Mitä tehdä kun ei haluaisi lasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoptoi joku 12-vuotias. Tai sitten unohdat asian kunnes kasvat aikuiseksi itse.

Ei tässä ole kyse mistään aikuistumisesta, monilla ainakaan. Ei aikuisuuden mittari ole se että joku symbioosi- tai hoivavietti herää. On paljon ihmisiä jotka tarvitsevat omaa fyysistä ja henkistä tilaa. Yhdenkään muun ihmisen kuin oman lapsen kanssa ei tarvitse kiehnätä niin tiiviisti, seurustelukumppaninkaan kanssa.

Mistä sinulle on syntynyt käsitys, että oman lapsen kanssa kiehnätään 24/7 eikä omaa tilaa ole lainkaan?

t. viiden äiti

Tämä juuri. Mullakin on viisi lasta, joista kolme on nyt ulkona juoksentelemassa ja kaksi on just nukkumassa. Eli kukaan ei kiehnää tässä just nyt. Ja jos kunnolla haluan omaa aikaa, niin mun lapsilla on isä joka osaa hoitaa lapsensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverivanhemmuus ja lapsen isä ottamaan puolet vastuusta? Tehkää kirjallinen sopimus, niinkuin moni muukin tekee, ennen lapsen yrittämistä. Siinä sovitte jopa pienemmistäkin lapsen huoltoon liittyvistä yksityiskohdista.

Kaverivanhemmuus ei oikein onnistu, koska mies löytyy jo. Se olisikin mukavaa että pystyisi jakamaan vuoroviikoin vanhemmuuden jonkun kanssa, viikko itselle, viikko lapselle. Niin voisin jaksaa. Parisuhteessa saman katon alla touhu ei onnistu, äidille lankeaa aina isompi duuni. Ikinä en ainakaan ole muunlaisia malleja nähnyt.

Eipä sitten muuta kuin teette lapsen, eroatte ja otatte viikko-viikko-systeemin käyttöön. Hyvä idea, eikö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverivanhemmuus ja lapsen isä ottamaan puolet vastuusta? Tehkää kirjallinen sopimus, niinkuin moni muukin tekee, ennen lapsen yrittämistä. Siinä sovitte jopa pienemmistäkin lapsen huoltoon liittyvistä yksityiskohdista.

Kaverivanhemmuus ei oikein onnistu, koska mies löytyy jo. Se olisikin mukavaa että pystyisi jakamaan vuoroviikoin vanhemmuuden jonkun kanssa, viikko itselle, viikko lapselle. Niin voisin jaksaa. Parisuhteessa saman katon alla touhu ei onnistu, äidille lankeaa aina isompi duuni. Ikinä en ainakaan ole muunlaisia malleja nähnyt.

50-luvultako kirjoittelet? Vauvavuotena nyt toki äidillä on isompi homma, jos imettää, mutta muuten mikään ei estä isää ottamasta vähintään tasavertaista ellei jopa isompaa vastuuta. Esimerkiksi meillä minä menin kokopäivätyöhön, kun lapsi oli 1,5v ja mies jäi koti-isäksi kunnes lapsi meni eskariin. 

Vierailija kirjoitti:

Et pysty kuvittelemaan. Et todellakaan pysty kuvitella.

Kuka? Mitä?

Sinua ei ole tarkoitettu äidiksi.

Se että pukkaa lapsia ulos ei kerro yhtään mitään siitä, kuinka yksinäinen vahuus on. Se oma kersa voi päätyä narkkiimaan ja myy sutkin saadakseen lisää aineita. Lopeta fantasiointi ja ole realisti. Attendot yms on täynnä vanhuksia joita ei paljon muisteta vaan odotellaan perintöä enintään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverivanhemmuus ja lapsen isä ottamaan puolet vastuusta? Tehkää kirjallinen sopimus, niinkuin moni muukin tekee, ennen lapsen yrittämistä. Siinä sovitte jopa pienemmistäkin lapsen huoltoon liittyvistä yksityiskohdista.

Kaverivanhemmuus ei oikein onnistu, koska mies löytyy jo. Se olisikin mukavaa että pystyisi jakamaan vuoroviikoin vanhemmuuden jonkun kanssa, viikko itselle, viikko lapselle. Niin voisin jaksaa. Parisuhteessa saman katon alla touhu ei onnistu, äidille lankeaa aina isompi duuni. Ikinä en ainakaan ole muunlaisia malleja nähnyt.

50-luvultako kirjoittelet? Vauvavuotena nyt toki äidillä on isompi homma, jos imettää, mutta muuten mikään ei estä isää ottamasta vähintään tasavertaista ellei jopa isompaa vastuuta. Esimerkiksi meillä minä menin kokopäivätyöhön, kun lapsi oli 1,5v ja mies jäi koti-isäksi kunnes lapsi meni eskariin. 

Tuo olisi minunkin haaveeni.

No mitäpä tuohon sanoa. Juuri tänään erittäin kiihkeästi haaveilin siitä, että saisi joskus vaikka viikon lomailla ihan rauhassa. Ei olisi joku vaatimassa tai kärttämässä jotain.

Mutta toisaalta, onhan tämä joskus ihanaakin. Eilen meillä oli kiva retki lasten kanssa. Ei tuntunut yhtään siltä että olisin halunnut olla jossain muualla.

Sitä se on, yhtä aaltoliikettä minulle. Koko ajan helpottaa kun lapset kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverivanhemmuus ja lapsen isä ottamaan puolet vastuusta? Tehkää kirjallinen sopimus, niinkuin moni muukin tekee, ennen lapsen yrittämistä. Siinä sovitte jopa pienemmistäkin lapsen huoltoon liittyvistä yksityiskohdista.

Kaverivanhemmuus ei oikein onnistu, koska mies löytyy jo. Se olisikin mukavaa että pystyisi jakamaan vuoroviikoin vanhemmuuden jonkun kanssa, viikko itselle, viikko lapselle. Niin voisin jaksaa. Parisuhteessa saman katon alla touhu ei onnistu, äidille lankeaa aina isompi duuni. Ikinä en ainakaan ole muunlaisia malleja nähnyt.

50-luvultako kirjoittelet? Vauvavuotena nyt toki äidillä on isompi homma, jos imettää, mutta muuten mikään ei estä isää ottamasta vähintään tasavertaista ellei jopa isompaa vastuuta. Esimerkiksi meillä minä menin kokopäivätyöhön, kun lapsi oli 1,5v ja mies jäi koti-isäksi kunnes lapsi meni eskariin. 

Tuo olisi minunkin haaveeni.

Sitten vaan järjestämään asiat niin, että haaveet voi toteuttaa. Asiat ei tapahdu, jos niiden eteen ei tee mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan halunnut omaa lasta, mutta sisarusteni lapset ovat mulle tärkeitä ja kaiken lisäksi nain paketin, eli miehen, jolla on kaksi lasta, joista myös on tullut minulle läheisiä.

Tämä olisikin hyvä diili, mutta mies löytyy jo enkä sitä aio vaihtaa :D Veljellä on yksi lapsi, mutta hänen kanssaan ei olla mitenkään erityisen läheisiä. Veljellä ollut paljon henkilökohtaisia ongelmia, joissa häntä olisin halunnut auttaa, mutta koki ettei hänen asioihin tarvitse puuttua. Veljentytär on lievästi autistinen ja häneen en ole tämän 8 ensimmäisen vuoden aikana oikein saanut mitään kontaktia. Ehkä tilanne tytön kasvettua muuttuu, tällä hetkellä on aika omissa maailmoissaan kun nähdään.

Vierailija kirjoitti:

Se että pukkaa lapsia ulos ei kerro yhtään mitään siitä, kuinka yksinäinen vahuus on. Se oma kersa voi päätyä narkkiimaan ja myy sutkin saadakseen lisää aineita. Lopeta fantasiointi ja ole realisti. Attendot yms on täynnä vanhuksia joita ei paljon muisteta vaan odotellaan perintöä enintään.

Tämä. Unelmat ihanasta läheisestä perheidyllistä eivät välttämättä kanna sinne todelliseen vanhuuteen saakka. Sekin on hyvä huomioida haaveissaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan halunnut omaa lasta, mutta sisarusteni lapset ovat mulle tärkeitä ja kaiken lisäksi nain paketin, eli miehen, jolla on kaksi lasta, joista myös on tullut minulle läheisiä.

Tämä olisikin hyvä diili, mutta mies löytyy jo enkä sitä aio vaihtaa :D Veljellä on yksi lapsi, mutta hänen kanssaan ei olla mitenkään erityisen läheisiä. Veljellä ollut paljon henkilökohtaisia ongelmia, joissa häntä olisin halunnut auttaa, mutta koki ettei hänen asioihin tarvitse puuttua. Veljentytär on lievästi autistinen ja häneen en ole tämän 8 ensimmäisen vuoden aikana oikein saanut mitään kontaktia. Ehkä tilanne tytön kasvettua muuttuu, tällä hetkellä on aika omissa maailmoissaan kun nähdään.

Tuskin muuttuu. Autistit tuppaavat viihtymään omissa maailmoissaan koko ikänsä. Tämäkin näkökulma on muuten hyvä huomioida perheidyllistä haaveillessa. Että kaikki ei aina menekään idyllisesti, vaan se omakin lapsi voi olla vammainen, joka ei koskaan tule pärjäämään omillaan saati viihdyttämään sinua vanhuksena. 

Monet miehet olisivat otettuja, että saisivat viettä rauhallista perhe-elämää kodin töissä.

Voisi laittaa ruokaa perheelle kaikessa rauhassa. Laittaa kotia.

Minulle kävisi mainiosti laiskan-pullean isän rooli :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverivanhemmuus ja lapsen isä ottamaan puolet vastuusta? Tehkää kirjallinen sopimus, niinkuin moni muukin tekee, ennen lapsen yrittämistä. Siinä sovitte jopa pienemmistäkin lapsen huoltoon liittyvistä yksityiskohdista.

Kaverivanhemmuus ei oikein onnistu, koska mies löytyy jo. Se olisikin mukavaa että pystyisi jakamaan vuoroviikoin vanhemmuuden jonkun kanssa, viikko itselle, viikko lapselle. Niin voisin jaksaa. Parisuhteessa saman katon alla touhu ei onnistu, äidille lankeaa aina isompi duuni. Ikinä en ainakaan ole muunlaisia malleja nähnyt.

Eipä sitten muuta kuin teette lapsen, eroatte ja otatte viikko-viikko-systeemin käyttöön. Hyvä idea, eikö?

Ei todellakaan. Rakastan miestäni yli kaiken ja hänestä en luovu kuunaan. En vaihtaisi rakasta miestäni yh elämään lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverivanhemmuus ja lapsen isä ottamaan puolet vastuusta? Tehkää kirjallinen sopimus, niinkuin moni muukin tekee, ennen lapsen yrittämistä. Siinä sovitte jopa pienemmistäkin lapsen huoltoon liittyvistä yksityiskohdista.

Kaverivanhemmuus ei oikein onnistu, koska mies löytyy jo. Se olisikin mukavaa että pystyisi jakamaan vuoroviikoin vanhemmuuden jonkun kanssa, viikko itselle, viikko lapselle. Niin voisin jaksaa. Parisuhteessa saman katon alla touhu ei onnistu, äidille lankeaa aina isompi duuni. Ikinä en ainakaan ole muunlaisia malleja nähnyt.

Eipä sitten muuta kuin teette lapsen, eroatte ja otatte viikko-viikko-systeemin käyttöön. Hyvä idea, eikö?

Ei todellakaan. Rakastan miestäni yli kaiken ja hänestä en luovu kuunaan. En vaihtaisi rakasta miestäni yh elämään lapsen kanssa.

Niinpä. Tuo olikin se pointtini. Että haaveilet mahdottomista. Jostain on aina luovuttava, jos vanhemmaksi ryhtyy. 

Vierailija kirjoitti:

Se että pukkaa lapsia ulos ei kerro yhtään mitään siitä, kuinka yksinäinen vahuus on. Se oma kersa voi päätyä narkkiimaan ja myy sutkin saadakseen lisää aineita. Lopeta fantasiointi ja ole realisti. Attendot yms on täynnä vanhuksia joita ei paljon muisteta vaan odotellaan perintöä enintään.

Mutta elämä voi olla monipuolisempaa ja mielenkiintoisempaa, kun saa lapsia. Harva joutuu vanhanakaan Attendolle, jos elää normaalin terveehkön elämän, joka ei sisällä riippuvuuksia ja muuta vaurioittavaa kuten tapaturmaa eikä suvussa ole muistisairauksia eikä luut murru  osteoporoosissa niin, ettei selviä enää kotona. (hankkikaa naiset vaihdevuosissa luiden suojaksi hormonikorvavaushoito, jos ei ole perinnöllistä rintasyöpäriskiä!)

Täytyy luottaa siihen, että kun ei itse ole narkki tai suku ja ystävät ole narkkeja ja on vieläpä älykäs ja antaa aikaa lapselle, niin lapsesta kasvaa hyvä tyyppi. Jos lapsi meinaakin joutua huonoille teille, on valmis heti radikaaleihin torjuntatoimiin.

No tuollaiset pelot ovat aika luonnollisia, kun ei ole vanhemmuutta kokenut. Se on vaan punnittava sitä, kuinka tärkeä asia sinulle oma perhe on. Moni yllättyy sitten, että ei se vauvan tai taaperon hoivaaminen olekaan kovin ihmeellistä, vaikka isolta asialta tuntuikin, mutta eivät toki kaikki. Ja se aika toisaalta myös menee nopeasti.

Itsekin myönnän, että nyt kun nuorin lapsi on eskarissa ja vanhemmat koulussa, niin nautin perheestä paljon enemmän kuin esim vaippaikäisten kanssa. Mutta olivat nuo vauvoinakin ihania, vaikka etenkin ensimmäisen kohdalla pelotti.

Tyhmää jäädä lapsettomaksi jos itse tahtoo lapsen ja puoliso ei. Erotkaa tai jatkakaa etäsuhteessa, kun toisella on lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Tyhmää jäädä lapsettomaksi jos itse tahtoo lapsen ja puoliso ei. Erotkaa tai jatkakaa etäsuhteessa, kun toisella on lapsi.

Et ilmeisesti lukenut aloitusta ollenkaan. Siinähän ei missään puhuttu ap:n puolison haluamisista. AP itse ei halua lasta. Tai haluaa, mutta ei pientä lasta, vaan itselleen seuralaisen vanhuusajalle. 

Ymmärrän aloittajaa hyvin.

Pidän lapsista jotka ovat 4-5 v. ja sitä vanhempia, mutta en pidä vauvoista ja taaperoista. Lapsilla on usein mielenkiintoisia juttuja. Minusta on ollut hauskaa touhuta sukulaislasten kanssa opettaen heille uusia asioita ja kuunnellen heidän juttujaan. Olen sellainen persoona, että minun on helppo heittäytyä. Pidän mm. lukemisesta ja piirtämisestä, ja katson mielelläni animaatioelokuvia ja luen lastenkirjoja.

Mutta vauvat ovat minusta ikävystyttäviä ja taaperot taas tuntuvat vain kilaroitsevilta ja sotkevilta täystuhoilta. Jos hankkisin lapsen, pitäisi vain jotenkin sinnitellä siihen asti että hänelle kehittyy persoonallisuus ja kommunikointikykyjä.