Lue keskustelun säännöt.
Kirja, joka ravisutti sisintäsi niin, että se jäi mieleesi pitkäksi aikaa? Joko hyvässä tai pahassa..
Paulo Coelho - Alkemisti sai alkuun henkisen heräämisen.
Kommentit (1325)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta Haleyn toiminta ei vie arvoa teokselta, joka täytyy lukea kirjoittajasta irrallisena, sellaisenaan, kuten kaikki kaunokirjallisuus lähtökohtaisesti.
No kyllä se nyt vaan vie. Haley ei ainoastaan hyväksikäyttänyt muiden yleisiä tarinoita vaan varasti tyyliin jonkin romaanikässäristä osia. En muista tarkkaan, miten tämä meni, mutta kyse ei ole mistään niin viattomasta kuin annat ymmärtää vaan ihan siis törkeä ideavarkaus, jonka kohteena oli toinen kirjailija/kirjoittaja. Ja lopulta hän joutui maksamaan kovat korvausrahat mutta maineen sai näköjään pitää eli varkaus kannattaa? Ainakin kaltaistesi mielestä. Etsi googlella lisätietoa, äläkä yritä valk opestä varasta toiseksi vain siksi, että tämä oli sellainen parempi varas sinun mielestäsi.
Jahah, lainasit vain osan viestistäni ja jätit kätevästi pois ne kohdat, joissa on "jos" ja jossa kysyn, mitä Haley teki. En siis "anna ymmärtää", vaan sinä annat ymmärtää, koska lainaat viestistä vain osan. Teet siis vähän samaa, mistä Haleytä syytät.
Tässä vielä alkuperäinen viestini kokonaisuudessaan, lihavoinnit uusia:
"Siis minkä vääryyden Haley tarkalleen teki? Väitti julkisesti kirjoittaneensa romaanin (fiktiota) omista juuristaan, vaikka oli kuullut tarinat joltain muulta?
Jokainen kai tajuaa, että kirjailijalla on vapaus kirjoittaa mitä tahtoo, eikä oleta romaania dokumentaariseksi tietoteokseksi. Se on toki pöljää, jos on julkisesti väittänyt että asiat tapahtuivat juuri hänen esi-isälleen. Mutta miksi tämä henkilö, jonka suvusta nuo tarinat ovat peräisin, ei itse kirjoittanut kirjaa? Olisiko ollut parempi, että se olisi jäänyt kirjoittamatta kokonaan?
Minusta Haleyn toiminta ei vie arvoa teokselta, joka täytyy lukea kirjoittajasta irrallisena, sellaisenaan, kuten kaikki kaunokirjallisuus lähtökohtaisesti."
Karzan potenssi lähteellä. Liikuttaa aina yhtä kovasti.
Vierailija kirjoitti:
Täällä jo mainitun Pieni elämä - kirjan luettuani meni päiviä, etten pystynyt aloittamaan uuden kirjan lukemista. Itkin kaksi kertaa ihan ääneen kun luin tätä. Ostin omaksikin, pitää lukea joskus uudelleen.
3.luokalla ollessani luin Viisikko ja aavejunan ja siitä alkoi rakkaus kirjoihin. Olen nyt 55 v. ja luen vieläkin paljon.
Sama! Paras lukemani kirja pitkään aikaan. Tykkäsin myös Donna Tartin Tikli kirjasta ja aikoinaan Jumalat juhlivat öisin kirjasta. Puhuttelevia.
Vierailija kirjoitti:
Täällä pohjantähden alla. Totuus Harry Quebertista.
Joel Dickerin kirjat ovat hyviä👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liene Moriartyn kirjat ovat hauskoja. Kevyttä luettavaa, mutta mukavaa ajanvietettä niiden parissa, kun kaipaa irtiottoa arjesta.
Vierailija kirjoitti:
Orwell - 1984
Olen oikeastaan vasta jälkeenpäin pala palalta ymmärtänyt, kuinka hyvin 1940-luvulla kirjoitettu kirja istuu inhorealistisuudessaan myös nyky-yhteiskunnan rakenteisiin (ns 80/20 sääntö sekä 2%:n raha- ja valtaeliitti). Nykyään tuota 2 %:n inner party -eliittiä voisi ehkä kuitenkin vielä täsmentää siten, että eliitin eliitti muodostaa ehkä 0,5 % väestöstä.
Dostojevski - rikos ja rangaistus
Kirja oli kauheaa luettavaa ja kahlasin sen kolmessa osassa parin vuoden aikajaksolla väkisin läpi. Kirjassa on kuitenkin vaikuttavaa Raskolnikovin käymä oma sisäinen taistelu tekemänsä vakavan rikoksen ja siihen liittyvän salaisuuden pitämisen kanssa. Virkamiehet taas tahallaan antoivat Raskolnikoville siimaa, jotta hän joutuisi kärsimään rangaistusta myös omantuntonsa kautta. Lyhykäisyydessään, pienestä taloudellisesta hyödyn tavoittelusta tarpeeton rikos ja koko elämä pilalle.
Olen 50-v ja lukenut Rikoksen ja rangaistuksen useamman kerran elämäni aikana. En koskaan ole pitänyt sitä raskassoutuisena. Sen sijaan minet muut venäläiset klassikot vaativat paljonkin päättäväisyyttä jotta saa luettua. Mutta on se myös palkitsevaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luen parhaillaan Richard Osmanin hehkutettua kirjaa Torstain murhakerho. Täyttä kuraa koko kirja. En ymmärrä hehkutusta...
Viktor E. Franklin Man’s Search For Meaning (en tiedä tämän tarkkaa nimeä suomeksi, sillä tutustuin tähän opiskellessani ulkomailla ja omistamani ja lukemani kappale n englanninkielinen).
Frankl itse selvisi keskitysleiriltä, mutta hänen vaimonsa ei. Hän kehitti myöhemmin logoterapian.
Vaikka tuntuukin banaalilta verrata omia kriisejäni niihin kokemuksiin joista kirjoittaja kirjassaan kertoo, tästä kirjasta on ollut itselleni valtavasti apua vaikeina aikoina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Piironginjalka kirjoitti:
Luin juuri Teemu Keskisarjan kirjan Kyllikki Saaresta. Olen nyt melko vakuuttunut tekijästä.
Lukekaa itse!
Mä taas oidin sitä tylsänä kirjana. Keskisarja tyylu on niin provokatiivinen. Yrittää aina herättää vahvoja tunteita ja on mustavalkoinen maailmankuva
Sellaisia kirjoja on ollut monia.
Nopeasti tulee mieleen:
Dostojevski - Idiootti
Päätalon Iijoki-sarja
Olen lukenut Idiootin kaksi kertaa kannesta kanteen. Se on diippi.
Iijoki-sarjan luin putkeen noin yhden vuoden aikana. Historiaa niin että heikottaa.
Monia muitakin kirjoja on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Henry David Thoreau: Walden (Elämää metsässä). Klassikkoteos, jonka luettuani olen halunnut itse rakentaa omin voimin omista materiaaleista kodin metsään. Ihana haave, vaikka en osaa todellakaan mitään rakentaa, ja vielä vähemmän se onnistuu ilman K-raudan valmiita tarvikkeita.
Suon villi laulu. Riipaiseva kuvaus, mitä eristäytyneisyys ja yksinäisyys tekee ihmiselle mutta toisaalta sympaattinen tarina nuoresta tytöstä, joka selviytyy luonnon keskellä ja uskaltaa tukeutua edes muutamaan ihmiseen elämänsä aikana sen jälkeen kuin hänet oli jätetty monelta taholta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta Haleyn toiminta ei vie arvoa teokselta, joka täytyy lukea kirjoittajasta irrallisena, sellaisenaan, kuten kaikki kaunokirjallisuus lähtökohtaisesti.
No kyllä se nyt vaan vie. Haley ei ainoastaan hyväksikäyttänyt muiden yleisiä tarinoita vaan varasti tyyliin jonkin romaanikässäristä osia. En muista tarkkaan, miten tämä meni, mutta kyse ei ole mistään niin viattomasta kuin annat ymmärtää vaan ihan siis törkeä ideavarkaus, jonka kohteena oli toinen kirjailija/kirjoittaja. Ja lopulta hän joutui maksamaan kovat korvausrahat mutta maineen sai näköjään pitää eli varkaus kannattaa? Ainakin kaltaistesi mielestä. Etsi googlella lisätietoa, äläkä yritä valk opestä varasta toiseksi vain siksi, että tämä oli sellainen parempi varas sinun mielestäsi.
Lukijoissa tuntuu aina llevan nää Herodekset eniten äänessä 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä jo mainittu James Herriotin Kaikenkarvaiset ystäväni oli ala-asteikäiselle vaikuttava lukukokemus. Täytyisi joskus näin aikuisiällä kokeilla lukea uudelleen. Tuntuisiko kirja enää yhtä liikuttavalta ja hyvin kirjoitetulta kuin silloin. Kerran tein testin Tarzan-kirjoille. Niitä luin aivan tohkeissani pikkutyttönä, hienompaa ei ollutkaan. Niinpä kokeeksi lainasin yhden Tarzanin kirjastosta kerran. Sen hohde oli aikuisen silmiin kieltämättä himmennyt :D
Mulle kävi näin Tiina-kirjojen kanssa. Rakastin niitä lapsena, mutta kun aikuisena tartuin pariin, niin huomasin, että ne olivatkin itse asiassa aika kehnosti kirjoitettuja. Myös niiden seksismi ja muu asenteellisuus ärsytti suuresti, vaikka tiedänkin, että ovat vanhoja kirjoja :/
Minulla sama juttu. Minä myös tykkäsin lapsena Tiina-kirjoista kovasti. Nyt luen niitä omalle tytölleni ääneen. Hänkin tykkää niistä ja haluaa aina, että lainataan lisää Tiina-kirjoja, mutta häntä (ja minua) ärsyttää se tyttöjen arvostuksen puute "ethän sinä osaa, kun sinä olet vain tyttö". Olen selittänyt monta kertaa, että ennen monet ihmiset pitivät poikia parempina nykyiseen verrattuna.
Jep, rasittaa, että siihen suhtaudutaan niissä jonain suurena ihmeenä, jos tyttö osaa urheilla tai säilyttää salaisuuksia... Sama juttu on kyllä muissakin Polvan kirjoissa, lieköhän sitten itse kokenut tuon arvostuksen puutteen niin voimakkaasti. Sitten taas esimerkiksi Lotta-kirjoissa - Tiina-sarjan ruotsalaisessa vastineessa - mitään tuollaista ei ole, vaikka ne on kirjoitettu samalla aikakaudella.
Minusta Tiina oli ärsyttävän epärealistinen, tekoreipas, teennäinen, muka villi ja raisu poikatyttö, ääh. Lapsena piti lukea, kun luettavaa oli niin vähän ja silloin vielä jaksoi lukea Tiinojakin.
Sitten nuorena aikuisena kun aloin lukea niitä Polvan naisten rakkausromaaneja, niin niissähän seikkaili sama Tiina nyt nuoreksi naiseksi kasvaneena. Samaa ylipirteää ja tekoreipasta höpsötystä. Aina joku pirtsakka nuori neito, joka antoi kosijoille piut paut, jopa sille täydelliselle sankarillekin, joka ahkerasti piiritti neitokaista. Yleensä tämä neito sitten oikein piiloutui jonnekin. lähti maalle karkuun tai jotain vastaavaa ja sieltä sitten se uljas uros sen Tiinukan löysi ja viimeisellä sivulla sitten ilmoitti kesyttäneensä villikissan. Oikein myötähäpeän myötähäpeää.
No, tässähän piti kirjoittaa hyvistä kirjoista, joten js mennään sinne nuoruuteen nyt sitten, niin minulle varsinainen pommi oli Merja Otavan Priska. Se oli kirja, jonka jälkeen ei ollut enää paluuta vanhanaikaisiin tyttökirjoihin. Priska edusti todellisuutta ja aitoa elämää. Tosin hänkin oli varakkaan helsinkiläisen perheen ainoa tytär, joten ai ihan istunut maalla asuvaan työlaisperheen teinityttäreen, mutta silti se oli kova sana tuohon aikaan. Pidän vieläkin Priska -kirjan modernista tyylisuunnasta ja kerronnasta. Ja oppikoulua toki kävin minäkin, joten ei ihan vierasta ollut.
Aika on ajanut Priskastakin ohi, mutta se on kirjahyllyssäni edelleen ja aina joskus lueskelen sitä. Sen nuoruuden tuska tavoittaa vieläkin ja hyvin muistan sen ajan tunnot.
Mutta pakko on mainita myös ikivanhat Anni Swanit, jotka ei vaan jätä rauhaan vieläkään. Ne on viihdyttäviä, osin pateettisia, hyvin osoittelevia ja tunteita herättäviä, mutta jokin niiden sanomassa viehättää. Niissähän oli aina joku kaunissieluinen herkkä lapsi tai nuori, joka jostain syystä joutui eroon rakkaistaan ja kaltoin kohdelluksi. Lopussa kuitenkin hyvyys sai aina palkkansa.
Eläinten vallankumous. Monelle Kärpästen herra on se kirja, joka osoittaa ihmisyyden epävakauden ja hakeutumisen hierarkioihin, mutta minulle sen teki Eläinten vallankumous. Kirja pelotti minua pitkään.
The things they carried. Kirjoittaja oli Vietnamissa sotilaana parikymppisenä. Samaan aikaan inhorealistinen ja niin täynnä empatiaa. Eräs lyhyt kertomus menee seuraavasti: yksi joukkueen miehistä pitää tyttöystävänsä sukkahousuja kaulansa ympärille sidottuna onnenkaluna. Jossain vaiheessa tyttö jättää miehen ja muuta joukkuetta huolestuttaa. Mutta mies toteaa heille vain, että "ei se mitään, minä rakastan häntä yhä, taika ei häviä minnekään".
Pieni elämä. En kyennyt lukemaan tätä loppuun. Kaikki muuttui vain pahemmaksi ja pahemmaksi. Miten paljon voi yksi ihminen kestää? Lyhyet onnen hetket tekivät lukemisesta vielä vaikeampaa.
Sementtipuutarha. Sisarusten vanhemmat kuolevat, sisarukset jättävät ruumiit mätänemään ja jatkavat talossa elämistä normaalisti, välillä insestileikkejä harrastaen.
On rakkautesi ääretön. Pikkutyttö viettää kesää maalla isovanhempiensa luona ja isoisänsä ráiskattavana.
Nancy. Olin 14-15-vuotias lukiessani. Tiesin, että kirja on raju, mutta se onnistui silti yllättämään. Toisaalta vanhempien avuttomuus ja kahden muun lapsen laiminlyönti tuntui vähän epäuskottavalta.
Vierailija kirjoitti:
minä yritin lukea sofi oksasen kirjaa puhdistus en pystynyt
minulla on paljon virolaisia ystäviä ja he kertoivat samoista asioista
en voinut käsittää että minun elinaikana voi tapahtua sellaista
miksi meille ei kerrottu
toinen aino räsäsen kirja soita minulle helena ai miten romanttinen ja viaton
helsingissä asuessa luin moneen kertaan nyt kun asun maalla ei ole
tarvetta enää
Puhdistus on hirveän hyvä kirja, mutta valitettavasti hiukan sekava. Mun piti lukea se kahteen kertaan, ennen kuin kykenin kunnolla hahmottamaan, mutta oikeastaan vasta siitä tehty elokuva kertoi selkeämmin tapahtumat. Yleensäkin kirjat, joissa liikutaan monilla tasoilla ja eri ajoissa, on hankalia silloin, kun ei ihan heti tajua, että kuka ja mitä nyt.
Mutta kyllä pidän Sofi Oksasta ihan mielettömän hyvänä kirjailijana. Jo Baby Jane oli minulle lukuelämys.
Vierailija kirjoitti:
Luen parhaillaan Richard Osmanin hehkutettua kirjaa Torstain murhakerho. Täyttä kuraa koko kirja. En ymmärrä hehkutusta...
Antti Hyryn Uuni voideltiin aikoinaan Finlandialla. Mies väsää uunia ja tuumii joutavia. Luin, mutta olisin voinut jättää lukematta. Ehkä tämä on sellaista korkeakulttuuria (...) mitä en vaan ymmärrä.
Euron kirppislöytö, palkittu ja kaikkee, ei perkele.
Olen myös ammentanut melko kattavan kattauksen Henning Mankellin kirjoja, mutta Daisy Sisters jäi kesken. Siinä kohtaa, kun tulee sellainen olo, että minua ei edes kiinnosta mitä niille sisaruksille käy, on varmaan hyvä lopettaa.
Terveisin se Nick Cave ja Alastair Reynolds -hehkuttaja.
No sullapa on varsin ylimielinen tapa käydä keskustelua...
Kyse ei ole mistään minä-muotoisesta kerronnasta - vaan siitä että tämä kirja todellakin markkinoitiin aikanaan tositarinana, jonka anonyymin kirjoittajan annettiin ymmärtää olevan päähenkilö itse.
Sittemmin tosiaan paljastui, että kirjan kirjoitti huumevalistustarkoituksessa keski-ikäinen psykologi ja mormoni - joka toki oli vissiin ammentanut kirjaan materiaalia asiakkaistaan.
Itse hän vakuutti loppuun asti, että kirja on tehty yhden tytön päiväkirjan perusteella - muttei tätä koskaan pystynyt todistamaan.
- eri