HS: kun isovanhemmat eivät hoida lapsenlapsia tasapuolisesti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmiksi tullaan useimmiten 50-60-vuotiaina. Tuossä iässä ollaan yleensä vielä työelämässä mukana, ja mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä enemmän tarvitsee lepoa ja palautumista. Monilla tuon ikäisillä on myös omat iäkkäät vanhemmat hoidettavinaan, ja monet ehkä haluavat mieluiten nauttia vapaa-ajastaan rauhassa, kun on saatu omat lapset kasvatettua aikuisiksi. Kyllä isovanhemmille ja lastenlapsille voi muodostua lämmin ja läheinen suhde ilman jatkuvaa hoitovastuutakin.

Olen yrittänyt miniän kanssa diiliä, että jos otan lapsenlapset meille viikonlopuksi, niin hän ottaa seuraavana viikonloppuna 3 vuota sitten aivoinfarktin saaneen äitini heille. Ei ota, on kuulemma liian raskasta. Jostain syystä minulle se on arkea.

Miksi et tee diiliä oman lapsesi kanssa, outoa, että miniän pitäisi auttaa, minusta poikasi tehtävä on äitiään auttaa.

Ei poika ole kertaakaan sanonut, että isovanhempien pitää ottaa lapsenlapset hoitoon. Miniä on monta kertaa selittänyt, miten hänen vanhempansa kyllä hoitavat, minä en.

Joten miksi minun tehtäväni olisi auttaa miniää, jos miniällä ei ole minun suuntaani mitään auttamisvelvollisuutta? Eikö tämä ollutkaan vastavuoroinen suhde?

Ainakin sinä teet selväksi kumpi on sinulle tärkeämpi haudan partaalla oleva vanhus vai omat lapsenlapset. Älä huoli. Kyllä se miniä eroaa luuseri pojastasi ja vie lapset mukanaan. Ei tarvitse niistä huolehtia.

En ole isovanhempi, mutta sukulainen, jonka oletettiin olevan jatkuvana piikana, joten kommentoin siitä suunnasta tätä. Nuori pari (siis reippaasti alle 25v) päätti ryhtyä lisääntymään oikein kanitahtia ilman mitään vakituista työpaikkaa tai edes oikeastaan asuntoa. Lapsia syntyi kolmen vuoden sisään kolme (ei kaksosia tms) ja joka käänteessä: kun vauvoja syntyi, kun uutettiin x:ttä kertaa vuoden sisällä vuokrakämpästä toiseen, koska "edellinen oli vaan niin tylsä", odotettiin mun paukkaavan töistä suoraan heille siivoamaan, vahtimaan lapsia tai remppaamaan sitä uutta kämppää, ottavan pulloruokintaikäisen lapsen yöhoitoon, että vanhemmat pääsee vähän baariin rentoutumaan, arki-iltana tietenkin eli itse töihin seuraavana aamuna. Ei edes mennä siihen, mitä taloudellista tukea jatkuvasti odotettiin. Jossain kohtaa sit vaan totesin, että jos noita lapsia pitää noin monta olla, saatte ne kyllä ihan itse hoitaa. Eli tätä vasten tuo kirjoittajan vinkuna siitä, että ketään ei kiinosta hoitaa heidän erityslapsisuurperhettään, niin suosittelisin vilkaisemaan peiliin: miksi piti suurperhe hommata? Varsinkin, jos siellä on haasteita jo valmiiksi enemmän kuin normiperheessä. 

Mistäköhän on kyse? Eivätkö isovanhemmat suostu hoitamaan perheen lapsia ollenkaan, vai eikö kaikkia suostuta ottamaan kerralla kuten sisarusten lapsia? Ovatko sisarusten lapset isompia? Kuinka erityinen erityislapsi on?

Tässä tapauksessa isovanhemmat hoitavat useamman lapsensa lapsia, ja kirjoittajakaan ei koe, että kyse olisi erityisesti hänen kiusaamisestaan, vaan lasten lukumäärästä ja helppohoitoisuudesta. Hankala juttu, jossa isovanhemmat eivät vaikuta hirviövanhemmilta.

Kyllä toiset ovat sitten vieraantuneita perhe-elämästä. Ennen asuttiin kaikki sukupolvet lähekkäin tai jopa saman katon alla. Isovanhemmat katsoivat lasten perään kun vanhemmat olivat töissä ja taasen kaikki huolehtivat kotona asuvista isovanhemmista. Toki tilanne oli erilainen, kun työt olivat maatalon pihapiirissä.

Minä yksinhuoltajana sain aikoinani paljon apua äidiltäni (sekä lastenhoidossa että rahallisesti) ja nyt, kun hän on huonokuntoinen asuu hän kanssani samassa talossa entisessä esikoisen huoneessa. Etätyöt ovat helpottaneet tätä rumbaa melkoisesti! Teen meille ruuat ja äitini käy kaupassa kanssani. Palvelutaksi vie hänet tarvittaessa lääkäriin ja kerhoon (nyt tauolla) ja illat vietetään joko yhdessä tai erikseen. Minulle tämä järjestely on luonnollista, vaikkei kenties ihanteellista. Jos joudun palaamaan taas toimistolle, niin täytynee etsiä hoitaja käymään päivällä.

Mutta kukin tavallaan. Olen ajatellut, että äidilläni ei välttämättä montaa vuotta ole elinpäiviä jäljellä ja mieluusti haluan, että hän voi asua tässä kanssani mahdollisimman pitkään. Niin ja lapsenlapsia minulla ei vielä ole, mutta hekin mahtuvat tänne sitten aikaan vallan mainiosti.

Entisen erityislapsen veljenä sanoisin, että ei ihme etteivät välttämättä jaksa hoitaa - riippuen toki erityislapsen tilanteesta.

Minulla meni lapsuus autistisen veljen välillä todella ailahtelevaa käytöstä seuratessa. Hän saattoi suuttua tavattomasti niinkin pienistä asioista kuin illallinen. Huonosta impulssikontrollista johtuvien raivokohtausten lomassa tavarat lentelivät (välillä ne minulle tärkeät), nyrkit heiluivat ja joskus juostiin sitten veljeä pakoon kun aterimista terävin löytyi keittiöstä.

Rakastan veljeäni, mutta hän osasi olla hemmetin raskasta seuraa huonoimpina päivinään. (:

Lisäyksenä vielä edelliseen, minä olin mummolassamme yökylässä usein (jälkikäteen ajateltuna palautumassa), veljeni taas useimmiten päiväreissuilla.

Ei mummomme olisi mitenkään pärjännyt hänen kanssaan pahimmissa tilanteissa.

Nykyaikana isovanhemmat ei hoida sekunnin vertaa vaikka lapsia olisi vain 1 tai vaikka yksikään ei olisi erityislapsi.

Meillä molemmat isovanhemmat - jotka hoidatti itse lapsensa todella paljon omilla vanhemmillaan - ilmoittivat että eivät aio ollenkaan sitten auttaa ja kukin hoitaa lapsensa itse.

Eipä ole tullut mitään apua tai kiinnostusta tai yhteydenpitoakaan. Mutta tavallaan kai reilua että sanoivat suoraan. Tottakai olen syvästi loukkaantunut ettei perheemme kiinnosta, mutta eipä tarvitse vääntää tai neuvotella mistään, kun mitään osallistumista ei ole.

Suvussamme oli satoja vuosia se perinne että autetaan lapsia, taataan lainoja, hoidetaan lapsenlapsia, jätetään perintöä. Näistä kaikista ketjun asioista suurten ikäluokkien vanhemmat irtisanoi itsensä. Eli sukupolvien ketju katkesi heihin. Ja näin on käynyt monessa suvussa, erittäin monessa, kun asiaa katsoo laajemmin.

Meidän nykyvanhempien pitää aloittaa sitten uusi sukuketju ja auttamisen ketju omien lasten kanssa. Vanhempieni auttamiseen en aio energiaani tuhlata.

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana isovanhemmat ei hoida sekunnin vertaa vaikka lapsia olisi vain 1 tai vaikka yksikään ei olisi erityislapsi.

Meillä molemmat isovanhemmat - jotka hoidatti itse lapsensa todella paljon omilla vanhemmillaan - ilmoittivat että eivät aio ollenkaan sitten auttaa ja kukin hoitaa lapsensa itse.

Eipä ole tullut mitään apua tai kiinnostusta tai yhteydenpitoakaan. Mutta tavallaan kai reilua että sanoivat suoraan. Tottakai olen syvästi loukkaantunut ettei perheemme kiinnosta, mutta eipä tarvitse vääntää tai neuvotella mistään, kun mitään osallistumista ei ole.

Suvussamme oli satoja vuosia se perinne että autetaan lapsia, taataan lainoja, hoidetaan lapsenlapsia, jätetään perintöä. Näistä kaikista ketjun asioista suurten ikäluokkien vanhemmat irtisanoi itsensä. Eli sukupolvien ketju katkesi heihin. Ja näin on käynyt monessa suvussa, erittäin monessa, kun asiaa katsoo laajemmin.

Meidän nykyvanhempien pitää aloittaa sitten uusi sukuketju ja auttamisen ketju omien lasten kanssa. Vanhempieni auttamiseen en aio energiaani tuhlata.

Ottamatta kantaa muuhun, niin tuosta lainojen takaamisesta.....1990-luvun lama opetti, millaisiin vaikeuksiin voi joutua, jos menee takaamaan jollekin - edes omalle lapselleen - lainoja. Sitä ennen ei osattu edes ajatella, että niin saattaisi käydä. Lisäksi asuntojen hinnat ovat nykyisin aika järkyttäviä, jos mielii saada muutakin kuin 1970-luvulla rakennetun kerrostaloyksiön tai -kaksion. 

Vierästä seuranneena voisin mainita muutamia syitä isovanhempien käytökselle:

1) Kirjoittajan lapsissa on enemmän hommaa per lapsi, minkä lisäksi tarjoaa usempaa lasta kerralla hoitoon kuin sisaruksensa.

2) Lastenhoitoon liittyy paljon kohtuuttomia vaatimuksia, esim. isovanhempien pitää lähteä autolla hakemaan lapsi satojen kilometrien päästä sen sijaan, että tuotaisiin kylään. Voidaan myös vaatia, että isovanhempien pitää maksaa kaikki tai noudattaa juuri jotain ohjekirjaa kaikessa.

3) Kirjoittaja pitää mummolaa täyshoitolana, ja passauttaa mummoa kokoajan. Jos ei edes jaksa voidella leipiään omalle lapselle, niin kannattaako niitä lapsia edes tehdä? Sisarukset saattavat kyläilyjen aikana hoitaa lapsensa itse, ja päälle jopa auttaa mummoa omissa askareissaan.

4) Kirjoittaja valittaa liikaa, on marttyyri eikä todennäköisesti tule hirveästi vaatimuksissaan vastaan.

Kylmiä kommentteja. Olen isovanhempi ja mielestäni isovanhemmilla on velvollisuus auttaa lapsiaan ja hoitaa lapsenlapsiaan. Lastenlasten hoitaminen antaa mahdollisuuden luoda heihin hyvän suhteen ja samalla edistää suhdetta omaan lapseen, kun pystyy tarjoamaan heille taukoa. Se että vanhemmat antaa lapsenlapsen hoitoon on iso luottamuksen osoitus. Oma perheeni, lapseni ovat minulle kaikkein tärkeimpiä ja olen mielelläni lastenlasten kanssa ja haluan olla aktiivisena heidän elämässään. 

Omassa kaveripiirissä on paljon näitä ihmettelijöitä, jotka paheksuvat lapsiaan ja lastenlapsia (etenkin jouluisin ym.) kun ei omat isovanhemmat kiinnosta ja miten kehdataan olla käymättä. Ja toisessa lauseessa oikein kehuskelevat omalla elämällään kuinka mukavaa on kun ei ole velvollisuuksia. Niinpä niin. 

Vierailija kirjoitti:

Kylmiä kommentteja. Olen isovanhempi ja mielestäni isovanhemmilla on velvollisuus auttaa lapsiaan ja hoitaa lapsenlapsiaan. Lastenlasten hoitaminen antaa mahdollisuuden luoda heihin hyvän suhteen ja samalla edistää suhdetta omaan lapseen, kun pystyy tarjoamaan heille taukoa. Se että vanhemmat antaa lapsenlapsen hoitoon on iso luottamuksen osoitus. Oma perheeni, lapseni ovat minulle kaikkein tärkeimpiä ja olen mielelläni lastenlasten kanssa ja haluan olla aktiivisena heidän elämässään. 

Omassa kaveripiirissä on paljon näitä ihmettelijöitä, jotka paheksuvat lapsiaan ja lastenlapsia (etenkin jouluisin ym.) kun ei omat isovanhemmat kiinnosta ja miten kehdataan olla käymättä. Ja toisessa lauseessa oikein kehuskelevat omalla elämällään kuinka mukavaa on kun ei ole velvollisuuksia. Niinpä niin. 

Tässä ärsyttää kaikenlainen saivartelu puolin ja toisin, vaikka aistinkin kommentistasi empatiaa. Sinun voi olla mukava täyttää "velvollisuuksiasi isoäitinä", sillä lapsenlapsesi esimerkiksi tuodaan aina sinulle hoitoon, olet hyvinvoiva ja lapset kutakuinkin normaaleja ja hyvin käyttäytyviä. Mikäli sinulta taas aina vaadittaisiin, että käytät tuntikausia pelkästään lapsenlapsen hakemiseen, sinua haukuttaisiin joka välissä osallistumattomuudestasi, sinulla maksatettaisiin kaikki (ja taas haukuttaisiin) sekä lapset rikkoisivat ja sotkisivat kaikki paikat ja kutsuisivat sinua rumilla nimillä, nin silloin et ehkä ihmettelisi sitä niin paljon, miksi osa isovanhemmista on niin "kylmiä", kun eivät niin riemusta kiljuen halua näitä lapsia hoitoonsa. Tätä se on joillekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylmiä kommentteja. Olen isovanhempi ja mielestäni isovanhemmilla on velvollisuus auttaa lapsiaan ja hoitaa lapsenlapsiaan. Lastenlasten hoitaminen antaa mahdollisuuden luoda heihin hyvän suhteen ja samalla edistää suhdetta omaan lapseen, kun pystyy tarjoamaan heille taukoa. Se että vanhemmat antaa lapsenlapsen hoitoon on iso luottamuksen osoitus. Oma perheeni, lapseni ovat minulle kaikkein tärkeimpiä ja olen mielelläni lastenlasten kanssa ja haluan olla aktiivisena heidän elämässään. 

Omassa kaveripiirissä on paljon näitä ihmettelijöitä, jotka paheksuvat lapsiaan ja lastenlapsia (etenkin jouluisin ym.) kun ei omat isovanhemmat kiinnosta ja miten kehdataan olla käymättä. Ja toisessa lauseessa oikein kehuskelevat omalla elämällään kuinka mukavaa on kun ei ole velvollisuuksia. Niinpä niin. 

Tässä ärsyttää kaikenlainen saivartelu puolin ja toisin, vaikka aistinkin kommentistasi empatiaa. Sinun voi olla mukava täyttää "velvollisuuksiasi isoäitinä", sillä lapsenlapsesi esimerkiksi tuodaan aina sinulle hoitoon, olet hyvinvoiva ja lapset kutakuinkin normaaleja ja hyvin käyttäytyviä. Mikäli sinulta taas aina vaadittaisiin, että käytät tuntikausia pelkästään lapsenlapsen hakemiseen, sinua haukuttaisiin joka välissä osallistumattomuudestasi, sinulla maksatettaisiin kaikki (ja taas haukuttaisiin) sekä lapset rikkoisivat ja sotkisivat kaikki paikat ja kutsuisivat sinua rumilla nimillä, nin silloin et ehkä ihmettelisi sitä niin paljon, miksi osa isovanhemmista on niin "kylmiä", kun eivät niin riemusta kiljuen halua näitä lapsia hoitoonsa. Tätä se on joillekin.

Yleistät nyt todella rankasti. Kaikki lapset tarvitsevat enemmän tai vähemmän apua omien lastensa kanssa. Mielestäni ei ole vaihtoehto, ettei auteta, enkä todellakaan usko että suurimmalla osalla on kuvaamasi kaltainen tilanne, että haukutaan ja hyväksikäytetään. Tässä keskustelussa on järkyttäviä ääripäitä. Missä on normaali eläminen ja yhteisöllisyys? Vastavuoroisuus? 

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana isovanhemmat ei hoida sekunnin vertaa vaikka lapsia olisi vain 1 tai vaikka yksikään ei olisi erityislapsi.

Meillä molemmat isovanhemmat - jotka hoidatti itse lapsensa todella paljon omilla vanhemmillaan - ilmoittivat että eivät aio ollenkaan sitten auttaa ja kukin hoitaa lapsensa itse.

Eipä ole tullut mitään apua tai kiinnostusta tai yhteydenpitoakaan. Mutta tavallaan kai reilua että sanoivat suoraan. Tottakai olen syvästi loukkaantunut ettei perheemme kiinnosta, mutta eipä tarvitse vääntää tai neuvotella mistään, kun mitään osallistumista ei ole.

Suvussamme oli satoja vuosia se perinne että autetaan lapsia, taataan lainoja, hoidetaan lapsenlapsia, jätetään perintöä. Näistä kaikista ketjun asioista suurten ikäluokkien vanhemmat irtisanoi itsensä. Eli sukupolvien ketju katkesi heihin. Ja näin on käynyt monessa suvussa, erittäin monessa, kun asiaa katsoo laajemmin.

Meidän nykyvanhempien pitää aloittaa sitten uusi sukuketju ja auttamisen ketju omien lasten kanssa. Vanhempieni auttamiseen en aio energiaani tuhlata.

Mä en ole vielä mummo, vaikka mummoikäinen jo olenkin. Tuli vaan mieleeni, että omien lasteni lapsuudessa ja varsinkin omassa lapsuudessani oli vähän erilaiset kasvatustavat kuin nykyisin. Minkähänlainen haloo tänä päivänä syntyisi, jos mummolassa hoidossa olevista serkuksista 11-vuotias kävelee junarataa pitkin (koska tietä pitkin olisi ollut paljon pidempi matka) 7- ja 5-vuotiaiden kanssa uimarannalle? Ja siihen aikaan sillä rataosuudella vielä kulki paljonkin junia, nyt ei taida mennä kuin jokin taajamajuna muutaman kerran päivässä. Mummo jäi kantamaan kaivosta vettä, lämmittämään pesuvesiä ja laittamaan ruokaa eikä todellakaan lähtenyt  lastenlastensa mukaan uimarannalle. 

Kun esikoiseni oli 1980-luvulla 3,5 v, hän oli jo itsekseen ulkona. Kerrostalon pihalla. Minä tein kotona kotihommia ja välillä vilkaisin ikkunasta, ettei lapsi ole lähtenyt pihasta pois. Kirjoitin ketjuun aiemmin, että  nyt mulla on sukulaislasten kohdalla hoitoaika yksi tunti per lapsen ikävuosi. Nyt voi 3,5 veen jättää siksi aikaa asunnossa sisällä itsekseen, että käy nopeasti vessassa. Mutta ei todellakaan edes siksi aikaa yksin ulos. Ja sitä pienempää lasta ei voi jättää hetkeksikään silmistään edes sisällä.

Tilanne on tietysti eri lasten kotona, missä kodit on tehty "lapsiystävällisiksi". On turvaportteja, pistorasioissa suojat, hellassa suojat jne, jotta pienen lapsen riskit satuttaa itsensä tai aiheuttaa vahinkoa ovat pienet. Mutta mun ikäisten kodit ovat jo mun ikäisten koteja eikä nissä ole enää mitään "lapsilukkoja". 

Kun siis puhutaan siitä, miten ennen autettiin, niin sitä entisaikojen apua ei voi oikein verrata nykypäivän vaatimuksiin. Tietysti on ihan hyvä, että lapsista huolehditaan nykyisin paremmin, mutta nykypäivän lasten hoitaminen on aika erilaista kuin entisaikojen "hoitaminen". 

Hoitamisen laatu on nykyään myös erilaista kuin ennen. Ensinnäkin ennen lapset yleensä tuotiin hoitoon, arkiset hoitoonviemiset olivat yleensä kohtuullisen lyhyitä ja lapsen piti elää vieraan säännöillä sekä syödä sitä mitä kaikki muutkin. Pidemmillä hoitokeikoilla mukaan annettiin rahaa, eivätkä isovanhemmat/muut sukulaiset sen enempää katselleet lasten perään vaan annettiin viipottaa pelloilla ja metsissä miten halusivat, ja iltapäivällä huhuiltiin lähinnä syömään. Nykyään pitäisi olla jotain viihdyttävää ohjelmaa jatkuvasti, ja yhtään tuntia ilman rankkoja aistiärsykkeitä ei kestetä. Lapsia pitää vahtia maallakin ihan omalla pihalla silmä kovana sekä ruoan olla hyvälaatuista. Isovanhemmilta ja muilta sukulaisilta odotetaan ihan eri tason palveluksia kuin ennen. Aikovatko nämä ruikuttajat itse ottaa sairaat vanhempansa luokseen asumaan kuin vanhoina hyvinä aikoin mitä niin kaipaavat?

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana isovanhemmat ei hoida sekunnin vertaa vaikka lapsia olisi vain 1 tai vaikka yksikään ei olisi erityislapsi.

Meillä molemmat isovanhemmat - jotka hoidatti itse lapsensa todella paljon omilla vanhemmillaan - ilmoittivat että eivät aio ollenkaan sitten auttaa ja kukin hoitaa lapsensa itse.

Eipä ole tullut mitään apua tai kiinnostusta tai yhteydenpitoakaan. Mutta tavallaan kai reilua että sanoivat suoraan. Tottakai olen syvästi loukkaantunut ettei perheemme kiinnosta, mutta eipä tarvitse vääntää tai neuvotella mistään, kun mitään osallistumista ei ole.

Suvussamme oli satoja vuosia se perinne että autetaan lapsia, taataan lainoja, hoidetaan lapsenlapsia, jätetään perintöä. Näistä kaikista ketjun asioista suurten ikäluokkien vanhemmat irtisanoi itsensä. Eli sukupolvien ketju katkesi heihin. Ja näin on käynyt monessa suvussa, erittäin monessa, kun asiaa katsoo laajemmin.

Meidän nykyvanhempien pitää aloittaa sitten uusi sukuketju ja auttamisen ketju omien lasten kanssa. Vanhempieni auttamiseen en aio energiaani tuhlata.

Täysin sama tilanne ja todella aloitetaan tämä auttamisen ketju uudestaan. En voisi kuvitellakaan tekeväni omalle lapselleni niin etten koskaan auttaisi tai välittäisi. Ihan kamala ajatus, että jättäisin hänet yksin selviämään perhearjesta. 

Noh. Mun suvussa meidän serkuksista on kyllä ne lapsettomat, jotka auttavat niitä tätejä ja setiä, jotka ovat aikoinaan auttaneet paljonkin kaikki lastenhoidossa. Paras oli kun lapsettoman tätini (joka on auttanut kaikki mun serkkuja lapsenhoidossa), niin sen omaisuutta alettiin pilkkomaan jo ennen kuolemaa. Mun serkun lapsi oli todennut, että "nää tulee sit meille, kun sä kuolet".

Mä pidän tädeistäni ja sedistäni ja jeesaan mielelläni, mutta on kyllä harhaa ajatella, että vaikka kuinka paljon hoidat lapsia niin se ns. Korvataan sulle olemalla sit läsnä.

Vierailija kirjoitti:

Hoitamisen laatu on nykyään myös erilaista kuin ennen. Ensinnäkin ennen lapset yleensä tuotiin hoitoon, arkiset hoitoonviemiset olivat yleensä kohtuullisen lyhyitä ja lapsen piti elää vieraan säännöillä sekä syödä sitä mitä kaikki muutkin. Pidemmillä hoitokeikoilla mukaan annettiin rahaa, eivätkä isovanhemmat/muut sukulaiset sen enempää katselleet lasten perään vaan annettiin viipottaa pelloilla ja metsissä miten halusivat, ja iltapäivällä huhuiltiin lähinnä syömään. Nykyään pitäisi olla jotain viihdyttävää ohjelmaa jatkuvasti, ja yhtään tuntia ilman rankkoja aistiärsykkeitä ei kestetä. Lapsia pitää vahtia maallakin ihan omalla pihalla silmä kovana sekä ruoan olla hyvälaatuista. Isovanhemmilta ja muilta sukulaisilta odotetaan ihan eri tason palveluksia kuin ennen. Aikovatko nämä ruikuttajat itse ottaa sairaat vanhempansa luokseen asumaan kuin vanhoina hyvinä aikoin mitä niin kaipaavat?

Aivan. Ennen annettiin luunappi tai tukkapölly, jos lapsi teki pahojaan, Nyt pitää käyttää puolesta tunnista tuntiin tunteiden sanoittamiseen. Ja sitten, kun tunteet on sanoitettu, uunissa ollut makaronilaatikko onkin jo ihan kuivaa korppua. Ja ei, en todellakaan kannata ruumiillista kuritusta. Päinvastoin. Pointtini on, että ennen lasten kanssa oli paljon helpompaa. 

Tulipa muuten mieleeni vielä sellainenkin asia, että aikoinaan oli ihan tavallista nk leikkikehät. Eli lapsi laitettiin eräänlaiseen häkkiin lelujensa kanssa ja siellähän sitten oli, kun aikunen teki omia hommiaan. Ei tarvinnut vahtia. Kuopuksella oli ysärin alussa leikkikehä, mutta se - siis leikkikehä, ei kuopus - olisi pitänyt pultata parkettiin kiinni. Kun ei pultattu, pikkujäpikkä raahasi leikkikehää ympäri olohuonetta ja hajotti aika paljon tavaroita. Esim television, jota päin huristeli leikkikehänsä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoitamisen laatu on nykyään myös erilaista kuin ennen. Ensinnäkin ennen lapset yleensä tuotiin hoitoon, arkiset hoitoonviemiset olivat yleensä kohtuullisen lyhyitä ja lapsen piti elää vieraan säännöillä sekä syödä sitä mitä kaikki muutkin. Pidemmillä hoitokeikoilla mukaan annettiin rahaa, eivätkä isovanhemmat/muut sukulaiset sen enempää katselleet lasten perään vaan annettiin viipottaa pelloilla ja metsissä miten halusivat, ja iltapäivällä huhuiltiin lähinnä syömään. Nykyään pitäisi olla jotain viihdyttävää ohjelmaa jatkuvasti, ja yhtään tuntia ilman rankkoja aistiärsykkeitä ei kestetä. Lapsia pitää vahtia maallakin ihan omalla pihalla silmä kovana sekä ruoan olla hyvälaatuista. Isovanhemmilta ja muilta sukulaisilta odotetaan ihan eri tason palveluksia kuin ennen. Aikovatko nämä ruikuttajat itse ottaa sairaat vanhempansa luokseen asumaan kuin vanhoina hyvinä aikoin mitä niin kaipaavat?

Aivan. Ennen annettiin luunappi tai tukkapölly, jos lapsi teki pahojaan, Nyt pitää käyttää puolesta tunnista tuntiin tunteiden sanoittamiseen. Ja sitten, kun tunteet on sanoitettu, uunissa ollut makaronilaatikko onkin jo ihan kuivaa korppua. Ja ei, en todellakaan kannata ruumiillista kuritusta. Päinvastoin. Pointtini on, että ennen lasten kanssa oli paljon helpompaa. 

Tulipa muuten mieleeni vielä sellainenkin asia, että aikoinaan oli ihan tavallista nk leikkikehät. Eli lapsi laitettiin eräänlaiseen häkkiin lelujensa kanssa ja siellähän sitten oli, kun aikunen teki omia hommiaan. Ei tarvinnut vahtia. Kuopuksella oli ysärin alussa leikkikehä, mutta se - siis leikkikehä, ei kuopus - olisi pitänyt pultata parkettiin kiinni. Kun ei pultattu, pikkujäpikkä raahasi leikkikehää ympäri olohuonetta ja hajotti aika paljon tavaroita. Esim television, jota päin huristeli leikkikehänsä kanssa.

Meillä ukki ratkaisi leikkikehä ongelman asentamalla sen pohjaksi vanerin- ei pystynyt työntämään. Toki tästä oli se haitta ettei sitä enää voinut taittaa kasaan ja keskellä kämppää oli aina 2x2 m leikkikehä

Vierailija kirjoitti:

Noh. Mun suvussa meidän serkuksista on kyllä ne lapsettomat, jotka auttavat niitä tätejä ja setiä, jotka ovat aikoinaan auttaneet paljonkin kaikki lastenhoidossa. Paras oli kun lapsettoman tätini (joka on auttanut kaikki mun serkkuja lapsenhoidossa), niin sen omaisuutta alettiin pilkkomaan jo ennen kuolemaa. Mun serkun lapsi oli todennut, että "nää tulee sit meille, kun sä kuolet".

Mä pidän tädeistäni ja sedistäni ja jeesaan mielelläni, mutta on kyllä harhaa ajatella, että vaikka kuinka paljon hoidat lapsia niin se ns. Korvataan sulle olemalla sit läsnä.

Mä seuraan läheltä aika ikävää tilannetta, Vanhuksella on neljä tytärtä. On aikoinaan hoitantut todella paljon lapsenlapsiaan, Yhdellä sisaruksista ei tällä mun ystävälläni ei ole lapsia. Ja hän on nyt sitten se, joka hoitaa vanhaa äitiään. Eli missä se vastavuoroisuus nyt on? Ei kiinnosta teini-ikäisiä lapsenlapsia mummin hoitaminen, Ei kiinnsta edes näiden teinien vanhempia, jotka aikoinaan saivat tosi paljon lastenhoitoapua äidiltään. Nyt sisaruksista se ainoa, joka mitään apua ei äidiltään koskaan tarvinnut, on se, jonka pitää huolehtia muistisairaasta äidistä. 

Sinulle ap Hesarin jutun kirjoittaja. Et kuvaa mitä erityistarpeita lapsestasi on. Monet erityislapset tarvitsevat niin erikoista hoitoa ettei siihen tavallinen ihminen pysty. Voi olla vaikka jatkuva tipustus, lääkitys,hapen anto, eritteiden putsaus päästä, vaipat, voimakkaat pakkoliikkeet, huuto,lapsen pään suojaus, muiden lasten suojaus tältä. Toimenpiteet voi olla niin massiivisia että vain ammattinen pärjää. Ei tavallinen vanha mummo noita osaa. Pääsee vielä omasta hengestään. Kyllä erityislapsi on annettava ammatti ihmiselle hoitoon.