HS: kun isovanhemmat eivät hoida lapsenlapsia tasapuolisesti

ADHD-lapsi on muutakin kuin ADHD. Enpä ihmettele, että monen ADHD:n elämä menee penkin alle, kun neurologinen poikkeavuus on näin monen mielestä hyvä syy jättää ilman isovanhemman rakkautta. Erityislapsellakin on muitakin puolia kuin se erityisyys.

Nimittäin pohjimmiltaan rakkauden puutteesta tuossa on kysymys. Jos ei jaksa hoitaa, tulisi huomiota osoittaa ainakin jollain tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika tiukan kannan olette täällä taas ottaneet. Kyllä minä jollain tasolla ymmärrän tuota kirjoittajaakin, koska itse olen aina ollut sisaruksista se, jota autetaan vähiten. Toki, erityislapsi ja iso perhe on eri asia kuin parilapsinen perhe, missä ns normaalit lapset, mutta ymmärrän toisaalta sen jatkuvan tunteen kuinka itse on vähemmän vanhemmilleen kuin sisarukset. Että vähän fifty-sixty.

Osaatko avaa miksi olet se, jota vähiten autetaan?

Oletan syyn liittyvän siihen, että minulla on kaksi veljeä ja vanhempani ovat aina arvostaneet poikia/miehiä enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älytöntä että ko kirjoitus julkaistiin. Isovanhemmilla on tasan nolla velvollisuus hoitaa lapsenlapsiaan. Hävettää kirjoittajan puolesta!

Niin, eihän nykyään saa kenelläkään olla mitään velvollisuuksia, edes moraalista velvollisuutta olla lapsiaan kohtaan tasapuolinen...

Isovanhempien on syytä sitten muistaa tuo, kun itse aikanaan tarvitsevat apua, ollessaan vanhoja ja raihnaisia. Se aika tulee kyllä.

Että ei ole mitään velvollisuuksia myöskään lapsilla.

Oikeasti. Minusta on aivan ok, että isovanhemmat eivät auta lapsia, mutta tasapuolinen pitää olla. Ei sitten auteta ketään. Eikä myöskään odoteta itse apua.

Asiaa voisi ajatella myös niin, että kun isovanhemmat ovat tasapuolisia olleet, niin lapsillaan ei voi olla mitään tekosyytä, jonka varjolla laistaa omasta vastuustaan. Jos yksi lapsista käy äidillään kahdesti viikossa, niin sitten käyvät ne muutkin, pystyi tai ei. Kätevintä olisi, että palvelutalon sijaan vanhus asuisi aina kuukauden kerrallaan kullakin lapsellaan ja saisi sieltä täyden ylläpidon.

Loistoesimerkki. Ja kukaan lapsista ei sitten muuta isovanhempien läheltä pois. Jokaisen on pysyteltävä saman matkan päässä, jotta pystyvät auttamaan yhtä paljon.

Käyt itsesi kanssa nyt keskustelua jostain aivan muusta kuin mistä HS:n kirjoituksessa oli kyse. Way to go...

Tarkoitatko, että isovanhempien pitää olla ehdottoman tasapuolisia mutta heidän lastensa ei tarvitse? Hienoa!

Nykysukupolvi vain vaatii, itse ei tee mitään.

Isovanhemmilla ei ole minkäänlaista velvollisuutta hoitaa kenenkään lapsia.

Monenko isovanhemman juhannuksen te kitisijät olette taas pilanneet tunkemalla lapsenne isovanhempien hoitoon koko juhannukseksi.

Hoitakaa itse lapsenne kun olette niitä tehneetkin.

Vierailija kirjoitti:

Eivät isovanhemmat ole mikään lastenhoitoautomaatti. He eivät myöskään ole ammattikasvattajia, joiden voi olettaa hoitavan hymyssä suin kuinka vaativat tapaukset tahansa.

Jos perheen tilanne on noin vaikea eivätkä he pärjää lastensa kanssa, on perheneuvola todellakin parempi osoite kuin mummola.

Tuo on totta.  Isovanhemmilla ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan.

Lapset ovat erilaisia, joten on ihan ymmärrettävää, että isovanhemmat ottavat mieluummin hoitoon semmoisia, joiden kanssa tulee hyvin juttuun.   Semmoisia, jotka on kasvatettu niin, että niiden kanssa voi mennä vaikkapa eri paikkoihin ilman mitään draamaa tai ettei tarvitse etukäteen siirrellä tavaroita lukkojen taakse kohelin tieltä.   Sama ruokailujen kanssa.   Jotkut lapset on helppoja silläkin tavalla, että osaavat leikkiä itsekseen eivätkä kitise kaiken aikaa, ettei ole mitään tekemistä.     -      Pitäisikö isovanhemmilta kieltää näiden lasten hoitaminen vain siksi, etteivät jaksa jonkun toisen kanssa?   Kuka siitä muka hyötyisi.

Se mitä kaikki eivät ymmärrä, on se, että on aivan eri asia hoidella omaansa kuin toisen lasta. 

Vierailija kirjoitti:

ADHD-lapsi on muutakin kuin ADHD. Enpä ihmettele, että monen ADHD:n elämä menee penkin alle, kun neurologinen poikkeavuus on näin monen mielestä hyvä syy jättää ilman isovanhemman rakkautta. Erityislapsellakin on muitakin puolia kuin se erityisyys.

Nimittäin pohjimmiltaan rakkauden puutteesta tuossa on kysymys. Jos ei jaksa hoitaa, tulisi huomiota osoittaa ainakin jollain tavalla.

Mietin ihan samaa. Yksi omista lapsistani on lievästi kehitysvammainen, ja kyllä hän on isovanhemmilta saanut rakkautta ihan siinä missä sisaruksensa. Kyllä ne "erityiset" tarvitsevat huomiota siinä missä tavallisetkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika tiukan kannan olette täällä taas ottaneet. Kyllä minä jollain tasolla ymmärrän tuota kirjoittajaakin, koska itse olen aina ollut sisaruksista se, jota autetaan vähiten. Toki, erityislapsi ja iso perhe on eri asia kuin parilapsinen perhe, missä ns normaalit lapset, mutta ymmärrän toisaalta sen jatkuvan tunteen kuinka itse on vähemmän vanhemmilleen kuin sisarukset. Että vähän fifty-sixty.

Osaatko avaa miksi olet se, jota vähiten autetaan?

Oletan syyn liittyvän siihen, että minulla on kaksi veljeä ja vanhempani ovat aina arvostaneet poikia/miehiä enemmän.

Miksi et ole kysynyt? Tuossa mitä kerroit, on minusta ollut kyse mahdollisuudesta, olivat silloin nuoria ja jaksoivat, nyt ovat vanhoja eivät niin jaksa.

Kaikillahan on pakosti verisukulaisia, mutta miksi siitä pitäisi seurata jotain tiettyä yhden heistä odottamaa toimintaa? Joskus jopa omat lapset ovat täysin erilaisia kuin vanhemmat ja siten varmasti myös vaikea luoda mitään siteitä heidän lapsiin. Kukin pelaa niillä korteilla, jotka elämä jakaa.

Meillä tilanne on se, että kaksi lastani ovat vanhempieni ainoat lastenlapset. He hoitaisivat mielellään vain isompaa, joka on jo vähän isompana toki helpompi ja muutenkin luonteeltaan kiltti ja rauhallinen. Pienempi on utelias ja vilkas ja hänen peräänsä pitää katsoa. Minulle tämä oli ihan ok, kunnes pienempi lapsi alkoi ymmärtää, että isosisarus pääsee mummolaan ja hän ei. On oikeasti aika raastavaa katsoa pienen lapsen pettymystä, kun isovanhemmat eivät halua häntä hoitoon.

Ratkaisimme ongelman sillä, että isompikaan ei mene yksin mummolaan hoitoon, vaan vierailemme aina perheenä. Valitettavasti isovanhemmille tuntuu olevan mahdotonta peitellä sitä, että isompi on suosikki. Emme siis käy kovin usein, koska pienemmällä on aina paha mieli sen jälkeen. Isovanhemmat ovat nyreissään, mutta omapa on valinta.

Toivottavasti nämä isovanhemmat, jotka ovat enemmän joidenkin tiettyjen lastenlasten kanssa tajuavat olla hienotunteisia. Ja myös serkut, sedät ja tädit. Tosi kurjaa lapsille, jos tuntee, että isovanhemmat välittävät enemmän serkuista tai sisaruksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika tiukan kannan olette täällä taas ottaneet. Kyllä minä jollain tasolla ymmärrän tuota kirjoittajaakin, koska itse olen aina ollut sisaruksista se, jota autetaan vähiten. Toki, erityislapsi ja iso perhe on eri asia kuin parilapsinen perhe, missä ns normaalit lapset, mutta ymmärrän toisaalta sen jatkuvan tunteen kuinka itse on vähemmän vanhemmilleen kuin sisarukset. Että vähän fifty-sixty.

Osaatko avaa miksi olet se, jota vähiten autetaan?

Oletan syyn liittyvän siihen, että minulla on kaksi veljeä ja vanhempani ovat aina arvostaneet poikia/miehiä enemmän.

Miksi et ole kysynyt? Tuossa mitä kerroit, on minusta ollut kyse mahdollisuudesta, olivat silloin nuoria ja jaksoivat, nyt ovat vanhoja eivät niin jaksa.

Niinno, olen itse keskimmäinen, joten tuo teoria ei meihin oikein sovi. Ja kyllä tämä juontaa juurensa pitkälle lapsuuteen, pojat olivat aina tärkeitä.

Vierailija kirjoitti:

ADHD-lapsi on muutakin kuin ADHD. Enpä ihmettele, että monen ADHD:n elämä menee penkin alle, kun neurologinen poikkeavuus on näin monen mielestä hyvä syy jättää ilman isovanhemman rakkautta. Erityislapsellakin on muitakin puolia kuin se erityisyys.

Nimittäin pohjimmiltaan rakkauden puutteesta tuossa on kysymys. Jos ei jaksa hoitaa, tulisi huomiota osoittaa ainakin jollain tavalla.

Niin, mutta nyt puhutaan siitä hoitamisesta, ja siitä on nyt tehty joku kumma rakkausmittari.

Kyllä se riittää, jos isovanhemmat käyvät vierailulla tai kutsuvat perheen kyläilemään tai tapaavat jossakin muussa ympäristössä.   

Mitään ihmeen hoitovelvollisuutta ei kenelläkään pidä olla.   Tällä vaatimuksella sitten tapetaan kaikki keskinäiset suhteet tai uuvutetaan (tai saadaan jopa tuntemaan vastenmielisyyttä lasta kohtaan)  isovanhempi.

Johan se pitäisi tyhmänkin ymmärtää, että luonto on ihan aiheesta tehnyt vanhemmista ihmisistä lisääntymiskyvyttömiä.   Heidän aikansa lasten tuottajina ja hoitajina on ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika tiukan kannan olette täällä taas ottaneet. Kyllä minä jollain tasolla ymmärrän tuota kirjoittajaakin, koska itse olen aina ollut sisaruksista se, jota autetaan vähiten. Toki, erityislapsi ja iso perhe on eri asia kuin parilapsinen perhe, missä ns normaalit lapset, mutta ymmärrän toisaalta sen jatkuvan tunteen kuinka itse on vähemmän vanhemmilleen kuin sisarukset. Että vähän fifty-sixty.

Osaatko avaa miksi olet se, jota vähiten autetaan?

Oletan syyn liittyvän siihen, että minulla on kaksi veljeä ja vanhempani ovat aina arvostaneet poikia/miehiä enemmän.

Miksi et ole kysynyt? Tuossa mitä kerroit, on minusta ollut kyse mahdollisuudesta, olivat silloin nuoria ja jaksoivat, nyt ovat vanhoja eivät niin jaksa.

Niinno, olen itse keskimmäinen, joten tuo teoria ei meihin oikein sovi. Ja kyllä tämä juontaa juurensa pitkälle lapsuuteen, pojat olivat aina tärkeitä.

Tarkoitatko, että ovat hoitaneet sinua nuoremman veljen lasia myös, jos niin on, niin miksi et maininnut. Puhut vain yhdestäveljestä joka meni nuorena naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älytöntä että ko kirjoitus julkaistiin. Isovanhemmilla on tasan nolla velvollisuus hoitaa lapsenlapsiaan. Hävettää kirjoittajan puolesta!

Niin, eihän nykyään saa kenelläkään olla mitään velvollisuuksia, edes moraalista velvollisuutta olla lapsiaan kohtaan tasapuolinen...

Isovanhempien on syytä sitten muistaa tuo, kun itse aikanaan tarvitsevat apua, ollessaan vanhoja ja raihnaisia. Se aika tulee kyllä.

Että ei ole mitään velvollisuuksia myöskään lapsilla.

Oikeasti. Minusta on aivan ok, että isovanhemmat eivät auta lapsia, mutta tasapuolinen pitää olla. Ei sitten auteta ketään. Eikä myöskään odoteta itse apua.

Asiaa voisi ajatella myös niin, että kun isovanhemmat ovat tasapuolisia olleet, niin lapsillaan ei voi olla mitään tekosyytä, jonka varjolla laistaa omasta vastuustaan. Jos yksi lapsista käy äidillään kahdesti viikossa, niin sitten käyvät ne muutkin, pystyi tai ei. Kätevintä olisi, että palvelutalon sijaan vanhus asuisi aina kuukauden kerrallaan kullakin lapsellaan ja saisi sieltä täyden ylläpidon.

Loistoesimerkki. Ja kukaan lapsista ei sitten muuta isovanhempien läheltä pois. Jokaisen on pysyteltävä saman matkan päässä, jotta pystyvät auttamaan yhtä paljon.

Käyt itsesi kanssa nyt keskustelua jostain aivan muusta kuin mistä HS:n kirjoituksessa oli kyse. Way to go...

Tarkoitatko, että isovanhempien pitää olla ehdottoman tasapuolisia mutta heidän lastensa ei tarvitse? Hienoa!

Nykysukupolvi vain vaatii, itse ei tee mitään.

Nykysukupolvi on aivan mahdotonta, itse sain aamulla tuttavaltani joka oli pakotettu hoitamaan nuorenparin lapsia koko juhanuksen ajan.

Itkuisena hän kertoi ettei ole kahteen vuorokauteen saanut nukkua kuin hyvin lyhyen ajan, muutaman kuukauden ikäinen vauva ja vanhempi lapsi hoidettavana.

Ihmeellisiä kommentteja.

Meidän suvussa isovanhemmat hoitavat ja lahjovat lapsia tasapuolisesti, ADD-lapsi ei saa isovanhemmilta yhtään sen vähempää rakkautta kuin muutkaan. Karmea ajatuskin, että isovanhempien tai vanhempien rakkaus olisi jotenkin ehdollista ja että isovanhempi oikein osoittaisi sanoilla ja teoillaan, että kenen lapset on tärkeämpiä.

Ei ihme, jos sisarusten välillä on närää. Mutta ehkä se on isovanhemman tarkoituskin tällainen valtapeli.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tilanne on se, että kaksi lastani ovat vanhempieni ainoat lastenlapset. He hoitaisivat mielellään vain isompaa, joka on jo vähän isompana toki helpompi ja muutenkin luonteeltaan kiltti ja rauhallinen. Pienempi on utelias ja vilkas ja hänen peräänsä pitää katsoa. Minulle tämä oli ihan ok, kunnes pienempi lapsi alkoi ymmärtää, että isosisarus pääsee mummolaan ja hän ei. On oikeasti aika raastavaa katsoa pienen lapsen pettymystä, kun isovanhemmat eivät halua häntä hoitoon.

Ratkaisimme ongelman sillä, että isompikaan ei mene yksin mummolaan hoitoon, vaan vierailemme aina perheenä. Valitettavasti isovanhemmille tuntuu olevan mahdotonta peitellä sitä, että isompi on suosikki. Emme siis käy kovin usein, koska pienemmällä on aina paha mieli sen jälkeen. Isovanhemmat ovat nyreissään, mutta omapa on valinta.

Toivottavasti nämä isovanhemmat, jotka ovat enemmän joidenkin tiettyjen lastenlasten kanssa tajuavat olla hienotunteisia. Ja myös serkut, sedät ja tädit. Tosi kurjaa lapsille, jos tuntee, että isovanhemmat välittävät enemmän serkuista tai sisaruksista.

Meillä oli tismalleen samaa. Ja samaan ratkaisuun päädyimme. Kyllä minusta aikuisten pitäisi tajuta, että vaikka joku lapsenlapsista olisi tärkein, ei ole reilua niille muille sitä kovin selkeästi tuoda julki.

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellisiä kommentteja.

Meidän suvussa isovanhemmat hoitavat ja lahjovat lapsia tasapuolisesti, ADD-lapsi ei saa isovanhemmilta yhtään sen vähempää rakkautta kuin muutkaan. Karmea ajatuskin, että isovanhempien tai vanhempien rakkaus olisi jotenkin ehdollista ja että isovanhempi oikein osoittaisi sanoilla ja teoillaan, että kenen lapset on tärkeämpiä.

Ei ihme, jos sisarusten välillä on närää. Mutta ehkä se on isovanhemman tarkoituskin tällainen valtapeli.

Höpö, höpö, lapsiakin on monenlaisia, osa välittää vanhemmistaan ja auttaa ja on seurana. Osa vain haluaa palveluita. Ja laskeskelee perintöä. Työskentelin oikeusavustajana pitkään, paljon on tullut nähtyä.

Miksi kaikkia lapsiaan pitäisi auttaa samalla tavalla, jos avun TARVE  kuitenkin on erilaista?  Ikinä en ole  ollut kateellinen tai  katkera siskolleni, joka puolisonsa kanssa tarvitsi esim lastenhoitoapua täysin terveen lapsensa kanssa  enemmän kuin minä yksinhuoltajana vammaisen lapseni kanssa. Monta kertaa itsekin otin siskoni lapsen meille hoitoon. 

Mä autan omia lapsiani heidän tarpeidensa mukaan ja Luojan kiitos kumpikaan ei ole kateellinen toisilleen. Auttavat itsekin toinen toisiaan sen, mitä pystyvät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika tiukan kannan olette täällä taas ottaneet. Kyllä minä jollain tasolla ymmärrän tuota kirjoittajaakin, koska itse olen aina ollut sisaruksista se, jota autetaan vähiten. Toki, erityislapsi ja iso perhe on eri asia kuin parilapsinen perhe, missä ns normaalit lapset, mutta ymmärrän toisaalta sen jatkuvan tunteen kuinka itse on vähemmän vanhemmilleen kuin sisarukset. Että vähän fifty-sixty.

Osaatko avaa miksi olet se, jota vähiten autetaan?

Oletan syyn liittyvän siihen, että minulla on kaksi veljeä ja vanhempani ovat aina arvostaneet poikia/miehiä enemmän.

Miksi et ole kysynyt? Tuossa mitä kerroit, on minusta ollut kyse mahdollisuudesta, olivat silloin nuoria ja jaksoivat, nyt ovat vanhoja eivät niin jaksa.

Niinno, olen itse keskimmäinen, joten tuo teoria ei meihin oikein sovi. Ja kyllä tämä juontaa juurensa pitkälle lapsuuteen, pojat olivat aina tärkeitä.

Tarkoitatko, että ovat hoitaneet sinua nuoremman veljen lasia myös, jos niin on, niin miksi et maininnut. Puhut vain yhdestäveljestä joka meni nuorena naimisiin.

Tähän, nyt sekoitat minut johonkin muuhun kommentoijaan. Minulla on vanhempi ja nuorempi veli ja he ovat saaneet apua jo ennen kuin saivat lapsia ja tietysti lasten kanssa myös. Minä olen saanut pärjäillä omillani. Eikä siinä mitään, en minä sitä enää jaksa ihmeemmin surra, kunhan vaan sanoin, että ymmärrän kyllä tavallaan tuota hs:n kirjoittajaa.

minulla oli lapsena tunne, että toiset isovanhempani tapasivat paljon useammin serkkujani kuin minua ja perhettäni, ja olivat mielummin heidän kanssaan. myöhemmin ymmärsin tämän mielikuvan johtuvan siitä, että osa serkuistani asui paljon lähempänä heitä kuin me, ja etenkin siitä, että vanhempani ovat niin perkeleen introverttejä, että jaksoivat käydä sukuloimassa ehkä kerran vuodessa, jos sitäkään.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tilanne on se, että kaksi lastani ovat vanhempieni ainoat lastenlapset. He hoitaisivat mielellään vain isompaa, joka on jo vähän isompana toki helpompi ja muutenkin luonteeltaan kiltti ja rauhallinen. Pienempi on utelias ja vilkas ja hänen peräänsä pitää katsoa. Minulle tämä oli ihan ok, kunnes pienempi lapsi alkoi ymmärtää, että isosisarus pääsee mummolaan ja hän ei. On oikeasti aika raastavaa katsoa pienen lapsen pettymystä, kun isovanhemmat eivät halua häntä hoitoon.

Ratkaisimme ongelman sillä, että isompikaan ei mene yksin mummolaan hoitoon, vaan vierailemme aina perheenä. Valitettavasti isovanhemmille tuntuu olevan mahdotonta peitellä sitä, että isompi on suosikki. Emme siis käy kovin usein, koska pienemmällä on aina paha mieli sen jälkeen. Isovanhemmat ovat nyreissään, mutta omapa on valinta.

Toivottavasti nämä isovanhemmat, jotka ovat enemmän joidenkin tiettyjen lastenlasten kanssa tajuavat olla hienotunteisia. Ja myös serkut, sedät ja tädit. Tosi kurjaa lapsille, jos tuntee, että isovanhemmat välittävät enemmän serkuista tai sisaruksista.

Sitten on syytä opettaa lapsenlapsillekin, että mummoa ja vaaria kohdellaan tasan sanoin. Miksi mummolaa sanotaan mummolaksi eikä vaarilaksi tai isovanhempilaksi?