Lue keskustelun säännöt.
HS: kun isovanhemmat eivät hoida lapsenlapsia tasapuolisesti
27.06.2021 |
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008040300.html
Tuo viimeinen lause: "--jotta heille jäisi mielikuva, että he ovat yhtä tärkeitä lapsenlapsia kuin serkkunsa" on selkeästi äidin toiveajattelua. Hänestä ehkä ovatkin yhtä tärkeitä, mutta isovanhemmista ei. Miksi kieltää totuus 🤷♀️
Kirjoittajalla on tekstin mukaan suurperhe ja erityislapsi. Ovat ehkä tieten tahtoen halunneet monta lasta, joten tarpeisiin eivät ole kyenneet vastaamaan, ja sitten uuvuttaa. Omia valintoja. Kenties isovanhemmat ovat antaneet asiassa neuvoja, joita ei ole kuunneltu.
Mielestäni isovanhemmilla on oikeus ajatella myös omaa jaksamistaan. Jos jälkikasvu päättää järjestää itsensä liemeen, ei ole isovanhempien asia sijaisnääntyä ja venyä. Perhe voi hyvin hankkia ulkopuolista apua lastenhoitoon ja kasvatukseen.
Lapsenlapset voivat lisäksi hyvin olla isovanhemmille rakkaita ja tärkeitä, vaikka isovanhemmat eivät heitä määrättömästi hoitaisikaan.
Kommentit (218)
Vierailija kirjoitti:
Nykyaikana isovanhemmat ei hoida sekunnin vertaa vaikka lapsia olisi vain 1 tai vaikka yksikään ei olisi erityislapsi.
Meillä molemmat isovanhemmat - jotka hoidatti itse lapsensa todella paljon omilla vanhemmillaan - ilmoittivat että eivät aio ollenkaan sitten auttaa ja kukin hoitaa lapsensa itse.
Eipä ole tullut mitään apua tai kiinnostusta tai yhteydenpitoakaan. Mutta tavallaan kai reilua että sanoivat suoraan. Tottakai olen syvästi loukkaantunut ettei perheemme kiinnosta, mutta eipä tarvitse vääntää tai neuvotella mistään, kun mitään osallistumista ei ole.Suvussamme oli satoja vuosia se perinne että autetaan lapsia, taataan lainoja, hoidetaan lapsenlapsia, jätetään perintöä. Näistä kaikista ketjun asioista suurten ikäluokkien vanhemmat irtisanoi itsensä. Eli sukupolvien ketju katkesi heihin. Ja näin on käynyt monessa suvussa, erittäin monessa, kun asiaa katsoo laajemmin.
Meidän nykyvanhempien pitää aloittaa sitten uusi sukuketju ja auttamisen ketju omien lasten kanssa. Vanhempieni auttamiseen en aio energiaani tuhlata.
Höpö, höpö! Jos sinun kohdallasi on noin, niin älä yleistä.
Laajassa kaveripiirissäni en tiedä ketään, jolla asiat noin olisivat. Omat perheelliset aikuiset lapseni ovat saaneet jo kaksi perintöä, isovanhemmat hoitivat heitä, enemmänkin olisivat halunneet hoitaa, varsinkin mieheni vanhemmat, koska lähellä asuimme. Minä hoidan nyt lapsenlapsiani, vaikka välillä en jaksaisi kun olen selkävaivainen, mutta kun ne mukelot ovat niin rakkaat.
Ja minulla ei ole aikomusta käyttää tieten tahtoen pientä omaisuuttani loppuun ennen kuolemaani, vaikka lapset ovat sanoneet, että kaikki käytät itseesi.
Eli jos sukusi elää typerästi ja ovat tolloja niin se ei kyllä ainakaan täällä missä me asumme ole niin, perheet pitävät yhtä.
😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei liity varsinaisesti tähän keskusteluun, mutta on olemassa myös tabu lapsettoman lapsen perhe vs. lapsellisen lapsen perhe. Arvatkaapa, kumpia nähdään enemmän tai kumman asioista ollaan enemmän kiinnostuneita.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaksi mummoa, joista toinen pitää tasapuolisesti kiinni ihanasti <3. Toiselle ei sitten niin väliä, vaan nuorimman lapsen lapsi on se, jota hyysätään 24/7. Meidän vanhempien sisarusten lapsista ei niin väliä. Toki tämä on luontainen jatkumo sille, että sitä nuorinta sisarusta on myös hyysätty 24/7 (ja hyysätään edelleen), joten tuttua meille jo ihan lapsuudesta.
Meidän vanhin lapsi on lähes täysi-ikäinen. Mummo otti yökylään viimeksi alle kouluikäisenä. Nuorin puolestaan menee kohta kouluun ja mummo ON NÄHNYT häntä alle 10 kertaa koko elämänsä aikana. Ja matka ei ole este, etäisyyttä mummon luokse muutama kilometri. Eikä kyseessä ole mikään muistisairas, vaan hieman päälle 60v, joka on vielä osittain työelämässäkin mukana. Lienee selvää, ettei ole vuosikymmeneen edes odotettu sieltä suunnalta mitään.
Onneksi on tuo toinen, ihanaakin ihanampi mummo.
Oletteko tekin siis käyneet mummon luona alle kymmenen kertaa?
Ei ihme jos mummoa ei kiinnosta. Joulut, äitienpäivät, pääsiäiset, kesälomat, ette ole muutamaa kilsaa viitsineet mennä mummon luo. Erikoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmiksi tullaan useimmiten 50-60-vuotiaina. Tuossä iässä ollaan yleensä vielä työelämässä mukana, ja mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä enemmän tarvitsee lepoa ja palautumista. Monilla tuon ikäisillä on myös omat iäkkäät vanhemmat hoidettavinaan, ja monet ehkä haluavat mieluiten nauttia vapaa-ajastaan rauhassa, kun on saatu omat lapset kasvatettua aikuisiksi. Kyllä isovanhemmille ja lastenlapsille voi muodostua lämmin ja läheinen suhde ilman jatkuvaa hoitovastuutakin.
Olen yrittänyt miniän kanssa diiliä, että jos otan lapsenlapset meille viikonlopuksi, niin hän ottaa seuraavana viikonloppuna 3 vuota sitten aivoinfarktin saaneen äitini heille. Ei ota, on kuulemma liian raskasta. Jostain syystä minulle se on arkea.
Miksi et tee diiliä oman lapsesi kanssa, outoa, että miniän pitäisi auttaa, minusta poikasi tehtävä on äitiään auttaa.
Ei poika ole kertaakaan sanonut, että isovanhempien pitää ottaa lapsenlapset hoitoon. Miniä on monta kertaa selittänyt, miten hänen vanhempansa kyllä hoitavat, minä en.
Joten miksi minun tehtäväni olisi auttaa miniää, jos miniällä ei ole minun suuntaani mitään auttamisvelvollisuutta? Eikö tämä ollutkaan vastavuoroinen suhde?
Ainakin sinä teet selväksi kumpi on sinulle tärkeämpi haudan partaalla oleva vanhus vai omat lapsenlapset. Älä huoli. Kyllä se miniä eroaa luuseri pojastasi ja vie lapset mukanaan. Ei tarvitse niistä huolehtia.
Haudan partaalla oleva vanhus? Kaikki me kuolemme joskus, ja ainakin itse toivon niin itseni kuin muidenkin kohdalle, että kukaan ei joudu viettämään viimeisiä vuosiaan yksin. Vanhana sitä juuri apua tarvitsee, kun on sairas ja raihnainen.
Ja tietenkin oma äiti on ihmiselle tärkeä, kenties jopa tärkeämpi kuin omat lapsenlapset. Tuo äiti on osansa elämässään tehnyt ja hänelle kuten muillekin vanhuksille tulee suoda arvokas ja hyvä vanhuus ja kuolema. Kamala tulevaisuus, jos nykyajan ihmiset alkavat pitämään vanhuksia pelkkinä turhina taakkoina, jotka joutaisivat kuolla pois.
Itse en ole ikinä ymmärtänyt tätä, että isovanhemman ja lapsenlapsen välinen suhde pitäisi olla aina ja automaattisesti nimenomaan hoitamista ja peräänkatsomista, eikä suhde voisi olla läheinen ilman niitä. Kai niiden lastenlapsien kanssa voi myös esim. tehdä ja puuhailla kaikenlaista, käydä eri paikoissa ja tapahtumissa sekä kertoa vaikka tarinoita omasta ja/tai lapsen vanhempien lapsuudesta. Me ainakin olemme halunneet pitää isovanhemmat nimenomaan isovanhempina, ja hoitajat ovat sitten erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän isovanhempia. Olen itse kasvanut perheessä jossa oli vaikeasti vammainen lapsi, eikä hän ikinä ollut isäni puole isovanhempien luona hoidossa, ihan siitä syystä että eivät olisi osanneet hoitaa häntä. Me muut sisarukset toki oltiin ja kyllä nämä isovanhemnat tietysti huomioivat tätä vammaista sisartani aina kun näkivät ja kävivät kylässä.
Se nyt pitää vaan erityislasten (aivan karsee termi, voitaisko vihdoin 2020 luvulla puhua ihan vaan diagnooseista, tuo termi ei kerro yhtään mitään) kanssa hyväksyä, että asiat ei mene niiden kanssa niinkuin terveiden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan oltu miehen kanssa kahdestaan yksi yö viimeksi 4 vuotta sitten, koska isovanhempia ei voisi vähempää kiinnostaa (tuolloin kukaan isovanhemmista ei suostunut lapsia katsomaan). Olisihan se ihanaa päästä edes kerran vuodessa kaksin jonnekin, mutta toki tämä oli tiedossa, kun ei ole meidän kummankaan hoito ja huolenpito kummoista ollut. Poika totesikin, kun juteltiin isovanhemmista, että ihan sama hänelle, ei häntäkään enää kiinnosta vähääkään tuollaiset isovanhemmat. Parasta tässä on se, ettei lapset osaa kaivata mitään sellaista, mitä ei ole koskaan ollutkaan.
Voimia kaikille samassa tilanteessa oleville!
Aika kylmiä ja ikäviä vastauksia täällä...
Oma vastauksesi on ihan yhtä kylmä ja ikävä.
Samaa mieltä. Harmi että moni siirtää omat kokemukset oman lapsen kokemuksiksi. Kannattaisi yrittää päästä eroon omasta katkeruudesta, koska jos siitä ei pääse, se myrkyttää myös omaa lastasi, ja hänen suhdettaan isovanhempiinsa. Vaikka mummu ei hoidakaan lasta, ei ole mitään syytä esittää aisaa lapselle niin että mummu ei sinusta välitä. Tuota samaa tehdään myös tosi paljon erotilanteissa, jolloin lapselle kerrotaan valheita ettei isä välitä hänestä. Tällainen vahingoittaa lasta, eikä sille ole muuta perustetta kuin äidin loukattu ego.
Fakta nyt vaan on, että mikäli isovanhempi/eroisä ei halua vapaaehtoisesti viettää aikaa lapsen kanssa niin se on selkeä osoitus siitä ettei lapsi ko henkilöä kiinnosta. Turha yrittää valehdella lapselle, että välittää, koska lapsen oma kokemus on ettei välitä. Äidillä ei ole mitään velvollisuutta valehdella lapselle.
Ikävä kyllä näin on, että äidillä ei ole mitään valvollisuutta toimia lapsen parhaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kyse ole myös siitä, että isovanhemmat osoittavat tietoisesti välittämistä ja rakkautta kaikille lapsenlapsilleen ta-sa-puo-li-ses-ti. Jos tähän ei kykene, niin kyllä on surkeaa.
Jos mummolla on huono jalat eikä mummo pysy 5v adhd:n perässä, pitääkö mummon silti ottaa kyseinen lapsi yksin hoitoonsa? Jos lapsi repii mummon perennat ja heittelee raivopäissään pikkuautoilla mummon perintövaasit säpäleiksi?
Sulla on näppärä olkiukko tuossa. Tuon kirjoituksen tekijä ei kerro tuollaisesta ja aika varmasti hän ymmärtäisi noin ollen sen, ettei lapsi ole mummolaan toivottu hoidokki.
Erityislapsi tarkoittaa erityisen tuen tarvetta päivähoidossa ja koulussa. Erityislapsia ovat myös diabeetikot, kuurot, oppimisvaikeuksista kärsivät, dysfaatikot jne. Hyvin pieni osa erityislapsista on riehuvia ja rajattomia.
Jos kirjoituksen laatijan lapsi olisi helppohoitoinen erityislapsi, sitä tuskin mainittaisiin erikseen. Mä ymmärrän oikein hyvin, että isovanhemmallekin voi olla suuri kynnys ottaa hoitoon lasta, jonka turvallisuudesta ja terveydestä pitää olla ihan eri tavalla huolissaan kuin tavallisen lapsen.
Ja sitten tuo loppukaneettisi, joka on aika idioottimainen: Jos lapsella on autismi tai ADHD, ei se tarkoita rajattomuutta ainakaan siinä mielessä, että kotona ei asetettaisi rajoja. Tai että lapsi riehuisi jotenkin koko ajan.
Meillä on kotona ADHD-lapsi, ja varmasti se meidän vieraille näyttäytyy usein sellaisena, että lapsi riehuu koko ajan. Tosiasiassa lapsella menee aina hommat ihan ylikierroksille, kun meille tulee yksikin ulkopuolinen ihminen. Sitä meidän perusarkea eivät pääse näkemään.
Mutta meilläkin minulle oli itsestäänselvää, ettei tämä lapsistani voi mennä hoitoon isälleni. Syystä että isäni myös on selkeästi diagnosoimaton ADHD, joka on opetettu vihaamaan kaikkia niitä ADHD-piirteitä, joita itsessäänkin on, ja reagoimaan niihin (kuritus)väkivallalla. Eli isäni hermo ei kerta kaikkiaan kestä kyseistä lasta, ja siksi on parempi, ettei lapsi koskaan ole siellä ilman vanhempaa.
Tällaistakin voi olla hoitohaluttomuudenkin taustalla: ihmiset eivät ymmärrä eivätkä enää osaa/halua opetella uusia tapoja olla ja suhtautua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaikana isovanhemmat ei hoida sekunnin vertaa vaikka lapsia olisi vain 1 tai vaikka yksikään ei olisi erityislapsi.
Meillä molemmat isovanhemmat - jotka hoidatti itse lapsensa todella paljon omilla vanhemmillaan - ilmoittivat että eivät aio ollenkaan sitten auttaa ja kukin hoitaa lapsensa itse.
Eipä ole tullut mitään apua tai kiinnostusta tai yhteydenpitoakaan. Mutta tavallaan kai reilua että sanoivat suoraan. Tottakai olen syvästi loukkaantunut ettei perheemme kiinnosta, mutta eipä tarvitse vääntää tai neuvotella mistään, kun mitään osallistumista ei ole.Suvussamme oli satoja vuosia se perinne että autetaan lapsia, taataan lainoja, hoidetaan lapsenlapsia, jätetään perintöä. Näistä kaikista ketjun asioista suurten ikäluokkien vanhemmat irtisanoi itsensä. Eli sukupolvien ketju katkesi heihin. Ja näin on käynyt monessa suvussa, erittäin monessa, kun asiaa katsoo laajemmin.
Meidän nykyvanhempien pitää aloittaa sitten uusi sukuketju ja auttamisen ketju omien lasten kanssa. Vanhempieni auttamiseen en aio energiaani tuhlata.
Meillä isovanhemmat eivät hoitaneet meitä lapsia, vaan kyläiltiin aina perheenä mummoloissa. Omat vanhempani ovat hoitaneet meidän kaikkien lastensa lapsia mielellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan oltu miehen kanssa kahdestaan yksi yö viimeksi 4 vuotta sitten, koska isovanhempia ei voisi vähempää kiinnostaa (tuolloin kukaan isovanhemmista ei suostunut lapsia katsomaan). Olisihan se ihanaa päästä edes kerran vuodessa kaksin jonnekin, mutta toki tämä oli tiedossa, kun ei ole meidän kummankaan hoito ja huolenpito kummoista ollut. Poika totesikin, kun juteltiin isovanhemmista, että ihan sama hänelle, ei häntäkään enää kiinnosta vähääkään tuollaiset isovanhemmat. Parasta tässä on se, ettei lapset osaa kaivata mitään sellaista, mitä ei ole koskaan ollutkaan.
Voimia kaikille samassa tilanteessa oleville!
Aika kylmiä ja ikäviä vastauksia täällä...
Oma vastauksesi on ihan yhtä kylmä ja ikävä.
Samaa mieltä. Harmi että moni siirtää omat kokemukset oman lapsen kokemuksiksi. Kannattaisi yrittää päästä eroon omasta katkeruudesta, koska jos siitä ei pääse, se myrkyttää myös omaa lastasi, ja hänen suhdettaan isovanhempiinsa. Vaikka mummu ei hoidakaan lasta, ei ole mitään syytä esittää aisaa lapselle niin että mummu ei sinusta välitä. Tuota samaa tehdään myös tosi paljon erotilanteissa, jolloin lapselle kerrotaan valheita ettei isä välitä hänestä. Tällainen vahingoittaa lasta, eikä sille ole muuta perustetta kuin äidin loukattu ego.
Fakta nyt vaan on, että mikäli isovanhempi/eroisä ei halua vapaaehtoisesti viettää aikaa lapsen kanssa niin se on selkeä osoitus siitä ettei lapsi ko henkilöä kiinnosta. Turha yrittää valehdella lapselle, että välittää, koska lapsen oma kokemus on ettei välitä. Äidillä ei ole mitään velvollisuutta valehdella lapselle.
Ikävä kyllä näin on, että äidillä ei ole mitään valvollisuutta toimia lapsen parhaaksi.
En rinnastaisi vanhempaa ja isovanhempaa keskenään. Isovanhempiin ihmisillä on monenlaisia suhteita, ja on ihan normaalia, että ei nähdä usein, tai isovanhemmat ei hoida lapsia jne.
Vanhemman sen sijaan kuuluu olla läsnä lapsen elämässä, ja jos näin ei ole, ja vanhempi ei välitä, niin silloin sitä ei pidä alkaa lapsella valheen kautta muuksi väittämään. Itse en mitään niin paljon lapsena ja nuorena vihannut, kuin sitä kun joku alkoi selittämään mustaa valkoiseksi vanhempieni osalta. Että ihan varmasti rakastavat, ja olen heille niiin tärkeä ja blaa blaa blaa. Vaikka oikeasti eron jälkee nkumpaakaan ei kiinnostanut kuin omat uudet säätönsä.
Itse en ota, kuin pojan rauhallisen 8-vuotiaan tyttären hoitoon. Toisen lapsen, tyttären ADHD-ja ADD-diagnooseilla varustetut kurittomat häiriköt viettäköön aikaa toisilla isovanhemmilla, jos he ottavat. Ensinnäkään en jaksa sitä älytöntä häsläystä ja meteliä, toisekseen he eivät usko ainuttakaan ohjetta/pyyntöä. Myöskin kotini he saavat mullinmallin muutamassa tunnissa, siis yhtään mitään he eivät laita paikoilleen tai anna olla koskematta. Erittäin voimia vieviä lapsia. Moralisoikaa aivan rauhassa, mutta en vaan jaksa, eikä enää edes kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän isovanhempia. Olen itse kasvanut perheessä jossa oli vaikeasti vammainen lapsi, eikä hän ikinä ollut isäni puole isovanhempien luona hoidossa, ihan siitä syystä että eivät olisi osanneet hoitaa häntä. Me muut sisarukset toki oltiin ja kyllä nämä isovanhemnat tietysti huomioivat tätä vammaista sisartani aina kun näkivät ja kävivät kylässä.
Se nyt pitää vaan erityislasten (aivan karsee termi, voitaisko vihdoin 2020 luvulla puhua ihan vaan diagnooseista, tuo termi ei kerro yhtään mitään) kanssa hyväksyä, että asiat ei mene niiden kanssa niinkuin terveiden.
Erityislapsi on loistava kattotermi erityistarpeisille lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan oltu miehen kanssa kahdestaan yksi yö viimeksi 4 vuotta sitten, koska isovanhempia ei voisi vähempää kiinnostaa (tuolloin kukaan isovanhemmista ei suostunut lapsia katsomaan). Olisihan se ihanaa päästä edes kerran vuodessa kaksin jonnekin, mutta toki tämä oli tiedossa, kun ei ole meidän kummankaan hoito ja huolenpito kummoista ollut. Poika totesikin, kun juteltiin isovanhemmista, että ihan sama hänelle, ei häntäkään enää kiinnosta vähääkään tuollaiset isovanhemmat. Parasta tässä on se, ettei lapset osaa kaivata mitään sellaista, mitä ei ole koskaan ollutkaan.
Voimia kaikille samassa tilanteessa oleville!
Aika kylmiä ja ikäviä vastauksia täällä...
Oma vastauksesi on ihan yhtä kylmä ja ikävä.
Samaa mieltä. Harmi että moni siirtää omat kokemukset oman lapsen kokemuksiksi. Kannattaisi yrittää päästä eroon omasta katkeruudesta, koska jos siitä ei pääse, se myrkyttää myös omaa lastasi, ja hänen suhdettaan isovanhempiinsa. Vaikka mummu ei hoidakaan lasta, ei ole mitään syytä esittää aisaa lapselle niin että mummu ei sinusta välitä. Tuota samaa tehdään myös tosi paljon erotilanteissa, jolloin lapselle kerrotaan valheita ettei isä välitä hänestä. Tällainen vahingoittaa lasta, eikä sille ole muuta perustetta kuin äidin loukattu ego.
Fakta nyt vaan on, että mikäli isovanhempi/eroisä ei halua vapaaehtoisesti viettää aikaa lapsen kanssa niin se on selkeä osoitus siitä ettei lapsi ko henkilöä kiinnosta. Turha yrittää valehdella lapselle, että välittää, koska lapsen oma kokemus on ettei välitä. Äidillä ei ole mitään velvollisuutta valehdella lapselle.
Ikävä kyllä näin on, että äidillä ei ole mitään valvollisuutta toimia lapsen parhaaksi.
En rinnastaisi vanhempaa ja isovanhempaa keskenään. Isovanhempiin ihmisillä on monenlaisia suhteita, ja on ihan normaalia, että ei nähdä usein, tai isovanhemmat ei hoida lapsia jne.
Vanhemman sen sijaan kuuluu olla läsnä lapsen elämässä, ja jos näin ei ole, ja vanhempi ei välitä, niin silloin sitä ei pidä alkaa lapsella valheen kautta muuksi väittämään. Itse en mitään niin paljon lapsena ja nuorena vihannut, kuin sitä kun joku alkoi selittämään mustaa valkoiseksi vanhempieni osalta. Että ihan varmasti rakastavat, ja olen heille niiin tärkeä ja blaa blaa blaa. Vaikka oikeasti eron jälkee nkumpaakaan ei kiinnostanut kuin omat uudet säätönsä.
Rinnastus on turhan vahva sana kuvaamaan sitä että monenlaisissa tilanteissa äideillä on samansuuntaista käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monenlaisia tilanteita perheissä ja suvuissa. Ja täällä nyt hoitamisen ongelmasta näin päin keskustellaan. Mutta entäs jos on jälkikasvua jolle ei anneta lapsenlapsia hoitoon? Ei vaikka sitä toivotaan kovasti. Ja ihan täyspäisiä ihmisiä ja vielå hyvin jaksaisivat hoitaa.
Tähän suruun ole törmännyt ystävän myötä. Hän kadehtii kun minä "saan" hoitaa mussukoita. Hänellä on niitä 3 eikä ikinä ole SAANUT hoitaa. Harvakseltaan näkevät vaikka välimatka alle 20km.
Yhtenä syynä se että eivät luota. Tai miniä ei luota. Ja määrää miten lapset kasvatetaan ja hoidetaan. Mummo kuulemma voi pilata, voi syöttää vääränlaista ruokaa, voi opettaa vääriä asioita jne. Perheessä syödään vegeruokaa ja eletään hyvin persoonallista elämää, lapset Steiner- opissa ja mummo on ymmärtänyt että on "vääränlainen" kun käy paikallisessa seurakunnassa ystäviä tapaamassa välillä ja on sellainen perinteinen nainen arvoineen.
No jokainen tosiaan tyylillään. Tästä voisi tietysti tehdä oman aloituksensa jos viitsisi.
Meillä on tilanne se, että toiset isovanhemmat auttavat paljon ja omasta halustaan. Toiset taas ovat alusta asti tehneet eron kahden perheen lastenlasten välille. Lempilapsen lapset ovat aina olleet etusijalla. Heitä hoidetaan, luona käydään, ostetaan kaikkea jne. Meidän lapsille vähemmän kaikkea. Ajattelin välillä, että vain kuvittelen, mutta sitten tuli ulkomaanmatka. Isovanhemmat siis suunnittelivat ulkomaanmatkan tämän toisen perheen kanssa. Kohde oli niin salainen, että mummu ihan hihitteli ettei voi kertoa. Pelkäsi kai että seuraamme perässä, vaikka oli jo tehty selväksi että haluavat vain nämä toiset. Maksoivat matkat ja kaikki kustannukset. Muut sukulaiset ihmettelivät heille, että emmekö me lähde mukaan. Pokkana siinä nenämme edessä takeltelivat muille, että tekosyyn varjolla ei tällä kertaa. Tarkoittivat kyllä, ettei koskaan. Nauroin makeasti, kun matkan jälkeen mukaan kalliisti maksettu lapsen puoliso ilmoitti haluavansa erota.
Ei sillä, että tarvitsisimme heiltä mitään. Mutta lastemme puolesta tilanne harmittaa koska ovat jo huomanneet epätasa-arvoisen kohtelun.
Tutulta kuullostaa. Meillä sama homma. Toinen lapsi vain kelpaa hoidettavaksi. Isovanhemmat ei muutu..
Niin monta lasta hankitaan kuin jaksetaan itse hoitaa. Kun on ollut itsellä aina tiedossa ettei isovanhemmat tai ketkään muutkaan sukulaiset pysty auttamaan yhtään missään kotiin /lapsiin liittyvässä (koska toiseta puolelta heitä ei enää ollut ja toiselta puolelta eivät asuneet Suomessa), niin lapsiluku tuli harkittua aika tarkkaann.
Ai täälä esiintyy näitä ”asiantuntijoita” lehtijuttuja tekemässä, alkeellisintakaan tietoa ei ole arkitodellisuudesta erityslasten kanssa, tai vanhuksia kotona hoitavien omaisten raskaasta työstä.