Lue keskustelun säännöt.
Kirja, joka ravisutti sisintäsi niin, että se jäi mieleesi pitkäksi aikaa? Joko hyvässä tai pahassa..
Paulo Coelho - Alkemisti sai alkuun henkisen heräämisen.
Kommentit (1325)
Aution Pesärikko -sarja oli sellainen, mitä jäin pitkäksi aikaa kelailemaan. Hyvin elämänmakuinen ja aikaa kuvaava teos. Pohjanmaan murre ei haitannut minua, koska se ei ollut yhtään hankalasti luettavissa. Ne ihmiset siinä oli ihan elävästä elämästä.
TV-elokuva oli minusta huono, kirja on paljon vivahteikkaampi ja kertovampi. Armin tunnot oli itsellekin hyvin tuttuja, noin sinisilmäinen ja elämää ymmärtämätön sitä oli itsekin aikanaan, vasta lapsen saatuani sitä minullakin alkoi todellisuus selkeytyä ja myös aikuiseksi kasvaminen.
Ja toistemme ohitsehan me kaikki kuljetaan. Jossain vaiheessa tuli ihan säälikin jo sitä Laimi-mummoa, joka ei osaa elää kuin omalla tavallaan ja kaikkensa yrittää niillä omilla keinoillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tykkäsin lapsena lukea Laura Ingalsin kirjoja. Aikuisena tajusin, että niissä suhtauduttiin aika rasistisesti alkuasukkaisiin ja mustiin. Toisaalta se on ajan kuvausta ja historiaa valkoisista siirotolaisista Amerikan maalla.
Ann Rule: The Stranger Beside Me
Kauhistuttava kirja.
Karzan ja raiskaus viidakossa.
Paratiisisaaren naiset, Kärpästen herra, Eric, Kirjavaras, Pure mua, Mehiläisten historia, Jacobin takki, Morganin matka
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Orwell - 1984
Olen oikeastaan vasta jälkeenpäin pala palalta ymmärtänyt, kuinka hyvin 1940-luvulla kirjoitettu kirja istuu inhorealistisuudessaan myös nyky-yhteiskunnan rakenteisiin (ns 80/20 sääntö sekä 2%:n raha- ja valtaeliitti). Nykyään tuota 2 %:n inner party -eliittiä voisi ehkä kuitenkin vielä täsmentää siten, että eliitin eliitti muodostaa ehkä 0,5 % väestöstä.
Dostojevski - rikos ja rangaistus
Kirja oli kauheaa luettavaa ja kahlasin sen kolmessa osassa parin vuoden aikajaksolla väkisin läpi. Kirjassa on kuitenkin vaikuttavaa Raskolnikovin käymä oma sisäinen taistelu tekemänsä vakavan rikoksen ja siihen liittyvän salaisuuden pitämisen kanssa. Virkamiehet taas tahallaan antoivat Raskolnikoville siimaa, jotta hän joutuisi kärsimään rangaistusta myös omantuntonsa kautta. Lyhykäisyydessään, pienestä taloudellisesta hyödyn tavoittelusta tarpeeton rikos ja koko elämä pilalle.
Olen 50-v ja lukenut Rikoksen ja rangaistuksen useamman kerran elämäni aikana. En koskaan ole pitänyt sitä raskassoutuisena. Sen sijaan minet muut venäläiset klassikot vaativat paljonkin päättäväisyyttä jotta saa luettua. Mutta on se myös palkitsevaa.
Luin sen 12-vuotiaana, hyvin sen jaksoi lukea siinäkin iässä. Uudestaan ei ole tullut luettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä jo mainittu James Herriotin Kaikenkarvaiset ystäväni oli ala-asteikäiselle vaikuttava lukukokemus. Täytyisi joskus näin aikuisiällä kokeilla lukea uudelleen. Tuntuisiko kirja enää yhtä liikuttavalta ja hyvin kirjoitetulta kuin silloin. Kerran tein testin Tarzan-kirjoille. Niitä luin aivan tohkeissani pikkutyttönä, hienompaa ei ollutkaan. Niinpä kokeeksi lainasin yhden Tarzanin kirjastosta kerran. Sen hohde oli aikuisen silmiin kieltämättä himmennyt :D
Mulle kävi näin Tiina-kirjojen kanssa. Rakastin niitä lapsena, mutta kun aikuisena tartuin pariin, niin huomasin, että ne olivatkin itse asiassa aika kehnosti kirjoitettuja. Myös niiden seksismi ja muu asenteellisuus ärsytti suuresti, vaikka tiedänkin, että ovat vanhoja kirjoja :/
Minulla sama juttu. Minä myös tykkäsin lapsena Tiina-kirjoista kovasti. Nyt luen niitä omalle tytölleni ääneen. Hänkin tykkää niistä ja haluaa aina, että lainataan lisää Tiina-kirjoja, mutta häntä (ja minua) ärsyttää se tyttöjen arvostuksen puute "ethän sinä osaa, kun sinä olet vain tyttö". Olen selittänyt monta kertaa, että ennen monet ihmiset pitivät poikia parempina nykyiseen verrattuna.
Jep, rasittaa, että siihen suhtaudutaan niissä jonain suurena ihmeenä, jos tyttö osaa urheilla tai säilyttää salaisuuksia... Sama juttu on kyllä muissakin Polvan kirjoissa, lieköhän sitten itse kokenut tuon arvostuksen puutteen niin voimakkaasti. Sitten taas esimerkiksi Lotta-kirjoissa - Tiina-sarjan ruotsalaisessa vastineessa - mitään tuollaista ei ole, vaikka ne on kirjoitettu samalla aikakaudella.
Minusta Tiina oli ärsyttävän epärealistinen, tekoreipas, teennäinen, muka villi ja raisu poikatyttö, ääh. Lapsena piti lukea, kun luettavaa oli niin vähän ja silloin vielä jaksoi lukea Tiinojakin.
Sitten nuorena aikuisena kun aloin lukea niitä Polvan naisten rakkausromaaneja, niin niissähän seikkaili sama Tiina nyt nuoreksi naiseksi kasvaneena. Samaa ylipirteää ja tekoreipasta höpsötystä. Aina joku pirtsakka nuori neito, joka antoi kosijoille piut paut, jopa sille täydelliselle sankarillekin, joka ahkerasti piiritti neitokaista. Yleensä tämä neito sitten oikein piiloutui jonnekin. lähti maalle karkuun tai jotain vastaavaa ja sieltä sitten se uljas uros sen Tiinukan löysi ja viimeisellä sivulla sitten ilmoitti kesyttäneensä villikissan. Oikein myötähäpeän myötähäpeää.
No, tässähän piti kirjoittaa hyvistä kirjoista, joten js mennään sinne nuoruuteen nyt sitten, niin minulle varsinainen pommi oli Merja Otavan Priska. Se oli kirja, jonka jälkeen ei ollut enää paluuta vanhanaikaisiin tyttökirjoihin. Priska edusti todellisuutta ja aitoa elämää. Tosin hänkin oli varakkaan helsinkiläisen perheen ainoa tytär, joten ai ihan istunut maalla asuvaan työlaisperheen teinityttäreen, mutta silti se oli kova sana tuohon aikaan. Pidän vieläkin Priska -kirjan modernista tyylisuunnasta ja kerronnasta. Ja oppikoulua toki kävin minäkin, joten ei ihan vierasta ollut.
Aika on ajanut Priskastakin ohi, mutta se on kirjahyllyssäni edelleen ja aina joskus lueskelen sitä. Sen nuoruuden tuska tavoittaa vieläkin ja hyvin muistan sen ajan tunnot.
Mutta pakko on mainita myös ikivanhat Anni Swanit, jotka ei vaan jätä rauhaan vieläkään. Ne on viihdyttäviä, osin pateettisia, hyvin osoittelevia ja tunteita herättäviä, mutta jokin niiden sanomassa viehättää. Niissähän oli aina joku kaunissieluinen herkkä lapsi tai nuori, joka jostain syystä joutui eroon rakkaistaan ja kaltoin kohdelluksi. Lopussa kuitenkin hyvyys sai aina palkkansa.
Mitä tarkoitat sillä, että aika on ajanut Priskasta ohi?
Minusta olisi ihanaa, jos nykynuoret lukisivat myös menneiden vuosikymmenen nuortenkirjoja, eikä vain noita vampyyri- ja zombiejuttuja, vai mikä lie nyt onkaan muotia.
Itse olen nuorena lukenut vanhoja nuortenkirjoja, en vain tyttökirjoja vaan monipuolisesti kaikenlaisia nuortenkirjoja. Toki siihen aikaan ei älypuhelimia ja internetiä ollut. Nyt nuorilla ei riitä aika syventyvään lukemiseen, kun on niin paljon TikTok-videoita, snäppejä ja instaa seurattavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkäsin lapsena lukea Laura Ingalsin kirjoja. Aikuisena tajusin, että niissä suhtauduttiin aika rasistisesti alkuasukkaisiin ja mustiin. Toisaalta se on ajan kuvausta ja historiaa valkoisista siirotolaisista Amerikan maalla.
En ole löytänyt niistä kyllä mitään rasistista, vaikka olen kuinka yrittänyt etsiä. Muistatko jonkin esimerkin rasismista?
Vierailija kirjoitti:
Amistead Maupin - Yön kuuntelijat. Luin joskus 18 vuotiaana ja on mielessä vielä näin nelinymppisenäkin. Muistaakseni kertoja oli nuori poika, jota oli käytetty seksuaalisesti hyväksi, vanhemmat olivat tehneet hänet vain sitä varten. Asui jossain kellarissa ja vieraat miehet kävivät raiskaamassa. Hän sairasti aidsia ja taisi kuollakin siihen.
En kyllä koskaan tarttuisi tuollaiseen kirjaan. Ei sillä, etteikö tuota tapahtuisi, mutta jos koko teos on kurjuudessa rypemistä, niin kaunokirjalliset ansiot jäävät vähälle.
Ja ei, en ole se ketjun alkupään avautuja enkä täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Siinä ehkä, että jonkinlaisesta sosiaalipornosta näissä saattaa olla kyse (en toki tiedä, kun en ole kirjaa lukenut enkä tiedä vaikutteita, miksi jotkut valitsevat tuollaista luettava).
Pahoittelut, jos jotakuta loukkasin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Henning Mangell, Ruotsalaiset saappaat. Tykkäsin todella paljon.
Truddi Chase ja Joukot - Jänis Ulvoo
Luin parikymppisenä ekan kerran ja nyt 10 vuotta myöhemmin uudestaan.
Hyväksikäytetyn Truddin 92 sivupersoonaa kirjoittivat kirjan naisen terapiaistunnoista ja sivupersoonien paljastumisesta. Tarina on todella vahva ja jää mieleeni varmasti vuosikausiksi. Kukaan kirjan lukenut ei voi olla tuntematta empatiaa kaltoinkohdeltuja ja avuttomia kohtaan. Suren niin sitä että kirja on oikeasti todellisen ihmisen tarina.
Kuinka sellaista pahuutta ja välinpitämättömyyttä voi olla edes olemassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkäsin lapsena lukea Laura Ingalsin kirjoja. Aikuisena tajusin, että niissä suhtauduttiin aika rasistisesti alkuasukkaisiin ja mustiin. Toisaalta se on ajan kuvausta ja historiaa valkoisista siirotolaisista Amerikan maalla.
Tuokin pitää tosiaan ymmärtää aikansa tuotoksena - ja olla lempeä.
Ei menneisyyden ihmistä pidä syyttää siitä, ettei ollut jokin ihmeellinen edelläkävijä. Harvapa meistä siihen kastiin pääsee.
Itse olemme varmasti yhtä kauheita tulevaisuudessa. Maailma tuskin on valmis.
Luin n. 20- vuotiaana intohimoisena uhkapelurina/peliriippuvaisena Dostojevskin Pelurit.
Syvyyspsykologian mestarina hän avasi silmäni.
Olin siis ihan veloissani, pyörin illat yökerhoissa yksin pelaamassa BlackJackia ja Rulettia, siitä Kasinolle.
Lopetin seinään, hoidin velat ja menin eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tsunamin jälkeen, Jonni Mäkinen. Mies menetti Aasian tsunamissa vaimonsa, kolme pientä lastaan, vanhempansa, appivanhempansa ja muistaakseni vielä veljensä perheen. Mikään kirja ei ole koskettanut minua kuten tämä tositarina.
Oliks toi se, joka tuhosi kaikki valokuvatkin edesmenneestä perheestään? Ja elelee nyt uuden perheensä kanssa.
Orson Scott Cardin kirjoissa on aina semmoinen negatiivinen miltei ahdistava tunnelma. Ja sitten yhtäkkiä huomaa että viimeinen sivu tuli luettua.
Juha Vuorisen Kristian kirjat. Upeaa sanankäyttöä ja äärimmäisen syvällistä kerrontaa. Kaunista.
Vierailija kirjoitti:
Anna Sewellin Uljas Musta teki vaikutuksen lapsena. Hevosten kohtelu eri isäntien käsissä.
Luin myös, ja pidin todella paljon. Tosin, en enää muista yhtään mitä kirjassa tapahtui, vain sen, että pidin siitä todella paljon.
Sama, aikuisiällä.
Teininä selailin niitä Raamatun "jänniä" kohtia Imestyskirjasta, erityisesti sen jälkeen kun oli ilmestynyt "Ennustus"-elokuva, Omen. Siinähän se kiva pikku-Damien seikkailee, 666-numero kallossaan.
Elossa kertoakseen : Jumala ilmestyi Ruandan kansanmurhan keskellä
(Ilibagiza, Immaculée ; Erwin, Steve ; Lehtinen, Sini A.)
Alle sadassa päivässä lähes miljoona ihmistä surmattiin. Kahdeksan naista eli 91 tuhon päivää kätkettyinä ahtaaseen kylpyhuoneeseen. Samanaikaisesti heidän perheensä teurastettiin ja heidän kotinsa ja omaisuutensa tuhottiin.
Amistead Maupin - Yön kuuntelijat. Luin joskus 18 vuotiaana ja on mielessä vielä näin nelinymppisenäkin. Muistaakseni kertoja oli nuori poika, jota oli käytetty seksuaalisesti hyväksi, vanhemmat olivat tehneet hänet vain sitä varten. Asui jossain kellarissa ja vieraat miehet kävivät raiskaamassa. Hän sairasti aidsia ja taisi kuollakin siihen.