Kirja, joka ravisutti sisintäsi niin, että se jäi mieleesi pitkäksi aikaa? Joko hyvässä tai pahassa..

Ihan paras ketju! Täytyy tutustua näihin ja marssia kirjastoon.

Maa on syntinen laulu. Luin sen ensimmäisen kerran tosi nuorena, ja pitkäksi aikaa jäi kurja olo siitä lohduttomuudesta. Kuuluu edelleen suosikkikirjoihini. Sama kurja olo tulee vieläkin joka lukemisen jälkeen, mutta eipä kirjan tarvitsekaan positiivisia tunteita herättää ollakseen hyvä.

Täällä jo mainitun Pieni elämä - kirjan luettuani meni päiviä, etten pystynyt aloittamaan uuden kirjan lukemista. Itkin kaksi kertaa ihan ääneen kun luin tätä. Ostin omaksikin, pitää lukea joskus uudelleen.

3.luokalla ollessani luin Viisikko ja aavejunan ja siitä alkoi rakkaus kirjoihin. Olen nyt 55 v. ja luen vieläkin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Tosi nuorena luetuista kirjoista monet ravisutti.

Leon Uriksen Exodus 16-vuotiaana.

Mä sain tämän kirjan käteeni varmaan 5. tai 6. luokalla. En tainnut tietää siinä vaiheessa juutalaisvainoista ja keskitysleireistä vielä juuri mitään. Tämä oli aivan järkyttävä. Tokihan lapsen ymmärrys loppui siinä vaiheessa, kun Israelin valtiota alettiin perustamaan ja kirja muuttui poliittiseksi, niin en tainnut ihan loppun päästä. Mutta lähtemättömän jäljen jätti silti.

Aikuisena luetuista Tshingiz Aitmatovin kirjat ovat jättäneet jälkiä sieluun. Lisäksi Aitmatovin tapa kirjoittaa on sellainen, että hän saa lukijansa vedettyä mukaan niin täydellisesti, että kun yhden kesän aikana näitä kirjoja luin, tunsin viettäneeni kesäni Kirgisiassa (jossa en ole oikeasti koskaan käynyt).

Yritin kerran nuorena lukea yhtä Kalle Päätalon kirjaa ("Ihmisiä telineillä"?) mutta yritykseksi jäi, oli niin vahvasti poronpurioiden kulttuurista peräisin. Jo henkilöiden nimet toivat yökötyksen kurkkuun: Vikke Nilo,...🤮

Pystyin kuitenkin lukemaan ja ymmärtämään niinkin vieraan kulttuurin ja tyylisuunnan teoksen kuin García Márquezin "Sadan vuoden yksinäisyyden"! Siinä oli outoja henkilöitä ja tapahtumia kylläkin ☠️ mutta ymmärrettävästi kuvattuina.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sadan_vuoden_yksin%C3%A4isyys

Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo.

Joskus aikuisiällä, kun ajattelin ettei voi tulla enää sellaista samanlaista wau-efektiä kirjojen kanssa kuin nuorempana, löysin tuon teoksen ja olin myyty

Jan Guilloun Pahuus. Siinä teini-ikäinen poika lähetetään väkivaltaiselta isältä turvaan sisäoppilaitokseen, jossa sisäiset valtarakenteet ruokkivat lisää väkivaltaa. Tarinan keskiössä on Erik joka koittaa päästä irti tästä väkivallan kierteestä.

Todella koskettava, järkyttävä ja ajatuksia herättävä, mutta täynnä toivoa.

Michelle Magorianin kirjoittama Willie itkupilli.

Kirja luettiin joskus peruskoulussa ja jäi mieleen. Kirja oli surullinenl sota-ajan Britanniaan liittyvä ja ahdisti niin, että muistan edelleen.

Peruskoulusta jatkoin vuonna 1997, joten voitte arvata, kuinka suuresti vaikutti.

Siis kuka täällä alapeukuttaa? Oletteko jotain Pulizer arvostelijoita vai miksi jonkun toisen lukema kirja aiheuttaa mielipahaa?

Viime vuosina Kirjavaras, Leijapoika, Kaikki se valo jota emme näe. Ainakin. Pidemmälle en juurikaan muista. 😄

Kotimme Auschwitz-hiukan eri kantilta kirjoitettu

Kimpassa-alussa tuntui oudolta, mutta kun vauhtiin pääsi, niin ihanan erikoinen, ei imelä.

Sinuhe egyptiläinen-moni jo kehunutkin

Sisareni puolesta-yllättävä ja myös surullinen

Taklattu-vihdoinkin on kirjoitettu "s.e.k.s.i"kirja ilman että on vaaleanpunaiset lasit päässä tai leikitään käsiraudoilla.

Raamattu.

Aloin lukemaan sitä säännöllisesti.

KK kuoleman kauppias. Kari Korhonen entinen diileri nykyinen pastori.

Kaikki se valo jota emme näe

Kirjavaras (Burn outista kärsivä Kuolema kertoo tarinaa toisesta masilmansodasta)

Huojuva talo (Jotenkin painajaismainen, herättää monenlaisia tunteita, joista yksikään ei ole positiivinen)

Virginia Andrews : pimeyden kukat.

kuntien kirjastot ostavat  täyttä paaashaa MIKSI KUN JOKU VIELÄ TYHMEMPI MÄÄRÄÄ OSTAMAAN KIINTIÖN ja me muut kuntalaiset maksamme tämän pelleilyn

Nestori k kirjoitti:

Yritin kerran nuorena lukea yhtä Kalle Päätalon kirjaa ("Ihmisiä telineillä"?) mutta yritykseksi jäi, oli niin vahvasti poronpurioiden kulttuurista peräisin. Jo henkilöiden nimet toivat yökötyksen kurkkuun: Vikke Nilo,...🤮

Pystyin kuitenkin lukemaan ja ymmärtämään niinkin vieraan kulttuurin ja tyylisuunnan teoksen kuin García Márquezin "Sadan vuoden yksinäisyyden"! Siinä oli outoja henkilöitä ja tapahtumia kylläkin ☠️ mutta ymmärrettävästi kuvattuina.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sadan_vuoden_yksin%C3%A4isyys

Vikke taisi olla "Viimeinen savotta"- kirjassa.

"Ihmisiä telineillä" kertoo rakennustyömaasta.

Se jäi minullakin lukematta, vaikka Iijoki- sarjan luin innolla läpi.

Jos Päätaloon joskus palaat, kokeile siis ottaa luettavaksi Iijoki- sarjan 1. romaani, "Huonemiehen poika".

Edouard Louis, Ei enää Eddy

Lyhyt, mutta minusta aika vaikuttava kirja. Toteen perustava ja kirjailijan kokemuksiin, vaikka ei ihan tarkasti ole kuitenkaan kerrottu. Kuvaus köyhyydestä, sukupuolirooleista ja erilaisuudesta 1990 ja 2000-luvun Ranskassa. Joku oli sanonut, että kirja ei voi olla totta ja ei sellaista köyhyyttä ole kuulemma ollut siellä enää sataan vuoteen. Muutenkin jäi mieleen paikkakunnan ahdistava tunnelma ja tiukat rajat mitä kukin saa tehdä. En tiedä onko mikään silti muuttunut ja pienet paikat voivat täällä Suomessakin olla edelleen rajoittavia ja ahdistavia. Minusta ihan hyvä kirja lukea jo sisällöltään suurempi mitä on. Luen varmaan hänen kirjojaan enemmän, kun tämä ensimmäinen.

Vierailija kirjoitti:

Linnunradan käsikirja liftareille -sarjan "kuudes" osa And Another Thing (suom. Vielä yksi juttu) raivostuttaa vieläkin.

Vuosia alkuperäisen kirjailijan kuoleman jälkeen lastenkirjailija(!) Eoin Colfer kirjoitti jo päätöksensä saaneeseen viisiosaiseen Linnunrata-sarjaan vielä yhden kirjan lisää.

Kiitos tästä, en ole kuullutkaan. Olen muutaman Artemis Fowlin lukenut, pari hyllyssäkin, "helppoo" luettavaa muttei sytytä. Lukemattakin uskon.

Mutta asiaan: Nick Caven Kun aasintamma näki herran enkelin on kyllä jotenkin häiriintynyt ja hämmentävä. Ja hyvä. Kuuntelen sujuvasti sen musiikkia, mutta nyt ei ole kyse siitä, että ajattelisin kaiken sen tuotannon olevan hienoa. Mutta tuo kirja yllätti.

Bunny Munron kuolema hyvä myös, muttei noin väkevä.

Avaruusoopperan ystäville voinee suositella mitä tahansa Alastair Reynoldsin kirjaa.

Raamattu

Zana Muhsen - MYYTY!

Victor Hugo - Kurjat

Miriam Ali - Lasteni tähden

Jean P. Sassoonin kirjat

Deborah Spungen - Nancy

Alex Haley - Juuret