Musiikkia ennen v. 2000. Mitä kuuntelit?

?

Oon syntynyt 80, joten jos ei lastenlauluja lasketa mukaan, niin ennen vuotta 2000 kuuntelin lähinnä ysärin alussa NKOTB:ta, Roxettea, Jason Donovania, Ressua, Neon 2:sta, Bad Boys Blueta. Eli tuolloin musiikkimakuni oli vähän siirappinen poppi, joten teini-iässä suurta suosiota nauttinut grunge tyyli (mm. Nirvana) ei uponnut mulle yhtään. Eurodancea kuuntelin pakon edessä ysärin puolessa välissä, se vielä jotenkin menetteli. Ysärin loppupuolella tykkäsin mm. Waldo's people, Natalie Imbruglia, E-type, Suede, Robbie Williams, jotkut Spice Girlsin biiseistä, Britney, NSYNC (vai oliko vasta 00?), Enrique Iglesias, Christina Aquilera, jne aika perusgeneerinen MTV:llä paljon pyörinyt poppi. 

Char kirjoitti:

winner kirjoitti:

. kirjoitti:

winner kirjoitti:

Laitetaan sitten muutama koostevideo retrohenkisille. Aika ei ole ollut kaikille armollinen, mutta myöskin valitut klipit ovat useimmiten ehkä tarkoituksellisesti artisteille epäedullisia. Etsin parempia live-vetoja listaan myöhemmin.

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Comeen vanha kunnon hemuli, winner!

Sinäkö et kaipaa vanhaa aikaa? 😉

Vaikka vanhukset välillä nolaavat, kiva että edes yrittävät!

Mitenkäs tähän kohtaan Sympathy for Satan, Rollarit. Nuorisohenkilöt varmaan kuuntelevat viimeistään nyt, ja tietävät, mistä tämäkin rokin saatanallisuus alkoi. - Jopa aloitti Death Metalin!

Kiitos, winner, sain tuoda taas kulttuurihistoriaa nykysuosikkeihin.

Ja hei, ei teidän hevareiden tartte laahustaa synkkinä himaan. Ootte te kovia. 🙂

Char

Sympathy for the Devil, siis... mutta mitäs piruista kun ei pirutkaan meistä...

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Enkä ole mitenkään synkkänä laahustava hevari, jos yhtään olet ketjun musiikkivalintoja seurannut, enkä hemuli, mikä se sitten olikaan, mutta kiitos kannustuksesta kuitenkin. Ehkä?

No minä tässä soitan suutani. Tykkään jutuistasi, winner 🙂, ja hemuli on komplimentti, jostain vitsistä tarttunut.

En kuitenkaan kutsu sua vielä dinnerille. Pitää ensin katsoa tuota sun kontinenttia.

Meikämandoliini tekee meinaan maailman parasta lasagnea...

Se alkulämmittelystä.

Heart: Crazy on you, live, erityisesti

Bonnie Tyler, mikä vain

Roxette

Eurythmics

George Michaels, balladi-osasto

U2

Elvis

Boycott. Sharona sai mut teininä ostamaan levyn.

Juice: Bluesia Pieksämäen asemalla-musavideo. Aki Kaurismäen ohjaama lyhytelokuva. Suosittelen!

Juice: Mikä vaan. Oma rakas äitini kuoli eilen illalla seitsemältä. Hyvä näin, hän oli 92 v, ja oli käynyt massiivinen aivoinfarkti. Mieli jäi, puhekyky ei. Hyvä, että pääsi pois, sanoo mun mieli. Kuusi vuotta olin tässä omaishoitajana, vaikea nyt tässä miettiä mitään. Hyvä, ettei tullut kitumista, se oli hänen hoitotahto myös. Taustalla hiljattain todettu mahalaukun syöpä. Mamma pelkäsi vähän kipuja... No niitä ei kulta Mamma tule. - En ole osannut vielä itkeä edes...

No mutta nyt siis Mamman lempparia Juicea! Mikä vaan käy. Renkutus tai balladi. -

Ei elämästä selviä hengissä, nyt näin äkkiä tulee mieleen. - Ja se mun oma äiti nauraa. 🙂

Yölento

Pyromaani palaa rikospaikalle-kasetti, kaikkineen.

Joskus kerron winner sulle, ja kaikille, jotka haluavat viettää rattoisan illan, miksi isoisän hinttipussi sopii kuin nenä päähän tähän iltaan.

Edu Kettunen: Minä olen muistanut

Albinoni: Adagio

Juice: Pyhä toimitus

Nuo äidin omia rakkaita. Vähän niinkuin Kolme Kärjessä Kirkkoon! Eivät muuten pääse messiin, kun pitää muistaa protokolla. Albinoni pääsee. Se soi myös isäni hautajaisissa -94.

Vanhempani kuuntelivat usein sylikkäin sitä älppäriä. Me tajusimme olla hiljaa.

Meillä soi aina musiikki, nyt kun mietin! Ei taustalla, niinkään, vaan että me koko perhe myös keskityttiin ja kuunneltiin.

Maria Magdalena

Twist in my sobriety

Roxette - mikä vaan.

Ensi kerraksi mielessäni on muutama rajoja venyttävä tapaus! Stay tuned!

Pahoillani mutsisi puolesta, hieman samanlaisen pitkäaikaisen hoitohistorian omaavana tiedän, miten läheisen menetys sattuu, vaikka siihen pitääkin varautua ja joskus sitten on kiva olla kanava, johon edes jotain tuntoja purkaa. Mulla meni kolme tärkeintä ihmistä lyhyen ajan sisään ja sieltä kesti kauan päästä takaisin.

Joten pistä vaan juttua, jos on sekavat ajatukset ja runosuoni sykkii just nyt.

Char kirjoitti:

P. S. Luuletko, että milleniaalit, boomerit sun muut y-veitikat tajuavat, että me ollaan cool? 😎

Kiitos Rollareista!!

P. S. 1 Näin Maailman Nörtti-Kuningttarena on vain ihan pakko kertoa, että googlasin hiljattain tämän biisin, kun kiinnosti tausta, symbolismi, historia jne. Se oikeasti avasi sen dekkarin tarinaa, minulle!

P. S. 3 Sinnittele, winner! Nyt rasittaa, pian tuntuu homommalta kuin koskaan - ja hey, presto! Tykästyt emojeihin, ja haluat aktiivisesti etsiä ja postata mulle uusia hymiöitä, söpöjä kuin mitkä!

Ei auta vinkua, olen kaatanut vahvempiakin miehiä... Natihaleja, hani! 🙂

Sorry, tää mies ei kaadu... edes emojeihin. Ennemmin yksin kuin huonossa suhteessa kenenkään kanssa. Vaikka sulla voi äitisi suhteen olla nyt tunteet pinnassa, niin ihan rauhassa vaan ;D

Vierailija kirjoitti:

Oon syntynyt 80, joten jos ei lastenlauluja lasketa mukaan, niin ennen vuotta 2000 kuuntelin lähinnä ysärin alussa NKOTB:ta, Roxettea, Jason Donovania, Ressua, Neon 2:sta, Bad Boys Blueta. Eli tuolloin musiikkimakuni oli vähän siirappinen poppi, joten teini-iässä suurta suosiota nauttinut grunge tyyli (mm. Nirvana) ei uponnut mulle yhtään. Eurodancea kuuntelin pakon edessä ysärin puolessa välissä, se vielä jotenkin menetteli. Ysärin loppupuolella tykkäsin mm. Waldo's people, Natalie Imbruglia, E-type, Suede, Robbie Williams, jotkut Spice Girlsin biiseistä, Britney, NSYNC (vai oliko vasta 00?), Enrique Iglesias, Christina Aquilera, jne aika perusgeneerinen MTV:llä paljon pyörinyt poppi. 

Ei noissa mitään ihmeellistä ole, poppis on ok ja tuttuja nimiä kaikki - ja silloin vielä MTV:llä pyöri musiikkivideot, eikä rasittavat realityt. Omista parin vuoden Turun opiskeluaikojen kautta tulleista MTV-muistoistani voisi mainita Beavis & Butthead, Headbanger's Ball, Ray Cokesin huumori ja eurodancen ja Nine Inch Nailsin sekä The Smashing Pumpkinsin, Chris Isaakin ja H.I.M:in jotenkin yhtäaikainen kolahtaminen. Edes Jackassia en kuitenkaan katsonut, vaikka leffat olen myöhemmin nähnyt.

winner kirjoitti:

Sitten tuon aikakauden bändeistä tietysti The Cure. Disintegration, Wish ja sitten remix-levy Mixed Up. Nämä pyörivät useimmin. Uudemmista Bloodflowers. Robert Smith on valloittava persoona, vaikka meikki on välillä pitkin poskia ja tukka suoraan sängystä nousseella. Mahtavia biisejä, kolmen minuutin poppisten lisäksi on syvälle viiltäviä lauluja, jossa rakenne on kivasti rikottu, pari minuuttia kieppuvia kitarakuvioita ja soolokuviot ennen ensimmäistäkään laulun säkeistöä.

Löysin vasta tämän ketjun, ja pakko kommentoida Curesta seuraavaa. Nuorena (lukioaikoina 80-luvun lopulla) inhosin Smithin ääntä, mielestäni se oli jotenkin ohut ja vaikeroiva. Kun tapasin nykyisen mieheni, hän opetti minua löytämään bändin hienouden. Plainsong oli ihan ensimmäinen biisi joka kolahti todella (siinä on vain vähän laulua😄). Muistan vieläkin, miten karvat nousivat pystyyn biisin lähtiessä soimaan. Tunne toistui myöhemmin Hartwall Areenalla Curen keikalla. Smith on aivan loistava heppu, nyt vanhempana hän tuo mieleeni jotenkin Muumipapan.

Itse puolestaan opetin mieheni kuuntelemaan Nine Inch Nailsia ja Pearl Jamia. Tavatessamme live dvd:t olivat se kova juttu, ja naapurit varmaan kyllästyivätkin kuuntelemaan samoja keikkoja yhä uudelleen. No, ainakaan kukaan ei tullut ovelle valittamaan.

Musiikki-innostus lähti itsellä aikoinaan 70-luvulla ala-asteella ihan Baccarasta ja Elviksestä, hieman vanhemman serkkuni suurella myötävaikutuksella. Hän oli tuolloin ainoa tuntemani ihminen, jolla oli kasettisoitin. Sellainen littana, päältä avattava malli. Sitä kuuntelimme loputtomiin aina toistemme luona yökylässä ollessamme.

Tuosta lähtien musiikki on kuulunut hyvin tärkeänä osana elämääni, ja olen aina ihmetellyt ihmisiä, joille sillä ei ole mitään sen suurempaa merkitystä. Tämä siitä huolimatta, ettei musiikkia tulekaan nykyisin kuunneltua yhtä aktiivisesti kuin nuorempana.

Smackin julkaisemat kolme levyä

epävireistä hanurin revitystä

....kuten vieläkin

😆

Black Sabbath, Deep Purple, Kiss, Iron Maiden, Uriah Heep, Van Halen, Ufo, Pelle Miljoona, Eput, Juice ym.

What is love? Baby dont hurt me dont hurt me no more

U2 parasta kautta aikojen👍

Vierailija kirjoitti:

winner kirjoitti:

Sitten tuon aikakauden bändeistä tietysti The Cure. Disintegration, Wish ja sitten remix-levy Mixed Up. Nämä pyörivät useimmin. Uudemmista Bloodflowers. Robert Smith on valloittava persoona, vaikka meikki on välillä pitkin poskia ja tukka suoraan sängystä nousseella. Mahtavia biisejä, kolmen minuutin poppisten lisäksi on syvälle viiltäviä lauluja, jossa rakenne on kivasti rikottu, pari minuuttia kieppuvia kitarakuvioita ja soolokuviot ennen ensimmäistäkään laulun säkeistöä.

Löysin vasta tämän ketjun, ja pakko kommentoida Curesta seuraavaa. Nuorena (lukioaikoina 80-luvun lopulla) inhosin Smithin ääntä, mielestäni se oli jotenkin ohut ja vaikeroiva. Kun tapasin nykyisen mieheni, hän opetti minua löytämään bändin hienouden. Plainsong oli ihan ensimmäinen biisi joka kolahti todella (siinä on vain vähän laulua😄). Muistan vieläkin, miten karvat nousivat pystyyn biisin lähtiessä soimaan. Tunne toistui myöhemmin Hartwall Areenalla Curen keikalla. Smith on aivan loistava heppu, nyt vanhempana hän tuo mieleeni jotenkin Muumipapan.

Itse puolestaan opetin mieheni kuuntelemaan Nine Inch Nailsia ja Pearl Jamia. Tavatessamme live dvd:t olivat se kova juttu, ja naapurit varmaan kyllästyivätkin kuuntelemaan samoja keikkoja yhä uudelleen. No, ainakaan kukaan ei tullut ovelle valittamaan.

Musiikki-innostus lähti itsellä aikoinaan 70-luvulla ala-asteella ihan Baccarasta ja Elviksestä, hieman vanhemman serkkuni suurella myötävaikutuksella. Hän oli tuolloin ainoa tuntemani ihminen, jolla oli kasettisoitin. Sellainen littana, päältä avattava malli. Sitä kuuntelimme loputtomiin aina toistemme luona yökylässä ollessamme.

Tuosta lähtien musiikki on kuulunut hyvin tärkeänä osana elämääni, ja olen aina ihmetellyt ihmisiä, joille sillä ei ole mitään sen suurempaa merkitystä. Tämä siitä huolimatta, ettei musiikkia tulekaan nykyisin kuunneltua yhtä aktiivisesti kuin nuorempana.

Katselin muuten omia haalistuneita hintalappuja jostain Epe's Musicista tai Anttilasta tai Fazer Musicista ostamistani live-dvd:istä ja allekirjoittanut on aikoinaan maksanut yli 30 euroa joistakin U2, NIN, Depeche Mode, The Cure ym. dvd:istä. Live-konsertti on tietysti aina oma juttunsa, mutta ethän sinä siellä koskaan näe kaikkia pikku nyansseja tai saa hyvää äänentoistoa. Sillä minä itselleni aina ostokset perustelin, vaikka rahat olikin tiukilla.

Aikoinaan parhaita leffakokemuksia oli iltapäivän matinee- näytös U2: Rattle & Hum:ista. Teatterinomistajalle huono, kun ei meitä tainnut olla kuin pari-kolme katsojaa, mutta sepä teki siitä niin intiimin kokemuksen hyvällä äänentoistolla, että kolahti ja lujaa.

VHS-kokoelmaakin kun vielä on, niin sieltäkin joitain tulee tsekattua, vaikka youtubessa onkin melkein kaikki vhs:ää paremmalla kuvantasolla ripattuina. Joskus kirpparien kätköistä tuli myös tehtyä löytöjä, kuten se NIN tupla-vhs Closure, jota ei olisi ikinä ko. paikkakunnan kirpparilta (saati Suomesta) vastaan tulevan ja mietin, voiko halpa hintalappu olla oikea. Semmoista se on kun digitaalisena löytyy kaikki ja laitteet vanhenee käsiin. Ei nykypolvi sitten oikein pysty tajuamaan c-kasetti/lp/vhs/cd -aikojakaan tai tämmöisten hamstrausta hyllyihin enää, kun kaikki on mobiilissa.

Vierailija kirjoitti:

Smackin julkaisemat kolme levyä

Näillä oli se iso breikkaus tosi lähellä. Mutta jäivät vähän kulttibändiksi kuten Hanoitkin.

hanuri-hemppa kirjoitti:

epävireistä hanurin revitystä

....kuten vieläkin

😆

Mä en ikinä ole opetellut soittamaan Ukko-Nooaa vaikeampaa pianolla, joten haitari- ja hanurimusiikki on yli mun taitosetin. Hmmm... Toivottavasti muuten puhut tässä musiikista ;D

Vierailija kirjoitti:

Black Sabbath, Deep Purple, Kiss, Iron Maiden, Uriah Heep, Van Halen, Ufo, Pelle Miljoona, Eput, Juice ym.

Suomirok ja hevi, ei paha yhdistelmä tuokaan.

Vierailija kirjoitti:

What is love? Baby dont hurt me dont hurt me no more

Kauheimmat biisit -ketjussa on parikin videota tuosta, täytyy linkata tännekin ;D

Vierailija kirjoitti:

U2 parasta kautta aikojen👍

En väitä kovin paljoa vastaan ;D vaikka 2000-luvulla ei tuotanto paljoakaan albumeina loista muuta kuin konserttien kautta. Yksittäisiä hyviä biisejä tekevät edelleen.

Tähän on vähän vaikeaa vastata, kun olen syntynyt vuonna 1993. Tosin kuuntelun sloutin tenavatähtien lapsien biisien myötä, jotka osasin ulkoa. Myöhemmin suosikit Rafaelin enkeli (kiitos hoitopaikan) sekä Eppu Normaali. Nämä ennen 2000 lukua.

Olen syntynyt -74 ja 70-luvulla pikkupoikana en paljoa muista kuunnelleeni erityisemmin musiikkia, mitä nyt taustalla vanhempien ja sukulaisten levyjä joskus, Katri-Helenaa yms.

80- ja 90-luvuilla kuuntelin enimmäkseen radiosta nauhoittamiani kasetteja, tosin 1992 sain vasta oman cd-soittimen ja sitten aloin niitäkin kuuntelemaan.

Mulla ei ollut koskaan mitään erityistä suosikkibändiä, kuuntelin mitä sattui, varsinkin 80-luvulla kun en paljoa musiikkiin keskittynyt silloin, oli niin paljon muutakin tekemistä.

Ysärillä jonkunverran eurodancea, ysärin alussa kuitenkin pikemminkin Radiomafian Dancemobin tyylistä "house" musaa, esim. Kym Sims, Too Blind To See It, tai Take My Advice:

Tai esim. CeCe Peniston, Lifeline:

Myös tällaisesta tykkäsin, Mc Sar & The Real McCoy, It's On You:

Myöhemmin 90-luvulla, n. puolivälissä tavanomaista ysäri-eurodancea tyyliin Haddawayt, Cappellat, 2Unlimited jne. Laitetaan esimerkkibiisiksi vaikka Systematic - Love is the answer:

https://www.youtube.com/watch?v=pLt1rtHW1ko

Jälkipuoliskolla kiinnostuin sitten trancemusiikista, mm. Paul Van Dyk, laitetaan vaikka tämä esimerkiksi:

Paul Van Dyk - For An Angel (PvD E-Werk Club Mix) (1998)

https://www.youtube.com/watch?v=evPhEkujDxw

Vierailija kirjoitti:

Tähän on vähän vaikeaa vastata, kun olen syntynyt vuonna 1993. Tosin kuuntelun sloutin tenavatähtien lapsien biisien myötä, jotka osasin ulkoa. Myöhemmin suosikit Rafaelin enkeli (kiitos hoitopaikan) sekä Eppu Normaali. Nämä ennen 2000 lukua.

Olen ketjun aikana kertonut vähän siitä omakohtaisestakin kokemuksesta, että jonkun aikakauden musiikin löytää vasta myöhemmin, eikä välttämättä silloin kun sitä aikaa itse elää, kun silloin ei vaan jotenkin joku juttu kolahda tai ole "muodikasta" kuunneltavaa - vaikka sitten jälkikäteen huomaa, että tämähän on ihan hyvää, vaikka itse ei siinä vaiheessa ollut siihen valmis. Joten hyväksyn kyllä pienet poikkeamat aikajanassa, jos vaikka nyt on jotakin vanhempaa, mitä kuuntelet. EI siis pidetä ketjua pelkästään ikärajoitteisena ja jos vaikka olet syntynyt -99 ja kuuntelet nyt Elvistä tai The Beatlesia tai Billie Hollidayta tai Edith Piafia tai Chuck Berryä ennemmin kuin Cardi B:tä, niin tule mukaan vaan ;D

Huomasin nopeasti itsekin potkaisevani itseäni nilkkaan aikarajoituksella kun vaikkapa Kentin tai Musen tai Coldplayn tai Audioslaven tapaisten bändien paras tuotanto tuli vasta 2000-luvun puolella ja vaikkapa suuresti arvostamani accapella-porukan Pentatonixin porukat taisivat olla vielä alta 10-vuotiaita v. 2000 :D joten luistelen tästä omasta aikakarsinastani aasinsiltoja pitkin laittamalla PTX:ltä 90-dance medleyn ja Daft Punkin tähän väliin.