Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Isovanhemmat ärsyttää!
26.06.2021 |
Aaargh. Pakko purkaa tää nyt jonnekin.
Minun vanhempani ovat varmasti syyllistämisen mestareita! Niin turhauttavaa. He eivät pidä mitään, eivät siis oma-alotteisesti MITÄÄN yhteyttä lapsenlapsiinsa. Ei ainuttakaan puhelua, käyntiä tapaamaan lapsia, ei mitään.
Ja sitten syyllistetään siitä miksen minä tuo lapsia mökille. Kun sinne sitten päästään jatkavat isovanhemmat omissa puuhissaan, hokevat LAPSILLE koko ajan, että on kiire hoitaa rikkaruohot, maalata pihakeinu tms, minulla ja lapsilla on todella epämukava olo olla "tiellä" jatkuvasti, mutta jos ei mennä, niin siitä vasta syyllistetään!
On se nyt perk kun täytyy pilata toistenkin juhannus käytöksellään.
Ja ei, minä en odota minkäänlaista lastenhoitopalvelua, esikoinen on 10v, eikä sinä aikana isovanhemmat ole hoitaneet lapsia kuin tunneissa laskettavan määrän. Ei ainuttakaan yökyläilyä tms. Mutta mikä siinä on, että lapsenlapset täytyy saada paikalle aivan kuin sitä varten, että näytetään mökkinaapureille, että ollaan "hyviä" isovanhempia....
Kommentit (164)
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on ongelma: isovanhemmuus ei ole synonyymi lastenhoitajalle. Yhdenkään isovanhemmat ei tarvitse hoitaa yhtäkään lapsenlasta.
Syyllistyminen on sinun päässäsi, olet itse sen kehittänyt. Isovanhemmat eivät halunneet lapsia mökille, he vain esittivät kohteliaan kysymyksen "tuleeko lapset kesällä mökillä käymään" tarkoittaen, että ei ole pakko eikä tarvetta saapua, mutta kysymme, koska se kuuluu asiaan.
Mökkinaapurit ei kurki aidan yli kakaroita, korkeintaan etsivät korvatulpat, kun naapurin valtaa kakaralauma.
Sinä et tainnut kunnolla edes lukea aloitusta, vaan kirjoitit itsestäsi :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloitus kuulostaa niin tutulta.
Mun vanhemmat tekee sitä, että pyydellään ja pyydellään sinne kylään. Välimatkaa on n. 300 km, joten ihan hirveän usein ei käydä.
Sitten kun sinne mennään, onkin aina kauhea touhottaminen ja työleirikin päällä. En todellakaan odota passaamista, mutta voisiko kahvit juoda rauhassa ja ihan hetken vain oleskella?
Mulle ja mun miehelle vapaat yhdessä ovat molempien tehdessä vuorotöitä harvinaista herkkua. Lapsemmekin ovat jo isompia, joita ei tarvitse ihan joka hetki paimentaa.
Äitini varsinkin aloittaa hirveän shown joka kerta, pyykit pitää saada narulle heti kun pesukone piippaa, tämän oven pitää olla kiinni ja tuon auki ja hetken päästä toisinpäin ja kauhea valitus, kun eihän kukaan voi sattumanvaraisten sääntöjen koko ajan muuttuessa mitenkään tietä miten tämän oven nyt pitikään olla.
Tiskaamme, laitamme ruokaa jne käydessämme, mutta emme tietenkään osaa oikein...
Välillä emme sitten käy lainkaan kuukausimääriin ja äitini alkaa puhelimessa huokailla, kun kukaan ei käy jne ja sama rumba alkaa taas uudelleen.
Tai sitten päättävät tulla käymään meillä. Ja se onkin jo ihan oma esityksensä. Kysyvät voiko tulla jonain tiettynä päivänä. Vastaan että ok. Tiedän jo, että muuttavat suunnitelmiaan vielä viime hetkillä, mahdollisesti useaankin kertaan. Syyt ovat tyyliin, ruohonleikkaaminen kesken tms.
Sitten sovitaan taas jokin uusi ajankohta ja äitini keksiikin, että nyt kun tullaan sinne, niin voitaisiinko tehdä sitä tai tätä yhdessä. Usein soittaa lapsillekin tässä kohtaa ja saavat lapset innostumaan.
Ja sitten seuraa tanssin seuraavat askelkuviot. Eli suunnitelmien muuttaminen ja peruminen. Tulevat ehkä pikaisesti käymään, juovat kahvit, haluavatkin lähteä jonnekin muualle keskenään, kuin sovittuun juttuun, kun on nyt niin kiire sen tai tämän kanssa.
Pettyneille lapsille sanovat, että kyllä te olette jo niin isoja että ymmärrätte.
Tähän väliin huomio, että ovat alle 70-vuotiaita, hyväkuntoisia eläkeläisiä.
Enkä todellakaan ole vailla lastenhoitoapua tai muutakaan apua. Sellainen rauhallinen ja kiva yhdessä oleminen olisi todella ihanaa joskus, mutta ei onnistu.
Olen tullut siihen päätelmään, että tämä vanhempieni harrastama säätäminen ja sählääminen on jotain vallankäyttöä ja kontrollointia.
Tänä kesänä taidamme jättää mummolan väliin kokonaan.
Koronan ollessa pahemmassa tilanteessa, oli helpotus, kun säätämisen ja sähläämisen ssi torpattua pelkällä toteamuksella ettei nyt voida nähdä. Nyt on isovanhemmat rokotettu, ja sauhuavat taas missä milloinkin...
Se on juuri sitä. Vallankäyttöä. Ja tiedätkö mitä. Ne vanhemmat saa tuosta joko tietoista tai tiedostamatonta mielihyvää. He hyppyyttävät, koska voivat. Mikä huumaava vallantunne.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aina mysteeri, miten niin moni jaksaa paskaa kohtelua muilta. Fool me once...
Nainen saattaa ajatella viis siitä vaikka itse kärsisin ja oma elämäni menisi pilalle, saanpahan tuon tuntemaan kuinka huonosti minua kohtelee ja kuinka paha hän ja naisesta tulee pahin marttyyri sitten Jeesuksen. Naista myös kuvataan monissa tapauksissa lapsen tasolle typistettynä viattomana uhrina. Ikään kuin hän olisi tahdoton olento vailla vastuuta siitä miten häntä kohdellaan. Nytkin aloittajan pitäisi olla toimiva subjekti, mutta…
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aina mysteeri, miten niin moni jaksaa paskaa kohtelua muilta. Fool me once...
Sellainen ihminen, joka ei ole joutunut kasvamaan sairaassa perhekuviossa varmaan tätä ihmetteleekin.
Näistä perhekuvioista ja asetelmista on vaikea irrottautua, lapsesta asti on tavallaan ohjelmoitu siihen.
Usein vasta kolmi- tai nelikymppisenä herää siihen tilanteeseen ja rimpuilee irti.
Irrottautuminen on vaikeaa ja joskus jopa vaarallista, vaikka kuvioon jääminenkin voi olla vaikeaa ja vaarallista sekin.
Ihmiset ympärillä syyllistävät jäämisestä ja irrottautumisestakin yhtä kaikki.
Kukaan ei kuitenkaan voi tietää mitä toisten kotona ja perheissä tapahtuu tai on tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aina mysteeri, miten niin moni jaksaa paskaa kohtelua muilta. Fool me once...
Kuule. Olisitko valmis elämään ilman mitään kontaktia vanhempiisi ja sukuusi? Olemaan orpo ja täysin yksin? Ilman että kukaan välittää sinusta? Ilman että sulla on mitään sukua, juuria, yhteisöä? Niin, et varmaan olisi. Silti ihmettelet sitten miksi muut ei tee niin.
Mä olen tehnyt tuon eli välirikko kaltoinkohteleviin toksisiin vanhempiin. Samalla meni koko suku. Narsistivanhempi käänsi suvin puolelleen valheillaan ja manipuloinnillaan. Mulla ei ole ketään, ja perheeni on kuin yksinäinen saareke valtameressä. Ei ole ketään sukulaista, onneksi sentään jokunen ystävä, mutta ei nekään sukua korvaa.
Hinta on valtavan kova, siksi kaikki ei uskalla tätä tehdä. En mäkään tekisi ellei olisi ollut ääretön pakko ja pelko perheen turvallisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syyllistämisestä selviää kuuntelemalla. Ja kuten yllä sanottiin oppia ikä kaikki. Ensi kerralla olet menemättä ja annat heidän kiutella ihan yksinään.
Kun se ei tosiaan pääty siihen, ettei mennä. Minut haukutaan kaikille sukulaisille. Varsinkin isäni haukkuu minut äidilleen (minun mummolleni siis) ja mummo soittaa taas hädissään miksen käy mökillä🤯
Entä sitten?
Nimenomaan näin. Entä sitten?
Miksi sinä annat sukulaisille noin suuren painon elämässäsi? Ja muuten, ikimaailmassa en usko, että sinut haukutaan KAIKILLE SUKULAISILLE. Ilmeisesti tarkoitat vain tuota mummoa, joka ei suinkaan ole kaikki. Joka ikiselle sukulaiselle haukkuminen vaatisi melkoisen rumban kun kaikki on käytävä läpi jokaista serkkua ja tätiä ja setää myöten.
Tässä on sulla nyt takana joku muu asia, jota et ehkä itsekään ole pysähtynyt ajattelemaan. Kauna siitä, että vanhemmat ei ole mielestäsi hoitaneet lapsiasi niin kuin olisit halunnut, näkyy ihan selkeästi. Ei muuten olisi mitään tarvetta korostaa sitä, kuinka lasten hoidot on huolehdittu ostopalveluina aikanaan.
Eikä muuten 10-vuotias enää sano, että mummi, mummi, katso perhonen. Höpö höpö.
Olet vain vihainen vanhemmillesi, kun he ei korota sinua ja perhettäsi niin korkealle jalustalle kuin haluaisit, koska heillä on omakin elämänsä. Osallistu sinä siihen, jos haluat olla vanhempiesi kanssa tekemisissä. Mene avuksi tekemään niitä asioita. Tai anna heidän puuhata, keitä kahvit ja pyydä heitä kahville sitten, vai menetkö sinne vain seisomaan tumput suorina ja odottamaan, että vanhempasi alkavat viihdyttää lapsianne?
Ei kaikki isovanhemmat ole mitään lapsille lepertelijöitä, eivät vain ole ja sillä siisti. He olettavat, että sinä ja miehesi hoidatte lapsenne. Ja eikös se näin maailmanjärjestyksen mukaan pitäisi mennäkin. Joillekin ihmisille se kova touhuaminen on elämäntapa, koko ajan on oltava jotain tekemistä. Et ole ilmeisesti perinyt sitä mallia. Viihdytä sinä lapsiasi siellä mökillä. Jos se ei onnistu, älkää menkö sinne ja viis veisatkaa mistään jälkipuheista. Mummon kyselyyn voitte sanoa, että ei nyt vaan menty, oli muuta ja sillä siisti. Ja mikä siinä on, ettet voi mummollesi sanoa sitä, mitä nyt tännekin kirjoitit, että vanhemmat ei ole olleet lapsista koskaan kiinnostuneita, joten miksi menisimme. Mikä selitysvelvollinen sinä olet?
Elämässä pitää oppia viittaamaan kintaalla näinkin mitättömille asioille. Sukulaiset teidän asioistanne niin kiinnostuneita kuitenkaan ole.
No heippis sullekin ja kiitos positiivisesta vastauksesta!
Kuten ehkä huomaat kirjoitan monikossa lapsista. Sekä siitä, että esikoinen on 10v. Joten loput ovat nuorempia. Sekä sitäpaitsi kyllä meidän 10v aina innostuu perhosista edelleen.
En ole vihainen mistään meidän perheen jalustalle nostamattomuudesta. En tiedä onko sinulle jalustalle nostamista puhelinsoitto lapsenlapsille? Ihan jo se satuttaa lasta, että isovanhemmat hokevat koko ajan mökillä olevansa niin kiireisiä, etteivät ehdi hetkeksikään pysähtyä. Minä sitten hoidan yksin lapsia useimmiten rannassa ja lähdetään sen jälkeen kotiin. Ei mitään järkeä.
Ja kyllä, suurin osa sukua soitellaan läpi. Tämä tosin alkoi jo, kun olin lapsi. Aina kerrottiin suureen ääneen missä olin epäonnistunut tms. Sama jatkuu, eri muodossa.
Iloista kesää sinullekin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aina mysteeri, miten niin moni jaksaa paskaa kohtelua muilta. Fool me once...
Sellainen ihminen, joka ei ole joutunut kasvamaan sairaassa perhekuviossa varmaan tätä ihmetteleekin.
Näistä perhekuvioista ja asetelmista on vaikea irrottautua, lapsesta asti on tavallaan ohjelmoitu siihen.
Usein vasta kolmi- tai nelikymppisenä herää siihen tilanteeseen ja rimpuilee irti.
Irrottautuminen on vaikeaa ja joskus jopa vaarallista, vaikka kuvioon jääminenkin voi olla vaikeaa ja vaarallista sekin.
Ihmiset ympärillä syyllistävät jäämisestä ja irrottautumisestakin yhtä kaikki.
Kukaan ei kuitenkaan voi tietää mitä toisten kotona ja perheissä tapahtuu tai on tapahtunut.
Sen perhekuvionsa näkee normaalina. Siihen ehkä liittyy lapsuudesta asti jatkunut selittämätön paha olo, mutta se opitaan sisäistämään täysin omaksi syyksi. Eihän omassa perheessä ole mitään vikaa. Kaikissa perheissä vittuillaan jatkuvasti ja haukutaan muita, eikös niin. Itkin autossa kun tultiin takaisin silloisen poikaystäväni, nykyisen mieheni perheen luonta viikon kestäneen vierailun jälkeen. Kävin siellä tuolloin siis ensimmäistä kertaa. Kukaan ei haukkunut ketään, kaikilla oli aidosti kiva olla. Ne pari sukulaisvierailua ei päättyneetkään siihen että jotkut riitelivät tai jonkun paino, työ, auto tai uusi kampaus haukuttiin lyttyyn heti kun tämä lähti. Tajusin miten p*skassa ympäristössä olin itse joutunut kasvamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aina mysteeri, miten niin moni jaksaa paskaa kohtelua muilta. Fool me once...
Sellainen ihminen, joka ei ole joutunut kasvamaan sairaassa perhekuviossa varmaan tätä ihmetteleekin.
Näistä perhekuvioista ja asetelmista on vaikea irrottautua, lapsesta asti on tavallaan ohjelmoitu siihen.
Usein vasta kolmi- tai nelikymppisenä herää siihen tilanteeseen ja rimpuilee irti.
Irrottautuminen on vaikeaa ja joskus jopa vaarallista, vaikka kuvioon jääminenkin voi olla vaikeaa ja vaarallista sekin.
Ihmiset ympärillä syyllistävät jäämisestä ja irrottautumisestakin yhtä kaikki.
Kukaan ei kuitenkaan voi tietää mitä toisten kotona ja perheissä tapahtuu tai on tapahtunut.Sen perhekuvionsa näkee normaalina. Siihen ehkä liittyy lapsuudesta asti jatkunut selittämätön paha olo, mutta se opitaan sisäistämään täysin omaksi syyksi. Eihän omassa perheessä ole mitään vikaa. Kaikissa perheissä vittuillaan jatkuvasti ja haukutaan muita, eikös niin. Itkin autossa kun tultiin takaisin silloisen poikaystäväni, nykyisen mieheni perheen luonta viikon kestäneen vierailun jälkeen. Kävin siellä tuolloin siis ensimmäistä kertaa. Kukaan ei haukkunut ketään, kaikilla oli aidosti kiva olla. Ne pari sukulaisvierailua ei päättyneetkään siihen että jotkut riitelivät tai jonkun paino, työ, auto tai uusi kampaus haukuttiin lyttyyn heti kun tämä lähti. Tajusin miten p*skassa ympäristössä olin itse joutunut kasvamaan.
Tuli ihan fläsäri lapsuudesta millaista oli palata kyläreissulta. Koko kotimatkan narsisti-isä karjui ja huusi ja haukkui miten ahneita olimme (otimme keksin), miten ilmeemme oli väärä, miten kiemurtelimme levottomasti ja miten äänensävy oli väärä kun puhuimme. Tämä huipentui joskus siihen että saatiin kotona selkään.
Olimme siis aivan kusi sukassa kyläpaikassa ja niin kiltisti kun ikinä voitiin. Se ei riittänyt koskaan.
Olisi kiva saada joku katkera eläkeläinen tänne kertomaan vastauksia kysymyksiini:
- Mistä tällainen käytös johtuu?
- Tiedostatko toimivasi haitallisesti?
- Mihin pyrit? Haluatko karkoittaa läheisesi?
- Oletko aina ollut ilkeä?
- Oletko kateellinen lapsillesi?
- Onko mitään mikä voisi estää käytöksesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva saada joku katkera eläkeläinen tänne kertomaan vastauksia kysymyksiini:
- Mistä tällainen käytös johtuu?
- Tiedostatko toimivasi haitallisesti?
- Mihin pyrit? Haluatko karkoittaa läheisesi?
- Oletko aina ollut ilkeä?
- Oletko kateellinen lapsillesi?
- Onko mitään mikä voisi estää käytöksesi?
Eikö oma ajattelukykysi riitä mistä erilaiset käyttäytymismallit voisi johtua?
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva saada joku katkera eläkeläinen tänne kertomaan vastauksia kysymyksiini:
- Mistä tällainen käytös johtuu?
- Tiedostatko toimivasi haitallisesti?
- Mihin pyrit? Haluatko karkoittaa läheisesi?
- Oletko aina ollut ilkeä?
- Oletko kateellinen lapsillesi?
- Onko mitään mikä voisi estää käytöksesi?
Ehkä opit jotain muistakin, kun purat oman katkeruutesi eläkeläisiä kohtaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aina mysteeri, miten niin moni jaksaa paskaa kohtelua muilta. Fool me once...
Sellainen ihminen, joka ei ole joutunut kasvamaan sairaassa perhekuviossa varmaan tätä ihmetteleekin.
Näistä perhekuvioista ja asetelmista on vaikea irrottautua, lapsesta asti on tavallaan ohjelmoitu siihen.
Usein vasta kolmi- tai nelikymppisenä herää siihen tilanteeseen ja rimpuilee irti.
Irrottautuminen on vaikeaa ja joskus jopa vaarallista, vaikka kuvioon jääminenkin voi olla vaikeaa ja vaarallista sekin.
Ihmiset ympärillä syyllistävät jäämisestä ja irrottautumisestakin yhtä kaikki.
Kukaan ei kuitenkaan voi tietää mitä toisten kotona ja perheissä tapahtuu tai on tapahtunut.Sen perhekuvionsa näkee normaalina. Siihen ehkä liittyy lapsuudesta asti jatkunut selittämätön paha olo, mutta se opitaan sisäistämään täysin omaksi syyksi. Eihän omassa perheessä ole mitään vikaa. Kaikissa perheissä vittuillaan jatkuvasti ja haukutaan muita, eikös niin. Itkin autossa kun tultiin takaisin silloisen poikaystäväni, nykyisen mieheni perheen luonta viikon kestäneen vierailun jälkeen. Kävin siellä tuolloin siis ensimmäistä kertaa. Kukaan ei haukkunut ketään, kaikilla oli aidosti kiva olla. Ne pari sukulaisvierailua ei päättyneetkään siihen että jotkut riitelivät tai jonkun paino, työ, auto tai uusi kampaus haukuttiin lyttyyn heti kun tämä lähti. Tajusin miten p*skassa ympäristössä olin itse joutunut kasvamaan.
Tuli ihan fläsäri lapsuudesta millaista oli palata kyläreissulta. Koko kotimatkan narsisti-isä karjui ja huusi ja haukkui miten ahneita olimme (otimme keksin), miten ilmeemme oli väärä, miten kiemurtelimme levottomasti ja miten äänensävy oli väärä kun puhuimme. Tämä huipentui joskus siihen että saatiin kotona selkään.
Olimme siis aivan kusi sukassa kyläpaikassa ja niin kiltisti kun ikinä voitiin. Se ei riittänyt koskaan.
Sitten jotkut ihmettelevät, miksi jotkut vielä aikuisena jännittävät kyläreissuja. Joo. Saman tyylinen isä mulla myös, vaikka ei selkään kuitenkaan saatu. Kivan kyläreissun jälkeen haukkui äidin ja lapset, äiti oli puhunut liikaa, lapset liian vähän, kaikkia meistä hän joutui häpeämään oman sukunsa edessä omasta mielestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva saada joku katkera eläkeläinen tänne kertomaan vastauksia kysymyksiini:
- Mistä tällainen käytös johtuu?
- Tiedostatko toimivasi haitallisesti?
- Mihin pyrit? Haluatko karkoittaa läheisesi?
- Oletko aina ollut ilkeä?
- Oletko kateellinen lapsillesi?
- Onko mitään mikä voisi estää käytöksesi?Ehkä opit jotain muistakin, kun purat oman katkeruutesi eläkeläisiä kohtaan?
Tuon ikäisillä eläkeläisillä se voi olla jo vanhuudenhöperyyttäkin. Alkavaa dementiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva saada joku katkera eläkeläinen tänne kertomaan vastauksia kysymyksiini:
- Mistä tällainen käytös johtuu?
- Tiedostatko toimivasi haitallisesti?
- Mihin pyrit? Haluatko karkoittaa läheisesi?
- Oletko aina ollut ilkeä?
- Oletko kateellinen lapsillesi?
- Onko mitään mikä voisi estää käytöksesi?Eikö oma ajattelukykysi riitä mistä erilaiset käyttäytymismallit voisi johtua?
Joo. Järjen köyhyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva saada joku katkera eläkeläinen tänne kertomaan vastauksia kysymyksiini:
- Mistä tällainen käytös johtuu?
- Tiedostatko toimivasi haitallisesti?
- Mihin pyrit? Haluatko karkoittaa läheisesi?
- Oletko aina ollut ilkeä?
- Oletko kateellinen lapsillesi?
- Onko mitään mikä voisi estää käytöksesi?
Ei ne mitään tähän vastaa. Koska kiistävät ongelman olemassaolon. Olen yksi ketjuun vastannut ja voin sanoa että omat vanhemmat kaikkeen vastaisi että ”toimin näin koska lapsemme on kiittämättömät”. Oikeasti olemme olleet mitä ahkerimmat kunnolliset lapset, mutta vanhemmat jatkuvasti moittii kiittämättömäksi ja sillä oikeuttaa sen jatkuvan perseilynsä. Luonnevika, pershärö, tunnevamma, mt-häiriö… siinä sitä selitystä. Nämä kaltoinkohtelijat ei IKINÄ mitään vikaa. Ei vaikk olisi mukiloinut vaimon ja lapset. Niiden syy, mitäs juoksivat nyrkkiä kohti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. Mulla on oållut täysin sama kuvio, joskin vielä pahempi sillä se sisälsi väkivallan uhkaa (ja lapsena paljon väkivaltaa). Siis sillä lailla että jos olimme vanhempieni mökillä, siellä saattoi tunnelma kiristyä ja isä alkoi käyttäytyä aggressiivisesti ja väkivallan lähestymisen merkit oli selvät.
Sittemmin olemme ajautuneet välirikkoon mikä on loistava asia. Suosittelen samaa sinullekin. Mutta ensin sun pitää ymmärtää yksi asia.Tätä on vaikea selittää ja toivon että googlaat lisätietoa. Ongelma ei oikeastaan ole se että sun vanhemmat on ärsyttävät, itsekkäät, piittaamattomat ja rakkaudettomat. Ne siis on sitä, siis absoluuttisestikin, mutta se ei ole se ydinongelma. Ydinongelma on se että SINÄ et arvosta itseäsi, et uskalla puolustaa itseäsi, et koe olevasi sen arvoinen että sua kohdellaan hyvin, et koe että sulla on oikeus vaatia kunnioittavaa käytöstä.
Nämä ajatusmallit on alitajuisia ja tulleet lapsuudessa sun alitajuntaan. Voi olla että nyt jopa kiistät että ei, ei mulla tuollaista ole!
Mutta mieti asiaa tarkkaan. Olisiko sittenkin?Mulle oli tosi kova paikka tajuta tuo sama, miten itse alitajuisesti ajattelin itsestäni ja miten sallin itseäni kohdeltavan kuin paskakasaa. Mä aloin parantua vasta kun tuli välirikko vanhempiin. Niin kauan kun olet myrkyllisessä suhteessa ja sinua tallotaan ja alistetaan (tuo on juuri tätä, mitä sun vanhemmat tekee!) niin et näe sitä etkä pääse pois kuviosta. Vasta kun astut syrjään ja näet asian etäältä, tajuat ja ”valaistut” ja huomaat miten sairas dynamiikka teillä on.
Lopuksi sanon jotain mikä särkee sun sydämen, pyydän anteeksi, mutta jonkun pitää sanoa se: sun vanhemmat on täysin rakkaudettomia, ei ne rakasta sua. Sinä olet väline, tavara, hyödyke, joka on olemassa vain heitä varten ja heidän iloksi. Ei heitä kiinnosta sun onni, ei heitä kiinnosta onko sulla asiat hyvin, ei heitä kiinnosta auttaa tai tukea sua. Heitä kiinnostaa vain oma napa ja omat asiat.
Mieti tarkkaan haluatko lapsillesi tuollaisen kuvan läheisestä ihmissuhteesta. Mä en halunnut. Ja vasta välirikossa aloin paranemaan, vahvistumaan, ja tärkeintä: rakastamaan itseäni. Vasta tän jälkeen olen oppinut puolustamaan ja asettamaan rajat itselle, ja KUKAAN ei enää koslaan kohtele mua paskasti. Mun vanhemmat kaltoinkohteli, hakkasi, nöyryytti ja alisti mua liki 40 vuotta. En enää ikinä palaa tuohon sairaaseen ihmissuhteeseen.
Tässä tuli aivan loistava analyysi.
Olen itse käymässä läpi samankaltaista prosessia ja kipeäähän se tekee.
Minunkin lapsuuteni oli väkivallan kyllästämä ja isääni en ole ollut missään yhteydessä vuosiin.
Vanhempani erosivat kun olin ko lähtenyt kotoa muualle opiskelemaan ja äitiini välit säilyivät, mutta aikuisena olen tajunnut, että kuvio on huono.
Omien lasten myötä tajuntaan iski aivan voimalla se ajatus, että isäni oli todella väkivaltainen, fyysisesti ja henkisesti, miksi äitini antoi tilanteen vain jatkua vuodesta toiseen? Isäni ei hakannut äitiäni, minua senkin edestä. Äitini on ollut varmasti tästä tietoinen, mutta ei tehnyt mitään.
Kysyä ei enää kannata, äitini on minun lapsuudestani asti paennut ikäviä asioita voivottelun ja valittamisen taakse.
On vain pakko ollut ymmärtää, että minua ei lapsena rakastettu, ei suojeltu, ei tuettu. Se sattuu vieläkin, mutta ehkä tämän ymmärtäminen tuo vapauden.
Äitini on uuden miehensä kanssa juuri aloituksessa kuvatun kaltainen isovanhempi. Olen omien lasteni kanssa tavallaan pudonnut sellaiseen sudenkuoppaan, että lapsilla olisi edes yksi isovanhempi.
Mieheni vanhemmat ovat kuolleet suhteellisen nuorina.
Nyt kaiketi täytyy kiivetä siitä kuopasta ylös. Äitini ei pidä minua tai minun perhettäni yhtään minkään arvoisina, ja miksi pitäisi, enhän ollut mitään lapsena, mihinkäs se dynamiikka muuttuisi.
Olen päättänyt, että saan vielä onnellisen elämän. Oma perheeni on ihana, ja sitä pitää suojella, samoin itseäni. Se, että vanhempani olivat kykenemättömiä edes alkeellisimpaan vanhemmuuteen, ei voi määrittää koko elämääni.Oho. Siis olen yllättynyt tästä vastauksesta. Nimittäin meilläkin tosiaan oli väkivaltaa lapsuudenkodissa (isäni on edelleen todella arvaamaton). Siitäkin syystä olen vältellyt lapsien jättämistä vanhemmilleni, jos isäni on paikalla (eli lähes aina).
Tulipahan mietittävää tähän juhannukseen.
Ap
Kuule nyt, kai ymmärrät että et voi koskaan jättää lapsiasi valvomatta vanhempiesi kanssa? Isäsi on arvaamaton ja väkivaltainen, ja se reagointi on hänellä selkäytimessä. Kun lapsesi ärsyttää häntä liikaa, hän lyö. Koska ei osaa muutakaan.
Mun kimppuun on oma väkivaltainen vanhempi käynyt pari kertaa aikuisiälläkin. Luotto on täysi nolla. En anna tavata lapsiani ollenkaan. Tiedän että heti kun sillä kilahtaa (ja sillähän kilahtaa) niin nyrkki heiluu ja se ei katso onko siinä aikuinen vai lapsi kohteena.Ap sun pitää nähdä myös se että teet monia haitallisia asioita (pakotat itsesi yhteydenpitoon, menev väkisin mökille, salailet mummolta totuutta) siksi että PELKÄÄT ISÄÄSI. Pelko pn aiheellista, sitä sun ei tarvi hävetä. Mutta mieti nyt hyvä ihminen että mille kaikelle altistat itsesi vain hullua isääsi miellyttääksesi.
Uskallan väittää että olisit paljon onnellisempi jos vaan jäädytät välit etkä ole tekemisissä.
T. Aiemmin vastannut väkivaltaa kokenut
Kiitos tästäkin vastauksesta. Saatatte olla oikeassa.. Minun täytyy nyt vähän syvällisemmin miettiä tätä kaikkea.
Ap
Komppaan täysin tuota edellistä kirjoittajaa. Itsekin aikuisiällä jouduin lopulta toteamaan, että en voi (enää) altistaa itseäni ja perhettäni vanhempieni henkiselle ja mahd. fyysiselle väkivallalle /sen ainaiselle uhalle. Ensimmäinen askel prosessissa on koko myrkyllisen kuvion tunnistaminen. Olet jo pitkällä, ap, kun nyt heräät tähän. Nyt tehtävänäsi on pesueesi suojelu siltä myrkyltä. Ja kyllä, se voi tarkoittaa lopulta jopa yhteydenpidon lopettamista. Keskeistä on kuitenkin hyvin jämäkkä rajojen asettaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aina mysteeri, miten niin moni jaksaa paskaa kohtelua muilta. Fool me once...
Sellainen ihminen, joka ei ole joutunut kasvamaan sairaassa perhekuviossa varmaan tätä ihmetteleekin.
Näistä perhekuvioista ja asetelmista on vaikea irrottautua, lapsesta asti on tavallaan ohjelmoitu siihen.
Usein vasta kolmi- tai nelikymppisenä herää siihen tilanteeseen ja rimpuilee irti.
Irrottautuminen on vaikeaa ja joskus jopa vaarallista, vaikka kuvioon jääminenkin voi olla vaikeaa ja vaarallista sekin.
Ihmiset ympärillä syyllistävät jäämisestä ja irrottautumisestakin yhtä kaikki.
Kukaan ei kuitenkaan voi tietää mitä toisten kotona ja perheissä tapahtuu tai on tapahtunut.Sen perhekuvionsa näkee normaalina. Siihen ehkä liittyy lapsuudesta asti jatkunut selittämätön paha olo, mutta se opitaan sisäistämään täysin omaksi syyksi. Eihän omassa perheessä ole mitään vikaa. Kaikissa perheissä vittuillaan jatkuvasti ja haukutaan muita, eikös niin. Itkin autossa kun tultiin takaisin silloisen poikaystäväni, nykyisen mieheni perheen luonta viikon kestäneen vierailun jälkeen. Kävin siellä tuolloin siis ensimmäistä kertaa. Kukaan ei haukkunut ketään, kaikilla oli aidosti kiva olla. Ne pari sukulaisvierailua ei päättyneetkään siihen että jotkut riitelivät tai jonkun paino, työ, auto tai uusi kampaus haukuttiin lyttyyn heti kun tämä lähti. Tajusin miten p*skassa ympäristössä olin itse joutunut kasvamaan.
Tuli ihan fläsäri lapsuudesta millaista oli palata kyläreissulta. Koko kotimatkan narsisti-isä karjui ja huusi ja haukkui miten ahneita olimme (otimme keksin), miten ilmeemme oli väärä, miten kiemurtelimme levottomasti ja miten äänensävy oli väärä kun puhuimme. Tämä huipentui joskus siihen että saatiin kotona selkään.
Olimme siis aivan kusi sukassa kyläpaikassa ja niin kiltisti kun ikinä voitiin. Se ei riittänyt koskaan.Sitten jotkut ihmettelevät, miksi jotkut vielä aikuisena jännittävät kyläreissuja. Joo. Saman tyylinen isä mulla myös, vaikka ei selkään kuitenkaan saatu. Kivan kyläreissun jälkeen haukkui äidin ja lapset, äiti oli puhunut liikaa, lapset liian vähän, kaikkia meistä hän joutui häpeämään oman sukunsa edessä omasta mielestään.
Oletko koskaan jutellut isäsi kanssa millainen oli hänen lapsuutensa tai hänen isänsä kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva saada joku katkera eläkeläinen tänne kertomaan vastauksia kysymyksiini:
- Mistä tällainen käytös johtuu?
- Tiedostatko toimivasi haitallisesti?
- Mihin pyrit? Haluatko karkoittaa läheisesi?
- Oletko aina ollut ilkeä?
- Oletko kateellinen lapsillesi?
- Onko mitään mikä voisi estää käytöksesi?Eikö oma ajattelukykysi riitä mistä erilaiset käyttäytymismallit voisi johtua?
Joo. Järjen köyhyyttä.
Sitäkin, mutta myös tunnepuolen köyhyyttä ja kyvyttömyyttä asettua muiden asemaan. Kaupunkilaiskakarat ei taida kyetä ajattelemaan omaa napaansa ja historiaansa pidemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Mun appivanhemmat ei osaa olla yhtään paikallaan, touhuavat koko ajan jotain. Ottavat kyl lapsia tekemiseen mukaan, mutta ei se semmosta hengailua ole heidän kanssaan. Onneksi lapset näyttää nauttivan puuhastelusta ja ovat oppineet monia taitoja heiltä.
Appivanhempasi eivät ole kamalia, kuten ap:n vanhemmat. Ovat kiinnostuneita lapsenlapsista ja tekevät asioita yhdessä heidän kanssaan samalla opettaen taitoja. Taitoja ei opi, jos vaan hengailee mamman kanssa. Suorastaan kadehdittavat isovanhemmat.
Alue: Aihe vapaa
Nimenomaan näin. Entä sitten?
Miksi sinä annat sukulaisille noin suuren painon elämässäsi? Ja muuten, ikimaailmassa en usko, että sinut haukutaan KAIKILLE SUKULAISILLE. Ilmeisesti tarkoitat vain tuota mummoa, joka ei suinkaan ole kaikki. Joka ikiselle sukulaiselle haukkuminen vaatisi melkoisen rumban kun kaikki on käytävä läpi jokaista serkkua ja tätiä ja setää myöten.
Tässä on sulla nyt takana joku muu asia, jota et ehkä itsekään ole pysähtynyt ajattelemaan. Kauna siitä, että vanhemmat ei ole mielestäsi hoitaneet lapsiasi niin kuin olisit halunnut, näkyy ihan selkeästi. Ei muuten olisi mitään tarvetta korostaa sitä, kuinka lasten hoidot on huolehdittu ostopalveluina aikanaan.
Eikä muuten 10-vuotias enää sano, että mummi, mummi, katso perhonen. Höpö höpö.
Olet vain vihainen vanhemmillesi, kun he ei korota sinua ja perhettäsi niin korkealle jalustalle kuin haluaisit, koska heillä on omakin elämänsä. Osallistu sinä siihen, jos haluat olla vanhempiesi kanssa tekemisissä. Mene avuksi tekemään niitä asioita. Tai anna heidän puuhata, keitä kahvit ja pyydä heitä kahville sitten, vai menetkö sinne vain seisomaan tumput suorina ja odottamaan, että vanhempasi alkavat viihdyttää lapsianne?
Ei kaikki isovanhemmat ole mitään lapsille lepertelijöitä, eivät vain ole ja sillä siisti. He olettavat, että sinä ja miehesi hoidatte lapsenne. Ja eikös se näin maailmanjärjestyksen mukaan pitäisi mennäkin. Joillekin ihmisille se kova touhuaminen on elämäntapa, koko ajan on oltava jotain tekemistä. Et ole ilmeisesti perinyt sitä mallia. Viihdytä sinä lapsiasi siellä mökillä. Jos se ei onnistu, älkää menkö sinne ja viis veisatkaa mistään jälkipuheista. Mummon kyselyyn voitte sanoa, että ei nyt vaan menty, oli muuta ja sillä siisti. Ja mikä siinä on, ettet voi mummollesi sanoa sitä, mitä nyt tännekin kirjoitit, että vanhemmat ei ole olleet lapsista koskaan kiinnostuneita, joten miksi menisimme. Mikä selitysvelvollinen sinä olet?
Elämässä pitää oppia viittaamaan kintaalla näinkin mitättömille asioille. Sukulaiset teidän asioistanne niin kiinnostuneita kuitenkaan ole.