Te, joilla on käytetty imukuppia synnytyksessä

Minulla kaksi synnytystä, jotka noudattelivat samaa kaavaa. Kummallakin kerralla lapsi jäi jumiin ja hapet romahtivat. En saanut kivunlievitystä (kun pyysin, sanoivat että liian aikaista, sitten ei enää voinutkaan antaa) ja kivut olivat ihan helvetilliset.

Ilman kivunlievitystä eppari ja imukupin laitto sattui aivan törkeästi, meinasi taju lähteä. Yhden kerran irtosikin ja laitettiin uudestaan. Lääkäri veti imukupilla, kaksi hoitajaa veti jalkojani taakse ja kätilö painoi mahasta että saatiin vauva ulos. Tuskat olivat sanoinkuvaamattomat. En jaksanut edes iloita vauvasta kun olin niin tapettu. 

Ja vaikka ensimmäinen synnytys oli tällainen, onnistuivat kaikista pelkopolikäynneistäni huolimatta tekemään sen uudelleen. Ei sektiota, ei kivunlievitystä, happiromahdus ja imukuppi :(

Toisessa synnytyksessä lapsella oli vielä napanuora kaulan ympärillä.

Kumpikin lapsi terveitä eikä päähän jäänyt jälkiä. Mulla pahat repeämät vaikka eppari tehtiinkin. En istunut kuukauteen synnytysten jälkeen.

Kipua en tuntenut, koska spinaalipuudutus toimi täydellisesti. Jouduttiin samalla tekemään kiireessä kauhean iso eppari. MIelikuva on kauhea, vauva juuttui niin tiukasti kanavaan, että lääkärin ilmeestä näki kauhun. Vauvalla murtui käsi (olkavarsi) poikki, kun väkisin jouduttiin kiskomaan ulos.

Sai päähänsä ruma veripahkan ja oli kipuhoidossa happikaapissa 3vrk. Käsi sidottiin vartaloa vasten liikkumattomaksi. Itselleni tuli kipeät synnytysvauriot viikkokausiksi ja myöhemmin tarvittiin korjausleikkauksia.

Lääkäri pyysi jälkeenpäin anteeksi virhearviotaan. Synnytys olisi pitänyt hoitaa sektiona, kuten oli alunperin ollut puhekin.

23 lisää vielä; minullakin iski tulehdus synnytyksen jälkeen. Antibiootteja meni ja istuminen oli mahdotonta 6 viikkoa. Tämä lapsi oli viides.

Ei mitään ongelmaa, tehtiin vauvan sydänäänten laskun takia. Ponnistusvaihe kesti alle 10 min, piti/sai itsekin ponnistaa samalla. Ainoa miinus oli että imukupin kanssa tehdään aina eppari, jota muuten ei olis tarvittu. Epparilla kesti pitkään parantua, toisin kuin seuraavassa synnytyksessä tulleilla repeämillä.

Silti toisesta synnytyksestä jäi "huonommat" muistot kun ponnistusvaihe oli äärettömän nopea ja raju ihan ilman mitään imukuppeja.

Imukuppia käytettiin vauvan sydänäänten äkillisen laskun takia sekä siksi, että itse en jaksanut ponnistaa enää enempää (lapsi oli isokokoinen). Synnytys eteni melko nopeasti (ponnistusvaihe 12min) ja muuten jäi ihan hyvät muistot vaikka epiduraali ei toiminutkaan (senkin tajusin vasta jälkeenpäin ettei kaikkea olisi pitänyt tuntea..). Imukupin laitto oli hieman epämiellyttävää mutta koska tilanne oli mitä oli niin sen kesti kyllä. Epparihaava oli pari ekaa päivää todella kipeä mutta onneksi parani nopeasti eikä siitä ole jäänyt mitään ongelmia.

Mulla vaikutti vielä epiduraalin, en tuntenut mitään kun eppari leikattiin, imukuppi laitettiin tai kun vauva tuli ulos. Varmaan imukuppivedon seurauksena osittain tuli iso repeämä, mikä kyllä parani hyvin. Verta vuosin vaan kovasti kunnes saatiin ommeltua. Kudosvastustustakin on, varmaan sen vuoksi lapsi ei niin sutjakkaasti ulos tullut. Sykkeet alkoi laskea välillä ja hapenpuute uhata, siksi imukuppi käyttöön lähes tunnin ponnisteluiden jälkeen.

Minäkin olen pettynyt, että ns. "luonnollinen tapahtuma" eli synnytys, ei sitten todellisuudessa multa onnistunutkaan. 

Luojan kiitos pidin pääni ja vaadin pelkosektion!

Minulle jäi imukuppiavustuksesta sellainen mielikuva, että olen huono synnyttämään ja harmittaa, etten saanut vauvaa ulos itse. Olen ajan myötä hiukan oppinut ajattelemaan, ettei synnytyksestä jaeta tyylipisteitä, vaan tärkeintä on vauvan hyvinvointi.

Imukuppi otettiin avuksi "äidin uupumustilan" vuoksi. Vauva oli ulkona 5 tuntia ponnistamisen alun jälkeen. Sitä ennen oli ollut n. 2,5 vrk tiheitä, kipeitä supistuksia.

Jälkikäteen arveltiin runsaan pehmytkudoksen hidastaneen hommia. Lääkäri meinasi, että minulla oli "liian hyvät" lantionpohjan lihakset. Ihme juttu. Muilla kokemusta tällaisesta?

Itse imukupin laitto ei tainnut tuntua miltään, olin silloin niin puudutteissa. Olin myös aivan paniikissa edeltävistä kivuista ja epäonnistumisen tunteesta. Kätilöt olivat vaan hokeneet, että ponnista ponnista, etkö jo halua sitä vauvaa ulos. 

Eppari leikattiin ja pieni repeämä tuli, olisivat saattaneet tulla muutenkin.

Kiitos kun sain purkaa kokemustani. Pakko joskus vielä uskaltautua synnyttämään, sillä haluan näitä ihania pallukoita lisää :) 

[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 12:34"]

Mulla vaikutti vielä epiduraalin, en tuntenut mitään kun eppari leikattiin, imukuppi laitettiin tai kun vauva tuli ulos. Varmaan imukuppivedon seurauksena osittain tuli iso repeämä, mikä kyllä parani hyvin. Verta vuosin vaan kovasti kunnes saatiin ommeltua. Kudosvastustustakin on, varmaan sen vuoksi lapsi ei niin sutjakkaasti ulos tullut. Sykkeet alkoi laskea välillä ja hapenpuute uhata, siksi imukuppi käyttöön lähes tunnin ponnisteluiden jälkeen.

Minäkin olen pettynyt, että ns. "luonnollinen tapahtuma" eli synnytys, ei sitten todellisuudessa multa onnistunutkaan. 

[/quote]

 29 täällä kyselee viisaammilta tuosta kudosvastuksesta, että mitä se kudos oikein on, ja miksi sitä on joillakin "liikaa"? Tämä on jotenkin jäänyt vaivaamaan minua. Samantyyppinen tarina siis meillä näköjään. 

[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 12:52"]

Minulle jäi imukuppiavustuksesta sellainen mielikuva, että olen huono synnyttämään ja harmittaa, etten saanut vauvaa ulos itse. Olen ajan myötä hiukan oppinut ajattelemaan, ettei synnytyksestä jaeta tyylipisteitä, vaan tärkeintä on vauvan hyvinvointi.

[/quote]

Muakin rassasi tämä sama pitkään, itsellä siis tosiaan kaksi (!) imukuppiin päätynyttä synnytystä. Nyt kun lapset ovat kasvaneet, alkaa onneksi asiat asettua oikein mittasuhteisiin. Mulla on kaksi ihanaa tervettä lasta ja äidin pieni pettymys synnytyksestä on lopulta aika toisen luokan ongelma kuin esimerkiksi aivovaurion saanut lapsi, tai menehtynyt lapsi.

Imukuppien syynä oli pehmytosavastus, pitkittynyt ponnistusvaihe ja siitä seurannut sikiön ahdinkotila. Oikeasti pitää ajatella, että hyvä, että kumpikin tuli kuitenkin alateitse imukupin avustamana ja itse ponnistaen eikä tarvinnut hätäsektioon mennä. Ja täytyy kertoa kohtalotovereille, että se toinen imukuppi ei sitten enää tuntunut ollenkaan niin pahalta kuin eka, vaikka ihan luomuna mentiinkin. Olin ihan heti työkykyinen ja kunnossa, muutaman buranan naukkailin eli aivan toisin kuin ekan jälkeen, jolloin tuli iso hematooma ja Voltarenia meni muutama viikko yms.

Täytyy silti sanoa, että ponnistusvaihe ja se ompelu on ihan kamalinta synnytyksessä. Voin ottaa ne supistukset luomuna (ja olen ottanutkin) milloin vain, mutta se tikkaaminen....kivut ei tosiaan loppunut vauvan syntymään.

[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 12:58"]

[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 12:34"]

Mulla vaikutti vielä epiduraalin, en tuntenut mitään kun eppari leikattiin, imukuppi laitettiin tai kun vauva tuli ulos. Varmaan imukuppivedon seurauksena osittain tuli iso repeämä, mikä kyllä parani hyvin. Verta vuosin vaan kovasti kunnes saatiin ommeltua. Kudosvastustustakin on, varmaan sen vuoksi lapsi ei niin sutjakkaasti ulos tullut. Sykkeet alkoi laskea välillä ja hapenpuute uhata, siksi imukuppi käyttöön lähes tunnin ponnisteluiden jälkeen.

Minäkin olen pettynyt, että ns. "luonnollinen tapahtuma" eli synnytys, ei sitten todellisuudessa multa onnistunutkaan. 

[/quote]

 29 täällä kyselee viisaammilta tuosta kudosvastuksesta, että mitä se kudos oikein on, ja miksi sitä on joillakin "liikaa"? Tämä on jotenkin jäänyt vaivaamaan minua. Samantyyppinen tarina siis meillä näköjään. 

[/quote]

Siis tavallaanhan siitä voisi olla ylpeä, siis kyse on siitä, että paikat alakerrassa on niin tiukat, kun synnytys sujuisi helpommin, jos ei olisi niin tiukat paikat. Mäkin olin ajatellut, että hyvät lantionpohjalihakset olisivat eduksi, mutta ei se välttämättä niin mene...Paikat eivät siis anna joustaa tarpeeksi, ja kyse ei siis tässä ole luisesta lantiosta, vaan lihas- ym. kudoksesta.

Mulla tuo kudosvastustus näkyi myös siinä, että kätilön oli tosi vaikea ommella tikkejä! Kysyivät vielä, että urheilenko paljon tai ratsastanko ym. Joo, ja en kyllä urheile! :D -27

Minulla käytetty imukuppia ekassa synnytyksessä. Pitkittyny ponnistusvaihe ja vauan sydänäänet laski. Minulla meni niin että kätilöllä oli loppumassa vuoro ja sitä ei enää kiinnostanut. Käski ponnistaa omaan tahtiin ja ei soitoista huolimatta suostunut tulemaan enää auttamaan.

Seuraavan vuoron kätilö sanoi että ei saisi ponnistaa reunaa vasten mutta vähän myöhäistä sitten. Lopulta laski sydänäänet ja lääkäri tuli imukupin kanssa. Revittiin väkisin 40min kunnes sain ponnistettua vauvan maailmaan. Happipuute, apgar 2pistettä, maskiventilaatio. 5 päivää teholla ja iso haava päässä :( Aivan järkyttävät kivut minulla koko ajan. Mitä tästä opimme? Älä synnytä TYKS:issä vuoronvaihteessa....

Seuraavassa raskaudessa aivan järkyttävä synnytyspelko. Pelkopolilla kumminkin ihana kätilö totesi että mun esikoinen oli niin iso 4kg ja päänympärys 40cm että seuraava lapsi joka on ennustettu olevan paljon pienempi kyllä tulee helpommin. Jotenkin hänen usko siihen että minä osaan synnyttää antoi minulle usko siihen että pystyn siihen.

Toisessa synnytyksessä kärsin kovista supistuksista mutta en uskaltanut mennä makuulle ettei synnytys junnaisi. En meinannut loppujen lopuksi ehtiä synnytyssaliinkaan. Ponnistutti mutta pelkäsin että taas ponnistan reunaa vasten. Sitten kun ei millään enää pystynyt pitämään ponnistustarvetta vastaan syntyi vauva 13minuutissa täysin luomusti :) Kiitos Lohjan sairaalan ihana henkilökunta !! Taas vuoronvaihtoaikaa mutta tällä kertaa ei hylätty.