taaperovaihe. Voisipa niistä saada suoraan kouluikäisiä
Kaverivanhemmuus ja lapsen isä ottamaan puolet vastuusta? Tehkää kirjallinen sopimus, niinkuin moni muukin tekee, ennen lapsen yrittämistä. Siinä sovitte jopa pienemmistäkin lapsen huoltoon liittyvistä yksityiskohdista.
Ei yksinäinen ei tarvii olla. Parisuhde, tiiviit ystäväsuhteet, ystäväperheiden lapset, sukulaiset, kaikki tuo kivaa tasapainoa elämään. Oma rauha ja itsenäisyys säilyy kyllä.
N42
Lapisia ei pidä tehdä jos niitä ei halua.
Vierailija kirjoitti:
Adoptoi joku 12-vuotias. Tai sitten unohdat asian kunnes kasvat aikuiseksi itse.
Ei tässä ole kyse mistään aikuistumisesta, monilla ainakaan. Ei aikuisuuden mittari ole se että joku symbioosi- tai hoivavietti herää. On paljon ihmisiä jotka tarvitsevat omaa fyysistä ja henkistä tilaa. Yhdenkään muun ihmisen kuin oman lapsen kanssa ei tarvitse kiehnätä niin tiiviisti, seurustelukumppaninkaan kanssa.
Käytät ehkäisyä ja luot läheiset välit vaikka kummilapsiin tai muihin lähipiirin lapsiin.
Muistan kun yksi kaveri pohti samoja asioita pitkään kolmenkympin lähestyessä. Päätti sitten jättää lapset tekemättä, eikä ole katunut, vaikka siitä kaikki häntä varoittivat. Ei lapsenteko ole pakollista. Itselleen pitää olla rehellinen. Minä olin aina ajatellut, etten halua lapsia, mutta niin vaan muutin mieleni, ja sain ensimmäisen lapseni kun olin jo lähemmäs nelikymppinen. Toisenkin ehdin vielä saada. Minäkään en ole katunut asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adoptoi joku 12-vuotias. Tai sitten unohdat asian kunnes kasvat aikuiseksi itse.
Ei tässä ole kyse mistään aikuistumisesta, monilla ainakaan. Ei aikuisuuden mittari ole se että joku symbioosi- tai hoivavietti herää. On paljon ihmisiä jotka tarvitsevat omaa fyysistä ja henkistä tilaa. Yhdenkään muun ihmisen kuin oman lapsen kanssa ei tarvitse kiehnätä niin tiiviisti, seurustelukumppaninkaan kanssa.
Mistä sinulle on syntynyt käsitys, että oman lapsen kanssa kiehnätään 24/7 eikä omaa tilaa ole lainkaan?
t. viiden äiti
Sama homma, toivoisin että vanhana olisi lapsia, mutta ei ole mitään halua hoivata yhtään ketään tai pyyhkiä pyllyjä tai imettää. Kuvottaa ajatuskin kaikista noista. Jotenkin liian kehollista ja väärällä tavalla intiimiä.
Mä en koskaan halunnut omaa lasta, mutta sisarusteni lapset ovat mulle tärkeitä ja kaiken lisäksi nain paketin, eli miehen, jolla on kaksi lasta, joista myös on tullut minulle läheisiä.
Lapsettomuus ei ole sama asia kuin yksinäisyys. Luot sosiaalisia suhteita eri ikäisiin ihmisiin niin ei vanhuksenakaan tarvitse olla yksin.
Hanki hyviä kavereita. ei sitä yksin tarvitse olla. Lapsia kannattaa hankkia vain jos on todella varma siitä että niitä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adoptoi joku 12-vuotias. Tai sitten unohdat asian kunnes kasvat aikuiseksi itse.
Ei tässä ole kyse mistään aikuistumisesta, monilla ainakaan. Ei aikuisuuden mittari ole se että joku symbioosi- tai hoivavietti herää. On paljon ihmisiä jotka tarvitsevat omaa fyysistä ja henkistä tilaa. Yhdenkään muun ihmisen kuin oman lapsen kanssa ei tarvitse kiehnätä niin tiiviisti, seurustelukumppaninkaan kanssa.
Siinä on kyse aikuistumisesta että ymmärtää että se aikuisen lapsen läheisyys rakennetaan lapsuudessa. Vaihtoehtoisesti voi rakentaa aikuisia ystävyyksiä, mutta lasta ei kannata hankkia siinä toivossa että siitä saa itselleen joskus aikuisena läheisen ilman että ensin tinkii omasta tilasta.
Vierailija kirjoitti:
Muistan kun yksi kaveri pohti samoja asioita pitkään kolmenkympin lähestyessä. Päätti sitten jättää lapset tekemättä, eikä ole katunut, vaikka siitä kaikki häntä varoittivat. Ei lapsenteko ole pakollista. Itselleen pitää olla rehellinen. Minä olin aina ajatellut, etten halua lapsia, mutta niin vaan muutin mieleni, ja sain ensimmäisen lapseni kun olin jo lähemmäs nelikymppinen. Toisenkin ehdin vielä saada. Minäkään en ole katunut asiaa.
Sinä muutit mielesi, mutta jos kaverisi muuttaisi, niin hän voisi jäädä ikänsä vuoksi lapsettomaksi? Sinulla on onnea matkassa. Entä jos kaverisi onkin vain hiljaa, kun muuttaa mielensä?
Keskustelin yli 80 v vanhuksen kanssa, kun puheeksi tuli, että onko minulla kohta 30 v lapsia. Hän kertoi, että eläkkeelle jäätyään vasta hän ajatteli, että olisi sittenkin ollut parempi yrittää saada lapsi/lapsia, niin elämästä olisi tullut monipuolisempi ja mielenkiintoisempi. Työ oli vienyt häntä. Totesi, etä jos lapsista ei koe olevan haittaa, mutta ei erityisesti tahdokaan lasta, niin hänen mielestään kannattaisi lisääntyä ajoissa.
Lihominen ratkaisee monet pulmat.
Vierailija kirjoitti:
Kaverivanhemmuus ja lapsen isä ottamaan puolet vastuusta? Tehkää kirjallinen sopimus, niinkuin moni muukin tekee, ennen lapsen yrittämistä. Siinä sovitte jopa pienemmistäkin lapsen huoltoon liittyvistä yksityiskohdista.
Kaverivanhemmuus ei oikein onnistu, koska mies löytyy jo. Se olisikin mukavaa että pystyisi jakamaan vuoroviikoin vanhemmuuden jonkun kanssa, viikko itselle, viikko lapselle. Niin voisin jaksaa. Parisuhteessa saman katon alla touhu ei onnistu, äidille lankeaa aina isompi duuni. Ikinä en ainakaan ole muunlaisia malleja nähnyt.
Et pysty kuvittelemaan. Et todellakaan pysty kuvitella.
Vielä surullisempaa on, että jos niitä lapsia onkin tehnyt, saa huomata, että niillä on oma elämä eikä hoivaviettiä huolehtia vanhoista vanhemmistaan. Eikö kaikki palvelulaitokset ole täynnä vanhuksia, jotka surevat kun ei lapset käy?
Adoptoi joku 12-vuotias. Tai sitten unohdat asian kunnes kasvat aikuiseksi itse.