Lue keskustelun säännöt.
Kirja, joka ravisutti sisintäsi niin, että se jäi mieleesi pitkäksi aikaa? Joko hyvässä tai pahassa..
Paulo Coelho - Alkemisti sai alkuun henkisen heräämisen.
Kommentit (1325)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkäsin lapsena lukea Laura Ingalsin kirjoja. Aikuisena tajusin, että niissä suhtauduttiin aika rasistisesti alkuasukkaisiin ja mustiin. Toisaalta se on ajan kuvausta ja historiaa valkoisista siirotolaisista Amerikan maalla.
En ole löytänyt niistä kyllä mitään rasistista, vaikka olen kuinka yrittänyt etsiä. Muistatko jonkin esimerkin rasismista?
En pysty suoraan lainaamaan, mutta pelkäsihän se äiti niitä intiaaneja siellä preerialla. Niissä ensimmäisissä kirjoissa varmaan oli kuvaus.
Minkä Laura sille voi, jos äiti pelkäsi intiaaneja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä jo mainittu James Herriotin Kaikenkarvaiset ystäväni oli ala-asteikäiselle vaikuttava lukukokemus. Täytyisi joskus näin aikuisiällä kokeilla lukea uudelleen. Tuntuisiko kirja enää yhtä liikuttavalta ja hyvin kirjoitetulta kuin silloin. Kerran tein testin Tarzan-kirjoille. Niitä luin aivan tohkeissani pikkutyttönä, hienompaa ei ollutkaan. Niinpä kokeeksi lainasin yhden Tarzanin kirjastosta kerran. Sen hohde oli aikuisen silmiin kieltämättä himmennyt :D
Mulle kävi näin Tiina-kirjojen kanssa. Rakastin niitä lapsena, mutta kun aikuisena tartuin pariin, niin huomasin, että ne olivatkin itse asiassa aika kehnosti kirjoitettuja. Myös niiden seksismi ja muu asenteellisuus ärsytti suuresti, vaikka tiedänkin, että ovat vanhoja kirjoja :/
Minulla sama juttu. Minä myös tykkäsin lapsena Tiina-kirjoista kovasti. Nyt luen niitä omalle tytölleni ääneen. Hänkin tykkää niistä ja haluaa aina, että lainataan lisää Tiina-kirjoja, mutta häntä (ja minua) ärsyttää se tyttöjen arvostuksen puute "ethän sinä osaa, kun sinä olet vain tyttö". Olen selittänyt monta kertaa, että ennen monet ihmiset pitivät poikia parempina nykyiseen verrattuna.
Jep, rasittaa, että siihen suhtaudutaan niissä jonain suurena ihmeenä, jos tyttö osaa urheilla tai säilyttää salaisuuksia... Sama juttu on kyllä muissakin Polvan kirjoissa, lieköhän sitten itse kokenut tuon arvostuksen puutteen niin voimakkaasti. Sitten taas esimerkiksi Lotta-kirjoissa - Tiina-sarjan ruotsalaisessa vastineessa - mitään tuollaista ei ole, vaikka ne on kirjoitettu samalla aikakaudella.
Minusta Tiina oli ärsyttävän epärealistinen, tekoreipas, teennäinen, muka villi ja raisu poikatyttö, ääh. Lapsena piti lukea, kun luettavaa oli niin vähän ja silloin vielä jaksoi lukea Tiinojakin.
Sitten nuorena aikuisena kun aloin lukea niitä Polvan naisten rakkausromaaneja, niin niissähän seikkaili sama Tiina nyt nuoreksi naiseksi kasvaneena. Samaa ylipirteää ja tekoreipasta höpsötystä. Aina joku pirtsakka nuori neito, joka antoi kosijoille piut paut, jopa sille täydelliselle sankarillekin, joka ahkerasti piiritti neitokaista. Yleensä tämä neito sitten oikein piiloutui jonnekin. lähti maalle karkuun tai jotain vastaavaa ja sieltä sitten se uljas uros sen Tiinukan löysi ja viimeisellä sivulla sitten ilmoitti kesyttäneensä villikissan. Oikein myötähäpeän myötähäpeää.
No, tässähän piti kirjoittaa hyvistä kirjoista, joten js mennään sinne nuoruuteen nyt sitten, niin minulle varsinainen pommi oli Merja Otavan Priska. Se oli kirja, jonka jälkeen ei ollut enää paluuta vanhanaikaisiin tyttökirjoihin. Priska edusti todellisuutta ja aitoa elämää. Tosin hänkin oli varakkaan helsinkiläisen perheen ainoa tytär, joten ai ihan istunut maalla asuvaan työlaisperheen teinityttäreen, mutta silti se oli kova sana tuohon aikaan. Pidän vieläkin Priska -kirjan modernista tyylisuunnasta ja kerronnasta. Ja oppikoulua toki kävin minäkin, joten ei ihan vierasta ollut.
Aika on ajanut Priskastakin ohi, mutta se on kirjahyllyssäni edelleen ja aina joskus lueskelen sitä. Sen nuoruuden tuska tavoittaa vieläkin ja hyvin muistan sen ajan tunnot.
Mutta pakko on mainita myös ikivanhat Anni Swanit, jotka ei vaan jätä rauhaan vieläkään. Ne on viihdyttäviä, osin pateettisia, hyvin osoittelevia ja tunteita herättäviä, mutta jokin niiden sanomassa viehättää. Niissähän oli aina joku kaunissieluinen herkkä lapsi tai nuori, joka jostain syystä joutui eroon rakkaistaan ja kaltoin kohdelluksi. Lopussa kuitenkin hyvyys sai aina palkkansa.
Mitä tarkoitat sillä, että aika on ajanut Priskasta ohi?
Minusta olisi ihanaa, jos nykynuoret lukisivat myös menneiden vuosikymmenen nuortenkirjoja, eikä vain noita vampyyri- ja zombiejuttuja, vai mikä lie nyt onkaan muotia.
Itse olen nuorena lukenut vanhoja nuortenkirjoja, en vain tyttökirjoja vaan monipuolisesti kaikenlaisia nuortenkirjoja. Toki siihen aikaan ei älypuhelimia ja internetiä ollut. Nyt nuorilla ei riitä aika syventyvään lukemiseen, kun on niin paljon TikTok-videoita, snäppejä ja instaa seurattavana.
No mulla on vaan sellainen tunne, että Priska ei enää iske nykynuoriin. Kirjassahan oltiin n. 14-vuotiaita, eli nykyisen peruskoulun seiskaluokkalaisia. Oppikoulua ei ole enää, ja sen myötä on mennyt jotakin, sanoisko hiukkasen akateemisuutta koulunkäynnistä. Priskassa opettajia oikeasti kunnioitettiin, nuorten juhliminen oli hyvin kilttiä, hyviä numeroita tavoiteltiin ja kaikilla tuntui olevan selviä päämääriä elämässä. Stipendejä jännitettiin. Nuorisomuoti ei ollut ihan vielä täysillä iskenyt ja raju rokki vasta teki tulemistaan. Kirjassahan mainittiin yksi luokan tyttö, jota muut epäilivät, että hän saattoi jopa olla polttanut tupakkaa.
Modernisti kirjassa oli jopa yksi oppilas, jonka vanhemmat olivat eroamassa, mutta viittaustakaan siihen, että tämä nuori voisi mahdollisesti purkaa sitä tuskaa vaikkapa joutumalla huonoille teille, ei ollut. Alkoholia saati huumeita ei mainittu missään kohdassa. Eli nämä nuoret eli melko suojattua elämää enimmäkseen ehjissä ja kunnollisissa perheissä.
Olisi mielenkiintoista, jos joku äidinkielen opettaja luetuttaisi tämän kirjan yläasteen tai lukion tytöillä (tyttöjen kirjahan se on) ja sen jälkeen siitä keskusteltaisiin, että löytyykö yhtymäkohtia nykypäivään, kiinnostiko kirja vai oliko se vain pohjattoman tylsä tähän aikaan verrattuna.
jatkan tuosta Priskasta, siis kasiluokkalaisia taitavat olla nykyiset 14-vuotiaat. Laskin väärin.
Robert Seethalerin Kokonainen elämä. Se kertoi ns tavallisen ihmisen elämästä kauniisti ja arvostavasti, myös mielenkiintoisesti. Me ei kaikki olla menestyviä sankareita, mutts silti elämällämme on merkitys. Tämä kirja opetti minulle lempeyttä sekä elämän arvostusta (olin nuorempana asenteiltani liisn kova).
Vierailija kirjoitti:
Luin n. 20- vuotiaana intohimoisena uhkapelurina/peliriippuvaisena Dostojevskin Pelurit.
Syvyyspsykologian mestarina hän avasi silmäni.
Olin siis ihan veloissani, pyörin illat yökerhoissa yksin pelaamassa BlackJackia ja Rulettia, siitä Kasinolle.
Lopetin seinään, hoidin velat ja menin eteenpäin.
Kyllä sinun kommenttisi oli havahduttava! Tuon kirjan avulla silmäsi aukesivat. Loistavaa, ei muuta voi sanoa. Hyvää elämää sinulle tästä eteenkin päin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkäsin lapsena lukea Laura Ingalsin kirjoja. Aikuisena tajusin, että niissä suhtauduttiin aika rasistisesti alkuasukkaisiin ja mustiin. Toisaalta se on ajan kuvausta ja historiaa valkoisista siirotolaisista Amerikan maalla.
En ole löytänyt niistä kyllä mitään rasistista, vaikka olen kuinka yrittänyt etsiä. Muistatko jonkin esimerkin rasismista?
En pysty suoraan lainaamaan, mutta pelkäsihän se äiti niitä intiaaneja siellä preerialla. Niissä ensimmäisissä kirjoissa varmaan oli kuvaus.
Voi Jeesus. Mitä rasistista siinä on? Luulen, että oli syytäkin pelätä.
John Irvingin Garpin maailma. Luin sen 16v lukion ekalla äidinkielessä. Ajattelin, että "ai kirjat voi olla tällaisiakin". Sen jälkeen luin kaikki Irvingin kirjat, vaikka olen hyvin hidas ja vaivalloinen lukija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaisa ja kivenheittäjä.
Ensimmäinen oikea kirja minkä luin. Tajusin kuinka mahtavaa lukeminen on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä jo mainittu James Herriotin Kaikenkarvaiset ystäväni oli ala-asteikäiselle vaikuttava lukukokemus. Täytyisi joskus näin aikuisiällä kokeilla lukea uudelleen. Tuntuisiko kirja enää yhtä liikuttavalta ja hyvin kirjoitetulta kuin silloin. Kerran tein testin Tarzan-kirjoille. Niitä luin aivan tohkeissani pikkutyttönä, hienompaa ei ollutkaan. Niinpä kokeeksi lainasin yhden Tarzanin kirjastosta kerran. Sen hohde oli aikuisen silmiin kieltämättä himmennyt :D
Mulle kävi näin Tiina-kirjojen kanssa. Rakastin niitä lapsena, mutta kun aikuisena tartuin pariin, niin huomasin, että ne olivatkin itse asiassa aika kehnosti kirjoitettuja. Myös niiden seksismi ja muu asenteellisuus ärsytti suuresti, vaikka tiedänkin, että ovat vanhoja kirjoja :/
Minulla sama juttu. Minä myös tykkäsin lapsena Tiina-kirjoista kovasti. Nyt luen niitä omalle tytölleni ääneen. Hänkin tykkää niistä ja haluaa aina, että lainataan lisää Tiina-kirjoja, mutta häntä (ja minua) ärsyttää se tyttöjen arvostuksen puute "ethän sinä osaa, kun sinä olet vain tyttö". Olen selittänyt monta kertaa, että ennen monet ihmiset pitivät poikia parempina nykyiseen verrattuna.
Jep, rasittaa, että siihen suhtaudutaan niissä jonain suurena ihmeenä, jos tyttö osaa urheilla tai säilyttää salaisuuksia... Sama juttu on kyllä muissakin Polvan kirjoissa, lieköhän sitten itse kokenut tuon arvostuksen puutteen niin voimakkaasti. Sitten taas esimerkiksi Lotta-kirjoissa - Tiina-sarjan ruotsalaisessa vastineessa - mitään tuollaista ei ole, vaikka ne on kirjoitettu samalla aikakaudella.
Minusta Tiina oli ärsyttävän epärealistinen, tekoreipas, teennäinen, muka villi ja raisu poikatyttö, ääh. Lapsena piti lukea, kun luettavaa oli niin vähän ja silloin vielä jaksoi lukea Tiinojakin.
Sitten nuorena aikuisena kun aloin lukea niitä Polvan naisten rakkausromaaneja, niin niissähän seikkaili sama Tiina nyt nuoreksi naiseksi kasvaneena. Samaa ylipirteää ja tekoreipasta höpsötystä. Aina joku pirtsakka nuori neito, joka antoi kosijoille piut paut, jopa sille täydelliselle sankarillekin, joka ahkerasti piiritti neitokaista. Yleensä tämä neito sitten oikein piiloutui jonnekin. lähti maalle karkuun tai jotain vastaavaa ja sieltä sitten se uljas uros sen Tiinukan löysi ja viimeisellä sivulla sitten ilmoitti kesyttäneensä villikissan. Oikein myötähäpeän myötähäpeää.
No, tässähän piti kirjoittaa hyvistä kirjoista, joten js mennään sinne nuoruuteen nyt sitten, niin minulle varsinainen pommi oli Merja Otavan Priska. Se oli kirja, jonka jälkeen ei ollut enää paluuta vanhanaikaisiin tyttökirjoihin. Priska edusti todellisuutta ja aitoa elämää. Tosin hänkin oli varakkaan helsinkiläisen perheen ainoa tytär, joten ai ihan istunut maalla asuvaan työlaisperheen teinityttäreen, mutta silti se oli kova sana tuohon aikaan. Pidän vieläkin Priska -kirjan modernista tyylisuunnasta ja kerronnasta. Ja oppikoulua toki kävin minäkin, joten ei ihan vierasta ollut.
Aika on ajanut Priskastakin ohi, mutta se on kirjahyllyssäni edelleen ja aina joskus lueskelen sitä. Sen nuoruuden tuska tavoittaa vieläkin ja hyvin muistan sen ajan tunnot.
Mutta pakko on mainita myös ikivanhat Anni Swanit, jotka ei vaan jätä rauhaan vieläkään. Ne on viihdyttäviä, osin pateettisia, hyvin osoittelevia ja tunteita herättäviä, mutta jokin niiden sanomassa viehättää. Niissähän oli aina joku kaunissieluinen herkkä lapsi tai nuori, joka jostain syystä joutui eroon rakkaistaan ja kaltoin kohdelluksi. Lopussa kuitenkin hyvyys sai aina palkkansa.
Mitä tarkoitat sillä, että aika on ajanut Priskasta ohi?
Minusta olisi ihanaa, jos nykynuoret lukisivat myös menneiden vuosikymmenen nuortenkirjoja, eikä vain noita vampyyri- ja zombiejuttuja, vai mikä lie nyt onkaan muotia.
Itse olen nuorena lukenut vanhoja nuortenkirjoja, en vain tyttökirjoja vaan monipuolisesti kaikenlaisia nuortenkirjoja. Toki siihen aikaan ei älypuhelimia ja internetiä ollut. Nyt nuorilla ei riitä aika syventyvään lukemiseen, kun on niin paljon TikTok-videoita, snäppejä ja instaa seurattavana.
No mulla on vaan sellainen tunne, että Priska ei enää iske nykynuoriin. Kirjassahan oltiin n. 14-vuotiaita, eli nykyisen peruskoulun seiskaluokkalaisia. Oppikoulua ei ole enää, ja sen myötä on mennyt jotakin, sanoisko hiukkasen akateemisuutta koulunkäynnistä. Priskassa opettajia oikeasti kunnioitettiin, nuorten juhliminen oli hyvin kilttiä, hyviä numeroita tavoiteltiin ja kaikilla tuntui olevan selviä päämääriä elämässä. Stipendejä jännitettiin. Nuorisomuoti ei ollut ihan vielä täysillä iskenyt ja raju rokki vasta teki tulemistaan. Kirjassahan mainittiin yksi luokan tyttö, jota muut epäilivät, että hän saattoi jopa olla polttanut tupakkaa.
Modernisti kirjassa oli jopa yksi oppilas, jonka vanhemmat olivat eroamassa, mutta viittaustakaan siihen, että tämä nuori voisi mahdollisesti purkaa sitä tuskaa vaikkapa joutumalla huonoille teille, ei ollut. Alkoholia saati huumeita ei mainittu missään kohdassa. Eli nämä nuoret eli melko suojattua elämää enimmäkseen ehjissä ja kunnollisissa perheissä.
Olisi mielenkiintoista, jos joku äidinkielen opettaja luetuttaisi tämän kirjan yläasteen tai lukion tytöillä (tyttöjen kirjahan se on) ja sen jälkeen siitä keskusteltaisiin, että löytyykö yhtymäkohtia nykypäivään, kiinnostiko kirja vai oliko se vain pohjattoman tylsä tähän aikaan verrattuna.
Tuntuu nykyään yläasteella kirjojen luettaminen hankalalta.
Osa oppilaista ei kykene lukemaan kokonaista nuortenromaania läpi.
Itse muistan yläasteen äikän tiimoilta luetun mm. Länsirintamalta ei mitään uutta, Ykä yksinäinen ja Etäisyys M31.
Viimeksimainitun löysin vastikään kirpputorilta ja totesin aikaa kestäneeksi omalla kohdallani.
Nyt yritän tyrkyttää sitä lukion ensimmäisen juuri läpi käyneelle tyttärelleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaisa ja kivenheittäjä.
Ensimmäinen oikea kirja minkä luin. Tajusin kuinka mahtavaa lukeminen on.
Jules Verne oli minulle lapsuudessa ensimmäinen kirjailija, joka tempaisi kirjojen maailmaan.
Salaperäinen saari(samaan aikaan pyöri TV:ssä kirjaan pohjautuva sarja Kapteeni Nemo), Sukelluslaivalla maapallon ympäri...
ainakin forssassa ja tammelassa kirjasto henkilöstö on niin paljon rahvasta parempia ettei niissä kukaan käy. maksajat suorrastaan häädetään pois. miksi heille maksetaan palkkaa (vittuilemistako)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkäsin lapsena lukea Laura Ingalsin kirjoja. Aikuisena tajusin, että niissä suhtauduttiin aika rasistisesti alkuasukkaisiin ja mustiin. Toisaalta se on ajan kuvausta ja historiaa valkoisista siirotolaisista Amerikan maalla.
En ole löytänyt niistä kyllä mitään rasistista, vaikka olen kuinka yrittänyt etsiä. Muistatko jonkin esimerkin rasismista?
En pysty suoraan lainaamaan, mutta pelkäsihän se äiti niitä intiaaneja siellä preerialla. Niissä ensimmäisissä kirjoissa varmaan oli kuvaus.
Niitähän pitikin pelätä! Hyökkäsivät taloihin, rais kasivat naiset ja tap pivat miehet.
Deborah Spungenin Nancy, Luin sen ensimmäisen kerran teininä, mutta kunnolla iski vasta kun luin sen uudelleen kolmekymppisenä, erityislapsen äitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin teininä Kira Poutasen kirjan Ihana meri, joka kertoo syömishäiriöön sairastuvasta tytöstä. Samaistuin siihen niin voimakkaasti, että sairastuin itsekin bulimiaan.
Kans toi Kutsu minua nimelläsi.
Jotenkin niin riepova rakkaustarina ja hienosti kuvattu nuoren ihmisen ajatuksia tunteiden myllertäessä. En halunnut päästää tunnelmasta irti, katsoin heti perään leffan ja luin sen jälkeen kirjan uudelleen englanniksi. Nyttemmin vissiin jo neljästi lukenut tuon, enemmän pidin englanninkielisenä ja sen ostin hyllyynkin.
Jatko-osa ei tosin ollut ihan yhtä hyvä, mutta tulipa sekin luettua.
Tuo Ykä yksinäinen oli kirja, jonka luin vasta aikuisiällä (jotain alle kolmenkympin), mutta se oli hyvä nuortenkirja. Eikös tämä Ykä asunut Lapissa? Nuoren miehen epävarmuus ja joskus lievä itseironia jotenkin kosketti. Enpä ole muistanutkaan koko kirjaa juurikaan sitten myöhemmin. Vieläköhän se löytyisi kirjastosta, täytyypä katsoa.
70-80 -luvuilla kirjoitettiin hyviä nuortenkirjoja, kun oli lopullisesti päästy irti siitä, että nuorelle tarkoitetun kirjan pitää olla kiltti ja opettavainen ja niin poispäin. Eikös sama kirjailija kirjoittanut myös kirjan Ykköstyttö, missä nuori tyttö oli raskaana, en muista miten siinä kävi, että kerrottiinko synnytyksestä tai sellaisesta, mutta kirja oli hyvä.
Ensimmäinen nuortenkirja, missä taidettiin puhua edes jonkun verran seksuaalisista asioista, oli käännöskirja nimeltä Tahdotko nähdä nätin napani. Luinhan minä senkin, taisi olla ihan 70-luvun loppua. Kauniisti kirjoitettu kirja seksuaalisesta heräämisestä jossain nuorten leirillä, jos nyt enää oikein muistan.
Ja vielä yksi tosi hyvä nuortenkirja: Jorma Ranivaara: Raamit ränniin. Nuoren pojan kasvukertomus. Isä kannustaa poikaa urheilemaan, poika vastustaa kaikessa ja syntyy yhteenottoja. Pojalla on vilkas mielikuvitusmaailma. Ja sitten surullinen loppu, josta kuitenkin alkaa uusi vaihe ja kenties aikuisuuden alku.
Miten minusta tuntuu, että tämän tyyppisiä nuortenkirjoja ei enää kirjoiteta. Nykyään suositaan enemmän käännöskirjoja ja niissäkin fantasiaa ja scifiä. Itse asiassa sitä on mielestäni tarjolla liikaa, aikuisillekin kirjoitetaan nykyään samaa genreä ihan tajuttomasti. Jotain tietysti kertoo tästä ajasta.
Vierailija kirjoitti:
Deborah Spungenin Nancy, Luin sen ensimmäisen kerran teininä, mutta kunnolla iski vasta kun luin sen uudelleen kolmekymppisenä, erityislapsen äitinä.
Voi, enpä olisi suositellut erityislasten äideille tätä kirjaa, ikinä. Ihan kauhistuin, kun jossain neuvottiin eräälle äidille lukemaan juuri tämä Nancy, jotta hän ymmärtäisi paremmin, mikä hänen vielä pientä lastaan vaivaa, kun tämä kuvauksesta päätellen käyttäytyi aivan kuin Nancy. Kovastipa olisi ollut lohduttavaa lukemista, toivottavasti ei lukenut. Nancy oli erittäin häiriintynyt, vaikka kirjoittaja-äiti kuvaili tätä rakastettavaksi ja ihanaksi lapseksi muuten.
Aikapaljon olen lukenut myös arvosteluja siitä, että ihan kaikkea kirjassa ei kerrottu, kuulemma jopa että nämä vanhemmat olisivat hankkineet Nancylle huumeita tämän niin vaatiessa ja että ne vanhempien sivusuhteet, joista siinä kerrottiin, oli paljon isompia juttuja ja niitä olisi ollut enemmän eli perheessä oli ongelmia muitakin. Tiedäpä häntä sitten.
Vierailija kirjoitti:
Sinuhe. Luin sen ekakerran n. 11-12-vuotiaana, himolukija kun aina olen ollut. Sen jälkeen olen lukenut sen suunilleen viiden vuoden välein uudestaan ja aina löydän siitä jotain uutta ja ymmärrän sen eritavalla.
Komppaan. Itse luin ja kokoajan mielessä mitä oli mitä on Waltari syönyt kun tämä on aikasen hyvä?
Siihen aikaan ja suomalaisen kirjoittamana aivan yliveto. Ja kirjana? Jos et tätä lue et ole lukenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
minä yritin lukea sofi oksasen kirjaa puhdistus en pystynyt
minulla on paljon virolaisia ystäviä ja he kertoivat samoista asioista
en voinut käsittää että minun elinaikana voi tapahtua sellaista
miksi meille ei kerrottu
toinen aino räsäsen kirja soita minulle helena ai miten romanttinen ja viaton
helsingissä asuessa luin moneen kertaan nyt kun asun maalla ei ole
tarvetta enää
Puhdistus on hirveän hyvä kirja, mutta valitettavasti hiukan sekava. Mun piti lukea se kahteen kertaan, ennen kuin kykenin kunnolla hahmottamaan, mutta oikeastaan vasta siitä tehty elokuva kertoi selkeämmin tapahtumat. Yleensäkin kirjat, joissa liikutaan monilla tasoilla ja eri ajoissa, on hankalia silloin, kun ei ihan heti tajua, että kuka ja mitä nyt.
Mutta kyllä pidän Sofi Oksasta ihan mielettömän hyvänä kirjailijana. Jo Baby Jane oli minulle lukuelämys.
En pitänyt että Sofi on sekoittanut valtavan määrän eri aikojen juttuja keskenään ja kirja tulee sekavaksi. Tuli tunne että tässä nyt laitetaan peliin kaikki Esson baarin jutut ja se pitäisi uskoa kun Sofi sen kirjoittaa. Ei ollut uskottava. vallankin kun olen lukenut kuinka halukkaasti virolaiset ilmiantoivat juutalaisia ja sen vuoksi heitä sodan jälkeen jahdattiin Siberiaan.
En pysty suoraan lainaamaan, mutta pelkäsihän se äiti niitä intiaaneja siellä preerialla. Niissä ensimmäisissä kirjoissa varmaan oli kuvaus.